mikä on parempaa työväenluokan tavoissa kuin keskiluokan tavoissa?

Tuo jeesaamisen kulttuuri on tyypillistä ns. työväentaustaiselle porukalle. Ollaan totuttu auttamaan kaveria hädässä, kun tiedetään itsekin kokemuksesta, mitä se on. Elämän vastonkäymiset kehittävät yleensä nöyryyttä ja myötätuntoisuutta - tosin joissakin yksilöissä katkeruutta ja vahingoniloakin.

Muistelen aina kiitollisuudella erästä reilua pariskuntaa, joka antoi minulle kyydin, kun olin keskellä ei-mitään. Ei ollut maasturimersun miehestä samaan.

Sun sanonta meni valitettavasti päin persettä.

Erilaisuuden sieto on usein parempaa. Naapureissa ja lähipiirissäkin voi olla moniongelmaisia ihmisiä ja heitä ei katsota nokanvartta pitkin tai pidetä erilaisia vastoinkäymisiä yksilön omana vikana.

Työ on useimmiten sellaista, että se ei tunge vapaa-ajalle. Keskiluokkaista on valjastaa suuri osa vapaa-ajasta oman työkyvyn ylläpitoon ja palautumiseen. Työväenluokkaisella vapaa-aikaa vietetään useammin täysin omista tarpeista lähtien.

Mikä on työväenluokka ja keskiluokka? Olen tavallinen duunari ja saan kuukausipalkkaa kunnan hommista. Olen myös maisteri ja asiantuntijatöissä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on työväenluokka ja keskiluokka? Olen tavallinen duunari ja saan kuukausipalkkaa kunnan hommista. Olen myös maisteri ja asiantuntijatöissä.

Naulan kantaan! Saman voi ilmaista hienosti tai niin kuin se oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Työ on useimmiten sellaista, että se ei tunge vapaa-ajalle. Keskiluokkaista on valjastaa suuri osa vapaa-ajasta oman työkyvyn ylläpitoon ja palautumiseen. Työväenluokkaisella vapaa-aikaa vietetään useammin täysin omista tarpeista lähtien.

Tämä muuten näkyy elämänilossa ja elämästä nauttimisen kyvyssä.

Keskiluokkaiset panostavat jatkuvaan pinna kireänä suorittamiseen ja CV:ssä näkyvään hyötyyn kaikessa. Lasten pitää harrastaa hyödyllisiä asioita, lukea, mennä kielikursseille jne. Elämästäkin pitää nauttia pakolla - onhan meillä sentään nyt tarkasti suunniteltu, täydellinen kolmen päivän ”loma”!

Työväenluokka ottaa rennommin vapaa-ajallaan. Tekee sitä, mikä on aidosti kivaa eikä välttämättä hyödyllistä. Osataan oikeasti vain olla hyvällä omallatunnolla. He eivät käsitä sitä, että joku maksaa kurssista, jossa opetellaan hengittämään ja olemaan oikeasti läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Piereskely ruokapöydässä.

Kyllä olisi saanut meillä äidin tiskiräsystä pitkin poskia jos olisi noin tehnyt ruokapöydässä. Äitini hiiltyi täysin kun huomasi sisarukseni lukevan Aku Ankkaa ruokapöydässä iltapalalla. Kotona opetettiin, että ruokaa pitää kunnioittaa ja ruokapöydässä ei lueta ja muualla ei kotona syödä kuin ruokapöydässä.

Noin siis duunariperheessä kun olin lapsi ja nuori. Myös ruoasta valittaminen oli kielletty.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs ero näillä on en itsekään tiedä mihin muka kuuluisin. Mikä erottaa?

Keskiluokka on valkokaulustyöläisluokkaa. Duunarit ovat duunareita.

Anoppi. Keskiluokkalainen ex-anoppi oli karmea narsisti. Nykyinen työväenluokan anoppi on ihana ja fiksu. Pärjää omillaan, vaikkei paljon olekaan. On itsenäinen, iloinen, ystävällinen ja välittävä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on työväenluokka ja keskiluokka? Olen tavallinen duunari ja saan kuukausipalkkaa kunnan hommista. Olen myös maisteri ja asiantuntijatöissä.

Olet keskiluokkainen valkokaulustyöläinen. Ei keskiluokka ole mikään työstä vapaitten ihmisten yhteiskuntaluokka. Keskiluokalla ovat omat sosiaaliset kuvionsa ja tapansa erottautua duunareista. En ole ikinä tavannut yhtään keskiluokkaista ihmistä, joka olisi yllättävän ongelman tullen keksinyt jonkun yllättävän ratkaisun. Vieläkin huvittaa kun yksi rekkakuski pikakorjasi auton tamponilla, jota piti vaihtaa että autolla pääsi perille sinne korjaamoon saakka.

Mikä on työväenluokka?  9 eurolaiset?

Rempsakkuus. Voi käydä toisen luona kahvilla ilman, että koko talous siivotaan ja järjestetään pöytään tarkkaan harkitut tarjoomukset ja kattaus. Ihan kahvi ja korppu kelpaa kunhan on jutunjuurta. Kahvipöydässä voi nauraa vaikka kippurassa jos naurattaa.

Keskiluokkaisella sukulaisellani kahvilla käyminen on suunnilleen verrattavissa johonkin pyhän toimituksen rituaaleihin ja siinä kiemurrellaan puolin ja toisin, että sovelias aika tulee ”suoritettua” ja lähtö vakiofraasein jne.

Tarjoomukset eivät välttämättä maistu sitä korppua paremmalta ja minua alkaa ärsyttää herkästi jos mitään uutta ei tule keskusteluun ja keskustelu ei etene. Kyse ei ole edes seuran iästä kun omanikäisetkin toistavat samoja juttuja, joita sanoivat jo edellisellä kerralla.

Keskiluokkaisilla on ne itse asetetut sanomisen rajat paljon ahtaammalta kuin työväeluokkaisilla. Keskiluokkainen tekee kaikkensa, ettei munaisi itseään. Työväenluokkainen ei ole koe samanlaista ahdistusta siitä jos joskus tulisikin munattua. Elämäähän se vain on.

Keskiluokka on sivistymätöntä. Kirjoja on luettu, mutta viisaus puuttuu. Keskiluokkaan ei voi myöskään hätätilanteessa koskaan luottaa, kun taas duunarit auttavat toisiaan paljon avokätisemmin. Duunareilla on lisäksi parempi työmoraali. Esim. nyt vaikka tämä etätyöskentely - valtaosa keskiluokasta painui saman tien kotiin eikä suostu sieltä vieläkään palaamaan, koska työmatkat ymp. Tsiisus, miten laiskaa porukkaa.

Ei sillä ole merkitystä. "Luokasta" (hoh-hoijaa) riippumatta ulos tulee jotain vastenmielistä, jos sisällä on jotain vastenmielistä.

Nautitaan vähemmästä. Rentoudutaan oikeasti kuumassa saunassa ja yhdestä oluesta ja unohdetaan työt. Keskiluokalle pitää olla valjulämpöisen saunan lisäksi paljusysteemit ja terassit ja työstressi seuraa mukana.

Mä en näe näissä luokissa mitään eroa. Itse tän mukaan kuuluisin keskiluokkaan, siisti sisätyö asiantuntija roolissa. Ja aikoinaan ihan "duunari" hommia tehnyt. Musta tälläiset luokkajaot on ihan pyllystä. Ei kuitenkaan Kiinassa olla. Mies duunari. Itsellä ystäviä sekä että eikä meidän tavoissa viettää vapaa-aikaa, auttaa kavereita, järjestää juhlia, kasvattaa lapsia, lasten harrastamisen tms. ole mitään eroa. Kyllä kaikki lähtee ihmisestä itsestä arvoista ja kotona opituista tavoista. Omat vanhemmat olleet yrittäjä ja toimitusjohtaja. Kenenkään sisaruksen ei ole ollut pakko opiskella ja ihan ammattikoulun tutkinnoillakin on menty. Ja osa sisaruksista "duunareita" osa "keskiluokkaa" eli kyllä se on kasvatus joka paljon vaikuttaa.

Enkä lapsena koskaan tuntenut että oltaisiin rikkaita vaikka kaverit niin aina sanoi ja ihan omillani tullut toimeen kotoa muutettuani.

On se kummaa, että keskiluokka joutuu käymään samoja kouluja, hakemaan ruokansa samasta kaupasta, katsomaan samoja tv-ohjelmia j.n.e. kuin työväenluokkakin. Asutaan samoissa kerrostaloissa, ajetaan samoja teitä, käytetään samoja vessoja. Meneppä ap kurkistamaan peiliin, onko keskiluokkaisen naama erilainen kuin työväestön. Ei ole. Lopuksi sanon sinulle vain yhden sanan: "häpeä". Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Lapsia ei pakoteta suorittamaan. Jos hyvin käy, oppivat rakastamaan itseään ehdoitta.

Mökillä ei tarvitse puuhailla koko ajan.

Aitous.

Jatkuvan itsereflektion puute.

T: työväenluokkaisen lapsuuden elänyt, nykyään keskiluokkaa

Ps. Jos joku ei huomaa luokkaeroja, on joko vähän yksinkertainen tai elänyt vain yhdenlaisissa piireissä.

Vierailija kirjoitti:

"Työväenluokassa", ettei niin välitetä siitä ulkosesta habituksesta, tai mitä olet, vaan millanen ihminen. Solidaarisuus jo täällä mainittu, ja liippaa tuota ekaa, eli ei olla niin materialistisia.

Ja mielestäni parhaiten kuvaa sanonta; "köyhä antaa vähästään - rikas ei paljostakaan"

Juuri tämä! Se tarjoaa, kenellä sillä hetkellä on rahaa. Ei tarvitse kirjoitella ylös, kuka on kenellekin mitä velkaa, kun tiedetään että joku toinen tarjoaa sitten joskus myöhemmin vuorollaan.

Vierailija kirjoitti:

Rempsakkuus. Voi käydä toisen luona kahvilla ilman, että koko talous siivotaan ja järjestetään pöytään tarkkaan harkitut tarjoomukset ja kattaus. Ihan kahvi ja korppu kelpaa kunhan on jutunjuurta. Kahvipöydässä voi nauraa vaikka kippurassa jos naurattaa.

Keskiluokkaisella sukulaisellani kahvilla käyminen on suunnilleen verrattavissa johonkin pyhän toimituksen rituaaleihin ja siinä kiemurrellaan puolin ja toisin, että sovelias aika tulee ”suoritettua” ja lähtö vakiofraasein jne.

Tarjoomukset eivät välttämättä maistu sitä korppua paremmalta ja minua alkaa ärsyttää herkästi jos mitään uutta ei tule keskusteluun ja keskustelu ei etene. Kyse ei ole edes seuran iästä kun omanikäisetkin toistavat samoja juttuja, joita sanoivat jo edellisellä kerralla.

Keskiluokkaisilla on ne itse asetetut sanomisen rajat paljon ahtaammalta kuin työväeluokkaisilla. Keskiluokkainen tekee kaikkensa, ettei munaisi itseään. Työväenluokkainen ei ole koe samanlaista ahdistusta siitä jos joskus tulisikin munattua. Elämäähän se vain on.

Mulla oli joitain vuosia sitten epämääräinen ahdistus ja riittämättömyyden tunne. Tuli olo, että kaikki aina lasten harrastuksista ja harrastamattomuudesta asunnon sisustamattomuuteen aiheutti häpeää ja huonommuuden tunnetta. Sitten tajusin sen. Olen kasvanut mamutaustaisessa, juurettomassa duunariperheessä ja nyt asun ja työskentelen keskiluokan keskuudessa. Jostain ulkoapäin alkoi tulla paine sopeutua ympäristöön ja tavoitella asioita, joita en oikeasti edes halua. Nyt kun asian ymmärsin, elämä on selkeämpää.