Onko tämä omalla mittapuullasi seurustelua? Täytyykö aina sopia seurustelusta?

Teidän mielestänne kaukosuhde ei ilmeisesti voi olla mahdollinen, kun yritätte tapaamisten määrällä määrittää onko kyse tapailusta vai seurustelusta. Itse olen seurustellut kohta 9kk. miehen kanssa joka asuu Joensuussa ja minä Helsingissä. Näemme tosi harvoin, (lomilla usein) mutta molemmille on täysin selvää että seurustelemme.

Mun mielestä ei ole moraalisesti oikein pitää samaan aikaan montaa hoitoa ja sekstailla kaikkien kanssa. Yksi kerrallaan ne testataan ja jos joku osoittautuu sudeksi, niin suhde poikki ja vasta sitten uutta matoa koukkuun.

Mä heivaisin äijän heti, jos kävisi ilmi, että se sekstailisi samaan aikaan muiden kanssa. Oli sitten kyse tapailusta tai mistä tahansa. Joku taso pitää olla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ehkä hieman vanhanaikainen. Jos olen kiinnostunut/ihastunut johonkuhun, niin kyllä se tunne aika nopeasti lässähtää, jos mies tapailee muitakin vaikka ei oltaiskaan sovittu mistään seurustelusta. Ehkä toiveajattelua, että hän tykkäisi minusta niin paljon, että keskittyisi vain minuun. Sitten jos juttu ei suju voi taas tapailla muita.

Kyllähän 1-3 treffien jälkeen osaa sanoa kiinnostaako? Miten sitä voi edes kunnolla ihastua jos ajatukset harhailee useamman naisen/miehen välillä, jatkuvasti vertailua kuka on paras?

Nämä ihmiset eivät valitse kumppaniaan tunnepohjalta, vaan pinnallisin perustein.

Ei välttämättä aina noinkaan. Jotkut aikuiset oikeasti kuvittelevat, että on olemassa jonkinlainen "sielunkumppani", ja kunnes se tulee vastaan, voi tapailla muita.

Tällaisessa tilanteessa sielunkumppanin etsijä kai kertoo sille väliaikaiselle ratkaisulle, ettei tämä ole sitä mitä on etsinnässä? Vai esittääkö ihan pokkana kiinnostunutta?

Ei tietenkään kerro. Sanoo rakastavansa ja välttelee vastaamasta suoraan kyselyihin suhteen tulevaisuudesta.

Jos ihminen pystyy valehtelemaan rakastavansa niin kyllä hän pystyy myös "sopimaan seurustelusta" vaikka sillä ei olisi hänelle mitään merkitystä.

Mutta kierous on siinä, että ihminen ei välttämättä valehtele rakastamisesta. Hän vain ei halua sitoutua SINUUN. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.

Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.

Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.

Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.

Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?

Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.

Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?

Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...

Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.

Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.

Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .

Niin. Oletat, oletat ja oletat. Ja jos oletuksesi on väärä, itket seuraavaksi että mies on sika, vaikket itsekään koskaan ottanut asiaa puheeksi ja ihan vaan kysynyt että onko olettamuksesi oikeassa. Siis oikeasti aikuiset ihmiset, ei toisen kanssa keskustelu ole niin pelottavaa!

Älä viitsi kuvitella tietäväsi, kuinka minä ajattelen. Enkä viitsisi enää edes toistaa, että me nimenomaan keskustelimme pitkin matkaa. Keskustelimme ja keskustelemme paljon. Keskustelimme suhteestamme viimeksi viime viikonloppuna. Edes avoliitto ei ole staattinen tila.

Eli sovitte suhteestanne. Puhumme ihan samasta asiasta, mutta jostain syystä on tärkeää inttää että suhteesta ei sovita vaan keskustellaan pitkin matkaa? Sitähän se sopiminen on.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ei ole moraalisesti oikein pitää samaan aikaan montaa hoitoa ja sekstailla kaikkien kanssa. Yksi kerrallaan ne testataan ja jos joku osoittautuu sudeksi, niin suhde poikki ja vasta sitten uutta matoa koukkuun.

Mä heivaisin äijän heti, jos kävisi ilmi, että se sekstailisi samaan aikaan muiden kanssa. Oli sitten kyse tapailusta tai mistä tahansa. Joku taso pitää olla!

Toki, mutta nykyäänhän tämä on sääntö eikä poikkeus. Oikeasti pakko olettaa että jokaisella tapaamallasi ihmisellä on monta kierrossa. Sitten jos näin ei ole, hyvä, se on kiva yllätys ja saatamme sopia yhteen. Mutta kyllä minä olen se outo joka sitoutunutta suhdetta haluan ja tapailen vain yhtä miestä kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ehkä hieman vanhanaikainen. Jos olen kiinnostunut/ihastunut johonkuhun, niin kyllä se tunne aika nopeasti lässähtää, jos mies tapailee muitakin vaikka ei oltaiskaan sovittu mistään seurustelusta. Ehkä toiveajattelua, että hän tykkäisi minusta niin paljon, että keskittyisi vain minuun. Sitten jos juttu ei suju voi taas tapailla muita.

Kyllähän 1-3 treffien jälkeen osaa sanoa kiinnostaako? Miten sitä voi edes kunnolla ihastua jos ajatukset harhailee useamman naisen/miehen välillä, jatkuvasti vertailua kuka on paras?

Nämä ihmiset eivät valitse kumppaniaan tunnepohjalta, vaan pinnallisin perustein.

Ei välttämättä aina noinkaan. Jotkut aikuiset oikeasti kuvittelevat, että on olemassa jonkinlainen "sielunkumppani", ja kunnes se tulee vastaan, voi tapailla muita.

Tällaisessa tilanteessa sielunkumppanin etsijä kai kertoo sille väliaikaiselle ratkaisulle, ettei tämä ole sitä mitä on etsinnässä? Vai esittääkö ihan pokkana kiinnostunutta?

Ei tietenkään kerro. Sanoo rakastavansa ja välttelee vastaamasta suoraan kyselyihin suhteen tulevaisuudesta.

Just näin. Tämä on asia mitä minä en _mitenkään_ pysty käsittämään. Jos itsekin tietää että se ihminen ei ole sitä mitä on etsinnässä, miksi h...vetissä häntä sitten on pakko tapailla? Onko yksin oleminen oikeasti niin mahdotonta, että on pakko koko ajan pitää joku kuvioissa, vaikka sitten valehtelun turvin, vai mikä hemmetti siinä on?

Minä en menisi yksillekään ylimääräisille treffeille ihmisen kanssa, joka ei ole sitä mitä haen, ja joku saattaa omasta tahdostaan nyhjätä sellaisen kanssa kuukausitolkulla. Nyt taas elävästi muistin miksi deittailu ei ole minua varten.

Monelle riittää kunhan on edes joku. Moni on läheisriippuvainen. Moni ei tule omillaan toimeen henkisesti eikä taloudellisesti. Moni nauttii voidessaan hyödyntää toista jotenkin, silloin kelpaa kaumppaniksi melkein kuka vain.

Tällaisia ihmisiä on vaikea itsenäisen, omavaraisen ja itsensä kanssa viihtyvän henkilön vaikea ymmärtää. Kaikille suhteen ja kumppanin sopivuudella ja "laadulla" ei ole väliä. Kunhan on edes joku.

Nainen panee samaan aikaan muita miehiä.

Seurustelusta tulee sopia heti alussa, jotta nainen lopettaa paneskelun ympäri kyliä. Mutta onhan niitäkin naisia, jotka paneskelee ympäriinsä ja pettävät miestään.

Jos AP on mies, niin kannattaa jättää tuollainen pilalle mennyt nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.

Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.

Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.

Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.

Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?

Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.

Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?

Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...

Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.

Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.

Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .

Niin. Oletat, oletat ja oletat. Ja jos oletuksesi on väärä, itket seuraavaksi että mies on sika, vaikket itsekään koskaan ottanut asiaa puheeksi ja ihan vaan kysynyt että onko olettamuksesi oikeassa. Siis oikeasti aikuiset ihmiset, ei toisen kanssa keskustelu ole niin pelottavaa!

Älä viitsi kuvitella tietäväsi, kuinka minä ajattelen. Enkä viitsisi enää edes toistaa, että me nimenomaan keskustelimme pitkin matkaa. Keskustelimme ja keskustelemme paljon. Keskustelimme suhteestamme viimeksi viime viikonloppuna. Edes avoliitto ei ole staattinen tila.

Eli sovitte suhteestanne. Puhumme ihan samasta asiasta, mutta jostain syystä on tärkeää inttää että suhteesta ei sovita vaan keskustellaan pitkin matkaa? Sitähän se sopiminen on.

Eli minkä ohjeen annat ap:lle?

En todellakaan ymmärrä tapailua jossa nähdään silloin tällöin (julkisestikin), harrastetaan seksiä tai vietetään aikaa muuten. Kyse on ainoastaan läheisyyden kaipuusta jotain kohtaan. Samaan aikaan samaa voidaan tehdä toistenkin kanssa. Minusta se on pikemminkin kevytkenkäisyyttä, sitoutumattomuutta ja arvostuksen puutetta toista ja itseään kohtaan.

Aloittajalle: tuo on seurustelua mikäli tunnette vetoa toisianne kohtaan henkisellä tasolla ja suunnittelette (vaikka mielessänne) yhteistä tulevaisuutta jollain tasolla. Seurustelusta ei tarvitse sopia muodollisesti. Se tosin täytyy selkeästi lopettaa jos siltä tuntuu.

Tärkeintä on saada joku ”leima” ja hyväksyntä tilanteelle. Ei voi vain olla. Ennen oli asiat paremmin. Ei ollut mitään pariskuntaa, ennenkuin pappi oli sanonut aamenen.

Ahdistaa nykyinen deittailu ja tapailukulttuuri. En halua tavata ketään, joka samalla tapailee muita ja vertailee meitä. :(

Mulle tuollainen on tapailua. Kun ei ole sovittu mistään, eikä edes juteltu siitä mitä meillä on.

Seurustelu on minulle sitä että on sovittu että seurustellaan, eli se asia on oikeasti puhuttu, ollaan avoimesti yhdessä, jne.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa nykyinen deittailu ja tapailukulttuuri. En halua tavata ketään, joka samalla tapailee muita ja vertailee meitä. :(

Feel u. Onneksi seuranhaku on vapaaehtoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa nykyinen deittailu ja tapailukulttuuri. En halua tavata ketään, joka samalla tapailee muita ja vertailee meitä. :(

Feel u. Onneksi seuranhaku on vapaaehtoista.

Mutta ilman seuranhakua pitää sitten tyytyä olemaan aina yksin. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa nykyinen deittailu ja tapailukulttuuri. En halua tavata ketään, joka samalla tapailee muita ja vertailee meitä. :(

Feel u. Onneksi seuranhaku on vapaaehtoista.

Mutta ilman seuranhakua pitää sitten tyytyä olemaan aina yksin. :(

Minusta se on paljon pienempi paha kuin olla yksi monesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.

Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.

Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.

Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.

Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?

Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.

Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?

Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...

Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.

Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.

Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .

Niin. Oletat, oletat ja oletat. Ja jos oletuksesi on väärä, itket seuraavaksi että mies on sika, vaikket itsekään koskaan ottanut asiaa puheeksi ja ihan vaan kysynyt että onko olettamuksesi oikeassa. Siis oikeasti aikuiset ihmiset, ei toisen kanssa keskustelu ole niin pelottavaa!

Älä viitsi kuvitella tietäväsi, kuinka minä ajattelen. Enkä viitsisi enää edes toistaa, että me nimenomaan keskustelimme pitkin matkaa. Keskustelimme ja keskustelemme paljon. Keskustelimme suhteestamme viimeksi viime viikonloppuna. Edes avoliitto ei ole staattinen tila.

Eli sovitte suhteestanne. Puhumme ihan samasta asiasta, mutta jostain syystä on tärkeää inttää että suhteesta ei sovita vaan keskustellaan pitkin matkaa? Sitähän se sopiminen on.

Eli minkä ohjeen annat ap:lle?

No vaikkapa että ottaa asian puheeksi, jos asia vaivaa ja haluaa saada varmuuden suhteen laadusta?

Jos on ok epävarmuuden kanssa, niin sitten asiasta ei tarvitse puhua.

Ei tämä ole mitenkään monimutkaista.

Onko tämä ketju naisen logiikkaa?

Ylihilseen menee nämä tapaamiset ja seurustelut ja siihen päälle näiden erot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.

Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.

Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.

Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.

Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?

Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.

Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?

Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...

Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.

Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.

Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .

Niin. Oletat, oletat ja oletat. Ja jos oletuksesi on väärä, itket seuraavaksi että mies on sika, vaikket itsekään koskaan ottanut asiaa puheeksi ja ihan vaan kysynyt että onko olettamuksesi oikeassa. Siis oikeasti aikuiset ihmiset, ei toisen kanssa keskustelu ole niin pelottavaa!

Älä viitsi kuvitella tietäväsi, kuinka minä ajattelen. Enkä viitsisi enää edes toistaa, että me nimenomaan keskustelimme pitkin matkaa. Keskustelimme ja keskustelemme paljon. Keskustelimme suhteestamme viimeksi viime viikonloppuna. Edes avoliitto ei ole staattinen tila.

Eli sovitte suhteestanne. Puhumme ihan samasta asiasta, mutta jostain syystä on tärkeää inttää että suhteesta ei sovita vaan keskustellaan pitkin matkaa? Sitähän se sopiminen on.

Eli minkä ohjeen annat ap:lle?

No vaikkapa että ottaa asian puheeksi, jos asia vaivaa ja haluaa saada varmuuden suhteen laadusta?

Jos on ok epävarmuuden kanssa, niin sitten asiasta ei tarvitse puhua.

Ei tämä ole mitenkään monimutkaista.

Näin itse tein, ja mies pakitti heti. Suhteilu loppuis sitten siihen, ja hetimiten löysinkin nykyisen kumppanini. Jos olisin aikaillut tapailusuhteen kanssa, niin tämä nykyinen mies olisi kerennyt mennä ohi. 

Eli ensin se sattui, kun olisin itse halunnut tämän ensimmäisen herran kanssa Oikeaa Seurustelua, mutta loppuviimein oli luojan lykky ettei niin käynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tuo mitä kuvaat ole "seurustelua" niin mikä sitten on? Ette te ole naimisissa ettekä avoliitossa mutta kyllä te seurustelette jos te yövytte vuorotellen toistenne luona.

Seurusteluun liittyy myös ajatus yhteisestä tulevaisuudesta ja useimmissa tapauksissa vielä sopimus siitä, ettei ole muita kumppaneita. Tollainen tulevaisuuden ajatuksia välttelevä, satunnainen yhdessä hengailu on tapailua. Jos sitä kestää kuukausia, se yleensä johtuu siitä, ettei toinen halua seurustella.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ketju naisen logiikkaa?

Ylihilseen menee nämä tapaamiset ja seurustelut ja siihen päälle näiden erot.

Tapailu ei vielä sido mihinkään ja useimmat eivät pidä pahana jos tapailuvaiheessa käy muidenkin kanssa treffeillä. Jos molemmilla osapuolilla on oikea halu löytää vakikumppani, niin tämä vaihe jää yleensä aika lyhyeksi. Nämä pitkittyneet tapailut johtuu yleesä siitä, että toinen haluaa satunnaista seuraa, mutta ei kuitenkaan halua sitoutua. Pitää ns. varalla, jos sattuukin löytymään joku parempi.