Miksi joku haluaa sektion?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö nuo

alapään muutokset ole maailman luonnollisin asia ja suurinosa ohimeneviä?

-ap

Alatie synnytys ei ole luonnollinen tapahtuma, ellet sitten itseksesi kotona synnytä. Sairaalassa olet kojeisiin kytkettynä ja seurannassa ja monenmoisten interventioiden ja ronkkimisten kohde. Juu ja ei kysytä mielipidettäsi, kun näitä tehdään. 

Kevytmielinen on asennoituminen "ohimeneviin" muutoksiin. Auttanee sinua tai ei ainakaan suuremmin vaivaa. 

Älä pelottele ja valehtele. Mulla ei ole yhdessäkään synnytyksessä Naistenklinikalla kytketty mitään muuta kuin se vyö vatsan ympäri, joka seuraa vauvan sydäntä. Ei anturia vauvan päähän, ei katetria mulle eikä myöskään käteen kanyylia. Ei yhtikäs mitään. Mielipiteeni ja toiveeni kuunneltiin sekä kysyttiin niitä. Siellä hengittelin hämärässä ammehuoneessa vauvat maailmaan ❤️

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Siis että MITÄ. En kyllä tunnista tuosta mitään. Itse nskadin lähes 3 h ponnistusyritysten jälkeen leikkauspöydällä täristen onnesta että olin siinä. Sektioon päädyin illalla ja seuraavana aamuna viimeistään nousin jalkeille ja siitä alkoi normaali elämä. Toki piti aluksi vähän varoa ja kipulääkkeitä söin viisi päivää laitoksella, kotona en enää tarvinnut kuin pari puolikasta. Ainoa missä oli jonkun aikaa varottava oli sängyssä sivusuunnassa siirtyminen. Se kirpaisi aika kivasti jos oli varomaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Siis että MITÄ. En kyllä tunnista tuosta mitään. Itse nskadin lähes 3 h ponnistusyritysten jälkeen leikkauspöydällä täristen onnesta että olin siinä. Sektioon päädyin illalla ja seuraavana aamuna viimeistään nousin jalkeille ja siitä alkoi normaali elämä. Toki piti aluksi vähän varoa ja kipulääkkeitä söin viisi päivää laitoksella, kotona en enää tarvinnut kuin pari puolikasta. Ainoa missä oli jonkun aikaa varottava oli sängyssä sivusuunnassa siirtyminen. Se kirpaisi aika kivasti jos oli varomaton.

*makasin

Onpas hurja kokemus yllä. Itse pääsin paljon helpommalla, ei ollut johtoja eikä kipupumppuja, kävelemään pystyi ja imetys sujui. Lenkille heti kotiuduttua ja salillekin jo viikon kuluttua satujumppaa aloittelemaan. Toki alatie ois ollut mieluisampi hyvien juttujensa vuoksi, mutta tärkeämpää oli saada muksu hengissä ja järissään ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunniteltu sektio on asia, jonka voi "hallita". Luonnollinen alatiesynnytys taas ei ole. Se voi olla rauhallinen ja hidas tai rankka, raju ja nopea. Et voi tietää, mihin porukkaan kuulut ja se voi olla pelottavaa.

Lääkärit ja hoitajat sektiossa hallitsee, itse on vain toimenpiteen kohde. Edes pissaamista ei voi itse hallita sektion aikana. Tämä oman kehon hallinnan puuttuminen oli mun mielestä sektioissa kaikkein kamalinta. Minulle on tehty kaksi sektiota perätilan takia, ja kolme olen synnyttänyt alakautta. Haluaisin alatiesynnytyksen, jos se olisi mahdollista.

Miksi ihmeessä pitää pissata sektion aikana?

Ne puudutukset kerää kroppaan nestettä, ja rakkoa ei pysty itse tyhjentämään. Täältä linkistä voi lukea muita kivoja komplikaatioita (huom eikä tässä puhuta mitään vauvasta, jonka verenkiertoon menee kaikki synnytyksen aikaiset lääkkeet!). En itse olisi ikinä ottanut epiduraalia kuin lääkärin määräämän pakon edessä.

https://www.duodecimlehti.fi/duo11849

Minut oli "kivasti" peloteltu sektion vaaroista ja alatiesynnytys on parempi... Mutta laskettuna päivänä alettiin käynnistämään esikoisen synnytys ja käynnistysyritykset kestivät 12 päivää ilman huomattavaa edistymistä.(Halusin ehdottomasti synnyttää alateitse, koska se on parempi). Tämän jälkeen lääkäri ilmoitti, että ylihuomenna leikataan. Hyvä näin, saimme terveen lapsen ja toipuminen sujui paljon paremmin kuin mitä olin ikinä uskaltanut toivoa.

Toisen lapsen kohdalla ilmoitin, että en suostu mihinkään käynnistyksiin, toki saa syntyä luonnollisesti, jos haluaa, mutta muuten leikataan. Niinpä 3 päivää ennen laskettua aikaa tehtiin suunniteltu sektio (lapsi isokokoinen ja lääkäri ei edellisen kerran tapahtumien takia kokenut käynnistystä hyväksi vaihtoehdoksi) joka sujui vielä paremmin kuin eka ja toipuminen sujui loistavasti.

Raskauden aikana haaveilin luomusynnytyksestä, mutta kivut ja tilanteen venyminen saivat lääkkeet kelpaamaan ja kun mikään ei enää auttanut niin lopulta melkein vaadin sektiota.

Itse vaadin sektion, koska pelkäsin, että lapsi vammautuu alatiesynnytyksessä. Suunniteltu sektio*2. Kaikki meni hyvin, lapset terveitä, samana iltana jalkeille ja itse vessaan. Imetys onnnistui. Ei minulla ollut mitään piuhoja tai kipupumppuja osastolla. Vauvaa saa kyllä nostaa sektion jälkeen. Alatiesynnyttäneet istuivat jonkun renkaan päällä, oliko heillä kipupumppu, en tiedä, en kysynyt, tuskaiselta näytti, en tiedä milloin he kävivät vessassa tai ylipäänsä istuivat ilman kipua, viikkojen päästä?

Omalla kohdalla: Odotin kaksosia, A-vauva perätilassa. 

Tajusin vasta raskauden loppumetreillä kun tuttu kaksosia odottanut äiti joutui kesken synnytyksen hätäsektioon, että tässähän on mahdollisuudet että tulee kerralla molemmat - sekä alatiesynnytys, että toisen vauvan kohdalla kiireellinen sektio. Toipuminen kahden vauvan kanssa siitä että on tikit sekä vatsassa että alapäässä ei houkutellut.

Tuntui turvallisemmalle mennä suoraan suunniteltuun sektioon, sillä jo yhden perätilavauvan kanssa riski sektioon päätymisestä on kuitenkin melko iso.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Kiireellinen sektio on ihan eri asia kuin suunniteltu sektio.

Paras ystäväni, ensisynnyttäjä vaati itselleen suunnitellun sektion pelon takia ja sai sen, kaikki sujui hyvin, kotiutui nopeasti ja kaikki on mallillaan tuoreella äidillä. Mieheni siskolla taas(ensisynnyttäjä hänkin) oli alatiesynnytys ja kokemus oli kuulemma aivan kamala, jouduttiin turvautumaan imukuppiin ja toipuminen vei useita kuukausia hänellä. Ei istunut normaalisti pitkään aikaan.

Joten ei ole vaikeaa minunkaan valita kumman tahdon: haluan ehdottomasti sektion. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin saada terveen lapsen, joka ei ole kärsinyt synnytyksenaikaisesta hapenpuutteesta. Alapäätäni en miettinyt pätkääkään, lapsen terveys edellä mentiin.

Et kuitenkaan katsonut astmariskin kuuluvan lapsen terveyteen?

Astmariski on alle 1% luokkaa, alatiesynnytyksessä vammautuu yli 13 % lapsista pienesti tai isosti.

Oikeesti! Mitä väliä jos lapsi saa astman, mutta säilyy hengissä eikä vammaudu?!

Kaksi sektiota itselläni. Molemmat sujuivat hyvin. Kipulääkitys oli riittävä. Imetys lähti hyvin käyntiin. Kotona olin ensimmäisestä 5. päivänä, toisesta 4. Jälkivuoto oli ensimmäisen viikon verraten runsasta, mutta tyrehtyi sitten nopeasti. Haavakipua (siedettävää) ei ensimmäisen viikon jälkeen enää ollut ja 8 viikkoa sektiosta kävin ensimmäisessä joogassa. 

Hoitelin vauvoja itse ensimmäisestä illasta lähtien (perhehuone) miehen kanssa yhdessä. Vaunulenkillä olin ensimmäisen kanssa 2 viikon kuluttua kotiin tulosta, toisen kanssa meni 4 vkoa, koska sattui järkkypakkasten aikaan kotiutuminen. 3 vkoa oli -25, ja sen jälkeen vielä -15 mutta kova tuuli. Ohje oli, ettei vastasyntynyttä ulos tuohon keliin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse vaadin sektion, koska pelkäsin, että lapsi vammautuu alatiesynnytyksessä. Suunniteltu sektio*2. Kaikki meni hyvin, lapset terveitä, samana iltana jalkeille ja itse vessaan. Imetys onnnistui. Ei minulla ollut mitään piuhoja tai kipupumppuja osastolla. Vauvaa saa kyllä nostaa sektion jälkeen. Alatiesynnyttäneet istuivat jonkun renkaan päällä, oliko heillä kipupumppu, en tiedä, en kysynyt, tuskaiselta näytti, en tiedä milloin he kävivät vessassa tai ylipäänsä istuivat ilman kipua, viikkojen päästä?

Kolmesti olen synnyttänyt alateitse ja joka kerta ollut muutaman päivän osastolla, enkä vieläkään ole nähnyt tuota mystistä istumarengasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Kiireellinen sektio on ihan eri asia kuin suunniteltu sektio.

Mikä noista edellä luetelluista asioista sitten menee eri tavalla? Eikö suunnitellussa sektiossa käytetä johtoja tai kivunlievitystä? Eikö haavaa tarvitse pestä tai hoitaa?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä, miksi joku väkisin haluaa sektion, jos estettä alatiesynnytykselle ei ole. Ja sanon tämän kiireellisen sektion kokeneena. Minä oikeastaan koin kaiken muun alatiesynnytykseen liittyvän kivun paitsi ponnistuksen, ja silti valitsisin alatien sektion sijaan. 

Sektiossa saat katetrin ja puudutteen selkärangan kautta (minulla epiduraali oli jo asennettuna), makaat leikkauspöydällä täristen kuin horkassa anestesialääkkeiden takia. Olet täysin vailla tunnetta koska vauva syntyy, kunnes kuuluu parahdus ja sivusilmällä näet, kuinka hoitajat putsaavat lapsen. Lapsen saat rinnalle, mutta et tietenkään voi liikkua juuri mihinkään, kun siellä ne lääkärit sulkevat leikkaushaavaa vielä hyvän tovin. Tulee hirveä jano, koska lääkkeet, mutta et saa juoda tuntiin leikkauksesta. 

Osastolla makaat ensimmäisen päivän sängyssä. Olet täynnä johtoja, tarvitset hoitajan apua joka asiaan, et saa edes omaa vauvaasi nostettua sängystään. Liikkeelle lähtö pitää tehdä hitaasti, sängystä tulee nousta varovasti ettei haava repeä, kaikessa liikkeessä ylipäätään pitää varoa haavaa. Mukanasi kulkee koko ajan kipupumppu, suihkussa ja vessassa on inhottava käydä kaikkien niiden johtojen kanssa. Kun muut äidit porhaltavat ohitsesi ruokaa hakiessa, sinä matelet ja pysähtelet, koska haava sattuu. Kun yrität harjoitella imettämistä, asentojen vaihto on vaivalloista. Olet kipeä ja hidas, jatkuvasti muiden avun tarpeessa. 

Kotona et sitten pääse tekemään juuri mitään. Sohvalta nouseminenkin tekee tuskaa. Et voi tyhjentää edes tiskikonetta. Vauvan käsittely on hankalaa, vaunulenkille ei ole asiaa pitkään aikaan. Kipuun saat buranaa, haavaa pitää pestä joka päivä, joudut pistämään vatsaasi neulalla kerran päivässä lääkettä laskimotukoksen ehkäisyyn (halusiko joku neulakammoinen sektion?). Sektio myös estää raskautumasta ainakaan vuoteen synnytyksestä, koska kohtu saattaa revetä, ja myöhemmin hankaloittaa seuraavan raskauden alkamista (koska kohdussasi on arpikudosta).  

Ehkä sektio on sitten lottovoitto sellaiselle, joka nauttii passattavana olemisesta ja kipeänä sohvalla makaamisesta. Minua ainakin turhautti olla käytännössä invalidi reilun kuukauden.

Mikään tuossa ei kuulostanut tutulle, vaikka minulle on sektio tehty. En ollut missään johdoissa, ei ollut kipupumppua. Suihkussa kävin normaalisti ja liikkelle lähdettyäni liikuin normaalisti, poislukien sänkyyn kiipeäminen oli vähän hidasta. En tarvinnut jatkuvasti muiden apua sairaalassa enkä kotona. Vaunulenkkeilemään ei kyllä lähdetty heti, koska oli todella kovat pakkaset, kun vauva syntyi. Buranaa en tarvinnut, sairaalassakin jäi suurin osa tuoduista lääkkeistä syömättä. Eikä tarvinnut piikittää kotona. Oliskohan sun ikävä kokemus kuitenkin molempien synnytystapojen kombosta tai jostain, kuulostaa kamalalle, toivottavasti sun ei tarvitse toiste kokea tuollaista. 

Sektio oli aika siisti ja kivuton toimenpide. Ja turvallinen olosuhteisiin nähden, joten olen todella tyytyväinen siihen päätymiseen aikanaan. En näe miksi sillä pitäisi ihmisiä pelotella, kaikkea voi sattua myös alatiesynnytyksessä ja siitä onkin paljon kauhutarinoita kuultu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin saada terveen lapsen, joka ei ole kärsinyt synnytyksenaikaisesta hapenpuutteesta. Alapäätäni en miettinyt pätkääkään, lapsen terveys edellä mentiin.

Et kuitenkaan katsonut astmariskin kuuluvan lapsen terveyteen?

Astmariski on alle 1% luokkaa, alatiesynnytyksessä vammautuu yli 13 % lapsista pienesti tai isosti.

Oikeesti! Mitä väliä jos lapsi saa astman, mutta säilyy hengissä eikä vammaudu?!

Lapset yleensä säilyvät hengissä eivätkä vammaudu. Jos oikein hyvin käy, eivät saa edes sitä astmaa.

Monen päivän käynnistyksen jälkeen päädyttiin sektioon, koska synnytys ei vaan edennyt ja lapsivedet oli jo mennyt. Toisen raskauden aikana odotin myös, että olisin päässyt synnyttymään alateitse, mutta vauva päätti kääntyä perätilaan päivää ennen laskettua aikaa(ei minkäänlaista merkkiä synnytyksen alkamisesta), jolloin päädyttiin taas sektioon.

Mulla on taustalla kolme alatiesynnytystä ja kaikki on mennyt aivan täydellisesti. Silleen kivasti kolmesti alateitse kun taustalla oleva sektio olisi lisännyt seuraavien raskauksien riskejä ja vielö vuosi sitten neljännestäkin haaveiltiin kunnes kolmas oppi pois vaipoista ja pahimmat vauvahormonit sai meidät avaamaan silmämme ehkä sille seuraavallekin elämänvaiheelle... anyways...

Yhdessä raskaudessa vauva oli perätilassa todella pitkään ja oli jo puhetta synnytystavasta. Ei siihen kukaan oikein osannut mitään kommentoida, vauvan kokoarvio olo jälleen pieni ja perä edellä syntyminenhän ei joka kerta suju. Minulla ei ollut mitenkään erityisen luottavainen sattumanvaraisiin vuoroon osuviin lääkäreihin yms. Koin painostusta synnyttää alateitse yhdeltä suuren suurperheen äidiltä, joka oli synnyttänyt perätilavauvan parikin kertaa. Mietin kyllä, että no thanks... vauva onneksi kääntyi juuri ajallaan ja kaikki menikin hyvin.

Ymmärrän kyllä halua synnyttää sektiolla. Raskauksia ja synnyttäjiä on niin laidasta laitaan. Onhan sektio jo ihan tilastollisesti välttämätön 10-15%:lle naisista eli alatie ei ikinä tule kaikilta onnistumaan eikä siihen kannata aina tähdätä. Jos lapsia haluaa yhden vain niin miettimistä on vielä vähemmän. Harvoin sektio taustalla hirveästi vaikeuttaa myöhempiä raskauksia, mutta kyllä se voi huonolla tuurilla olla juuri se arpi, minkä kohdalle istukka kiinnittyy. Verenvuoto raskausaikana on sekin aika stressaavaa ja voi olla pidemmän aikaa kuin synnytys. Mietit siinä esim. synnytänkö nyt rv 29 meille vammaisen lapsen... mutta muutoin ei riskejä kovin moninkertaista jos lapsia ei aivan tusinaa toivo.

Minusta ei ole lähtökohtaisesti naisen kiusaamista, että osa suunnitellun sektion haluavista käy synnytyspelkopoliklinikalla. Kyllähän siihen pelkoja liittyy, käyhän siellä alatiesynnytyksenkin haluavia käymässä läpi asioita. Synnytyspelkodiagnoosi ei sekään mielestäni ole täysin väärä. Itse olisin sen ilmeisesti saanut jos yksi kolmesta ei olisi kiepsahtanut oikeinpäin ajoissa, sektioksi olisi saanut mennä (vaikka sitäkin pelkään hirveästi).

Vähän harmittaa tämä alatie- ja sektioleireihin jako. Onko vähän someajan mustavalkoisuutta? Mua ei ainakaan tuohduta siskon sektiotoiveet eikä varsinkaan kenenkään tuntemattoman. Toivottavasti synnyttäminen olisi mahdollisimman monella mahdollisimman vähän karmiva kokemus ja vauvat saataisiin samalla mahdollisimman turvallisesti tähän maailmaan.