En keksi lapsesta yhtään vahvuutta.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 21:51"]

Sä et edes yritä keksiä! Tuntuu, että haluat muidenkin vain mollaavan lastasi.

[/quote]

Todellakin tuntuu, että haet sitä, että sanomme että selvä, paska lapsi, koeta kestää on sulla varmaan kamalaa tuollaisen hirviön kanssa.

Mutta ihan oikeasti ihmisestä kuin ihmisestä keksii positiivista sanottavaa jos vaan ottaa oikean kannan. Ei tarvitse miettiä mitä lapsi ei osaa (esim. prosenttilaskuja), vaan voi sanoa mitä on oppinut (yhteenlaskuja allekkain).  Ei tarvitse sanoa että on myöhästynyt koulusta jo 10 kertaa kun voi sanoa että yleensä on ajoissa koulussa. Ei tarvitse sanoa että on jurottanut välkällä yksin kun voi kiinnittää huomionsa siihen että tänä syksynä on ollut vain yksi nyrkkitappelu kun viime vuonna niitä oli harva se viikko.

Erityislapset on hankalia ja vaativia, olet varmasti väsynyt ja uupunut tilanteeseen. Erityislapset tarvitsevat myös paljon toistoa ja rajoja. Sinulla on mahtava poika vaikka nyt ei tunnu siltä. Keksikää joku kiva yhteinen juttu, jota toistatte niin, että kaikki ei ole vaan sääntöä ja marmatusta. Tykkääkö lapsi leipoa. Tehkää pizzaa yhdessä. Vaikka hän vain pilkkoisi  tai ripottelisi juttuja kehut häntä. Maanittelet tekemään jotakin. Entä uinti? Lähtekää kaksin ja viettäkää kiva uintiretki. Toki se pukeutuminen ja kaikki on hankalaa mutta kun teillä on kivaa yhdessä pystyt näkemään hänessä valoisia puolia. Se vaatii sinulta paljon, äläkä koskaan vertaa lasta muihin lapsiin vaanlapsen omaan kehitykseen

uimahallissa: löydätkö oman kaappisi se on numero 31, eli 3 ja 1. Hyvä! 

Saatko kaapin auki? Nyt pitäisi riisua reippaasti, että ehdimme uida pitempään. Olitpa nopampi kuin viimeksi. Hienoa. 

Uinnin jälkeen: nyt pitäisi pukea reippaasti, että ehdimme juoda limpparit kahviossa ennen kuin se sulkee.

> nyt sinulle pelisilmää ja tutustumaan omaan lapseesi. Olet marmattanut paljon, se ei ole tuottanut tulosta

miltä tuntuisi olla lapsi, jonka oma äiti ei näe lapsessa mitään positiivista?

Teetkö sä sun lapsen kanssa mitään yhdessä?

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 21:47"]

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 21:44"]Selvästi suurin osa ei ole tavannut oikeasti hankalaa lasta. Kaverillani on samankaltainen lapsi kuin ap:lla ja on kyllä vaikea keksiä hänestä positiivista sanottavaa. Aina naama norsunvvvv...lla ja kiukuttelee ihan joka ikisestä asiasta. Minkä tahansa asian aloittaminen on hankalaa eikä hän tule kenenkään kanssa toimeen. Äitinsä on niin väsynyt arkeen, että positiivisten asioiden esiin kaivaminen (eli kehuminen ja kannustus) on tosi vähäistä. Valitettavasti. Jos hänestä pitäisi keksiä vahvuus ilman että kääntää oikeasti negatiivisen ominaisuuden muka-hyväksi (eli "ei muiden vietävissä" tai "tunteellinen"), niin en keksi mitään. Surullista :( [/quote] Tunnetkohan sä meidät? Ap

[/quote]

En tunne. Kaverin lapsi on ekaluokkalainen. Oli haastava jo vauvana. Huusi silloinkin jopa tunteja ilman mitään oikeaa syytä. Vanhemmat ovat vielä omalla käytöksellään pahentaneet ongelmaa. Saavat raivareita itsekin ja jättävät lapsen raivoamaan yksin, kun häneen ei saa kontaktia eikä hän rauhoitu millään. Lapsella onkin isoimmat ongelmat tunteiden ja käytöksen säätelyssä. Kaikki muut lapset välttelevät häntä, koska sosiaaliset taidot on niin heikot ja lapsi haluaa päättää kaiken itsevaltiaana. Koeta ottaa pienenpieniä etappia, jolla lapsen pahimpia ongelmia lähdetään helpottamaan (esim. joku palkintosysteemi kun viikon aikana ei häviä yhtään tavaraa). Itse olen miettinyt tämän kaverini lapsen kohdalla monta kertaa sanontaa "rakasta minua eniten silloin, kun sitä vähiten ansaitsen."

Ja kosketa lastasi! Hankalissa tilanteissa kun ennakoi ja laittaa kättä rauhoittavasti olkapäällä ja sylittelee joka päivä, saa jo pahimpia ryöpsähdyksiä siloiteltua ja lapsi saa tunteen siitä, että ainakin äiti välittää.

Negatiiviset ihmiset ovat tottapuhuen usein rasittavia. Mutta sillekin piirteille on tarpeensa. Työelämässä olen huomannut, että ne naama mutrussa olevat huomaavat suunnitelmista useammin viat ja riskit, kun positiiviset kaikesta innostivat puskisivat eteenpäin kiinnittämättä huomiota mahdollisiin ongelmiin. Molemmissa lähestymistavoissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta ne tasapainottavat toisiaan.

Tunnen erään ihmisen, jolla on rasittava tapa kiinnittää huomiota kaikkeen mikä on pielessä ja pieniinkin vikoihin. Ärsyttävä piirre, jos on vaikka ravintolassa syömässä, tämä ihminen löytää ja kommentoi aina kaiken mikä ei ole kuuri täydellisesti. Mutta työssään tuo piirre kääntyy positiiviseksi: hänen työhönsä kuuluu keskeisenä osana vikojen etsintä, niiden korjaaminen ja ennalta ehkäisy. Hän suorastaan nauttii, kun pääsee etsimään mikä kaikki voisi olla pielessä. Ja märehtimään sitä, mikä kaikki tässäkin järjestelmässä voisi mennä pieleen. 

Eli jopa se negatiivinen ajattelu voi olla jossain yhteydessä hyvä piirre. Minä ainakin  toivon, että esim. katastrofivalmiussuunnitelmia tekemään osuu joku joka osaa ajatella kaiken menevän aina pieleen.

T.7

Perheneuvolasta voi hakea apua tällaiseen myös.

Jos et todellakaan keksi, niin kirjoita siihen, että sinun on vaikea nähdä lapsesi vahvuuksia, ja toivoisitte tähän apua. Tämä voi olla parempi kuin se, että väkisin yrität keksiä jotain. Apua kuitenkin tarvitsette, niin tämä voi olla se ensimmäinen askel!

up

Ap on melkein kuin minun äitini. Minä en saanut juuri koskaan positiivista palautetta siksi, että en ollut sellainen kuin äiti toivoi.

Lapsesi on epäonnistunut, sukupuoleton hirviö. Paras ratkaisu olisi syödä se välittömästi.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 09:23"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 04:10"]

Kamalalta tuntui lukea tätä. Omat erityislapseni ovat taiteellisesti lahjakkaita. Yksi on taitava kiipeilemään. Aina roikkuu jossakin. Yhdellä on hyvä mielikuvitus. Piirsi kokonaisen kaupungin huoneensa seinään. Yksi on loogisesti taitava. Rakensi rikkomastaan sängystä aikakoneen. Erityislapset ovat useimmiten myös tunteellisia, avoimia, herkkiä ja ennenkaikkea rakastettavia persoonia. Vaikka välillä tuntuu, että pää räjähtää niin silti lapseni tuovat enemmän rikkautta ja rakkautta elämääni. Jos vanhemmalla on noin pahaolla niin se heijastuu lapseen eikä hänkään enää kykene uskomaan hyvään.

[/quote]

Sun kaikki lapset on erityislapsia? Oh lord

[/quote]

OT: ei ole mitenkään erikoista, sillä sehän on usein periytyvää. Minä tiedän useita perheitä, joissa on kaksi erityispoikaa ja yhden suurperheen, jossa erityislapsia on neljä - eikä sitä yleensä kovin pian huomata suuressa sisarusparvessa, usein ongelmat alkavat vasta koulussa. 

Kamalalta tuntui lukea tätä. Omat erityislapseni ovat taiteellisesti lahjakkaita. Yksi on taitava kiipeilemään. Aina roikkuu jossakin. Yhdellä on hyvä mielikuvitus. Piirsi kokonaisen kaupungin huoneensa seinään. Yksi on loogisesti taitava. Rakensi rikkomastaan sängystä aikakoneen.

Erityislapset ovat useimmiten myös tunteellisia, avoimia, herkkiä ja ennenkaikkea rakastettavia persoonia. Vaikka välillä tuntuu, että pää räjähtää niin silti lapseni tuovat enemmän rikkautta ja rakkautta elämääni.

Jos vanhemmalla on noin pahaolla niin se heijastuu lapseen eikä hänkään enää kykene uskomaan hyvään.

Helposti aivopestävissä, tekee mitä käsketään, ruma, joten ei pelkoa neitsyyden menetyksestä varhain. 

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 04:10"]Kamalalta tuntui lukea tätä. Omat erityislapseni ovat taiteellisesti lahjakkaita. Yksi on taitava kiipeilemään. Aina roikkuu jossakin. Yhdellä on hyvä mielikuvitus. Piirsi kokonaisen kaupungin huoneensa seinään. Yksi on loogisesti taitava. Rakensi rikkomastaan sängystä aikakoneen.

Erityislapset ovat useimmiten myös tunteellisia, avoimia, herkkiä ja ennenkaikkea rakastettavia persoonia. Vaikka välillä tuntuu, että pää räjähtää niin silti lapseni tuovat enemmän rikkautta ja rakkautta elämääni.

Jos vanhemmalla on noin pahaolla niin se heijastuu lapseen eikä hänkään enää kykene uskomaan hyvään.
[/quote] mistä alapeukut :o t:oikeasti ihmeissään oleva äiti

Rauhallinen, pohdiskeleva, hyvä peleissä, hyvä keskittymiskyky, yksilöllinen.

Voisitko muuten kokeilla lapsen kanssa jotain ihan erilaista? Olisiko jotain mistä hän innostuisi? Tietokoneohjelmien koodaaminen? Virtuoositason pelaaminen? Kokkaus? Piirtäminen? Muovailu? Pyöräily? Juokseminen? Lintujen bongailu? Elokuvat? Leffojakin kun voi katsoa niin monella tavalla. 

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 21:13"]Ei ole empaattinen, iloinen, auttavainen, nopea, notkea jne.
Mikään ei kiinnosta. Jos saisi niin istuisi pelaamassa pleikkaa koko ajan. Muuten tuijottaa telkkaria. Ei lähde mukaan minnekään. Yleensä happama kuin sitruuna, ihan sama mitä yrittää.
Mikään aine ei ole hyvä. Kaikissa aineissa arvosana 5 tai 6.
Ap

[/quote] Hän on omistautunut harrastukselleen ja viihtyy hyvin omissa oloissaan. Hänellä lienee myös salattuja taitoja ja vahvuuksia jotka hän osaa salata niin hyvin ettei oma äitikään niitä huomaa. Lapsessa on potentiaalia ja hän hiomaton timantti.

Tulee paha mieli, kun lukee tätä ketjua. Itselläni on liian omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun oma vanhempi näkee lapsensa aina negaatioiden kautta. Esim. näkee lapsessaan vain huonon ryhdin, sen, että ei ole käynyt 7 km lenkillä, ei ole ahkerasti lukenut kokeeseen tms.. Vaikka joku toinen ihminen saattaisi nähdä lapsessa huonon ryhdin sijasta persoonallisen, rohkean pukeutumistyylin; 7km lenkillä käymättömyyden sijaan upeat mailankäyttötaidot tenniksessä ja koepaperissa komeilevan numeron 9 (vaikka lapsi ei päivät pitkät päntännytkään kokeeseen).

Hurjaa on ollut lukea tämä ketju.

Sellainen ikävä ajatus hiipi mieleeni, että lapsi on tullut äitiinsä: ajattelee asioista negatiivisesti.

Minusta yksi ehdotus tuolla ylhäällä oli todella hyvä: lapsi on hiomaton timantti, jolla on salattuja vahvuuksia. En ehkä suosittele kirjoittamaan sitä lomakkeeseen, mutta äiti voisi keskittyä tuohon ajatukseen.

Varmaan olisi hyvä selvittää myös tuo kiusaamisasia. Lapsi voi olla hankala, koska hänen elämänsä on hankalaa.

Lapsi käy koulupsykologilla, kuraattorilla ja on tukiopetuksessa. Erityisluokalle ei päässyt, joten tavisluokalla on.
Perheneuvolassa käyty mutta se oli yhtä tyhjän kanssa.
Kolme vuotta taistelin jotta lapselle tehtäis tutkimuksia, lopuksi kävi vuoden kuntoutuksessa. Tätä kaikki suositteli jatkettavan. Nyt olen toukokuusta lähtien taistellut jotta saisimme jatkoa. Vieläkään ei ole tapahtunut mitään. Lääkärille pitää mennä, tämä ilmoitettiin minulle viime viikolla ja ajan saimme kuukauden päästä. Olen soitellut asiasta varmaan sata soittoa.
Olen joo väsynyt sekä taistelusta byrokratian rattaissa sekä taistelusta kotona ja koulun kanssa.
Koulu ei tunnu ymmärtävän asian ytimen ja lisää tukitoimia ei saa koska ei ole resursseja.
Kiusaamista olen selvitellyt koulun kanssa, rehtoria myöten. Eivät tee mitään. Koulun mielestä lapsen tulee vaan sietää tällaista että nauretaan kun vastaa väärin. Kerran poika huusi naurajalle että lopeta jonka seurauksena poika lensi luokasta.

Ei jää hirveesti aikaa tehdä mitään "kivaa" iltaisin kun läksyt vaatii niin paljon aikaa. Poika ei siis tee niitä yksin koulun jälkeen vaan ne aloitetaan vasta kun olen päässyt töistä kotiin.
Viikonloppuisin sit ope vaatii tekemään tekemättömät läksyt.
Ap