Mistä syystä et enää pidä yhteyttä johonkin kaveriksi?

Ihan siitä syystä kun hänen kanssaan jotain sopii niin ei voi ilmoittaa jos ei jaksa tai halua tai ehdikään nähdä. On mennyt niin monta kertaa aikaa hukkaan ja lapsetkin on joutuneet pettymään. Ei vaan enää huvita pitää yhteyttä. n.2/10 sovitusta tapaamisesta hänen kanssaan onnistuu.

Näistä syistä olen lopettanut yhteydenpidon:

- kaikki tapaamiset oli todella vaikeaa sopia, sillä toiselle kävi joko huonosti ehdotetut ajat tai sitten hän perui viime tipassa

- tuttu oli yhteydessä vain silloin kun halusi jotain, mutta muun lainen yhteydenpito häntä ei kiinnostanut 

Ilkeä luonne, loukkasai minua

En jaksa kuunnella sen juttuja. Toiselta en viitsi kiskoa vastausta yksinkertaisiinkin kysymyksiin.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 17:06"]Näistä syistä olen lopettanut yhteydenpidon:

- kaikki tapaamiset oli todella vaikeaa sopia, sillä toiselle kävi joko huonosti ehdotetut ajat tai sitten hän perui viime tipassa

- tuttu oli yhteydessä vain silloin kun halusi jotain, mutta muun lainen yhteydenpito häntä ei kiinnostanut 
[/quote]

Sorry, vahinko alapeukku ; )

-On olevinaan parempi ja nälvii koko ajan jostakin.
-Ottaa yhteyttä vain silloin kun tarvitsee jotain, esim. seuraa baariin. Ja silloinkin ilmoittaa, että "Kun se ja se ei nyt päässyt niin soitin sitten sulle." Joo, kiva olla aina se viimeinen vaihtoehto.. Oltiin joskus parhaat ystävät. Jostain kumman syystä ei olla tekemisissä enää, terveisiä vaan sulle S :)

Minä lopetin yhteydenpidon erääseen ystävääni, kun hän ei ikinä vastannut puhelimeen. Laittoi myöhemmin viestiä, että oli mm. kolmena päivänä peräkkäin nukkumassa päikkäreitä.

Kerran olin lähdössä käymään pain tunnin ajomatkan päässä ostoksilla ja ystäväni halusi tulla mukaan. Perui kuitenkin lähtönsä viime hetkillä, kun kertoi haluavansa viettää laatuaikaa miehensä kanssa. Tämä oli minusta ihan ok, olin joka tapauksessa suunnitellut lähteväni joten minun suunnitelmani eivät muuttuneet. Toivotin heille mukavaa iltaa. Parin tunnin päästä ystäväni oli julkaissut facebookissa kuvan parin kaverinsa kanssa vietetystä illasta. Tuntui pahalta, että ei voinut sanoa suoraan, että tuli muita suunnitelmia.

Olemme yli kolmekymppisiä ihmisiä. En tarvitse tuollaista "ystävää". Tässä on mainittu vain vuorenhuippu. Ehkäpä olen liian sinisilmäinen..

En nälvi, en tarvitse mitään (paitsi seuraa, mutta olen kyllä pyytänyt moneen eri paikkaan). En puhu pahaa muista.

Tapaamisia voi olla vaikea joskus sopia, mutta en ole ollut aina se jolle ei mikään käy. Kotiäitiaikoina yksi hermostui, kun mun lapset sairasteli pari kuukautta putkeen enkä päässyt juuri koskaan päivällä mihinkään. Ap

- Kääntää kaikki puheen aiheet aina jotenkin itseensä tai lapsiinsa.
- Vihjailee olevansa parempi, joskus niin älyttömistä asioista kuten esimerkiksi siitä, kuinka paljon parempi hän on synnyttämään kun väänsi lapsensa parissa tunnissa ulos. Siis mitä mä en tiennytkään, että sitä voi itse vaikuttaa synnytyksen kestoon :D
- Nälvii kaikesta.
- "Mun lapsi on parempi kuin sun." Ei se sitä suoraan sano senkin tekee vihjailemalla. Meidän lapsilla on 9kk ikäeroa meidän lapsi on siis pienempi ja meidän lapsen pitäisi kuulemma oppia samaan tahtiin heidän lapsensa kanssa. Esimerkiksi silloin kun heidän lapsi oppi syömään itse heti ihmetteli kaveri, että miksei meidän jo osaa, no miksiköhän. Olisiko syynä se 9kk ikäero.

Tämän ihmisen ajatteleminen saa nyt vereni taas niin paljon kiehumaan, että jätän tämän tähän, vaikka esimerkkejä ja samankaltaisia tilanteita olisi miljoona.

Ainiin viimeisin tempaus tältä "kaverilta" oli se kun hän on sitä mieltä, että kun heidän toinen lapsensa on syntynyt ja imetys on lopetettu lähdetään kaikki heidän mökilleen juhlimaan ilman lapsia ja juomaan alkoholia. Ongelma tässä on se, että meidän lapsi taas syntyy 3kk heidän lastaan myöhemmin, eli en ole edes välttämättä siinä kohtaa edes ehtinyt synnyttämään ja jos olen kaverin mielestä munkin pitäisi sitten lopettaa imetys, koska hän haluaa meidät sinne mökille. Voiko itsekäämpää ihmistä olla olemassa? Ei kukaan voi oikeasti todeta toiselle, että lopeta lapsesi imetys tai älä edes aloita ollenkaan, että päästään mökille juhlimaan tai näköjään voi.

Eikä minulla kyllä ole mielessäkään vielä se aika kun en enää imetä. Odotan sitä, että lapsi syntyy ja toivottavasti pääsen imettämään. Kyllä on elämässä arvojärjestys vähän hukassa jos raskaana miettii vain sitä, kun imetys on ohi ja pääsee vetämään perseet olalle. En kyllä todellakaan aijo viedä pieneltä lapseltani ja itseltäni rintaruokinta mahdollisuutta, koska joku nyt haluaa niin.

Nyt on ollu niin stressaava elämäntilanne etten ole jaksanut miettiä mitään "ylimääräistä" nyt. Onneksi joulun aikaan helpottaa :) Mutta tätä tässä ei vissiin edes tarkoitettu...

Elämäntilanteet ovat nykyään monellakin tapaa niin erilaiset, ettei meillä ole enää mitään yhteistä puhuttavaa tai tekemistä.

Soitti vaan kun halua rahaa lainaan, muuten ei yhteyttä pitänyt.

Meni yhteen umpirasistisen miehen kanssa. Oltiin baarikierroksella yhdessä ja miehenkuvatus huuteli kännissä Heil Hitler-huutoja kaupungilla. Hävetti niin ettei ikinä ennen ja olinkin aika tyytyväinen kun ääliö meinas lopulta saada turpaansa. Kertoo myös ystävästäni aika paljon jos on tosiaankin noin miehenkipeä. Olen nyt estänyt äijän Facebookissa, en jaksa sitä uusnatsiroskaa mitä se postailee koko ajan. Sillä oli mm.natsisaksan aikaisia kuvia keskitysleiriltä profiilikuvana (!) ja ilmiannoin niistä jokaisen, joutui kai ainakin kerran tekemään uuden profiilinkin. Ystäväni on vielä Facekaverini mutta en pidä häneen yhteyttä eikä hänkään kyllä minuun.

Puhuu pahaa selän takana

Minusta vain tuntuu, että en jää kenenkään mieleen. En ilmeisesti ole hyvää seuraa. En lainaa rahaa keltään koskaan mutta minulta on kyllä pari kertaa kysytty. En leuhki ainakaan tietääkseni. Ap.

Hiukan epäselvän ja monitulkintaisen avauksen vuoksi kysymys, onko aloittajalla nyt ajatus hankkia uusia ystäviä vai ylläpitää olemassaolevia suhteita, joita ei ilmeisesti ole kovinkaan paljon?

En ole välejä katkaissut kehenkään, mutta huomaan että nämä asiat ovat ihan huomaamatta heikentäneet intoa ottaa yhteyttä:

- se jos toinen ei ole koskaan se, joka ottaa yhteyttä vaan itse täytyy olla aina se joka tavoittelee toista. Toinen ei myöskään soita takaisin, jos on nähnyt että hänelle on soitettu. Eikä siinä mitään, jos joskus käy näin, mutta jos on itse (pitkän ajan kuluessa) soittanut toiselle vaikkapa neljä kertaa ja toinen ei ole kertaakaan vastannut eikä soittanut takaisin, niin alkaa tulla aika tyhmä olo. Väkisinkin tuollaisesta tulee sellainen olo, että toista ei kiinnosta olla tekemisissä tai vähintäänkin että toinen pitää itseään niin erinomaisena ja kaiken keskipisteenä, ettei hänelle tule mieleen, että hänkin voisi joskus "tavoitella" jotakuta eikä aina toisin päin.

- se jos toisella on taipumusta besserwisseröimiseen niin, että kaveri tuntuu aina tietävän kaikesta kaiken, jopa toisen henkilökohtaisista asioistakin jotkut tuntuvat olevan "paremmin" perillä kuin henkilö itse. Tämä siis liittyy aliarvioimiseen, siihen että kaveri ei pidä tasavertaisena aikuisena vaan sellaisena, jota pitää koko ajan opettaa ja holhota ja jonka omaan arvostelukykyyn ei voi luottaa ollenkaan.

- toisen rajojen kunnioittamattomuus: se, että jos toinen vaikka sanoo että on niin uupunut ettei jaksa lähteä baariin, alkaa kaveri jankuttaa ja mankua loputtomasti, että eiku lähde nyt, pliis, lähde nyt, tai jos kerrot ettei ole varaa lähteä reissuun, niin kaveri loukkaantuu, että varmasti sulla on varaa, ja viime viikollakin kävit sushilla niin miten muka ei ole varaa jne. Toisin sanoen vähän niin kuin tallotaan toisen rajojen yli eikä kunnioiteta toisen tahtoa ja aletaan vielä kontrolloida ja "vahtia" mitä toisen on sitten luvallista tehdä ja mitä ei.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 17:04"]

Ihan siitä syystä kun hänen kanssaan jotain sopii niin ei voi ilmoittaa jos ei jaksa tai halua tai ehdikään nähdä. On mennyt niin monta kertaa aikaa hukkaan ja lapsetkin on joutuneet pettymään. Ei vaan enää huvita pitää yhteyttä. n.2/10 sovitusta tapaamisesta hänen kanssaan onnistuu.

[/quote]

Juurikin tämä! Sovitaan tapaaminen ja sitten viime tipassa peruu sen. Ja ikävintä tosiaan, jos olen jo vaikka lapselleni puhunut, että mennään kylään. Toki joskus tulee joku yllättävä sairastuminen tms., mutta ei kymmentä kertaa putkeen. Tulee fiilis, ettei seura kiinnostakaan, mutta sitten tämä ihminen kuitenkin soittelee itse aktiivisesti perään... Olen päätellyt, ettei vain osaa hahmottaa aikaa ja sopii samalle päivälle ihan liian monta juttua, eikä opi virheistään. Mutta minulle riittää. Nykyään voin sopia hänen kanssaan jonkun sellaisen menon, jonka voin sitten tarvittaessa tehdä vaikka yksinkin, enkä puhu lapsille mitään mahdollisesta seurasta. Esim. sovin näkeväni vaikka uimahallissa ja jos ei ilmaannu paikalle niin sitten mennään vain lasten kanssa.

Toinen on sitten tämä perinteisempi: "kasvettu erilleen", eli elämät kehittyyneet niin eri suuntiin, ettei pikaisten kuulumisten vaihtojen jälkeen löydy mitään yhteistä puhuttavaa, vaan edessä on vaivaantunut hiljaisuus ja väkinäinen yritys pitää yllä kohteliasta small talkia.

Puhuu vain itsestään. En jaksa kuunnella, kuinka hänen elämänsä on "ainakin kolme kertaa pahempi" kuin minun.

Minä olen se, joka ei pidä muihin yhteyttä. Tämä johtuu osittain siitä, että a) en pidä kännykässä nettiä kokoaikaa päällä, että siis olisin whatsupin jne. viestimien tavoitettavissa koko ajan (jostain syystä uppia käyttävät eivät osaa enää käyttää tekstiviestejä. Tuleehan niiden muutamien viestien hinta ihan hirrrrveeeen kalliiksi). 
b) unohdan välillä puhelimen, milloin autoon, milloin kotiin, ihan vain siksi että minulle soitetaan harvoin.
c) Jos joku soittaa, unohdan soittaa takaisin. Muistan ehkä parin päivän päästä että niin joo se Katri soitti silloin. (tätä, siis että joku muu kuin vanhempani tai mieheni soittaisi minulle, tapahtuu niin harvoin, etten siksikään muista soittaa takaisin)

Lisäksi aina, kun mielessäni on soittaa jollekin, tai lähettää viesti, tulee jotain muuta, paljon kiireellisempää, ja unohdan koko soittamisen/viestittämisen. 
Läheisimmät tietävät sen, että unohtelen tuon puhelimen olemassaolon aina välillä, joten he eivät siitä pahastu. Kaikki muut ilmeisesti luulevat sen soittamattomuuden olevan jokin henkilökohtainen loukkaus.. 

Ehkä rasittavimpia on ne ihmiset, jotka syyllistävät tavatessa. "Etpä oo hirveemmin soitellut".. Olen liian kiltti vastaamaan, "no etpä ole sinäkään", kun kukaan ei enää soittele minulle. 

Ystäviä minulla ei ole, mutta ei se enää haittaa. Olen selvinnyt ystävittä synnytyksen jälkeisen masennuksen ja monta muutakin vastoinkäymistä, joten en tässä enää osaa niitä kaivatakaan. Nuorin lapsista on kaksivuotias, eli se "pahin" aika on ohi. 

Itse en enää pidä noihin ihmisiin yhteyttä senkään takia, että, ainakin jos facebookia on uskominen, elämme niin erilaisia elämiä, ettei minulla ole enää asiaa noiden ihmisten lähelle. Ehkä sitten kun he alkavat tekemään lapsia, tilanne muuttuu, mutta silloin itse olen taas "edellä" elämäntilanteeni kanssa joten voi olla että olemme ja pysymme, kaukana toisistamme.