Pitäisitkö lapsen, jos tietäisit että se on vammainen?

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:26"]En, sillä vammaisen sisaruksena koko lapsuuteni oli helvettiä.
[/quote] Ai sun elämä oli helvettiä? Oi aikoja oi tapoja.

Vammoja on aika monenlaisia. Toiselta voi puuttua sormi ja toisella vamma voi olla kuolemaan johtava.

Kannattaa myös muistaa, että yksikään ultra ei takaa tervettä lasta. Monet kehitysvammat havaitaan vasta lapsen kasvaessa ja osa diagnosoidaan vasta kouluiän kynnyksellä. Lapsi voi vammautua myös raskauden loppupuolella, synnytyksessä tai sairauden tai onnettomuuden vuoksi myöhemmin lapsuudessaan.

Vammaisen lapsen vanhemmaksi päätyminen ei ole läheskään aina mistään omista haluista ja valinnoista kiinni.

En pitäisi lasta ylipäätään, olen jo kohta viisikymppinen ja kuopukseni on autismikirjolainen. En jaksaisi toista erityislasta, enkä ylipäätään enää lasta tässä iässä.

Mutta jos kuvittelisin, että kolmikymppisenä olisin ollut tuossa valintatilanteessa, niin olisin todennäköisesti pitänyt. Paljon riippuu siitä, millaisesta kehitysvammasta olisi kyse.

Mutta ratkaisu on aina vaikea ja hyvin, hyvin henkilökohtainen. En voi moralisoida ketään.

Pro choice

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:26"]En, sillä vammaisen sisaruksena koko lapsuuteni oli helvettiä. [/quote] Ai sun elämä oli helvettiä? Oi aikoja oi tapoja.

[/quote]

Eläpä koko lapsuutesi peläten mieleltään lapsen, fyysisesti aikuisen miehen kokoisen isoveljen raivareita milloin mistäkin asiasta. Esim. kun se paiskoo keittiön kaapeista kattiloita yms. sinua ja äitiäsi päin, kun äiti ei muistanutkaan ostaa kaupasta muroja. Nimimerkillä "ei-niin-aurinkoisen" downin pikkusisko.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:51"]

Vammoja on aika monenlaisia. Toiselta voi puuttua sormi ja toisella vamma voi olla kuolemaan johtava. Kannattaa myös muistaa, että yksikään ultra ei takaa tervettä lasta. Monet kehitysvammat havaitaan vasta lapsen kasvaessa ja osa diagnosoidaan vasta kouluiän kynnyksellä. Lapsi voi vammautua myös raskauden loppupuolella, synnytyksessä tai sairauden tai onnettomuuden vuoksi myöhemmin lapsuudessaan. Vammaisen lapsen vanhemmaksi päätyminen ei ole läheskään aina mistään omista haluista ja valinnoista kiinni.

[/quote]

Aivan totta, mutta miten se liittyy tähän ketjuun? Ap kysyy kumminkin rajatusti sellaisesta tilanteesta, että se vaimmaisuus ON tiedossa jo raskausvaiheessa ja sinulla OLISI mahdollisuus valita.

45

En jos olisi vakava vamma. En myöskään pitäisi down-lasta. En itseni takia vaan lapsen tulevaisuuden.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:59"][quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:26"]En, sillä vammaisen sisaruksena koko lapsuuteni oli helvettiä. [/quote] Ai sun elämä oli helvettiä? Oi aikoja oi tapoja.

[/quote]

Eläpä koko lapsuutesi peläten mieleltään lapsen, fyysisesti aikuisen miehen kokoisen isoveljen raivareita milloin mistäkin asiasta. Esim. kun se paiskoo keittiön kaapeista kattiloita yms. sinua ja äitiäsi päin, kun äiti ei muistanutkaan ostaa kaupasta muroja. Nimimerkillä "ei-niin-aurinkoisen" downin pikkusisko.
[/quote] Joten toivot veljeksi kuolemaa?

En pitänyt.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 18:03"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 17:51"]

Vammoja on aika monenlaisia. Toiselta voi puuttua sormi ja toisella vamma voi olla kuolemaan johtava. Kannattaa myös muistaa, että yksikään ultra ei takaa tervettä lasta. Monet kehitysvammat havaitaan vasta lapsen kasvaessa ja osa diagnosoidaan vasta kouluiän kynnyksellä. Lapsi voi vammautua myös raskauden loppupuolella, synnytyksessä tai sairauden tai onnettomuuden vuoksi myöhemmin lapsuudessaan. Vammaisen lapsen vanhemmaksi päätyminen ei ole läheskään aina mistään omista haluista ja valinnoista kiinni.

[/quote]

Aivan totta, mutta miten se liittyy tähän ketjuun? Ap kysyy kumminkin rajatusti sellaisesta tilanteesta, että se vaimmaisuus ON tiedossa jo raskausvaiheessa ja sinulla OLISI mahdollisuus valita.

45

[/quote]

Moni vain vastaa tällaisiin ketjuihin ikäänkuin he eivät milloinkaan voisi olla vammaisen lapsen vanhempia, vaikka todellisuudessa useinkaan sitä halukkuutta ei kysellä.

Aloituksessa ei myöskään mitenkään kuvailtu vammaa. Veikkaan että monet niistä jotka vastasivat päätyvänsä aborttiin miettisivät kuitenkin toisin, jos lapsella todettaisiin yhden varpaan puuttuvan, mutta ei mitään muuta vammaa. Moni miettisi myös abortin mielekkyyttä, jos lapsella olisi pienellä leikkauksella hoituva epämuodostuma. Tuskin kaikki oikeasti aborttia valitsisivat myöskään kuulovammaepäilyn tai hieman vääntyneen käden vuoksi. Jotenkin ihmisten on ilmeisesti vaikea hahmottaa, että niitä vammoja on todella paljon erilaisia.

Pitäisin tietysti. Enhän mä mun 5v lastakaan tappais, jos se vammautuis!

2

En pitäisi jos olisi vaikeasti vammainen, kuten trisomia, eli kuolisi kohdun ulkopuolella pian.
En pitäisi jos olisi down, eli älyllisesti kehitysvammainen.
Pitäisin jos vaikka puuttuisi alaraajat, mutta muuta vammaa ei todettaisi. Siis jos pää toimii, mutta on kohtuullinen liikuntarajoite, niin pitäisin.

Miksi en pitäisi downia = en jaksaisi huoltaa ja holhota loppuelämääni aikuista joka on 5-10-vuotiaan tasolla. Pelottaisi sairastua ja menehtyä ennen lastaan ja jättää lapsi yhteiskunnan palveluiden armoille puolustuskyvyttömänä.

Kehitysvammainen? Kyllä.

Puuttuva varvas? Tuskinpa.

Abortoisin, jos näyttäisi siltä, ettei sikiöllä olisi aikuisena edellytyksiä elää itsenäistä elämää, jos aikuiseksi asti edes selviäisi.
Mulle on itsestäänselvää, että tahdon lapselleni hyvät, jos ei parhaat mahdolliset lähtökohdat.
Hankimme lapsia vaan elämäntilanteessa, jossa meitä on kaksi työkykyistä vanhempaa hyvässä parisuhteessa. Voi olla että toinen sairastuu, kuolee, jää työttömäksi tai tulee ero, mutta ainakin lähtötilanne olisi turvallinen perhe.
Vastaavasti osallistun sikiöseulontoihin, koska toivon lapselle parhaita mahdollisia lähtökohtia myös terveydellisesti. Mikäli lapsella paljastuu esim. sydänvika, osaamme varautua siihen ja valmistautua myös sairaalan suhteen. Jos ennuste olisi vakava kehitysvamma, keskeyttäisimme raskauden. Ei fyysinen kärsimys ja henkinen tiedottomuus ole mikään "lahja", vaan valitettava biologinen poikkeama. Mikäli joku lapsistamme vammautuisi tai paljastuisi nyt jonkinasteiseksi kehitysvammaiseksi, rakastaisimme häntä vieläkin lujemmin, leijonavanhempien tavoin, ja sitoutuisimme elinikäiseen hoitoon. Ei kuitenkaan ole sen itsekkäämpää yrittää välttää elinikäistä omaishoitajuutta kuin synnyttää sairas lapsi kokemaan kipuja vain siksi, ettei tahdo tehdä vaikeaa päätöstä.