"Jos odotat isovanhempien hoitavan, älä tee lapsia"

2

Niin, kaiken saa ostopalveluna jos niin haluaa välttämättä asian ajatella, olipa kyse lastenhoidosta tai vaikka kattoremontista tai televisionasennuksesta. Minusta vain on tosi ikävää, jos suhtautuu omiin lapsiinsa tai vanhempiinsa lähinnä rasitteina, jotka verottavat merkittävästi omaa aikaa. 

Ei minuakaan sanan varsinaisessa merkityksessä huvita mennä mummoni pihaa haravoimaan. Olenpa kuitenkin mennyt ja jäänyt sinne vielä istumaan muutaman kupillisen verran, ja meillä on mummoni kanssa oikeastaan todella läheiset välit. Samoin kuin omien vanhempieni kanssa. Minä olen saanut sekä isovanhemmiltani että omilta vanhemmiltani määrättömästi apua, mutta ei se tarkoita että minut olisi paapottu pilalle. Minä tarjoan heille saman avun ja tulen tarjoamaan samaa palvelua myös omille lapsilleni. Emme me ajattele toisiamme rasitteina, vaan "liigana", joka kannattaa jokaisen jäsenensä vaikeinakin hetkinä. 

Ja jokaisella meillä on myös oma suu sanoa, kun ei oikeasti pysty, ehdi tai kykene. Ei kenenkään tarvitse revetä 24/7 lastenhoitoavuksi tai ikuiseksi piiaksi vanhempiensa nurkille. Kun on balanssissa terve omien rajojen kunnioittaminen ja toisaalta omasta jälkikasvustaan/vanhemmistaan välittäminen, pitäisi homman pelittää. 

Olen hoitoalalla ja sydäntäni lämmitti alkuviikosta omaisen kertoma tarina. Tulivat katsomaan mummoa ja mukana siis mummon poika ja tämän vaimo sekä heidän teini-ikäinen tytär. Omaiset kertoivat lämmöllä, kuinka mummo oli huolehtinut lapsenlapsistaan lämmöllä ja sydämellä ja yhdenkään lapsista ei koskaan tarvinnut mennä päivähoitoon vanhempien käydessä töissä. Mummo oli koinhengetär. Näitten ihmisten kesken tuntui olevan lämpö ja välittäminen. Mummo oli huolehtinut jälkikasvustaan ja nyt käytiin katsomassa mummoa.

Juuri tuo välittäminen ja huolehtiminen ovat mielestäni avainsanat. Kun huolehdit lähimmäisistäsi, sinustakin huolehditaan. Ja mikä ihmeellisintä, tuo "hyvyys" heijastuu aika laajalle.

2

Onko oikeasti näin, että lapsistaan ei tarvitse välittää heti, kun he muuttavat pois kodista? Itselleni tämä ei tulisi mieleenkään. Omat lapseni ovat vielä pieniä, mutta ei minun välittäminen ja huolenpitäminen lopu siihen, kun he lähtevät opiskelemaan tai työelämään, eikä edes siihen, kun he perustavat oman perheen. Minusta, jos lapsia lähtee tekemään, niin silloin pitää ymmärtää, että vastuu ja huolehtiminen ei lopu esim. 18-vuotiaana vaan kyllä omistaan tulee välittää koko loppuelämän. En tarkoita, että isovanhempien tulisi olla käytettävissä joka hetki, vaan, että kyllä sitä kiinnostusta omien lastensa elämään ja lastenlastensakin tulisi olla senkin jälkeen, kun he ovat pesästä lentäneet. Onneksi omassa perheessäni ja myös mieheni perheessä näin onkin. Lastenhoitoapua saa silloin, kun on tarvetta (meillä n. kerran parissa kuukaudessa) ja isovanhemmat myös pyytävät lapsiamme kylään omasta tahdostaan.

Olen 46v mummo ja työelämässä. Hoidan ilomielen pientä rakasta aina, kun töiltäni pystyn. Mikä on ihanampaa kuin pienen lapsen ja mummon välinen kiintymys ja lapsen luottavaiset silmät.

Ennenvanhaan paljolti mummolat olivat maalla ja suojaisia paikkoja lasten viettää kesää.

Nykyään voivat mummot/papat asua kaupugissa tyyliin Kallio. Ei kaikilla isovanhemmilla ole tiloja yms. turvallista ympäristöä lasten lapsien hoitoon.

Muutenkin tämä jankkaus on tyypillistä on-off AV-keskustelua. Miksi aina ääripäät hakeutuvat kinaamaan?

Isovanhemmat hoitava lapsen lapsiaan, silloin kun ehtivät/kykenevät. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys!

Tässä on yksi syy lisää, miksen luultavasti tule hankkimaan lapsia koskaan. Omat vanhempani eivät suostu ottamaan edes kissaamme hoitoon viikoksi, joten epäilen vahvasti, että hoitoapua olisi tulossa lastenkaan kanssa paljoa. Miehellä taas on muuten niin huonot välit vanhempiinsa, ettei sieltä edes hoitoapua oltaisi hakemassa. En ole mitenkään lapsirakkain ihminen, vaan väsyn pienten lasten kanssa jo vuorokaudessa, joten pikkulapsi-iän yli jaksaakseni tarvisin kuitenkin säännöllistä hoitoapua. Koska tätä tuskin on tulossa, niin eipä tule lapsenlapsiakaan vanhemmilleni, vaikka nämä niitä haluaisivat. Onneksi mulla ei ole mitään hurjan vahvaa lisääntymistarvetta ainakana vielä ja toivottavasti sitä ei tulekaan.

Itse hämmästelen lähinnä sitä, miten vähän miehen vanhemmat haluavat nähdä lapsiamme. Appivanhemmat ovat eläkkeellä, mutta tässä kahdeksan vuoden aikana, kun meillä lapsia on ollut, ovat ehkä kerran vuoteen oma-aloitteisesti pyytäneet lapsiamme heille kylään tai hoitoon. Ovat kyllä hoitaneet lapsia pyydettäessä, n. 2-3 kertaa vuodessa. Kyläilyä niin, että koko perhe käydään anoppilassa, on toki mutta silloin lapset puuhastelee omiaan, ja jutellaan vaan "aikuisten asioita". Harmittaa lasten (8v ja 6 v) puolesta, ovat kyllä jo huomanneet tämän, ettei ukkia ja mummia oikein kiinnosta heidän seuransa.

Onneksi meillä on minun äitini, joka tarvittaessa (n. 1-2 kertaa kuussa minun töiden takia) pystyy lapsiamme hoitamaan ja auttamaan. Lisäksi äitini pyytää myös oma-aloitteisesti lapsiamme joskus yökylään ja tekee heidän kanssaan asioita: käy elokuvissa, retkillä, markkinoilla. Lapset tykkäävät äidistäni kuin hullut puurosta ja ovat hänen seurassaan aina omia itsejään, iloisia ja mukavia. Appivanhemmilla lapset ovat aina hieman varautuneita ja jopa vaivaantuneita. Eivät tunne isovanhempiaan juuri ollenkaan, eivätkä nämä heitä.

Olen samaa mieltä, ettei omia lapsiaan saa sysätä isovanhempien hoidettavaksi, mutta ihmettelen suuresti ainakin oman perheen kohdalla, mikseivät isovanhemmat tunnu haluavan viettää aikaa omien lapsenlasten kanssa.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 06:05"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:17"]

Terve muistutus kaikille lisääntymiskiimaisille: kyllä ne lapsukaiset täytyy ihan oikeasti itse kyetä hoitamaan. Myös ne vaikeat tapaukset. Jos on vähänkin varma omista resursseistaan tai motivaatiostaan, kannattaa jättää koko touhu väliin ja toteuttaa omia mielihalujaa, kuten nämä ajatuksiaan jakaneet isovanhemmat.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288756623486.html

[/quote]

En ole edes tavannut vanhempiani kymmeneen vuoteen. Pitäköön tunkkinsa. Itse kyllä hoidattivat meidät lapsensa omilla vanhemmillaan.

[/quote]

Sama. Oma äitini hoki jo 10 vuotta ennen esikoisemme syntymää, että "älkää vaan herranen aika lapsia hankkiko, minä en hoida, olen omani hoitanut". Niinpä "hoiditkin" äiti. Olit kotiäiti joka hoidatti lapsensa sisaruksillaan ja vanhemmillaan, osa näistä asui lähellä ja osa satojen kilometrien päässä kotoa. Vieläkin mietin mitä te isän kanssa kesäloma-aikaan teitte, kun me lapset olimme muualla...?

Teininä olisin halunnut vaihto-oppilaaksi, mutta perheelläni ei ollut sellaiseen varaa. Isäni sanoi "17000 markkaa ei kyllä siihen nähden ole paha hinta, että pääsisi NN:stä vuodeksi eroon".

Juu ostopalveluna saa kyllä kaikenlaista hoitoapua lapsille, kyllä me se tiedetään, kiitos vinkistä isovanhemmat. Mutta terveisiä teillekin, että ostopalveluna saa myös vanhustenapua sitten kun sitä tarvitsee.

Tämän palstan mukaan olen vähemmistössä. Vanhempani ovat innoissaan lapsenlapsestaan, haluavat hoitaa ja olla tiiviisti mukana hänen elämässään.

Toki me mieheni kanssa olemme päävastuussa lapsestamme, mutta olen onnellinen siitä, että suvussamme välit ovat hyvät ja läheiset. Sukupolvet ovat tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa, ja apua on aina saatavilla, kuka sitä sitten ikinä tarvitseekin.

Myös minä aion aikanaan olla mukana mahdollisten lastenlasteni elämässä ja autan lapsiani, jos he sitä tarvitsevat.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:35"]

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:29"]

Ymmärrätkö, että kun vuosikymmeniä ellei -satoja isovanhemmat ovat yhteisöllisesti auttaneet vanhempia lastenhoidossa, ja sitten yhtäkkiä yksi sukupolvi ilmoittaa, ettei aio auttaa (vaikka itse saikin apua), sitä pidetään, noh, kusipäisenä? Ja että tällainen kusipäinen asenne voi tulla pienten lasten vanhemmille yllätyksenä, koska yleensä apua saanut myös itse vuorostaan auttaa?

[/quote]

Ymmärrän, että joitakin vanhempia harmittaa kovasti ajatus siitä, ettei heille olekaan lvassa maksutonta lastenhoitoapua joustavasti ja aina tarpeen mukaan. Totta kai jokainen vanhempi haluaa itselleen tällaisen edun. Mutta ymmärrätkö puolestasi sinä, miten kusipäistä on vain odottaa, että omat vanhemmat haluavat tällaiseen järjestelyyn ryhtyä, koska "niin on aina ennenkin tehty"? Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään velvollisuus. -ap

[/quote] Eli silloin lapset eivät tarvitse auttaa vanhempiaan sitten myöhemmin. Eli jos ei pääse enään kauppaan, niin lapsilla ei ole velvollisuutta auttaa. Hieno ajatus, luulin että jos minä rapsutan sinun selkää, niin sinä rapsutat minun selkää. Eikö se vähän niin mene. Suurin osa vanhemmista hoitaa omat lapset, mutta apu silloin tällöin jokainen tarvitsee. Niin myös ne vanhemmat kun ei enään pysty itse.

Olen ihan tarpeeksi tästä aiheesta kirjoittanut sinne sun tänne, mutta menkööt nyt vielä kerran. Meillä kaikki isovanhemmat asuvat 30 km:n säteellä. Toinen pari on työelämässä, mutta luonnollinen osa perheemme arkea. Ottavat lapsia mielellään yökylään silloin tällöin, ovat tutustuttaneet lapsiamme suureen sukuun ym. Toinen pari on eläkkeellä (ei silti vanhuksia) ja täysin terveitä, mutta lapsemme eivät voisi heitä vähempää kiinnostaa. Tilaisuuksia tähän on tarjottu enemmän kuin tarpeeksi, mutta lottolapun vieminen kioskille ja lauantaishoppailu menevät sellaisten edelle. Elämässämme on ollut vaiheita, jolloin olemme todella tarvinneet apua. Toiset isovanhemmat ovatkin silloin esim. vieneet lapsia leikkipuistoon, jolloin umpiväsynyt äiti on saanut nukkua. Toiset ovat sopivasti kääntäneet päänsä, kun aikoinaan muutaman kerran olen meinannut nukahtaa kahvipöydän ääreen. Kun kerran eläkkeellä oleva isoisä suuttuu siitä, että lapsenlapset tulevat käymään, ja painuu pihalle murjottamaan eikä edes katso lapsien päälle, niin voitte olla varmoja siitä, että asia muistetaan siinä vaihessa, kun kyseinen mies joskus itse makaa avuttomana vanhainkodissa. Kyllä se on niin, että metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Ja huom. ilmaisia lastenvahteja emme ole koskaan isovanhemmista halunneet, mutta peräänkuulutan juurikin näitä sukupolvien ketjuja ja yhteenkuuluvaisuuden tunteita. Toisia isovanhempia nämä asiat eivät liikuta tippaakaan. Omapa on menetyksensä.

Me ollaan otettu lastenhoitoapua vastaan vain jos sitä on tarjottu, nyt viimeisen vuoden aikana pari kertaa lapsi ollut isovanhemman hoidossa lyhyen aikaa. Toisen puolen isovanhemmat eivät ole tippaakaan kiinnostuneet lapsesta. Ei me niistä hoitajaa kaivattaisi, mutta olisi varmaan lapselle kiva tuntea isovanhempansa. Luulisin että lapsesta tuntuu pahemmalta se etteivät isovanhemmat vaan halua nähdä häntä kuin se että isovanhemmat olisivat vaikkapa kuolleet ennen hänen syntymäänsä. 

Ensimmäiset minäminä-sukupolvet ovat nyt tulleet isovanhemmiksi. Lastenhoitajan roolista voi kieltäytyä, tietenkin. Eikä siitä tarvitse kenenkään loukkaantua. Mutta vähän surettaa ettei lastenlapsiin viitsitä välttämättä tutustua ollenkaan (olisiko taustalla pelko siitä että joutuu sitten lapsenvahdiksi?) 

Ja millainen on sitten nykyisin äidin rooli? Äidin ei ole sopivaa mennä vauvan kanssa kahvilaan, kauppaan tai mihinkään muuallekaan koska vauvan itku ja imetys haittaavat muiden "asiointikokemusta". Äiti sulkeutuu siis vuodeksi, pariksi neljän seinän sisälle ilman että näkee ketään koskaan. Perhekerhoon voi mennä jos sitä ei säästösyistä ole lakkautettu. Pahinta on että lapsen ensimmäiset elinvuodet antavat maailmasta sellaisen kuvan että siinä on minä (itsekeskeisyys pääsee alkamaan jo täältä) ja äiti, välillä isä. 

Ennen lapset olivat osa yhteiskuntaa. Nyt kaikkialla pitäisi olla hiljaista ettei lattepissisten kahvilassasometuskokemus häiriinny. Lattepissiksen tissit saavat olla tiskillä ja näkyvillä, mutta koska tissit eivät ole ruokintaväline vaan ne kuuluvat pornoteollisuuteen, kahvilassa on sopimatonta imettää.

Me on autettua äitiäni vuosia ennen lastenhankintaa. On lainattu autoa, ollaan kyyditetty, muutettu, rempattu, siivottu, olen auttanut äitiäni hänen opiskeluissaan. Toki äitinikin on jossain määrin auttanut, esim on tankannut autoa kun on itse sitä lainannut. Minä ja siskoni käytiin paljon lapsena mummolassa ja tykättiin siitä kovasti. Olisin todella pettynyt jos äitini ei ottaisi lastamme silloin tällöin hoitoon. Toki vieraillaan ja äiti käy meillä, mutta silloin tällöin tapahtuvat yökyläilyt ovat hauskoja kokemuksia, samoin kuin mökkiviikonloput äitini kanssa. Samoin myös siskoni ottaa miellään meidän lasta hoitoon ja jos hän joskus saa lapsen niin mekin hoidamme häntä mieluusti. Mummon kanssa tutustutaan kulttuuriin ja maalaiselämään, tätin kanssa tehdään kaikkea kivaa salassa. Olisin todella pettynyt molempiin jos he eivät haluaisi tutustua lapseeni.
Äitini ja siskoni kunnioittavat meitä vanhempina, äiti antaa minulle hyviä vinkkejä ja niksejä ja siskoni on vain luonnostaan hyvä lasten kanssa. Miehen puolelta tilanne on toinen, eli mummo ja pappa tulevat, ostavat kalliin lahjan, arvostelevat meitä (varsinkin miehen äidin mielestä miehen sisko tekee kaiken paremmin), yöksi eivät ota eivätkä tahdo viettää aikaa. Me käydään muutaman kerran kylässä ja silloinkin kyselevät jatkuvasti että koska ollaan lähdössä kotiin.
Mun miehdlle se on kaikista kovin paikka kun omia vanhempia ei kiinnosta. Lapsi on kiteyttänyt sen niin että niillä on kiire mut ne ostaa aina jotain!
Jooh, mutta kyllä välittävät isovanhemmat olisi kivempi kuin iso paketti.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:29"]

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:59"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 23:34"]

 Muisti on valikoiva, mutta aivan erityisen valikoiva se tuntuu olevan näillä suurten ikäluokkien ihmisillä.

[/quote]

Mikä ihmeen valikoiva muisti? Ei kukaan noista ajatuksiaan kertoneista väittänyt, ettei heidän sukupolvensa olisi turvautunut omien vanhempiensa apuun. Varmasti useimmat heistä tekivät juuri niin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että heillä itsellään olisi velvollisuus samaan. Jokainen isovanhempi päättää ihan itse, millaista apua haluaa tarjota ja millä ehdoin. Aikaisempien sukupolvien virheitä ei ole pakko toistaa. -ap

[/quote]

Eli sinusta on ihan OK, jos joku sanoo "Hähä, sainpas kusetettua sua, mitäs läksit"? Siitähän tässä on nyt kysymys. Itse nyhdetään kaikki apu irti, mutta antavana osapuolena ei haluta olla.

t. 4

[/quote]

Tarkoitan, että on ihan okei olla tarjoamatta lastenhoitoapua, jos ei sellaista halua tarjota. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen velvollisuus. Ainoat ihmiset, joilla on velvollisuus hoitaa lasta, ovat lapsen vanhemmat. Tämä vastuu lapsen hyvinvoinnista on absoluuttinen ja sitova. Jos pariskunta ei tätä asiaa ymmärrä, heidän on parempi jäädä lapsettomiksi. -ap

[/quote]

Ymmärrätkö, että kun vuosikymmeniä ellei -satoja isovanhemmat ovat yhteisöllisesti auttaneet vanhempia lastenhoidossa, ja sitten yhtäkkiä yksi sukupolvi ilmoittaa, ettei aio auttaa (vaikka itse saikin apua), sitä pidetään, noh, kusipäisenä? Ja että tällainen kusipäinen asenne voi tulla pienten lasten vanhemmille yllätyksenä, koska yleensä apua saanut myös itse vuorostaan auttaa?

[/quote]

Helposti käy niin että kun isovanhemmat eivät ole auttaneet lapsiperhettä ruuhkavuosina kun apua olisi kipeästi tarvittu, ei se vanhainkodin ovikaan niin usein sitten aikanaan käy. Tarvitaan vastavuoroisuutta. Suurille ikäluokille on tärkeää matkustelu ja omat menot. Sitten kun jalka ei enää kapsa aletaan haikailla lapsia ja lastenlapsia vierailulle ja avuksi. Mutta tiedoksi heille: ei se niin mene. 

Mun äiti ei suostunut ottamaan meidän lasta hoitoon edes silloin kun lähdettiin synnyttämään pikkusisarta. Syy: huomenna luvannut mennä jonkun ystävättären kanssa kaupungille kahville ja ulos syömään. Siinähän se olis samassa lähtenyt lapsikin kaupungille mukaan tai oltais voitu hakea lapsi kotiinkin heti synnytyksen jälkeen mutta ei. Miehen vanhemmille oli vähän huono hetki kun oli tullut edellisenä päivänä otettua kuppia. Molempien isovanhempien kanssa oli sovittu että jos tulee äkkilähtö niin saa soittaa ja ottavat siksi aikaa hoitoon. Onneksi siskoni tuli ilomielin ja otti omasta tahdostaan palkattoman vapaan että pääsi katsomaan meitä sairaalaan lapsen synnyttyä ja osaksi iloista perhetapahtumaa. Mun äiti kävi katsomassa sairaalassa, kysyi vain että onko tuo edes mieheni lapsi. Miehen vanhemmat kävivät viikon päästä kun päästiin kotii, lapsesta ei puhuttu sanallakaan sillä he olivat hankkimassa uutta autoa! Sitä sitten kyllä kävivät esittelemässä. Mietin tässä eräs päivä että tietääköhän kukaan isovanhemmista edes meidän kahden lapsen nimiä. Omalle isälle olen ilmoittanut lasten syntymistä kuvaviestillä (asuu ulkomailla) ja sieltäkin vastaukset ovat olleet luokkaa "ok. Onnea"
On käynyt suomessakin vaan ei ole tullut tapaamaan lapsenlapsiaan.
Minusta kaikki häviävät tässä meidän tilanteessa.

Mä en missään vaiheessa olettanut että vanhempani hoitaisivat hirveän paljon mun lapsiani, ja olisin tehnyt lapseni joka tapauksessa, vaikka vanhempani olisivat kuolleet. Hoitoavun oletus ei ollut minkäänlainen tekijä minun lisääntymisessäni.

Mutta silti vähän risoo, että ennen kuin minulla oikeasti oli lapsia, vanhempani teeskentelivät että ihan hirveästi haluaisivat lapsenlapsia - painostivat suorastaan. Jopa silloin kun minulla ei ollut edes miesystävää, grillasivat lastenlapsista. Ja nyt kun niitä lapsenlapsia on, kiinnostus onkin sitten äärimmäisen vähäistä. Esim. jouluksi eivät halua tulla meille, kun lapsistamme lähtee kuulemma niin paljon meteliä (joo, lapset ovat innoissaan joulusta, ampukaa meidät). Mitä hemmettiä? Onko se lapsenlapsipainostus jotain mitä kaikkien tietyn ikäisten ihmisten jotenkin "pitää" tehdä, riippumatta siitä kiinnostaako lastenlasten tapaaminen oikeasti yhtään?

Kiitos tästä ketjusta! Olen stressannut että miten rohkaisisin anoppia tutustumaan paremmin lapseemme ja ettei välttely vain johtuisi siitä etten kutsu kylään tarpeeksi tai ei vierailla riittävästi. Mutta nihkeä suhtautuminen on varmaan sitä mitä olen epäillytkin, eli sitä ei vaan voisi vähempää kiinnostaa, ja näin ollen voin lakata stressaamasta ja yrittämästä. Lapsenvahtia en hänestä olekaan toivonut (olisin suoraan sanottuna kauhuissani jos joutuisin uskomaan lapseni hänen hoiviinsa), mutta ajattelin että haluaisi jossain tekemisissä olla varmaankin. Ei taida haluta. 

Onhan näitä merkkejä ollut: anoppi sanoi minulle aika pian sen jälkeen kun olimme alkaneet miehen kanssa seurustella että mies ei sitten ollenkaan pidä lapsista. Mies kuitenkin tulee hyvin juttuun lasten kanssa ja oli meistä se ensimmäinen vauvakuumeinen. Anoppi ei ole koskaan auttanut aikuisia lapsiaan, yksi heistä olisi ollut ajoittain avuntarpeessa (on kehitysvammainen ja käyttää päihteitä holtittomasti).

Ehkä se on vain tunnekylmä ihminen.