Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Musiikki oli ihan parasta. Rock/pop musiikki huipentui 1980-luvulla.

Oltiin rentoja Ammattikoulu kavereita. Lähdettiin hakee kesätöitä, kaverin Isä oli kuskina, tumman sininen Lada missä punaset penkit. En tarkkaan muista mitä ekassa paikassa tapahtui, mutta toinen paikka on kyllä jäänyt elävästi mieleen. Tuotantopäällikkö oli rennon oloinen mies, naureskeli ja kysyi mitäs poijaat ? Mulla oli päällä Brendan pikee paita ja kaverilla lyhyt hihainen kauluspaita. Muutaman kysymyksen jälkeen päällikkö kaivoi paidan rinta taskusta Marlboro askin, ojensi sitä meitä kohti ja kysyi palaako ? Mä en silloin polttanut ja sanoin kiitos en polta, mites sinä mies kysyi kaverilta ? Mun kaveri sanoi, raitist ilmaa saa ulkonaki ja otti paidan taskusta punasen nortin ja sanoi tulta. Ajattelin siinä meni se kesätyö ajattelin, mutta mies ei paljon hätkähtänyt, hymyili vaan hieman. Siinä sitten kessuttelivat ja haastattelu jatkui. vielä muutama kysymys ja lopuksi mies totesi. Se sitten Maanantaina kello kuus, tervetuloa. Siihen kaveri spontaanisti, ihan totta vai ?

Kesällä tv-ohjelmat alkoi yleensä siinä iltaseitsemän maissa. Perjantai-iltana tuli jokin klassikkoleffa, kerran nukahdin ennen kuin Citizen Kane alkoi ja heräsin vasta lopputekstien aikaan. Kuukauden westerniä odotin aina. Radiosta Knallia ja sateenvarjoa.

Vierailija kirjoitti:

Kesällä tv-ohjelmat alkoi yleensä siinä iltaseitsemän maissa. Perjantai-iltana tuli jokin klassikkoleffa, kerran nukahdin ennen kuin Citizen Kane alkoi ja heräsin vasta lopputekstien aikaan. Kuukauden westerniä odotin aina. Radiosta Knallia ja sateenvarjoa.

Muistelet osittain 70-lukua, kyllä 80-luvulla ihan normaalisti tv-ohjelmat alkoivat loppuiltapäivisin.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla värit muuttuivat rumiksi, jotenkin sameiksi tai likaisiksi kirkkaan (tai räikeän) 70-luvun värimaailman jälkeen. Hirveä violetin sävy oli aika yleinen.

Minusta kasari oli ruma vuosikymmen.

Minä muistan 80-luvun pastellivärisenä. Itselläni ainakin oli vaatteissa mintunvihreää ja persikkaa, myös vaaleansinistä ja vanhaa roosaa. 80-luvun kauneimmat kesäkenkäni, Friitalan liikkeestä ostetut, olivat juuri vanhan roosan väriset. Ja ihana talvitakkini, vuonna -86 Sokokselta ostettu Finn Flaren takki yhdistelmä persikkaa ja tummanharmaata. Käytin sitä vielä pitkälti 90-luvulle, koska rakastin sitä niin paljon! Sitten piti lopettaa, kun vanu oheni vuorista eikä se ollut enää lämmin. :D

Oli myös puhelinluettelon näköisiä pankkitililuetteloita, paikallisia. TIetosuoja ei ollut mikään ongelma pre-digikaudella.

Vierailija kirjoitti:

Paksut paperiset puhelinluettelot toimitettiin vuosittain jokaiseen kotiin missä oli puhelin. Niissä oli kaikkien ihmisten nimet, puhelinnumerot ja katuosoitteet. Kukaan ei ollut huolissaan tietoturvasta. Salaiset puhelinnumerot olivat hyvin harvinaisia. 

Olin lukiossa 1981-84. Joka syksy saatiin pieni monistettu vihkonen lukiossa opiskelusta ja kyseisen lukion asioista. Jokaisen luokan oppilaat oli nimetty aakkosjärjestyksessä oman luokkansa (I A, II B jne) otsikon alle, siis nimi, osoite ja vielä puhelinnumerokin. Myös rehtorin, opettajien, kanslistin ja talonmiehen tiedot oli kerrottu samalla tavalla. Minulla on tallessa iso laatikollinen lukionaikaista tavaraa, myös kaikki nuo syksyisin saadut vihkoset. Voisin pistää vaikka pääni pantiksi, että enää ei tuollaisia tietoja nykylukiolaisista muille anneta, opettajista nyt puhumattakaan. :D 

Maailma on totisesti muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Pääsin ravintolakoulusta 1984 ja vuosikertomuksessa oli lueteltu kaikki koulun oppilaat: koko nimi, paikkakunta ja henkilötunnus kokonaisuudessaan. Ei onnistuisi nykyään - tai teoksen kokoaja/julkaisija istuisi linnassa.

Ps. minulla on vuosikertomus tallessa, ei ole väärä muistikuva, jos joku epäilee.

Täähän on kätevää, näkee ketkä valmistuneet. Ei tuo koko henkilötunnus oo mikään ihmejuttu. Omanikin on saatavilla netissä.

80-luvun lopussa yhtenäiskulttuuri kukoisti ja valtio oli aikalailla velaton. Sitten alkoi alamäki...

Vierailija kirjoitti:

Ruokakaupoissa oli sellainen ammattikunta kuin mainostekstaaja. Aatelkaa että joku siellä kaupan takahuoneessa omin pikkukätösin kirjoitti A4:n kokoselle pahville että banaanit 9,90 mk/kilo ma - ke.

Kylmähyllyn edessä oli sellaisia hienoja muovisuikaleita eristämässä kylmää.

Niin kaupan tiskeille. Ajattelin, että ikkunoihin, ne tuskin olivat A4 kokoisella, useimmiten A2 tai isommalle.

Muistan kyllä suikaleet ennemmin -90-luvulta. Riipunee missä asunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla värit muuttuivat rumiksi, jotenkin sameiksi tai likaisiksi kirkkaan (tai räikeän) 70-luvun värimaailman jälkeen. Hirveä violetin sävy oli aika yleinen.

Minusta kasari oli ruma vuosikymmen.

Minä muistan 80-luvun pastellivärisenä. Itselläni ainakin oli vaatteissa mintunvihreää ja persikkaa, myös vaaleansinistä ja vanhaa roosaa. 80-luvun kauneimmat kesäkenkäni, Friitalan liikkeestä ostetut, olivat juuri vanhan roosan väriset. Ja ihana talvitakkini, vuonna -86 Sokokselta ostettu Finn Flaren takki yhdistelmä persikkaa ja tummanharmaata. Käytin sitä vielä pitkälti 90-luvulle, koska rakastin sitä niin paljon! Sitten piti lopettaa, kun vanu oheni vuorista eikä se ollut enää lämmin. :D

 

Minä tykkäsin 80-luvun hillityn tyylikkäistä vaaleista väreistä. 70-luvun räikeät ja voimakkaat värit sen sijaan olivat ja ovat vieläkin hirveän näköisiä, vaikka 70-luvulla olen syntynyt ja asuttiin uudessa 70-luvun kerrostalossa 78 - 82. Lapsena sitä värien voimakkuutta ei jotenkin tajunnut, mutta vanhemmalla iällä kun olen katsellut valokuvai niiltä ajoilta, voimakkaat värit suorastaan hyökkää silmille, mutta 80-luvun puolella asumassamme talossa oli ne hillitymmät vaaleanruskeat värit mikä edelleen näyttää minusta hyvältä, lämpimän sävyiset värit, paljon paremmat kuin ainakin tässä tällä hetkellä olevassa 2000-luvun kalsean valkoisissa seinissä, keittiökalusteissa, kaapeissa, ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paksut paperiset puhelinluettelot toimitettiin vuosittain jokaiseen kotiin missä oli puhelin. Niissä oli kaikkien ihmisten nimet, puhelinnumerot ja katuosoitteet. Kukaan ei ollut huolissaan tietoturvasta. Salaiset puhelinnumerot olivat hyvin harvinaisia. 

Olin lukiossa 1981-84. Joka syksy saatiin pieni monistettu vihkonen lukiossa opiskelusta ja kyseisen lukion asioista. Jokaisen luokan oppilaat oli nimetty aakkosjärjestyksessä oman luokkansa (I A, II B jne) otsikon alle, siis nimi, osoite ja vielä puhelinnumerokin. Myös rehtorin, opettajien, kanslistin ja talonmiehen tiedot oli kerrottu samalla tavalla. Minulla on tallessa iso laatikollinen lukionaikaista tavaraa, myös kaikki nuo syksyisin saadut vihkoset. Voisin pistää vaikka pääni pantiksi, että enää ei tuollaisia tietoja nykylukiolaisista muille anneta, opettajista nyt puhumattakaan. :D 

1980-luvulla yliopistoon ilmoittauduttiin uutta lukuvuotta varten opintotoimistossa, niin että jokainen opiskelija etsi sen valmiiksi painetun omalla nimellä olevan lomakkeen aakkosjärjestyksessä olevista pahvilaatikoista. Ei niitä tietoja tarvinnut sen suuremmin salailla, vaan oletettiin että jokainen etsi vain sen oman lomakkeen muiden joukosta.

Samalla tavalla kirjaston kirjat etsittiin aakkosjärjestyksessä olevista pahvikortistoista ja yritysten tietoja etsittiin puhelinluettelon Keltaisilta sivuilta. Se oli ennen digiaikaa ja internettiä.

Koulujen ja opettajien ongelmat olivat jo näkyvissä. Asuin ihanassa kämpässä ja ostin ensimmäiset huonekalut.

Mentiin eka kertaa tanssi kapakkaan kaverin kans, harmaat teryleenit oli ja kauluspaidat. Mutta mikä pettymys narikassa, poke sano että pitää olla kravatti. Oltiin kääntymässä takaisin kun poke sano, ei hätää täältä voi lainata. Hän antoi kummallekkin oman kravatin, kaverille ruskea ja mulle vihreä. Ei ollut paitojen kanssa ihan sävy sävyyn, mut naurettiin ja sanottiin eiku parketille. Oltiin aika pätkässä kun lähettiin ulos, poke ojensi takit. Sanottiin kiitos ja käveltiin kohti ovea, poke huusi ne kravatit takas, ja taas oli hauskaa.

Micmacit ja Levikset farkkuina. Kultsan disco. Sininen ripsiväri. Minihameet. Ah, kultaista nuoruutta. Steissi ja Hietsu. 

Vierailija kirjoitti:

Kukkuramerkit

Kiemurainen, muovinen avaimenperä kaulassa

Koululainen ja Raketti-lehti, Suosikki

Kylmä sota, Neuvostoliitto, USA:n ihannointi

Pyöräily ilman kypärää

Minnarit (minisukset) talvella

Pastellivärit, My little ponyt

Billy idol, Dingo, Twisted Sister

Vesisänky

Kiinankaali ja raasteet

Kivi- ja lumipestyt farkut, mokkanahkasaappaat, neonvärit, Mic Mac, Seppälä

Krepatut hiukset, permikset

Sony walkmanit, putkikassit

Hätänumero 000

Värikkäät hiusgeelit, Fii-deodorantti, roll-on huulikiillot

Tutti maskottina

Sähköurut

Yves Rocher ja postimyynti, kempparit

Tietokoneen hiiri, käsiskannerit, halvat puhelut lankapuhelimesta illalla ja yöllä

059 treffipuhelinpalvelu

Mitä, missä, milloin -kirjat, tietosanakirjasarjat, valitut palat

Avainlapset

Nää on myös mun muistoja...90-luvulta tosin. 

Mattoja ei paukutettu koskaan sunnuntaisin tai pesty edes pyykkiä. Tuli vaan mieleen kun koko kortteli paukkuu kun joku idiootti paukuttaa mattojaan tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä silloin tiesin joissakin kerrostaloissa olevista pommisuojista. Enää en ole törmännyt asiaan.

 

Jep. Silloin kävin monessa pommarissa. Enää niitä ei taida olla juuri missään.

Mm. Roihuvuoren kirkon alla on massiivinen pommari. Kävin lapsena monta kertaa.

Siellä oli kuntosali 70-luvulla.

On meidän kerrostalossa ainakin. Tää on vissiin 60-luvulla rakennettu. 

Vierailija kirjoitti:

Paksut paperiset puhelinluettelot toimitettiin vuosittain jokaiseen kotiin missä oli puhelin. Niissä oli kaikkien ihmisten nimet, puhelinnumerot ja katuosoitteet. Kukaan ei ollut huolissaan tietoturvasta. Salaiset puhelinnumerot olivat hyvin harvinaisia. 

Joillakin oli myös koulutus mainittuna, nämä olivat lähestulkoon kaikki korkeastikoulutettuja. Puhelinluettelot poistuivat vasta 2010-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Keihäsmatkat aloitti suomalaisten lennättämisen Kanarialle jo 60-luvun lopulla. Eli ei se boomi alkanut kasarilla, tosin vaurastuminen saattoi lisätä matkustamista.

Toki matkoja oli tehty jo aiemmin mutta ne olivat sillon vielä hyvin kalliita. Vasta 1980-luvulla etelänmatkojen hintataso alkoi olla sellainen että pienempituloisellakin oli varaa matkailla.