Mitä pitäis tehdä, kun vaimo on päivät kotona lapsen kanssa mutta ei tee mitään kotitöitä?

Jätä se laiska lahna sika, olet onnellisempi vaikka yksinhuoltajana.

Häpeän naisena tuollaista naista. Ei arvosta sinua yhtään eikä tunnu kypsältä ihmiseltä perhe-elämään eikä varmasti ikinä muutu. Älä haaskaa aikaasi tuollaisen kanssa.

Itselläni laiska mies puolisona,olen yrittänyt saada reippaammaksi vuosia ja taas vuosia, ei ole onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on vain laiska. Naiset on muutenkin mukavuuden haluisia. Tämä maa on täynnä tuollaisia laiskoja ja saamattomia naisia. Aina tämä sama lässytys että uniikki lumihiutale on masentunut ja kaikki on miehen vika .

Osa miehistä käyttäytyy kuin energiavampyyrit negatiivisesti, eli vie energiaa. Ja kenties naisen taloustilanne vaikuttaa, ehkä ruokavaliokin. Joten ei voida tietää. Siivous on perusasia, mutta tuskin kumpikaan siivoaa yksin parisuhteessa, vaan kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen radikaali tapa ratkaista ongelma tuli mieleen kuin että sä voisit keskustella sen vaimosi kanssa. Ihan kuin äa niinku olisit parisuhteessa sen kanssa ja niinku sekin olis ihminen, jonka kanssa vois puhua.

Mutta joo, tuskin viitsit, onhan sulle helpompaa inistä netissä ja uhriutua.

Kuule älä viitti ihan oikeesti. Tässä on nyt yritetty keskustella vaimon kanssa viimeiset 1,5 vuotta. Joka viikko, joka päivä. Mut ei häntä kiinnosta keskustella. Tavallaan toivon et hän lukisi tämän ketjun. Ymmärtää paremmin keskustelupalstoja ja fasea kuin kasvokkaista kommunikaatiota.

Onko vaimosi ollut koskaan työelämässä? Kuulostaa, että hän elää huoletonta teinin elämää.

Minusta tuo alunperin sopimanne työnjako olisi ihannetilanne. Suunnittelisin viikon ruoat ja ostaisin myös kerralla ruoat. Siivoaminenhan ei vie paljoa aikaa, muutaman minuutin päivässä, jos asunto on järkevä toiminnoiltaan.

Pitäisikö teidään sopia joku deadline vaimon opintoihin hakeutumiselle? Voisitteko yhdessä hahmotella jotain viikko-ohjelmaa, jos ei kotiarjessa ole rutiineja? (Joo kuulostaa ehkä lapselliselta...) Miksei vaimosi opettele laittamaan ruokaa? On lapsen oikeus saada ravitsevaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä viet päiväkotiin?

Vaimoa vai lasta?

Käske vaimon mennä töihin. Jos ei oikeasti kotona saa mitään aikaiseksi, niin tienatkoon sitten rahaa ja sinä voit olla enemmän kotona. Olen neljän lapsen kanssa kotona ja tiedän, että lasten kanssa on tekemistä, mutta jos on vain yksi lapsi, joka kaiken lisäksi käy päiväkodissa, niin on melko laiskaa touhua, ettei saa edes ruokia tehtyä. Kirjota hänelle vaikka reseptejä valmiiksi, jos ei ilman osaa. Toki jos on oikeasti jotain masennusta, niin tilanne on täysin eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo kuulostaa masentuneelta.

Ei ole valittanut masennusta eikä muutakaan. Paitsi että olen veemäinen ja vaativa.

Päästä nainen menemään. Hän on onnellisempi ilman jossain kohtaa ja lisäksi sinuakaan ei enää ärsytä sitten, löydät vaatimustasi vastaavan naisen. Naiset voivat masentua tai ahdistua jos toinen on veemäinen.

Löysikö itse vaimokin paikalle🤭 tosiaan ap voisi päästä helpommalla kaksin lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihtakaa rooleja. Vaimo töihin ja sä kotiin, varsinkin kun kerran oot teistä se etevämpi kotihommissa.

Vaimon koulutuksella ei perhettä elätetä, eikä hällä ole työkokemustakaan.

Eli jostain syystä oot valinnut naisen, joka on jo lähtökohtaisesti syrjäytynyt. Miksi? Olisi kyllä tärkeää hänelle päästä kii työelämään, syrjäytyy tuolla menolla pysyvästi.

Varmasti ahdistavaa molemmille, mutta onko kyse siitä ettei osaa?

Jos näin ja olet hyvä ruuanlaittaja, miksi et opettaisi vaimollesi pikku-hiljaa uusia reseptejä, vaikka viikonloppuna tekisitte yhdessä?

Mitä muuta vaimosi päiviin kuuluu? Ulkoilevat lapsen kanssa? Vai onko ulkoilu osana päiväkodissa? Onko vaimollasi muuta sosiaalista elämää tapaako tuttujaan ym. Voi olla melko ahdistavaa, jos ei.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti ahdistavaa molemmille, mutta onko kyse siitä ettei osaa?

Jos näin ja olet hyvä ruuanlaittaja, miksi et opettaisi vaimollesi pikku-hiljaa uusia reseptejä, vaikka viikonloppuna tekisitte yhdessä?

Mitä muuta vaimosi päiviin kuuluu? Ulkoilevat lapsen kanssa? Vai onko ulkoilu osana päiväkodissa? Onko vaimollasi muuta sosiaalista elämää tapaako tuttujaan ym. Voi olla melko ahdistavaa, jos ei.

Esimerkiksi Martat ja kansanopistot tarjoavat melko edullisia kursseja ruuanlaittoon, kävisikö semmoinen? Jos kerran osaamisesta on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Varmasti ahdistavaa molemmille, mutta onko kyse siitä ettei osaa?

Jos näin ja olet hyvä ruuanlaittaja, miksi et opettaisi vaimollesi pikku-hiljaa uusia reseptejä, vaikka viikonloppuna tekisitte yhdessä?

Mitä muuta vaimosi päiviin kuuluu? Ulkoilevat lapsen kanssa? Vai onko ulkoilu osana päiväkodissa? Onko vaimollasi muuta sosiaalista elämää tapaako tuttujaan ym. Voi olla melko ahdistavaa, jos ei.

Kirjottihan ap, että vaimo käy monta kertaa viikossa kavereiden kanssa kahvilla/lenkillä. Ei kuulosta erakolta. Ennemminkin mukavuudenhaluiselta, joka ei taida kovin paljoa tehdä perheen hyväksi. Lapsikin päiväkodissa, joten joutaisihan tuota tekemään vaikka kaikki kotityöt.

Lopettakaa masennus diagnoisointi.

Jos olisi oikeasti masentunut niin kannattaa hakea apua. Jos ei edes sitä tee niin ei kannata jäädä.. Valitan. 

Oliko teillä ns. sovittu avioliitto, että ette tunteneet toisianne ennen vihkimistä? Sitten hääyönä laitoitte siemenen itämään ja tässä tulos; pentu pukattu maailmaan ja vaimo onkin ihan sinulle sopimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo töihin, muksu päiväkotiin ja sinä ap, vähennät työtunteja. Sen jälkeen selkeä (ja reilu) työnjako kotihommissa.

Vaimo ei halua töihin. Haluaa olla kotona tai mahd joku uusi koulutus (tyyliin meikit tai hiukset).

No ei sinne töihin tarvitse haluta, väitän ettei suurin osa muistakaan halua mutta se nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään tehdä töitä joko kotona tai sen ulkopuolella. Nyt vaimosi ei tee kumpaakaan. Miksi hyväksyt tämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen radikaali tapa ratkaista ongelma tuli mieleen kuin että sä voisit keskustella sen vaimosi kanssa. Ihan kuin äa niinku olisit parisuhteessa sen kanssa ja niinku sekin olis ihminen, jonka kanssa vois puhua.

Mutta joo, tuskin viitsit, onhan sulle helpompaa inistä netissä ja uhriutua.

Kuule älä viitti ihan oikeesti. Tässä on nyt yritetty keskustella vaimon kanssa viimeiset 1,5 vuotta. Joka viikko, joka päivä. Mut ei häntä kiinnosta keskustella. Tavallaan toivon et hän lukisi tämän ketjun. Ymmärtää paremmin keskustelupalstoja ja fasea kuin kasvokkaista kommunikaatiota.

Siinä paraskin arvostelemaan että toinen ymmärtää paremmin keskustelupalstoja, kun ITSE olet laittanut teidän perheongelmanne keskustelupalstalle.

En usko että olet rehellinen. Tai ainakaan et kerro tasapuolisesti asiasta. Tunnut halveksivan vaimoasi, puhut hänestä todella negatiivisesti, näet hänet vain kotitalouskoneena. Sulla ei näytä 1,5 vuoden keskusteluista, yhteisestä lapsesta ja ilmeisesti usean vuoden yhteiselämästä huolimatta minkäänlaista käsitystä vaimostasi ihmisenä, persoonanan saati hänen tunnetilastaan. Onko masentunut, sairas, pettynyt sinuun, avioelämään, jne...?

Jospa joo, tottunut vain tuollaiseen vapaamatkustukseen ja että sä maksat lystin. Tiukan puhuttelun paikka. Vaimo menee vähintään opiskelemaan uutta ammattia ja alkaa nyt työnhakuun. Lapsenne ei ilmeisesti ole mikään vauva enää.

Tulee kyllä mieleen onko vaimolla kaikki Ok. Lähtisin kyllä tätä selvittelemään ensin. Pitää antaa mahdollisuus selvittää onko masennusta yms ennenkuin tuomitsee. Eikä kyseessä ole välttämättä edes masennus, raskausaika on koetus keholle, moni ai-sairaus voi puhjeta silloin, hemoglobiini tai rautavarastot voi olla matalat.

Tästä on omakohtainenkin kokemus. Olin juuri synnyttänyt kolmannen lapsen. En jaksanut mitään, oli valtava työ tehdä se päivän ruoka ja kaikki muu. Nukahtelin vähän väliä ja kaikki ajat vain makasin minkä pystyin. Olin niin väsynyt etten osannut edes miettiä että voisi yrittää selvittää onko jotain vialla. Mies onneksi sitten patisteli lääkäriin, ajan oli varannut puolestani. Ilman miestä lääkäri tuskin olisi vaivautunut edes tutkimaan, asenne oli että äidit nyt vaan on väsyneitä. Suostui kuitenkin verikokeet edes laittamaan. Siinäpä sitten muutamassa kuukaudessa selvisi että hg on 80, kilpirauhasen vajaatoiminta ja nivelreuma oli puhjennut.

Väsymykselle löytyi syy, vuosia meni ennenkuin lääkitykset löydettiin mutta pikkuhiljaa parempaan mentiin.

Olisipa ollut hirveää lukea itsestä tälläisiä juttuja silloin mitä täällä on kirjoitettu.

Jotenkin en saa kiinni, miten tällainen tilanne on päässyt syntymään. Jos vaimolla ei ole kummoista koulutusta (sitä ei ole mainittu, mikä se on, kiinnostaisi kyllä), ei työkokemusta, ja häntä ei oikein kiinnosta mikään… onko hän ollut aina noin kunnianhimoton?

Mihin ap hänessä oot rakastunut aikanaan? Mistä on tullut se fiilis, että hänen kanssa haluat perustaa perheen?

Se, että lapsi on osapäivähoidossa on tässä se kohta, että millään muulla kuin sairaudella ei aikuinen ihminen voi perustella, ettei saa mitään hyödyllistä tehtyä. Jos lapsi olisi 100% kotihoidossa, tilanne voisi olla jotenkin toinen (jotkut lapset ovat yksin kappaleinkin hyvin sitovia) mutta tuo päivähoito, sen jälkeen alkaa mennä anteeksiantamattomaksi.

Itse olin suht helisemässä pienten lasten kotiäitinä, toki niissä vuosissa oli hankala (ei vaarallinen) fyysinen sairauskin hoidettavana, leikkaus ja siitä toipuminen. Mutta oikein odotin, että pääsen töihin. Kodin työt tuntui siinä mielessä lannistavilta, että ne alkoivat samoina aina uudestaan, koskaan ei tullut valmista. Se, että sain olla lasten kanssa paljon oli kyllä korvaamatonta. En muista noilta vuosilta yhtään hetkeä, että olisin ehtinyt istumaan telkkaria katsomassa. Muksut halusivat tehdä asioita, ulos, ja sinnehän mentiin.

Töihin palaaminen oli ihanan järkevään aikuisyhteisöön pääsemistä. Oisin oikeasti palannut vaikka mihin hanttihommiin, ellei ois ollut työtä odottamassa.

Joku sanoi, et aloittajan vaimo tuntuu elävän teinielämää. Aivan samoin mä tuon näen.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin en saa kiinni, miten tällainen tilanne on päässyt syntymään. Jos vaimolla ei ole kummoista koulutusta (sitä ei ole mainittu, mikä se on, kiinnostaisi kyllä), ei työkokemusta, ja häntä ei oikein kiinnosta mikään… onko hän ollut aina noin kunnianhimoton?

Mihin ap hänessä oot rakastunut aikanaan? Mistä on tullut se fiilis, että hänen kanssa haluat perustaa perheen?

Se, että lapsi on osapäivähoidossa on tässä se kohta, että millään muulla kuin sairaudella ei aikuinen ihminen voi perustella, ettei saa mitään hyödyllistä tehtyä. Jos lapsi olisi 100% kotihoidossa, tilanne voisi olla jotenkin toinen (jotkut lapset ovat yksin kappaleinkin hyvin sitovia) mutta tuo päivähoito, sen jälkeen alkaa mennä anteeksiantamattomaksi.

Itse olin suht helisemässä pienten lasten kotiäitinä, toki niissä vuosissa oli hankala (ei vaarallinen) fyysinen sairauskin hoidettavana, leikkaus ja siitä toipuminen. Mutta oikein odotin, että pääsen töihin. Kodin työt tuntui siinä mielessä lannistavilta, että ne alkoivat samoina aina uudestaan, koskaan ei tullut valmista. Se, että sain olla lasten kanssa paljon oli kyllä korvaamatonta. En muista noilta vuosilta yhtään hetkeä, että olisin ehtinyt istumaan telkkaria katsomassa. Muksut halusivat tehdä asioita, ulos, ja sinnehän mentiin.

Töihin palaaminen oli ihanan järkevään aikuisyhteisöön pääsemistä. Oisin oikeasti palannut vaikka mihin hanttihommiin, ellei ois ollut työtä odottamassa.

Joku sanoi, et aloittajan vaimo tuntuu elävän teinielämää. Aivan samoin mä tuon näen.

Sä et oikein nyt tajua, se lapsi on tukitoimena päivähoidossa. Tällä äidillä on siis kehitysvammainen lapsi, mutta kukaan ei mieti olisiko hän siitä uupunut, surullinen, kokeeko riittämättömyyttä, jne...