"Jos odotat isovanhempien hoitavan, älä tee lapsia"
Terve muistutus kaikille lisääntymiskiimaisille: kyllä ne lapsukaiset täytyy ihan oikeasti itse kyetä hoitamaan. Myös ne vaikeat tapaukset. Jos on vähänkin varma omista resursseistaan tai motivaatiostaan, kannattaa jättää koko touhu väliin ja toteuttaa omia mielihalujaa, kuten nämä ajatuksiaan jakaneet isovanhemmat.
Kommentit (76)
Toisaalta lapsilleen voi ilmoittaa, että haluaa lapsenlapset yökylään seuraavat 25 vuotta ja että niiden lastenlasten vanhempien on hyväksyttävä se, että he saavat aikanaan pakottaa teininsä isovanhemmille. On kurjaa kuvitella, että isovanhemmat ovat yökyläilyautomaatti siinä vaiheessa, kun vanhemmilla on olevinaan raskasta, mutta ne lastenlasten yökyläilyt vähenevät, kun ikää tulee lisää. Silloin isovanhemmille olisi tärkeää, että teinit käyvät apuna ja seurana, haluvivat tai eivät.
Turhan usein isovanhempien suhde lapsenlapsiin on hoitosuhde, josta ylläpidetään silloin, kun se välissä oleva sukupolvi haluaa omaa aikaa.
On se vaan kumma juttu, että nykyiset pienten lasten vanhemmat ovat ensimmäinen sukupolvi, joka joutuu aivan oman onnensa nojassa lapsensa hoitamaan. Ne nykyiset isovanhemmat, "jotka ovat hommansa jo hoitaneet", kyllä roudasivat lapsensa omien vanhempiensa hoitoon tuon tuostakin.
Itsekin olin kesät mummolassa tai sukulaisten nurkissa. Yökylään kavereille vietiin oikein innokkaasti (vielä innokkaammin lähetettiin vaan menemään niin, ettei itse tarvinnut vaivautua viemään). Silti äitini on nyt mummona sitä mieltä, ettei hänkään saanut mitään apua keneltäkään koskaan. Muisti on valikoiva, mutta aivan erityisen valikoiva se tuntuu olevan näillä suurten ikäluokkien ihmisillä.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:34"]

[/quote]
Mun serkulla oli muistinsa mukaan samanlainen lapsuus kuin sinulla. Todellisuudessa vaihtoehtona oli se, että serkku olisi ollut ypöyksin kotona kesät pikkulapsesta alkaen. Hän itse halusi maalle mummolaan hoitamaan eläimiä. Aikuisena hän on päättänyt, että se olikin äitinsä, joka halusi lapsen muualle, vaikka todellisuudessa lähtijänä oli serkku. Mutta kun haluaa syyllistää, voi aina muistaa toisin.
Luitko ap koko artikkelia? Muutama kommentoi, ettei halua hoitaa, osa oli valmis hoitamaan silloin tällöin ja jokunen halusi kuulua tiiviisti lapsenlapsien elämään. Mielestäni teit aloituksen painottaen ainoastaan isovanhempia, jotka eivät halunneet lapsenlapsiaan hoitaa.
Osa naisista on luontaisia äitejä. Heille hoivaaminen, johdonmukainen kasvattaminen, lapsen tarpeisiin vastaaminen ja lapsen kanssa oleminen on parasta ikinä. Nämä naiset hankkivat tulevaisuudessakin lapsia ja ovat heille hyviä äitejä.
Osa naisista taas on ensisijaisesti jotakin muuta. He voivat rakastaa lapsiaan ja suoritua kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä oikein hyvin, mutta äitiys on heille vain yksi rooli muiden joukossa. He haluavat elämältä paljon muutakin ja väsyvät helposti vanhemmuuden rasituksiin. Heille vanhemmuuden ikävät puolet ovat vain ikäviä, eivät syvästi merkityksellinen osa vanhemmuutta.
Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluville naisille olisi hyvä saada iskostettua luottamus siihen, että elämä sujuu aivan mainiosti ilmankin lapsia. Lapsettomuus on hyvä vaihtoehto ja varmasti helpompi ja mukavampi tie onnellisuuteen.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:34"]
Muisti on valikoiva, mutta aivan erityisen valikoiva se tuntuu olevan näillä suurten ikäluokkien ihmisillä.
[/quote]
Mikä ihmeen valikoiva muisti? Ei kukaan noista ajatuksiaan kertoneista väittänyt, ettei heidän sukupolvensa olisi turvautunut omien vanhempiensa apuun. Varmasti useimmat heistä tekivät juuri niin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että heillä itsellään olisi velvollisuus samaan. Jokainen isovanhempi päättää ihan itse, millaista apua haluaa tarjota ja millä ehdoin. Aikaisempien sukupolvien virheitä ei ole pakko toistaa. -ap
Näissä keskusteluissa aina unohtuu se terve vastavuoroisuus ja auttaminen. Me käymme mieheni kanssa puutöissä ja asentamassa telkkareita siinä missä mummo vahtii meidän lastamme jonkun menon ajan. Kun meiltä pyydetään apua autamme kykymme mukaan ja jos me tarvitsemme apua niin lähes aina sitä saamme. Enkä tiedä mitä valittamista siinäkin on. Lisäksi uskokaa tai älkää oma äitini vahti lastamme ensimmäiset pari vuotta kun minun piti palata töihin ja meidän vanhempien vuorotöiden takia "lapsenvahtia" tarvittiin ja vuoden vanhaa emme päiväkotiin halunneet. Tarjosimme rahallista palkkiota jopa, mutta kaikista näistä mummo kieltäytyi ja halusi samassa hoitaa myös meidän perheen koiran.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:34"]
Muisti on valikoiva, mutta aivan erityisen valikoiva se tuntuu olevan näillä suurten ikäluokkien ihmisillä.
[/quote]
Mikä ihmeen valikoiva muisti? Ei kukaan noista ajatuksiaan kertoneista väittänyt, ettei heidän sukupolvensa olisi turvautunut omien vanhempiensa apuun. Varmasti useimmat heistä tekivät juuri niin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että heillä itsellään olisi velvollisuus samaan. Jokainen isovanhempi päättää ihan itse, millaista apua haluaa tarjota ja millä ehdoin. Aikaisempien sukupolvien virheitä ei ole pakko toistaa. -ap
[/quote]
Eli sinäkin olet hoidattanut lapsesi isovanhemmilla ja nyt vakuutat itsellesikin että sun ei kuitenkaan tarvi hoitaa lapsenlapsia. Ei ole mitään velvoitetta, ihan hyvin voi todeta että olen jo hoitanut (hoiditko todella?) lapseni, hoida sinä omasi. On se kätevää tämä systeemi, pullasta saa ihan vapaasi nyppiä vaan rusinat :)

Eli sinusta on ihan OK, jos joku sanoo "Hähä, sainpas kusetettua sua, mitäs läksit"? Siitähän tässä on nyt kysymys. Itse nyhdetään kaikki apu irti, mutta antavana osapuolena ei haluta olla.
t. 4
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:54"]

Ei minulla ole lapsia. Mutta asia on juuri niin kuin sanot. Jokainen päättää itse, minkälaista lastenhoitoapua tarjoaa. Tällä ei ole vastavuoroisuuden kanssa mitään tekemistä. Vastavuoroinen avun tarjoaminen tarkoittaa keskinäistä apua. Eli esimerkiksi vanhempi auttaa lastaan, lapsi vanhempaansa. -ap
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:34"]
Muisti on valikoiva, mutta aivan erityisen valikoiva se tuntuu olevan näillä suurten ikäluokkien ihmisillä.
[/quote]
Mikä ihmeen valikoiva muisti? Ei kukaan noista ajatuksiaan kertoneista väittänyt, ettei heidän sukupolvensa olisi turvautunut omien vanhempiensa apuun. Varmasti useimmat heistä tekivät juuri niin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että heillä itsellään olisi velvollisuus samaan. Jokainen isovanhempi päättää ihan itse, millaista apua haluaa tarjota ja millä ehdoin. Aikaisempien sukupolvien virheitä ei ole pakko toistaa. -ap
[/quote]
Eli sinusta on ihan OK, jos joku sanoo "Hähä, sainpas kusetettua sua, mitäs läksit"? Siitähän tässä on nyt kysymys. Itse nyhdetään kaikki apu irti, mutta antavana osapuolena ei haluta olla.
t. 4
[/quote]
Tarkoitan, että on ihan okei olla tarjoamatta lastenhoitoapua, jos ei sellaista halua tarjota. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen velvollisuus. Ainoat ihmiset, joilla on velvollisuus hoitaa lasta, ovat lapsen vanhemmat. Tämä vastuu lapsen hyvinvoinnista on absoluuttinen ja sitova. Jos pariskunta ei tätä asiaa ymmärrä, heidän on parempi jäädä lapsettomiksi. -ap
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:11"]

Ymmärrätkö, että kun vuosikymmeniä ellei -satoja isovanhemmat ovat yhteisöllisesti auttaneet vanhempia lastenhoidossa, ja sitten yhtäkkiä yksi sukupolvi ilmoittaa, ettei aio auttaa (vaikka itse saikin apua), sitä pidetään, noh, kusipäisenä? Ja että tällainen kusipäinen asenne voi tulla pienten lasten vanhemmille yllätyksenä, koska yleensä apua saanut myös itse vuorostaan auttaa?
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:29"]

Ymmärrän, että joitakin vanhempia harmittaa kovasti ajatus siitä, ettei heille olekaan lvassa maksutonta lastenhoitoapua joustavasti ja aina tarpeen mukaan. Totta kai jokainen vanhempi haluaa itselleen tällaisen edun. Mutta ymmärrätkö puolestasi sinä, miten kusipäistä on vain odottaa, että omat vanhemmat haluavat tällaiseen järjestelyyn ryhtyä, koska "niin on aina ennenkin tehty"? Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus. -ap
Ei, mielestäni ei ole kusipäistä odottaa, että itse lastenhoitoapua saaneet isovanhemmat antaisivat lastenhoitoapua lapsilleen, jos nämä sitä tarvitsevat. Jos lapsistaan ei välitä sen vertaa että heitä haluaisi auttaa, olisi itse saanut jättää lapsensa tekemättä.
t. 4/14
Nro 4/14 on muuten itsekin lapseton, että revi siitä. Äitini on mummo, muttei minun lapsilleni.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:35"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:29"]
Ymmärrätkö, että kun vuosikymmeniä ellei -satoja isovanhemmat ovat yhteisöllisesti auttaneet vanhempia lastenhoidossa, ja sitten yhtäkkiä yksi sukupolvi ilmoittaa, ettei aio auttaa (vaikka itse saikin apua), sitä pidetään, noh, kusipäisenä? Ja että tällainen kusipäinen asenne voi tulla pienten lasten vanhemmille yllätyksenä, koska yleensä apua saanut myös itse vuorostaan auttaa?
[/quote]
Ymmärrän, että joitakin vanhempia harmittaa kovasti ajatus siitä, ettei heille olekaan lvassa maksutonta lastenhoitoapua joustavasti ja aina tarpeen mukaan. Totta kai jokainen vanhempi haluaa itselleen tällaisen edun. Mutta ymmärrätkö puolestasi sinä, miten kusipäistä on vain odottaa, että omat vanhemmat haluavat tällaiseen järjestelyyn ryhtyä, koska "niin on aina ennenkin tehty"? Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus. -ap
[/quote]
Ehkä enemmän tuossa häiritsee kyllä se tapa millä se "velvollisuus" vältetään, eli sanotaan että MINÄ OLEN HOITANUT OMAT LAPSENI, hoida sinäkin nyt omasi. Vaikka oikeasti ne lapset hoiti ihan joku muu. Eli valehdellaan suoraan päin naamaa. Ihan kuin ne omat lapset ei muka muistais kuka ne oikeesti hoiti. Ollaan siis oltu itsekkäitä jo aikanaan ja sitä samaa itsekkyyttä ja epärehellisyyttä vaan jatketaan. Ei mitään kunnioitusta muita kohtaan.
Parempihan se kyllä lapselle on ettei tollasten kanssa ole tekemisissä.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:44"]
Parempihan se kyllä lapselle on ettei tollasten kanssa ole tekemisissä.
[/quote]
Mielenkiintoista, että haluat lasten olevan tekemisissä isovanhempiensa kanssa vain, jos nämä suostuvat ilmaiseksi lastenvahtiavuksi silloin, kun lapsen vanhemmat sitä tarvitsevat. Mitä tämä kertoo mielestäsi omista arvoistasi? -ap
Taidat muuten projisoida aika pahasti, 18. Aivan varmasti useimmat tuossa kirjoittaneet isovanhemmat ovat hoitaneet omat lapsensa pääosin itse. Ilmeisesti sinulla on henkilökohtaisia kokemuksia päinvastaisesta, ja se värittää kommenttejasi. -ap
Suurten ikäluokkien tunnekylmyys ei näköjään koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Niin, velvollisuutta ei ole, mutta lapsiaan rakastava, empatiakykyinen ihminen auttaa omaa jälkikasvuaan jos vaan voi. TIETYSTI. Valoja nyt.
Aivan. Vähänpä olet oppinut viimeaikaisistakaan uutisista. Tietysti lapsistaan on vastuussa ihan itse. Mutta se malli että yksi aikuinen on keskenään lastensa kanssa kotona vuodesta toiseen on täysin vääristynyt. Kuin myös se että itse pitäisi aina ja kaikkialla jaksaa. EI PIDÄ. Ihminen tarvitsee elämän rankimpina hetkinä paljon tukea ja apua. Myös lapset, joilla on hyvä sosiaalinen ympäristö, sosiaaliset vanhemmat ja vanhemmat jotka osaavat olla heikkoja turvautua ja pyytää apua, saavat parhaimmat eväät elämäänsä. En lukenut tuota juttua. Meidän suvussa isovanhemmat itse- sekä heidän ystäväpiirissään myös; HALUAVAT olla lastenlastensa kanssa. Haluavat tukea vanhemmuutta. Senkin on todettu olevan suureksi eduksi, että isovanhemmat ihailevat, arvostavat ja tukevat lastensa vanhemmuutta. Lisäksi mitään varman päälle varmistettua ja ennakoitua ja budjetoitua elämää ei ole olemassakaan. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Onnellisia he jotka uskaltavat silti elää ja uskoa. Pyytää apua kun sitä tarvitsevat. Eihän sille mitään voi että jotkut ovat väsyneitä, itsekkäitä, katkeria turvatakseen sukunsa jatkumista. Se on suru ja suuri puute ihan niille lapsenlapsillekin. Vaikka kun ei tiedä mistä jää paitsi ei se ehkä niin harmita. Ja vielä yksi asia: jos isovanhempi ei halua tai jaksa hoitaa lapsenlapsiaan, hänen tehtävänsä on ihan itse kertoa se. Vanhemmille nöyryytetyille ihmisillehän se ei ole helppoa, mutta ei niitä rajoja kukaan laita jos ei itse uskalla.