Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota noin, mitä olisi käynyt, jos ap olisi itse soittanut anopille, ja ehdottanut, että hän voi kyllä tulla, mutta sopiiko, jos nukun univelkoja pois? Tilannetajuinen ja vilpittömästi auttamishaluinen anoppi olisi varmaan hoitanut homman, äiti olisi saanut unensa ja anoppi viettää tovin vauvan kanssa, vierastamisestakin huolimatta vaikka pienellä vaunulenkillä.

Ehkä ap:n ja anoppinsa keskinäisissä suhteissa on jotain häikkää tai luottamuspulaa, tai anoppi on vierailuilla täysin passattava. Silloin on ymmärrettävää, että vierailu ei tee hyvää, ja selittää herneiden nekkuun vetämisenkin, vaikka suuttuminen tuollaisesta on yliampuvaa.

Ajattelin näin siksi, että ei se äidin väsymys ja univelka ainakaan vähene, jos ei voi tai malta päivisin ottaa päikkäreitä. Itse muistan olleeni vauvan kanssa tosi huonouninen yksin ollessa.

Äiti päättää miten hän lapsensa hoitaa, kuka lasta hoitaa ja miten hän saa nukuttua.

Ei kaikki osaa nukkua jos huushollissa on täysin vieras ihminen vierastavan lapsen kanssa.

Se aiheuttaa vain lisää stressiä.

Vai että äiti päättää. Ihan rauhassa sitten päättää, mutta lopettaa myös vinkumisen siinäkin kohtaa, kun on avun tarpeessa, eikä niitä ennen kelpaamattomiakaan auttajia huvita. Elämästä kun ei ikinä tiedä, milloin pohja putoaa.

Miten nykyään jaksetaankin stressata ja stressaantua kaikesta. Pipoa ja stringejä löysemmälle, niin ei tarvi ahdistua niin paljon.

Elämän ei pidä olla näytösluonteista ja uhriutuvaa suorittamista, ja sellaiseksi se valitettavan monella ehdottomalla äidillä on mennyt.

Keskustelussa puhuttiin anopeista, mutta meillä on ongelmana mun oma äiti. Mieheni saattaisi valittaa anopista, mutta yleensä ei niin tee, vaan pitää kohteliasta välimatkaa.

Tämä kommentti elämän pohjan putoamisesta sattui kyllä.

Meillä on pudonnut pohja useastikin, kuten varmaan monilla muillakin nelikymppisillä.

On koettu yt-neuvottelut moneen kertaan, eletty pätkätöiden ehdoilla, sairastuttu ja sinnikkäästi toivuttu, jne.

Mutta homman nimi on aina ollut, että äitini ilkkuu ja sitten voivottelee ja sitten hurskaasti toteaa, että aina on itse selvitty ja apua ei tule, vaikka tilanne olisi kuinka paha tahansa.

Äitini on monen muun nyt seitsemänkymppisen tavoin saanut tehdä koko työuransa samassa työpaikassa, matalasti koulutettuna, silti on ollut talot, autot, kesämökit jne. Ja rajattomasti lastenhoitoapua omilta vanhemmilta.

En koskaan pyydä apua, tein sen virheen pari kertaa lasten ollessa pieniä, ei koskaan enää.

Ohis kommentti, tiedän.

Ap, olet ihan oikeassa, että huolehdit omasta jaksemisestasi. Lapsesi tarvitsee sinua enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa ja jos voimasi loppuvat, voi olla, että apua et saa mistään.

Älä tuhlaa energiaasi anoppiin, jos perumisesta suuttuu, ongelma on kokonaan anopin, ei sinun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sama tilanne, mutta eivät ottaneet perumista vastaan vaan tulivat silti käymään. Se oli inhottavaa. Sitä on opetettu minut jo lapsesta siihen ettei minun tahtomisella ole mitään väliä, jos näin ei olisi järjestelmällisesti tehty, olisi minulla ollut ehkä rohkeutta jättää ovi avaamatta. Antaa sillä tavalla opetus siitä että minuakin pitää kuunnella.

Ei ole rohkeutta enkä osaa puolustaa rajojani. Opettelen sitä ja sillä aikaa pysyn erossa ihmisistä jotka eivät rajojani kunnioita. En siis näe anoppia enää ollenkaan.

Minun appivanhempani tunkivat meille kotiin HÄÄPÄIVÄN AAMUNA, vaikka erikseen oli sanottu kaikille, kirjoitettukin viestit, että haluamme olla kahden sen aamun ja valmistautua rauhassa.

He ei ikinä, ikinä, ikinä kunnioittaneet mitään rajoja tai pyyntöjä tai minkäänlaisia hävyn rajoja. He, he ja he ja he itse oli aina olennaisinta.

Mun vanhemmilla on tästä keskustelun teemasta oma variaationsa.

Eli kysyvät voisiko jonain tiettynä ajankohtana tulla kylään.

Sanon että ok. Ja menin lankaan, paitsi olen oppinut välttelemään tätä ansaa parhaani mukaan viime vuosina, mutta kesti aikansa oppia.

Eli tästä kyläilyn sopimisesta alkoikin oma show.

Äiti soitti päivää paria aiemmin, että tulevatkin aiemmin/myöhemmin kuin sovittu syystä x. ( ja syy oli aina tyyliin ruohon leikkaminen, postipaketin odottaminen, huono sää tms)

Uusi ajankohta sovittiin ja hullun hyväuskoisena saatoin sopia äitini aloitteesta esim että syödään yhdessä ulkona kun tulevat.

Ja taas alkoi puhelinrumba.

Ovat jo matkalla, mutta olivat ehtineetkin jo syödä/ovat jo matkalla, mutta menevätkin nyt sen ja sen sukulaisen kautta ja ei ehditäkään syömään/ovat jo matkalla, mutta nyt muuttivatkin suunnitelmaa, eivätkä tulekaan meille, vaan menevätkin sinne tai tänne.

Näitä ohareita tekivät aika monet lasten ollessa ihan pieniä ja minun ollessa vielä kotona. Juuri sillä ajatuksella, että kun minä olen kotona vauvan ja leikki-ikäisen kanssa, voin muuttaa aikataulujani ihan miten vain.

Sitten suututtiin minulle, jos uudet kuviot eivät käyneetkään.

Nyt tilanne on rauhoittunut, oli pakko ottaa välimatkaa, tuo säätäminen alkoi ulottua muihinkin elämän alueisiin koskien nimenomaan minua ja omaa perhettäni.

Kyllä lapsiperheen on määriteltävä itse rajansa ja se mikä käy ja mikä ei. Se joka tästä ei pidä on juuri se ihminen, joka haluaisi näitä rajoja rikkoa.

Perheeltä ja usein varsinkin äidiltä, loppuu voimat aika nopeasti, jos säätäjiä ja sählääjiä ei saada rajoitettua.

Meillä ravasi minun sukulaisiani koko ajan. Lopulta annoin kaksi viikonpäivän iltaa, jolloin olemme kotona. Idealla että silloin voi piipahtaa. Keskiviikko ja torstai.

Se johti siihen, että he alkoi jakaa keskenään sloteja tänne meille ja siihen, että koko ajan yritettiin ihan pikkusen vaan venyttää, että kun kerran satuttiin tännepäin niin tultiin kun on melkein keskiviikko, maanantai...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. No pitää Ap pystyä perumaan ilman että loukkaantuu!

Kuvitellaanpa sitten sitä anopin puolta. Hän on ehkä odottanut vierailua ja vauvan näkemistä kuin kuuta nousevaa. On ehkä tehnyt sinulle ruokaa, leiponut jotain ja ostanut vauvalle jotain kivaa. Ajatellut ehkä auttavansa sinua, että saat vähän levähtää. Ehkä kokee, että teidän välit on vähän etäiset ja haluaisi tutustua sinuun paremmin, rakkaan poikansa vaimoon ja lapsenlapsensa äitiin. Ehkä ollut juuri lähdössä kun miehesi on hänelle soittanut ja kiireessä ehkä esittänyt asian lyhesti/tökerösti niinkuin miehillä voi olla joskus tapana. Tyyliin Mirkku ei halua nyt että tulet meille tms.

Mielikuvitusta tietysti, mutta hyvä ottaa huomioon sekin, ettei toinen ole aina ihan kohtuuton huvikseen. Toivottavasti ei ole.

Mutta pienen vauvan kanssa tietysti oma jaksaminen on tärkeintä ja pitää vain miettiä onko haluja/jaksamista yrittää asiaa anopin kanssa jossain välissä korjata.

Mä ajattelin kanssa että anoppi on voinut olla kapsäkit valmiina jo 3 pv ennen ja olisi ruuat ja leipomukset valmiina ja ehkä etukäteen fiilistellyt itselleen ja kavereilleen kun menee lastenlasta katsomaan. Sitten anopille ilmoitetaan että x käski soittaa että joku toinen kerta sitten. Mulla siis edesmennyt äiti tuli käymään aina takakontti täynnä valmista ruokaa kun tiesi että osasin arvostaa sitä.

Vois ap laittaa viestiä anopille ja selventää miksi perui kyläilyn, ihan vaan siksi ettei tule turhaa riitaa.

Aika auttavaista haudan takaakin : O

Minä olisin ottanut anopin vastaan, selittänyt tilanteen ja sanonut, että hän saa viettää pari tuntia laatuaikaa vauvan kanssa ja lähteä pitkälle vaunulenkille. Kyllä se vauvan vierastaminen ja itku jossain vaiheessa loppuu, kun vaunuissa tulee uni. Eikä vierastaminen sitäpaitsi ole vaarallista eikä vauva mene rikki, jos anoppi hoitaa pari tuntia. Sinä olisit saanut nukkua, ja herättyäsi olisit voinut keittää anopille kahvit ja ruokkia virkeän vauvan. Eivät asiat ole vaikeita, jos niistä ei sellaisia ei tee.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin ottanut anopin vastaan, selittänyt tilanteen ja sanonut, että hän saa viettää pari tuntia laatuaikaa vauvan kanssa ja lähteä pitkälle vaunulenkille. Kyllä se vauvan vierastaminen ja itku jossain vaiheessa loppuu, kun vaunuissa tulee uni. Eikä vierastaminen sitäpaitsi ole vaarallista eikä vauva mene rikki, jos anoppi hoitaa pari tuntia. Sinä olisit saanut nukkua, ja herättyäsi olisit voinut keittää anopille kahvit ja ruokkia virkeän vauvan. Eivät asiat ole vaikeita, jos niistä ei sellaisia ei tee.

No tuo se vasta vaikealta kuulostaa. Väsyneenä mennään solmuun väkusin ilman suytä.

En jaksa ymmärtää tällaisia anoppeja. Mulle olis ihan yhdentekevää, kuka ilmoittaisi ettei sopisikaan. Pääasia, että joku ilmoittaa. Omat miniät olisi laittaneet yöllä viestin, että kuolen tähän väsymykseen, älä tule tai jos tulet niin menen nukkumaan ja hoidat vauvan :D! kyllä minä niin mielelläni sen tekisin, jotta tuore äiti saa edes hetken lepoa :). Jos en olisi läheinen miniän kanssa, lähettäisin ruokaa ja jotain kivaa oven taakse, ettei ainakaan enää ruokaa tarvitse laittaa. Toisista pitää huolehtia ja aikuisia lapsia ja puolisoitaankin hoivata, maailmassa on liikaa kammottavia anoppeja. 

Mummo 58

Vierailija kirjoitti:

Outoa että anoppi on niin vieras ettei voi kutsua ilman että poika on kotona.

Meillä anoppi asui vauvan syntymän jälkeen. Oli apu todella tarpeen kun en itse pystynyt hoitamaan vauvaa.

Ei kaikki ole niin läheisiä. Meillä on hyvät välit molempiin anoppeihin, mutta emme voisi kuvitellakaan että kumpikaan heistä (tai appiukoista) asuisi meillä edes hetkeä. OVat olleet yhden yön molemmat lomamatkojensa yhteydessä (asumme lähellä lentokenttää), mutta ei muuten. 

Molemmat vanhemmat asuvat muutaman tunnin matkan päässä meistä ja vierailevat melko harvoin, ja luonnolisesti haluavat nähdä myös oman lapsensa aina vieraillessaan. Kokisin itse oudoksi, jos miehen vanhemmat tulisivat kylään ja mieheni ei olisi paikalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

Eli se ns apu onkin pelkkä narsistinen tapa hallita ja luikerrella toisen elämään. Ei suinkaan vilpitöntä auttamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

No minä kokisn todella hölmöksi sen, että minua jotenkin kytkettäisiin "auttamaan" vain, jotta minä auttaisin myöhemmin. Apu on minusta sellaista, joka kumpuaa avuntarvitsijan tarpeesta, eikä niin, että se palvelisi auttajaa jotenkin tai tyydyttäisi tämän tarpeita.

Minun puolestani sukulaisperheeni voi ihan hyvin pyytää apuani ekaa kertaa vaikka lukiolaisen kanssa ja autan jos pystyn.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa ymmärtää tällaisia anoppeja. Mulle olis ihan yhdentekevää, kuka ilmoittaisi ettei sopisikaan. Pääasia, että joku ilmoittaa. Omat miniät olisi laittaneet yöllä viestin, että kuolen tähän väsymykseen, älä tule tai jos tulet niin menen nukkumaan ja hoidat vauvan :D! kyllä minä niin mielelläni sen tekisin, jotta tuore äiti saa edes hetken lepoa :). Jos en olisi läheinen miniän kanssa, lähettäisin ruokaa ja jotain kivaa oven taakse, ettei ainakaan enää ruokaa tarvitse laittaa. Toisista pitää huolehtia ja aikuisia lapsia ja puolisoitaankin hoivata, maailmassa on liikaa kammottavia anoppeja. 

Mummo 58

Sama juttu. Mulla on se hyvä tilanne, että lapseni ovat tyttöjä ja he kyllä kehtaavat sanoa minulle suoraan, käykö joku juttu vai ei, ja minä puolestani en hermostu, vaikkei kävisikään. Vävyt ovat samaa lajia.  Mutta pyrin aina olemaan avuksi ja saamaan aikaan hyvää mieltä. Pienten lasten kanssa eläminen ei ole helppoa, etenkin jos heitä on useampi ja on vaikka sairautta. Silloin ei voi edes nukkua samaan aikaan kuin lapset nukkuvat muuten kuin toinen silmä auki.

Kärsiminen ittekseen on tietysti jokaisen oma valinta ja vähän ihmetyttää kyllä, miksi joku kieltäytyy anopin tai muun läheisen avusta, jos sitä on tarjolla ja avun antaja on kelpo immeinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

Eli se ns apu onkin pelkkä narsistinen tapa hallita ja luikerrella toisen elämään. Ei suinkaan vilpitöntä auttamista.

Kyllä se usein on vilpitöntä auttamista. Tarkoitan vaan että jos toistuvasti pyydät miestäsi ilmoittamaan äidilleen, että vaimo mieluummin kärsii itse yksin kuin ottaa sinut tänne, se antaa kyllä aika tylyn vaikutelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

Eli se ns apu onkin pelkkä narsistinen tapa hallita ja luikerrella toisen elämään. Ei suinkaan vilpitöntä auttamista.

Kyllä se usein on vilpitöntä auttamista. Tarkoitan vaan että jos toistuvasti pyydät miestäsi ilmoittamaan äidilleen, että vaimo mieluummin kärsii itse yksin kuin ottaa sinut tänne, se antaa kyllä aika tylyn vaikutelman.

Jos perheen käytäntö on, että kumpikin huolehtii yhteydenpidosta omaan sukuunsa, siinä ei ole ulkopuolisilla mitään asiaa sekaantua tai närkästyä tai loukkaantua.

Ja missä on sanottu että "kärsii ennemmin yksin"? Ap halusi nukkua. Ei kestitä vieraita. Miten tästäKIN voi joku loukkaantua? Eikö sen ap:n ensisijainen tehtävä ole huolehtia lapsestaan ja siitä, että itse voi hyvin (koska sekin heijastuu suoraan lapseen) eikä pitää yllä jotain auttamis-optio-rakennelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

On ihmisiä joiden apua ei väsyneenä jaksaa ottaa vastaan. Esimerkiksi minun siskoni on sellainen. Hän kääntää koko talon ylösalaisin, lapsilta katoaa rytmi jne.

Hänet voi pyytää vahtimaan kauppakeskukseen (asuu sen vieressä) yhtä lasta puoleksi tunniksi esim hammaslääkärin ajaksi, mutta häntä ei yksinkertaisesti voi ottaa meille kaikkien kolmen kanssa.

Minulta menee useampi päivä että saan lapset palaamaan normaaliin ja siivottua kodin.

Väsyneenä ei voi ottaa anoppia vastaan koska ei jaksa pitää puoliaan, ei jaksa kulkea perässä ja kieltää tutkimasta laatikkoja ja kaappeja. Ei jaksa viedä kylppäristä omia tuotteita pois, joita anoppi kokeilee ilman lupaa. Ei jaksa!

Vierailija kirjoitti:

Väsyneenä ei voi ottaa anoppia vastaan koska ei jaksa pitää puoliaan, ei jaksa kulkea perässä ja kieltää tutkimasta laatikkoja ja kaappeja. Ei jaksa viedä kylppäristä omia tuotteita pois, joita anoppi kokeilee ilman lupaa. Ei jaksa!

Meillä inventoidaan lääkekaappi, postilaatikko ja siirrellään huonekalut... Jos ei vahdi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lastenlapsia ja olen vauva- aikana kyläillessäni sanonut , että voin leikittää/ viedä ulos vauvaa tms ja äiti voi mennä päiväunille.

Tätä ovat äidit kyllä käyttäneet hyväkseen ja joskus ovat saaneet nukuttua ja joskus ovat vaan levänneet ja selanneet kännykkää omien sanojensa mukaan.

Eikö tätä voisi AP myös ehdottaa anopille?

AP taitaa olla niitä, joille mitkään ehdotukset tai selitykset eivät kelpaa. Lapsihan oli "pahimmassa vierastamisiässä" eli ilmeisesti noin 10 kk ikäinen. Tilanne selviää, jos lapsi näkee tapaamiaan ihmisiä tarpeeksi tiheästi, ja jos vierastamiskohtaus iskee, se yleensä menee ohi, kun antaa lapsen rauhassa seurata tilannetta omaa tahtiaan ja tarjota kontaktia esim. jonkin tutun kivan lelun tai esineen avulla. Omat lapsenlapseni esimerkiksi tykkäävät kovasti rannekellostani, jota on kiva tutkia. 

Minulle kyllä kelpasi anopin apu lasten ollessa pieniä silloin harvoin kun sitä oli tarjolla. He ulkoilivat tai pelasivat jotain mummon kanssa samalla kun minä vedin tsetaa tai tein kotihommia. Muistan senkin hyvin, kun kotiuduimme sairaalasta kolmannen lapsen synnyttyä. Talo oli siivottu, pakastimeen tehty ruokaa ja leivottu pullaa. Pöydällä oli lappu, että isovanhemmat olivat pistäytyneet purjehdusretkellään meidän kaupungissa, käyneet auttamassa ja jatkaneet matkaa.  Tämänkin jälkeen tosin taisin olla sitä mieltä, että vähääpä heitä tuntui uusin lapsenlapsi kiinnostavan, kun eivät sen vertaa viitsineet odottaa että olisivat tavanneet hänet... :D 

Miksi ihmeessä ap pisti työmatkalla olleen miehen asialle eikä laittanut itse anopille viestiä, että päivän suunnitelmat valitettavasti muuttuivat? Tai miksei anoppi itse saanut päättää annetun tilannekuvauksen perusteella, tullako vai ei? Kai tämäkin jokin trölli on...

Ai vieras voi päättää tuleeko vai ei, jos emäntä kokee olevansa liian väsynyt ottamaan vastaan vieraita (tai sukulaisia) kotonaan. Ei se nyt niin vain mene. Kyllä saa asettaa rajansa ja niitä pitää kunnioittaa. Sinä määrittelet rajasi eri tavalla kuin AP. Minä en todellakaan halua kotiini hääräämään ketään muuta kuin siellä asuvia perheenjäseniä, varsinkaan jos en voi hyvin. Mielummin kestän sotkua, hoidan siivouksen myöhemmin ja tilaan ruokaa Woltilla.

Se vaan usein on niin, että ne tulevaisuuteen työnnetyt hommat on edessä joka tapauksessa, eikä kaikilla ole rahaa maksaa Freskoja ja Woltteja loputtomiin. Itse se on funtsittava, mikä on pienimmän vaivan raja. Jos toistuvasti kieltäydyt sukulaisista ja heidän avustaan silloin kun sitä vielä olisi tarjolla, on pomminvarmaa että jossain vaiheessa heille ei enää tule mieleen kiinnostua teidän lapsista ja olla hyödyksi.  Etenkin jos ei viitsi edes itse ilmoittaa, missä ne rajat menee.

Onpa kiva tajuta, että minusta ei tule tuollaiste herne nenässä -anoppia. Olen omat lapsenikin totuttanut siihen, että jos apua haluaa, sitä kannattaa pyytää, me autetaan kyllä. Apua ei tuputeta silloin, kun se ei heille sovi.