Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä omalla mittapuullasi seurustelua? Täytyykö aina sopia seurustelusta?
15.09.2021 |
Ollaan tapailtu nelisen kuukautta. Nähdään kerran viikossa tai parissa viikossa. Välimatkaa ei ole kuin 50km. Jutellaan wapissa päivittäin.
Ollaan käyty yhdessä huvipuistoissa, rannoilla, patikoitu päivä, parin yön kaupunkireissuilla, leffoissa, sulkapalloilemassa, museoissa, veneilemässä, saaristossa tms. Jos ollaan jomman kumman luona, katsellaan leffoja, kokkaillaan, pelaillaan, paneksitaan ja annetaan läheisyyttä. Tällaista perushuttua. Tavaroita jäänyt toisen nurkkiin pyörimään.
Toisen kavereita, sukulaisia ei olla nähty eikä tällaisesta edes juteltu. Tulevaisuudesta ei juuri jutella.
Emme ole puhuneet seurustelusta tai mistään suhteen tilasta. Tavallaan olen tyytyväinen näin, ja pelkään, että toinen ahdistuu kyselyistä. Jos joku kyselee parisuhdetilaani, vastaan vaan, ettei ole ketään, kun en osaa sanoa.
Onko tämä omalla mittapuullasi seurustelua vai pelkkä tapailusuhde? Nykyään suuri osa haluaa vain "tapailla". Pitääkö ottaa asia puheeksi vai tietääkö sen vaan, jos toinen on tosissaan? Mietityttää myös harvoin näkeminen.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seurustelusta pitää sopia erikseen. Opin sen nuorena tyttönä. Minullakin oli tuollainen tapailukaveri, jonka kanssa oltiin hyvinkin tiiviisti ja intiimisti eräs kesä ja kuvittelin seurustelevani kaverin kanssa.. Kyllä oli omituinen olo kun selvisi, että hän ei todellakaan ajatellut samoin, tämähän oli fwb. Opin samalla mikä on fwb.
Kiva jos joillain asiat on itsestään liukuneet avopuolisoiksi ym. Mutta toisen ajatuksista et tiedä ennekuin hän ne kertoo :)
Kyllä me olemme puhuneet ajatuksista ja ennen kaikkea tunteista. Alusta alkaen. Yritän nyt tehdä näkyväksi sen, että itselleni on täysin vieras ajatus, että yhdessäolemisen "status" muuttuisi yhden yksittäisen keskustelun myötä. Että yhtenä hetkenä ollaan tapailukumppanit ja toisena seurustelukumppanit.
Aika monelle tuntuu olevan kyse siitä, tapaillaanko muitakin. Miksi ei siis voisi puhua siitä sen sijaan että takertuu miettimään, millä nimellä suhdetta pitäisi kutsua? Miksi siltä toiselta ei voi kysyä asiasta tai vielä mieluummin ilmaista omat tunteensa ja sen, että haluaa sitoutua tähän suhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Joo, itsekin ehkä nään tapailuna, jo senkin takia, että nähdään harvoin, vaikka näkemisajat ovatkin pitkiä, väh. vrk. Ajattelen, että seurustellessa nähdään useammin kyllä ja aikaa keksii aina.
En usko, että tää tyyppi tapailee muita, juttelee entisistä suhteistaan mulle ja sanoo "ennen ku sut tapasin ni oli sellanen pidempi tapailusuhde" ja tekee 14h päiviä, yövuoroja ja päivävuoroja, ettei oikeen ehdi nähdä muita. Mutta pitäisi suu avata ja kysyä.
Sinulla on tästä vain miehen sana? Aivan hyvin saattaa valehdella töistään, eikä tee läheskään niin paljon kuin väittää. Itsekin ole ollut etäsuhteessa miehen kanssa jolla oli aina "työkiireitä", ja ehti siksi näkemään vain kerran viikossa tai kahdessa. Sitten yks päivä lopetti suhteen puskista kun oli löytänyt toisen. Että sellaiset työt siellä.
Eikös tapaaminen ole kohtaamista ja sitten tapaaminen muuttuu seurusteluksi?
Ja sanamuoto tapailu tarkoittaa useasti kohtaamista?
Näin mä oon aina tajunnut tämän jutun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tapailua on, olette seksisuhteessa ja sinä ehkä enemmän ihastuneempi. jos sinulle riittää
suhteen taso tapailuna, niin älä sano mitään. jos taas tunnet haluavasi enemmän, niin puhu miehen kanssa, jotta et tule loukatuksi. saatat satuttaa itsesi, jos toinen ei olekkaan valmiimpi enempään ja laitat tuohon pari vuotta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelusta pitää sopia erikseen. Opin sen nuorena tyttönä. Minullakin oli tuollainen tapailukaveri, jonka kanssa oltiin hyvinkin tiiviisti ja intiimisti eräs kesä ja kuvittelin seurustelevani kaverin kanssa.. Kyllä oli omituinen olo kun selvisi, että hän ei todellakaan ajatellut samoin, tämähän oli fwb. Opin samalla mikä on fwb.
Kiva jos joillain asiat on itsestään liukuneet avopuolisoiksi ym. Mutta toisen ajatuksista et tiedä ennekuin hän ne kertoo :)
Kyllä me olemme puhuneet ajatuksista ja ennen kaikkea tunteista. Alusta alkaen. Yritän nyt tehdä näkyväksi sen, että itselleni on täysin vieras ajatus, että yhdessäolemisen "status" muuttuisi yhden yksittäisen keskustelun myötä. Että yhtenä hetkenä ollaan tapailukumppanit ja toisena seurustelukumppanit.
Aika monelle tuntuu olevan kyse siitä, tapaillaanko muitakin. Miksi ei siis voisi puhua siitä sen sijaan että takertuu miettimään, millä nimellä suhdetta pitäisi kutsua? Miksi siltä toiselta ei voi kysyä asiasta tai vielä mieluummin ilmaista omat tunteensa ja sen, että haluaa sitoutua tähän suhteeseen?
Kyllä se suhde nimenomaan voi muuttua sen yhden keskustelun myötä. Kun yhdessä sovitaan että nyt seurustellaan ja ollaan pariskunta, aletaan vaikkapa esitellä toinen tyttö- tai poikaystävänä. Tai voihan se mennä niinkin päin että ensin käytetään tätä sanaa, toinen yllättyy siitä ja sitten keskustellaan, että niin, me siis ollaan nyt tyttö- ja poikaystävä. Eilen en olisi vielä esitellyt sinua sillä nimellä, tänään esittelen.
Ei suhteen ole pakko olla vain jokin epämääräinen liukuma, joka yhtäkkiä humpsista onkin jo 20 vuoden avioliitto vaikka ei edes tiedetä miten ja milloin on päädytty yhteen ja milloin kosittiin tai edes mentiin naimisiin kun asioista ei saa puhua vaan ne menevät omalla painollaan... ;)
Kärjistän tässä tahallani mutta pointtinani on että kaikki saavat tehdä omalla tyylillään - ja itselleni kyllä, se erikseen sopiminen on erittäin tärkeää, koska olen saanut niin monta kertaa takkiini koska oletin että olen kumppanin kanssa samalla aaltopituudella. En anna sydäntäni sellaiselle, joka ei voi edes puhua kanssani siitä, mikä meidän suhteen tila on. Ei se mitään takuita anna tulevasta ja tietenkin suhde kuin suhde voi päättyä eroon, mutta tänään, tässä hetkessä, haluan tietää mitä minä olen sille henkilölle johon itse olen rakastumassa. En enää koskaan oleta yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelusta pitää sopia erikseen. Opin sen nuorena tyttönä. Minullakin oli tuollainen tapailukaveri, jonka kanssa oltiin hyvinkin tiiviisti ja intiimisti eräs kesä ja kuvittelin seurustelevani kaverin kanssa.. Kyllä oli omituinen olo kun selvisi, että hän ei todellakaan ajatellut samoin, tämähän oli fwb. Opin samalla mikä on fwb.
Kiva jos joillain asiat on itsestään liukuneet avopuolisoiksi ym. Mutta toisen ajatuksista et tiedä ennekuin hän ne kertoo :)
Kyllä me olemme puhuneet ajatuksista ja ennen kaikkea tunteista. Alusta alkaen. Yritän nyt tehdä näkyväksi sen, että itselleni on täysin vieras ajatus, että yhdessäolemisen "status" muuttuisi yhden yksittäisen keskustelun myötä. Että yhtenä hetkenä ollaan tapailukumppanit ja toisena seurustelukumppanit.
Aika monelle tuntuu olevan kyse siitä, tapaillaanko muitakin. Miksi ei siis voisi puhua siitä sen sijaan että takertuu miettimään, millä nimellä suhdetta pitäisi kutsua? Miksi siltä toiselta ei voi kysyä asiasta tai vielä mieluummin ilmaista omat tunteensa ja sen, että haluaa sitoutua tähän suhteeseen?
No sitähän se suhteesta sopiminen on?! Puhutaan niistä tunteista ja omista odotuksista. Ei ole kyse mistään suhteelle annettavasta nimestä, suhdetta voi kutsua vaikka tanhuamiseksi jos haluaa. "Hei haluatko tanhuta kanssani koska tunteeni ovat nämä ja odotukseni sitoutumisesta nämä?"
Sinä tässä takerrut siihen miksi suhdetta pitää kutsua, vaikka ei se ole seurustelusta sopimisen pointti lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.
Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä on merkkejä, joista voi päätellä, että suhde ei ole toiselle kovin merkittävä:
Hän ei puhu sinun kanssa tulevaisuudesta.
Hän ei esittele sinua perheelle ja kavereille.
Hän ei tee sinun kanssa suunnitelmia kovin pitkälle tulevaisuuteen.
Suurin osa treffeistanne on Netflix&chill variaatioita.
Teidän yhteys on ennen kaikkea fyysinen.
Hän ei puhu sinun kanssa suhteen tilasta.
Kysy itseltäsi, miksi kun joku kysyy seurustelusta, vastaat että ei ole ketään? Jos vastaan tulisi nyt mukava ja kiinnostava ihminen, joka haluaisi tutustua sinuun paremmin (ja sinäkin häneen), kokisitko, että se olisi jollain tavalla pettämistä, että sinun pitäisi kieltäytyä mahdollisuudesta tai vaikkapa ensin keskutella asiasta nykyisen miehen kanssa?
Selkeästi tilanteenne on tapailua. Ei muuta. Jos mies ei ole aloitteellinen suhteen tilasta ja teidän tulevaisuudesta - niin hänelle se on pelkästään sinun kanssa tapailua ilman sen kummempia rajoitteita tai päämääriä. Yhdyn jo aiemmin esitettyyn, että yleensä miehillä tämmöisessä tilanteessa on muitakin kuvioissa mukana. Jos ei olisi, hän haluaisi tavata useammin ja tekisi niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.
Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .
Niin. Oletat, oletat ja oletat. Ja jos oletuksesi on väärä, itket seuraavaksi että mies on sika, vaikket itsekään koskaan ottanut asiaa puheeksi ja ihan vaan kysynyt että onko olettamuksesi oikeassa. Siis oikeasti aikuiset ihmiset, ei toisen kanssa keskustelu ole niin pelottavaa!
Lapset sopivat "seukkaavansa". Aikuiset eivät sovi seurustelevansa. Aikuinen ymmärtää mikä on seurustelua ja mikä ei, ilman sopimuksia.
Olen avoliitossa jo seitsemän vuotta enkä ole sopinut seurustelevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.
Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .
Tuossakin ihmettelet ja mietit että tuskin hänellä muita on... Miksi et vaan kysy? Ketään ei satu jos asiat on selvillä. Eikä se keskustelu välttämättä tarkoita että seurustelu alkaa heti, voi ihan vaan keskustella siitä, että missä mennään juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajuta tätä nykyajan tapailukulttuuria. Tapaillaan kuukausia jopa vuosia. Itse olen aina aloittanut hyvin nopeasti seurustelun. En todellakaan jaksaisi pitkään jotakin epämääräistä tapailua. Nykyisen miehen kanssa aloimme seurustella viikon päästä, yhteen muutimme 10kk päästä, naimisiin parin vuoden päästä ja yhteinen lapsi viiden vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Nyt olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta.
Minä en ymmärrä tätä tapailun ja seurustelun eroa. Omalla kohdallani kaikki suhteet ovat edenneet niin, että ensin on herännyt keskinäinen kiinnostus. Sen pohjalta on haluttu alkaa tutustua toiseen, tavattu toisiamme, vietetty aikaa yhdessä, tehty asioita yhdessä, opittu tuntemaan toisiamme. Joskus on nopeasti huomattu, että ei homma toimikaan tai se toinen ei olekaan sellainen kuin on kuviteltu. Joskus on jatkettu tutustumista pitempään, tehty suunnitelmia yhä pitemmälle tulevaisuuteen (ei vain seuraavalle viikonlopulle), tutustuttu toisen perheeseen/sukulaisiin ja kavereihin, alettu puhua asioista yhä pitemmälle tulevaisuuteen. Automaattisesti on tullut myös tilanteita, jotka ovat herättäneet tarpeen puhua siitä, millaista suhdetta halutaan (omalla kohdallani on aina ollut vain monogamisia suhteita), mikä loukkaa, mikä ilahduttaa jne.
Missään kohtaa ei ole ollut tarpeen sopia, että nyt seurustellaan. Koko tuo aikahan on ollut sitä seurustelua. Tietenkään en ole muutaman kuukauden tuttavuuksista vielä puhunut muille parisuhteena (paitsi ihan nuorena) mutta ei siinäkään ole ollut kyse jostain tapailun tai seurustelun erosta vaan siitä, että ei jokaista tuttavuutta ole halunnut etenkään perheenjäsenille mainia.
Seurustelusta sopimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei molemmat tiedä myös, mitä se tarkoittaa ja miten se eroaa aiemmasta yhdessäolosta. Eli miksi kysyä "seurustellaanko me" kun sen sijaan voisi puhua niistä aidoista asioista; tunteista, sitoutumisesta, tulevaisuudesta.
Siis seurustelusta sopiminenhan on juuri tuota - että selvitetään onko molemmat samalla aaltopituudella koskien sitoutumista ja tulevaisuutta. Ei kai nyt kukaan oikeasti tee niin, että kysyy "alaks olee?" ja jättää asian siihen?
Seurustelusta sopiminen on ihan fiksua, koska silloin ei tule yllätyksiä kun yksi olettaa sitä ja toinen toista. Ei se sen kummempi asia ole.
Juuri näin. En oikein ymmärrä kommentteja, "emme sopineet seurustelusta mutta olemme monogaamisessa suhteessa jo vuosia". Niin, eli mistä tiesitte että muita ei tapailla? Se kun nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä pahaa on siinä että asiasta puhutaan ääneen? Tiedän todella, todella monia tapauksia kaveripiiristä, joissa käsitys suhteen tasosta on ollut täysin eri. Miksei saa olla aktiivinen ja estää tämän väärinkäsityksen syntymisen?
Ja sitä paitsi, juurihan tuossa ylempänä lainatussa viestissä sanotaan että on luonnollisesti tullut se tilanne että puhutaan suhteen tilasta. ELI SOVITAAN ASIOISTA :D. Ei kai me muutkaan tarkoiteta, että jonkun aikarajan tultua täyteen kalenteriin kilahtaa kokouskutsu otsikolla "Seurustelusta sopiminen ja sopimuksen allekirjoittaminen"...
Kun se ei nimenomaan ollut yksi yksittäinen keskustelu tai sopiminen vaan koko seurusteluaika on sitä, että opitaan tuntemaan toisiaan, tunteet syvenevät ja kehittyvät. Niitä keskusteluja käydään pitkin matkaa. Ja joskus seurustelu päättyy. Omalla kohdallani yksi seurustelu johti aikoinaan avioliittoon ja toinen avoliittoon (jossa olen parhaillaan), kaikki muut ovat päättyneet muutaman kuukauden - muutaman vuoden sisällä.
Eli mistä tiesit että kumppanilla ei samaan aikaan ollut muitakin partnereita? Tietenkin koko suhde on elävä prosessi, eikä kertaluontoinen päätös. Ihan samalla tavalla meidän "sopijoidenkin" suhteet muuttuvat ja syvenevät ajan myötä, sekä päättyvät jos ovat päättyäkseen. Juurihan tuossa kirjoitin ettei kyse ole jostain yhdestä sopimuskokouksesta. Tietenkin keskusteluja käydään useita suhteen aikana, silloin kun joku aihe esiin pomppaa. Mutta en nykyään enää olettaisi hetkeäkään etteikö miehellä olisi monta muutakin naista, jos ei olla siellä suhteen alkupuolella puhuttu asiasta ääneen - toisin sanoen "sovittu" että ei tapailla muita.
Kovasti olisin ihmetellyt hänen haluaan minuun ylipäänsä tutustua, jos hänellä olisi jo ollut joku muu. Tai halua etsiä muita sen jälkeen, kun me aloimme viettää aikaa yhdessä. Molemmilla sentään useampi vuosi yksin taustalla ja kumpikin sen myös toiselle kertoi. Tuskinpa hän olisi sinkkuna ollut, jos olisi ollut sen tyyppinen ihminen, joka jatkuvasti tutustuu potentiaalisiin elämänkumppaneihin ja ihastuu heihin. Ja sen hän on joskus ihan ääneenkin sanonut, ettei usko rakkauteen ensisilmäyksellä .
Ok, eli et tiennyt mistään. Näköjään olit vain onnekas, ja eihän siinä sitten mitään. Mä en enää lähde leikkimään sellaisen kanssa jonka kanssa ei edes tällaisesta asiasta voi puhua. Tietenkin sittenkin kumppani voi pettää tms, mutta silloin voin ainakin sanoa että hei, kun puhuttiin, sanoit näin ja näin eli olet nyt pettänyt sanasi. Ilman keskustelua toinen voi vain sanoa että mitä, mehän vain hengailtiin yhdessä, eihän se mitään merkinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Lapset sopivat "seukkaavansa". Aikuiset eivät sovi seurustelevansa. Aikuinen ymmärtää mikä on seurustelua ja mikä ei, ilman sopimuksia.
Olen avoliitossa jo seitsemän vuotta enkä ole sopinut seurustelevani.
Sitten kun miehesi yhtäkkiä kertoo että hänellä onkin pari-kolme side piecea niin muista ettet voi suuttua koska mies ei koskaan sanonu että seurustelette😆
Vierailija kirjoitti:
Lapset sopivat "seukkaavansa". Aikuiset eivät sovi seurustelevansa. Aikuinen ymmärtää mikä on seurustelua ja mikä ei, ilman sopimuksia.
Olen avoliitossa jo seitsemän vuotta enkä ole sopinut seurustelevani.
Ei ole mitään syytä, miksi aikuinen ei voisi puhua suhteensa tilasta kumppaninsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset sopivat "seukkaavansa". Aikuiset eivät sovi seurustelevansa. Aikuinen ymmärtää mikä on seurustelua ja mikä ei, ilman sopimuksia.
Olen avoliitossa jo seitsemän vuotta enkä ole sopinut seurustelevani.
Aikuiset keskustelevat asioista, sitä se seurustelusta sopiminen on. That's it.
Vierailija kirjoitti:
Lapset sopivat "seukkaavansa". Aikuiset eivät sovi seurustelevansa. Aikuinen ymmärtää mikä on seurustelua ja mikä ei, ilman sopimuksia.
Olen avoliitossa jo seitsemän vuotta enkä ole sopinut seurustelevani.
Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin sinä. Useamman vuoden ihmissuhteeni toinen osapuoli rakastui toiseen, koska "ei olla sovittu mitään". En tiedä, millainen palaveri sen sitten pitäisi olla, mutta jatkossa pidän varani.
Alue: Aihe vapaa
Paitsi jos seurustelee Sheldon Cooperin kanssa...