Suomi on kamala maa
Masentaa. Ei henkilökohtaiset asiat vaan tämä maa vaan. Pimeä tulee jo iltapäivällä, illat sataa, ulkona kaikki näyttää niin apealta ja kireältä. Eilen 3 lapsen surma tässä maassa. Köyhyyttä, talous menee kokoajan entistä syvemälle ja henkilökohtaiset tragediat lisääntyy jatkuvasti. Tällaista, Suomi 2014
Kommentit (149)
Maassa ei ole mitään vikaa. Jotkut vain eivät osaa valita puolisoaan tai arvioida kykyään vanhemmiksi (lasten tai puolison tapot). Usein syy on kasvatusvirheessä, edellisessä sukupolvessa.
Nyt ei masenna ku on tappohelteet, eihän? XD
Mulla on teitä ihmisiä kova ikävä. Ollut vuoskaudet. Olen teidän kanssa kouluissa, työpaikoilla, kahviloissa, ravintoloissa, kaduilla... Joskus tekisi mieli huutaa, että joku yhteys syntyisi. Mutta kaikki tuntuu hukkuvan pintakiillon ja oikean elämän suorittamisen alle. Joskus välillä syntyy pisaramaisia kohtaamisia, jotka jäävät pisaroiksi, eivätkä muodostu ensin puroiksi ja sitten vakaiksi virroiksi.
Kaikkea muuta minulla onkin, yllin kyllin, vaikka pois annettavaksi, mutta mikään tavara ei korvaa toista ihmistä.
No voi voi hän saa olla epäisänmaallinen jos niin haluaa. Sekä hän voi muuttaa muualle myös, kas kun se sinun persettäsi noin kutittaa!
Ai se oli vaan toi sääjuttu.
Mua masentaa suomalaiset.
Suomen kesä on paras mitä maailmassa on, talveakin kestän sen takia. Lumi ihan jees mutta loska ja harmaus, buu. Me nykyaikuiset ollaan sentään saatu nauttia hyvinvointivaltion eduista, toivottavasti tulevatkin sukupolvet saavat.
Intiassa käyneenä, ei Suomi silti pahin maa ole ei läheskään.
Onko joku sitten muuttunut, vuodesta 2014, kun tämä ketju on aloitettu? Kohta melkein 10 vuotta kulunut ja YHÄ sama tilanne, ellei vielä pahempi. Ja joku kehtaa väittää, että kyse on muka epäisänmaallisuudesta. Kyse on TOTUUDESTA, mitä ei voi kukaan enää piilottaa tai kierrellä, vaan on todettava, että tämä maa TODELLAKIN on paha maa. Miksi? Johtajisto. Miksi? Johtaa harhaan. Miksi? Koska Anti-Kristus ja Jeesuksen tulo.
Kun maalla on paha johto, kansa kyyristelee piilossa. Milloin on tämä kansa viimeksi tehnyt mitään muuta kuin piilotellut? En muista! Siinä syy.
AP, jos mielestäsi Suomi on kamala maa, pakkaa laukut ja muuta vaikka Ruotsiin!
Kuulostat epäisänmaalliselta suomalaisvastaiselta rasistilta