Mistä syystä et enää pidä yhteyttä johonkin kaveriksi?

Up

Mulla
- alkoholisoitui avioeronsa jälkeen. Soittelisi kännissä ja pyytelee kaljalle muttei koskaan selvinpäin. Oli selvinpäin mukava ja pohtiva ihminen mutta nyt en vaan jaksa kun on niin umpikännissä aina.
- Muutti 700 km päähän. Ne elämänpiirit vaan muuttui niin erilaisiksi ja välimatka vaikuttaa. Se vaan kuivui kasaan. Ollaan kuitenkin kirjeenvaihdossa ja soitellaan pari kertaa vuodessa. Kaipaan ihan älyttömästi lenkkejämme, kun voitiin jutella mistä vain. Mutta nähdään ehkä joka neljäs tai kolmas vuosi.

Yksinäinen olen minäkin. Mielestäni kiltti ja hyväntahtoinen ihminen. Mutta vissiin vaan vähän tylsä kun en niin välitä meikeistä, vaatteista tms. tyhjänpäiväisestä lörpöttelystä. Tykkään kirjoista, taiteesta, näytelmistä, historiasta, lenkkeilystä, suunsoitosta mutta en juo...Uusia kavereita en ole onnistunut saamaan edes työkavereista. Ovat niin vanhoja. Mies on mun paras kaveri. On se vähän säälittävää.

Vei mun muijan.

Olen vähentänyt todella paljon yhteyden pitoa ihmiseen, jonka olen kuvitellut olevani ystäväni, mutta alan olemaan toista mieltä.
Muutamia esimerkkejä hänen edesottamuksistaan:
- Hän haukkui minut pystyyn kun en ollut toisena kuumepäivänä juoksemassa lääkärin vastaanotolle. Mun mielestä kun kuume ja hedari nyt vaan ei ole päteviä syitä lääkäriin menoon, etenkään kun en ole työelämässä. En siis tarvinnut saikkulappua.
Hänen mielestään olin edesvastuuton ja tyhmä kun en mennyt lääkäriin. Nii, enhän minä aikuisena hoitoalan ammattilaisena varmaan osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä?
- Hän on soittanut itku kurkussa miehelleni kun en pystynyt vastaamaan puhelimeen enkä viesteihin. Kun sitten mies ilmoitti asiasta niin kysyin mitä asiaa, sain vastauksena "ei mul mitää tärkeetä, oli vaa luppoaikaa ni oisin seuraa kaivannu".
Niin, mullahan ei saa olla omaa elämää.
- Hän ei vastaa mulle viesteihin eikä puheluihin. "Kyl mä kuulin et puhelin hälytti, mut en jaksanu nousta sohvalt ylös." Mä oon pari kertaa sanonu saman tekosyyn ja siitä on loukkaannuttu mulle.
- Hän kertoo aivan kaikki mun asiat miehelleen. Mulla on tapana se, että kaikkea en miehelleni kerro ja yatävilleni kerron joskus asioita jotka haluan pitää vain meidän kahden välisinä. Tämän ystävän kohdalla tämä ei vaan toimi.
- Tapaamisia vaikea sopia hänen kanssaan. Hän ei saa lähteä kahville ilman miehensä lupaa ja auta armias jos mies on jossain ja kaverini yrittää kanssani lähteä kahville!! Mies soittelee kokoajan ja he keskustelevat seuraavan päivän ruuista yms!
- Ja aivan kaikki mistä haaveilen, mitä teen ja mitä suunnittelen haukutaan ja kritisoidaan tämän ystävän toimesta! Jos mä erehdyn tekee hänelle samaa, niin siitä suututaan. Häntä siis ei saa kritisoida, mutta mua mukamas saa.

En vain kovin kauaa jaksa tämmöistä ystävyyttä, mutta olkoot. Kumpikin olemme lapsettomia ja avoliitossa.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:18"]
c) Jos joku soittaa, unohdan soittaa takaisin. Muistan ehkä parin päivän päästä että niin joo se Katri soitti silloin. (tätä, siis että joku muu kuin vanhempani tai mieheni soittaisi minulle, tapahtuu niin harvoin, etten siksikään muista soittaa takaisin)

[/quote]

Outoa, luulisi että silloin nimenomaan muistaisi jos jotakin ns. poikkeavaa tapahtuu.

Jokainen vastaus jokaiseen kommenttiini puheisiini alkoi, Niina kuule, kaikki mun muut kaverit on samaa mieltä kun mä.. Ei jaksanu.

Oltiin vuosia hyviä ystäviä toistemme kanssa. Olen jopa hänen ensimmäisen lapsen sylikummi, josta nyt olen sanoutunut irti. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui, mutta hankki ns. Uuden ystävän tilalle ja minut unohti kokonaan. Yritin aluksi yhteyttä pitää, mutta vietti niin kiireistä elämää, ettei ollut aikaa muille. Sanoi vain, että lapset on nyt tärkeintä hänen elämässään. Ikään kuin olisin itseäni ykköspallille ollut tunkemassa, jos pyysin kahville. Ei ilmoittanut, kun toinen lapsi syntyi. Tämän jälkeen totesin, että parempi kun ei enää yritäkään olla väleissä.

Muutenkin elämät on kyllä niin erilaiset. Hän peruskoulun käynyt kotiäiti. Mies rasisti autoamis. Nyt vuoden välirikon jälkeen on vain helpottunut ja vapaa olo.

2

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 19:02"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:18"]
c) Jos joku soittaa, unohdan soittaa takaisin. Muistan ehkä parin päivän päästä että niin joo se Katri soitti silloin. (tätä, siis että joku muu kuin vanhempani tai mieheni soittaisi minulle, tapahtuu niin harvoin, etten siksikään muista soittaa takaisin)

[/quote]

Outoa, luulisi että silloin nimenomaan muistaisi jos jotakin ns. poikkeavaa tapahtuu.

[/quote]

En ole tuon ylimmän kommentin kirjoittaja, mutta vastaanpa kuitenkin. 

Niinhän sitä luulisi, että kun ei pahemmin puhelimeen puhu, muistaisi sitten ne harvat yhteydenotot, mutta kun se ei mene niin. Mitä vähemmän puhelinta käyttää, sitä vähemmän siihen kiinnittää  huomiota. Sen vaan sulkee pois mielestään. 

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 19:02"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:18"]
c) Jos joku soittaa, unohdan soittaa takaisin. Muistan ehkä parin päivän päästä että niin joo se Katri soitti silloin. (tätä, siis että joku muu kuin vanhempani tai mieheni soittaisi minulle, tapahtuu niin harvoin, etten siksikään muista soittaa takaisin)

[/quote]

Outoa, luulisi että silloin nimenomaan muistaisi jos jotakin ns. poikkeavaa tapahtuu.

[/quote]

En ole tuon ylimmän kommentin kirjoittaja, mutta vastaanpa kuitenkin. 

Niinhän sitä luulisi, että kun ei pahemmin puhelimeen puhu, muistaisi sitten ne harvat yhteydenotot, mutta kun se ei mene niin. Mitä vähemmän puhelinta käyttää, sitä vähemmän siihen kiinnittää  huomiota. Sen vaan sulkee pois mielestään. 

[/quote]

Ei mulla ainakaan ole mielessä puhelin vaan se ihminen jonka tiedän mua tavoitelleen.

Mun lapsuuden ystäväni kanssa suhteemme oli pielessä alusta saakka, ei koskaan ostanut mulle lahjoja jouluna tai synttäreillä vaikka ostin aina hänelle. Mä ostin aikuisiälläkin hänelle mm. käsilaukun, huivin ja hyviä tavaroita lahjaksi toiveena että JOSKUS jotain saisin häneltäkin. Kun sain lapsen, kaverini lakkasi käymästä luonani ja alkoi vierailemaan vasta kun lapsi oli jo koulussa. Siedin kaiken tämän enkä vaatinut koskaan mitään. Kun täytin 30v aloin katsomaan ystäväpiiriäni tarkemmin ja päätin muuttaa ystävyytemme suunnan. Aloin kertomaan ystävälleni miltä musta tuntuu kun mä teen asioita mutta hän ei, ja sanoin että yksipuolinen ystävyytemme ei anna mulle mitään. Ystäväni ei voinut käsittää ollenkaan mistä puhun, ja väitti antaneensa mulle aina lahjoja ja aikaansa...? Tiesin varmuudella että hän ei ole koskaan mulle mitään antanut, ja vaikka tavaroilla ei ole mitään merkitystä niin siinä vaiheessa alkoi tuntua että olisi antanut edes kortin joskus, olisin voinut sanoa että olin väärässä.

Hääpäivänä en saanut häneltä lahjaa, mutta hän kuitenkin vei kotiinsa viinipulloja hääpaikaltamme (kysymättä). Ulkonäköäni oli arvostellut toisille kavereilleni jo kirkossa, ja kun aloin ystävyyttämme setvimään niin aika paljon oli vuosien aikana jauhanut minusta paskaa. Mä itse elin illuusiossa että hän on paras ystäväni, mutta olin typerä. Tajusin että parinkymmenen vuoden aikana hän oli käynyt luonani alle kymmenen kertaa, oli ostanut mulle lahjoja tasan kerran ja siitäkin muisti mainita että lahja oli alunperin eräälle toiselle kaverille mutta oli unohtanut antaa joten sain sen.

Järkytyin kun tajusin että olin roikkunut ihmissuhteessa mistä en saanut mitään henkisesti enkä konkreettisesti, ja lopetin yhteydenpidon. Nyt on kaksi vuotta kulunut, eikä ole ollut ikävä mutta ei ole ystäväkään kertaakaan ottanut yhteyttä. Ei ottanut osaa kun isäni menehtyi tms.

Nyt olen ihan superonnellinen itse, kun elämässäni ei ole enää yhtään kuluttavaa ihmissuhdetta. Olen myös hämmentynyt kun mulla on kavereita jotka haluavat tulla MINUN luo kylään. :D Ei ole tapahtunut ennen.

Onhan näitä. Nuoruuden kavereihin en ole pitänyt yhteyttä, kun ollaan muututtu ihan hirveästi. Ei vain ole mitään puhumista. 

Yhteen lopetin yhteydenpitämisen, kun kaikesta sanomastani väännettiin ihan kamalaa draamaa, kuinka hän on loukkaantunut ja pahoittanut mielensä takiani. Lopulta tuntui, että vaikka olisin sanonut, että ulkona sataa, niin sekin oli minun vikani. Käski vielä minua juoruamaan muiden kavereiden jutut, ettei vain kukaan pääse sanomaan hänestä mitään pahaa. En kertonut. Olin kuin en olisi ymmärtänyt moista.

Yksi ei viitsinyt koskaan vastata puheluihini ja kehtasi sitten kehua muita tuttuja, kuinka on niiiiiiin mukavaa puhua sen ja sen kanssa. Ei soittanut takaisin, vaikka näki minun soittaneen. Perui joka kerta minun suunnittelemani yhteiset menot. Seurani kelpasi, kun hän järjesti suuria tapahtumia ja bileitä. Olin vähän niin kuin täytenumero tai näytekappale: kas näin paljon hänellä on kavereita. Huomasin hänen halveksivan minua. Puhui muista ihmisistä selän takana pahaa, minullekin, mutta ei koskaan henkilölle itselleen. Todennäköisesti puhui pahaa myös minusta, kun en ollut paikalla. Ja minä ihan tosissani tykkäsin siitä ihmisestä. Nyt ihmettelen, miksi. 

Alkoi vältellä henkilökohtaisista asioistaan puhumista - ja niitä "henkilökohtaisia asioita" oli lopulta melkein kaikki, joten viimeisillä tapaamiskerroilla puhuttiin lähinnä säästä. Lisäksi minä olin aina se, joka otti yhteyttä, ei hän. Vaikuttaa varmaan siltä, että olisin esim. juoruillut hänestä muille, mutta näin en ole tehnyt.

Semmoisen olen jättänyt joka oli aina yhteyksissä kun tarvitsi jotain esim lopputyön tekemisessä apua. Jos asia olisi ollut toisinpäin niin hän olisi varmasti sanonut että mitä ihmettä. Muuhun kuin avunsaamiseen minua ei tarvittu. Toinen oli aina tarkoituksella ilkeä ja inhottava. Tajusin vasta myöhemmin että se oli kateutta. Kateutta minusta tavallisesta ihmisestä ja kaikesta mitä minä olin ja hän ei. Mutta olin ja olen hyvin tavallinen ihminen siis. Ei mitään sen kummempaa minussa ole. Mieheni siskoa näen vain juhlissa.. Hänen kanssaan ei voi koskaan keskustella mitään. Hän kääntää kaiken niin että puhuu itsestään ja lapsistaan kuinka hyviä ne on. Muut ei ole mitään. Sen vähän mitä toinen ehtii puhua niin sitäkään hän ei kuuntele vaan odottaa että toinen hiljenee ja jatkaa omaa jauhuuta.

Mä olin aina se, joka otti yhteyttä, keksi tekemistä, ehdotti reissuja yms. Ollaan siis tunnettu koko elämämme, eli n.20 vuotta. Yksi hänen uusista "kavereistaan" puhuu mulle aina tosi epäkunnioittavasti, ja muutenkin manipuloi tätä mun lapsuudenystävää mua vastaan. Aina kun nään tätä mun ystävää, hän ei mistään muusta puhu kun tästä epäkunnioittavasta ystävästään. Vaihtoehtoisesti tietty näprää puhelintaan. Kolme kuukautta sitten päätin etten jaksa enää tätä ihmissuhdetta, ja siitä päivästä lähtien ei ole kaverista kuulunut oikeen mitään. Hengailtkoot he sitten loppuelämänsä kahdestaan, mulla on onneksi paljon ihania ystäviä :-)

Mä en tajua tuota että pitää soittaa takaisin .. miksi? En soita kuin äidille ja mummolle takaisin! Mulla oli ystäviä lankapuhelimenkin aikana ja jos ei vastattu niin mentiin kylään eikä syyllistetty toista siitä että ei vastaa. Mä heivaisin sellaiset ystävät mäkeen jotka vittuilee siitä että en soita takaisin. Soitan, kun on asiaa ja jos mulle päin soitetaan niin silloin MULLA ei ole asiaa. Uskomatonta. Ystävät laittavat kyllä tekstarin jos haluavat olla yhteydessä, turha leikkiä marttyyria jos kerran kuussa soittaa eikä saa vastausta samantien. Kännykkäriippuvaiset ihmiset on ahdistavia.

Yhden naisen kanssa tutustuin toisen kaverin kautta ja sen luo piti varata aika että pääsi näkemään. Erään kerran ohikulkumatkalla poikkesin hänen ovellaan ja soitin kelloa. Akka kurkkasi ikkunaverhojen välistä ja ei avannut ovea. Koitin soittaa, mutta ei vastannut. Laitoin tekstarin sitten että kävin sun ovella olisin tullut moikkaamaan. Nainen vastasi että SORI MUN MIES ON PÄIVÄUNILLA EN KUULLUT OVIKELLOA.

Mitä vittua, luuletko että en nähnyt sitä naamaasi siellä ikkunassa? :D En muuten enää koskaan vastannut yhteenkään puheluun tai tekstariin, kerran voit valehdella mulle mutta et toiste, en kaipaa tollasia ihmisiä elämääni.

Monestain syystä olen lopettanut yhteydenpidon moneen kaveriin.

- Olin hänelle pelkkä koristekaveri.

- Hänen kanssaan ei koskaan päästy pinnallisia juttuja syvemmälle.

- Jyrää minut eikä ota tarpeitani huomioon.

- Passiivis-aggressiivininen ja katkera.

- Kilpasilla joka asiasta.

Tuossa helposti sanoiksi puettavat.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 19:02"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 18:18"]
c) Jos joku soittaa, unohdan soittaa takaisin. Muistan ehkä parin päivän päästä että niin joo se Katri soitti silloin. (tätä, siis että joku muu kuin vanhempani tai mieheni soittaisi minulle, tapahtuu niin harvoin, etten siksikään muista soittaa takaisin)

[/quote]

Outoa, luulisi että silloin nimenomaan muistaisi jos jotakin ns. poikkeavaa tapahtuu.

[/quote]

Niinhän sitä luulisi, mutta jostain syystä muistini ei toimi noin. Jos joku on soittanut, katson, ehkä parin tunnin päästä, puhelinta ja totean että "katos, Miia on yrittänyt soittaa, soitanpa illalla takaisin, kun ei ole enää häslinki päällä" ja kun ilta tulee, unohdan koko puhelimen olemassaolon. Seuraavan kerran muistan koko soiton vasta parin- kolmen päivän päästä. Läheiset tosiaan tämän tietävät, ja soittavat saman päivän aikana uudestaan, tietävät että en tuollaista asiaa muista kuitenkaan.

En muutoinkaan muista ottaa esimerkiksi antibiootteja, juurikin siksi, että olen harvoin niin kipeä että tarvitsisin lääkkeitä. 

Ja en tiedä, ehkä ajattelen että jos sillä soittajalla olisi ollut tärkeää asiaa, hän olisi soittanut useamman kerran peräkkäin, tai, lähettänyt viestin tai sähköpostin. sähköpostilla minut saakin varmemmin ja nopeammin kiinni kuin puhelimella. Teen töitä kotona ja olen tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, joten siksi näin.

En jaksanut dramaattisia elämänkäänteitä ja negatiivista asennetta. Miehet vaihtui useammin kuin sukat, lapsia vaan tuli kun "ehkäisy on niin hankalaa", rahat aina loppu ja ruinasi lainaa, uusin vauva oli ihana mutta vanhimmat lapset taakka, kämppä ihan pommin jäljiltä, kun muut tulivat toivotusti raskaaksi niin asenne oli "tervetuloa kerhoon, ens kerran nukut 18 vuoden päästä" ja kohta kerjäsi muiden kamoja uusimmalle vauvalleen... Lopetin yhteydenpidon vuosia sitten, viimeisin uutinen minkä kuulin oli että kaikki tai useimmat lapset (ehkä 7 kpl?) oli otettu huostaan. Toivottavasti ovat päässeet tasapainoisempiin oloihin.

Vihaan puhelimessa puhumista. Ennemmin kirjoitan meilejä tsi sovin tapaamisen kuin pulputan kännykkään. En tykkää skypestäkään.