MIten nousta ylemmäksi sosiaaliluokassa?
Mä olen köyhästä perheestä. Vanhemmat ammattikoulun käyneitä duunareita.
Mäkin olen duunari, lukion käynyt. Mutta pidemmälle en ole opiskellut. Osittain varattomuuden takia.
Opintolainaa en haluaisi ottaa, kun varmoja työpaikkoja ei ole enää.
Olen nähnyt tuttavapiirissäni insinööriopiskelijoita, joilla ei ole työtä, mutta reilu 15 000e lainaa.
Kommentit (129)
ala harrastaa asioita, joita ylempään sosiaaliluokkaan kuuluvat harrastavat.
hanki ystäviä ylemmästä sosiaaliluokasta.
käyttäydy kuin ylemmän sosiaaliluokan ihmiset.
hommaa mies/vaimo ylemmästä sosiaaliluokasta.
Minä voisin opiskelujen ja nykyisen työni ansiosta nousta parempaan sosiaaliluokkaan. Tähän olen kieltämättä hieman pyrkinytkin. Mutta ajatusmaailmani ja mielenkiinnon kohteeni ovat enemmän sellaista rahvaanomaista tasoa. Toisin sanoen tunnen enemmän hengenheimolaisuutta duunarien porukassa kuin kauluspaitatyöntekijöiden kesken. Tästä syystä tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa, kun aina pitäisi olla niin kieli keskellä suuta.
Ap, opiskele töiden ohella. Aikuislinjoja on esim. Ammattikorkeakouluissa on aikuislinjoja. Älä ajattele kuinka kauan Se vie, vaan aloitat siellä opiskelun siinä tahdissa johon pystyt. Välillä voit vaikka opiskella tiiviimmin esim. puoli vuotta, vähemmällä työnteolla, sitten vaihtaa vaikka toisin päin enemmän töitä vähemmän opiskelua. Pärjäät kyllä. Mene sellaiseen amk:hon jossa on tarjolla kursseja iltaisin ha päivisin. Pystyt paremmin valitsemaan.
Kun Amk on suoritettu, voit jatkaa ja hankkia ylemmän korkeakoulututkinnon.
Jos olet köyhästä perheestä ja siten tottunut pärjäämään vähällä, pärjäät kyllä opintotuella sen ajan että saat ammatin. Itsekin olen duunariperheestä, ja kandiopinnot meni helposti, en tuntenut itseäni edes köyhäksi. Sitten kun parin työvuoden jälkeen palasin opiskelemaan niin ei puhettakaan että olisi elänyt ilman lainaa.
Mä -> minä
Duunari -> työläinen tai työväestöön kuuluva
e -> €
Noista voit aloittaa. Ja sen jälkeen nuo nro 4:n ehdottamat jutut.
Sivistys ja hyvät käytöstavat ovat vahva yhteiskuntaluokan indikaattori. Kun olet tilaisuudessa, jossa on eri yhteiskuntaluokkia ja ammattiryhmiä edustavia ihmisiä, sanotaan vaikka messuilla, tuot olemuksellasi ja vaikkapa pukeutumisellasi esille sen, miten näet itsesi ja mihin viiteryhmiin kuulut.
Kyllä koulutus on tuossa ihan avainasemassa. Toki kannattaa miettiä ala niin, että hyväpalkkaisia töitä löytyy. Älä siis kouluttaudu huonosti palkatulle naisvaltaiselle akateemiselle alalle, vaan valitse hyväpalkkainen ala, jolla löytyy todennäköisesti töitä.
Myös harrastukset kannattaa valita halutun sosiaaliluokan mukaan, esimerkiksi klassinen musiikki on hyvä valinta, jos haluat nousta ylempään sosiaaliluokkaan. (Siitä ei tosin saa hyväpalkkaista ammattia, mutta harrastuksen parissa tutustut haluamaasi luokkaan kuuluviin ihmisiin.)
Nimerkki opintolainalla DI:ksi opiskellut, vuositulot yli 60 keur ja opiskeluaikana löytyneellä miehellä vielä selvästi paremmat.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:57"]
Ap, opiskele töiden ohella. Aikuislinjoja on esim. Ammattikorkeakouluissa on aikuislinjoja.
[/quote]
Jos haluaa korkampaan sosiaaliluokkaan niin koulutuksen täytyy olla akateeminen mitä AMK-koulutukset ei ole.
Lue paljon ja ei mitään hömppää vaan vaikka elämänkertoja.
Käy taidenäyttelyissä, teatterin ym ensi-illoissa ja osallistu muutenkin kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin.
Tee vapaaehtoistyötä, ole poliittisesti aktiivinen.
Pidä itsestäsi huolta, pukeudu tyylikkäästi mutta ei liian prameasti ja ole myös sisäisesti kaunis vaikka muut ei olisikaan.
Opiskele lisää ja etsi mies paremmista piireistä kun kulmakuppilasta.
Tuo asenne "opintolainaa en halua ottaa" jarruttaa monella koulutuksen hankkimista ja samalla sosiaalista nousua. Jos opiskelet 5 vuotta ja otat joka vuosi 9 kuukauden ajan 300 euroa opintolainaa, on sinulla opintojen päättyessä opintolainaa 13500 euroa. Jos valmistut määräajassa, maksaa valtio vielä osan tuosta lainasta pois. Samat ihmiset, joilla tällaisen lainan ottaminen on täysi mahdottomuus, ottavat kuitenkin sumeilematta yli sadan tonnin asuntolainoja.
10
Ei opintolaina ole mitenkään välttämätöntä opiskellessa, jos olet valmis elämään säästäväisesti ja käymään opintojen ohessa töissä vähintään kesäisin.
Me oltiin niin köyhiä siis perhe.
Että kun lukion jälkeen muutin omilleni, sain sossusta toimeentulotukea reilut 400e jäi vuokran jälkeen.
Mulla ei ikinä ollut niin paljoa rahaa! Voitte vaan kuvitella sitä lapsuudenperheen köyhyyttä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:06"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:57"]
Ap, opiskele töiden ohella. Aikuislinjoja on esim. Ammattikorkeakouluissa on aikuislinjoja.
[/quote]
Jos haluaa korkampaan sosiaaliluokkaan niin koulutuksen täytyy olla akateeminen mitä AMK-koulutukset ei ole.
[/quote]
Olen maisteri, siis akateemisesti koulutettu ja varmaankin laskettavissa ylemmän keskiluokan edustajaksi. Hyvin harvoin kukaan minun "ympyröissäni" alkaa tentata kenenkään koulutustaustaa suoraan, eli sillä, onko suorittanut yliopisto- vai amk-tutkinnon, ei sinänsä ole väliä. Keskustelukumppanin sivistystaso käy ilmi ihan sen keskustelun myötä.
Luokkaan liittyy koulutustaso, raha ja ihmisuhdeverkostot. Sekä jonkin verran harrastukset (kannattaa tietoisesti pyrkiä kasvattamaan yleissivistystä)
Ylempi korkeakoulututkinto on oikeastaan välttämättömyys. Mutta ei mitään kirjallisuustiedettä tai kulttuuriantropologiaa. Heistä monista tulee väliinputoajia. Ja jos suvun verkostot ei ole apuna, väliinputoamisen vaara on suurempi.
Olen itse luokkahississä, tahattomasti ajauduin. Ei tää aina kivaa ole, usein on ulkopuolinen tunne. "Menen täydestä", harva arvaa etten ole samasta taustasta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:09"]
Tuo asenne "opintolainaa en halua ottaa" jarruttaa monella koulutuksen hankkimista ja samalla sosiaalista nousua. Jos opiskelet 5 vuotta ja otat joka vuosi 9 kuukauden ajan 300 euroa opintolainaa, on sinulla opintojen päättyessä opintolainaa 13500 euroa. Jos valmistut määräajassa, maksaa valtio vielä osan tuosta lainasta pois. Samat ihmiset, joilla tällaisen lainan ottaminen on täysi mahdottomuus, ottavat kuitenkin sumeilematta yli sadan tonnin asuntolainoja.
10
[/quote]
Totta. Minulla oli aikoinaan yksi tuttu joka kauhisteli kun kerroin, että valmistuttuani minulla tulee olemaan päälle 15 000 euroa opintolainaa. Sanoi, että sillähän saa melkein jo talonkin (asui pikkupaikkakunnalla jossa hinnat tuohon aikaan matalat), ja että hän ainakin laittaisi rahat ennemmin siihen taloon kuin koulutukseen.
Tämä tuttu itse on ollut lähes koko aikuisikänsä sossun elättinä (lukuunottamatta sitä aikaa kun hän kävi lähihoitajakoulutuksen lukion jälkeen). Varsinaisia töitä ei ole tehnyt vissiin päivääkään, muistaakseni yhden määräaikaisen työkokeilun on joskus tehnyt. Hakeutui eläkkeelle reippaasti alta 4-kymppisenä ja asuu nyt lähinnä miehen elättinä siellä talossaan maalla.
Opiskelu on Suomessa ilmaista ja opintotukeakin saa. Mulla AMK- ja yliopistotutkinto ja koskaan ei ole ollut senttiäkään opintolainaa. Olen duunari/yrittäjäperheestä eikä vanhemmat tukeneet rahallisesti opintoja. Itseään sivistämällä = lukemalla ja kulttuuria harrastamalla voi hankkia itselleen kulttuurista pääomaa. Yleensä harmittaa, kun viettää aikaa jossain duunariamisporukassa. Tuntuvat ihan moukilta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:12"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 13:06"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 12:57"]
Ap, opiskele töiden ohella. Aikuislinjoja on esim. Ammattikorkeakouluissa on aikuislinjoja.
[/quote]
Jos haluaa korkampaan sosiaaliluokkaan niin koulutuksen täytyy olla akateeminen mitä AMK-koulutukset ei ole.
[/quote]
Olen maisteri, siis akateemisesti koulutettu ja varmaankin laskettavissa ylemmän keskiluokan edustajaksi. Hyvin harvoin kukaan minun "ympyröissäni" alkaa tentata kenenkään koulutustaustaa suoraan, eli sillä, onko suorittanut yliopisto- vai amk-tutkinnon, ei sinänsä ole väliä. Keskustelukumppanin sivistystaso käy ilmi ihan sen keskustelun myötä.
[/quote]
Merkillistä: itse olen lisensiaatti, samalla alalla on kaikilla vähintään maisterin tutkinto. AMK ei kuulu joukkoon tässä sosiaalisessa ympäristössä.
Kyllä se koulutus on aika olennaisessa osassa luokkasysteemiä, sen lisäksi esim. kulttuurinen pääoma ja varallisuus.