Kuopion lapsisurmaaja oli pohtinut tekoa useita viikkoja!
Savon Sanomien sivuilta:
"Poliisi epäilee kuopiolaista 40-vuotiasta naista kahdesta murhasta, koska uhrit, hänen kaksi pientä lastaan, olivat täysin puolustuskyvyttömiä ja äiti oli ehtinyt miettiä tekoa.
Äiti on alustavasti kertonut kuulusteluissa, että päätös lasten surmaamisesta vahvistui viime viikkojen aikana. Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan nainen oli ajatellut asiaa ja päättänyt toimia niin kuin toimi.
Poliisi epäilee naisen miettineen asiaa siis jo jonkin aikaa ja surmanneen lapset lauantai-iltana, kun perheenisä poistui illalla ulos kotoa.
Poliisi selvittää vielä esitutkinnassa tarkemmin, mikä on johtanut koko ajatukseen.
Nainen myönsi teot kuulusteluissa ja on selvittänyt tapausta poliisille yhteistyöhaluisesti.
Nainen on vangittuna, mutta edelleen terveydenhoidon tarkkailussa vakavan ja kaikkia järkyttäneen teon jälkeen.
Poliisi kertoi keskiviikkona, että myös perheen isä on kuulusteltu. Hän on todella järkyttynyt tapauksesta.
Kuulustelut ja tietojen kirjaaminen jatkuu. Esitutkinnan on tarkoitus valmistua ja siirtyä syyttäjälle viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä."
Kommentit (366)
No hyvä, ettei ihan miettimättä surmannut.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:39"]
Ei ole olemassa diagnoosia pahuus. Mutta psykopaatit/narsistut eivät ole mielisairaita vaan persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöisiä ei voi parantaa. Joten kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan pahasta vinoutumasta ihmisen persoonassa. Tällaiset ihmiset voivat olla kylmäverisiä murhaajia, eikä auta ymmärrykset ja terapiat. Ainoa oikea ratkaisu on eristää sellaiset etteivät ole vaaraksi muille. En tietenkään lähde väittämään kummin tässä tapauksessa on, mutta mielenterveysongelmat eivät ole sama asia kuin persoonallisuushäiriöt.
[/quote]
Pistin plussan koska on muuten totta, paitsi väite etttei persoonallisuushhäiröiset ole mielisairaita: he juuri ovat mielisairaita. Ei mielisairaus ole pelkkä skitsofrenia tai psykoosi, myös persoonallisuushäiriöiset narsistit, rajatilapersoonat ja sosiopaatit ovat mielenterveysongelmaisia ja virallisessa psykiatrisessa sairausluokituksessa mukana.
Tämä kyseinenn lastentappaja kuului ilmisesti juuri tähän persoonallisuushäiriöisten porukkaan. Naamiona terve mieli.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:39"]Ei ole olemassa diagnoosia pahuus. Mutta psykopaatit/narsistut eivät ole mielisairaita vaan persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöisiä ei voi parantaa. Joten kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan pahasta vinoutumasta ihmisen persoonassa. Tällaiset ihmiset voivat olla kylmäverisiä murhaajia, eikä auta ymmärrykset ja terapiat. Ainoa oikea ratkaisu on eristää sellaiset etteivät ole vaaraksi muille. En tietenkään lähde väittämään kummin tässä tapauksessa on, mutta mielenterveysongelmat eivät ole sama asia kuin persoonallisuushäiriöt. [/quote] Persoonallisuushäiriöistä voi parantua pitkäkestoisen psykoterapian avulla. Niin se vain on, koska olen itsekin parantunut.
[/quote]
Psykiatrian tohtori on eri mieltä kanssasi:
Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin ja THL:n tutkimusprofessorin Hannu Lauerman mukaan on olemassa häiriintyneitä vankeja, joita ei yksinkertaisesti kannata auttaa minkäänlaisilla psykoterapian keinoilla.
- Vankeinhuollossa kannattaa keskittyä niihin vankeihin, jotka hyötyvät hoidosta. On olemassa pieni vähemmistö, joka ei psykoterapeuttisesta avusta hyödy. Tällaiset vangit saattavat käyttää emotionaalista kieltä, joka mahdollistaa manipuloinnin (vartijaan), Lauerma sanoo yleisellä tasolla.
- On siis ilmiselvää, että on vankeja, jotka eivät koe tarvitsevansa muiden apua, jolloin he ovat ikään kuin muiden yläpuolella. Näiden ihmisten auttaminen väkisin on siis aivan mahdotonta, Lauerma jatkaa.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:38"]
Aivan samaa mieltä! Tämä nainen on murhaaja ja piste! Miettikää välillä, miltä mahtoi tuntua 2,5 -vuotiaasta pienestä pojasta, joka katsoo äidin vihaisiin kasvoihin ja ihmettelee, mitä pahaa hän on tehnyt, kun äiti satuttaa!! Pieni lapsi on viimeisinä hetkinään tuntenut tuskaa, pelkoa, ahdistusta!! Voi pieniä enkeliparkoja, onneksi kukaan ei enää heitä satuta! ;(
[/quote]
miksi näitä tapahtumia pitäisi yrittää kuvitella? onko tällaisten juttujen märehtiminen joillekin nautinto? Onko itsekään silloin ihan terve..?
"Poliisin käsityksen mukaan isällä ei ollut mitään syytä epäillä, että jotain tapahtuisi, kun hän poistui kodista. Nainen on kertonut poliisille syitä siihen, miksi hän surmasi lapsensa."
Näin poliisi lausui iltasanomissa. He ovat jopa tavanneet naisen, joten ovat ehkä hieman pätevämpiä mielipiteeseenne kuin te kotipsykologit.
Isälle täydet sympatiat. ♡
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 20:56"]
Tosi järkkyä että on viikkoja ajatellut surmia.
[/quote]
No jos hän on perfektionisti niin hän on varmasti suunnitellut eri vaihtoehtoja murhien tekemiseksi. On voinut jopa pyytää ukkokultaa lähtemään kaverinsa kanssa lätkämatsiin. Mies lähti kaverinsa kanssa viideltä ja nainen soitti kuuden maissa murhista miehelleen ja poliisille.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:09"]
Jos oli jo pitkään suunnittelut tekoa niin ehlä toi sossun käynti oli se liikkeelle pistävä voima.. Ja jos todella on ollut suljetullakin välillä niin sitten on kyllä välinpitämätöntä sekä läheisiltä että viranomaisilta.
[/quote]
Juu. Paha sossu, paha mies, pahat läheiset ja paha yhteiskunta murhasi, ei nainen. Nainen oli itsekin uhri.
Nainen on pyhimys.
Tehdään naisesta patsas Mannerheimin patsaan viereen, patsas kuvastaa kaikkien marttyyriäitien kärsimyksiä mitä he ovat joutuneet kokemaan. Kansalaisaloite pystyyn.
Jokainen voi käydä purkamassa tuskaansa patsaan luona, siitä tulee äitien virallinen itkumuuri tähän maahan. Pyhiinvaelluskohde.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:13"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:39"]
Ei ole olemassa diagnoosia pahuus. Mutta psykopaatit/narsistut eivät ole mielisairaita vaan persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöisiä ei voi parantaa. Joten kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan pahasta vinoutumasta ihmisen persoonassa. Tällaiset ihmiset voivat olla kylmäverisiä murhaajia, eikä auta ymmärrykset ja terapiat. Ainoa oikea ratkaisu on eristää sellaiset etteivät ole vaaraksi muille. En tietenkään lähde väittämään kummin tässä tapauksessa on, mutta mielenterveysongelmat eivät ole sama asia kuin persoonallisuushäiriöt.
[/quote]
Pistin plussan koska on muuten totta, paitsi väite etttei persoonallisuushhäiröiset ole mielisairaita: he juuri ovat mielisairaita. Ei mielisairaus ole pelkkä skitsofrenia tai psykoosi, myös persoonallisuushäiriöiset narsistit, rajatilapersoonat ja sosiopaatit ovat mielenterveysongelmaisia ja virallisessa psykiatrisessa sairausluokituksessa mukana.
Tämä kyseinenn lastentappaja kuului ilmisesti juuri tähän persoonallisuushäiriöisten porukkaan. Naamiona terve mieli.
[/quote]
Höpö höpö. Menepä valittelemaan työterveyslääkärille sosio- tai psykopatiaa, niin hänkin sinulle hymähtää. Monilla aloilla nimenomaan persoonallisuushäiriöiset ovat erityisen hyviä työntekijöitä. Johtotehtävissä, politiikassa ja ties missä on vain eduksi, jos pystyy olemaan esimerkiksi kova silloin kun normaalia ihmistä heikottaisi.
psykopaattinarsisti kyseessä, virkaköpi. Tuskin tuntee mitään tunnontuskia asian johdosta, halusi päästä takaisin virkaköpiksi suojatyöpaikkaan ja helpoin tie oli hänen sairaassa mielessään oli lasten murhaaminen. Ei varmaan vieläkään ole tullut mieleen EIKUN.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:13"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:39"]
Ei ole olemassa diagnoosia pahuus. Mutta psykopaatit/narsistut eivät ole mielisairaita vaan persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöisiä ei voi parantaa. Joten kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan pahasta vinoutumasta ihmisen persoonassa. Tällaiset ihmiset voivat olla kylmäverisiä murhaajia, eikä auta ymmärrykset ja terapiat. Ainoa oikea ratkaisu on eristää sellaiset etteivät ole vaaraksi muille. En tietenkään lähde väittämään kummin tässä tapauksessa on, mutta mielenterveysongelmat eivät ole sama asia kuin persoonallisuushäiriöt.
[/quote]
Pistin plussan koska on muuten totta, paitsi väite etttei persoonallisuushhäiröiset ole mielisairaita: he juuri ovat mielisairaita. Ei mielisairaus ole pelkkä skitsofrenia tai psykoosi, myös persoonallisuushäiriöiset narsistit, rajatilapersoonat ja sosiopaatit ovat mielenterveysongelmaisia ja virallisessa psykiatrisessa sairausluokituksessa mukana.
Tämä kyseinenn lastentappaja kuului ilmisesti juuri tähän persoonallisuushäiriöisten porukkaan. Naamiona terve mieli.
[/quote]
Sä puhut nyt ihan höpöjä. Mielisairaudella terminä/sanana viitataan psykiatriatriassa ainoastaan psykoosiin (jota esiintyy usemmin skitsofreniasta ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyypistä I kärsivillä. Tämän takia he joutuvat käyttämään psykoosinestolääkitystä.)
Arkikielessä sillä voi viitata mihin haluaa, mutta se ei tee persoonallisuushäiriöistä mielisairauksia.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:20"]"Poliisin käsityksen mukaan isällä ei ollut mitään syytä epäillä, että jotain tapahtuisi, kun hän poistui kodista. Nainen on kertonut poliisille syitä siihen, miksi hän surmasi lapsensa."
Näin poliisi lausui iltasanomissa. He ovat jopa tavanneet naisen, joten ovat ehkä hieman pätevämpiä mielipiteeseenne kuin te kotipsykologit.
Isälle täydet sympatiat. ♡
[/quote]
Ai sillä on ollut oikein syitä murhata!
Jos nainen on edelleen vahvasti sekaisin, niin mistä tiedetään että mikään mitä hän sanoo on edes totta? Eivät kaikki rikolliset halua joutua sairaalaan, koska sieltä on vaikeampi päästä pois kuin ensikertalaisen vankilasta. Mielestäni poliisi ei saisi kertoa kuulustelujen sisältöä tässä vaiheessa, kun epäilty on mahdollisesti syyntakeeton!
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:55"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:53"]
Psykopaatti voi tappaa. Aika harvoin psykopaateilla taitaa olla murhaan syyllistyessään lisäksi joku muu mielisairaus lisänä.
Missä pumpulissa te oikein elätte kun ette tiedä, että on sosiopaatteja, psykopaatteja ym. ihmisiä, joilla ei ole omaatuntoa, syyllisyydentuntoa, empatiakykyä, ja SILTI ELÄVÄT ULKOISESTI NORMAALIA ELÄMÄÄ. Voi oppikaa jo, että jotkut ihmiset vain ovat yksinkertaisesti pahoja.
[/quote]
Tällä palstalla näitä on erityisen paljon. Aika moni siinä koira vs. lapsi -ketjussa ei epäröisi jättää lasta liekkeihin jos pitäisi valita suhteessa koiraan/kissaan. Psykopaateille (ml. Hitler) eläimet ovat usein tärkeämpiä kuin ihmiset.
[/quote] Samaa mieltä. Ihan tosissaan, KUKAAN mieleltään terve ei edes harkitsisi uhraavansa yhtäkään lasta eläimen puolesta. Piste. Siihen on muuten syynsä miksi psykopaattien ja häiriintyneiden on helpompi kiintyä eläimiin jopa maanisella raivolla: eläimensä omistaa kuin esineen, toista ihmistä ei. Ihmisillä on oma tahto, eläin sen sijaan on täysin riippuvainen omistajastaan. En pysty mitenkäään ymmärtämään ihmisiä, joiden empatia muka riittää eläimille, mutta pieniä lapsia ( jotka ovat ihan yhtä puolustudkyvyttömiä ja avuttomia) jopa vihataan. Ei ole normaalia. Itse tunnen empatiaa sekä lapsia että eläimiä kohtaan, mutta tositilanteessa vieraskin lapsi menisi koirieni edelle.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:34"]Äidin kaveri puhuu maniasta ja masennuksesta vuorotella niin silloin on bibo eikä mikään muu! Moni näköjään ei tiedä edes mikä sairaus on mania ja masennus vuorotellen vaikka se ystävä ei mainitsekkaan sairauden nimeä.
[/quote] Lopeta jo tuo bibo-hokeminen! Se on bipolaarinen mielialahäiriö eli lyhennetään silloin biPo. Raivostuttavia virheitä...
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:37"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:24"]
Nainen voi olla paha siinä ihan missä mieskin. Ei muuta sanottavaa.
[/quote]
Eikun nämä pahuus-diagnoosit jäi sinne keskiajalle. Lapsia vahingoittavan käytöksen syynä on psyykkinen häiriö/sairaus, ei sillä pahuuden kanssa ole mitään tekemistä.
[/quote] Lopeta jo tuo idioottimainen jankkaaminen. Kaikki lastenmurjaahat tai muutkaan murhaajat eivät ole mieleltään sairaita. He vain haluavat tappaa, koska tuntevat vihaa tai kateutta uhria kohtaan, tai hyötyvät jotenkin hänen kuolemastaan. Äidit ovat maailmansivu tappaneet omia lapsiaan rahan, mustasukkaisuuden, silkan vihan vuoksi. Ja jotkut siksi, että haluavat olla vapaita velvollisuuksista. Kuten Ronja, joka murhapoltti pienet poikansa ja lähti sitten baariin juhlimaan. Mene vaikka Murhainfoon, sieltä näitä löytyy pilvin pimein. Ja hyvin pieni osa todetaan mielentilatutkimuksissa syyntakeettomiksi ( eli sairaiksi).
Tämä on niin kamala uutinen. Ei voi ymmärtää. Suru on niin suuri ettei sille löydy sanoja. Surettaa isän, isovanhempien ja muiden läheisten puolesta. Surettaa pienten lasten puolesta, mutta heillä tiedän kaikkien olevan nyt hyvin. He pääsivät johonkin paljon parempaan paikkaan pieniksi enkeleiksi. Läheisten surua en kykene edes puoliksikaan kuvittelemaan. Heille toivon paljon voimia, paljon tukea, monta lohduttavaa olkapäätä, sekä uskallusta kohdata suuri suru. Hirvittää myös ajatus jos äiti vasta myöhemmin ymmärtää tekonsa, ollut esim. Psykoosissa. Vielä hirvittävämmältä tuntuu tietoinen teko. En usko hänenkään kykenevän enää koskaan normaalin elämään. En ole mikään tuomitsemaan ketään, uskon vakaasti edelleen että teoistamme joudumme tilille viimeisenä päivänämme. Vaikka näiden uutisten valossa usko on koetuksella. Silti vielä iltaisin ristin käteni ja pyydän voimia pienten enkeleiden läheisille ja heille itselleen turvallista matkaa sinne oikeaan kotiin <3
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 21:37"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:24"] Nainen voi olla paha siinä ihan missä mieskin. Ei muuta sanottavaa. [/quote] Eikun nämä pahuus-diagnoosit jäi sinne keskiajalle. Lapsia vahingoittavan käytöksen syynä on psyykkinen häiriö/sairaus, ei sillä pahuuden kanssa ole mitään tekemistä. [/quote] Lopeta jo tuo idioottimainen jankkaaminen. Kaikki lastenmurjaahat tai muutkaan murhaajat eivät ole mieleltään sairaita. He vain haluavat tappaa, koska tuntevat vihaa tai kateutta uhria kohtaan, tai hyötyvät jotenkin hänen kuolemastaan. Äidit ovat maailmansivu tappaneet omia lapsiaan rahan, mustasukkaisuuden, silkan vihan vuoksi. Ja jotkut siksi, että haluavat olla vapaita velvollisuuksista. Kuten Ronja, joka murhapoltti pienet poikansa ja lähti sitten baariin juhlimaan. Mene vaikka Murhainfoon, sieltä näitä löytyy pilvin pimein. Ja hyvin pieni osa todetaan mielentilatutkimuksissa syyntakeettomiksi ( eli sairaiksi).
[/quote]
Joidenkin on pakko selittää kaikki paha sairaudella, koska he eivät ole kestäneet kohdata omaa pahuuttaan. Siksi heille on outo ajatus, että ihan selväjärkinen anneli auer tai joku muu tavis voi murhata. Psykopatioissa ihmiseltä puuttuu omatunto, joka varoittaisi tekemästä väärin tai joka vaatisi myöntämään pahan teon vääryyden edes myöhemmin.
Ei-psykopaattiset ihmisetkin voivat silti murhata esimerkiksi juuri kielteisten tunteiden vallassa. Se ei ole sairautta. Kielteisten tunteiden käsittelemättä jättäminen voi kyllä sairastuttaa, mutta ei välttämättä. Joku käsittelee ne tekemällä murhan, mikä on yksinkertaisesti vääryyttä eikä mitään sairautta riippumatta siitä, miten tekijä asian itselleen tai muille selittää.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 19:18"]
Psykoosissa ei tehdä mitään suunnitelmallisesti. Tässä nainen on täysin kylmäverisesti murhannut raa'asti lapsensa. Turha asiaa on selitellä millään sairaudella. Teko on ollut harkittu ja tarkoituksellinen. Tavoitteena murha.
[/quote]
Eli kyseessä voi silti olla psyykkinen sairaus, esim narsistinen persoonallisuushäiriö, joka estää äitisuhteen muodostumisen sekä empatian lasta kohtaan.
[/quote]
Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole sairaus. Vankilat ovat täynnä narsisteja, jotka eivät kuuluisikaan psykiatrisille osastoille, vaan nimenomaan vankilaan.
[/quote]
narsistinen persoonallisuushäiriö on virallisestikin psyykkisten sairauksien luokituksessa. Jos luulet narsistien olevan psyykkisesti terveitä, et ole koskaan ollut narsistin uhri ja olet sinällään onnekas. Psykoosi ja skitsofrenia tai että ihminen on täysin harhainen ja sekaisin, eivät ole ainoita mielisairauksia tai niiden määritelmiä. Sulla on yksinkertaisesti mielisairauden määritelmä hukassa, kun et ymmärrä vaikeita persoonallisuushäiriöitä mielisairauksiksi.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:29"]

Mene selittämään Hannu Lauermalle.