Avohakkuut ovat järkyttävää ympäristön tuhoamista
Miksi ihmeessä ne ovat vielä sallittuja? Siinä raiskataan metsäalue pohjaa myöten vuosikymmeniksi.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Joskus kävin katsomassa omistamaani metsää, joku paikalle osunut lintubongari kehui kuinka hienoa on kun jossain on tällaista ikimetsää jätetty. En malttanut olla kertomatta että vielä 1950-luvulla alue oli peltoa, vanhat avo-ojatkin näkyy edelleen metsänpohjassa.
Minä olen kohdannut metsässä vihaisen luontoihmisen, joka syytti minua siitä, että maasto oli metsäkoneiden jäljiltä hirveässä kunnossa, edes 30 vuotta eivät olleet hävittäneet koneiden uria ikimetsästä. Kerroin, että ne urat olivat vanhoja ojia, olimme metsitetyllä pellolla eli sellaisella paheksutulla puupellolla, jossa puuston keski-ikä hiveli noin 40 vuotta, kuuset olivat rumia kuin mitkä eikä alueella todellakaan oltu tehty mitään päätehakkuita, vaikka sieltä löytyi sammaloitunut kanto. Tarkempi tutkimus osoitti, että kyseessä oli kivi, mutta se olisi kuulemma voinut olla kanto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomessa on 200 000 metsien omistajaa. pystyvät äänestämään valtaan heitä tukevia politiikkoja. sademetsien, kuten suomenkin metsien hakkuukielto pitäisi asettaa maailmanlaajuisesti kieltoon. metsien hakkaaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. ei missäänpäin maailmaa muuallakun brasiliassa ja suomessa tällä tavoin tuhota luontoa ja eläimiä. lintujen sukupuutto suomessa johtuu metsätaloudesta.
Mikä ihmeen sukupuutto? Meillä on noin 300 ha hoidettua metsää, siellä asustaa niin metsoja, teeriä kuin yltiöuhanalaisia hömötiaisia. Luonto on siitä outoa, että se ei pelkää muutosta, se muuttuu mukana ja vain suomalainen luonnontutkija vetoaa 1800-luvun tutkimustietoihin.
sellaista vaan, että eläinten sukupuutto Suomessa ei saisi olla mielipideasia täällä vauvapalstalla. tutkimustietoa ei ole, eikä sitä näillä näkymin edes tule. se on akateeminen itsemurha Suomessa tehdä tutkimus ruokkivaa käteä vastaan. kaikki bilsan proffat kyllä oikeasti tietää asianlaidan, se on vain julkinen salaisuus.
Jos näen hömötiaisen, minun tulee olla siitä hiljaa, koska kyseinen lintulaji on julistettu lähes sukupuuttoon kuolleeksi? Tai sama metson soitimen kanssa: koska on päätetty, että metsokanta ei kestä metsänhoitoa, niin metsässä ei saa nähdä metsoa soitimella, se on yleisen mielipiteen vastaista.
brasiliassa on myös hyvä polttaa sademetsiä. siellähän sitten elää kaikenlaisia hyönteisiä polttojen jälkeen. sileäksi kaikki sademetsät vaan suomen malliin.
Niinpä, miksi metsänomistajat eivät mene oikeisiin töihin sen sijaan että ostavat palveluna luonnon raiskauksen?
Oi tämä metsänraiskaajien kuoro.
Rahankiilto silmissä samaa laulua: "metsän uudistuminen", "tehokkaasti kasvava hiilinielu", "hyödytön ryteikkö", "kaunis taimikko", "metsän hoito", "lahopuista leviää kirjanpainajat", "säästöpuut", "suojavyöhyke".
Röyhkeimmät vielä väittävät metsän sileäksi lanaamista "luonnolliseksi kiertokuluksi"!
Ja lisää: "Mä näin yhden tiaisen, nyt olen paras asiantuntija kertomaan mikä on sukupuuttoa ja mikä ei!"
Olisitte edes rehellisiä siitä, että teille ei ekologia merkitse vessapaperin vertaa, teille metsä on pelkkää myytävää hyödykettä, vahingoista viis. Ihan kuin se parimetrinen vesakko mitenkään korvaisi niitä vuosikymmeniä vanhoja isoja puita ja niiden juurella kasvanutta varvikkoa, eläimistöstä puhumattakaan.
Vaan näinhän se yleensä menee, että kun ei pysty kohtaamaan pahoja tekojaan, ne täytyy selittää itselleen parhain päin. Jossain vaiheessa ne selitykset ei enää uppoa, ja on pakko kohdata todellisuus.
Sitä odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomessa on 200 000 metsien omistajaa. pystyvät äänestämään valtaan heitä tukevia politiikkoja. sademetsien, kuten suomenkin metsien hakkuukielto pitäisi asettaa maailmanlaajuisesti kieltoon. metsien hakkaaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. ei missäänpäin maailmaa muuallakun brasiliassa ja suomessa tällä tavoin tuhota luontoa ja eläimiä. lintujen sukupuutto suomessa johtuu metsätaloudesta.
Mikä ihmeen sukupuutto? Meillä on noin 300 ha hoidettua metsää, siellä asustaa niin metsoja, teeriä kuin yltiöuhanalaisia hömötiaisia. Luonto on siitä outoa, että se ei pelkää muutosta, se muuttuu mukana ja vain suomalainen luonnontutkija vetoaa 1800-luvun tutkimustietoihin.
sellaista vaan, että eläinten sukupuutto Suomessa ei saisi olla mielipideasia täällä vauvapalstalla. tutkimustietoa ei ole, eikä sitä näillä näkymin edes tule. se on akateeminen itsemurha Suomessa tehdä tutkimus ruokkivaa käteä vastaan. kaikki bilsan proffat kyllä oikeasti tietää asianlaidan, se on vain julkinen salaisuus.
Jos näen hömötiaisen, minun tulee olla siitä hiljaa, koska kyseinen lintulaji on julistettu lähes sukupuuttoon kuolleeksi? Tai sama metson soitimen kanssa: koska on päätetty, että metsokanta ei kestä metsänhoitoa, niin metsässä ei saa nähdä metsoa soitimella, se on yleisen mielipiteen vastaista.
Oletteko nähneet sen jonkun metsäfirman rekkojen kylkimaalauksissa metson keskellä peltoa/hakkuuaukeaa? Siinähän siis todistetaan että metso ei nimestään huolimatta metsää kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Tä, vuosikymmeniksi? Avohakkuun jälkeen paikalle istutetaan uusi metsä. Vuosikymmenien päästä tehdään jo ensiharvennusta.
Taas joku Kehä I sisällä asuva olmi pätee metsäasioista...
Eihän sinne nyt sellaista biotooppia palaa yhden ihmisen elinaikana. Ei metsä ole pelkät puut. Ei metsänomistaja sais itseään kusettaa tässä.
Terv ohis, 152 ha Pirkanmaalta omistava
(Mulla on talousmetsää ja ihan omatoimisesti suojeltua.)
Miksi luonnon pitäisi kasvaa takaisin hektisessä ihmiselämässä, kun sillä on aikaa vuosimiljardeja?
Järkyttävintä ympäristön tuhoamista on rakentaa kerrostaloalueita metsien tilalle, vaikka syntyvyyslukujen ja työperäisen muuton perusteella niille ei ole mitään tarvetta. Hakkuun jäljiltä metsä sentään vielä palautuu.
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista näkee taas kuinka joku pitää istutettua puupeltoa metsänä.
Puupelloksi voi kutsua aluetta joka on metsitetty suoraan pellosta metsäksi, ne ei aina onnistu täydellisesti.
Taas jos avohakattua metsää istutetaan niin siitä ei mitään puupeltoa tule koska luonnollista taimettumista, koivua ym. tulee sekaan väkisinkin.
Mutta provohan tämä avaus tietenkin oli.
Ekologisti kirjoitti:
Oi tämä metsänraiskaajien kuoro.
Rahankiilto silmissä samaa laulua: "metsän uudistuminen", "tehokkaasti kasvava hiilinielu", "hyödytön ryteikkö", "kaunis taimikko", "metsän hoito", "lahopuista leviää kirjanpainajat", "säästöpuut", "suojavyöhyke".
Röyhkeimmät vielä väittävät metsän sileäksi lanaamista "luonnolliseksi kiertokuluksi"!
Ja lisää: "Mä näin yhden tiaisen, nyt olen paras asiantuntija kertomaan mikä on sukupuuttoa ja mikä ei!"
Olisitte edes rehellisiä siitä, että teille ei ekologia merkitse vessapaperin vertaa, teille metsä on pelkkää myytävää hyödykettä, vahingoista viis. Ihan kuin se parimetrinen vesakko mitenkään korvaisi niitä vuosikymmeniä vanhoja isoja puita ja niiden juurella kasvanutta varvikkoa, eläimistöstä puhumattakaan.
Vaan näinhän se yleensä menee, että kun ei pysty kohtaamaan pahoja tekojaan, ne täytyy selittää itselleen parhain päin. Jossain vaiheessa ne selitykset ei enää uppoa, ja on pakko kohdata todellisuus.
Sitä odotellessa.
Olipas typerä ja lyhytnäköinen kommentti.
Toki on ymp tuhoamista jos jokin suojeltu metsä vedettöisin, mutta istutetun metsännkaataminen on ok ja meillä päin ainakin äkkiä on taas nätti, tulee varvikkoa ja kanervikkoa ja äkkiä puustoakin, muutamassa vuodessa,
Voit hoitaa sitä omaa metsääsi juuri niinkuin haluat. Minä taas teen omassani mitä haluan esim. vaikka sen avohakkuun kun aika koittaa. mutta jos aloittajalla ei ole maata kun vähän kynsien alla niin suu kiinni.
Ei nykyään puhuta enää avoahakkuista. Suurin osa metsänomistajien metsisistä on sertifioituja. Sertifioiduissa metsissä pitää jättää säästöpuita hakkuuaukolle. Se ei ole silloin avohakkuu.
Oikea nimitys on päätehakkuu tai uudistushakkuu.
Ekologisti kirjoitti:
Oi tämä metsänraiskaajien kuoro.
Rahankiilto silmissä samaa laulua: "metsän uudistuminen", "tehokkaasti kasvava hiilinielu", "hyödytön ryteikkö", "kaunis taimikko", "metsän hoito", "lahopuista leviää kirjanpainajat", "säästöpuut", "suojavyöhyke".
Röyhkeimmät vielä väittävät metsän sileäksi lanaamista "luonnolliseksi kiertokuluksi"!
Ja lisää: "Mä näin yhden tiaisen, nyt olen paras asiantuntija kertomaan mikä on sukupuuttoa ja mikä ei!"
Olisitte edes rehellisiä siitä, että teille ei ekologia merkitse vessapaperin vertaa, teille metsä on pelkkää myytävää hyödykettä, vahingoista viis. Ihan kuin se parimetrinen vesakko mitenkään korvaisi niitä vuosikymmeniä vanhoja isoja puita ja niiden juurella kasvanutta varvikkoa, eläimistöstä puhumattakaan.
Vaan näinhän se yleensä menee, että kun ei pysty kohtaamaan pahoja tekojaan, ne täytyy selittää itselleen parhain päin. Jossain vaiheessa ne selitykset ei enää uppoa, ja on pakko kohdata todellisuus.
Sitä odotellessa.
Tiesitkö, että lintujen sukupuuttoennuste on ihan lintubongareiden havaintojen varassa oleva ilmiö. Miksi se, että minä näen hömötiaisia ei ole yhtä relevantti havainto kuin se, että lintubongari ei niitä näe?
Puut kasvavat, metsä muuttuu joka vuosi ja sitä parjaamaasi vesaikkoa on vain muutaman vuoden ajan koko metsän kiertokulussa. Varvikko katoaa, jos se ei saa valoa ja samalla lähtevät eläimetkin, joille metsä ei tarjoa ravintoa.
Meillä on puhuttu metsien loppumisesta 1850-luvulta asti ja aina uhottu sitä, että metsänhakkuu tuhoaa luonnon. Jostain kumman syystä puuta riittää kaikkialle muualle paitsi kaupunkeihin, joissa voitaisiin velvoittaa kasvattamaan korttelimetsiä. Helsingissä joka toisen korttelin talot pois ja elintärkeää metsää tilalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tä, vuosikymmeniksi? Avohakkuun jälkeen paikalle istutetaan uusi metsä. Vuosikymmenien päästä tehdään jo ensiharvennusta.
Taas joku Kehä I sisällä asuva olmi pätee metsäasioista...
Eihän sinne nyt sellaista biotooppia palaa yhden ihmisen elinaikana. Ei metsä ole pelkät puut. Ei metsänomistaja sais itseään kusettaa tässä.
Terv ohis, 152 ha Pirkanmaalta omistava(Mulla on talousmetsää ja ihan omatoimisesti suojeltua.)
Miksi metsän pitäisi pysyä iäti ennallaan, kun maailmassa kaikki muu muuttuu?
Suomen eläimistö on 100 vuoden päästä pelkkiä sääskiä ja punkkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomessa on 200 000 metsien omistajaa. pystyvät äänestämään valtaan heitä tukevia politiikkoja. sademetsien, kuten suomenkin metsien hakkuukielto pitäisi asettaa maailmanlaajuisesti kieltoon. metsien hakkaaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. ei missäänpäin maailmaa muuallakun brasiliassa ja suomessa tällä tavoin tuhota luontoa ja eläimiä. lintujen sukupuutto suomessa johtuu metsätaloudesta.
Mikä ihmeen sukupuutto? Meillä on noin 300 ha hoidettua metsää, siellä asustaa niin metsoja, teeriä kuin yltiöuhanalaisia hömötiaisia. Luonto on siitä outoa, että se ei pelkää muutosta, se muuttuu mukana ja vain suomalainen luonnontutkija vetoaa 1800-luvun tutkimustietoihin.
sellaista vaan, että eläinten sukupuutto Suomessa ei saisi olla mielipideasia täällä vauvapalstalla. tutkimustietoa ei ole, eikä sitä näillä näkymin edes tule. se on akateeminen itsemurha Suomessa tehdä tutkimus ruokkivaa käteä vastaan. kaikki bilsan proffat kyllä oikeasti tietää asianlaidan, se on vain julkinen salaisuus.
Jos näen hömötiaisen, minun tulee olla siitä hiljaa, koska kyseinen lintulaji on julistettu lähes sukupuuttoon kuolleeksi? Tai sama metson soitimen kanssa: koska on päätetty, että metsokanta ei kestä metsänhoitoa, niin metsässä ei saa nähdä metsoa soitimella, se on yleisen mielipiteen vastaista.
Oletteko nähneet sen jonkun metsäfirman rekkojen kylkimaalauksissa metson keskellä peltoa/hakkuuaukeaa? Siinähän siis todistetaan että metso ei nimestään huolimatta metsää kaipaa.
Iso osa ei edes tunnista metsoa, kun sen metsässä näkee. Lisäksi harva kulkee sellaisessa metsässä, jossa metso ylipäätään viihtyy eli sen verran kaukana kaupungista, ettei enää näy neonvalot.
Vierailija kirjoitti:
Suomen eläimistö on 100 vuoden päästä pelkkiä sääskiä ja punkkeja.
1880-luvulla metsämme inventoitiin ja todettiin ihan sama asia, silti meillä on metsissä edelleen kaikenlaista kummaa eläintä ihan riesaksi asti.
Joo, ihan turhaa nillitystä toisen omistamasta metsästä. Rannoille on jätetty puuta ja muutaman vuoden kuluttua siellä on kaunis taimikko. Eikä tuo minusta näytä rumalta nykyiselläänkään. Luonnon normaalia kiertokulkua.