Mua ärsyttää kun kauniit naiset vähättelevät omaa ulkonäköään tai hoikat ihmiset valittaa "läskeistään"

Minuakin on aina ihmetyttänyt tuo olemattomista läskeistä valittelu. Enkä ole edes itse lihava.

Ei se kauneus merkitse yhtään mitään, jos itsetunto on muutenkin huono. Sitä paitsi, jos on kerran ollut kaunis ja uskonut olevansa kaunis, niin siitä tulee vain paineita pysyä kauniina jatkossakin. 

Vierailija kirjoitti:

Minuakin on aina ihmetyttänyt tuo olemattomista läskeistä valittelu. Enkä ole edes itse lihava.

En valittele olemattomista läskeistä, mutta ei mun vartalo ole kaunis vaikka hoikka onkin.

Toisaalta jos on vaikka hyvä kroppa, ei sitäkään saisi sanoa tai olla siihen tyytyväinen. Ainakin täällä näin. Tuntuu että sitä pitäisi jotenkin vähätellä. Mutta kyllä mä tykkään vartalostani, en toki pidä itseäni sen takia muita parempana tai mitään. Enkä arvostele muiden ulkonäköä. Mun kaikki tutut on ihan niitä taviksia, joten en tuosta oikein osaa sanoa.

Minua ärsyttää joka kerta kun ulkopuolinen koittaa mitätöidä toisen kokemuksen.

Haloo ap! Kaikki mitä kirjoitit on omaa kokemustasi itsestäsi ja valhetta!

No omalla kohdallani kyse on huonosta itsetunnosta. Ihmiset, naiset ja miehet, tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että olen kaunis. Samaa sanoo mieheni. Sitä sanoi edesmennyt äitini. Mutta itse en tunne olevani kaunis. Epäonnistun kaikissa kuvissa ihan säännönmukaisesti, ja olen aina keikkunut normaalipainon ylärajoilla. En tosin koskaan halua katsella kuviani tai valita niitä someen tulevia ryhmäkuvia - kun karnealta näytän kuitenkin.

Taustallani on se, että joskus murrosiässä minua kiusattiin ulkonäöstä - oli raudat ja silmälasit. Ja äitini, joka oli kokoa 32, ei ymmärtänyt, että minun kurvikas vartaloni tuli isän puolen suvusta. Sain aina kuulla, että ei pitäisi herkutella liikaa. Kilot tarttuvat minuun niin helposti, ja näytän tukevammalta kuin olenkaan, koska olen todella rintava.

Jos todella katsoisin peiliin ja toteaisin että uulalaa, niin en tietenkään silloin mollaisi itseäni. Kyllä kauniillakin naisilla voi kompleksinsa olla.

Vierailija kirjoitti:

No omalla kohdallani kyse on huonosta itsetunnosta. Ihmiset, naiset ja miehet, tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että olen kaunis. Samaa sanoo mieheni. Sitä sanoi edesmennyt äitini. Mutta itse en tunne olevani kaunis. Epäonnistun kaikissa kuvissa ihan säännönmukaisesti, ja olen aina keikkunut normaalipainon ylärajoilla. En tosin koskaan halua katsella kuviani tai valita niitä someen tulevia ryhmäkuvia - kun karnealta näytän kuitenkin.

Taustallani on se, että joskus murrosiässä minua kiusattiin ulkonäöstä - oli raudat ja silmälasit. Ja äitini, joka oli kokoa 32, ei ymmärtänyt, että minun kurvikas vartaloni tuli isän puolen suvusta. Sain aina kuulla, että ei pitäisi herkutella liikaa. Kilot tarttuvat minuun niin helposti, ja näytän tukevammalta kuin olenkaan, koska olen todella rintava.

Jos todella katsoisin peiliin ja toteaisin että uulalaa, niin en tietenkään silloin mollaisi itseäni. Kyllä kauniillakin naisilla voi kompleksinsa olla.

Ja vielä lisään. Näytän kuulemma luonnossa kauniilta, mutta kuvissa olen karmea. Siksi oli vaikea lähteä etsimään kumppania jostain Tinderistä, koska yksikään kuva ei tuntunut onnistuvan. Ne, jotka uskaltautuivat tapaamaan, kertoivatkin sitten, että näytän luonnossa paremmalta. En tiedä onko se vaan line, jonka sanovat kaikille naisille. Fakta kuitenkin oli, että kerran mies perui treffit, kun ilmeisesti oli käynyt stalkkaamassa kuvaani työpaikan nettisivuilla. Näytin tapani mukaan siinä karsealta, mutta menepä sanomaan toimarille, että hei, poistetaan tuo kuvani, kun se pilaa mahkuni löytää elämänkumppani.

Itsekin joskus nuorena olin yleensä aina sitä mieltä,

että olisi kiva laihtua muutama kilo, vaikka olin oikeasti tosi hoikka valokuvien perusteella. Ulkonäössäkin löysin aina kaikenlaista parannettavaa, vaikken toisaalta muista kokeneeni hirveitä paineita siitäkään. Olisin vaan halunnut näyttää mahdollisimman hyvältä, vaikka olin jossain määrin tyytyväinen omaan ulkonäkööni.

Myöhemmin olen paitsi alkanut välittää vähemmän omasta ja muiden kiloista ja ulkonäöstä, myös ymmärtänyt, ettei ole kovin hienotunteista valittaa läskejään, jos on jonkun itseä isomman seurassa.

Jos nämä kaverisi ovat vielä nuoria, niin he eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi sitä, miltä tämä valittaminen sinusta tuntuu. Luultavasti he eivät tee sitä ilkeyttään. Jos he ovat hyviä kavereita, voisit ehkä kertoakin, miltä sinusta tuntuu, niin he voisivat opetella vähän suodattamaan juttujaan.

Mitä lähempänä ihannetta on, sitä tarkempi ja ahdistuneempikin moni on ulkonäöstään. Kai se on sama kuin vaikka jonkin uuden asusteen kanssa. Kun laukku on tuliterä ja siihen tarttuu vähän likaa tai raapiutuu naarmu, koko laukku tuntuu olevan pilalla. Mutta kun sitä käyttää enemmän, virheitä ja kulumista tulee, saumat rispaantuvat, niin se onkin maailman coolein ja rakkain laukku.

Tämä vertaus tuli todeksi, kun itse sairastuin tavalla, joka näkyy kasvoissani joka päivä elämäni loppuun. Aiemmin olin niin lähellä virheetöntä, että pieninkin alkava näppylä jossakin päin kasvoja tai vaikka selän ihossa tuntui maailmanlopulta, enkä voinut keskittyä mihinkään muuhun. Muutenkin elämäni pyöri aiemmin ulkonäköni ympärillä, eikä pääasiassa mitenkään hyvällä tavalla.

Tavikset saattavat pitää itseään kauniimpana kuin oikeasti kauniit. Taviksia kehutaan, kun halutaan kannustaa. Kauniita ei kehu kukaan, vaan päinvastoin haukkuu. Yhtä kuvankaunista ystävääni miehet arvostelevat jatkucävasti rumaksi. Minua (bmi 21,7) mieheni haukkuu läskiksi. Joten ihan hyvinkin mahdollisesti ne laihat ja kauniit ap:n tutut näkevät itsensä rumina ja lihavina.

Vierailija kirjoitti:

Tavikset saattavat pitää itseään kauniimpana kuin oikeasti kauniit. Taviksia kehutaan, kun halutaan kannustaa. Kauniita ei kehu kukaan, vaan päinvastoin haukkuu. Yhtä kuvankaunista ystävääni miehet arvostelevat jatkucävasti rumaksi. Minua (bmi 21,7) mieheni haukkuu läskiksi. Joten ihan hyvinkin mahdollisesti ne laihat ja kauniit ap:n tutut näkevät itsensä rumina ja lihavina.

Niin just. Kuka nyt kauniita kehuisi kauniiksi, kun ne tietävät jo olevansa.

Ne on sellaisia hovin pitäjiä. Pitää olla heidän mielestään rumempia ja läskimpiä hovina kuorossa huutamassa, miten ihanalta ja laihalta Mirkku nyt taas näyttää. Pinnallisia ja huonokäytöksisiä ihmisiä, jotka eivät osaa pitää edes suutaan kiinni henkilökohtaisista asioistaan, kuten ulkonäöstään ja painostaan.

Feel you, Ap, jätä ne siat!

T. Entinen pullukka, nykyinen hoikka, joka on tuollaista noloa käytöstä nähnyt paljonkin ja vetänyt siitä omat johtopäätöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No omalla kohdallani kyse on huonosta itsetunnosta. Ihmiset, naiset ja miehet, tutut ja vähän tuntemattomammatkin ovat sanoneet, että olen kaunis. Samaa sanoo mieheni. Sitä sanoi edesmennyt äitini. Mutta itse en tunne olevani kaunis. Epäonnistun kaikissa kuvissa ihan säännönmukaisesti, ja olen aina keikkunut normaalipainon ylärajoilla. En tosin koskaan halua katsella kuviani tai valita niitä someen tulevia ryhmäkuvia - kun karnealta näytän kuitenkin.

Taustallani on se, että joskus murrosiässä minua kiusattiin ulkonäöstä - oli raudat ja silmälasit. Ja äitini, joka oli kokoa 32, ei ymmärtänyt, että minun kurvikas vartaloni tuli isän puolen suvusta. Sain aina kuulla, että ei pitäisi herkutella liikaa. Kilot tarttuvat minuun niin helposti, ja näytän tukevammalta kuin olenkaan, koska olen todella rintava.

Jos todella katsoisin peiliin ja toteaisin että uulalaa, niin en tietenkään silloin mollaisi itseäni. Kyllä kauniillakin naisilla voi kompleksinsa olla.

Ja vielä lisään. Näytän kuulemma luonnossa kauniilta, mutta kuvissa olen karmea. Siksi oli vaikea lähteä etsimään kumppania jostain Tinderistä, koska yksikään kuva ei tuntunut onnistuvan. Ne, jotka uskaltautuivat tapaamaan, kertoivatkin sitten, että näytän luonnossa paremmalta. En tiedä onko se vaan line, jonka sanovat kaikille naisille. Fakta kuitenkin oli, että kerran mies perui treffit, kun ilmeisesti oli käynyt stalkkaamassa kuvaani työpaikan nettisivuilla. Näytin tapani mukaan siinä karsealta, mutta menepä sanomaan toimarille, että hei, poistetaan tuo kuvani, kun se pilaa mahkuni löytää elämänkumppani.

Sun pitää löytää ammattivalokuvaaja, joka osaa ottaa susta hyvän kuvan tai useampia, ja niitä voi sitten käyttää tämmöisiin tarkoituksiin.

aika pitkälti tää, dysmorfia ei ole vitsi

On ne. Olin itsekin sitä mieltä nuorena ja laihana, että olen kauhean näköinen norsu. En edes uskonut jos minusta kiinnostui joku jäbä, koska olin mielestäni niin kamala valas. On se nuoruus kamalaa. Ja kun mä ihan OIKEASTI näin itseni ihan hirveänä läskimonsterina. Vasta kun kuulin, että luokkani suosituimmalla tytöllä oli samankokoinen uuma kuin itselläni, uskoin että en ole ainakaan siitä kohdasta niin läski kuin luulin. Mutta ajattelin olevani kaikkialta muualta sitäkin läskimpi =D Siihen aikaan ei saanut olla iso peppu edes, joten paineet oli vielä kovemmat kuin nykyään. Muistan kuinka puputin vain salaattia ja vihasin itseäni =D

Täällä keski-ikäinen, joka harmittelee kuinka nuorena ei ymmärtänyt olevansa nätti. Ei mikään superkaunis siis, mutta ei olisi kannattanut käyttää niin suurta osaa elämästään ”rumuuden” murehtimiseen.

Syy oli tosiaan ihan hirveän huono itsetunto. Eli kyseessä ei kyllä ollut minkäänlainen ylimielisyys.

Mä en vähättele. On sen verran itsevarma ja tyytyväinen itseeni enkä haluaisi olla kukaan muu joten miksi vähättelisin? Ja kropastakin tykkään ja treenaan sen eteen.

N 29

Vierailija kirjoitti:

Mä en vähättele. On sen verran itsevarma ja tyytyväinen itseeni enkä haluaisi olla kukaan muu joten miksi vähättelisin? Ja kropastakin tykkään ja treenaan sen eteen.

N 29

Jatkan viel.. mua pidetään tän takia usein omahyväisenä, kun on normaali hyvä itsetunto joka paistaa ilmeisesti läpi.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kauneus merkitse yhtään mitään, jos itsetunto on muutenkin huono. Sitä paitsi, jos on kerran ollut kaunis ja uskonut olevansa kaunis, niin siitä tulee vain paineita pysyä kauniina jatkossakin. 

Ei mulla ainakaan. Ei paineita.. tiedän näyttäväni kuitnekin hyvältä

Jokainen voi tehdä vartalonsa eteen jotain, ei sitä tarvitse surkutella tai ottaa paineita. Hyväksyy vaan sen ettei ole siinä kunnos mis haluais olla ja lähtee tavotteleen sitä mitä haluais olla. Kaikki on mahdollista.