Tapaan rakastettuni huomenna, joka olikin jo ennestään varattu!!
Kerron tästä, koska jollain tapaa haluaisin ilmiantaa hänet, hänen tyttöystävälleen. Tuntuu pahalta hänen puolestaan. Täällä nyt ei ainakaan paljastu, mutta pohdin vain asiaa. Enkä usko sen naisenkaan käyvän tällä sivustolla, mutta mistä sitä ikinä tietää.
Sain vasta tietää että tämä mies ei olekaan vapaa. En tiedä muuta kuin että he asuvat yhdessä ja ovat seurustelleet muutaman vuoden... Lapsia heillä ei vielä ole ja toivottavasti ei tulekaan. Rakastan miestäni! Suutuin kyllä tästä ihan tosi paljon. Ajatukseni ovat ristiriitaiset.. haluan miehen kokonaan itselleni, mutta sisimmässäni pelottaa että mies pettää tulevaisuudessa minuakin (jos nyt ensin päästään tästä yli)! Meillä on ollut suhde puoli vuotta ja asumme eri paikkakunnilla. Tapasimme ensimmäistä kertaa yhteisen tuttumme kautta, vuosi sitten pikkujouluissa baarissa. Koska mies on varakkaampi kuin minä, hän on aina tullut mun luona käymään.
Mietin, haluanko enää jatkaa hänen kanssaan.. Järki ei halua ja tunteet haluaa... Jotenkin ajattelen sen niin että jos/kun he eroavat, voisimme kokeilla yhteistä elämää oikeasti.. mies muuttaa samaan kaupunkiin ja yritämme korjata luottamuksen ja kokea seurustelun lähemmin kuin mitä se on ollut kaukosuhteessa.
Säälittää se toinen nainen.. hän tulee kokemaan saman mitä minä koen nyt.. tieto toisesta naisesta musertaa, ihan oikeasti.. Huomenna hän tulee mun luo ja olisi tarkoitus tehdä valintoja johonkin suuntaan, ja keskustelemme huomenna asiat halki, kunnolla ensimmäistä kertaa.. se tässä valvottaa nyt! Olemme toki jotain puhuneet puhelimessa mutta molempien mielestä on hyvä puhua tästä kasvotusten.
Onko täällä ketään, joka vois tsempata tai ketään joka on kokenut samaa?? Miten asia ratkesi?
Kommentit (88)
Saatat kyllä pettyä ap lähisuhteessa. Entä jos niin käy, miltä sinusta sitten tuntuisi?
Meinaan "sinä huijaat minua kerran, sinun virheesi, sinä huijaat minua toisen kerran, minun virheeni."
Sen takia "uusi" suhde tähän mieheen on isompi riski kuin uusi suhde uuteen mieheen.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:35"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:31"]
Miksi miesten pitää aina aina aina ensin varmistaa, että se kakkonen on nalkissa, ennen kuin kertovat, että by the way... Ei siis tästä (onneksi) itsellä kokemuksia, mutta ystävälläni on par'aikaa tällainen tilanne meneillään... Kaksi viikkoa ehtivät tuntea, kun pommi putosi, mutta ystävä oli jo kuolettavasti rakastunut luullessaan miehen olevan tietty vapaa ja rakastumassa häneen.
[/quote]
Siksi että paljon harvempi nainen aloittaisi mitään miehen kanssa, jos tietäisi tämän olevan varattu. Tuo vedättäminen on ihan törkeää, mutta kun totuus paljastuu fiksu nainen kyllä lähtee lätkimään, vaikka olisi kuinka rakastunut. Se orastava rakkaus on kuitenkin tietyllä tavalla valheellista, sillä se on kohdistunut siihen rehelliseen sinkkumieheen, joka mies on esittänyt olevansa. Ei siihen valehtelevään pettäjään, joka hän on todellisuudessa.
[/quote]
Mutta eikö tuhannen taalan kysymys ole: miksi he haluavat että nainen aloittaa suhteen heidän kanssaan?
Tsemppaan sinua aloittaja! Ei mies olisi seuraasi hakeutunut jos hänellä tuon seurustelukumppaninsa kanssa asiat olisivat hyvin. Jotkut vaan ajautuvatkin asumaan jonkun kanssa. Kun eivät ole edes avioliitossa niin ovat vapaita tekemään mitä haluavat.
Voin kertoa itsestäni, tapasin kauan sitten miehen johon ihastuin, rakastuin. Hän asui naisen kanssa mutta kertoi että ei heillä ole yhteistä. Nainen oli vaatimalla vaatinut yhteenmuuttoa ja lapsen hankintaa, siihen ei mies suostunut. No, hän jätti naisen ja me avioiduimme ja saimme kolme lasta, he jo aikuisia ja meillä rakkautta riittää edelleen ja seksikin sujuu! Tämä miehen entinen asuinkumppani eteni elämässään niin että yritti saada miehiä jäämään luokseen, hankki viisi lasta kaikki eri miehille mutta kukaan ei saanut yhtään miestä jäämään ei edes kosimaan! Emme kyllä tunne mitään omantunnon tuskia.
Kunhan juttelet miehen kanssa niin näät miten etenette, jos molemmat haluaa niin siitä alkaa yhteinen tulevaisuutenne. Ette ole mitään velkaa sille asuinkumppanille, jokainen saa valita itse ja onnensa etsiä. Kerro lisää!
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:34"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:19"]
Hän ei ole "mieheSI", vaan tuon, jota virheelliseati kutsut "toiseksi naiseksi". Sinä se toinen nainen olet. Enpä muuta sano kuin että jopa olet kultapalan löytänyt. Ei käy kateeksi.
[/quote]
Kyllä hän on mieheni. Ja en ole hänelle pelkkä pano. Olemme seurustelleet puoli vuotta, kokeneet alkuhuumat (on vieläkin), puhuneet lapsista, häistä ja muista tulevaisuuden suunnitelmista, rakastamme toisiamme ja olemme sanoneet sen toisillemme.. mieti omalle kohdallesi tilanne että kaiken sen jälkeen saat tietää että sillä on myös toinen nainen.. Sydämeeni sattuu! Mun piti olla hänen tyttöystävänsä! :(
[/quote]
Sinä saatat rakastaa miestä. Mutta mieti nyt oikeasti järjellä, että rakastaako mies sinua. Valehteleeko aidosti rakastava ihminen rakastetulleen niin pitkään ja niin suuressa asiassa? Teillä on vielä alkuhuuma päällä, mutta siitä huolimatta mies jakaa arkensa ja elämänsä toisen kanssa sekä varmasti harrastaa seksiä myös hänen kanssaan. Eikö alkuhuumassa pitäisi nähdä vain se ihminen, johon on rakastunut?
Uskon, että olet rakastunut mieheen. Miehen avovaimokin saattaa rakastaa miestä. Mies sen sijaan ei selvästi rakasta tai kunnioita teistä kumpaakaan.
Aivan totta, kirjoitin ajatuksissani otsikon väärin.. Joo tapaan huomenna rakastettuni, joka olikin varattu ennestään! Ajatukset ovat muutenkin sekaisin tästä kaikesta, tiedän että mies on aivan täysi sika ja tehnyt väärin meille molemmille naisille, mutta voiko rakkautta noin vain katkaista ja unohtaa mies, jonka piti olla SE OIKEA?! Ajatuskin sattuu!
ap
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:34"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:19"]
Hän ei ole "mieheSI", vaan tuon, jota virheelliseati kutsut "toiseksi naiseksi". Sinä se toinen nainen olet. Enpä muuta sano kuin että jopa olet kultapalan löytänyt. Ei käy kateeksi.
[/quote]
Kyllä hän on mieheni. Ja en ole hänelle pelkkä pano. Olemme seurustelleet puoli vuotta, kokeneet alkuhuumat (on vieläkin), puhuneet lapsista, häistä ja muista tulevaisuuden suunnitelmista, rakastamme toisiamme ja olemme sanoneet sen toisillemme.. mieti omalle kohdallesi tilanne että kaiken sen jälkeen saat tietää että sillä on myös toinen nainen.. Sydämeeni sattuu! Mun piti olla hänen tyttöystävänsä! :(
[/quote]
Sanot sen nyt hassusti: kaiken sen jälkeen saat tietää että sillä on myös toinen nainen. Pitäisi olla kaiken sen jälkeen saan tietää, että minä olen toinen nainen.
Hänellä OLI SE NAINEN kun aloitti suhteenne. Eli ei ollut vapaa hakkaillessaan sinua. Kuulostaa sille, että haluat vielä nähdä sen niin päin, että ihan vapaa mies rakastui sinuun. Ei. Vaan mies, joka oli suhteessa toisen kanssa. Ei vapaa. Se ei ole sinun syysi, mutta sä olet toinen nainen, varatun ottama. Vaikka sattuu niin sen pitäisi myös loukata, koska mies valehteli sulle alusta asti.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:42"]
Tsemppaan sinua aloittaja! Ei mies olisi seuraasi hakeutunut jos hänellä tuon seurustelukumppaninsa kanssa asiat olisivat hyvin. Jotkut vaan ajautuvatkin asumaan jonkun kanssa. Kun eivät ole edes avioliitossa niin ovat vapaita tekemään mitä haluavat.
Voin kertoa itsestäni, tapasin kauan sitten miehen johon ihastuin, rakastuin. Hän asui naisen kanssa mutta kertoi että ei heillä ole yhteistä. Nainen oli vaatimalla vaatinut yhteenmuuttoa ja lapsen hankintaa, siihen ei mies suostunut. No, hän jätti naisen ja me avioiduimme ja saimme kolme lasta, he jo aikuisia ja meillä rakkautta riittää edelleen ja seksikin sujuu! Tämä miehen entinen asuinkumppani eteni elämässään niin että yritti saada miehiä jäämään luokseen, hankki viisi lasta kaikki eri miehille mutta kukaan ei saanut yhtään miestä jäämään ei edes kosimaan! Emme kyllä tunne mitään omantunnon tuskia.
Kunhan juttelet miehen kanssa niin näät miten etenette, jos molemmat haluaa niin siitä alkaa yhteinen tulevaisuutenne. Ette ole mitään velkaa sille asuinkumppanille, jokainen saa valita itse ja onnensa etsiä. Kerro lisää!
[/quote]
Pimittikö mies sinulta ensin suhteensa vai kertoiko heti? Se on tässä oleellista ap:n tunteiden ja luottamuksen kannalta ja sen, miten mies kohtelee naisia.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:35"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:31"]
Miksi miesten pitää aina aina aina ensin varmistaa, että se kakkonen on nalkissa, ennen kuin kertovat, että by the way... Ei siis tästä (onneksi) itsellä kokemuksia, mutta ystävälläni on par'aikaa tällainen tilanne meneillään... Kaksi viikkoa ehtivät tuntea, kun pommi putosi, mutta ystävä oli jo kuolettavasti rakastunut luullessaan miehen olevan tietty vapaa ja rakastumassa häneen.
[/quote]
Siksi että paljon harvempi nainen aloittaisi mitään miehen kanssa, jos tietäisi tämän olevan varattu. Tuo vedättäminen on ihan törkeää, mutta kun totuus paljastuu fiksu nainen kyllä lähtee lätkimään, vaikka olisi kuinka rakastunut. Se orastava rakkaus on kuitenkin tietyllä tavalla valheellista, sillä se on kohdistunut siihen rehelliseen sinkkumieheen, joka mies on esittänyt olevansa. Ei siihen valehtelevään pettäjään, joka hän on todellisuudessa.
[/quote]
Mutta eikö tuhannen taalan kysymys ole: miksi he haluavat että nainen aloittaa suhteen heidän kanssaan?
[/quote]
Varmaan siihen on melkein yhtä paljon syitä kuin on sivusuhteita harrastavia miehiäkin. Keittiöpsykologinen mutuni olisi kyllästyminen arkeen oman puolison kanssa ja seikkailunhalu. Kyllähän se rakastajattaren tapailu salailuineen varmasti tuo uudenlaista jännitystä rutinoituneeseen elämään. Se oma puoliso nähdään kuitenkin kaikkein tärkeimpänä, koska suhdetta hänen kanssaan ei haluta missään nimessä lopettaa. Jos mies rakastuisi toiseen naiseen aidosti, hän päättäisi ensimmäisen suhteensa.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:43"]
Aivan totta, kirjoitin ajatuksissani otsikon väärin.. Joo tapaan huomenna rakastettuni, joka olikin varattu ennestään! Ajatukset ovat muutenkin sekaisin tästä kaikesta, tiedän että mies on aivan täysi sika ja tehnyt väärin meille molemmille naisille, mutta voiko rakkautta noin vain katkaista ja unohtaa mies, jonka piti olla SE OIKEA?! Ajatuskin sattuu!
ap
[/quote]
Niin, miehen piti sinun mielestäsi olla se oikea. Mies ehkä myös tuntui siltä oikealta, ennen kuin tiesit totuuden. Mutta nyt tiedät totuuden, eikä se totuus muutu miksikään. Kuten itse sanoit, " mies on aivan täysi sika ja tehnyt väärin molemmille naisille". Voiko tuollainen mies oikeasti olla sinulle "se oikea"? Jos vastasit myöntävästi, niin mieti vielä rauhassa, että ansaitsisitko parempaa. Ansaitsisitko sen, että sinulle oikea mies ei olisi "aivan täysi sika".
Jos on joku muutaman vuoden kestänyt suhde, niinkin tuore niin siihen ei kolmas edes pääse väliin jos ei jotain ole vialla, voi hyytyä ihan itsekseenkin. Eipä aloittaja mitään pahaa ole tehnyt vaan rakastunut. Nyt sitten odotellaan että mies selvittää tunteensa myös. Siitä se etenee tai on etenemättä, asianosaiset sen päättää kukin kohdallaan. Eipä siihen muilla ole sanomista.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:42"]
Tsemppaan sinua aloittaja! Ei mies olisi seuraasi hakeutunut jos hänellä tuon seurustelukumppaninsa kanssa asiat olisivat hyvin. Jotkut vaan ajautuvatkin asumaan jonkun kanssa. Kun eivät ole edes avioliitossa niin ovat vapaita tekemään mitä haluavat.
Voin kertoa itsestäni, tapasin kauan sitten miehen johon ihastuin, rakastuin. Hän asui naisen kanssa mutta kertoi että ei heillä ole yhteistä. Nainen oli vaatimalla vaatinut yhteenmuuttoa ja lapsen hankintaa, siihen ei mies suostunut. No, hän jätti naisen ja me avioiduimme ja saimme kolme lasta, he jo aikuisia ja meillä rakkautta riittää edelleen ja seksikin sujuu! Tämä miehen entinen asuinkumppani eteni elämässään niin että yritti saada miehiä jäämään luokseen, hankki viisi lasta kaikki eri miehille mutta kukaan ei saanut yhtään miestä jäämään ei edes kosimaan! Emme kyllä tunne mitään omantunnon tuskia.
Kunhan juttelet miehen kanssa niin näät miten etenette, jos molemmat haluaa niin siitä alkaa yhteinen tulevaisuutenne. Ette ole mitään velkaa sille asuinkumppanille, jokainen saa valita itse ja onnensa etsiä. Kerro lisää!
[/quote]
Voi kiitos ihana ihminen tästä viestistäsi! Se antoi mulle toivoa.. ja miettimisen aihetta todellakin.. Huomenna toivottavasti asiat selvenee.. En toki haluaisi rikkoa kenenkään avoliittoa tai ylipäätänsä suhdetta, MUTTA mulla on niin suuret tunteet sitä miestä kohtaan! Suunnittelimme YHTEISTÄ elämää vielä muutama päivä sitten ja kaikki oli hyvin ja onnellista! Sitten mun mies erehty esittelemään yhden kaverinsa viikonloppuna yksissä juhlissa ja hänen kaverinsa kännissä möläytti mulle että tämä mies ei olekaan vapaa.. :(
ap
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:55"]

Joo muuten olisikin selvää, mutta mies piti ekaa naista samalla kun loi suhdetta aloittajaan. Se on pettämistä.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:57"]

Ja tarkoitan että piti ja pimitti samalla sitä ekaa naista ap:ltä. Se se ongelma on!! Se että pimitti olevansa toisessa suhteessa.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:42"]
Tsemppaan sinua aloittaja! Ei mies olisi seuraasi hakeutunut jos hänellä tuon seurustelukumppaninsa kanssa asiat olisivat hyvin. Jotkut vaan ajautuvatkin asumaan jonkun kanssa. Kun eivät ole edes avioliitossa niin ovat vapaita tekemään mitä haluavat.
Voin kertoa itsestäni, tapasin kauan sitten miehen johon ihastuin, rakastuin. Hän asui naisen kanssa mutta kertoi että ei heillä ole yhteistä. Nainen oli vaatimalla vaatinut yhteenmuuttoa ja lapsen hankintaa, siihen ei mies suostunut. No, hän jätti naisen ja me avioiduimme ja saimme kolme lasta, he jo aikuisia ja meillä rakkautta riittää edelleen ja seksikin sujuu! Tämä miehen entinen asuinkumppani eteni elämässään niin että yritti saada miehiä jäämään luokseen, hankki viisi lasta kaikki eri miehille mutta kukaan ei saanut yhtään miestä jäämään ei edes kosimaan! Emme kyllä tunne mitään omantunnon tuskia.
Kunhan juttelet miehen kanssa niin näät miten etenette, jos molemmat haluaa niin siitä alkaa yhteinen tulevaisuutenne. Ette ole mitään velkaa sille asuinkumppanille, jokainen saa valita itse ja onnensa etsiä. Kerro lisää!
[/quote]
Voi kiitos ihana ihminen tästä viestistäsi! Se antoi mulle toivoa.. ja miettimisen aihetta todellakin.. Huomenna toivottavasti asiat selvenee.. En toki haluaisi rikkoa kenenkään avoliittoa tai ylipäätänsä suhdetta, MUTTA mulla on niin suuret tunteet sitä miestä kohtaan! Suunnittelimme YHTEISTÄ elämää vielä muutama päivä sitten ja kaikki oli hyvin ja onnellista! Sitten mun mies erehty esittelemään yhden kaverinsa viikonloppuna yksissä juhlissa ja hänen kaverinsa kännissä möläytti mulle että tämä mies ei olekaan vapaa.. :(
ap
[/quote]
Joo, mutta tuo, jota lainasit ei kertonut vielä pimittikö mies häneltä asiaa. Sehän se sun ongelmasi varsinaisesti on. Jos se loukkasi, siis.
Loukkasiko sua ap se, että mies ei ollut kertonut sulle, että sä olet toinen nainen? Jos ei niin go for it!
Ap sun kannattaa näyttää miehelle, että oot sen arvoinen, että kannattaa jättää se "entinen" nainen. Ei se sitä tarkota, että mies ois jotenki syntyny pettämään ja tekis sulle saman ilman syytä tulevaisuudessa. Mä ite jätin vaimoni ja löin hynttyyt yhteen uuden naisen kanssa, enkä oo nykyistä vaihtamassa yhtään mihinkään. Ihmettelijöiile tiedoksi: Ei sitä voi tietää mitä, tai ketä elämässä tulee vastaan. Tottakai oisin itekki eka jättäny vanhan eukon, jos oisin tienny et nykyinen jumalatar tulee elämääni. Vaan kun tuli eteeni ilman varoitusta, niin ei oikein kerenny enää takasin ajassa matkustaa. En tiedä yhtään miestä ketä ois lähteny uuden naisen matkaan, jos entisen kanssa kaikki ollu ok. Tää pätee varmaan samalla lailla naisiinkin. T: Mies
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:42"]
Tsemppaan sinua aloittaja! Ei mies olisi seuraasi hakeutunut jos hänellä tuon seurustelukumppaninsa kanssa asiat olisivat hyvin. Jotkut vaan ajautuvatkin asumaan jonkun kanssa. Kun eivät ole edes avioliitossa niin ovat vapaita tekemään mitä haluavat.
Voin kertoa itsestäni, tapasin kauan sitten miehen johon ihastuin, rakastuin. Hän asui naisen kanssa mutta kertoi että ei heillä ole yhteistä. Nainen oli vaatimalla vaatinut yhteenmuuttoa ja lapsen hankintaa, siihen ei mies suostunut. No, hän jätti naisen ja me avioiduimme ja saimme kolme lasta, he jo aikuisia ja meillä rakkautta riittää edelleen ja seksikin sujuu! Tämä miehen entinen asuinkumppani eteni elämässään niin että yritti saada miehiä jäämään luokseen, hankki viisi lasta kaikki eri miehille mutta kukaan ei saanut yhtään miestä jäämään ei edes kosimaan! Emme kyllä tunne mitään omantunnon tuskia.
Kunhan juttelet miehen kanssa niin näät miten etenette, jos molemmat haluaa niin siitä alkaa yhteinen tulevaisuutenne. Ette ole mitään velkaa sille asuinkumppanille, jokainen saa valita itse ja onnensa etsiä. Kerro lisää!
[/quote]
Voi kiitos ihana ihminen tästä viestistäsi! Se antoi mulle toivoa.. ja miettimisen aihetta todellakin.. Huomenna toivottavasti asiat selvenee.. En toki haluaisi rikkoa kenenkään avoliittoa tai ylipäätänsä suhdetta, MUTTA mulla on niin suuret tunteet sitä miestä kohtaan! Suunnittelimme YHTEISTÄ elämää vielä muutama päivä sitten ja kaikki oli hyvin ja onnellista! Sitten mun mies erehty esittelemään yhden kaverinsa viikonloppuna yksissä juhlissa ja hänen kaverinsa kännissä möläytti mulle että tämä mies ei olekaan vapaa.. :(
ap
[/quote]
Eikö sinua ja suuria tunteitasi oikeasti häiritse, että samalla kun mies suunnitteli yhteistä elämää sinun kanssasi hänellä oli jo yhteinen elämä avovaimonsa kanssa? Että hän on sinun luotasi lähdettyään palannut kotiinsa rakastelemaan avovaimoaan? Jos sinä olisit seurustellut kuusi kuukautta vapaan miehen kanssa ja hän olisi "alkuhuuman" aikana käynyt harrastamassa seksiä säännöllisesti jonkun toisen kanssa, eikö siinä olisi jo riittävästi syytä katkaista suhde? En ymmärrä, miten tämä toisen ihmisen paneminen olisi teidän välienne kannalta yhtään vähemmän raskauttavaa, vaikka kyseessä olisi ollut miehen avovaimo. Itse asiassa, se on mielestäni vielä eksponentiaalisesti pahempi noin.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 02:03"]
Ap sun kannattaa näyttää miehelle, että oot sen arvoinen, että kannattaa jättää se "entinen" nainen. Ei se sitä tarkota, että mies ois jotenki syntyny pettämään ja tekis sulle saman ilman syytä tulevaisuudessa. Mä ite jätin vaimoni ja löin hynttyyt yhteen uuden naisen kanssa, enkä oo nykyistä vaihtamassa yhtään mihinkään. Ihmettelijöiile tiedoksi: Ei sitä voi tietää mitä, tai ketä elämässä tulee vastaan. Tottakai oisin itekki eka jättäny vanhan eukon, jos oisin tienny et nykyinen jumalatar tulee elämääni. Vaan kun tuli eteeni ilman varoitusta, niin ei oikein kerenny enää takasin ajassa matkustaa. En tiedä yhtään miestä ketä ois lähteny uuden naisen matkaan, jos entisen kanssa kaikki ollu ok. Tää pätee varmaan samalla lailla naisiinkin. T: Mies
[/quote]
MUTTA : Piditkö sä kahta naista samaan aikaan niin, etteivät he tienneet toisistaan? Puoli vuoota? Annoitko naisen rakastua ensin sinuun ja kerroit sitten, että ai niin, mä olen vielä toisessakin sihteessa?
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:26"]
Siis huominenko tässä olikin ennestään varattu?
[/quote]
Tyyppi on prostituoitu, jolla on jo huominen aika varattu.