Kaipaavatko naiset oikeasti miehiä?

Vierailija kirjoitti:

Meitä on moneksi ja mielikin muuttuu ajan kuluessa. Huomaa siis, että puhun nyt vain itseni puolesta. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista asennetta, että "joku mies" pitäisi välttämättä löytää. Nuorempana tietenkin oli ihan uteliaisuutta, että minkälaista se olisi, mutta silloinkin se meni niin päin, että ensin ihastuin johonkuhun ja sitten vasta aloin miettiä, olisiko meistä pariskunnaksi ja mitä sitten tapahtuisi. En kuitenkaan ole koskaan tehnyt aloitetta tai edes ilmaissut, että olisin kiinnostunut. Se johtuu ehkä osittain kasvatuksesta, mutta enemmän siitä, että olen jo hyvin nuorena tiedostanut, mitä kaikkia ongelmia parisuhteeseen liittyy ja siksi pitänyt mieluummin romanttiset haaveeni kuin yrittänyt toteuttaa niitä.

Olen pitkässä parisuhteessa (minun tahdostani ei ole menty naimisiin) ja nyt kun lapsikin on jo aikuinen, haluaisin muuttaa erilleen. Mies vastustaa ajatusta. Välitän hänestä, mutta en tunne mitään romanttista häntä kohtaan. En myöskään halua enää koskaan ketään muutakaan miestä. Tämä on nyt niin nähty.

Mulla melkein sama tilanne, mutta lapsi vielä alakouluikäinen. Jos joskus eroamme, en tule miestä enää ottamaan riesoikseni. Naisen voisin ottaa romanttiseen suhteeseen, mutta en yhteisasumiseen. ;)

No olisihan se ihanaa jos olisi ihana mies. Mutta ei kauhean realistista niin en jaksa naukua sellaisen perään niin aktiivisesti että tekisin biisejä tai kirjoittaisin kirjoja. Haaveilen miehistä kyllä useinkin.

Näin jo ihan pienenä, miten nainen häviää ja mies voittaa parisuhteessa. Naisen työpäivä on loputon. Mies tulee töistä ja odottaa, että häntä passataan. Nainen tulee töistä ja työpäivä jatkuu passaamisen merkeissä. Yövuorona sitten sänkypalvelut, tosin niistä en onneksi lapsena tiennyt. Mies odottaa, että nainen on häntä varten. Miksi sellaista haluaisin? Lapsuuden haaveeni liittyivät kaikki siihen, mitä minä itse tekisin ja saavuttaisin, yksin. Miten asuisin, yksin. Kylässä asui yksi vanhapiika, ja minun mielestäni hänen elämänsä oli tosi siistiä ja tavoittelemisen arvoista. 

Elin sitten aika tavanomaiset kuviot, nuoruuden romanssit, perheen perustamisen ja noin. Yritin pitkään sinnitellä lankeamatta miesten pauloihin, mutta luonto kutsui. Noh, nyt viidenkympin paremmalla puolella luonto on tehtävänsä tehnyt ja tahtoisin taas olla vapaa. En koskaan kadu äitiyttä, mutta haaveilen kyllä, että saisin joskus taas elää ihan vain itselleni. Miestä en kaipaa rinnalleni. Yritän suostutella nykyisen eroamaan ja jos se onnistuu, uutta en ota ikinä enää. Heistä on niin paljon enemmän työtä, vaivaa ja harmia kuin iloa. Ikävä sanoa, mutta totta se on.

Yhteenvetona näistä kirjoituksista, naiset ovat realisteja. Miehillä on tilaisuus iskeä silloin, kun naisilla on hormonihuurut päällä ja suojaus alhaalla. Totuushan on se, että kaiken romantiikan seuraus naiselle = paljon arkista työtä, työtä ja vielä kerran työtä. Selvin päin kukaan ei rupea sellaiseen, mutta hormonit tekevät temppujaan ja siinä menee viisaskin vipuun.

Eli nainen ei kaipaa miestä koska kaikki miehet on sitä ja tätä joten tämäkin mies on.

Miehet kyllä kaipaa naista koska jotkut naiset on ihania joten tämäkin voisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Näin jo ihan pienenä, miten nainen häviää ja mies voittaa parisuhteessa. Naisen työpäivä on loputon. Mies tulee töistä ja odottaa, että häntä passataan. Nainen tulee töistä ja työpäivä jatkuu passaamisen merkeissä. Yövuorona sitten sänkypalvelut, tosin niistä en onneksi lapsena tiennyt. Mies odottaa, että nainen on häntä varten. Miksi sellaista haluaisin? Lapsuuden haaveeni liittyivät kaikki siihen, mitä minä itse tekisin ja saavuttaisin, yksin. Miten asuisin, yksin. Kylässä asui yksi vanhapiika, ja minun mielestäni hänen elämänsä oli tosi siistiä ja tavoittelemisen arvoista. 

Elin sitten aika tavanomaiset kuviot, nuoruuden romanssit, perheen perustamisen ja noin. Yritin pitkään sinnitellä lankeamatta miesten pauloihin, mutta luonto kutsui. Noh, nyt viidenkympin paremmalla puolella luonto on tehtävänsä tehnyt ja tahtoisin taas olla vapaa. En koskaan kadu äitiyttä, mutta haaveilen kyllä, että saisin joskus taas elää ihan vain itselleni. Miestä en kaipaa rinnalleni. Yritän suostutella nykyisen eroamaan ja jos se onnistuu, uutta en ota ikinä enää. Heistä on niin paljon enemmän työtä, vaivaa ja harmia kuin iloa. Ikävä sanoa, mutta totta se on.

Tämänkö vuoksi naiset elää pidempään?

Moni mies ei taida tajuta, kuinka stressaavaa miehen läsnäolo on naiselle. Miehet ovat usein vaativia, jankkaavia sottapyttyjä tai vaihtoehtoisesti etäisiä ja puhumattomia riippakiviä. Usein miehet pyrkivät dominoimaan, ne vaativat seksiä, haisevat pahalle, jättävät kylppärin siivottomaksi ja ovat kiinnostuneita lähinnä itsestään. Miehen pitää olla uskomaton helmi, että sitä jaksaa katsella joka päivä.

En usko, että naisen läsnäolo on miehille keskimäärin yhtä rasittavaa. Ennemmin rauhoittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä usein ,Iitin radiota kuunnellessa, että eikö ihmisissä, muusikoista, herätä todella suuria tunteita ja luomisvimmaa muuta kuin seurustelusuhteet, alkuhuuma erot? Vai ovatko ne ainoat hittibiisien aineet koska niin yleisiä kokemuksia? Itse siis aloituksen kysymykseen, kyllä, kaipaan parisuhdetta, romantiikkaa, rakkautta. Olen monesti ollut aikeissa potkaista miehen elämästäni koska hän osaa olla todella ärsyttävä ja joskus jopa häijy. Sitten kun saan hänen kanssaan edes joskus todellista parisuhdetta, romantiikkaa, rakkautta ja joskus enemmänkin, niin olen tahtonut pitää. Kuitenkin mm. radionkuuntelijana turhauttaa laulunaiheiden suppeus. Eivätkä ihmiset ehdi oikeasti potea kuin parisuhtedynamiikoita? Todella, todella vähän on esimerkiksi omistettu lauluja eri-ikäisten vanhempien eri-ikäisille lapsille tai lapsilta vanhemmille tai sisaruksille. Omassa elämässä koskettavaa yhteydenpitoa on ollut muidenkin kuin miesten kanssa, siis juurikin esim. omien sisarten, vanhempieni ja lasteni ja ystävien välillä. Miksei niistä aiheista tehdä lauluja? Tai miksei niitä soiteta?

Samaa olen itsekin miettinyt. Haluaisin kuulla kappaleita muunlaisistakin ihmissuhteista kun vaan parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun takana on pitkä avioliitto, niin eron jälkeen sitä on niin iloinen ja helpottunut siitä, kuinka vaivatonta arki on, että ei tulisi kyllä juuri nyt mieleenkään pistää ainakaan hynttyitä yhteen kenenkään miehen kanssa. Seksi ja läheisyys olisi välillä ihaan kivaa, mutta mitä pidempään niitäkin on ilman, sitä helpommaksi se tulee. 

Samoin. Erosin 46- vuotiaana erittäin narsistisesta miehestä 25 vuoden avioliiton jälkeen ja en ole etsinyt itselleni miestä. Ihan kylmät väreet menee kun ajattelen, että joku äijänköriläs alkaisi jo heti aamusta valittamaan ja haukkumaan minua kun taaaaaaskaan ei ole saanut ainakaan kahteen päivään ja että hän ei tällaisia selibaatteja siedä. Ja siihen kaupan päälle vielä huomautus, kuinka pukeudun seksintappovaatteisiin (eli tavalliset vaatteet, mutta ei jotain korsettistringejä) ja että voisin edes keittää miehelle aamukahvia jos persettä ei saa. Ei kiitos.

Olen ajatellut, että jos joku mies tulee sattumalta elämän varrella vastaan niin tarkkaan harkitsen ja koeaika on todella pitkä. En helpolla enää muuta kenenkään kanssa yhteen enkä koskaan enää perusta yhteistä taloutta kenenkään kanssa. Omat rahat ja oma asunto on pakko olla.

Kuulostaa tylsältä tyypiltä. En ole törmännyt mihinkään tuollaiseen, ei sinne päinkään, vaikka hankala osaa minunkin mieheni olla ja on.

Siksipä erosimme. Moni on sanonut minulle, että tuollaisia ongelmapesäkkeitä ei ole muualla, mutta mistäs minä tiedän. Elin neljännesvuosisadan ajan tuota elämää ja se muuttui minulle tavalliseksi elämäksi. Kun tottuu niin turtuu.

Jokin aika sitten yksi mies yritti lähestyä ja tehdä tuttavuutta, mutta sain lähes paniikkikohtauksen ja vetäydyin pois. Ex- miehen kohtelun vuoksi  ajattelin automaattisesti, että tuokin mies vaan esittää hetken aikaa ystävällistä ja kun on saanut minut koukkuunsa niin aloittaa sitten sen haukkumisen ja kyykyttämisen.

Sääli, että mahdollisesti viattomat miehet joutuvat kärsimään henkisesti vinoutuneen ex-mieheni törttöilyistä.

Kyllä kaipaan miestä, seksiin ja kumppaniksi.

Kyllä kaipaan miestä elämääni ja kuten joku tuolla jo aiemmin kirjoitti, koska olen heteronainen niin silloin mies on minulle luonnollinen valinta. Ystävättären kanssa voin rupatella ja shoppailla, miestä kaipaan yhdessä elämiseen, arjen jakamiseen ja läheisyyteen, jossa luonnollisesti on seksiä vaikkakaan se ei ole se ainoa asia joka yhdistää. Pelkän seksin varaan en pysty joten tämmöiset vakipanosysteemit eivät myöskään ole minua varten.

Mistä tuommoisen helmen löytää joka innostuu minusta ja haluaa jakaa elämänsä kanssani? Tavallinen työssäkäyvä olen, Thaikuissa en matkustele, lapset omillaan ja lapsenlapsia kaitsen mieluusti kun siihen on tarve ja mahdollisuus. Inhoan ruuanlaittoa jota on varsinkin pienten läsnäollessa tehtävä ja silloin se on ok mutta itselleni teen mitä sattuu kaapista löytymään. En ole ruma enkä kauniskaan ja liikunnasta huolimatta pullero.

Mistä löydän raittiin ja savuttoman joka lähtee kanssani nyt lokakuussa luontoon kävelemään ilman pakkoa tai suorittamaan?

Kokemukseni mukaan tämmöistä ihmemiestä ei ole olemassakaan.

Haaveillakaan ei jaksa joten pakko heittää mokomat ajatukset pois ja rakentaa hyvä elämä ilman ajatusta miehestä.

N50+

Vierailija kirjoitti:

Moni mies ei taida tajuta, kuinka stressaavaa miehen läsnäolo on naiselle. Miehet ovat usein vaativia, jankkaavia sottapyttyjä tai vaihtoehtoisesti etäisiä ja puhumattomia riippakiviä. Usein miehet pyrkivät dominoimaan, ne vaativat seksiä, haisevat pahalle, jättävät kylppärin siivottomaksi ja ovat kiinnostuneita lähinnä itsestään. Miehen pitää olla uskomaton helmi, että sitä jaksaa katsella joka päivä.

En usko, että naisen läsnäolo on miehille keskimäärin yhtä rasittavaa. Ennemmin rauhoittavaa.

Etkö ymmärrä edes sen verran, että erilaisuus ei ole dominointia. Dominointia on se, että on vain yksi oikea tapa elää tätä elämää ja vaikuttaa siltä, että se on sinun tapasi. Tässäkin kirjoitat, että miten miesten oleminen on jotenkin väärää. Olet niin varmana ylemmyydestäsi, että kuvittelet, että sun hyyvyys ei voi kuin rauhoittaa. Jos joku onkin sinun kanssasi stressaantumatta niin hän ilmeisesti katsoo sun ominaisuuksia erilaisuutena eikä pahuutena. Voit ehkä pitää asuntosi siistinä, mutta sinulta puuttuu sydämen sivistystä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaipaan miestä elämääni ja kuten joku tuolla jo aiemmin kirjoitti, koska olen heteronainen niin silloin mies on minulle luonnollinen valinta. Ystävättären kanssa voin rupatella ja shoppailla, miestä kaipaan yhdessä elämiseen, arjen jakamiseen ja läheisyyteen, jossa luonnollisesti on seksiä vaikkakaan se ei ole se ainoa asia joka yhdistää. Pelkän seksin varaan en pysty joten tämmöiset vakipanosysteemit eivät myöskään ole minua varten.

Mistä tuommoisen helmen löytää joka innostuu minusta ja haluaa jakaa elämänsä kanssani? Tavallinen työssäkäyvä olen, Thaikuissa en matkustele, lapset omillaan ja lapsenlapsia kaitsen mieluusti kun siihen on tarve ja mahdollisuus. Inhoan ruuanlaittoa jota on varsinkin pienten läsnäollessa tehtävä ja silloin se on ok mutta itselleni teen mitä sattuu kaapista löytymään. En ole ruma enkä kauniskaan ja liikunnasta huolimatta pullero.

Mistä löydän raittiin ja savuttoman joka lähtee kanssani nyt lokakuussa luontoon kävelemään ilman pakkoa tai suorittamaan?

Kokemukseni mukaan tämmöistä ihmemiestä ei ole olemassakaan.

Haaveillakaan ei jaksa joten pakko heittää mokomat ajatukset pois ja rakentaa hyvä elämä ilman ajatusta miehestä.

N50+

Tilanne on se, että miehet saattavat olla vielä pullerompia kuin sinä. Siksi liikunta ei oikein innosta alkuun.

Mulla kaipuu kohdistuu johonkin tiettyyn henkilöön, jos on sellainen josta olen todella kiinnostunut. Kiinnostavia vain on todella todella harvassa. Onneksi olen nyt sellaisen löytänyt, pitkän yksinolon jälkeen :) Mutta siis mitään yleistä kaipuuta tyyliin "olisipa mulla joku mies" en tunnista. 

Vierailija kirjoitti:

Meitä on moneksi ja mielikin muuttuu ajan kuluessa. Huomaa siis, että puhun nyt vain itseni puolesta. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista asennetta, että "joku mies" pitäisi välttämättä löytää. Nuorempana tietenkin oli ihan uteliaisuutta, että minkälaista se olisi, mutta silloinkin se meni niin päin, että ensin ihastuin johonkuhun ja sitten vasta aloin miettiä, olisiko meistä pariskunnaksi ja mitä sitten tapahtuisi. En kuitenkaan ole koskaan tehnyt aloitetta tai edes ilmaissut, että olisin kiinnostunut. Se johtuu ehkä osittain kasvatuksesta, mutta enemmän siitä, että olen jo hyvin nuorena tiedostanut, mitä kaikkia ongelmia parisuhteeseen liittyy ja siksi pitänyt mieluummin romanttiset haaveeni kuin yrittänyt toteuttaa niitä.

Olen pitkässä parisuhteessa (minun tahdostani ei ole menty naimisiin) ja nyt kun lapsikin on jo aikuinen, haluaisin muuttaa erilleen. Mies vastustaa ajatusta. Välitän hänestä, mutta en tunne mitään romanttista häntä kohtaan. En myöskään halua enää koskaan ketään muutakaan miestä. Tämä on nyt niin nähty.

Tyypillinen nainen.

Silloin kun nainen on saanut mieheltä haluamansa, hän on viskaamassa tämän roskikseen niin kuin käytetyn muovikääreen. 

Ei rakkautta, ei kiintymystä, ei aitoa halua sitoutua. 

Lapsi on aikuinen, mies roskiin.

Ei ne miehet naista romantiikan ja rakkauden takia kaipaa, vaan seksin ja parisuhdestatuksen. (Kaunis) kumppani on miehelle miehisyyden merkki, saavutus ja meriitti. Naisilla taas sellaista tarvetta ei läheskään samassa mittasuhteessa ole, joten kumppanin tulee olla jotakin nimenomaan romanttisesti sopivaa, että se huolitaan rinnalle.

Laulut ja leffat tehdään markkinamiesten toimesta naisten tarpeeseen. Ei ne miesten tunteista mitään todista, vaan vain siitä, mitä nimenomaan naiset haluaisivat kuulla ja mitä siten kuluttavat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaipaan miestä elämääni ja kuten joku tuolla jo aiemmin kirjoitti, koska olen heteronainen niin silloin mies on minulle luonnollinen valinta. Ystävättären kanssa voin rupatella ja shoppailla, miestä kaipaan yhdessä elämiseen, arjen jakamiseen ja läheisyyteen, jossa luonnollisesti on seksiä vaikkakaan se ei ole se ainoa asia joka yhdistää. Pelkän seksin varaan en pysty joten tämmöiset vakipanosysteemit eivät myöskään ole minua varten.

Mistä tuommoisen helmen löytää joka innostuu minusta ja haluaa jakaa elämänsä kanssani? Tavallinen työssäkäyvä olen, Thaikuissa en matkustele, lapset omillaan ja lapsenlapsia kaitsen mieluusti kun siihen on tarve ja mahdollisuus. Inhoan ruuanlaittoa jota on varsinkin pienten läsnäollessa tehtävä ja silloin se on ok mutta itselleni teen mitä sattuu kaapista löytymään. En ole ruma enkä kauniskaan ja liikunnasta huolimatta pullero.

Mistä löydän raittiin ja savuttoman joka lähtee kanssani nyt lokakuussa luontoon kävelemään ilman pakkoa tai suorittamaan?

Kokemukseni mukaan tämmöistä ihmemiestä ei ole olemassakaan.

Haaveillakaan ei jaksa joten pakko heittää mokomat ajatukset pois ja rakentaa hyvä elämä ilman ajatusta miehestä.

N50+

Minä olisin ainakin miehenä aika hyvin kuvaustasi vastaava.

Kaipaan naista arkeen, läheisyyteen ja tietysti jossakin määrin myös seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Minulla on oma elämä, oma työ ja omat harrastukset sekä kaverit, mutta naista kaipaisin kumppaniksi ja lähellä olemiseen. Yhdessä tekemiseen ja harrastamiseen, ulkoiluun ja retkeilyyn. 

Itsellänikin on vaikeaa löytää naista, koska Tinderiin en halua, baareissa en käy (koska olen raitis) eikä harrastuksieni parista löydy sinkkunaisia (varattuja kyllä on). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä on moneksi ja mielikin muuttuu ajan kuluessa. Huomaa siis, että puhun nyt vain itseni puolesta. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista asennetta, että "joku mies" pitäisi välttämättä löytää. Nuorempana tietenkin oli ihan uteliaisuutta, että minkälaista se olisi, mutta silloinkin se meni niin päin, että ensin ihastuin johonkuhun ja sitten vasta aloin miettiä, olisiko meistä pariskunnaksi ja mitä sitten tapahtuisi. En kuitenkaan ole koskaan tehnyt aloitetta tai edes ilmaissut, että olisin kiinnostunut. Se johtuu ehkä osittain kasvatuksesta, mutta enemmän siitä, että olen jo hyvin nuorena tiedostanut, mitä kaikkia ongelmia parisuhteeseen liittyy ja siksi pitänyt mieluummin romanttiset haaveeni kuin yrittänyt toteuttaa niitä.

Olen pitkässä parisuhteessa (minun tahdostani ei ole menty naimisiin) ja nyt kun lapsikin on jo aikuinen, haluaisin muuttaa erilleen. Mies vastustaa ajatusta. Välitän hänestä, mutta en tunne mitään romanttista häntä kohtaan. En myöskään halua enää koskaan ketään muutakaan miestä. Tämä on nyt niin nähty.

Tyypillinen nainen.

Silloin kun nainen on saanut mieheltä haluamansa, hän on viskaamassa tämän roskikseen niin kuin käytetyn muovikääreen. 

Ei rakkautta, ei kiintymystä, ei aitoa halua sitoutua. 

Lapsi on aikuinen, mies roskiin.

Lapsi on saatu jo parikymmentä vuotta sitten ja vasta nyt nainen on jättämässä miehen. Kerrotko, miksi pitäisi elää suhteessa, joka ottaa paljon enemmän kuin antaa? Senkö takia, ettei miehelle tulisi paha mieli, kun menettää suhteen edut? Mitä sitoutumista suhteeseen se on, jos mies on kuin nokka alituisesti auki oleva linnunpoikanen, jota pitää ruokkia. Sitoutuminen vaatii työtä toisen hyvinvoinnin eteen, se ei ole saajapuolelle heittäytymistä.

Minä kaipaan miestä elämääni. Tykkään seksistä yhdessä toisen kanssa, yksin se on paljon huonompaa. Tykkään miehen tuoksusta ja siitä, että mies ehkä osaa asioita, mitä itse en osaa. Pidän miehisestä olemuksesta tai siis siitä, että miehessä on jotain erilaista kuin itsessäni. Pidän lämmöstä, älykkäästä keskustelusta ja hassuttelusta kumppanin kanssa. Tykkään seksuaalisesta jännitteestä, vihjailusta, leikistä ja siitä intohimosta miehen silmissä, kun hän katsoo minua. Tarvitsen miehen kainaloa, että saan hyvin nukuttua. 

En ole koskaan kaivannut miestä tai parisuhdetta, tai läheisyyttä. Kerran kävi niin, että rakastuin yhteen mieheen palavasti ja siksi muutimme yhteen ja menimme naimisiin. Nyt vuosien yhdessäolon jälkeen tunteet ja seksi ovat hiipuneet ja jäljelle on jäänyt kotona oleva mies. Olemme muuttaneet osittain erilleen viime aikoina ja on ihanaa olla kotona yksin rauhassa. Jos eroamme, en enää muuta yhteen kenenkään miehen kanssa. En ole läheisyydenkaipuinen, enkä romanttinen luonne.