Olenko hemmotellut lapseni piloille?
Yhdeksän vuotias lapseni ei ole koskaan mennyt yksin julkisilla minnekään. Autolla vien kouluun, harrastuksiin, kavereille. Ei osaa tehdä itselleen välipalaa, juotavaa osaa ottaa jääkaapista. En koskaan antaisi itse käyttää veistä, koska ei todellakaan ole kokemusta, eikä osaa sitä turvallisesti käyttää. Jos pyydän esim. kattamaan pöytää kun itse teen ruokaa, kitisee ettei halua, osaa, jaksa, ei tiedä missä meillä tavarat on keittiössä, kun kaikki tehdään aina valmiiksi. Aina ei edes pyydä ruokaa, sanoaa vaan, että haluaa jotain.
Ei osaa itse istua pöydän ääressä tekemässä läksyjä, aina pitää vahtia, että varmasti tekee niitä. Ei osaa pakata koulureppua, eikä huolehtia, että siellä on kaikki tarvittava. Usein ei ole esim. liikuntakamoja mukana, kun ei osaa pakata niitä, jos en muistuta. Tietenkin se on myös aina äidin vika, jos jotain jää, koska aina olen huolehtinut pakkaamisesta ja muistuttamisesta.
Ei osaa leikkiä nätisti muiden lastan kanssa, tai siis ei ole kohtelias niin, että jos tapaa uuden lapsen niin tekisi jotain itselleen vähemmän mieluisaa siksi, että joku toinen pyytää. Yleensä vaan valittaa. Ei ole kannustava muita lapsia kohtaan vaan pitää itseään muita parempana. Muistuttaa kyllä muita siitä missä itse on parempi.
Osaa olla maailman suloisin ja ihanin poika, onko peli ihan menetetty? Pilasinko lapseni?
Kommentit (85)
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 00:50"]Tuli niin mieleen oma poikani, vaikka ehkä ei ihan noin avuton ollut. Jääkö omiin haavemaailmoihinsa? Unohtaako muistutuksista huolimatta? Älykäs, mutta mikään "normirutiini" ei mene perille? ADD. Nyt 16-vuotias, itsenäinen ja jopa asuu toisella paikkakunnalla opiskelun vuoksi. Mutta sopii kuvaan täydellisesti.
[/quote]
Miksi nykyään aina heitetään diagnooseja?
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 08:08"]
Asiat ei ole niin yksinkertaisia. Onhan tuo ap:n muksu hemmoteltu, mutta näin iän myötä olen huomannu, että monet ihan pilalle hemmotellut ovat kuitenkin tasapainoisia ja luottavaisia aikuisena. Suurimmat ongelmat on niillä, joista ei välitetty ja kohdeltiin kovasti, eikä todellakaan passattu. Eräs tuttavaperheen tyttö ei vielä yläkoulussakaan viitsinyt voikkaria tehdä ja oli sellainen äidin palleroinen. Nyt tuo tyttö on 41-vuotias, työskentelee hyvässä ammatissa, parisuhde on kunnossa ja lapset hyvinhoidettuja. Eihän tuo vieläkään mikään ahkera ole ja mielellään lykkää toisille kotityöt tmv., mutta elämässään on hyvin pärjännyt kuitenkin ja on hyvätahtoinen ihminen.
[/quote]
Naisia sukupuoli suojelee hemmottelun tuhovaikutuksilta, miehiä taas altistaa. Joskus käy niin onnellisesti, että paapominen omaksutaan siinä muodossa, että itse sitten aikuisena osaa paapoa muita. Mutta siinä toivossa ei varmaankaan kannata elää, että näin kävisi. Poika kun taitaa ajatella, että miehuus velvoittaa ja oikeuttaa olemaan possu.
No oothan sä nyt jo myöhässä, mutta et auttamattoman myöhässä. Kun luin noita sun kirjoituksia, luulen, että sulla ei toi kiristys toimi, joten kokeile lahjontaa: jokaisesta tehdystä kotihommasta: itse pakattu laukku, itse tehdyt läksyt, likaiset pyykkikoriin, astiat tiskikoneeseen, katettu pöytä, viedyt roskat yms yms, rasti johonkin taulukkoon ja kun rasteja on tarpeeksi (vaikka 100 kpl) joku palkinto, jota poika haluaa: pelikonsoli, pikku viikonloppureissu tai mikä se nyt sit onkaan. Meillä lapset on tuolla tavalla tienanneet itselleen käsipelikonsolit ja nyt tekevät nuo samat hommat ihan vaan käskemällä. Iltapalankin 7v väsää itse joka ilta.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 01:06"]
No, hirveä paasaus täällä. Mutta Mulla on ADD-lapsi, eikä se tarkoita sitä, että hän olisi huonompi kuin muut. Unohtelevainen, mutta lempeä ja kiltti. Kauhea huuto siitä, että miten teidän lapsenne toimii. Ei ole apua, jos kyseessä sattuu olemaan erikoislapsi. Tuota nro 14 vuodatusta en edes jaksanut lukea, paasaa kuin höyrypää.
[/quote]
Minulla itselläni on add sekä kahdella pojallani, silti allekirjoitan nro 14 vuodatuksen. Meillä vaatii ehkä erityispanostamista ja -huomiota, mutta tasaisin väliajoin tarkistan kurssia ja otan uusia keinoja käyttöön jos vanhat ei (enää) toimi. Mutta tosiaankin kasvatan lapsiani (ja itseäni -kun en luonnostani ole niin järjestykseen kykenevä) pitkällä tähtäimellä, en lyhytnäköisesti.
Pojat 14 ja 11 käyvät kaupassa, tiskaavat ja pesevät pyykkejä, sekä hoitavat pikkusiskoaan. Nyt ollaan otettu projektiksi, että kumpikin kerran viikossa tekee ruuan. Läksyt, ja reppujen pakkaamisen ovat joutuneet aina huolehtimaan itse, vaikka olenkin aina käytettävissä ja tarvittaessa tukena.
Selkeästi esillä oleva 'viikkoplanneri' auttaa tässä. Joka sunnuntai kirjoitamme tähän seuraavan viikon tehtävät jokaiselle erikseen tiskauksista lähtien ja nämä sitten kuitataan vetämällä viivan yli. Tällainen visuaalinen muistutus toimii ainakin meillä. Musiikkiläksyistään annan pienen rahallisen palkan sen mukaan kuinka monta tuntia ovat viikossa harjoitelleet (varsinkin add:läinen tarvitsee ulkoista motivointia ja ärsykettä, että saa itsensä sieltää sumustaan liikkeelle).
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 08:55"]
Lapsi on todella huono keksimään itse mitään tekemistä, ei osaa kauhean hyvin itse leikkiä vaan aina pitäisi olla keksimässä tekemistä tai roikkuu minussa kiinni eli kait näistäkin on hyötyä.
t. AP
[/quote]
Voi voi. Minulle jos lapsi erehtyy mankumaan, että ei ole mitään tekemistä, niin kyllä minulla on heti kättelyssä antaa pitkä lista kotitöitä, joiden kimppuun sopii pitkästyneen käydä! Toistaiseksi ei ole tuollaista valitusta kuulunut.
Minä kehotan lasta kotitöihin aina positiivisen kautta. Saatan kysyä: "Haluatko tyhjentää tiskikoneen itse vai tyhjennetäänkö yhdessä?" Näin lapsi pääsee valitsemaan mieluisemman vaihtoehdon ja se yhdessä tyhjentäminen kuulostaa tosi hyvältä, kun vaihtoehtona on homman tekeminen yksin.