Muilla vanhempia, jotka tarjoavat jatkuvasti asioita, mutta jos niitä ottaa vastaan, niin haluavat hallita?

Vierailija kirjoitti:

Meillä menossa parhaillaan anoppi ja eka lapsenlapsi -meininki vauvan myötä:

Anoppi tuo jokaisella vierailulla jotain tavaraa ja vaatetta - pyytämättä. Olemme sanoneet, että ei tarvitse tuoda, mutta tuo silti. Ymmärrän, että haluaa osoittaa välittämistä, mutta hermo meinaa mennä. Osa tavaroista on uusia, osa käytettyjä. 

Meille kärrätään vaatteita, jotka ovat vauvaperheessä todella epäkäytännöllisiä. Anoppi ostelee mielestään söpöjä (mahdollisimman kirkkaan sävyisiä ja monivärisiä) vaatteita, jotka kestävät ainoastaan käsinpesun. Kiva siinä sitten vauva-arjessa jynssätä käsin puhtaaksi sosetahroista jotain bodya, kun itse ostetaan tietoisesti 60 asteen konepesua kestävät vaatteet vauvalle. Anoppi myös ostelee vaatteita, jotka ovat vauvalle vaikeasti puettavia (esim. paljon nappeja) ja itse taas suositaan helposti puettavia, vetoketjullisia vaatteita. Sekin olisi vielä ok, että anoppi ostaisi jonkun vaatteen jos kysyisi ensin, tarvitsemmeko jotakin. Siis että pyytäisimme vaikka vauvalle syksyksi myssyä ja paksuja tumppuja ja anoppi saisi ostaa sellaiset kuin haluaa. Mutta ei, itse tehdään ne tarpeelliset hankinnat ja anoppi kärrää sen sadannen pian pieneksi käyvän bodyn.

Arvata saattaa, että anoppi odottaa meidän pitävän vauvalla noita vaatteita ja aina pitäisi olla anopin ostamat vaatteet, kun anoppi tulee käymään. Aina pitäisi olla kiittelemässä noista vaatteista ja laittaa kuvia, kuinka tässä se meidän Ulla-Uolevi nyt on anopin ostamassa asussa ja kylläpä tykkää! Anoppi jopa viimeksi nähdessämme kielsi minua enää ostamasta vauvallemme vaatteita, jotta hän voi sitten hankkia ja tehdä niitä. Arvaatte varmaan, aionko tuota käskyä noudattaa.

(Hirvittää jo nyt, mitä tämä on lapsen kasvaessa)

Meillä oli asiat jotakuinkin noin. Anoppi hääräsi ja jyräsi ihan kaikessa, tietysti "meidän hyväksi" uhrautui. Keksi milloin mitäkin, että saisi mut pois kotoa, että hän saa hoitaa yksin vauvaa.

Aikani yritin sietää, kun kyseessä kuitenkin on rakkaan puolison äiti. Olin lopulta ihan hermoraunio. Tein anopille hyvin selväksi, että en ole hänen kynnysmattonsa, mä ja puolisoni täysin kykeneviä hoitamaan kotimme ja lapsemme ilman anopin jatkuvaa puuttumista asioihimme. Hän puuttui ihan kaikkeen, lapsen käyttämästä vaippamerkistä lähtien. Anoppihan tästä raivostui, hän kun hyvää hyvyyttään auttaa, kun meillä on niin vaikeaa. Kyllä mä olin ihan lopussa. Myönnän. Mutta syy siihen ei ollut vauva tai mieheni, vaan anoppi ja hänen pohjaton ilkeytensä ja ylikävely asiassa kuin asiassa. Välit meni poikki, ja ilo palasi elämääni. Ainoa asia mitä kadun on se, etten laittanut tiukkoja rajoja anopille aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vain ei tiedä mitä se oma jälkikasvu itsestä ajattelee, kun ne kertoo kenties yhtä paljon sinulle kuin sinä omalle äidillesi ;) Monesti se joka sanoo ettei toinen kestä kritiikkiä, ei kestäkään sitä itse. Vanhemmat ON sokeita omalle toiminnalleen, ja tämä tulee koskemaan monia nykyäitejä(ja isiäkin) myös.

Mulla oli itsellä ihan hirveästi korjattavaa oman äitini (kyllä, syntynyt 1949) kanssa, ja visusti vannoin että sama ei toistu meillä. Kyllä mulle vaan on lapsi huutanut miten mulle ei voi mitään puhua enkä mistään mitään ymmärrä :D Toki kaiken kaikkiaan meidän välit on paremmat kuin minulal ja äidilläni koskaan. 

Minä toivon, että läheiseni huutavat juuri noin, jos en luupäänä itse ymmärrä kohtelevani heitä väärin. Ihmissuhteet toimivat parhaiten, kun vaikeistakin asioista voidaan puhua, osataan pyytää tarvittaessa anteeksi ja kehittää omaa toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti mitä ruikuttamista koko ketju täynnä. Velan takaukset, rahat ja tavarat kelpaa ja sitten mussutetaan. Älkää ottako vastaan yhtään mitään, niin ongelma on ratkaistu! Ei vanhemmillanne ole mitään velvollisuutta auttaa mitenkään aikuisia lapsiaan. Oikeasti.

Samaa mieltä. Ensiasunnon takauksen sain. Ei mitään ongelmia vanhempieni kanssa asiasta. Olen myös saanut ennakkoperintöjä. Senkään kanssa ei mitään ongelmaa. Olen myös useamman kerran kieltäytynyt vanhempieni tarjoamista rahoista ( puhutaan tuhansista) ja tämänkään kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Se minkälaiseksi ihmissuhde muodostuu, tarvitaan kaksi osapuolta. Keskenkasvuisia näyttää olevan moni tässä ketjussa.

Siihen että joku käyttää henkistä väkivaltaa, ei tarvita kuin sen henkisen väkivallan käyttäjä. Kuten ei kotirauhan rikkomiseen, stalkkaamiseen tai häirintääknkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vain ei tiedä mitä se oma jälkikasvu itsestä ajattelee, kun ne kertoo kenties yhtä paljon sinulle kuin sinä omalle äidillesi ;) Monesti se joka sanoo ettei toinen kestä kritiikkiä, ei kestäkään sitä itse. Vanhemmat ON sokeita omalle toiminnalleen, ja tämä tulee koskemaan monia nykyäitejä(ja isiäkin) myös.

Mulla oli itsellä ihan hirveästi korjattavaa oman äitini (kyllä, syntynyt 1949) kanssa, ja visusti vannoin että sama ei toistu meillä. Kyllä mulle vaan on lapsi huutanut miten mulle ei voi mitään puhua enkä mistään mitään ymmärrä :D Toki kaiken kaikkiaan meidän välit on paremmat kuin minulal ja äidilläni koskaan. 

Minä toivon, että läheiseni huutavat juuri noin, jos en luupäänä itse ymmärrä kohtelevani heitä väärin. Ihmissuhteet toimivat parhaiten, kun vaikeistakin asioista voidaan puhua, osataan pyytää tarvittaessa anteeksi ja kehittää omaa toimintaa.

Katson liiankin kanssa peiliin, jos näen lapseni kärsivän jostain.

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni on tällainen. Tyrkyttää "apuaan" väkisin ja yrittää sitten käskyttää. Ikinä ei ole tainnut ehdottaa mitään kivasti tai pyytää esim. "voisitko tehdä niin ja näin", vaan aina käskymuoto. Nyt viimeisimpänä yrittää käskyttää minua muuttamaan lähemmäs ja hankkimaan töitä vanhalta kotipaikkakunnalta, vaikka olen yli 10 vuotta asunut yli 300km päässä ja välissä ulkomaillakin, asun puolisoni kanssa eikä ole aikomustakaan muuttaa. Oikeastaan suurin syy miksi en ikimaailmassa muuttaisi vanhalle kotipaikkakunnalle takaisin on nimenomaan isäni. Minulla on monta sisarusta enkä ole ainut, joka on viilentänyt tai jopa katkaissut välit. Silti ei mene jakeluun.

Minun appiukkoni vaati meitä muuttamaan Mikkeliin heidän kanssaam.

Miehellä hyvä vakituinen työ ja minulla firma Helsingissä.

Vierailija kirjoitti:

Katson liiankin kanssa peiliin, jos näen lapseni kärsivän jostain.

Itsetunnon vahvistaminen kannattaa, niin että on turvallista myöntää erehtyväisyytensä ja virheensä, mutta vain ne omat virheet, ei ylimääräistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katson liiankin kanssa peiliin, jos näen lapseni kärsivän jostain.

Itsetunnon vahvistaminen kannattaa, niin että on turvallista myöntää erehtyväisyytensä ja virheensä, mutta vain ne omat virheet, ei ylimääräistä.

Niin siis näillä rajattomilla (joita ketju ksäittelee) on vaurioitunut itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vain ei tiedä mitä se oma jälkikasvu itsestä ajattelee, kun ne kertoo kenties yhtä paljon sinulle kuin sinä omalle äidillesi ;) Monesti se joka sanoo ettei toinen kestä kritiikkiä, ei kestäkään sitä itse. Vanhemmat ON sokeita omalle toiminnalleen, ja tämä tulee koskemaan monia nykyäitejä(ja isiäkin) myös.

Mulla oli itsellä ihan hirveästi korjattavaa oman äitini (kyllä, syntynyt 1949) kanssa, ja visusti vannoin että sama ei toistu meillä. Kyllä mulle vaan on lapsi huutanut miten mulle ei voi mitään puhua enkä mistään mitään ymmärrä :D Toki kaiken kaikkiaan meidän välit on paremmat kuin minulal ja äidilläni koskaan. 

Minä toivon, että läheiseni huutavat juuri noin, jos en luupäänä itse ymmärrä kohtelevani heitä väärin. Ihmissuhteet toimivat parhaiten, kun vaikeistakin asioista voidaan puhua, osataan pyytää tarvittaessa anteeksi ja kehittää omaa toimintaa.

Sama. Olen aivan varma, että itselläni tulee olemaan sokeita pisteitä vanhempana, ja lapsi tulee turhautumaan asioista, joita en välttämättä edes tunnista. Silti aion yrittää parhaani siinä että olen turvallinen vanhempi enkä tukahduta, pakota tai ole marttyyri. Ja että ne riidat voidaan käydä suoraan, ilman että minua tarvitsee väistellä tai pelätä. 

Ymmärrän täysin, että vanhemmalla sukupolvella voi olla omia pinttymiään joita eivät osaa kyseenalaistaa (esim heille kaikki roina on "arvokasta" ja luulevat tekevänsä palveluksen sitä kiikuttaessaan, oman ikäisilleni nykymaailman tavarapaljoudessa se on lähinnä rasite). Aika pitkälle voi kuitenkin päästä jos viitsii kuunnella toista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti mitä ruikuttamista koko ketju täynnä. Velan takaukset, rahat ja tavarat kelpaa ja sitten mussutetaan. Älkää ottako vastaan yhtään mitään, niin ongelma on ratkaistu! Ei vanhemmillanne ole mitään velvollisuutta auttaa mitenkään aikuisia lapsiaan. Oikeasti.

Samaa mieltä. Ensiasunnon takauksen sain. Ei mitään ongelmia vanhempieni kanssa asiasta. Olen myös saanut ennakkoperintöjä. Senkään kanssa ei mitään ongelmaa. Olen myös useamman kerran kieltäytynyt vanhempieni tarjoamista rahoista ( puhutaan tuhansista) ja tämänkään kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Se minkälaiseksi ihmissuhde muodostuu, tarvitaan kaksi osapuolta. Keskenkasvuisia näyttää olevan moni tässä ketjussa.

Ketjun aihe ei siis liity millään tavalla sinuun ja sinun vanhempiisi.

Itseään voi myöskin kehittää vaikka hamaan loppuun asti, mutta toista ei pysty muuttamaan. Jos toinen on ja pysyy vaikeana tapauksena, ei voi kuin parhaansa mukaan luovia yhteiseloa tai tapauskohtaisesti lopettaa sen kokonaan. Ja se ei useimmille ole mikään läpihuutojuttu, kun omista vanhemmista on kyse, niin voimakas se side on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vain ei tiedä mitä se oma jälkikasvu itsestä ajattelee, kun ne kertoo kenties yhtä paljon sinulle kuin sinä omalle äidillesi ;) Monesti se joka sanoo ettei toinen kestä kritiikkiä, ei kestäkään sitä itse. Vanhemmat ON sokeita omalle toiminnalleen, ja tämä tulee koskemaan monia nykyäitejä(ja isiäkin) myös.

Mulla oli itsellä ihan hirveästi korjattavaa oman äitini (kyllä, syntynyt 1949) kanssa, ja visusti vannoin että sama ei toistu meillä. Kyllä mulle vaan on lapsi huutanut miten mulle ei voi mitään puhua enkä mistään mitään ymmärrä :D Toki kaiken kaikkiaan meidän välit on paremmat kuin minulal ja äidilläni koskaan. 

Minä toivon, että läheiseni huutavat juuri noin, jos en luupäänä itse ymmärrä kohtelevani heitä väärin. Ihmissuhteet toimivat parhaiten, kun vaikeistakin asioista voidaan puhua, osataan pyytää tarvittaessa anteeksi ja kehittää omaa toimintaa.

Sama. Olen aivan varma, että itselläni tulee olemaan sokeita pisteitä vanhempana, ja lapsi tulee turhautumaan asioista, joita en välttämättä edes tunnista. Silti aion yrittää parhaani siinä että olen turvallinen vanhempi enkä tukahduta, pakota tai ole marttyyri. Ja että ne riidat voidaan käydä suoraan, ilman että minua tarvitsee väistellä tai pelätä. 

Ymmärrän täysin, että vanhemmalla sukupolvella voi olla omia pinttymiään joita eivät osaa kyseenalaistaa (esim heille kaikki roina on "arvokasta" ja luulevat tekevänsä palveluksen sitä kiikuttaessaan, oman ikäisilleni nykymaailman tavarapaljoudessa se on lähinnä rasite). Aika pitkälle voi kuitenkin päästä jos viitsii kuunnella toista. 

Mutta kun toista ei osata eikä edes haluta kuunnella koska halutaan itse päättää ja hallita kaikesta.

Ketjun täsmänhetkisessä lopussa on pari kertaa mainittu "sehän on kuitenkin oma äitisi"-argumentti. Kyllä, oma äiti. Eikö sen oman äidin pitäisi olla se kaikkein turvallisin, rakastavin ja hyväksyvin ihminen? Ei se joka tyrannisoi, manipuloi, kiusaa ja ties mitä, jos tuollaista käytöstä ei pidä sietää vieraammilta ihmisiltä niin MIKSI ihmeessä se pitäisi ottaa vastaan nöyränä siltä omalta äidiltä? Koska hän on sinut sisällään sikiöajan kantanut ja synnyttänyt? Niin hän saa kiusata, terrorisoida ja hallita loputtomiin?

En tajua näiden ihmisten ajatusmaailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katson liiankin kanssa peiliin, jos näen lapseni kärsivän jostain.

Itsetunnon vahvistaminen kannattaa, niin että on turvallista myöntää erehtyväisyytensä ja virheensä, mutta vain ne omat virheet, ei ylimääräistä.

Niin siis näillä rajattomilla (joita ketju ksäittelee) on vaurioitunut itsetunto.

Huono itsetunto voi olla heillä sekä heidän jälkikasvullaan, jota ovat alistaneet. Itselläni todellakin oli. Sitä olen kehittänyt, jotta pystyn ottamaan negatiivistakin palautetta vastaan. Ja hyvää itsetuntoa on sekin, ettei mene toiseen ääripäähän ja syytä itseään asioista, jotka eivät omalle kontolle kuulu.

Appiukko puolustelee anopin perseilyä ”emon rakkaudella”.

Ihan helvetin outo tapa osoittaa rakkautta rynnätä aamukuudelta tarkistamaan kaappeja, kiukutella ja oikutella itkien jalkaa polkien, haukkua selän takana ja juoksuttaa ravintolasta toiseen neljä tuntia kun hänelle ei Helsingistä löytynyt mieleistä ruokaa, ripustella verhoja ja tauluja omin päin jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti mitä ruikuttamista koko ketju täynnä. Velan takaukset, rahat ja tavarat kelpaa ja sitten mussutetaan. Älkää ottako vastaan yhtään mitään, niin ongelma on ratkaistu! Ei vanhemmillanne ole mitään velvollisuutta auttaa mitenkään aikuisia lapsiaan. Oikeasti.

Samaa mieltä. Ensiasunnon takauksen sain. Ei mitään ongelmia vanhempieni kanssa asiasta. Olen myös saanut ennakkoperintöjä. Senkään kanssa ei mitään ongelmaa. Olen myös useamman kerran kieltäytynyt vanhempieni tarjoamista rahoista ( puhutaan tuhansista) ja tämänkään kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Se minkälaiseksi ihmissuhde muodostuu, tarvitaan kaksi osapuolta. Keskenkasvuisia näyttää olevan moni tässä ketjussa.

Tuo on kyllä ihan tuubaa, että riitaan tarvittaisiin kaksi. Jokainen juristi tietää, että ei tarvita, yksi riittää jos se on tarpeeksi hullu.

Ihan erityisesti ja toisellakin tavalla on virhe syyttää lasta vanhempansa käytöksestä. Se kun on kaikista ihmissuhteista epätasapainoisin mitä tulee yhden mahdollisuuteen muuttaa toisen käytöstä.

Uskon että moni näistä 7-kymppisistä äideistä on joutunut lapsena kaltoinkohdelluksi (vähintään henkistä etäisyyttä) ja tämän seurauksena heille on puhjennut narsismi. Taustalla huono itsetunto, jonka johdosta haluavat painaa muita alaspäin pysyäkseen itse pinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Appiukko puolustelee anopin perseilyä ”emon rakkaudella”.

Ihan helvetin outo tapa osoittaa rakkautta rynnätä aamukuudelta tarkistamaan kaappeja, kiukutella ja oikutella itkien jalkaa polkien, haukkua selän takana ja juoksuttaa ravintolasta toiseen neljä tuntia kun hänelle ei Helsingistä löytynyt mieleistä ruokaa, ripustella verhoja ja tauluja omin päin jne.

Kyllä tuosta hommasta on rakkaus kaukana. On muuten oikeasti ihan hirveä, kun tulee kotiinsa ja anoppi on sovittamassa omia verhojaan mun ikkunaan, kun hänen verhonsa on niiiiiiin paljon komiammat kuin mun. Lähti muuten lonkkavikainen anoppi aika liukkaasti kotiinsa, kun julmasti keskeytin hänen hyväntekeväisyystensä tulemalla liian aikaisin kotiin. Ja varmasti puhelinlangat lauloi koko illan kuinka käsittämättömän kiittämätön miniä anopilla onkaan.

Oikeesti, mitä liikkuu päässä kun kokee oikeudekseen mennä aikuisen, perheellisen lapsensa kotia sisustamaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Äiti tuo pyytämättä meille ruokaa kaupasta, josta olen toki todella kiitollinen. Tästä seuraa ensinnäkin lukuisia päiviä, jolloin hän kyselee, oliko mieluisia tuotteita ja aina pitää kehua ja kiitellä monta päivää putkeen. Tämä on siis vielä ihan ok. Hän ei kuitenkaan koskaan vaivaudu perehtymään meidän perheen ruokatottumuksiin, joten aika iso osa ruokatarpeista jää meillä käyttämättä. Esimerkiksi maitotuotteita meillä ei yksinkertaisesti kukaan pysty käyttämään (ei edes haluamisesta kiinni, ja siitä olen sanonut), mutta silti käytetään rahaa turhaan juustoihin, maitoon ja rahkoihin. Lisäksi hän ostelee limsaa, jota meillä ei myöskään kukaan oikein välitä juoda. Sitten jos soitellaan seuraavalla viikolla ja sanon olevani matkalla kauppaan niin suututaan verisesti, koska hän kuitenkin toi meille viikko sitten ruokaa, niin miksi ihmeessä meidän pitää vielä kaupassakin käydä! Eikö kelvannut vai! Ensinnäkin ne ruokatarvikkeet loppuvat ajallaan eivätkä tosiaan kestä ikuisesti ja toiseksi kaupasta on pakko silti hakea esimerkiksi lapsille puuroa jos se on loppu eikä äiti ole niitä meille ostanut. :D

Sitten he tyrkyttävät mökkiään meille kesälomaksi käyttöön jo tammikuusta eteenpäin - tämäkin on täysin ok. Kuitenkin koko mökkiloma menee siihen, että he soittelevat tunnin välein koko sen pari viikkoa että miten siellä menee ja eikö olekin ihanaa olla siellä heidän mökillään. Eli oikeasti monta kertaa päivässä koko loma pitää kiitellä tästä mahdollisuudesta ja vielä hyvin pitkään reissun jälkeenkin. Kiitollisia toki ollaan mutta joskus tuntuisi helpommalta vain maksaa mökistä ja oikeasti nauttia sitten siellä olosta sen sijaan, että tunnin välein joudutaan kiittelemään ja laittamaan kuvia. Raha ei kuitenkaan tietenkään kelpaa.

Voisiko siellä mökillä laittaa heti kiitollisuusviestin ja todeta että nyt puuhailemne, vastaan parin päivän päästä taas?

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla saa rehottaa ihan liikaa äiti-vi haa.

Saas nähdä, miten itse kohtelette lapsianne. Käykö teille lopulta samal tavalla

Miksi sinä kiusaat lapsiasi? Osaatko selittää käytöstäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Äiti tuo pyytämättä meille ruokaa kaupasta, josta olen toki todella kiitollinen. Tästä seuraa ensinnäkin lukuisia päiviä, jolloin hän kyselee, oliko mieluisia tuotteita ja aina pitää kehua ja kiitellä monta päivää putkeen. Tämä on siis vielä ihan ok. Hän ei kuitenkaan koskaan vaivaudu perehtymään meidän perheen ruokatottumuksiin, joten aika iso osa ruokatarpeista jää meillä käyttämättä. Esimerkiksi maitotuotteita meillä ei yksinkertaisesti kukaan pysty käyttämään (ei edes haluamisesta kiinni, ja siitä olen sanonut), mutta silti käytetään rahaa turhaan juustoihin, maitoon ja rahkoihin. Lisäksi hän ostelee limsaa, jota meillä ei myöskään kukaan oikein välitä juoda. Sitten jos soitellaan seuraavalla viikolla ja sanon olevani matkalla kauppaan niin suututaan verisesti, koska hän kuitenkin toi meille viikko sitten ruokaa, niin miksi ihmeessä meidän pitää vielä kaupassakin käydä! Eikö kelvannut vai! Ensinnäkin ne ruokatarvikkeet loppuvat ajallaan eivätkä tosiaan kestä ikuisesti ja toiseksi kaupasta on pakko silti hakea esimerkiksi lapsille puuroa jos se on loppu eikä äiti ole niitä meille ostanut. :D

Sitten he tyrkyttävät mökkiään meille kesälomaksi käyttöön jo tammikuusta eteenpäin - tämäkin on täysin ok. Kuitenkin koko mökkiloma menee siihen, että he soittelevat tunnin välein koko sen pari viikkoa että miten siellä menee ja eikö olekin ihanaa olla siellä heidän mökillään. Eli oikeasti monta kertaa päivässä koko loma pitää kiitellä tästä mahdollisuudesta ja vielä hyvin pitkään reissun jälkeenkin. Kiitollisia toki ollaan mutta joskus tuntuisi helpommalta vain maksaa mökistä ja oikeasti nauttia sitten siellä olosta sen sijaan, että tunnin välein joudutaan kiittelemään ja laittamaan kuvia. Raha ei kuitenkaan tietenkään kelpaa.

Voisiko siellä mökillä laittaa heti kiitollisuusviestin ja todeta että nyt puuhailemne, vastaan parin päivän päästä taas?

Mikä edes on ”kiitollisuusviesti”?

Minä lainaan mökkiäni (hieno mökki isolla järvellä) jatkuvasti sukulaisille enkä ole edes toennyt olevani oikeutettu kiitollisuusviestiin.

Enkä tod halua sieltä jatkuvasti jotain tilannwpäivityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appiukko puolustelee anopin perseilyä ”emon rakkaudella”.

Ihan helvetin outo tapa osoittaa rakkautta rynnätä aamukuudelta tarkistamaan kaappeja, kiukutella ja oikutella itkien jalkaa polkien, haukkua selän takana ja juoksuttaa ravintolasta toiseen neljä tuntia kun hänelle ei Helsingistä löytynyt mieleistä ruokaa, ripustella verhoja ja tauluja omin päin jne.

Kyllä tuosta hommasta on rakkaus kaukana. On muuten oikeasti ihan hirveä, kun tulee kotiinsa ja anoppi on sovittamassa omia verhojaan mun ikkunaan, kun hänen verhonsa on niiiiiiin paljon komiammat kuin mun. Lähti muuten lonkkavikainen anoppi aika liukkaasti kotiinsa, kun julmasti keskeytin hänen hyväntekeväisyystensä tulemalla liian aikaisin kotiin. Ja varmasti puhelinlangat lauloi koko illan kuinka käsittämättömän kiittämätön miniä anopilla onkaan.

Oikeesti, mitä liikkuu päässä kun kokee oikeudekseen mennä aikuisen, perheellisen lapsensa kotia sisustamaan?

Ei voi tietää mitä niiden päässä liikkuu. Rajattomia ovat. Vanhemmat toivat kotiini tavaroita joita en pyytänyt, en tajua mitä tapahtui. Olin jotenkin shokissa, olin itse hankkinut kämpän, joihin heillä ei ollut mitään osuutta. Suutuin ja häipyivät samantien. Soitin perään että tavarat lähtee roskiin ja hakivat sitten pois. Se hallinnanhalu, jotain niin pimeää. En voi millään sanoilla sitä outotta kuvata.