Neuvoja miten saisin käännettyä äitiyteni ja lapsiarjen positiivishenkisemmäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennaltaehkäise lapsesi negatiiviset teot. Älä pidä lapsen saatavilla niitä tavaroita joilla hän tekee jotain väärää/satuttaa. Varsinkaan silloin jos et ole siinä lähellä katsomassa ja niin että ehdit puuttua ennen kuin ehtii satuttaa muita tms. Helpottaa kummasti elämääsi, eikä tarvitse niin usein komennella.

Ennakointi on ihan hyvä neuvo. Mutta käytännössä hankala toteuttaa kun lapsi siis esim tahallaan käy repimässä pyykkitelineeltä pyykkejä alas kun olen vaikka sekunnin pissalla tai sellaista vastaavaa. Kodissa on voitava elää, en pysty nostamaan joka ikistä tavaraa yli 130 cm korkeuteen. Ja lapseni vaikka yrittää potkia jalkalistoja irti jos ei muuta tuhoa keksi. Ap

Vielä yksi vinkki:

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…

Onko lapselle annettu sellaiset seuraamukset, että esim. pyykkien viskomisesta lattialle johtaa se, että joutuu ne korjaamaan lattialta? Vaikka kädestä pitäen? Näin lapsi oppii, että asian korjaamiseen menee paljon enemmän energiaa kuin rikkomiseen. Toisaalta lapsi saa mahdollisuuden hyvittää tekonsa.

On kyllä. Jos repii pyykit alas niin joutuu keräämään ne lattialta ja ripustamaan uudelleen. Vaikka ei haluaisi. Vaikka olisi puolen tunnin tahtojen taistelu siitä että kerääkö vai ei. Lopulta kerää. Ja repii alas taas huomenna. Ap

Minä sanoisin kolmen jukuripään kokemuksella, että kevennä vähän tunnelmaa ja löysää omaa pipoa. Kolmevuotias on vielä aika pieni ja ailahtelevainen, ja se tahtojen taisto on suurelta osin turhaa.

Ne pyykit voi kerätä vaikka yhdessä ja hupsutellen, ja sitten seuraavaan hommaan. Oma kuopukseni rakastaa juoksuttaa likaisia pyykkejä yksitellen koneeseen, ja samalla kertoa, mikä sukka kuuluu kenellekin. Tärkeää tulevaisuuden kannalta olisi, etteivät kotityöt lähtökohtaisesti johtaisi konfliktiin.

-eri.

Kotityöt ei johda konfliktiin vaan lapsi auttaa niissä hyvässä hengessä ja yhdessä mukavasti pyykit ripustetaan. Hän käy niitä repimässä tahallaan alas muulloin, silloin kun olen sekunnin esim pissalla. Eli tahallista per seilyä ja mielenosoittamista tilanteessa jossa joudun sekunnin olemaan kiinni jossain muussa jutussa kuin vain hänessä. Olen yrittänyt empatiaa ja vaikka syliin kaappaamista ja juttelua siitä että harmittaako sinua jos äiti tekee hetken jotain omaa (esim käy pissalla) mutta ei se ole asiaa vähentänyt ja minullakin lopulta hermo palaa kun pyykit on kymmenennen kerran tahallaan käyty repimässä alas. Ap

Vaikka kirjoitit, että olet koko ajan kiinni lapsessasi, voisiko kuitenkin olla niin, että lapsesi saa eniten huomiota huonolla käytöksellä? Sanoittaminen, sylitys jne.

Suunnitelmallinen huomiotta jättäminen

Toisinaan on hyvä, että ei lähde puuttumaan lapsen käytökseen lainkaan. Etenkin silloin, jos pulmallisella käytöksellä haetaan selkeästi vanhemman huomiota. Suunniteltu huomiotta jättäminen sopii sellaiseen lapsen käytökseen joka on häiritsevää, mutta ei vaadi nopeaa puuttumista. Tällaista käytöstä on

-valittelu, kun on jo todettu ei

-kiljuminen

-pelleily

-kasvojen vääntely

-typerien sanojen toistelu

Huomiotta jättämisessä on tärkeää, että sitä käytetään riittävän kauan. Älä kiinnitä mitään huomiota lapsen häiritsevään käytökseen. Älä luovuta, koska muutoin joudut aloittamaan alusta. Varo myös, että et palkitse huonosta käytöksestä. Tästä esimerkki voisi olla se, että lapsi kinuaa pitkään ja sinnikkäästi ja kyllästyessäsi annat hänelle periksi, jotta sinun ei tarvitsisi kuunnella kinuamista.

Kun käyttää huomiotta jättämistä on tavallista, että lapsen käytös ensin hetken pahenee ennen kuin se lähtee parempaan suuntaan.

Huomiotta jättäminen lopetetaan siinä vaiheessa, kun lapsi lopettaa ärsyttävän käytöksen. Myös silloin on lopetettava, jos lapsen käytös menee liian aggressiiviseksi. On ensisijaista varmistaa lapsen ja muiden turvallisuus. Itseä tai muita vaarantavaa käytöstä ei voi jättää huomiotta.

https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/kannustavan-kasvatuksen-verkkokurssi/…

Tätä voin harkita mutta minulla herää tuosta neuvosta kaksi kysymystä:

-jos en yhtäkkiä reagoikaan tavaroiden paiskomiseen tai satuttamiseen, niin eikö se ole aika epäjohdonmukaista? Eikö lapsi saa sen viestin että niin saa tehdä kun ei kerran kielletä eikä tule seuraamuksia?

-nuo neuvot kuulostaa vähän koirien jääkausi -metodilta. Minusta siinä on jotain manipulatiivista siinä tavassa, tunteita manipuloivaa ja hämmentävää ja jollain tavalla jopa julmaa. Olen kokenut reilummaksi sellaisen suoran ja selkeän toiminnan.

Ap

Itse ymmärsin seuraavan kohdan niin, että muita ei saa satuttaa tai tavaroita rikkoa ilman, että vanhempi puuttuisi siihen heti: Huomiotta jättäminen lopetetaan siinä vaiheessa, kun lapsi lopettaa ärsyttävän käytöksen. Myös silloin on lopetettava, jos lapsen käytös menee liian aggressiiviseksi. On ensisijaista varmistaa lapsen ja muiden turvallisuus. Itseä tai muita vaarantavaa käytöstä ei voi jättää huomiotta.

Silloin kuvaan tulisi mukaan hellästi kiinni pitäminen / lapsen siirtäminen lapsen kanssa ennalta suunniteltuun rauhoittumispaikkaan, kuten majaan jossa on tyynyjä ja pehmoleluja / hengitysharjoitus, jossa jokaisen syvän hengityksen jälkeen lapsi saa siirtää lohikäärmeen tulivuorelta, jonka jälkeen yritetään uudelleen tms.

Jos ongelmaksi on kehkeytynyt se, että pienelle lapselle huonokin huomio on parempi kuin huomiotta jääminen eikä lapsi erota hyvän ja huonon huomion eroa, niin sitten olisi varmaan hyvä kokeilla sitä, että jättää huomiotta huonon käytöksen ja heti palkitsee hyvällä huomiolla hyvän käytöksen.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla koin parhaaksi neuvoksi täälläkin jo mainitun, että muotoile asia aina kiellon sijasta positiivisen kautta, jos se on mahdollista. Tällä on kumman suuri psykologinen vaikutus.

"Älä riehu!" --> "Rauhoitupa vähän."

"Täällä ei saa juosta!" ---> "Hei, täällä pitää kävellä."

"Autoilla ei lyödä ihmisiä!" ---> "Autot ovat AJAMISTA varten."

Tuo  viimeinen esimerkki on vähän keinotekoinen, koska taatusti tulisi ensin älähdettyä, että ÄLÄ LYÖ. :D Mutta siihenkin voi perään vielä jatkaa, että autoilla AJETAAN.

Lapsen on helpompi toimia oikein, jos saa hyvin konkreettisesti ilmaistun kuvauksen siitä, mitä toimintaa häneltä toivotaan.

Ja jatkan vielä, että nämä sanotaan jämäkkään sävyyn. Ystävälliseen, mutta ihan selkeästi tiukkaan. Sellaiseen, että lapsi tajuaa, että käytöstä pitää muuttaa, vaikka viesti onkin muotoiltu positiivisesti.

Puolinaureskeleva lässyttävä sävy ei tietenkään toimi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä lasta ja vanhin heistä oli tuollainen. Oli raskasta ja aika negatiivista välillä, mutta lapsesta kasvoi kelpo aikuinen. En muista missä vaiheessa helpotti, mutta ainakin kouluikään mennessä oli jo ihan normaali ja nyt täysi-ikäisenä varsin huomaavainen, hyväntahtoinen ja empaattinen tyyppi.

Toimin varmaan esikoisen kanssa aika lailla kuin sinäkin. Nyt jälkikäteen tuntuu, että kävin noita tahtojen taisteluja liian usein. Nuorimmaiseni on nyt 4 ja ihan erilainen luonteeltaan, mutta jos hän kävisi repimässä pyykkejä naruilta niin varmaan pyykit sitten jäisivät lattialle. Mitään tavaroita en enää ottaisi pariksi päiväksi takavarikkoon (olen kyllä ottanut esikoiselta) vaan siksi hetkeksi vain, että lasta hetken harmittaa seuraus ja joutuu sitten keksimään muuta tekemistä.

Tsempit, kyllä se siitä ajan kanssa ohi menee. Aina kun oikein kovasti rasittaa, lykkää lapsi miehelle ja lähde vaikka kävelylle.

Kiitos tsempistä. Jään miettimään ajatuksella neuvojasi, olen samaa mieltä että sellaista huonoa tahtojen taistelua olisi hyvä vähentää. Pyykit on vain pakko ripustaa uudelleen heti koska märät pyykit pilaa parketin. Hyvä neuvo lykätä lapsi miehelle ja lähteä itse lenkille. Tämä voi olla osa meidän ongelmaa: mieheni tekee todella pitkää työpäivää, palaa usein töistä kotiin lapsen jo ollessa yöunilla ja välillä on työmatkoillakin, eli minulla ei ole arkipäivinä mahdollisuutta vuorotella miehen kanssa hankalissa tilanteissa tai häipyä lenkkipolulle, tukiverkkojakaan meillä ei ole lasta hoitamaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennaltaehkäise lapsesi negatiiviset teot. Älä pidä lapsen saatavilla niitä tavaroita joilla hän tekee jotain väärää/satuttaa. Varsinkaan silloin jos et ole siinä lähellä katsomassa ja niin että ehdit puuttua ennen kuin ehtii satuttaa muita tms. Helpottaa kummasti elämääsi, eikä tarvitse niin usein komennella.

Ennakointi on ihan hyvä neuvo. Mutta käytännössä hankala toteuttaa kun lapsi siis esim tahallaan käy repimässä pyykkitelineeltä pyykkejä alas kun olen vaikka sekunnin pissalla tai sellaista vastaavaa. Kodissa on voitava elää, en pysty nostamaan joka ikistä tavaraa yli 130 cm korkeuteen. Ja lapseni vaikka yrittää potkia jalkalistoja irti jos ei muuta tuhoa keksi. Ap

Vielä yksi vinkki:

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…

Onko lapselle annettu sellaiset seuraamukset, että esim. pyykkien viskomisesta lattialle johtaa se, että joutuu ne korjaamaan lattialta? Vaikka kädestä pitäen? Näin lapsi oppii, että asian korjaamiseen menee paljon enemmän energiaa kuin rikkomiseen. Toisaalta lapsi saa mahdollisuuden hyvittää tekonsa.

On kyllä. Jos repii pyykit alas niin joutuu keräämään ne lattialta ja ripustamaan uudelleen. Vaikka ei haluaisi. Vaikka olisi puolen tunnin tahtojen taistelu siitä että kerääkö vai ei. Lopulta kerää. Ja repii alas taas huomenna. Ap

Minä sanoisin kolmen jukuripään kokemuksella, että kevennä vähän tunnelmaa ja löysää omaa pipoa. Kolmevuotias on vielä aika pieni ja ailahtelevainen, ja se tahtojen taisto on suurelta osin turhaa.

Ne pyykit voi kerätä vaikka yhdessä ja hupsutellen, ja sitten seuraavaan hommaan. Oma kuopukseni rakastaa juoksuttaa likaisia pyykkejä yksitellen koneeseen, ja samalla kertoa, mikä sukka kuuluu kenellekin. Tärkeää tulevaisuuden kannalta olisi, etteivät kotityöt lähtökohtaisesti johtaisi konfliktiin.

-eri.

Kotityöt ei johda konfliktiin vaan lapsi auttaa niissä hyvässä hengessä ja yhdessä mukavasti pyykit ripustetaan. Hän käy niitä repimässä tahallaan alas muulloin, silloin kun olen sekunnin esim pissalla. Eli tahallista per seilyä ja mielenosoittamista tilanteessa jossa joudun sekunnin olemaan kiinni jossain muussa jutussa kuin vain hänessä. Olen yrittänyt empatiaa ja vaikka syliin kaappaamista ja juttelua siitä että harmittaako sinua jos äiti tekee hetken jotain omaa (esim käy pissalla) mutta ei se ole asiaa vähentänyt ja minullakin lopulta hermo palaa kun pyykit on kymmenennen kerran tahallaan käyty repimässä alas. Ap

Ahaa, lapsi haluaa huomiota. Tämä on varmastikin palstan veloille kauhistus, mutta itse olen ottanut uhmiksen vessaankin mukaan, jos en ole saanut järjestettyä fiksua tekemistä ja riskinä ovat olleet tihutyöt.

- Se kolmen jukuripään äiti.

Olen myös tulkinnut, että usein kyseessä on huomion hakeminen. Koen vaikeaksi löytää kultaisen keskitien huomion suhteen, sillä lapsi tosiaan saa päivittäin paljon aikaani, kehujani ja positiivista huomiotani, mutta toisaalta hänen pitäisi jo oppia että äiti ei ole vain häntä varten eikä äiti voi olla koko ajan huomioimassa vaan äidillä on elämässä joskus vähän muutakin hommaa. Se tuntuu olevan lapselleni hankala hyväksyä että äiti ei ole 100 % joka sekunti vain häntä varten. Sitä vastaan sitten kapinoi per seilemällä. Ap

Kuulostaa siltä, että äidin huomion jakaminen on lapselle vaikeaa. Auttaisiko, jos mietit, että se on ihan normaalia ja ymmärrettävää noin pienelle? Eri lapsilla eri asiat aiheuttavat haasteita. Jos hakee positiivista tapaa, niin jos kiva tekeminen ei riitä, niin olisiko joku palkinto toimiva? Esim. "äiti käy nyt vessassa, jos sen aikaa leikit tällä lelulla tässä, tehdään vessakäynnin jälkeen yhdessä lempipuuhaa x. "Ja siihen vaikka yhdistäisi sen, että lapsi saa valita kahden kivan puuhan väliltä ( x ja y). Jos homma onnistuu, puuhailette, jos ei, niin toteat tyynesti, että nyt ei sitten puuhailla, kun sotkit pyykit ja ne korjataan. Ja seuraavalla kerralla uusi mahdollisuus, vessareissuja kuitenkin päivään mahtuu. Pikkuhiljaa sitten kun homma on opittu, niin ei tarvitse joka vessareissusta palkita, mutta ehkä pidemmistä ruuanlaitoista ym.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jo kaiken voitavan. 

Lapsiryhmässä huonosta käytöksestä seuraa aina jotain kielteistä, leikit loppuvat, muut sulkevat ulos leikistä jne. mutta kotona seurauksia ei ilmeisesti ole? Et oikeasti pysty tarjoamaan lapselle niin paljon ajateltavaa mitä vertaisryhmässä toimiminen, että jos et halua lasta hoitoon, niin ota itse teille hoitolapsia. 

Ettekö te oikeasti lue ketjuja ollenkaan? Ap ihan ekalla sivulla jo kirjoittaa että lapsi ON hoidossa päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennaltaehkäise lapsesi negatiiviset teot. Älä pidä lapsen saatavilla niitä tavaroita joilla hän tekee jotain väärää/satuttaa. Varsinkaan silloin jos et ole siinä lähellä katsomassa ja niin että ehdit puuttua ennen kuin ehtii satuttaa muita tms. Helpottaa kummasti elämääsi, eikä tarvitse niin usein komennella.

Ennakointi on ihan hyvä neuvo. Mutta käytännössä hankala toteuttaa kun lapsi siis esim tahallaan käy repimässä pyykkitelineeltä pyykkejä alas kun olen vaikka sekunnin pissalla tai sellaista vastaavaa. Kodissa on voitava elää, en pysty nostamaan joka ikistä tavaraa yli 130 cm korkeuteen. Ja lapseni vaikka yrittää potkia jalkalistoja irti jos ei muuta tuhoa keksi. Ap

Vielä yksi vinkki:

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…

Onko lapselle annettu sellaiset seuraamukset, että esim. pyykkien viskomisesta lattialle johtaa se, että joutuu ne korjaamaan lattialta? Vaikka kädestä pitäen? Näin lapsi oppii, että asian korjaamiseen menee paljon enemmän energiaa kuin rikkomiseen. Toisaalta lapsi saa mahdollisuuden hyvittää tekonsa.

On kyllä. Jos repii pyykit alas niin joutuu keräämään ne lattialta ja ripustamaan uudelleen. Vaikka ei haluaisi. Vaikka olisi puolen tunnin tahtojen taistelu siitä että kerääkö vai ei. Lopulta kerää. Ja repii alas taas huomenna. Ap

Minä sanoisin kolmen jukuripään kokemuksella, että kevennä vähän tunnelmaa ja löysää omaa pipoa. Kolmevuotias on vielä aika pieni ja ailahtelevainen, ja se tahtojen taisto on suurelta osin turhaa.

Ne pyykit voi kerätä vaikka yhdessä ja hupsutellen, ja sitten seuraavaan hommaan. Oma kuopukseni rakastaa juoksuttaa likaisia pyykkejä yksitellen koneeseen, ja samalla kertoa, mikä sukka kuuluu kenellekin. Tärkeää tulevaisuuden kannalta olisi, etteivät kotityöt lähtökohtaisesti johtaisi konfliktiin.

-eri.

Kotityöt ei johda konfliktiin vaan lapsi auttaa niissä hyvässä hengessä ja yhdessä mukavasti pyykit ripustetaan. Hän käy niitä repimässä tahallaan alas muulloin, silloin kun olen sekunnin esim pissalla. Eli tahallista per seilyä ja mielenosoittamista tilanteessa jossa joudun sekunnin olemaan kiinni jossain muussa jutussa kuin vain hänessä. Olen yrittänyt empatiaa ja vaikka syliin kaappaamista ja juttelua siitä että harmittaako sinua jos äiti tekee hetken jotain omaa (esim käy pissalla) mutta ei se ole asiaa vähentänyt ja minullakin lopulta hermo palaa kun pyykit on kymmenennen kerran tahallaan käyty repimässä alas. Ap

Vaikka kirjoitit, että olet koko ajan kiinni lapsessasi, voisiko kuitenkin olla niin, että lapsesi saa eniten huomiota huonolla käytöksellä? Sanoittaminen, sylitys jne.

Suunnitelmallinen huomiotta jättäminen

Toisinaan on hyvä, että ei lähde puuttumaan lapsen käytökseen lainkaan. Etenkin silloin, jos pulmallisella käytöksellä haetaan selkeästi vanhemman huomiota. Suunniteltu huomiotta jättäminen sopii sellaiseen lapsen käytökseen joka on häiritsevää, mutta ei vaadi nopeaa puuttumista. Tällaista käytöstä on

-valittelu, kun on jo todettu ei

-kiljuminen

-pelleily

-kasvojen vääntely

-typerien sanojen toistelu

Huomiotta jättämisessä on tärkeää, että sitä käytetään riittävän kauan. Älä kiinnitä mitään huomiota lapsen häiritsevään käytökseen. Älä luovuta, koska muutoin joudut aloittamaan alusta. Varo myös, että et palkitse huonosta käytöksestä. Tästä esimerkki voisi olla se, että lapsi kinuaa pitkään ja sinnikkäästi ja kyllästyessäsi annat hänelle periksi, jotta sinun ei tarvitsisi kuunnella kinuamista.

Kun käyttää huomiotta jättämistä on tavallista, että lapsen käytös ensin hetken pahenee ennen kuin se lähtee parempaan suuntaan.

Huomiotta jättäminen lopetetaan siinä vaiheessa, kun lapsi lopettaa ärsyttävän käytöksen. Myös silloin on lopetettava, jos lapsen käytös menee liian aggressiiviseksi. On ensisijaista varmistaa lapsen ja muiden turvallisuus. Itseä tai muita vaarantavaa käytöstä ei voi jättää huomiotta.

https://www.hyvakysymys.fi/kurssi/kannustavan-kasvatuksen-verkkokurssi/…

Tätä voin harkita mutta minulla herää tuosta neuvosta kaksi kysymystä:

-jos en yhtäkkiä reagoikaan tavaroiden paiskomiseen tai satuttamiseen, niin eikö se ole aika epäjohdonmukaista? Eikö lapsi saa sen viestin että niin saa tehdä kun ei kerran kielletä eikä tule seuraamuksia?

-nuo neuvot kuulostaa vähän koirien jääkausi -metodilta. Minusta siinä on jotain manipulatiivista siinä tavassa, tunteita manipuloivaa ja hämmentävää ja jollain tavalla jopa julmaa. Olen kokenut reilummaksi sellaisen suoran ja selkeän toiminnan.

Ap

Entäs jos reagoi vain vetämällä lapsen pois tilanteesta tai poistat huoneesta. Jos saa huomiota, johon ei sisälly lainkaan puhetta, niin ehkä se ei kuulosta palkinnolta. 

Lelujen kanssa voisi toimia niin, että jos lapsi ymmärtää, sanot, että otat pois lelun, jonka hän paiskaa käsistään tai jolla lyö. Laitat ne komeroon jonnekin ylähyllylle niin että lapsi näkee mitä teet. 

Onpa hyvä keskustelu, kerrankin av:lla tällaista.

Tsemppiä ap! Saat täällä varmaan monenlaisia neuvoja ja kritiikkiä, vaikka todennäköisesti olet ihan normaali, epätäydellinen mutta hyvä äiti. :) Mullakin on kolmevuotias lapsi, ja tuollaistahan se välillä on, ja se harmittaa. Onneksi välillä on sitten seesteisempääkin, toivottavasti teilläkin. Vaiheita, vaiheita... Pahimmat lapsen p...seilyt saa minusta usein vältettyä sillä että on selkeät ja johdonmukaiset säännöt, hyvät ja pitävät rutiinit, säännölliset ruoka-ajat ja riittävästi huomiota, mutta myös riittävästi vanhempien omaa aikaa (että hermo ei kiristy). Silti uhmaikäinen kyllä haastaa ja koettelee rajoja. Kaupungin lapsiperheiden sosiaaliohjauksesta tai neuvolan kautta olen itse välillä kysellyt neuvoja, sitä voisit varmaan harkita jos mietityttää miten toimia parhaiten? Jotkut vanhemmathan ovat sitä mieltä, että lapselle ei saisi sanoa ei-sanaa. Pitäisi sen sijaan kertoa mitä saa tehdä tai ohjata huomio muualle. En ole itse ihan tätä mieltä, mutta voisithan ehkä kokeeksi tehdä niin että lakkaat sanomasta eitä. Rajaamaan ja ohjeistamaan joutuu tietysti silti, mutta ehkä se muuttaisi viestintää positiivisempaan suuntaan. Toinen mitä mietin on, että onko mahdollista että olet liiankin tarkka ja tiukka lapsen käytöksen suhteen. Välillä ainakin itse "valitsen taisteluni", eli en joka kohdassa puutu lapsen pieneen sekoiluun vaan jätän vain huomiotta ja kehun sitten kun tulee sitä hyvää käytöstä. Mutta ehkä muut sanoivatkin jo tämän kaiken, ajattelin vain varmistaa että saat edes yhden rakentavan viestin. :D 

Edellinen jatkaa vielä - itse ainakin kipuilen paljon sen kanssa, pitääkö lapsen kanssa koko ajan touhuta ja jutella vai saako välillä olla myös äidin omaa aikaa. Päiväkodista olen saanut vahvistusta tunteelle, että lapselle on tärkeä taito oppia viihtymään myös itsekseen (lisää myös lapsen sisäistä turvallisuudentunnetta). Olemme nyt mieheni kanssa molemmat alkaneet opettaa lasta siihen että on vanhempien lepohetkiä / kotitöiden tekohetkiä jolloin lapsi leikkii itsekseen. Ensin oli hirveää mutta nyt tämä on kyllä palkinnut! Lapsi on tosiaan oppinut leikkimään itsekseenkin. Tärkeää oli se, että annettiin aina vaihtoehto, tyyliin "voit auttaa äitiä täyttämään tiskikonetta tai leikkiä itseksesi" tai "voit tulla äidin viereen lepäämään tai leikkiä itse rauhallisia leikkejä". Kaikista toimivin oli "voit leikkiä rauhallisia leikkejä itseksesi tai mennä päiväunille". :D Lapsi todellakin valitsi mielummin yksin leikkimisen kuin päiväunet! 

Ennakointi. Eli esim. Värit esille vain kun piirretään. Lapsi piirtämään niin, että voit sivusilmällä seurata milloin alkaa mennä överiksi. Samalla tavalla askartelutarvikkeet voi olla saatavilla vain tietyllä hetkellä. Muutenkin kannattaa ennakoida eli esim. Ehdottaa jotain leikkiä tai tekemistä mikä sopii siihen hetkeen, sen sijaan että kieltää koko ajan (esim. Jalkapallo ei sovi sisälle, mutta legoleikki sopii, kun leogojen vieminen ulos on huono idea, mutta jalkapallon pelaaminen hyvä).

Takataskussa aina muutama idea mitä lapsi voisi tehdä ja joita voi ehdottaa,jos tuntuu että itse keksittty leikki menee överiksi.

Ja tosiaan ne rajat ja säännöt, silloin kun käytös on ei toivottua.

Hössötät liikaa lapsen ympärillä. Anna lapsen tehdä vapaasti jotain joka ei ole vaaraksi kellekään, vaikka ei nyt ole niin järkevääkään. Huomioi positiivista käytöstä ennemmin. Lapset tekevät juuri sitä mistä saavat eniten huomiota.

Tuohon huomiotta jättämiseen ja sen pahalta tuntumiseen. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, onkin oikeastaan niin, että lapsesi "manipuloi" sinua. Heittomerkeissä siksi, ettei hän tee sitä tietoisesti. Jo noin pienet lapset ovat erittäin eteviä pompottelemaan vanhempiaan toimimaan heidän mielensä mukaisesti, ja vanhemmat taipuvat siihen, koska vaihtoehto tuntuu pahalta. Kuulostaa, että lapsesi tekee noita asioita huomiota hakeakseen, mitä itsekin olet miettinyt. Ratkaisuksi täytyy pohtia, mikä saa lapsen lopettamaan ko. toiminnan? Todennäköisesti se, kun keinot eivät enää toimikaan. Noin pieni lapsi ei pysty järkeilemään tekojensa seurauksia samalla tavalla kuin aikuinen, koska ei toimi niin tietoisesti (ts. lapsi ei mieti: haluaisin tehdä näin ja herättää sillä huomiota, mutta koska äidin mielestä se on väärin, jätän sen tekemättä ja teen jotain muuta jolla saan huomiota). Nyt jo käyt asiaa läpi lapsen kanssa, mikä ei näytä toimivan.

 Suosittelen kokeilemaan sitä, että jätät huomioimatta juurikin ne asiat, joiden haluat loppuvan, mutta normaalisti kiinnität huomiota kaikkeen muuhun. Siihen voi totta kai yhdistää lapsen huomion ohjaamiseen johonkin muualle. Eli sen sijaan että kiellät, alat keskustella lapsen kanssa mukavista asioista, pyydät tulemaan katsomaan jotain tosi jännää jne jne.

Btw, roska lattiallakin on lapsen kanssa jännää, jos siitä kertoo mielenkiintoisesti kuinka hassua on, että tässä pöydässä me syödään, ja sen jälkeen sitä ruokaa on lattialla tms. Käyttäydy, kuin olisit juuri huomannut maailman hurjimman asian, ja pyydä lapsi ihmettelemään sitä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Koita vaihtaa osa kielloista kehotuksiksi: "Ei saa kaataa maitoa!" = "Juo nätisti." "Älä juokse!" = "Kävele." jne.

Lisäksi lopeta toiminta heti ensimmäisen ein jälkeen, ja säästä puhuttelut vähän vanhemmalle. Teette jotain muuta sen sijaan. Ei se lapsi joka päivä tarvitse perusteluja, miksi ei saa rikkoa ja tuhota, kieltäminen riittää. Tai kehotus toisenlaiseen toimintaan, jos se sopii tilanteeseen.

Meillä toimi tämä: kerro mitä tapahtuu kun lapsi tekee oikein. ”Kun sinä juot sievästi niin” ja siihen jotain geneeristä hyvän mielen juttua; ”meillä on kivaa kun ei tarvitse siivota koko aikaa”. Tai jos on joku oikea positiivinen seuraamus;”kun sinä puet reippaasti ehditään olla puistossa vähän aikaa ennen x”.

Luin tämän jostain ja pidin ihan hömppänä, mutta sitten ihme kyllä toimi meidän todella jääräpäiseen lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa vielä - itse ainakin kipuilen paljon sen kanssa, pitääkö lapsen kanssa koko ajan touhuta ja jutella vai saako välillä olla myös äidin omaa aikaa. Päiväkodista olen saanut vahvistusta tunteelle, että lapselle on tärkeä taito oppia viihtymään myös itsekseen (lisää myös lapsen sisäistä turvallisuudentunnetta). Olemme nyt mieheni kanssa molemmat alkaneet opettaa lasta siihen että on vanhempien lepohetkiä / kotitöiden tekohetkiä jolloin lapsi leikkii itsekseen. Ensin oli hirveää mutta nyt tämä on kyllä palkinnut! Lapsi on tosiaan oppinut leikkimään itsekseenkin. Tärkeää oli se, että annettiin aina vaihtoehto, tyyliin "voit auttaa äitiä täyttämään tiskikonetta tai leikkiä itseksesi" tai "voit tulla äidin viereen lepäämään tai leikkiä itse rauhallisia leikkejä". Kaikista toimivin oli "voit leikkiä rauhallisia leikkejä itseksesi tai mennä päiväunille". :D Lapsi todellakin valitsi mielummin yksin leikkimisen kuin päiväunet! 

Todellakin lapselle on iso etu että oppii puuhaamaan myös itsekseen. Ei vanhemman kuulu olla mikään lapsen 24/7 viihdyttäjä. Sehän on ihan luonnotonta. Ei ihme että lapset sitten työnnetään pienestä pitäen virikehoitoon pitkiksi päiviksi. Tämähän on tänäpäivänä hyvin tyypillistä vaikka jompi kumpi vanhemmista olisi kotona. Onko ihme että lapset ovat levottomia ja voivat jopa pahoin?

Ap täällä vielä kirjoittelee. Luin uudelleen kaikki kommentit ja oikein ajan kanssa mietin. Tuntuu siltä että kuin lapsi tekisi koko ajan kaikkensa ärsyttääkseen minua. Olen aika tasainen luonne, toki pitkään ärsytettynä sitten hermostun. Lapselle ei tunnu riittävän(?) se että teen hänen kanssaan mukavia ja iloisia asioita vaan ihan kuin hän kaipaisi minun räjähtelevän. Ihan kuin kerjäisi sitä että menetän hermoni. Tein testin. Istuin rauhassa lapsen huoneessa hänen kanssaan hetken leikkimässä niin että meillä oli molemmilla kivaa. Sitten ohjasin jatkamaan itse yksin omaa leikkiään. Ja istuin vain rauhassa tuolissa tekemättä mitään, tunnelma oli hyvä. Puolessa minuutissa lapsen leikki kääntyi siihen että hän ajoi pikkuautoilla täysin varpaideni yli, repi yhden palapelin paloja tarkoituksella rikki ja kun en mihinkään reagoinut niin alkoi heittelemään tavaroita. Kuin koko ajan vain yrittäisi saada minut reagoimaan negatiivisella tavalla. En ymmärrä tätä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä vielä kirjoittelee. Luin uudelleen kaikki kommentit ja oikein ajan kanssa mietin. Tuntuu siltä että kuin lapsi tekisi koko ajan kaikkensa ärsyttääkseen minua. Olen aika tasainen luonne, toki pitkään ärsytettynä sitten hermostun. Lapselle ei tunnu riittävän(?) se että teen hänen kanssaan mukavia ja iloisia asioita vaan ihan kuin hän kaipaisi minun räjähtelevän. Ihan kuin kerjäisi sitä että menetän hermoni. Tein testin. Istuin rauhassa lapsen huoneessa hänen kanssaan hetken leikkimässä niin että meillä oli molemmilla kivaa. Sitten ohjasin jatkamaan itse yksin omaa leikkiään. Ja istuin vain rauhassa tuolissa tekemättä mitään, tunnelma oli hyvä. Puolessa minuutissa lapsen leikki kääntyi siihen että hän ajoi pikkuautoilla täysin varpaideni yli, repi yhden palapelin paloja tarkoituksella rikki ja kun en mihinkään reagoinut niin alkoi heittelemään tavaroita. Kuin koko ajan vain yrittäisi saada minut reagoimaan negatiivisella tavalla. En ymmärrä tätä. Ap

Lapset luonnostaan "testaavat" heitä hoitavia aikuisia (vanhempia, lastenhoitajia ja muita) eli kokeilevat mitä heidän sallitaan käytännössä tekevän ja mikä taas estetään. Lapsi etsii sillä paikkaansa, kokeilee millainen käytös on hyväksyttyä ja että mitkä ovat hänen päätösvaltansa rajat.

Jos haluat, että lapsi ei käyttäyty tuolla tavalla, niin sinun on laitettava ei-toivotulla testaamiselle stoppi heti ja sillä paikalla. Näytät lapselle konkreettisesti sen, että kuka päättää (äiti) ja mitä ei saa eikä voi tehdä (esim. se pikkuautoilla varpaiden yli ajelu). Tällainen lapsen pakottaminen ja tiukka linja voi tuntua sinusta pahalta, mutta se on silti pakko tehdä jos haluat pitää pakan kasassa ja kasvattaa lasta siten, että hän on miellyttävää seuraa kanssaihmisilleen.

Jatkan vielä että tuntuu että negatiivinen kehä syvenee vain. Olen surullinen ja tunnen epäonnistuneeni kun en saa käännettyä arkea ja olemista positiivisemmaksi. Äsken tuli kyyneleet silmiin että miksi tämä on niin vaikeaa. Yritän ja yritän, kasvatusoppaita olen lukenut monta, en enää vain ymmärrä mikä tässä oikein mättää kun en osaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä vielä kirjoittelee. Luin uudelleen kaikki kommentit ja oikein ajan kanssa mietin. Tuntuu siltä että kuin lapsi tekisi koko ajan kaikkensa ärsyttääkseen minua. Olen aika tasainen luonne, toki pitkään ärsytettynä sitten hermostun. Lapselle ei tunnu riittävän(?) se että teen hänen kanssaan mukavia ja iloisia asioita vaan ihan kuin hän kaipaisi minun räjähtelevän. Ihan kuin kerjäisi sitä että menetän hermoni. Tein testin. Istuin rauhassa lapsen huoneessa hänen kanssaan hetken leikkimässä niin että meillä oli molemmilla kivaa. Sitten ohjasin jatkamaan itse yksin omaa leikkiään. Ja istuin vain rauhassa tuolissa tekemättä mitään, tunnelma oli hyvä. Puolessa minuutissa lapsen leikki kääntyi siihen että hän ajoi pikkuautoilla täysin varpaideni yli, repi yhden palapelin paloja tarkoituksella rikki ja kun en mihinkään reagoinut niin alkoi heittelemään tavaroita. Kuin koko ajan vain yrittäisi saada minut reagoimaan negatiivisella tavalla. En ymmärrä tätä. Ap

Lapset luonnostaan "testaavat" heitä hoitavia aikuisia (vanhempia, lastenhoitajia ja muita) eli kokeilevat mitä heidän sallitaan käytännössä tekevän ja mikä taas estetään. Lapsi etsii sillä paikkaansa, kokeilee millainen käytös on hyväksyttyä ja että mitkä ovat hänen päätösvaltansa rajat.

Jos haluat, että lapsi ei käyttäyty tuolla tavalla, niin sinun on laitettava ei-toivotulla testaamiselle stoppi heti ja sillä paikalla. Näytät lapselle konkreettisesti sen, että kuka päättää (äiti) ja mitä ei saa eikä voi tehdä (esim. se pikkuautoilla varpaiden yli ajelu). Tällainen lapsen pakottaminen ja tiukka linja voi tuntua sinusta pahalta, mutta se on silti pakko tehdä jos haluat pitää pakan kasassa ja kasvattaa lasta siten, että hän on miellyttävää seuraa kanssaihmisilleen.

Minä teen joka kerta stopin. Kiellän, tarvittaessa estän, tarvittaessa vien pois tilanteesta, johdonmulaisesti, selkeästi ja päättäväisen tiukasti joka kerta. Mutta sama pee toistuu ja toistuu. Ja arki on sitä että kiellän ja lapsi per seilee ja vies pois tilanteesta ja pian lapsi per seilee uudelleen, vähän eri asialla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä että tuntuu että negatiivinen kehä syvenee vain. Olen surullinen ja tunnen epäonnistuneeni kun en saa käännettyä arkea ja olemista positiivisemmaksi. Äsken tuli kyyneleet silmiin että miksi tämä on niin vaikeaa. Yritän ja yritän, kasvatusoppaita olen lukenut monta, en enää vain ymmärrä mikä tässä oikein mättää kun en osaa. Ap

Älä lue niitä kasvatusoppaita. Joka oppaan kirjoittajalla on oma agendansa ja omat mielipiteensä, ja kaiken mikä ei ole heidän mieleensä he totta kai tuomitsevat jyrkästi. Kun lukee oppaan toisensa perään niin siitä ei mene kuin pää sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä vielä kirjoittelee. Luin uudelleen kaikki kommentit ja oikein ajan kanssa mietin. Tuntuu siltä että kuin lapsi tekisi koko ajan kaikkensa ärsyttääkseen minua. Olen aika tasainen luonne, toki pitkään ärsytettynä sitten hermostun. Lapselle ei tunnu riittävän(?) se että teen hänen kanssaan mukavia ja iloisia asioita vaan ihan kuin hän kaipaisi minun räjähtelevän. Ihan kuin kerjäisi sitä että menetän hermoni. Tein testin. Istuin rauhassa lapsen huoneessa hänen kanssaan hetken leikkimässä niin että meillä oli molemmilla kivaa. Sitten ohjasin jatkamaan itse yksin omaa leikkiään. Ja istuin vain rauhassa tuolissa tekemättä mitään, tunnelma oli hyvä. Puolessa minuutissa lapsen leikki kääntyi siihen että hän ajoi pikkuautoilla täysin varpaideni yli, repi yhden palapelin paloja tarkoituksella rikki ja kun en mihinkään reagoinut niin alkoi heittelemään tavaroita. Kuin koko ajan vain yrittäisi saada minut reagoimaan negatiivisella tavalla. En ymmärrä tätä. Ap

Lapset luonnostaan "testaavat" heitä hoitavia aikuisia (vanhempia, lastenhoitajia ja muita) eli kokeilevat mitä heidän sallitaan käytännössä tekevän ja mikä taas estetään. Lapsi etsii sillä paikkaansa, kokeilee millainen käytös on hyväksyttyä ja että mitkä ovat hänen päätösvaltansa rajat.

Jos haluat, että lapsi ei käyttäyty tuolla tavalla, niin sinun on laitettava ei-toivotulla testaamiselle stoppi heti ja sillä paikalla. Näytät lapselle konkreettisesti sen, että kuka päättää (äiti) ja mitä ei saa eikä voi tehdä (esim. se pikkuautoilla varpaiden yli ajelu). Tällainen lapsen pakottaminen ja tiukka linja voi tuntua sinusta pahalta, mutta se on silti pakko tehdä jos haluat pitää pakan kasassa ja kasvattaa lasta siten, että hän on miellyttävää seuraa kanssaihmisilleen.

Minä teen joka kerta stopin. Kiellän, tarvittaessa estän, tarvittaessa vien pois tilanteesta, johdonmulaisesti, selkeästi ja päättäväisen tiukasti joka kerta. Mutta sama pee toistuu ja toistuu. Ja arki on sitä että kiellän ja lapsi per seilee ja vies pois tilanteesta ja pian lapsi per seilee uudelleen, vähän eri asialla. Ap

Mutta motivoiko se mitä teet lasta oikeasti lopettamaan sen touhun?

Vähän vaikuttaa siltä, että lapsi kokee kielletystä tekemisestä saamansa hyödyn olevan suurempi kuin se haitta mikä hänelle koituu siitä, kun viet hänet pois tilanteesta.

Lisäksi sanallinen kielto saattaa olla lapselle jopa positiivinen asia koska hän saa sen avulla huomiota. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lasta tulisi kieltää, vaan sitä, että kiellon lisäksi on tapahduttava jotain sellaista mikä vetää lapsen päässään tekemän kannattavuuslaskelman reilusti miinukselle eli saa kiellettyyn tekemiseen ryhtymisen tuntumaan kannattamattomalta.

Jos et tykkää fyysisistä toimenpiteistä niin ainakin yksi mahdollisuus olisi poistaa lapselta virikkeet pitemmäksi aikaa kielletyn tekemisen jälkeen. Esim. puoleksi tunniksi.