MIten nousta ylemmäksi sosiaaliluokassa?
Mä olen köyhästä perheestä. Vanhemmat ammattikoulun käyneitä duunareita.
Mäkin olen duunari, lukion käynyt. Mutta pidemmälle en ole opiskellut. Osittain varattomuuden takia.
Opintolainaa en haluaisi ottaa, kun varmoja työpaikkoja ei ole enää.
Olen nähnyt tuttavapiirissäni insinööriopiskelijoita, joilla ei ole työtä, mutta reilu 15 000e lainaa.
Kommentit (129)
Koulutus, työ, kulttuurinen pääoma. Varsinkin ylempi keskiluokka harrastaa tyypillisesti liikuntaa ja sen lisäksi myös esim. korkeakulttuuria, laatukirjallisuuden lukemista, kaupunkilomia jne.
Tämä luokka katsoo harvemmin Salattuja Elämiä, tai muuta roskaviihdettä ja muita useammin esim. Solsidania, historiadokumentteja ja klassikkoelokuvia, myös ei-amerikkalaisia elokuvia. Ylipäätänsä telkkaria katsotaan vähemmän. Käytös on keskimäärin hillitympää ja vähäeleisempää. Kielitaitona vähintään sujuva englanti, tyydyttävä ruotsi ja jokin kolmas kieli. Vaatetus klassista, pintamuotia käytetään yleensä vain lisukkeena. Mielipiteet enemmän harkittuja, johdonmukaisia ja loogisia. Varsinkaan nuoret akateemiset eivät juo itseään känniin, ei ainakaan ammatillisissa tilaisuuksissa. Kulttuurien välinen viestintä sujuu (esim. opiskelijavaihto ja ulkomaanmatkat kehittäneet), vanhemmat harvemmin työläisiä tai maanviljelijöitä.
Tämä siis yleistyksiä ja koskee ylempää keskiluokkaa esim. tuomareita ja valtion ylempiä virkamiehiä. Toisaalta taas lääkärit saattavat olla hiukan maanläheisempiä, eikä pukeutumiselle tai kulttuuriharrastuksille anneta niissä piireissä niin suurta painoarvoa. Toisaalta lääkärit arvostavat muita enemmän ammatillisia meriittejä, esim. tohtorintutkintoa, dosentuureja ja professuureja.
Parhaat tiet ylempään keskiluokkaan ovat oikeustieteen maisterin tai (hammas)lääketieteen lisensiaatin tutkinto.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:08"]
Mitä ovat ne sivistyneet harrastukset?
[/quote]
Meidän tapauksessamme ne ovat kirjallisuus, ooppera, teatteri, taide, matkailu, golf, laskettelu, sijoittaminen harrastusmielessä. Pyrimme myös tekemään hyvää mm Pelastakaa Lapset - järjestön kautta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:34"]
Koulutus, työ, kulttuurinen pääoma. Varsinkin ylempi keskiluokka harrastaa tyypillisesti liikuntaa ja sen lisäksi myös esim. korkeakulttuuria, laatukirjallisuuden lukemista, kaupunkilomia jne.
Tämä luokka katsoo harvemmin Salattuja Elämiä, tai muuta roskaviihdettä ja muita useammin esim. Solsidania, historiadokumentteja ja klassikkoelokuvia, myös ei-amerikkalaisia elokuvia. Ylipäätänsä telkkaria katsotaan vähemmän. Käytös on keskimäärin hillitympää ja vähäeleisempää. Kielitaitona vähintään sujuva englanti, tyydyttävä ruotsi ja jokin kolmas kieli. Vaatetus klassista, pintamuotia käytetään yleensä vain lisukkeena. Mielipiteet enemmän harkittuja, johdonmukaisia ja loogisia. Varsinkaan nuoret akateemiset eivät juo itseään känniin, ei ainakaan ammatillisissa tilaisuuksissa. Kulttuurien välinen viestintä sujuu (esim. opiskelijavaihto ja ulkomaanmatkat kehittäneet), vanhemmat harvemmin työläisiä tai maanviljelijöitä.
Tämä siis yleistyksiä ja koskee ylempää keskiluokkaa esim. tuomareita ja valtion ylempiä virkamiehiä. Toisaalta taas lääkärit saattavat olla hiukan maanläheisempiä, eikä pukeutumiselle tai kulttuuriharrastuksille anneta niissä piireissä niin suurta painoarvoa. Toisaalta lääkärit arvostavat muita enemmän ammatillisia meriittejä, esim. tohtorintutkintoa, dosentuureja ja professuureja.
Parhaat tiet ylempään keskiluokkaan ovat oikeustieteen maisterin tai (hammas)lääketieteen lisensiaatin tutkinto.
[/quote]
Piti siis sanoa, että lääkärit arvostavat muita enemmän akateemisia meriittejä, kuten tohtorin tutkintoa ja dosentuureja.
Ylempään keskiluokkaan ei mielestäni ole asiaa ilman koulutusta. Tarkoitan nimenomaan yliopistokoulutusta. Toki jotkut harvat, kuten Pekka Haavisto tai Eero Heinäluoma, ovat päässeet ylempään keskiluokkaan kiertoteitä pitkin, todennäköisesti heidän älykkyytensä olisi kuitenkin kevyesti riittänyt maisterintutkintoon saakka. Esim. Kimi Räikkönen on miljoonistaan huolimatta vain rikas työläinen.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:34"]
Koulutus, työ, kulttuurinen pääoma. Varsinkin ylempi keskiluokka harrastaa tyypillisesti liikuntaa ja sen lisäksi myös esim. korkeakulttuuria, laatukirjallisuuden lukemista, kaupunkilomia jne.
Tämä luokka katsoo harvemmin Salattuja Elämiä, tai muuta roskaviihdettä ja muita useammin esim. Solsidania, historiadokumentteja ja klassikkoelokuvia, myös ei-amerikkalaisia elokuvia. Ylipäätänsä telkkaria katsotaan vähemmän. Käytös on keskimäärin hillitympää ja vähäeleisempää. Kielitaitona vähintään sujuva englanti, tyydyttävä ruotsi ja jokin kolmas kieli. Vaatetus klassista, pintamuotia käytetään yleensä vain lisukkeena. Mielipiteet enemmän harkittuja, johdonmukaisia ja loogisia. Varsinkaan nuoret akateemiset eivät juo itseään känniin, ei ainakaan ammatillisissa tilaisuuksissa. Kulttuurien välinen viestintä sujuu (esim. opiskelijavaihto ja ulkomaanmatkat kehittäneet), vanhemmat harvemmin työläisiä tai maanviljelijöitä.
Tämä siis yleistyksiä ja koskee ylempää keskiluokkaa esim. tuomareita ja valtion ylempiä virkamiehiä. Toisaalta taas lääkärit saattavat olla hiukan maanläheisempiä, eikä pukeutumiselle tai kulttuuriharrastuksille anneta niissä piireissä niin suurta painoarvoa. Toisaalta lääkärit arvostavat muita enemmän ammatillisia meriittejä, esim. tohtorintutkintoa, dosentuureja ja professuureja.
Parhaat tiet ylempään keskiluokkaan ovat oikeustieteen maisterin tai (hammas)lääketieteen lisensiaatin tutkinto.
[/quote]
Tunnen ammattini kautta lukuisia lääkäreitä, tuomareita ja muita valtion virkamiehiä. Ihmettelen, miksi havaintojani alaspeukutetaan?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:13"]
Itsetuntosi määrittää asemasi tässä yhteiskunnassa! Kouluttaudu, lue yleissivistävää tietoutta....ja ennenkaikkea usko itseesi!
[/quote]
Oopperassa käyvä huoltomies on työläinen. Ehkä joidenkin mielestä jopa huvittava sellainen.
No mun AMK-koulutuksella vuositulot on yli 60 000, mutta kyllä hengailen täällä välillä. Se on varmaan sen AMK:n vika. Vanhemmista kuin vain toinen on akateeminen. Ja omista harrastuksista sivistyneitä lienee vain golf ja satunnaiset taidenäyttelykäynnit ja taidehankinnat. Mutta teenkin sitä mistä tykkään, en sitä minkä ajattelen antavan hyvän vaikutelman.
Kouluttaudu varmaan nakkiin kuten lääkärit!:) itse olen ytm ja sivuaineena oikkista ja kauppista. Oon just semmosessa työssä kun halusin ja olen vasta 30. Palkkakehitys nousujohdanteinen,ja vaikka opiskellessani 80% alallani oli naisia, oon nyt firmassa missä on vaan miehiä plus mä!:) mutta en mä mikään yläluokkainen ole, vaikka pukeudun busnestyyliin ja omistan laatulaukkuja ja tyylini on klassinen. Oon just semmonen ku mä haluun olla;)
Yläluokka ei käytä mitään muotiluksuslaukkuja. Ne on nousukkaille.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:17"]
Yläluokka ei käytä mitään muotiluksuslaukkuja. Ne on nousukkaille.
[/quote]
Yläluokka käyttää tai on käyttämättä luksuslaukkuja, tilanteen ja mielialan mukaan.
Älä katso BB:ta äläkä muita rahvaan televisio-ohjelmia.
En osaa sanoa millä nouset ylempään sosiaaliluokkaan, kun tuon sosiaaliluokan määritelmä on osin epäselvä.
Hanki itsellesi ammatti, jonka koet itsellesi läheiseksi ja tärkeäksi. Jos teet työtä, josta et pidä, niin elämä ei ole yläluokkista oli työ mitä tahansa.
Tee lisäksi sitä mikä sinua itseäsi kiinnostaa: lue hyviä kirjoja, käy taidenäyttelyissä, teatterissa, oopperassa, konserteissa (myös ja ehkä nimenomaan klassisen musiikin konserteissa), lue vielä lisää. sillä, lukeminen kannattaa aina. Nämä asiat antavat sinulle henkistä pääomaa, jota ei voi rahalla mitata.
Näistä ympyröistä löydät todennäköisesti myös aidosti yläluokkaisia ihmisiä, jos sellaisia etsit. Raha pelkästään ei tee kenestäkään yläluokkaista. Osa varakkaista ihmisestä on pahimman laatuisia öykkäreitä.
Hitsi kun löytäisi sen hyvän jutun täältä jossa kuvailtiin espoolaista ja wannabe-espoolaista :DDDD Siinä oli kuvailtu hauskasti että mistä porvarin ja wannabe-porvarin erottaa ja tunnistaa.
Kuka hullu haluaa lokeroitua, juuri kun olemme pääsemässä lokeroista eroon???
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:04"]
Sivistys ja hyvät käytöstavat ovat vahva yhteiskuntaluokan indikaattori. Kun olet tilaisuudessa, jossa on eri yhteiskuntaluokkia ja ammattiryhmiä edustavia ihmisiä, sanotaan vaikka messuilla, tuot olemuksellasi ja vaikkapa pukeutumisellasi esille sen, miten näet itsesi ja mihin viiteryhmiin kuulut.
[/quote]
Ovelat ihmiset tulevat toimeen kaikkien kanssa, luonteen hienous ei ole sitä mitä luulee olevansa. Huh että joku ääneen sanoisi tuon sanan: luokka.
Kiva töpätä joku aristokraatti?
Hanki ystäviä hyvistä piireistä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:06"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:57"]
Ap, opiskele töiden ohella. Aikuislinjoja on esim. Ammattikorkeakouluissa on aikuislinjoja.
[/quote]
Jos haluaa korkampaan sosiaaliluokkaan niin koulutuksen täytyy olla akateeminen mitä AMK-koulutukset ei ole.
[/quote]
Jos jaksoit lukea viestin loppuun, niin siinä puhuttiin myös jatkosta amk:n jälkeen. Ja kyllähän amk tutkinto jo auttaa siihen että pääsee pois noista duunarin töistä. Eikö silloin jo nosta omaa sosiaaliluokkaansa.
Jos menee suoraan yliopistoon ja käy niin, ettei saa töitä, niin vähän hukkaan menee opiskelut. Itse etenisin askel kerralla. Kun ei ole rahaa, niin on hyvä varmistaa että on töitä koko ajan ja amk tutkinto auttaisi ehkä jo pois noista nykyisistä töistä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:09"]
Tuo asenne "opintolainaa en halua ottaa" jarruttaa monella koulutuksen hankkimista ja samalla sosiaalista nousua. Jos opiskelet 5 vuotta ja otat joka vuosi 9 kuukauden ajan 300 euroa opintolainaa, on sinulla opintojen päättyessä opintolainaa 13500 euroa. Jos valmistut määräajassa, maksaa valtio vielä osan tuosta lainasta pois. Samat ihmiset, joilla tällaisen lainan ottaminen on täysi mahdottomuus, ottavat kuitenkin sumeilematta yli sadan tonnin asuntolainoja.
10
[/quote]
Samaa olen ihmetellyt. Veljeni otti melkein 100 tuhatta velkaa MBA:ta varten, ja sijoitus osoittautui erinomaiseksi. Itsekin suunnittelen samaa temppua.
[/quote]
Miten olette lukioaikana asumisen ja muut peruskustannukset hoitaneet? Ilta- ja viikonlopputöillä? Opintolainalla?
Heh. Itse olen duunari ja näytän kuitenkin nk. ylemmän sosiaaliluokan kansalaiselta. Kaiken lisäksi harrastan samoja asioita kuin nk. ylempi sosiaaliluokka.
Totta puhuen sosiaaliluokilla ei ole mitään väliä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:05"]
Kyllä koulutus on tuossa ihan avainasemassa. Toki kannattaa miettiä ala niin, että hyväpalkkaisia töitä löytyy. Älä siis kouluttaudu huonosti palkatulle naisvaltaiselle akateemiselle alalle, vaan valitse hyväpalkkainen ala, jolla löytyy todennäköisesti töitä.
Myös harrastukset kannattaa valita halutun sosiaaliluokan mukaan, esimerkiksi klassinen musiikki on hyvä valinta, jos haluat nousta ylempään sosiaaliluokkaan. (Siitä ei tosin saa hyväpalkkaista ammattia, mutta harrastuksen parissa tutustut haluamaasi luokkaan kuuluviin ihmisiin.)
Nimerkki opintolainalla DI:ksi opiskellut, vuositulot yli 60 keur ja opiskeluaikana löytyneellä miehellä vielä selvästi paremmat.
[/quote]
Eivät ne tulot minusta ratkaisevia ole. Dippainssit ovat kovin usein hyvästä tulotasosta huolimatta putkiaivoisia juntteja. En todellakaan keskituloisena yhteiskuntatieteiden maisterina osaa pitää heitä mitenkään sosiaalisessa asemassa itseäni korkeammalla.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 14:55"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:05"]Kyllä koulutus on tuossa ihan avainasemassa. Toki kannattaa miettiä ala niin, että hyväpalkkaisia töitä löytyy. Älä siis kouluttaudu huonosti palkatulle naisvaltaiselle akateemiselle alalle, vaan valitse hyväpalkkainen ala, jolla löytyy todennäköisesti töitä. Myös harrastukset kannattaa valita halutun sosiaaliluokan mukaan, esimerkiksi klassinen musiikki on hyvä valinta, jos haluat nousta ylempään sosiaaliluokkaan. (Siitä ei tosin saa hyväpalkkaista ammattia, mutta harrastuksen parissa tutustut haluamaasi luokkaan kuuluviin ihmisiin.) Nimerkki opintolainalla DI:ksi opiskellut, vuositulot yli 60 keur ja opiskeluaikana löytyneellä miehellä vielä selvästi paremmat. [/quote]
*tyrsk*
[/quote]
Mikä tuossa oli niin huvittavaa?
[/quote]
Koska tyyppi lulee, että raha ja *statuksen mukaan valittu* harrastus nostaa sosiaaliluokkaa. Tulee mieleen Hyacinth Bucket.
[/quote]
Jep, ja muka 60 tonnin vuositulot. Paskat. Noilla tuloilla on liian kiire golfata ja käydä oopperassa (aitiossa) että ehtisi hengailla av:lla.