Lue keskustelun säännöt.
Hei lapseton (vela)! Mikä on elämäsi suola?
21.09.2021 |
Olen siis itsekin vela, enkä ajattele että vain lapsista saisi elämän täyttymyksen. Mutta itsellä paha kolmenkympinkriisi ja lähipiiri on ratkaissut samanlaiset ongelmat pykäämällä kakaroita. Oma mielikuvitus ei riitä keksimään elämälle sisältöä, etenkään nyt korona-aikana...
En siis ole lainkaan uraihminen myöskään, olen tehnyt vain pätkätöitä ja työtön olen tällä hetkellä. Eläimistä pidän todella paljon, kissa jo on ja haluaisin vielä joskus koiran. Matkustelu ihan kivaa joskus, mutta ei mikään "mun juttu" varsinaisesti ja koronan takia tauolla määrittelemättömän ajan muutenkin.
Olen jo opiskellut yhden tutkinnon (maisteri), joten nyt elämä on vain koko ajan "tätä samaa". Ei mitään uutta mielenkiintoista mitä odottaa tai mihin pyrkiä. Olisi kiva kuulla "elämäntarinoita" ihmisiltä, jotka elelevät mukavaa ja itselleen merkityksellistä elämää ILMAN LAPSIA, koska tosiaan lähipiiri pauhaa vain siitä, että lapset ne ovat elämän tärkein asia. Minua vaan ei lapset kiinnosta yhtään, ikävä kyllä. Olisi helpompaa jos kiinnostaisi.
Kommentit (164)
Työnteko, sijoittaminen, harrasteopiskelu, liikunta, matkailu/retkeily, taide, kirjallisuus... Ei meinaa aina tunnit riittää vuorokaudessa kaikkeen tekemiseen. Elämäni päämäärä on taloudellinen omavaraisuus, ja sitä kohti olen nyt tavoitteellisesti kulkenut viimeiset 5 vuotta. Sen takia mm. käyn töissä, vaikka ei aina huvittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ, harrastukset, ystävät, suku ja mies. Se tasainen tasapainoinen arki on parasta just nyt. Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, jne voi ottaa vaan rennosti. Ei tarvitse pelätä esim työn menettämistä.
Mitä sitten, kun olet aivan yksin?
En ole tuo lainaamasi, mutta mitä sitten? Itse olen valinnut lapsettomuuden ja olen valmis siihen, että yksinäisyys on yksi mahdollisuus. Toinen mahdollisuus on se, että minulla on iso sosiaalinen ystäväpiiri, jonka uskon kantavan niin pitkälle kuin meissä järki juoksee ja henki pihisee. Ei lapsettomuus tarkoita automaattisesti yksinäistä vanhuutta. Ja kaikkihan eivät tarvitse seuraa samalla tavalla, sekin on otettava huomioon.
Ja kyllä ne Attendon hoitsut kiusaavat, vaikka kakaroita olisi kymmenen ja lastenlastenlapsia sata. Vanhuuden takia ei kenenkään tarvitse tehdä lapsia, ei teitä lapset kuitenkaan koteihinsa loppuelämäänne viettämään ota. Sitä on aivan turha kuvitella.
Ja FYI: minä olen juuri niitä, jotka eivät seuraa juuri tarvitse näin keski-iässäkään. Aviomies riittää ja pari ystävää. Ja jos mies kuolee ennen minua, en ollenkaan kaipaa sen kummempaa seuraa, sen verran erakkomaisuuteen taipuva olen nyt ja aina ollut. Minulle riittää, kunhan on tarpeeksi mielenkiintoista luettavaa vinot pinot.
Stressitön elämästä nauttiminen ja kokemuksien keräily.
Ei oikeastaan mikään. Mutta en myöskään koe, että mulla pitäis olla joku erityinen "mun juttu", joka tekisi elämäni ihan mahtavan upeaksi ja sementöisi sen, että mun elämällä oli joku hieno tarkoitus. Sellaset höpinät ovat itsepetosta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa vela?
Velaton se vasta olisi mukavaa olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa vela?
En tiedä
Upea ura kansainvälisillä oopperalavoilla, joissa lapselliset kollegat kadehtivat, kun lapseton saa hurauttaa puolisonsa kanssa moottoripyörällä konserttien jälkeen minne mieli tekee. Kuusikymppisenä sitten -eh... mies on lähtenyt ja yksinäisyys purkautuu twitterin vodkahuuruisissa bikiniselfieissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työnteko, sijoittaminen, harrasteopiskelu, liikunta, matkailu/retkeily, taide, kirjallisuus... Ei meinaa aina tunnit riittää vuorokaudessa kaikkeen tekemiseen. Elämäni päämäärä on taloudellinen omavaraisuus, ja sitä kohti olen nyt tavoitteellisesti kulkenut viimeiset 5 vuotta. Sen takia mm. käyn töissä, vaikka ei aina huvittaisi.
Luulen että ainakin osa tätä omaa ongelmaani on se, että minulla ei ole mitään päämääriä. Tuli tästä viestistäsi mieleen. Taisin aloituksessakin mainita että elämä on vain tätä samaa, päivästä ja vuodesta toiseen. Tuntuu etten etene mihinkään, vanhenen vain mutta samalla pysyn paikoillani. Jämähdän.
Ap
Meiran jodioitua tulee Prismasta ostettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meiran jodioitua tulee Prismasta ostettua.
Hauska heh heh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnteko, sijoittaminen, harrasteopiskelu, liikunta, matkailu/retkeily, taide, kirjallisuus... Ei meinaa aina tunnit riittää vuorokaudessa kaikkeen tekemiseen. Elämäni päämäärä on taloudellinen omavaraisuus, ja sitä kohti olen nyt tavoitteellisesti kulkenut viimeiset 5 vuotta. Sen takia mm. käyn töissä, vaikka ei aina huvittaisi.
Luulen että ainakin osa tätä omaa ongelmaani on se, että minulla ei ole mitään päämääriä. Tuli tästä viestistäsi mieleen. Taisin aloituksessakin mainita että elämä on vain tätä samaa, päivästä ja vuodesta toiseen. Tuntuu etten etene mihinkään, vanhenen vain mutta samalla pysyn paikoillani. Jämähdän.
Ap
Sun pitää löytää jokin itseäsi kiinnostava projekti, minkä parissa alat puuhata ja ehkä sitä kautta löydät sen päämääränkin. Tai ainakin tulet kokeilleeksi jotain uutta ja saat hetkeksi vaihtelua arkeesi. Se voi olla esim. jokin uusi liikunta- tai retkeilyharrastus tai niiden yhdistelmä (kuten SUP-lautailu, melominen, pyöräily, telttailu), tai vaikka huonekasvit, lintubongaus tai lentokoneiden valokuvaus. Jos sinä tykkäät lemmikeistä, niin miten olisi kissa- tai koiranäyttelyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Upea ura kansainvälisillä oopperalavoilla, joissa lapselliset kollegat kadehtivat, kun lapseton saa hurauttaa puolisonsa kanssa moottoripyörällä konserttien jälkeen minne mieli tekee. Kuusikymppisenä sitten -eh... mies on lähtenyt ja yksinäisyys purkautuu twitterin vodkahuuruisissa bikiniselfieissä.
Älä yleistä. Itse olen aina viihtynyt yksikseni, en todellakaan kaipaa mitään perhe-arkea. Tällä hetkellä elän avo-liitossa, sitä ennen asuin vuosia yksin. Ei elämäni kaatuisi mihinkään jos taas joskus päätyisin yksineläjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnteko, sijoittaminen, harrasteopiskelu, liikunta, matkailu/retkeily, taide, kirjallisuus... Ei meinaa aina tunnit riittää vuorokaudessa kaikkeen tekemiseen. Elämäni päämäärä on taloudellinen omavaraisuus, ja sitä kohti olen nyt tavoitteellisesti kulkenut viimeiset 5 vuotta. Sen takia mm. käyn töissä, vaikka ei aina huvittaisi.
Luulen että ainakin osa tätä omaa ongelmaani on se, että minulla ei ole mitään päämääriä. Tuli tästä viestistäsi mieleen. Taisin aloituksessakin mainita että elämä on vain tätä samaa, päivästä ja vuodesta toiseen. Tuntuu etten etene mihinkään, vanhenen vain mutta samalla pysyn paikoillani. Jämähdän.
Ap
Sun pitää löytää jokin itseäsi kiinnostava projekti, minkä parissa alat puuhata ja ehkä sitä kautta löydät sen päämääränkin. Tai ainakin tulet kokeilleeksi jotain uutta ja saat hetkeksi vaihtelua arkeesi. Se voi olla esim. jokin uusi liikunta- tai retkeilyharrastus tai niiden yhdistelmä (kuten SUP-lautailu, melominen, pyöräily, telttailu), tai vaikka huonekasvit, lintubongaus tai lentokoneiden valokuvaus. Jos sinä tykkäät lemmikeistä, niin miten olisi kissa- tai koiranäyttelyt?
Niin varmaan pitäisikin. Olen ollut koronan suhteen varovainen ja noudattanut suosituksia aika tiukasti. Siis ylimääräisiä kontakteja vältellen. Mihinkään lähiseudun lemmikkitapahtumiin ei edes ole otettu yleisöä, mutta josko ensi vuonna viimeistään pääsisi jo... Jotain uutta todellakin kaipaan. Olen kokeillut elämäni aikana todella monia harrastuksia, mutta viime vuosina en ole oikein mitään uutta tehnyt. Koronan aikana en yhtään mitään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta on varmastikin väärä paikka pohtia aihetta.
Hur så?
Vierailija kirjoitti:
Henkinen ja taloudellinen vapaus. Vastuu vain itselle ja puolisolle, jos sellainen on. Itselläkin oli tuota lapsikriisiä 3-kympin jälkeen, mutta pidin pääni ja olen pysynyt lapsettomana. Nyt 43-vuotiaana katson, että tämä oli kuin olikin paras ratkaisu ja sopii itselleni. Sisarusten lapset ajavat minulle sen hellittelyn tarpeen, mutta myönnän ihan suoraan että olen myös helpottunut kun pääsen siitä showsta pois. En usko että elämäni olisi saanut mitään täyttymystä lapsen mukana, päinvastoin se olisi aiheuttanut stressiä ja painetta, johon en olisi ollut valmis tai halukas.
Se tavallinen arki lasten kanssa ei onneksi ole koko ajan sellaista showta miltä se voi kyläillessä näyttää. Lapset kun yleensä innostuvat vähän liikaa kylässä ollessaan. Kotona ollaankin sitten ihan rauhassa omissa puuhissaan. Ihan vaan ohiksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ, harrastukset, ystävät, suku ja mies. Se tasainen tasapainoinen arki on parasta just nyt. Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, jne voi ottaa vaan rennosti. Ei tarvitse pelätä esim työn menettämistä.
Mitä sitten, kun olet aivan yksin?
En ole tuo lainaamasi, mutta mitä sitten? Itse olen valinnut lapsettomuuden ja olen valmis siihen, että yksinäisyys on yksi mahdollisuus. Toinen mahdollisuus on se, että minulla on iso sosiaalinen ystäväpiiri, jonka uskon kantavan niin pitkälle kuin meissä järki juoksee ja henki pihisee. Ei lapsettomuus tarkoita automaattisesti yksinäistä vanhuutta. Ja kaikkihan eivät tarvitse seuraa samalla tavalla, sekin on otettava huomioon.
Ja kyllä ne Attendon hoitsut kiusaavat, vaikka kakaroita olisi kymmenen ja lastenlastenlapsia sata. Vanhuuden takia ei kenenkään tarvitse tehdä lapsia, ei teitä lapset kuitenkaan koteihinsa loppuelämäänne viettämään ota. Sitä on aivan turha kuvitella.
Ja FYI: minä olen juuri niitä, jotka eivät seuraa juuri tarvitse näin keski-iässäkään. Aviomies riittää ja pari ystävää. Ja jos mies kuolee ennen minua, en ollenkaan kaipaa sen kummempaa seuraa, sen verran erakkomaisuuteen taipuva olen nyt ja aina ollut. Minulle riittää, kunhan on tarpeeksi mielenkiintoista luettavaa vinot pinot.
Täsmälleen samat sanat täältä.
Mä tykkään tällaisesta hitaasta elämästä ja mulla on myös mielekkäitä harrastuksia, joihin on mukava uppoutua (löydän myös uusia, joissa on kiva kehittyä). Mulla on myös haaveita ja tavoitteita elämässä, jotka vievät eteenpäin.
Me matkustellaan normaaliaikana paljon. Kumpikin epäsäännöllisissä duuneissa, päästään lähtemään milloin vaan kunhan saadaan koiralle hoito. Koira siis tärkeä perheenjäsen, sen kanssa lenkkeillään paljon ja senkin kanssa voi tietty matkustaa kunhan kuljetaan omalla autolla.
Käydään paljon ulkona syömässä, tykätään molemmat syödä ja juoda hyvin. Aika paljon vietetään aikaa pihapiirissä kavereiden kanssa, grillaillaan ym. (siis kesäaikaan...).
Mä tykkään käydä museoissa ja näyttelyissä, katson paljon tv-sarjoja ja luen paljon.
Ikää huomattavasti enemmän kuin sulla, eikä koskaan ole ollut mitään mietintää että hankkisko lapsia, ihan mahdoton ajatus, eikä hetkeäkään ole ollut lapsen kaipuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea ura kansainvälisillä oopperalavoilla, joissa lapselliset kollegat kadehtivat, kun lapseton saa hurauttaa puolisonsa kanssa moottoripyörällä konserttien jälkeen minne mieli tekee. Kuusikymppisenä sitten -eh... mies on lähtenyt ja yksinäisyys purkautuu twitterin vodkahuuruisissa bikiniselfieissä.
Älä yleistä. Itse olen aina viihtynyt yksikseni, en todellakaan kaipaa mitään perhe-arkea. Tällä hetkellä elän avo-liitossa, sitä ennen asuin vuosia yksin. Ei elämäni kaatuisi mihinkään jos taas joskus päätyisin yksineläjäksi.
Se lapsivaihe kestää parisenkymmentä vuotta ja taas on aikaa vapaaseen ja stressittömään yksinoloon. Aikuiset lapset elävät omaa elämäänsä, mutta on elämän perusasia tietää, että he ovat olemassa. Sitä ei mitkään luetut kirjat, kiireettömät joogasessiot ja maailmanmatkat riitä syrjäyttämään.
Nautin yksinolosta ja minusta se on yksi tärkeimmistä taidoista joka kaikkien tulisi opetella. Se esim vahvistaa sitä itsetuntoa sillä yksinolo opettaa sinua luottamaan itseesi.