Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Puhelimia oli puhelinkopeissa ja pystyi maksamaan kolikoilla ja soittamaan kenelle halusi ja jotkut puhuivat yksityisasioitaan todella kovaäänisesti luuriin. Usein puhelin viskattiin ja jätettiin vain roikkumaan pois mennessä. 

Ulkomaanpuhelut olivat pitkän ritirimpsun takana eri maannumeroineen. Vastapuhelut (erityisesti ulkomaan) piti tilata erillisestä numerosta, josta sitten soitettiin takaisin jos joku vastaanottaja suostui sen maksamaan. Oli kotimaan ja ulkomaiden puhelunvälittäjät erikseen. 

Monilla oli vuokrapuhelin. Puhelinosakkeet olivat kalliita, ja niitä jätettiin jälkipolville perinnöksi. Niitä pystyi myös kanittamaan ja myymään huutokaupoissa. 

Kun lähti kotoa ei tullut mieleenkään, että pitäisi ottaa puhelin mukaan. Jos soitettiin jollekulle joka ei vastannut, niin se ihminen nyt vaan kerta kaikkiaan ei ollut kotona. Toimistoissa ihmiset vastailivat poissaolijoiden puhelimiin, ja kirjoittelivat soittopyyntöjä lappuihin - kuka soittaa ja mistäköhän asiasta mahtaa olla kysymys. Kenellekään ei tullut mieleen jättää vastaamatta sen takia, ettei tiennyt kuka soittaa...:)

Olin kasarilla 11-21-vuotias ja siihen mahtui siis koko yläaste ja teini-ikä ja täysi-ikäistyminen. Oikeastaan varsin mahtavaa aikaa. Ekat työpaikat alkaen kesätöistä mansikkapellolla noin 12-vuotiaana. (Eipä onnistuis nykylapsilla...) Tupakanpoltto oli tosi "coolia" olevinaan, sekin pahe tuli kavereilta matkittua (ei hyvä). Musiikin nauhoittaminen kasetille radiosta on hauska muisto. Tai vaatteet olkatoppauksineen. Televisiosta parhaat huumoripalat esim. Tankki täyteen, Kenny Everet show, Maanalainen armeija iskee jälleen... Ehkäpä aika vain kultaa muistot, mutta oli kiva elää silloin!

N vm. -68

Vierailija kirjoitti:

Tallinnaan pääsi halvalla ja hinnat oli markoissa. Risteily oli huippua 80-luvulla.

Tallinnaan ei 80 -luvulla päässyt ilman Neuvostoliiton viisumia, ja sinne kulki laiva suunnilleen pari kertaa viikossa. Tiheämmin laivat alkoivat kulkea vasta Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen 1991. Itse muistan käyneeni viikonlopun hotellimatkalla ihan niitä ensimmäisiä hetkiä, kun sinne alkoi päästä vapaasti, keväällä 1992. Draivi oli hurja, joka paikkaa rempattiin ja rakennettiin. Kauppoja ei vielä juurikaan ollut, mutta jostain vanhankaupungin pubista sai hyvää ruokaa ja halpaa olutta. Paikallinen skumppapullo taisi silloin maksaa Suomen rahassa 6 tai 7 markkaa. Keskiaikaravintolaakaan ei vielä ollut...:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tallinnaan pääsi halvalla ja hinnat oli markoissa. Risteily oli huippua 80-luvulla.

Tallinnaan ei 80 -luvulla päässyt ilman Neuvostoliiton viisumia, ja sinne kulki laiva suunnilleen pari kertaa viikossa. Tiheämmin laivat alkoivat kulkea vasta Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen 1991. Itse muistan käyneeni viikonlopun hotellimatkalla ihan niitä ensimmäisiä hetkiä, kun sinne alkoi päästä vapaasti, keväällä 1992. Draivi oli hurja, joka paikkaa rempattiin ja rakennettiin. Kauppoja ei vielä juurikaan ollut, mutta jostain vanhankaupungin pubista sai hyvää ruokaa ja halpaa olutta. Paikallinen skumppapullo taisi silloin maksaa Suomen rahassa 6 tai 7 markkaa. Keskiaikaravintolaakaan ei vielä ollut...:)

Juuri näin. 80-luvulla ei matkusteltu Virossa ja vielä 90-luvun alussakin se oli vähäistä. Moni suhtautui tosi ennakkoluuloisesti Viroon 90-luvulla kun sinne lopulta pääsi eikä edes halunnut sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1980-luku oli vuosikymmen jolloin ns. etelänmatkailu yleistyi ja siitä tuli mahdollista koko kansalle ja moni matkusti tuolloin ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

Nykyisin matkailu on moninkertaisesti yleisempää. Ei 80-luvulla lennelty hetken mielijohteesta eikä ollut halpalentoyhtiöitä. Lentäminen oli paljon kalliimpaa.

Nuorten matkailun kohokohta oli interrail, rinkat selässä junailtiin epämukavasti pitkin Eurooppaa. Se oli hienoa ja näin näki maita joihin ei muuten olisi tullut matkustettua.

Aurinkomatkoilla oli esim. sellainen "aurinkosäästötili", minne kerättiin etukäteen rahaa pakettimatkaan. Sitten kun oli etukäteen säästänyt jonkin osan matkan hinnasta, sai 10%:n alennuksen. Tai jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1980-luku oli vuosikymmen jolloin ns. etelänmatkailu yleistyi ja siitä tuli mahdollista koko kansalle ja moni matkusti tuolloin ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

Nykyisin matkailu on moninkertaisesti yleisempää. Ei 80-luvulla lennelty hetken mielijohteesta eikä ollut halpalentoyhtiöitä. Lentäminen oli paljon kalliimpaa.

Nuorten matkailun kohokohta oli interrail, rinkat selässä junailtiin epämukavasti pitkin Eurooppaa. Se oli hienoa ja näin näki maita joihin ei muuten olisi tullut matkustettua.

Aurinkomatkoilla oli esim. sellainen "aurinkosäästötili", minne kerättiin etukäteen rahaa pakettimatkaan. Sitten kun oli etukäteen säästänyt jonkin osan matkan hinnasta, sai 10%:n alennuksen. Tai jotain. 

Etelän matkailu oli hyväosaisten perheiden puuhaa. Nuoriso matkaili keskenään reilaamalla tai kävi ehkä Tukholmassa tai Kööpenhaminassa.

Sairas vääns. (Cyrus Vance)

Aarno Laitisen kuoleman inspiroimana jaan tämän muiston:

Olin parikymppinen 80-luvulla ja kova lukemaan lehtiä. Internettiähän ei ollut, joten siihen aikaan luettiin paljon lehtiä ja toimittajat olivat isoja nimiä. Nuorelle naiselle varsinkin iltapäivälehtien lukeminen oli masokistista ja surullista puuhaa. Poliittisia kolumneja ja uutisia kirjoittavat toimittajat kuten Aarno Laitinen, Hannu Savola ja Pekka Ervasti kilpailivat naisista ivailemisessa. Jokainen heidän kolumninsa sisälsi poliittisen sisällön lisäksi jotakin naispoliitikkoihin kohdistuvaa ivaa ja pilkkaa. En muista että olisin koskaan nähnyt siihen aikaan yhtään asiallista kommenttia naispoliitikoista. Kaikki nämä äijänkuvatukset jotka itse asiassa taisivat olla ihan nuoria kloppeja siihen aikaan, nousivat korkeisiin asemiin Suomen medioissa.

Muistan myös jonkunlaisena käännekohtana sen, että Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla joku miespuolinen psykologi kirjoitti lopulta siitä miten hirvittävä patologista naisvihaa Suomen iltapäivälehdet ovat täynnä joka päivä. Suorastaan liikutuin ilosta, naisviha oli minulle ihan uusi käsite ja sain vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni vahvistuksen sille että joidenkin muidenkaan mielestä se mistä itse kärsin suuresti ei ollut ok. Olisi hienoa jos joskus saisin kuulla milloin se kirjoitus ilmestyi ja kuka sen kirjoitti. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta minusta tuntuu että sen jälkeen iltapäivälehtien tyyli vähän siistiytyi.

Kun aikoinaan kuulin että Hannu Savola oli kuollut (yli 10 vuotta sitten), en voinut olla ajattelematta, että näin se maailma pakosta hitaasti muuttuu. Valitettavasti tulin lukeneeksi jonkun Timo Haapalan kolumnin ja tuli todella ikävät menneisyyden väristykset. Se sävy ja tyyli..

Helsingin puhelinluettelosetti oli vielä 80-luvulla kuumaa tavaraa. Kun uudet luettelot tuotiin, vanhoja ei suinkaan heitetty roskiin vaan ne lahjoitettiin Helsingin ulkopuolella asuville sukulaisille jotka säästivät rahaa ja vaivaa kun ei tarvinnut soittaa numerotiedusteluun niin usein. Keltaisilta sivuilta taas löytyi todella hyödyllistä tietoa yrityksistä ja palveluista.

Vierailija kirjoitti:

Aarno Laitisen kuoleman inspiroimana jaan tämän muiston:

Olin parikymppinen 80-luvulla ja kova lukemaan lehtiä. Internettiähän ei ollut, joten siihen aikaan luettiin paljon lehtiä ja toimittajat olivat isoja nimiä. Nuorelle naiselle varsinkin iltapäivälehtien lukeminen oli masokistista ja surullista puuhaa. Poliittisia kolumneja ja uutisia kirjoittavat toimittajat kuten Aarno Laitinen, Hannu Savola ja Pekka Ervasti kilpailivat naisista ivailemisessa. Jokainen heidän kolumninsa sisälsi poliittisen sisällön lisäksi jotakin naispoliitikkoihin kohdistuvaa ivaa ja pilkkaa. En muista että olisin koskaan nähnyt siihen aikaan yhtään asiallista kommenttia naispoliitikoista. Kaikki nämä äijänkuvatukset jotka itse asiassa taisivat olla ihan nuoria kloppeja siihen aikaan, nousivat korkeisiin asemiin Suomen medioissa.

Muistan myös jonkunlaisena käännekohtana sen, että Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla joku miespuolinen psykologi kirjoitti lopulta siitä miten hirvittävä patologista naisvihaa Suomen iltapäivälehdet ovat täynnä joka päivä. Suorastaan liikutuin ilosta, naisviha oli minulle ihan uusi käsite ja sain vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni vahvistuksen sille että joidenkin muidenkaan mielestä se mistä itse kärsin suuresti ei ollut ok. Olisi hienoa jos joskus saisin kuulla milloin se kirjoitus ilmestyi ja kuka sen kirjoitti. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta minusta tuntuu että sen jälkeen iltapäivälehtien tyyli vähän siistiytyi.

Kun aikoinaan kuulin että Hannu Savola oli kuollut (yli 10 vuotta sitten), en voinut olla ajattelematta, että näin se maailma pakosta hitaasti muuttuu. Valitettavasti tulin lukeneeksi jonkun Timo Haapalan kolumnin ja tuli todella ikävät menneisyyden väristykset. Se sävy ja tyyli..

Laitinen jatkoi tätä hyvin pitkään, vielä 10 vuotta sitten Iltalehdessä oli näitä hänen kolumnejaan, joissa jokaisessa oli naisiin kohdistuvaa pilkaa. Kaipa kyse oli jonkun sortin patologiasta. Ehkä sen ajan miehille oli kova paikka, kun heille sanottiin että se heidän toimintansa ei olekaan ok, eikä kovin älyllistäkään. Monet jäärät - sen sijaan että olisivat miettineet ja vaihtaneet kurssiaan - takertuivat sitten jääräpäisesti noihin asenteisiin vaikka maailma ympärillä muuttui. Heistä tuli surullisia reliikkejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aarno Laitisen kuoleman inspiroimana jaan tämän muiston:

Olin parikymppinen 80-luvulla ja kova lukemaan lehtiä. Internettiähän ei ollut, joten siihen aikaan luettiin paljon lehtiä ja toimittajat olivat isoja nimiä. Nuorelle naiselle varsinkin iltapäivälehtien lukeminen oli masokistista ja surullista puuhaa. Poliittisia kolumneja ja uutisia kirjoittavat toimittajat kuten Aarno Laitinen, Hannu Savola ja Pekka Ervasti kilpailivat naisista ivailemisessa. Jokainen heidän kolumninsa sisälsi poliittisen sisällön lisäksi jotakin naispoliitikkoihin kohdistuvaa ivaa ja pilkkaa. En muista että olisin koskaan nähnyt siihen aikaan yhtään asiallista kommenttia naispoliitikoista. Kaikki nämä äijänkuvatukset jotka itse asiassa taisivat olla ihan nuoria kloppeja siihen aikaan, nousivat korkeisiin asemiin Suomen medioissa.

Muistan myös jonkunlaisena käännekohtana sen, että Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla joku miespuolinen psykologi kirjoitti lopulta siitä miten hirvittävä patologista naisvihaa Suomen iltapäivälehdet ovat täynnä joka päivä. Suorastaan liikutuin ilosta, naisviha oli minulle ihan uusi käsite ja sain vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni vahvistuksen sille että joidenkin muidenkaan mielestä se mistä itse kärsin suuresti ei ollut ok. Olisi hienoa jos joskus saisin kuulla milloin se kirjoitus ilmestyi ja kuka sen kirjoitti. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta minusta tuntuu että sen jälkeen iltapäivälehtien tyyli vähän siistiytyi.

Kun aikoinaan kuulin että Hannu Savola oli kuollut (yli 10 vuotta sitten), en voinut olla ajattelematta, että näin se maailma pakosta hitaasti muuttuu. Valitettavasti tulin lukeneeksi jonkun Timo Haapalan kolumnin ja tuli todella ikävät menneisyyden väristykset. Se sävy ja tyyli..

Laitinen jatkoi tätä hyvin pitkään, vielä 10 vuotta sitten Iltalehdessä oli näitä hänen kolumnejaan, joissa jokaisessa oli naisiin kohdistuvaa pilkaa. Kaipa kyse oli jonkun sortin patologiasta. Ehkä sen ajan miehille oli kova paikka, kun heille sanottiin että se heidän toimintansa ei olekaan ok, eikä kovin älyllistäkään. Monet jäärät - sen sijaan että olisivat miettineet ja vaihtaneet kurssiaan - takertuivat sitten jääräpäisesti noihin asenteisiin vaikka maailma ympärillä muuttui. Heistä tuli surullisia reliikkejä. 

Lisätään vielä että esimerkiksi Mattiesko Hytösen kommentit naisten vartaloista sun muista eivät nekään menisi enää mitenkään läpi. Lisäksi muistan jutun Hesarista ysärillä, jossa hän meni tunkemaan johonkin performanssiin mukaan täysin kutsumatta ja "gonzo-journalismin" nimissä. Kyseessä oli siis jonkun naisen esitys, johon Mattiesko tunki mukaan ja käsittääkseni lähenteli tätä todella törkeästi. Ja sitten juttu Hesariin ja läpi meni ilman soraääniä. Muistaako joku tätä tarkemmin?

Sain ajokortin vuonna 1982, olihan se juhlaa. Kesätyötilistä ostin auton, oli mahtavaa kesällä matkustella tyttöystävän kanssa ja telttailla.

80-luvulla nuorisolla oli melkein kaikilla levis 501 ja levis farkkutakki, jonka selkäpuolelle oli ommeltu etelävaltioiden lippu.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuorisolla oli melkein kaikilla levis 501 ja levis farkkutakki, jonka selkäpuolelle oli ommeltu etelävaltioiden lippu.

No ei todellakaan ollut :D

Syöpään sairastuminen oli pitkälti automaattinen kuolemantuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuorisolla oli melkein kaikilla levis 501 ja levis farkkutakki, jonka selkäpuolelle oli ommeltu etelävaltioiden lippu.

No ei todellakaan ollut :D

Diinareilla oli, mutta mä olinkin punkkari (ja oon vieläkin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuorisolla oli melkein kaikilla levis 501 ja levis farkkutakki, jonka selkäpuolelle oli ommeltu etelävaltioiden lippu.

No ei todellakaan ollut :D

Niissä piireissä missä minä liikuin niin oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuorisolla oli melkein kaikilla levis 501 ja levis farkkutakki, jonka selkäpuolelle oli ommeltu etelävaltioiden lippu.

No ei todellakaan ollut :D

Niissä piireissä missä minä liikuin niin oli.

Meillä kaikki näytti mattinykäsiltä. Luhdan takki, kainaloon asti olevat farkut, purjehduskengät ja takatukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aarno Laitisen kuoleman inspiroimana jaan tämän muiston:

Olin parikymppinen 80-luvulla ja kova lukemaan lehtiä. Internettiähän ei ollut, joten siihen aikaan luettiin paljon lehtiä ja toimittajat olivat isoja nimiä. Nuorelle naiselle varsinkin iltapäivälehtien lukeminen oli masokistista ja surullista puuhaa. Poliittisia kolumneja ja uutisia kirjoittavat toimittajat kuten Aarno Laitinen, Hannu Savola ja Pekka Ervasti kilpailivat naisista ivailemisessa. Jokainen heidän kolumninsa sisälsi poliittisen sisällön lisäksi jotakin naispoliitikkoihin kohdistuvaa ivaa ja pilkkaa. En muista että olisin koskaan nähnyt siihen aikaan yhtään asiallista kommenttia naispoliitikoista. Kaikki nämä äijänkuvatukset jotka itse asiassa taisivat olla ihan nuoria kloppeja siihen aikaan, nousivat korkeisiin asemiin Suomen medioissa.

Muistan myös jonkunlaisena käännekohtana sen, että Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla joku miespuolinen psykologi kirjoitti lopulta siitä miten hirvittävä patologista naisvihaa Suomen iltapäivälehdet ovat täynnä joka päivä. Suorastaan liikutuin ilosta, naisviha oli minulle ihan uusi käsite ja sain vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni vahvistuksen sille että joidenkin muidenkaan mielestä se mistä itse kärsin suuresti ei ollut ok. Olisi hienoa jos joskus saisin kuulla milloin se kirjoitus ilmestyi ja kuka sen kirjoitti. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta minusta tuntuu että sen jälkeen iltapäivälehtien tyyli vähän siistiytyi.

Kun aikoinaan kuulin että Hannu Savola oli kuollut (yli 10 vuotta sitten), en voinut olla ajattelematta, että näin se maailma pakosta hitaasti muuttuu. Valitettavasti tulin lukeneeksi jonkun Timo Haapalan kolumnin ja tuli todella ikävät menneisyyden väristykset. Se sävy ja tyyli..

Laitinen jatkoi tätä hyvin pitkään, vielä 10 vuotta sitten Iltalehdessä oli näitä hänen kolumnejaan, joissa jokaisessa oli naisiin kohdistuvaa pilkaa. Kaipa kyse oli jonkun sortin patologiasta. Ehkä sen ajan miehille oli kova paikka, kun heille sanottiin että se heidän toimintansa ei olekaan ok, eikä kovin älyllistäkään. Monet jäärät - sen sijaan että olisivat miettineet ja vaihtaneet kurssiaan - takertuivat sitten jääräpäisesti noihin asenteisiin vaikka maailma ympärillä muuttui. Heistä tuli surullisia reliikkejä. 

Lisätään vielä että esimerkiksi Mattiesko Hytösen kommentit naisten vartaloista sun muista eivät nekään menisi enää mitenkään läpi. Lisäksi muistan jutun Hesarista ysärillä, jossa hän meni tunkemaan johonkin performanssiin mukaan täysin kutsumatta ja "gonzo-journalismin" nimissä. Kyseessä oli siis jonkun naisen esitys, johon Mattiesko tunki mukaan ja käsittääkseni lähenteli tätä todella törkeästi. Ja sitten juttu Hesariin ja läpi meni ilman soraääniä. Muistaako joku tätä tarkemmin?

Mulle taisi jäädä mieleen vain ne myrkyllisimmät tapaukset. Kaikkihan siihen aikaan halvensivat naisia enemmän tai vähemmän. Mulle on kyllä jäänyt mieleen Jukka Kuikka, joka kirjoitti kivasti eikä tainnut olla kovin pakkomielteinen naisvihaaja. Ehkä niitä normaaleja oli muitakin.

Faith kirjoitti:

Lapset leikkivät ulkona koko ajan. Oli valtava määrä pihaleikkejä: naruhyppelyä, tvistaamista, kaikenlaisia ruutuhyppelyleikkejä. Lisäksi jännittäviä metsäleikkejä sekä "vakoilua" (jossa varjostettiin tuntemattomia ihmisiä kaduilla).

Yksi ajanviettotapa oli sellainen, että menimme jonkun vieraan kerrostalon käytävään kertomaan kummitusjuttuja, ja kun joku tuli käytävään, menimme portaiden alle piiloon.

Jossain vaiheessa 80-luvulla tulivat muotiin käsien läpsyttelyleikit, joissa laulettiin samalla joitain omituisia loruja.

Olin itse ujo introverttilapsi, mutta minäkin olin koko ajan leikeissä mukana. Silloin ei ollut tietokonejuttuja, ja tv:stäkin tuli lastenohjelmia rajallisen ajan. Lapset käyttivät mielikuvitustaan ja seikkailivat ulkona.

Kirjoitit minun lapsuudestani, mekin tehtiin kaikkia noita. Voi niitä aikoja :)