Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Niin rankkaa vastasyntyneen kanssa
Vauva on ihana, mutta olen yksinkertaisesti liian väsynyt. Kaikki aika menee vauvan hoitoon. Esimerkiksi en ole tänään ehtinyt syödä ollenkaan, ison mukin vettä olen juonut. Suihkussa kävin toissapäivänä. Muistelen syöneen lämpimän aterian viikko tai pari sitten. Pakolliset kotityöt on tehtävä, ja sitten jos pitää valita syömisen tai nukkumisen väliltä, nukun, koska olen niin äärettömän väsynyt. Vauvan ollessa hereillä hän vaatii kaiken huomion.
Ketään ei ole auttamassa miestä lukuunottamatta. Mutta hänestä ei paljoa ole apua. Kun tulee töistä, haluaa levätä ja mennä nukkumaan. Pitelee kyllä vauvaa jonkin aikaa, jolloin pesen pulloja tai käyn ehkä suihkussa. Viikonloppuisin ja iltaisin käy kuntosalilla ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Olen aika yksin. Kukaan, mieskään, ei taida ymmärtää, miten tiukilla olen, enkä valitakaan kenellekään, koska olen tottunut pärjäämään yksin. En edes osaa sanoa, että tarvitsen jotain apua.
Kommentit (613)
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt se mies-vauva ojennukseen tai omaan kämppään. Tollane edes mikään mies ole, täys kakara. Pidä puolesi, se on ykköstaito elämässä. Opetat sen samalla lapsellesi.
Lapsentahtinen imetys sai elämämme raiteiltaan. Avokki löysi uuden, vauvasta en tiennyt huutaako nälkäänsä vai muuten vain. Päivät ja yöt olivat yhtä huutoa ja kaaosta. Joskus vauva saattoi nukkua tunnin pari, mutta milloin, sitä ei tiennyt kukaan. Avun sain unikoulusta, eli se jatkuva tissillä roikkuminen lopetettiin ja maitoa ja velliä tuli ohjelmoidun aikataulun mukaan pullosta. Joka itkuun ei mennä luokse, vaan lapselle puhutaan tyynnyttelevästi ja jossain (viikkojen mittaan) oppi itsekseen nukahtamaan. Tämä oli läpimurto meillä. Mies meni, mutta elämä lapsen kanssa lähti viimein sujumaan.
En ole katkera, mutta koen saaneeni täysin vääriä ohjeita miten olla vauvan kanssa. Jos tätä unikouluhommaa olisi ollut heti ja olisi saattanut avomieskin pysyä mukana. Nyt kävi näin. On vaikea saada miestä takaisin, kun uusi nainen, ilman lasta on löytynyt. Saattaa joku mies vielä takaisin muuttaa, mutta uskonpa, että yleensä eivät palaa. Imetys nostettiin niin tärkeäksi, että se meni sen tosiasian ohi, että vauva sitten kasvaa ilman biologista isää. Näistä asioista puhutaan kumman vähän neuvoloissa. Omat ongelmani ratkesivat pulloruokinnalla täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia, joten en tiedä lapsiarjesta yhtään mitään. Mutta mun on todella vaikea uskoa tuota, että et muka ehdi edes syömään vauvan takia?! Siis kannatko sä sitä vauvaa sylissäsi 24/7? Mä kun olen luullut, että vauvat hyvin pitkälti nukkuu kaikki päivät. Ja sitten kun ei nuku, niin eikö sitä voi laittaa sitteriin pötköttämään? Tuntuu todella ihmeelliseltä että ei muka suihkuun ehdi tai syömään vauvan takia.. Luojan kiitos olen vapaaehtoisesti lapseton. Saan syödä silloin kun on nälkä, ja viikonloppuisin nukkua niin pitkään kun unta riittää.
Tässä ketjussa on aika monta kertaa selitetty, että miksi se ei onnistu.
Ja ei, kaikki vauvat ei todellakaan nuku suurinta osaa päivästä tai sitten nukkuvat esim. 15 minuutin pätkissä.
Kun ei ole selitetty. Ap ei ole missään selittänyt. Yksikään vastasyntynyt ei itke 24/7 eikä vaadi 24/7 huomiota.
Itse asiassa ap kyllä selitti että hän joutuu lääkärin määräyksestä syöttämään vauvaa kolmen tunnin välein. Se on aivan äärimmäisen rankkaa koska aikuinen ei tuolla rytmillä ehdi koskaan saada kuin maksimissaan kaksi tuntia unta putkeen.
ap voi pumpata rintamaitoa pulloon ja mies hoitaa vaikka yhdet yöruokailut, ei ole mikään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut keskustella sen miehen kanssa jo silloin, kun laitoitte lasta alulle, että mikä on homman nimi? Sitä niität nyt, mitä olet kylvänyt, jos ymmärrät sanonnan..
Yleensä näistä on kyllä keskusteltu, ja mies vakuuttaa hoitavansa vähintään yhtä paljon. Mutta kun lapsi sitten syntyy, Ukko katoaa kuin pieru Saharaan, kun ei sitten olekaan valmis luopumaan oman navan ympärillä pyörimisestä. Ja äiti jaksaa, kun jonkun pitää.
kun äiti sairastuu martyrismiin, niin "äiti jaksaa". Jos äiti antaisi miehelle oikeuden olla lapsen kanssa ja hoitaa lasta, äiti tuuppaisi lapsen isän syliin ja sanoisi vaikka, että "sun vuoro hoitaa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia, joten en tiedä lapsiarjesta yhtään mitään. Mutta mun on todella vaikea uskoa tuota, että et muka ehdi edes syömään vauvan takia?! Siis kannatko sä sitä vauvaa sylissäsi 24/7? Mä kun olen luullut, että vauvat hyvin pitkälti nukkuu kaikki päivät. Ja sitten kun ei nuku, niin eikö sitä voi laittaa sitteriin pötköttämään? Tuntuu todella ihmeelliseltä että ei muka suihkuun ehdi tai syömään vauvan takia.. Luojan kiitos olen vapaaehtoisesti lapseton. Saan syödä silloin kun on nälkä, ja viikonloppuisin nukkua niin pitkään kun unta riittää.
Tässä ketjussa on aika monta kertaa selitetty, että miksi se ei onnistu.
Ja ei, kaikki vauvat ei todellakaan nuku suurinta osaa päivästä tai sitten nukkuvat esim. 15 minuutin pätkissä.
Kun ei ole selitetty. Ap ei ole missään selittänyt. Yksikään vastasyntynyt ei itke 24/7 eikä vaadi 24/7 huomiota.
Itse asiassa ap kyllä selitti että hän joutuu lääkärin määräyksestä syöttämään vauvaa kolmen tunnin välein. Se on aivan äärimmäisen rankkaa koska aikuinen ei tuolla rytmillä ehdi koskaan saada kuin maksimissaan kaksi tuntia unta putkeen.
ap voi pumpata rintamaitoa pulloon ja mies hoitaa vaikka yhdet yöruokailut, ei ole mikään ongelma.
Miten hyvin sinulta onnistui maidon pumppaaminen?
Vierailija kirjoitti:
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Et ymmärrä että ihminen uupuu jos saa nukkua muutaman tunnin vuorokaudessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia, joten en tiedä lapsiarjesta yhtään mitään. Mutta mun on todella vaikea uskoa tuota, että et muka ehdi edes syömään vauvan takia?! Siis kannatko sä sitä vauvaa sylissäsi 24/7? Mä kun olen luullut, että vauvat hyvin pitkälti nukkuu kaikki päivät. Ja sitten kun ei nuku, niin eikö sitä voi laittaa sitteriin pötköttämään? Tuntuu todella ihmeelliseltä että ei muka suihkuun ehdi tai syömään vauvan takia.. Luojan kiitos olen vapaaehtoisesti lapseton. Saan syödä silloin kun on nälkä, ja viikonloppuisin nukkua niin pitkään kun unta riittää.
Tässä ketjussa on aika monta kertaa selitetty, että miksi se ei onnistu.
Ja ei, kaikki vauvat ei todellakaan nuku suurinta osaa päivästä tai sitten nukkuvat esim. 15 minuutin pätkissä.
Kun ei ole selitetty. Ap ei ole missään selittänyt. Yksikään vastasyntynyt ei itke 24/7 eikä vaadi 24/7 huomiota.
Itse asiassa ap kyllä selitti että hän joutuu lääkärin määräyksestä syöttämään vauvaa kolmen tunnin välein. Se on aivan äärimmäisen rankkaa koska aikuinen ei tuolla rytmillä ehdi koskaan saada kuin maksimissaan kaksi tuntia unta putkeen.
ap voi pumpata rintamaitoa pulloon ja mies hoitaa vaikka yhdet yöruokailut, ei ole mikään ongelma.
Miten hyvin sinulta onnistui maidon pumppaaminen?
erittäin helppoa rintapumpun avulla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Et ymmärrä että ihminen uupuu jos saa nukkua muutaman tunnin vuorokaudessa?
ap on luonut itse ongelmansa sillä ettei tahdo kertoa miehelleen ettei jaksa, tai että tarvitsee apua a, b, c ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Et ymmärrä että ihminen uupuu jos saa nukkua muutaman tunnin vuorokaudessa?
ap on luonut itse ongelmansa sillä ettei tahdo kertoa miehelleen ettei jaksa, tai että tarvitsee apua a, b, c ja niin edelleen.
Mitä se hyödyttää vaikka mies tietää ja syöttää yöllä? Meillä ainakin vauva itki niin hirveästi että olisi pitänyt olla kuuro tai kuollut ettei siihen olisi herännyt.
Tämä imetyshysteria on vienyt lapsilta isät. Äidit tisseineen ovat omineet 100% vauvat itselleen. Me isät ei osata mitään. Ei osata antaa ruokaa, tyynnyttää itkevää vauvaa, pitää oikein sylissä ei mitään. Lapsikin tottunut niin äitiinsä että vierastaa jo isäänsä. Vain äiti kelpaa. No ei ole ihme kun äiti ei luota isän taitoihin. Ei mulla olisi aikomus lastani tappaa. Lapsi on yhtälailla munkin oma. Ei vain siltä tunnu. Sitten valitetaan kun ei olla läsnä. Eihän me osata teidän mielestä. Sitten kirjoittelette ja avaudutte instassa ja haukutte meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Et ymmärrä että ihminen uupuu jos saa nukkua muutaman tunnin vuorokaudessa?
ap on luonut itse ongelmansa sillä ettei tahdo kertoa miehelleen ettei jaksa, tai että tarvitsee apua a, b, c ja niin edelleen.
Mitä se hyödyttää vaikka mies tietää ja syöttää yöllä? Meillä ainakin vauva itki niin hirveästi että olisi pitänyt olla kuuro tai kuollut ettei siihen olisi herännyt.
- korvatulpat nukkujalle (kyllä: niitä saa ihan kunnollisia. majsavat enemmän, mutta ovat kestokäyttöisiä ja käyttäjän korville anatomisesti suunniteltuja)
- nukkuja menee toiseen huoneeseen nukkumaan, tai syöttäjä ja vauva menevät
(ei tarvitse leikkiä typerystä vain siksi ettei tahdo tunnustaa ettei ole edes osannut keksiä aivan yksinkertaisia vinkkejä jokaisen perheen tunnistamiin ongelmiin)
miks ihmeessä se vauva ei voi parkua esim, sillä aikaa kun käyt suihkussa tai syöt. ei se siihen menehdy vaikket koko ajan hyysää sen kimpussa. ota vähän rennommin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen keskustelu. On ollut kiva nähdä mielipiteitä monesta suunnasta.
Meillä on 7 lasta ja kahdeksas tulossa. Olen 46-vuotias ja nuorimmainen on 4v. Pieni shokki miehen kanssa, kun tajuttiin, että näitä tulee vieläkin lisää. Meillä on toki sellainen etu, että isommat lapset auttaa paljon kaikessa, eli jokainen hoitaa oman tonttinsa ja isommat auttavat pienempiä siinä missä osaavat ja on lupa auttaa.
Mua kiinnostaa ap:n tapauksessa erityisesti se, miten vanha tämä esikoinen on? on aivan eri asia, jos tämän vauvan sisarus on vuoden tai kaksi vanhempi, kuin että on tällainen 4-5 vuoden ikäero, jolloin isompi osaa jo tehdä paljon asioita itsekin (esim vessassakäynnit, välipalojen syömiset, pukeutuminen) kuin jos vauvan lisäksi pitää hoitaa myös sisaruksen vaipat/vessailut, ruoat alusta loppuun syöttämisineen ja juottamisineen, pukea vaikkapa uhmaikäistä väkisin jne).
Mua myös kiinnostais tietää miten paljon ap:llä on normaali unentarve, koska väitän olevani aivan erikoisessa asemassa moniin muihin äiteihin nähden, sillä en tarvitse 4-6h enempää unta kerralla. Ja onnekseni kaikki lapseni ovat 6h pätkiä nukkuneetkin jo synnäriltä alkaen. Nuorimmainen on nukkunut huonoiten, mistä syystä hän on nukkunut perhepedissä. Yöllä siis vaan tissi suuhun ja molemmat jatkaa uniaan, ei tarvinnut nousta ylös ollenkaan, korkeintaan vaihtaa kylkeä.
Meillä on myös ollut käytössä afrikkalainen tapa kantaa lasta selässä kantoliinassa. Se liina on erilainen kuin meillä täällä Suomessa myytävät ja se sidotaan hyvin paljon yksinkertaisemmin. Lapsi saa olla koko ajan lähellä, ja kun lasta kantaa selässä, kädet ovat vapaana kaikelle normaalille päivätekemiselle, eli ruoanlaitolle, siivoomiselle, jne kotihommalle. Olen siivoustöitäkin tehnyt yhdessä mieheni kanssa niin, että vuoron perään kannettiin vauvaa selässä siivouskohteissa, jos ei viihtynyt itsekseen.
Jatkoa vielä.
Mitä siihen jaksamiseen tulee, niin naisen hormonitoimintahan heittää monella tavalla häränpyllyä synnytyksen jälkeen ja sitä ei suinkaan auta huonosti nukutut yöt ja liian vähäinen ravinto. On mielenkiintoista huomata, että siinä missä itse en pysty mitenkään olemaan syömättä nälän tullen, toinen valitsee ennemmin nukkumisen kuin syömisen. Minä nimenomaan syön ensin ja nukun vasta sitten.
Ehdotukseni on, että miehesi tuo kaupasta sinulle kaikkea helposti syötävää heti valmista tai muutamassa minuutissa valmista. Esimerkiksi hedelmiä, jogurtteja, leipää, kasviksia, siis kaikkea sellaista, mitä voi heittää suuhun ilman raskasta valmistusprosessia. Itse en käy ruokakaupassa ollenkaan, mieheni hoitaa sen puolen kokonaan. Tai kun miehesi laittaa ruokaa, laittaa sitä aina niin paljon, että sinullekin riittää. Ruoan mikrottaminen ei vie kauan. Itse tapasin usein syödä samaan aikaan lapsen kanssa, mutta toki se on hieman haastavaa, kun vauva roikkuu tissillä. Onnistuu, kun pistää onnistumaan.
Meillä ei suihkua olekaan ollenkaan, ainoastaan ulkosauna. jossa käydään vaihtelevasti 1-2x/vko. Saunominen on hoidettu siten, että mies menee edeltä, minä tulen sitten vauvan kanssa, minkä jälkeen mies poistuu vauvan kanssa ja minä jään vielä saunomaan ja nauttimaan yksinolosta. Muut lapset eivät saunassa apua tarvitse.
Tämä nuorimmainen lapsi on ainoa, joka alkoi uskomattoman huutokonsertin, vaikka olin vain vessaan menossa. Aivan pahimpina aikoina otin syliin vessakäynnin ajaksi, mutta yleensä vain huutelin vessasta, että tulen kohta ja pidin sen verran pölinää, että ymmärtäisi etten ole kadonnut minnekään. Muut meidän lapset eivät edes olisi huomanneet vaikka olisinkin kadonnut, mutta tämä viimeinen oli hieman erilainen tapaus. Mua on kaikkien näiden lasten kanssa auttanut ajatus "jokainen hetki he kasvavat ja oppivat ja kaikesta tulee helpompaa". Ja näin se toki on ollutkin. Aina siihen saakka, kunnes tulee uusi vauva :D
Tsemppiä ap:lle. Pyydä rohkeasti apua, esimerkiksi meillä on auttanut kummitädit, veljen perhe, isovanhemmat ja naapurit. Sekä toki isosiskot (vanhimmat lapset jo 21v ja 20v) ja seuraavat 16v ja 14v.
Osaamaton uusi isä kirjoitti:
Tämä imetyshysteria on vienyt lapsilta isät. Äidit tisseineen ovat omineet 100% vauvat itselleen. Me isät ei osata mitään. Ei osata antaa ruokaa, tyynnyttää itkevää vauvaa, pitää oikein sylissä ei mitään. Lapsikin tottunut niin äitiinsä että vierastaa jo isäänsä. Vain äiti kelpaa. No ei ole ihme kun äiti ei luota isän taitoihin. Ei mulla olisi aikomus lastani tappaa. Lapsi on yhtälailla munkin oma. Ei vain siltä tunnu. Sitten valitetaan kun ei olla läsnä. Eihän me osata teidän mielestä. Sitten kirjoittelette ja avaudutte instassa ja haukutte meitä.
Tämä on muuten totta. Ystäväni sai lapsen ja kylläpä tämä lapsi on lähes tauotta äitinsä rinnoilla.
Äiti määräilee, tiuskii " anna nyt minä, et sä nyt osaa" tyyliin koko ajan tuoretta isää. Isä vetäytyy yhä enemmän.
Isä on kuin sivustakatsoja ja turhautuu.
Äiti rehentelee taidoillaan ja kehuu kuinka tää vauva kelpuuttaa vain minut. Isä ei kelpaa jne.
Sitten kuitenkin samaan hengenvetoon äiti haukkuu ja arvostelee miestään kun ei ole läsnä. Voi hyvänen aika.
❤️Keskustele miehesi kanssa asiasta. Soita neuvolaan, he kyllä auttavat ja neuvovat. Voivat soittaa sinun luvallasi apua teille esimerkiksi perhetyöntekijää. Tsemppiä❣️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tunnista tuollaista noin totaalista uupumista ja ilottomuutta. Jäin yksinhuoltajaksi kun lapset n. 4v., 2v. ja vastasyntynyt. Vanhempani ja siskoni asuivat Pohjois-Suomessa, itse asuin Uudellamaalla maaseudulla.
Eron myötä lähti auto, mutta sain jäädä asumaan yhteiseen taloomme. Ensin vauvan kotiuduttua 4-vuotias kävi päiväkodissa ja pian 2- vuotias aloitti myös. Valitettavasti lapset eivät päässeet samaan päiväkotiin. Kierrokset aamuisin ja iltapäivisin näiden päiväkotien välillä kävivät kaikkine pukemisineen ja lähtemisineen yllättävän rankoiksi, joten päätin, että olemme kaikki kotona. 2 ja 4 vuotiaat eivät leiki oikein hyvin yhteen. Ja ulkoilemiset ja kotiaktiviteetit ovat hieman erilaiset. Oli haasteellista saada jotenkin kaikkien rytmit ja tarpeet sovitettua yhteen. Lomilla en käynyt sukulointia enempää useisiin vuosiin. Vanhempani olivat edelleen työelämässä eivät innostuneet lomillaan hoitamaan kolmea pientä lasta. Ymmärrettävästi.
On itsestä kiinni miten arjen laittaa rullaamaan, se on aikuisen tehtävä. Aikuinen ei voi sopeutua lapsiin 100%, vaan lasten on sopeuduttava normaaliin elämään, jossa aikuisella on väkisinkin asioita hoidettavana, samalla kun kaitsee lapsiaan. Jos lähtee totaalisen lapsentahtisuuteen, ei voi millään pärjätä 3 pienen lapsen kanssa. Vaikeaa olisi jo yhden!
Ainut keino helpottaa arkea on löytää vauvan kanssa oikea rytmi. Yöllä nukutaan mahdollisimman pitkiä pätkiä, valvotaan vähän ja vähäeleisesti. Päivät ovat rytmitettyjä myös, touhu, vaipanvaihdot, syöminen, nukkumaan ja sama ralli alusta.
Et ymmärrä että ihminen uupuu jos saa nukkua muutaman tunnin vuorokaudessa?
ap on luonut itse ongelmansa sillä ettei tahdo kertoa miehelleen ettei jaksa, tai että tarvitsee apua a, b, c ja niin edelleen.
Mitä se hyödyttää vaikka mies tietää ja syöttää yöllä? Meillä ainakin vauva itki niin hirveästi että olisi pitänyt olla kuuro tai kuollut ettei siihen olisi herännyt.
- korvatulpat nukkujalle (kyllä: niitä saa ihan kunnollisia. majsavat enemmän, mutta ovat kestokäyttöisiä ja käyttäjän korville anatomisesti suunniteltuja)
- nukkuja menee toiseen huoneeseen nukkumaan, tai syöttäjä ja vauva menevät
(ei tarvitse leikkiä typerystä vain siksi ettei tahdo tunnustaa ettei ole edes osannut keksiä aivan yksinkertaisia vinkkejä jokaisen perheen tunnistamiin ongelmiin)
Vai typerys. Ei ollut toista huonetta missä olisin nukkunut heräämättä siihen huutoon tai siihen kun mies joutuu laittamaan valot päälle.
Näitä lukiessa saa kyllä onnitella itseään itsellisestä äitiydestä.
Alue: Aihe vapaa
Vauva ei mene rikki vaikka itkisi sen aikaa sängyssään, kun sinä käyt suihkussa tai syöt. Syödä täytyy ihan kunnolla, varsinkin jos imetät. Ei ole ihme, että voimat ovat poissa, jos vesilasillisen voimalla yrität selvitä hengissä. Nuku sillloin kun vauvakin nukkuu. Yhden vauvan kanssa pitäisi pärjätä ihan hyvin. Itselläni oli kaksoset ja vähän yli kaksivuotias esikoinen. Silti ehdin syödä ja ottaa päiväunet. Kun mies tuli töistä, kävimme vuorotellen lenkillä ja suihkussa.