Kertokaa rehellisesti kuinka paljon vauva sitoo vanhempia ja etenkin äitiä?

Tärkein: naisen on aina pohdittava ennen lasten hankintaa kantansa ja arvionsa yksinhuoltajuuden suhteen. Jaksaisiko selvitä kaikesta yksin? Miten taloudellinen tilanne ja työt?

Moni ei tiedä etukäteen, millainen vanhempi tulee itse olemaan. Valitettavasti myös miehellä on aina matalampi kynnys jättää leikki sikseen ja häipyä kuvioista kokonaan. Moni mies myös vain luulee haluavansa lapsia ja helppohan niistä on haaveilla siellä sinkkukämpässä, vaikka todellisuudessa vauva-arki murtaa sitkeämmänkin tyypin psyyken, varsinkin jos on rauhaa rakastava introvertti.

Naisella ei tätä vaihtoehtoa oikein ole, varsinkin jos on imetysikäisiä. Lapset jäävät yksin hänen harteilleen. Tervepäisellä naisella ei riittäisi sydäntä hylätä omat lapset. Nainen se lirissä on, mikäli korttitalo kaatuu. Hän riskeeraa terveyden, riskeeraa uran ja oman taloutensa sekä vapaa-aikansa.

Pelottelua tai ei, näitä on järkevää pohtia.

Siihen vaikuttaa useampi eri asia. Ensinnäkin se, kuin riippuvainen äiti on vauvasta, eli uskaltaako päästää hetkeksikään silmistään vai estääkö lapsen isääkin koskemasta vauvaan. Toiseksi sosiaaliset tukiverkot, eli onko lähipiirissä ketään, joka voisi vahtia vauvaa edes päiväunien ajan. Vauva itse voi olla "vaativa", eli syö ja nukkuu huonosti ja on siksi vanhempien hoidettava kaiken aikaa.

Omalta kohdaltani sanoisin, että en kokenut kovinkaan sitovaksi. Oli lähellä sen verran läheisiä, että saunaan saattoi mennä ja jättää vauvan siksi aikaa jonkun muun hoitoon, ja yllättävän tasapuolisesti lapsen isän kanssa vauvanhoitoa jaettiin. Menin töihin, kun vauva oli jotain 8kk ja isä jäi kotiin.

Jos sinä ja miehesi olette mieleltänne terveitä niin lapsi sitoo teitä 100 %. Ei sitoutumista voi laittaa tauolle vaan kyllä se lapsi on aina mielessä ja etusijalla. En tarkoita mitään hullua helikopteri- ja curling- vanhemmuutta vaan normaalia äidin- ja isänrakkautta lapseen, joka kumpuaa jo biologiasta.

Voin rehellisesti sanoa, että vauvavuosi oli ihana. Kun vauva oli viikon ikäinen muutettiin kesäksi mökille. Oltiin kolmistaan luonnon helmassa, vauva nukkui hyvin, ei stressattu yhtään. Kerran viikossa käytiin kaupassa ja samalla lounaalla. Olen kirjoittanut mökin päiväkirjaan - tämä oli elämäni paras loma.

Syksyllä sitten mies meni töihin ja itse lapsen kanssa ruvettiin liikkumaan kaupungilla. Mulla oli tapana suunnata vaunulenkki joko Hakaniementorille puurolle tai Ursulaan keitolle. Iltaisin kävin ystäväni kanssa lenkillä ja torstaisin kuoroharjoituksissa. Isovanhemmilla lapsi oli joskus pari tuntia, kun käytiin yhdessä syömässä.

Vauvavuosi vaatii ennemminkin viitsimistä kuin jaksamista.

Multa ei herunut rintapumpulle maitoa, joten pumppaaminen oli poissuljettu vaihtoehto, eli jouduin ruokkimaan vauvan ihan koko ajan yksin. Korvike ei sekään ollut vaihtoehto koska vauvan maha ei sietänyt sitä ollenkaan, eli ei kannata tuudittautua siihen, että joku muu voi hoitaa syöttämisen. Itselleni se ei ollut ongelma, mutta huomioitava seikka kuitenkin.

Kyllä jokaisen synnyttäjän tulisi asennoitua siten, että seuraavat 3 vuotta elämän sisältö on lapsen tarpeiden tyydyttäminen. Huom. siis tarpeiden, ei mielihalujen. Eli ei pidä päästää ohjaksia käsistään kuitenkaan. Mutta muulle elämälle voi aikalailla heittää hyvästit. Kannattaa!

Lähde olettamuksesta että vauvasi ei ole mikään helppo tyytyväinen aurinkoinen lapsi niin et pety. Voi olla koliikkivauva joka nukkuu vain tunnin kerrallaan ja tuo sinulle univelkaa ja väsymystä etkä tunne jaksavasi yhtään mitään muuta kuin ehkä sen pyykin sillä terveytesi takia sinun on mentävä pitkällesi heti kun vauvaa simahtaa.. Kyllä sen kestää kun on kestettävä. Mutta sellaisessa vauvassa on kyllä kiinni koko ajan, mitä sitä tässä kieltämään!

Ja voihan olla että esikoisesi onkin helppo! Se tulee sitten boonuksena! Tsemppiä!

Me vanhempina sitoudumme vanhemmuuteen. Emme koskaan ole ajatelleet, että lapsi sitoisi meitä etenkin äitiä. Lapsi ei pärjää ilman hoivaa ja huolenpitoa. Rakkaus lasta kohtaan on ääretön.

T. 4 lapsen äiti

Sitoo 20 vuotta, kyllä nyt on vähän outo kysymys.

Sitoo ja paljon

Vauvavuosi on lyhyt. Lapset ovat olemassa vanhempiensa elämässä myös aikuistuttuaan (ja myös kuoltuaan).

Upp

Lapsi sitoo ensimmäiset 6-7 vuotta täysin vanhempia. Olet täysin päivähoidon ja / tai isovanhempien tai muiden läheisten hoitoavun varassa. Et pääse edes kävelylle yksin moneen vuoteen ilman että järjestät lapsenvahdin. Tästä(kin) syystä meillä jää lapsiluku yhteen. En halua aloittaa uudestaan tuota sitovuuden kierrettä.

Kannattaa asennoitua, että kyllä sitoo. Eikä lopu vaikka lapsi kasvaa. Vaikka ovat teini-ikäisiä niin olet vastuussa ja kasvatusvelvollinen.

Vaikka lapsi olisi täysin terve, voi silti tulla huonoa yönukkumista, jos taas tulee allergioita, niin kyllä arki helposti täyttyy niistä lääjärikäynneistä ja koko perhe harjoittelee allergiat huomioon ottavaa ruokavaliota mummosta kummeihin. Jos taas sattuisi että lapsella olisi jokin sairaus, diabetes, sydänvika tai kehityksen viivästymä, niin sitä tiukemmin ensivuosien arki on oman lapsen kanssa oloa, koska usein erityisvauvaa tai taaperoa ei helposti anna yökylään jne lääkitysten ym takia.

Ei kannata maalata kuvaa että sitovuus on joku ongelma, sitä vanhempana olo on, ja se on sitä perheellisen arkea josta itse olen nauttinut.

Vauvassa olennaista on, että hän ei ole pysyvästi vauva. Vauva-aika on todella lyhyt hetki aikuisen ihmisen elämää.