Lue keskustelun säännöt.
Oliko elämä parempaa 20:senä vai myöhemmin 40:senä
Kommentit (82)
Nykypäivänähän on iso ongelma se, että kuolema on häivytetty pois ja 55-vuotiaat babepaidoissaan epäitoivoisesti pitävät viimeistä köyden siimaa kädessään... josko joku 20 v poika vielä minusta tykkäisi!
Ihmissuhteille iso peukku, mutta aika säälittäväähän tietty touhu on, kannattaisi tosiasisat vaan hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40 ilman muuta. Oli ammatti, koti, työ, lapsi, mies.
Kaksikymppisenä ei vielä mitään näistä.
Ulkonäkö ei paljon lohduta jos sitä ajattelit, ja lisäksi olin kaksikymppisenä vähän resuinen epävarma tyttö, nelikymppisenä upea itsevarma nainen.
Parikymppisenä oli epäkypsä, epävarma, epävakaa, huonokuntoinen, huonot elämäntavat, köyhä, työttömän identiteetti opiskeluista huolimatta, huono itsetunto. Yksinäinen ja surullinen, liian altis vaikutuksille ja muiden mielipiteille. Nyt nelikymppisenä rautainen kunto, ihana perhe, mieli tasapainossa, iso osakesalkku ja uskoa itseen. Eli kumpikahan parempi, en kaipaa nuoruusvuosilta tasan yhtään mitään.
Jos 40 + haluaa n*ssia kunnolla, se tapahtuu lääkkeillä.
Tunne ja yhteinen syke on tärkein.
Oikeastaan jyrkästi sanottuna ainoa itseensä parikymppisenä tyytyväinen oleva on yksinkertainen ja mahdolllisesti jääkiekkoa pelaileva nuori mies.
Heille tulee ikääntyminen kovana iskuna, kun siihen ei olla osattu varautua.Saattaa alkoholismi, ero ja potkut työpaikalla tulla samalla. Ja ei sitte oikein sinkut naisetkaan kiinnostu.
Kannattaa siis käyttää joskus aivojaan, se on paras tietokone. Eikä parempaa tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea verrata, sillä niin erilaiset elämäntilanteet noissa. Kumpaakaan en vaihtaisi pois, ja molemmissa olen tehnyt siihen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita.
Mikä kuuluu nelikymppisen elämänvaiheeseen ?
Meillä siihen kuuluu perhe-elämää kouluikäisten lasten kanssa. Harrastuksia, harrastuskuskauksia, wilmaviestejä, töitä, mökkeilyä, matkustelua, ystäviä ja sukulaisia. Ihan hyvää, kivaa arkea, mutta elämää joka olisi ollut kauhu minulle parikymppisenä. Nyt olen siihen tyytyväinen, enkä tähän elämäntilanteeseen osaa muuta kaivatakaan.
Huh, mulle tuo olis kauhua yhä nyt nelikymppisenä. Mökkeilyä lukuun ottamatta.
Kakskymppinen on kuitenkin aivan lapsi ja nelikymppinen aikuinen, joten valinta on aika helppo. En halua enää olla lapsi, vaan olla lapsen äiti ja paljon muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan jyrkästi sanottuna ainoa itseensä parikymppisenä tyytyväinen oleva on yksinkertainen ja mahdolllisesti jääkiekkoa pelaileva nuori mies.
Heille tulee ikääntyminen kovana iskuna, kun siihen ei olla osattu varautua.Saattaa alkoholismi, ero ja potkut työpaikalla tulla samalla. Ja ei sitte oikein sinkut naisetkaan kiinnostu.
Kannattaa siis käyttää joskus aivojaan, se on paras tietokone. Eikä parempaa tule.
No jääkiekkoa eivät fiksut pelaakaan. Fiksuilla on älyllisempiä harrastuksia, eivätkä he tuhlaa aikaansa kaukalossa tappelemiseen. Kuntoilu sinänsä on tietenkin hyvä asia, mutta sitä voi tehdä muutoinkin.
Toki nyt aikuisena elämä on parempaa monilta osin.
On enemmän kokemusta kaikesta ja toisinaan naurattaa ja hävettää ne kaikki jutut, mitä tietämättämyyttään ja kokemattomuuttan nuorena teki ja mitä tapahtui.
Nuorena ei ollut tietämystä eikä osaamista, joten sillä tavalla oli vapaampi. Ei osannut pohtia seurauksia, eikä juuri pelätkään mitään. Taustalla oli vain oma kotikasvatus ja se lukio, kun lähti vieraalle paikkakunnalle yliopistoon.
Ei sitä parikymppisenä ajattele, että hei, mitähän mulla kuuluu kun olen 42 vuotias. Silloin elää hetkessä. Itselläni on sikäli kivasti, että nuoruudesta jäi hyviä muistoja, vaikka tulihan sitä bileissa ryypättyä rajusti, tuli oksenteltua milloin mihinkin ja oli vkonloppu krapulaa. Mutta ei se ajoissa valmistumista estänyt.
M. 41.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kakskymppinen on kuitenkin aivan lapsi ja nelikymppinen aikuinen, joten valinta on aika helppo. En halua enää olla lapsi, vaan olla lapsen äiti ja paljon muuta.
En ole mistään eri mieltä kanssasi, mutta tämäkin häivyttää hyvin tiettyjä asioita.
20-v ei ole lapsi, mutta 40-v on nykyään "nuori".... :)
Vajaa viisikymppisenä naisena olen vihdoin oma itseni. Olen itsevarma, en enää kiltti tyttö. Olen hyvin toimeentuleva, voin tehdä, mitä haluan. Olen kasvattanut jo isot lapset, ei paineita siitä, saavutanko elämässäni jotain. Parisuhde on hyvä. Toki olin hoikempi ja nätimpi 20-v, kaikki muu on nyt paremmin. Eli en todellakaan vaihtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan jyrkästi sanottuna ainoa itseensä parikymppisenä tyytyväinen oleva on yksinkertainen ja mahdolllisesti jääkiekkoa pelaileva nuori mies.
Heille tulee ikääntyminen kovana iskuna, kun siihen ei olla osattu varautua.Saattaa alkoholismi, ero ja potkut työpaikalla tulla samalla. Ja ei sitte oikein sinkut naisetkaan kiinnostu.
Kannattaa siis käyttää joskus aivojaan, se on paras tietokone. Eikä parempaa tule.
No jääkiekkoa eivät fiksut pelaakaan. Fiksuilla on älyllisempiä harrastuksia, eivätkä he tuhlaa aikaansa kaukalossa tappelemiseen. Kuntoilu sinänsä on tietenkin hyvä asia, mutta sitä voi tehdä muutoinkin.
Lähinnä viittaus oli siihen, että pojat huolettomasti pelaavat "nuorena" nelikymmpiseksi, kun taas naiset ovat naisia jo 16-vuotiaana.
Jääkiekon voisi kyllä kieltää, siinä suhteessa samaa mieltä myös :)
Kaksikymppisenä oli vielä joskus seksiä, nyt ei enää aikoihin, eikä miestäkään. Taloudellisesti oli tiukkaa silloin, ja on nytkin. Terveys oli parempi parikymppisenä, nyt tullut ongelmia, mikä oli yllätys. Luulin välttyväni vielä kauan vaivoilta, koska liikun niin paljon. Mutta ylipaino tekee tuhojaan liikunnasta huolimatta... Nuorena olin hoikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmekymppisenä jos saisi elää koko elämänsä niin olisi hienoa. Silloin oli ulkonäkö, paino, äly, osaaminen huipussaan. Jos noista kahdesta pitäisi valita niin mieluummien 40 kuin 20. 20-vuotiaana oli vielä niin epävarma ja koko elämä vielä niin epävarmalla tolalla. 40-vuotiaana oli asuntovelat maksettu ja säästöjä jo jäänyt, työelämässä kannuksia korjattu, lapset pieniä ja elämä hyvää. Sitten alkoi alamäki ja kovaa vauhtia, lähinnä painonnousun ja terveyden vuoksi mutta sain kuin sainkin se uudestaan hallintaa ja kuntoon. Totta mitä sanotaan että 50-vuotiaana alkaa uusi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä oli epäkypsä, epävarma, epävakaa, huonokuntoinen, huonot elämäntavat, köyhä, työttömän identiteetti opiskeluista huolimatta, huono itsetunto. Yksinäinen ja surullinen, liian altis vaikutuksille ja muiden mielipiteille. Nyt nelikymppisenä rautainen kunto, ihana perhe, mieli tasapainossa, iso osakesalkku ja uskoa itseen. Eli kumpikahan parempi, en kaipaa nuoruusvuosilta tasan yhtään mitään.
Minäkään en kaipaa kuin RRRRAAAAutaista kuntoa siltä ajalta, kun olin 90 vuotta.
Salkut ovat sinisten pillerien ansiosta edelleen täynnä, usko on kova että mennään Peter Nygårdin kanssa kantasoluhoitoon ja eletään 200-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan jyrkästi sanottuna ainoa itseensä parikymppisenä tyytyväinen oleva on yksinkertainen ja mahdolllisesti jääkiekkoa pelaileva nuori mies.
Heille tulee ikääntyminen kovana iskuna, kun siihen ei olla osattu varautua.Saattaa alkoholismi, ero ja potkut työpaikalla tulla samalla. Ja ei sitte oikein sinkut naisetkaan kiinnostu.
Kannattaa siis käyttää joskus aivojaan, se on paras tietokone. Eikä parempaa tule.
No jääkiekkoa eivät fiksut pelaakaan. Fiksuilla on älyllisempiä harrastuksia, eivätkä he tuhlaa aikaansa kaukalossa tappelemiseen. Kuntoilu sinänsä on tietenkin hyvä asia, mutta sitä voi tehdä muutoinkin.
Jääkiekossa eivät tyhmät pelaajat pärjää. Siinä tarvitaan muutakin isoa kokoa ja voimaa.
Kärsivällisyyttä harjoitella usein niin v#ttumaisten valmentajien ryhmässä.
Hoksottomia, kykyä ymmärtää oma paikkansa joukkueessa.
Kykyä toimia ja työskennellä ryhmässä ja koko ryhmän parhaaksi.
Kukaan ei synny jääkiekkoilijaksi, mutta tietyt kyvyt voivat olla joillakin jo valmiina.
Mutta vasta tiukka työ ja harjoittelu tekee mestarin eli hyvän jääkiekkoilajan.
Vai luuleeko kommetoija, että valmis jääkiekkoilija johonkin huippusarjaan poimitaan suoraan kadulta`?
Jääkiekko on puhdasa bisnestä, ei siellä heikommait ja huonoimmat tyypit pääse töihin ollenkaan.
Tulosta on tultava, jos ei tule, se on aina potkujen paikka.
No tota, sori tästä.
Tuo viesti nro 37 tuli täysin väärään ketjuun.
No nyt 40+ v toivoisin, että voisin palata parikymppiseksi ja tehdä joitain asioita toisin. Elää toisin, nauttia elämästä. Tuolloin oli aika vaikeaa, johtuen itsestäni riippumattomista asioista, mutta toimimalla toisin, olisin nopeammin päässyt kiinni omaan elämään.
Eli siis, olen nyt paljon onnellisempi, mutta haluaisin elää tuon ajan siten, että voisin muistella sitä hyvällä.
Vierailija kirjoitti:
No tota, sori tästä.
Tuo viesti nro 37 tuli täysin väärään ketjuun.
Ja lopuksi.
Tuo viesti numero 37 ei siis tullutkaan väärään ketjuun.
Ihan oikea ketju, ja kommentti on tarkoitettu kommentoijalle joka väheksyy ammattilais jääkiekkoa.
Ja jääkiekkoa yleensä harrastuksena.
Joten etukäteen nautittu saunaolut taitaa jo vaikuttaa.
Ja tämä ei ollu pahalla kenellekää kaksikymppiselle.