Synnytykseen muutama viikko, ja kukaan ei järjestä babyshowereita. Surullinen mieli
Surullinen ja apea mieli. Synnytykseen on enää kolmisen viikkoa. Olen aina huomioinut ystäväni. Heidän babyshowerit, ollut järjestämässä tai mukana, ostanut lahjat heille, huomioinut heidän lastensa juhlat ja syntymäpäivät 😭 matkustanut pitkänkin matkan päästä mukaan näihin.
Tiedän, hormonit varmaan vaivaavat, eikä ole maailman suurin murhe. Mutta kyllä asia varjostaa odotusta ja mietin, mitä pahaa olen tehnyt ystävilleni, että minulle ei jakseta järjestää yksinkertaista kahvittelua..? Asia hävettää jotenkin, onko minulla edes ystäviä? Asia myös masentaa kovasti. Myös mies ihmetyttää, luulisi että sen verran osaa vinkata asiasta kavereilleni tai alkaa itse järjestämään. Kälyt ihmetyttää, kummilasteni äidit, kukaan ei näe tätä tärkeäksi, vaikka kaikilla heillä on juhlat olleet.
Mitään kalliita lahjoja en kaipaa. Kaikilla ystävillä on rokotukset ja tapaavat jo muita ja osallistuvat tilaisuuksiinkin sääntöjen mukaan.
Tiedän että juhlia ei ole tulossa, koska jokaiselle vähälle viikonlopulle on sovittu sellaista omien asioiden hoitoa eri paikkakunnalla, että se on todellista eikä se voi olla mikään harhautus yms.
Onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa? Miten lievittää pahaa oloa?
Kommentit (197)
Tuu tänne niin saat Goldenshowerin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse täytyy olla aktiivinen kaikissa itseään koskevissa juhlinnoissa, niin se vain on. Kysy joltakin läheiseltä ystävältäsi, haluisivatko he tulla ensi viikon lauantaina luoksesi viettämään vauvajuhlia. Sitten vain joko hän tai sinä laittamaan kutsua menemään muille.
En minäkään sokkona omia vauvajuhlia odottanut vaan kysyin läheiseltä kaveriltani, että miten tehdään niiden kanssa. Hän sitten järjesti ne. Ei tullut kenellekään mitään väärinolettamuksia asiassa.
Taysin etiketin vastaista ja 100% noloa ruveta kyselemaan ja itse jarjestelemaan mitaan.
Ei pitaisi matkia toisen kulttuurin tapoja joista ei ymmarreta mitaan. Onhan Suomessa varpajaiset ja aitiyspakkaus.
Moro broisku.
Man of few words.
Sut kyllä tunnistaa vaikka kirjottaisit vain pari lausetta. Mitä kuuluu? Miksi olet aina niin äkäinen? Onko sulla kaikki hyvin siellä Floridassa?
Meshuggah
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en järjestäisi mitään vauvajaisia (varsinkaan typerällä jenkkinimellä) yhdellekään ystävälleni. Minä nimittäin pidän heitä järkevinä ja fiksuina ihmisinä, jotka eivät kaipaa vähämielistä jenkkihapatusta. Sitäpaitsi suurin osa tuntemistani ihmisistä inhoaa yllätysjuhlia.
Baby shovereita järjestetään jenkeissä, koska niillä ei ole tapana viettää ristiäisiä/nimiäisiä. Me taas olemme fiksuja täällä Suomessa ja juhlimme vauvaa sitten, kun se on ilmestynyt maailmaan.
Huh huh. Mielestäni taas Yhdysvalloissa lasta odottavat vanhemmat ”hyötyvät” vauvajuhlien lahjoista paljon enemmän kuin Suomessa ne, jotka saavat lahjoja vain perinteisten ristiäisten / nimiäisten yhteydessä. Toki Yhdysvalloissa voi ampua ylikin, miten paljon niitä lahjoja odotetaan eri leikkien yhteydessä. Mutta on Suomessa kyllä niin naiivia porukkaa, kun luulevat äitiyspakkauksen ja ristiäisten ajavan saman asian.
Höpö höpö. Mitään lahjoista ”hyödy” niin merkittävästi siellä Jenkeissä.
Voihan niitä olla mega starojen juhlia, joissa törsätään, en toki kiellä.
Itse nykissä asuneena sain käydä kaksissa showereissa. Tuleva äiti sai lahjaksi jotain ihan perusjuttuja. Sitäpaitsi esim. vauvojen vaatteet oli lähes ilmaisia.
Kellä nyt kaikilla siellä olisi varaa törsäillä toisten juhliin. Osa porukoista asuu esimerkiksi mobilehouse resorteissa jne. On niin paljon vallalla väärää kuvitelmaa.
Ehkä ajatellaan, että äitikin jaksaa ”juhlia” paremmin ystävien kanssa kun vielä ei ole sitä vauvaa vastuksina.
Moni käytännön juttu oli ajateltu eri lailla. Kun menit vaikka dinnerille jonkun kotiin, niin kukkien lähettäminen etukäteen oli hyvä tapa. Ei emännällä ole aikaa niinkään ruoanlaiton yhteydessä etsiä niitä maljakoita ja hoitaa sellaista.
Ihan kiva tavata ystäviä ennen synnytystä. Sen jälkeen voit ollakin jo tosi väsynyt.
Siis miksi ihmeessä tommonen jenkkijuttu pitäisi järjestää? Ei voi olla yleinen tapa?
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi ihmeessä tommonen jenkkijuttu pitäisi järjestää? Ei voi olla yleinen tapa?
Kyllä se on jo ihan yleinen juttu joissakin piireissä. Kiva syy tavata ystäviä.
Ei siinä nyt mitään pahaa ole.
Miksi järjestetään polttareita? Sitä tapaa en niinkään ymmärrä. Usein vain aiheutetaan pahaa mieltä töppöilyillään tulevalle parille. Tai mitä väliä, kohtahan ne eroaa kuitenkin. Sitäkään en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Jotain pientä?
Eikös nämä pidä olla suureelliset pippalot? Palloa, pumppaa, pöpsiä ja jee jee 🥳🥳🥳
Todellakin pumppaa ja pöpsiä jos saadaan hyvä tiimi kasaan! "Jotain pientä" luvattu sen takia, etten lupaile liikoja jos av-tiimi koostuukin vain minusta. :)
Vierailija kirjoitti:
ja hommaat oman lahjan (et mene mukaan mihinkään lahjaan). Katsotaan, tuntuuko tälläinen pska kivalta.
Miksi oman lahjan hommaaminen olisi paskaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Jotain pientä?
Eikös nämä pidä olla suureelliset pippalot? Palloa, pumppaa, pöpsiä ja jee jee 🥳🥳🥳
Todellakin pumppaa ja pöpsiä jos saadaan hyvä tiimi kasaan! "Jotain pientä" luvattu sen takia, etten lupaile liikoja jos av-tiimi koostuukin vain minusta. :)
Mitä on Pumppaa ja Pösiä?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mua harmittaa sun puolesta! Olisinpa sun lähipiiriä, niin järjestäisin sulle huikeat babyshowerit ❤
Ap:n kälyt, jos eivät järjestä, jätä menemättä lastensa synttärijuhliin. Kummilasten vanhemmat sama. Sanot että ai harmi, flunssassa ollaan koko porukka🙄 Katsotaan, tuntuuko heistä kivalta.
Ap:n ystävät, kun tulee kyselyä 40v juhlille tai heidän babyshowereille, ilmoita että et pääse, ja hommaat oman lahjan (et mene mukaan mihinkään lahjaan). Katsotaan, tuntuuko tälläinen pska kivalta.
Hyvä idea.
Kyllä tälläinen välinpitämättömyys varmasti loukkaa. Ap kertoo kuitenkin että on aina muistanut muita kunnollisilla kummi- ym. lahjoilla.
Ei kannata nyt vähään aikaan muistaa näitä muita, jotka eivät teidän eteenne saa niin sanotusti tikkua ristiin. 😠
Miksi et itse näytä lastasi, siis shower, näyttely
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Jotain pientä?
Eikös nämä pidä olla suureelliset pippalot? Palloa, pumppaa, pöpsiä ja jee jee 🥳🥳🥳
Todellakin pumppaa ja pöpsiä jos saadaan hyvä tiimi kasaan! "Jotain pientä" luvattu sen takia, etten lupaile liikoja jos av-tiimi koostuukin vain minusta. :)
Mitä on Pumppaa ja Pösiä?
Ohis
En tiedä. Varmaan jotain kivaa oletan, käytin vaan samoja sanoja kun olivat mielestäni hauskoja! :D
Ap ei ole vielä laittanut viestiä, laita siis AP vaan rohkeasti sähköpostia! Olisi hauska järjestää nämä, meitä on tällä hetkellä kahden hengen tiimi. Varmasti saataisiin kolmestaankin hauskat pippalot kasaan ja mukaan mahtuu vielä lisää järkkääjiä hyvin. Tulkaa rohkeasti mukaan, jokainen voi osallistua järjestelyyn sen verran kuin ehtii, esim. tuo yhteiseen pöytään jotain kaupasta. :)
Vierailija kirjoitti:
Köyhän ei pidä hankkia lasta, jos on pakko vaatia vauvalahjoja ennen syntymää. Kuka hullu edes pitää mitään juhlia koronan ja lapsen turvallisuuden vuoksi. Sukulaiset näkee joka tapauksessa vauvan syntymisen jälkee , kuten muutkin. Aivan amerikkalaisten bimbojen juhla.
Suomalaiset bimbot ovat kopioineet juhlan hanakasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Jotain pientä?
Eikös nämä pidä olla suureelliset pippalot? Palloa, pumppaa, pöpsiä ja jee jee 🥳🥳🥳
Todellakin pumppaa ja pöpsiä jos saadaan hyvä tiimi kasaan! "Jotain pientä" luvattu sen takia, etten lupaile liikoja jos av-tiimi koostuukin vain minusta. :)
Mitä on Pumppaa ja Pösiä?
Ohis
En tiedä. Varmaan jotain kivaa oletan, käytin vaan samoja sanoja kun olivat mielestäni hauskoja! :D
Ap ei ole vielä laittanut viestiä, laita siis AP vaan rohkeasti sähköpostia! Olisi hauska järjestää nämä, meitä on tällä hetkellä kahden hengen tiimi. Varmasti saataisiin kolmestaankin hauskat pippalot kasaan ja mukaan mahtuu vielä lisää järkkääjiä hyvin. Tulkaa rohkeasti mukaan, jokainen voi osallistua järjestelyyn sen verran kuin ehtii, esim. tuo yhteiseen pöytään jotain kaupasta. :)
Ei sinne nyt mitään lokkeja kaivata, ”jokainen tuo sen verran mitä ehtii”
Kyllä mieluiten Afternoon Tea Kämpissä, ilmapallot, St Georgen kylpylä, muffiniat, kuppikakut, kimalletta, koristeita ja tuollaista on tapana ollut laittaa 😁🌸🎀✨

Vain juntit käy enää tuolla Saint Geroiaanan kylpylässä Hesassa. Yrjönkadun uimahalli on paljon autenttisempi.

Elikkä joukkoon mukaan vaan, sulla selvästi hyvä asenne 🎂🎉
Ehkä nyt ihan ensiksi kerrot (syyttelemättä miestäsi tai muita yhtään mistään), mikä mieltäsi painaa.
Opettelette näin asiallista parisuhdekommunikointia, jota sitten ajan mittaan lapsen tultua tarvitsette useastikin. Mies ei osaa lukea ajatuksiasi, ja siksi Luoja antoi sinulle suun puhumista varten ja miehen, jolle puhua,molemmille sitten sydämet, joilla tuntea ja olla empaattinen. Ehkä tämä auttaisi sinua, kun saisit mieltä painavan mällin ulos. Ehkä mieskin huomannut, että jokin ei ole ihan hyvin.
Juhlat ehkä joudut itse hoitamaan, joko hankkimalla vieraita tai vain ukon kanssa kahestaan kivassa kahvilassa tms.
Kuka on ollut aloitteentekijä noissa vauvajuhlissa joissa olet ollut mukana tai järjestämässä? Onko aloite sittenkin tullut tulevalta äiditlä, jos kerran heidän luonaan kahviteltu? (harvemmin kai ihmiset ilmoittavat, että tulemme teille vauvajuhliin silloin ja silloin ilman mitään edeltävää kommunikointia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Jotain pientä?
Eikös nämä pidä olla suureelliset pippalot? Palloa, pumppaa, pöpsiä ja jee jee 🥳🥳🥳
Todellakin pumppaa ja pöpsiä jos saadaan hyvä tiimi kasaan! "Jotain pientä" luvattu sen takia, etten lupaile liikoja jos av-tiimi koostuukin vain minusta. :)
Mitä on Pumppaa ja Pösiä?
Ohis
En tiedä. Varmaan jotain kivaa oletan, käytin vaan samoja sanoja kun olivat mielestäni hauskoja! :D
Ap ei ole vielä laittanut viestiä, laita siis AP vaan rohkeasti sähköpostia! Olisi hauska järjestää nämä, meitä on tällä hetkellä kahden hengen tiimi. Varmasti saataisiin kolmestaankin hauskat pippalot kasaan ja mukaan mahtuu vielä lisää järkkääjiä hyvin. Tulkaa rohkeasti mukaan, jokainen voi osallistua järjestelyyn sen verran kuin ehtii, esim. tuo yhteiseen pöytään jotain kaupasta. :)
Ei sinne nyt mitään lokkeja kaivata, ”jokainen tuo sen verran mitä ehtii”
Kyllä mieluiten Afternoon Tea Kämpissä, ilmapallot, St Georgen kylpylä, muffiniat, kuppikakut, kimalletta, koristeita ja tuollaista on tapana ollut laittaa 😁🌸🎀✨
Afternoon tea on ihan fiksu, jos ap pitää siitä. Sen sijaan en nyt oikein tiedä, kenelle tuo kylpylä on tarkoitettu. Vissiin vaan vieraiden omaan biletykseen, jossa tuleva äiti vain häirikkö. Nimittäin jos 3 viikon päästä laskettuaika, niin ei mielestäni ihan hauskin aktiviteetti seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin asut AP? Voidaanko järkätä av tiimillä pienet showerit?
No toki❤️🤗
Voi kiitos
Pk-seudulla!Hyvä, niin minäkin! Tein gmailin vauvajuhlat@gmail.com Jos laitat sinne viestiä niin järkätään jotain pientä. :)
Halukkaat osallistujat voi kans laittaa viestiä, jos valtava ryntäys niin pidätän oikeuden rajata muutamaan nopeimpaan.
Sorry, mutta mitä tekee liukastelemassa 3 viikon päästä synnyttävä nainen uimahallissa?
Vauvajuhla pitäisi järjestää lähtökohtaisesti sille tulevalle äidille, ei vieraille tekosyyksi omille mieliteoille.
Sen tulevan äidin pitäisi olla keskipiste, ei vain rekvisiittaa ja tekosyy.