Miten saada elämä kulumaan ilman parisuhdetta?

Minä saatan olla tyytyväinen yksin. Teen taidetta, retkeilen, luen, kirjoitan, liikun. Yksinäisyys korostuu, kun yritän mennä johonkin yhteisöön tai harrastusryhmään. Huomaan, miten eri tavalla itse ajattelen ja suhtaudun asioihin. Tulee yksinäinen olo, jos itselle esim. joku taideteos tai kirjoitus on merkityksellinen eivätkä muut ymmärrä sitä. Tai jos muut käsittelee innoissaan aiheita, joilla ei ole minulle merkitystä. Tai jos muut takertuvat yksityiskohtiin ("alkaako tämä liike oikealla vai vasemmalla jalalla?") kun itse saatan kokea syviä fiiliksiä siinä.

Itse olen ajatellut että kumppani ja lapset ei ole elämän ainoa tarkoitus

No, itse olen paljon tietokoneella, käyn pyöräilemässä ja välillä katselen parvekkeelta maisemaa.

Muuta tekemistä en ole keksinyt, mutta menee tämä näinkin. Aika kuluu.

Vierailija kirjoitti:

No, itse olen paljon tietokoneella, käyn pyöräilemässä ja välillä katselen parvekkeelta maisemaa.

Muuta tekemistä en ole keksinyt, mutta menee tämä näinkin. Aika kuluu.

Taitaa siis olla kaunis maisema. Olen kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

Itse ensisijaisesti haluan yhteyden toiseen, harrastukset ovat vain heikko korvike yhteydelle.

Tämä. Se kun joku kaipaa sinua, ja on joku ketä kaivata. Kenen kanssa vaihtaa päivän tapahtumat, kenen kanssa suunnitella tulevaa. Ketä ilahduttaa, kenen kanssa halata, olla oma itsensä ja olla haluttava sellaisena. Kenen kanssa hassutella. Inside-vitsit. Sukulaisillakin jaksaa paremmin, kun se joku kenen kanssa katseet voi kohdata tilassa ja katse sanoo "kyllä se tästä".

Huokaus

Vierailija kirjoitti:

Itse ensisijaisesti haluan yhteyden toiseen, harrastukset ovat vain heikko korvike yhteydelle.

Niin ja kun muut menevät sieltä harrastuksesta kotiin oman rakkaan/perheen luo, niin itse menee taas kotiin ylhäiseen yksinäisyyteensä... Toisaalta harrastuksissa voi oppia uutta ja saa taas aikaa kulumaan, minkä saattaisi käyttää muutoin esim murehtimiseen. 

Huh onneks multa sukulaiset ei enää edes kysy että onko joku :D ovat hekin luovuttaneet jo sen suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä saatan olla tyytyväinen yksin. Teen taidetta, retkeilen, luen, kirjoitan, liikun. Yksinäisyys korostuu, kun yritän mennä johonkin yhteisöön tai harrastusryhmään. Huomaan, miten eri tavalla itse ajattelen ja suhtaudun asioihin. Tulee yksinäinen olo, jos itselle esim. joku taideteos tai kirjoitus on merkityksellinen eivätkä muut ymmärrä sitä. Tai jos muut käsittelee innoissaan aiheita, joilla ei ole minulle merkitystä. Tai jos muut takertuvat yksityiskohtiin ("alkaako tämä liike oikealla vai vasemmalla jalalla?") kun itse saatan kokea syviä fiiliksiä siinä.

Oletko varma, että erilaisuuden kokemus on yksinäisyydestä johtuvaa? Itse nimittäin koen aivan samoja tunteita eli että olen todella ulkopuolinen ajattelumaailmani osalta, vaikka olen parisuhteessa ja minulla on lapsia. Ehkä kyse on syvemmästä persoonallisuuden ja ajattelun monimutkaisuudesta ja erilaisuudesta, etkä vain vielä ole löytänyt ihmistä, joka sietää tai jopa jakaa sen kanssasi.

Itselläni on mies, joka on jossain määrin erilainen kuin ehkä keskimääräinen ihminen, mutta ei niin outo kuin minä olen. Hän kuitenkin sietää outouttani ja tulee sen kanssa toimeen. Ehkä se johtuu seksin suurestä määrästä tai hänen kyvystä ajatella pahvilaatikon ulkopuolelta. Joka tapauksessa koen, että erilaisuuden kokeminen ei johdu yksinäisyydestä, vaan siitä tosiasiallisesta faktasta, että ihan todella ajattelen hieman poikkeavasti asioista. 

Luonnontarkkailu on kyllä ihan parasta ajanvietettä <3 kuunnella kuinka aallot iskee rantaan, tuuli suhisee puissa, katsella hyönteisten menoa, kuunnella talvella jään rasahtelua tai miten lumi narskuu kengissä. Tietysti vielä kivempi että nämä kaikki saisi kokea jonkun kanssa, mutta tuleepahan yksinkin sellainen olo että on elossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä saatan olla tyytyväinen yksin. Teen taidetta, retkeilen, luen, kirjoitan, liikun. Yksinäisyys korostuu, kun yritän mennä johonkin yhteisöön tai harrastusryhmään. Huomaan, miten eri tavalla itse ajattelen ja suhtaudun asioihin. Tulee yksinäinen olo, jos itselle esim. joku taideteos tai kirjoitus on merkityksellinen eivätkä muut ymmärrä sitä. Tai jos muut käsittelee innoissaan aiheita, joilla ei ole minulle merkitystä. Tai jos muut takertuvat yksityiskohtiin ("alkaako tämä liike oikealla vai vasemmalla jalalla?") kun itse saatan kokea syviä fiiliksiä siinä.

Oletko varma, että erilaisuuden kokemus on yksinäisyydestä johtuvaa? Itse nimittäin koen aivan samoja tunteita eli että olen todella ulkopuolinen ajattelumaailmani osalta, vaikka olen parisuhteessa ja minulla on lapsia. Ehkä kyse on syvemmästä persoonallisuuden ja ajattelun monimutkaisuudesta ja erilaisuudesta, etkä vain vielä ole löytänyt ihmistä, joka sietää tai jopa jakaa sen kanssasi.

Itselläni on mies, joka on jossain määrin erilainen kuin ehkä keskimääräinen ihminen, mutta ei niin outo kuin minä olen. Hän kuitenkin sietää outouttani ja tulee sen kanssa toimeen. Ehkä se johtuu seksin suurestä määrästä tai hänen kyvystä ajatella pahvilaatikon ulkopuolelta. Joka tapauksessa koen, että erilaisuuden kokeminen ei johdu yksinäisyydestä, vaan siitä tosiasiallisesta faktasta, että ihan todella ajattelen hieman poikkeavasti asioista. 

Voi olla, ja moni neurokirjolainen myös tuntee erilaisuutta verrattuna muihin. Ja se kokemus voi olla tosi syvä, varsinkin kun moni saa diagnoosin vasta aikuisena ja ymmärtää vasta silloin mikä itsessä on ollut "vikana" kaikki ne vuodet.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs helppoja, halpoja harrastuksia on? Lintubongaus? 

Halvoissa harrastuksissa on se ongelma, että ne usein eivät ole sosiaalisia. Kyllähän minäkin kaikkea harrastan luonnossa ja kotona, mutta ei niissä tapaa ihmisiä. Ja tuntuu todella nihkeältä lähteä harrastamaan jotain sosiaalista juttua mikä ei kiinnosta itseä ollenkaan. Eikä miehiin ole tehnyt vaikutusta mun kotiharrastukset, niitä on pidetty lähinnä tosi noloina. Multa on jopa kysytty, olenko kehitysvammainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs helppoja, halpoja harrastuksia on? Lintubongaus? 

Halvoissa harrastuksissa on se ongelma, että ne usein eivät ole sosiaalisia. Kyllähän minäkin kaikkea harrastan luonnossa ja kotona, mutta ei niissä tapaa ihmisiä. Ja tuntuu todella nihkeältä lähteä harrastamaan jotain sosiaalista juttua mikä ei kiinnosta itseä ollenkaan. Eikä miehiin ole tehnyt vaikutusta mun kotiharrastukset, niitä on pidetty lähinnä tosi noloina. Multa on jopa kysytty, olenko kehitysvammainen.

Mutta halvoissa harrastuksissa on se hyvä puoli, että niitä on varaa tehdä ja saa ajan kulumaan. 

Oletpa kyllä törmännyt varsinaisiin sankareihin. Huhhuh mitä urpoja. 

Vierailija kirjoitti:

Huh onneks multa sukulaiset ei enää edes kysy että onko joku :D ovat hekin luovuttaneet jo sen suhteen. 

Sama. Toivoton tapaus :D

Jos mietin parisuhde asiaa niin vaikealta se tuntuu itsellekin. Lähinnä siksi, että minun on hyvin vaikeaa tutustua ihmisiin. Johtuu monista huonoista kokemuksistakin. Olen liian epävarma ja ujokin sekä liikaa omissa oloissani ollut myös. Ei ole edes ystäviä. Parisuhteen saaminen voisi olla sitten vielä vaikeampaa. Tällä hetkellä en edes pystyisi toista päästämään niin lähelle. Ymmärrän kaiken tämän jälkeen itseluottamuksen vaikutuksen. Sillä varmaan todellakin merkitystä. Itse tosin olen persoonaltakin sellainen ns vaatimaton ja introvertti. En pidä liiasta huomioista yhtään. En tiedä sitten onko minusta koskaan parisuhteeseen. Tällä hetkellä kaipaan eniten ystäviä. Niiden saaminen voisi myös tuoda rohkeutta ja voisi olla helpompaa taas yrittää olla sosiaalisempi. Minulla sellainen perusluonne, että olen ihan mukava muille, mutta monet vuodet vaan tehneet niin paljon pahaa.

Samalla todella ymmärrän sen, ettei toisen tehtävä ole pelastaa minua, mutta tietysti yksikin hyvä kokemus olisi jo hyväksi minulle. Sen huomaan. Lapsia en koskaan halua joten siinä mielessä sinkkuus on helpompaa hyväksyä. Samoin jään sen ajatuksen, että mieluummin yksin kuin enää yhtään sellaisessa seurassa mistä saa vaan pahan mielen. Olen joskus jo liikaa kestänyt. Jotenkin mietin, että olen ollut niin paljon yksin ja niin kauan, että mahdanko koskaan olla enää sillä ns tavallisella puolella. Joku erilaista elämää elänyt ei välttämättä koskaan ymmärtäisi tätä kaikkea. Toisaalta en säikähdä vähästä ja kestän aika paljon. On joskus ollut pakko.

Yksinäisyyden pohja oli varmaan joskus paljon nuorempana. Silloin ei aina maininnut kestää. Samalla tosin nuorempana oli aina ajatus siitä, että kaikki muuttuu ja elämäni tulee olemaan erilaista. Nyt on ollut välillä kova paikka ymmärtää ettei kaikki välttämättä muutukaan kovin paljon. Itselläkin oli lemmikki aiemmin ja kyllä se vei ikäviä ajatuksia pois. Oli enemmän merkitystä itselläkin. Toista en ole ottamassa monista syistä, vaikka yleisesti eläimistä pidänkin todella paljon. Eläimet hyvin tärkeitä varmaan monelle. Samalla ymmärrän sen asian, että yksinäisyys vaikea asia. Itsekin pärjään jotenkin, mutta välillä surullinen olo. Olen tottunut olemaan yksin, mutta kaipaisin silti varsinkin ystäviä. Parisuhteesta en niin osaa haaveilla. Tiedän myös, että elämää pystyy elämään yksinkin ja huono seurakin ikävää tai se ettei kuulu joukkoon. Sekava viesti, mutta näitä ajatuksia mielessä nyt.

🧡🧡🧡

Vierailija kirjoitti:

"Yksinäinen hakee merkitystä ja täyttymystä itsensä ulkopuolelta. Hän kokee, että ratkaisut yksinäisyyden tunteeseen löytyvät toisista ihmisistä tai olosuhteista ja odotukset näitä kohtaan ovat korkeat.  Yksinäisellä on korostettu tarve kuulua johonkin tai kiinnittyä ympäristöönsä jopa epäterveellä tavalla. Hän tuntee olevansa kokemuksistaan irrallinen eikä tunnista mahdollisuutta vaikuttaa niihin." (Maija Ilmoniemi. Yksinäinen.)

Luin tämän, nopealukuinen kirja. Siinä yksi ohje oli "Mitä sellaista tarvitsen, mitä voisin juuri nyt antaa muille?", eli esim. kun kaipasi seuraa uudella paikkakunnalla, aloitti kaverikerhon, kun kaipasi korona-aikana parisuhdetta niin aloitti Ko-Si Korona-ajan sinkut -ryhmän. 

Tavallaan ymmärrän tämän. Mutta itsellä elämänmittainen tapa on ollut juuri ulkoistaa omat tarpeet muihin. Jos olen kaivannut hoivaa, olen ottanut hoidettavan kumppanin. Olen palvellut muita vaikka itse olen ollut tyhjää täynnä. Nyt haluaisin ensisijaisesti täyttää itse itseni ensin, ennen kuin alan perustaa mitään elämäntarkoituksen etsijöiden ryhmää. 

up

Tuo on kyllä hyvä ajatus että miten voisi olla itse enemmän muita varten. Kunhan ei miksikään marttyyriksi ala. Ehkä hakeudun vapaaehtoistyöhön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, itse olen paljon tietokoneella, käyn pyöräilemässä ja välillä katselen parvekkeelta maisemaa.

Muuta tekemistä en ole keksinyt, mutta menee tämä näinkin. Aika kuluu.

Taitaa siis olla kaunis maisema. Olen kateellinen.

Se on kieltämättä ihan kaunis maisema. Näkyy puita, järvi, hieman kaupungin valoja, mutta toisaalta näkyy myös parkkipaikka, tehtaan piippu ja kerrostalolähiö. Itse silti tykkään. Ilta-aurinko lämmittää siinä istuskellessani ja voin seurata miten aurinko laskee horisonttiin. En tiedä korvaako tämä parisuhdetta tai poistaako yksinäisyyttä, mutta ainakin pienen hetken maailman kauneus lämmittää ja herkistää ja olen siitä kiitollinen siinä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Itse ensisijaisesti haluan yhteyden toiseen, harrastukset ovat vain heikko korvike yhteydelle.

Tämä. Yksinäisyys ja sisäinen tyhjyys poistuvat, kun tulee kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. En yhtään ihmettele, ettei joku aiemmin ketjussa kirjoittanut löytänyt vastausta yksinäisyyteensä järjestötoiminnasta ja harrastuksista.

Siksi yksinäisyyttä ja siinä koettua ongelmallisuutta ei pidä väittää yksinäisen omaksi viaksi, puutteeksi, kasvun paikaksi. Ihminen kasvaa ja kehittyy parhaiten suotuisassa ympäristössä, johon kuuluu rakastavia ihmisiä, jotka eivät hylkää.