Tapaan rakastettuni huomenna, joka olikin jo ennestään varattu!!
Kerron tästä, koska jollain tapaa haluaisin ilmiantaa hänet, hänen tyttöystävälleen. Tuntuu pahalta hänen puolestaan. Täällä nyt ei ainakaan paljastu, mutta pohdin vain asiaa. Enkä usko sen naisenkaan käyvän tällä sivustolla, mutta mistä sitä ikinä tietää.
Sain vasta tietää että tämä mies ei olekaan vapaa. En tiedä muuta kuin että he asuvat yhdessä ja ovat seurustelleet muutaman vuoden... Lapsia heillä ei vielä ole ja toivottavasti ei tulekaan. Rakastan miestäni! Suutuin kyllä tästä ihan tosi paljon. Ajatukseni ovat ristiriitaiset.. haluan miehen kokonaan itselleni, mutta sisimmässäni pelottaa että mies pettää tulevaisuudessa minuakin (jos nyt ensin päästään tästä yli)! Meillä on ollut suhde puoli vuotta ja asumme eri paikkakunnilla. Tapasimme ensimmäistä kertaa yhteisen tuttumme kautta, vuosi sitten pikkujouluissa baarissa. Koska mies on varakkaampi kuin minä, hän on aina tullut mun luona käymään.
Mietin, haluanko enää jatkaa hänen kanssaan.. Järki ei halua ja tunteet haluaa... Jotenkin ajattelen sen niin että jos/kun he eroavat, voisimme kokeilla yhteistä elämää oikeasti.. mies muuttaa samaan kaupunkiin ja yritämme korjata luottamuksen ja kokea seurustelun lähemmin kuin mitä se on ollut kaukosuhteessa.
Säälittää se toinen nainen.. hän tulee kokemaan saman mitä minä koen nyt.. tieto toisesta naisesta musertaa, ihan oikeasti.. Huomenna hän tulee mun luo ja olisi tarkoitus tehdä valintoja johonkin suuntaan, ja keskustelemme huomenna asiat halki, kunnolla ensimmäistä kertaa.. se tässä valvottaa nyt! Olemme toki jotain puhuneet puhelimessa mutta molempien mielestä on hyvä puhua tästä kasvotusten.
Onko täällä ketään, joka vois tsempata tai ketään joka on kokenut samaa?? Miten asia ratkesi?
Kommentit (88)
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:22"][quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:43"] Pidä mielessä, että tollaset petturimiehet ovat yleensä aivan neroja puhumaan mustan valkoiseksi. Mies takuulla sanoo sinulle nyt kaiken mahdollisen mitä haluat kuulla, ettei menettäisi sinua, sillä totta kai hän ilmiselvästi haluaa kaiken: sekä sinut että sen avovaimonsa. Sehän nyt on selvä, jos ei kerran puolessa vuodessa kertonut sinulle totuutta, vaan vedätti valheilla ja sait tietää asiasta miehen kaverilta, vahingossa. Jotkut miehet vain haluaa sekä syödä kakun että säästää sen. Ansaitset parempaa. T. Been there, done that. [/quote] Lisäyksenä tuohon edelliseen vielä, että me petturimiehet ollaan puhumisen lisäksi mestareita naimaan mustan valkoiseksi. Hallitsemme naisen mielen manipuloinnin keinoja kaihtamatta. Tuli joskus vuosia pyöritettyä kahta naista ja petettyä molempia pitkään kolmannen kanssa. Olihan siinä sitten aika säätöä, itkua, huutoa ja uhkailua, että pääsi jotenkuten sotkusta eroon. Kakonen kuuli juopolta kaveriltani kolmosesta ja käräytti ykköselle. Alunperin meni ykosen kans huonosti (jälkeen päin on puhuttu asiat selviksi, ja todettu, että molemissa oli vikaa), ja siinä oli minulle tilaus rakastua kakoseen, sen sijaan että olisin ratkaissut ongelmat ykösen kanssa. Kolmonen tiesi molemmista muista ja oli rauhaisen tyyni pakopaikka minulle, stressaantuneelle poloselle, jota tilanne ahdisti. Hän oli minulle empaattinen korva. Sama toisin päin kun hän kipuili oman eronsa kanssa. No siinä sitten kävi niin, että kolmonenkin rakastui minuun kun olin niin hurmaavan fiksu retku, ja rakastuin minäkin häneen. Oli niitä muitakin, jotka olisivat minut mieluusti ottaneet yksinäistä elämäänsä sulostuttamaan. En ole ylpeä itsestäni, en todellakaan. Jotenkin sitä pelkurina vaan ajautui tilanteeseen. Härdelli kyllä kasvatti itsetuntemustani ja opetti tuntemaan rajani.Opetti se paljon myös naisten sielunelämästä. Nykyisen kanssa on parikymmentä vuotta mennyt pettämättä ja neljä yhteistä lasta. Hän tietää tuon elämäni synkän kauden. En tule pettämään häntä ikinä. Jos menee huonosti, niin sitten puhutaan asiat selviksi. Olen läksyni oppinut, pohjamutien kautta. Uskoo ken tahtoo. Ap:n kannattaa olla uskomatta sanaakaan mitä mies sanoo. Vain teot puhuvat puolestaan, mutta nekin voivat olla ja ovatkin useimmiten valhetta. Älä siis sokaistu, vaikka hän viikonloppuna nai sinut taas jaloilleen. Oikeastaan parempi pitää pöksyt jalassa. Jos mies kestää panematta viikonlopun ja tulee seuraavanakin luoksesi, niin ehkä hän sitten sinua hiukan rakastaa. Pettäjä valehtelee kaikille, ei yksin naisilleen vaan myös ystävilleen, työkavereilleen, sukulaisilleen jne, ja lopulta myös itselleen. Kaksoiselämä ei muuten onnistu kuukausien ja vuosien ajan. Esim. seksi ykösen kanssa on jatkuva riidanaihe kakosen kanssa, helpointa siis valehdella, että sitä ei ole. Tai lupailut erosta. Tai ykösen mustamaalaus, koska sinä haluat juuri sitä. Tässä meni muuten minun rajani, en haukkunut naisia toisilleen, enkä suostunut vertailuihin: Seksitaidoista, toisten pillun kireydestä, rintojen koosta, muu ulkonäkö, ruuanlaittotaidot, aivan kaikki mahdollinen mitä nainen päässään miettii. Näihin vertailuihin naisilla oli kyllä vimma rasittavuuteen asti, kaipa ssillä luodattiin omia mahdollisuuksia. Aseta tiukat ehdot: ero entisestä niin että se on sinulle varma tieto. Sitten varovaista seurustelua ja tutustelua, että oppii tuntemaan toisen todellisen minän sikäli kuin se ylipäänsä on mahdollista. Ensimmäisestä valheesta peli poikki, vaikka tuntuisi kuinka kurjalta. Ellet sitten ole niitä naisia, jotka sietävät muut naiset tuskaa tuntematta. Sellaisia on harvassa. Onnea keskusteluihin, ole tiukkana. t. se entinen hurmaava pettäjäsika [/quote] Vau! Upea teksti. Kiitos tuosta.
[/quote]
Mitä upeaa tuossa oli?
Typerän, itsekkään mulkun kirjoittama näennäisavoin ja katuva puolustuspuhe. Sinä"mies" et kuule tiedä naisista yhtään mitään.
Ja muista: kerran pettäjä on aina pettäjä. Se ei se asia selittelyillä muuksi muutu.
[/quote]
Ai jos parikymppisenä pettää tyttöystävää, ei voi koskaan kasvaa niin aikuiseksi, ettei petä enää koskaan?
Älä jumalauta, tiedän kokemuksesta. Kaduttaa, kun en lopettanut suhdetta, saadessani tietää miehen olevan varattu. Lopettaminen on vaikeaa, mutta itse menin enemmän rikki siinä löysässä hirressä (=varatussa miehessä) roikkuessa, ennen kuin suhde päättyi. Vielä 4 vuoden jälkeen koko kuvio vaivaa ja ahdistaa.
Voi ap, mä niin odotan että palaat kertomaan miten tässä kävi.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 12:22"][quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 10:43"]
Pidä mielessä, että tollaset petturimiehet ovat yleensä aivan neroja puhumaan mustan valkoiseksi. Mies takuulla sanoo sinulle nyt kaiken mahdollisen mitä haluat kuulla, ettei menettäisi sinua, sillä totta kai hän ilmiselvästi haluaa kaiken: sekä sinut että sen avovaimonsa. Sehän nyt on selvä, jos ei kerran puolessa vuodessa kertonut sinulle totuutta, vaan vedätti valheilla ja sait tietää asiasta miehen kaverilta, vahingossa. Jotkut miehet vain haluaa sekä syödä kakun että säästää sen. Ansaitset parempaa.
T. Been there, done that.
[/quote]
Lisäyksenä tuohon edelliseen vielä, että me petturimiehet ollaan puhumisen lisäksi mestareita naimaan mustan valkoiseksi. Hallitsemme naisen mielen manipuloinnin keinoja kaihtamatta.
Tuli joskus vuosia pyöritettyä kahta naista ja petettyä molempia pitkään kolmannen kanssa. Olihan siinä sitten aika säätöä, itkua, huutoa ja uhkailua, että pääsi jotenkuten sotkusta eroon. Kakonen kuuli juopolta kaveriltani kolmosesta ja käräytti ykköselle.
Alunperin meni ykosen kans huonosti (jälkeen päin on puhuttu asiat selviksi, ja todettu, että molemissa oli vikaa), ja siinä oli minulle tilaus rakastua kakoseen, sen sijaan että olisin ratkaissut ongelmat ykösen kanssa. Kolmonen tiesi molemmista muista ja oli rauhaisen tyyni pakopaikka minulle, stressaantuneelle poloselle, jota tilanne ahdisti. Hän oli minulle empaattinen korva. Sama toisin päin kun hän kipuili oman eronsa kanssa. No siinä sitten kävi niin, että kolmonenkin rakastui minuun kun olin niin hurmaavan fiksu retku, ja rakastuin minäkin häneen. Oli niitä muitakin, jotka olisivat minut mieluusti ottaneet yksinäistä elämäänsä sulostuttamaan.
En ole ylpeä itsestäni, en todellakaan. Jotenkin sitä pelkurina vaan ajautui tilanteeseen. Härdelli kyllä kasvatti itsetuntemustani ja opetti tuntemaan rajani.Opetti se paljon myös naisten sielunelämästä.
Nykyisen kanssa on parikymmentä vuotta mennyt pettämättä ja neljä yhteistä lasta. Hän tietää tuon elämäni synkän kauden. En tule pettämään häntä ikinä. Jos menee huonosti, niin sitten puhutaan asiat selviksi. Olen läksyni oppinut, pohjamutien kautta. Uskoo ken tahtoo.
Ap:n kannattaa olla uskomatta sanaakaan mitä mies sanoo. Vain teot puhuvat puolestaan, mutta nekin voivat olla ja ovatkin useimmiten valhetta. Älä siis sokaistu, vaikka hän viikonloppuna nai sinut taas jaloilleen. Oikeastaan parempi pitää pöksyt jalassa. Jos mies kestää panematta viikonlopun ja tulee seuraavanakin luoksesi, niin ehkä hän sitten sinua hiukan rakastaa.
Pettäjä valehtelee kaikille, ei yksin naisilleen vaan myös ystävilleen, työkavereilleen, sukulaisilleen jne, ja lopulta myös itselleen. Kaksoiselämä ei muuten onnistu kuukausien ja vuosien ajan.
Esim. seksi ykösen kanssa on jatkuva riidanaihe kakosen kanssa, helpointa siis valehdella, että sitä ei ole. Tai lupailut erosta. Tai ykösen mustamaalaus, koska sinä haluat juuri sitä. Tässä meni muuten minun rajani, en haukkunut naisia toisilleen, enkä suostunut vertailuihin: Seksitaidoista, toisten pillun kireydestä, rintojen koosta, muu ulkonäkö, ruuanlaittotaidot, aivan kaikki mahdollinen mitä nainen päässään miettii. Näihin vertailuihin naisilla oli kyllä vimma rasittavuuteen asti, kaipa ssillä luodattiin omia mahdollisuuksia. Aseta tiukat ehdot: ero entisestä niin että se on sinulle varma tieto. Sitten varovaista seurustelua ja tutustelua, että oppii tuntemaan toisen todellisen minän sikäli kuin se ylipäänsä on mahdollista. Ensimmäisestä valheesta peli poikki, vaikka tuntuisi kuinka kurjalta. Ellet sitten ole niitä naisia, jotka sietävät muut naiset tuskaa tuntematta. Sellaisia on harvassa.
Onnea keskusteluihin, ole tiukkana.
t. se entinen hurmaava pettäjäsika
[/quote]
Vau! Upea teksti. Kiitos tuosta.
Hän ei ole "mieheSI", vaan tuon, jota virheelliseati kutsut "toiseksi naiseksi". Sinä se toinen nainen olet.
Enpä muuta sano kuin että jopa olet kultapalan löytänyt. Ei käy kateeksi.
Harhaisen kirjoittelua, nappaa pilleri huuleen ja kömmi peiton alle, kyllä se siitä......
Siis huominenko tässä olikin ennestään varattu?
Hei ap pyysi tsemppiviestejä saman kokeneilta! Voisitteko katkerat ämmät, ne kakkosiksi itsenne tuntevat vaikka olittekin asemaltanne ykkösiä, mennä muualle provoamaan.
Mä olen kokenut saman ja olin niin raivoissani miehelle, etten olisi voinut kuvitellakaan jatkavani yhtään mitään hänen kanssaan. Lähinnä oli todella huijattu olo. Mitään luottamusta ei olisi todellakaan voinut rakentaa, sillä jos valehtelee noin suuresta asiasta, tulisi tekemään sitä varmasti myöskin jatkossa. Ainoastaan kuvotti että niin epärehellisiä miehiä on olemassa.
Miksi miesten pitää aina aina aina ensin varmistaa, että se kakkonen on nalkissa, ennen kuin kertovat, että by the way... Ei siis tästä (onneksi) itsellä kokemuksia, mutta ystävälläni on par'aikaa tällainen tilanne meneillään... Kaksi viikkoa ehtivät tuntea, kun pommi putosi, mutta ystävä oli jo kuolettavasti rakastunut luullessaan miehen olevan tietty vapaa ja rakastumassa häneen.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:28"]
Mä olen kokenut saman ja olin niin raivoissani miehelle, etten olisi voinut kuvitellakaan jatkavani yhtään mitään hänen kanssaan. Lähinnä oli todella huijattu olo. Mitään luottamusta ei olisi todellakaan voinut rakentaa, sillä jos valehtelee noin suuresta asiasta, tulisi tekemään sitä varmasti myöskin jatkossa. Ainoastaan kuvotti että niin epärehellisiä miehiä on olemassa.
[/quote]
Niinpä. Jotenkin mä luulen, että aika harvoin sen kakkosen aseman on tarkoitettukaan olevan ykkösen. Siksihän hän on juuri toinen ja siitä, joka jo on olemassa ei kerrota mitään. Mutta tämä on vain mutua, en ole mies, eikä mulla ole naisenakaan asiasta kokemuksia.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:19"]
Hän ei ole "mieheSI", vaan tuon, jota virheelliseati kutsut "toiseksi naiseksi". Sinä se toinen nainen olet. Enpä muuta sano kuin että jopa olet kultapalan löytänyt. Ei käy kateeksi.
[/quote]
Kyllä hän on mieheni. Ja en ole hänelle pelkkä pano. Olemme seurustelleet puoli vuotta, kokeneet alkuhuumat (on vieläkin), puhuneet lapsista, häistä ja muista tulevaisuuden suunnitelmista, rakastamme toisiamme ja olemme sanoneet sen toisillemme.. mieti omalle kohdallesi tilanne että kaiken sen jälkeen saat tietää että sillä on myös toinen nainen.. Sydämeeni sattuu! Mun piti olla hänen tyttöystävänsä! :(
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 01:31"]
Miksi miesten pitää aina aina aina ensin varmistaa, että se kakkonen on nalkissa, ennen kuin kertovat, että by the way... Ei siis tästä (onneksi) itsellä kokemuksia, mutta ystävälläni on par'aikaa tällainen tilanne meneillään... Kaksi viikkoa ehtivät tuntea, kun pommi putosi, mutta ystävä oli jo kuolettavasti rakastunut luullessaan miehen olevan tietty vapaa ja rakastumassa häneen.
[/quote]
Siksi että paljon harvempi nainen aloittaisi mitään miehen kanssa, jos tietäisi tämän olevan varattu. Tuo vedättäminen on ihan törkeää, mutta kun totuus paljastuu fiksu nainen kyllä lähtee lätkimään, vaikka olisi kuinka rakastunut. Se orastava rakkaus on kuitenkin tietyllä tavalla valheellista, sillä se on kohdistunut siihen rehelliseen sinkkumieheen, joka mies on esittänyt olevansa. Ei siihen valehtelevään pettäjään, joka hän on todellisuudessa.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:36"]
En jaksa lukea saamiasi vastauksia ja se minkä sanon, on saatettu täällä jo sanoa. Lähes varmasti mies, joka pettää naistaan, tulee tekemään sen myös seuraavalle naiselleen. On jopa surullista, miten joku nainen voi kuvitella olevansa jotain niin paljon enemmän kuin aiempi nainen. Kun vika ei ole naisissa, se mies on siinä se vakio. Uskon rehellisyyteen ja sen vuoksi en voi sinua tsempata. Nauti miehestä, jos hänestä on sinulle iloa, mutta ihan yhden kortin varaan ei kannata lähteä tulevaisuutta rakentamaan. Ensimmäiset vuodet kuluvat nopeasti.
[/quote]
Näinpä juuri. Joissain poikkeutapauksissa puolisoaan pettänyt mies saattaa olla uskollinen seuraavassa parisuhteessa, vaikka en löisi vetoa sen puolesta.Tässä tapauksessa mies on kuitenkin jo pettänyt avopuolisonsa lisäksi myös ketjun aloittajaa, kun ei ole kertonut olevansa varattu. Eikä olisi kertonut nytkään, jos ei kaverinsa olisi paljastanut totuutta. Miten tuollaiseen mieheen voisi kukaan ikinä luottaa? Mistä kukaan voi tietää, montako naista kyseisellä miehellä on kierroksessa avopuolisonsa ja aloittajan lisäksi?