Onko kenelläkään kokemusta siitä, että olisi päässyt eroon tai yli pakkomielteisestä ihastuksesta?

Kyllä. Muutaman vuoden olin palavasti ihastunut. Sitten näin miehestä märän unen, joka meni hyvin siihen asti kunnes mies kusi suuhuni. Unen jälkeen miehestä tuli mieleen pelkästään tuo kuvitteellinen tapahtuma ja kaikki tunteet katosivat sille tielleen.

Haluat sitten kiikkutuolissa muistella, että no näin meni minun elämä.

hkii muistin viimeisetkin rippeet.

Petrarca palvoi koko elämänsä Lauraa, jonka oli nähnyt nuorena jossain kirkossa. Laura oli naimisissa ja monen lapsen äiti, mutta tämä ei runoilijaa haitannut.

Romanttista. Ihmiset on kai tässä kovin erilaisia?

Itse olen päässyt eroon jokapäiväisestä ajattelemisesta, mutta eivät ne 3 ihanaa miestä koskaan muistista katoa, ennen kuin dementia pyyhkii viimeisetkin muistin rippeet.

Mun kavereilla on tuollaista. Kahdella kaverilla on elämä mennyt ihan hukkaan tuollaisten takia.

Molemmilla niitä on ollut noin 3 ihastusta, jotka sitten on kestäneet vuosia.

Aivan hulluutta.

Lopeta ap heti tuollainen typeryys.

Joku nai nokialainen nainen oli rakastunut Rauli badding somerjokeen. Seurustelivatkin vähän aikaa. Nainen oli/on kirjastonhoitaja. Tästä oli Aamulehdessä vuosia sitten.

Vaikkei somerjoki enää niin välittänyt, nainen palvoo hänta (luultavasti) edelleen eikä muista välitä. Tuon lehtijutun aikaan oli jotain viiskymppinen.

Minulla korona vähitellen pyyhki ihastuksen (työkaveri). Kun ei enää nähty eikä oltu tekemisissä, se vähitellen hälveni. Ihastus hävisi 8 kuukaudessa ja lakkasin joka hetki ajattelemasta henkilöä ehkä vuoden kuluessa. Nyt ajattelen ehkä kerran päivässä, mutta neutraalisti.

14 vuotta mennyt, mutta kyseessä ei ole ihastuminen, vaan rakastuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Mun kavereilla on tuollaista. Kahdella kaverilla on elämä mennyt ihan hukkaan tuollaisten takia.

Molemmilla niitä on ollut noin 3 ihastusta, jotka sitten on kestäneet vuosia.

Aivan hulluutta.

Lopeta ap heti tuollainen typeryys.

Haluaisin lopettaa. Mutta miten? Sehän tässä on ongelma, että oikein mikään ei tunnu auttavan.

Oi, meinasin sanoa, että kyllä se ohi menee, kun on nähän aikaa poltellut, mutta jos olet jo seitsemän vuotta odotellut, niin ehkä huono neuvo. Oletko siis päässyt mitenkään lähelle vai onko sellaista kauempaa ihastusta, joka ei pääse väljähtymään?

Vierailija kirjoitti:

Minulla korona vähitellen pyyhki ihastuksen (työkaveri). Kun ei enää nähty eikä oltu tekemisissä, se vähitellen hälveni. Ihastus hävisi 8 kuukaudessa ja lakkasin joka hetki ajattelemasta henkilöä ehkä vuoden kuluessa. Nyt ajattelen ehkä kerran päivässä, mutta neutraalisti.

Itse en ole nähnyt ihastukseni/rakastumisen kohdetta kohta neljään vuoteen, mutta edelleen olen rakastunut häneen. No, en tosin ole tätä neljää vuotta vain haaveillut ja odottanut tms, vaan on kyllä ollut vipinää muidenkin kanssa ja olen seurustellutkin parin vuoden ajan. Ja kaikenlaista muuta sisältöä elämässä kyllä on, on lapset, mielenkiintoinen työ, harrastuksia ja ystäviä. Mutta ei voi mitään, tuosta yhdestä ihmisestä en pääse eteenpäin. Ja kuitenkin samaan aikaan järjellä tiedän, että pitäisi. Mitään suhdetta meille tuskin tulee enää.

Vierailija kirjoitti:

Oi, meinasin sanoa, että kyllä se ohi menee, kun on nähän aikaa poltellut, mutta jos olet jo seitsemän vuotta odotellut, niin ehkä huono neuvo. Oletko siis päässyt mitenkään lähelle vai onko sellaista kauempaa ihastusta, joka ei pääse väljähtymään?

Ollaan kyllä aiemmin oltu tekemisissä ja vaikkei varsinaista suhdetta ollut, niin jonkinlaista säätämistä kyllä.  Mutta varmaan jossain määrin on kyse siitäkin, ettei ihastus/rakastuminen vaan pääse väljähtymään, ei edes ajan kanssa.

Välimatka auttaa, muu ei juurikaan.

Oletko ap onnellisempi näin kuin niin, että lopettaisit haaveilun ja menisit yhteen sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan sinulla ei ehkä ole romanttisia tunteita, mutta saisit hänen kanssaan parisuhteen ja mahdollisesti perheen?

Faith kirjoitti:

Oletko ap onnellisempi näin kuin niin, että lopettaisit haaveilun ja menisit yhteen sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan sinulla ei ehkä ole romanttisia tunteita, mutta saisit hänen kanssaan parisuhteen ja mahdollisesti perheen?

Niin no, minulla siis on jo lapsia. Ja yritin tämäntyyppistä suhdetta, mutta ongelma oli se, että en oikein saa itseäni innostumaan kaverisuhteista. Alussa jaksoin olla innostunut, kun suhteessa oli uutuudenviehätystä, mutta pikkuhiljaa alkoi seksi ja läheisyys vähentyä, ja lopulta koko suhde hiipui. Lapsia en enää halua, enkä halua muuttaa yhteenkään - en siis kenenkään kanssa, en edes tämän ihastukseni kohteen kanssa. Tai no ehkä sitten, kun omat lapseni ovat muuttaneet kotoa.

En luultavasti ole varsinaisesti onnellisempi kummassakaan tilanteessa. Tai no, jonkin aikaa olen tyytyväinen laastarisuhteessa, mutta sitten alan tympääntyä, kun mitään oikeaa rakastumista ei ole. Toisaalta en kyllä ole onnellinen sinkkunakaan niin, että yksi mahdoton kohde pyörii mielessä ja kummittelee jatkuvasti. Hankala juttu!

Paras tilanne olisi tietysti se, että ihastuisin johonkin toiseen. Mutta sitä ei ole nyt seitsemään vuoteen tapahtunut.

Yritä löytää itsellesi kumppani, ja unohtaa tämä ihastus, jos tiedät ettei se johda mihinkään.

Ethän tiedä, miten palavasti ihastut uuteen tyyppiin vaikka Tinderin kautta. 

Elämässä aina menettää jotain ja joillain on vahvemmat tunteet, ei sille tunteelle ehkä mitään voi. Mutta mieti mihin haluat elämäsi käyttää, jostain haaveiluun vai siihen, että yrität tehdä jotain muuta. 

Oletko ihastunut omaan kuvitelmaasi ihmisestä, vai tunnetko hänen kuinka hyvin (olette asuneet yhdessä tms.)?

Mulle tulee mieleen, että tuollaisen pakkomielteenomaisen "rakkauden" takana on jokin muu psyykkinen ongelma. Ehkä pelätään oikeaa rakkautta ja siksi mieluummin tuhlataan vuosia saavuttamattoman haikailuun. Terapiaan mars!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kavereilla on tuollaista. Kahdella kaverilla on elämä mennyt ihan hukkaan tuollaisten takia.

Molemmilla niitä on ollut noin 3 ihastusta, jotka sitten on kestäneet vuosia.

Aivan hulluutta.

Lopeta ap heti tuollainen typeryys.

Haluaisin lopettaa. Mutta miten? Sehän tässä on ongelma, että oikein mikään ei tunnu auttavan.

Oletko varma siitä, ettei se vastapuoli tunne samoin? Itse olen umpirakastunut erääseen ihmiseen, mutta en voi/halua/uskalla sitå hänelle toitottaa kovin kummoisesti. Jos hän tekisi pienenkin aloitteen, olisin valmis aivan kaikkeen hänen kanssaan.

Tää on musta aina ollut outo juttu, koska itselläni ihastus laimenee heti jos toinen ei osoita vastakaikua. 

"Tuskin tulee"

Elättelet ilmeisesti pientä toivoa siitä, että tilanne voisi vielä muuttua?

Ette ole nähneet, mutta pidättekö yhteyttä? Oletteko jotain kavereita kuitenkin tai seuraatko somessa?

Katkaise kaikki kontakti häneen äläkä ole kaveri, vaikka vastapuoli päivittelisikin jotain "hankalaa tilannetta" tai sitkuja ja mutkuja.

Toivo pitää yllä epätoivoista ihastusta. Myös se, ettet nää häntä pitää yllä kuvitelmiasi.

Olen päässyt itse useasta epätoivoisesta ihastuksesta yli niin, että yhteydenpito ja kaveruudet ja someyhteydet poikki kokonaan.

Tuttavapiirissä nainen roikottaa epätoivoisesti rakastunutta kaverimiestään ilmeisesti säälistä frendinään, kun tietää tämän tunteet niin ajattelee olevansa ystävällinen, kun on edes kaveri. Ajattelee varmaan, ettei näin loukkaa mutta kyllä tuo loukkaa sitä rakastunutta vaan enemmän, kun kuitenkin mukana on haave siitä, että tämä toinen muuttaa mielensä.

Ilmeisesti jotenkin olette yhteydessä? Edes niin, että käyt itse seurailemassa somea, liikut jossain jossa voisit törmätä häneen, onko yhteisiä tuttuja tms.

Joka tapauksessa, käy juttelemassa jonkun kanssa. Esimerkiksi työterveydessä, terveyskeskuksessa tai seurakunnalla voisi olla keskusteluapua tilanteeseesi. Ei kannata tuhlata aikaansa enempää. Kommentoin hieman tilannettasi tietämättä, mutta olenko yhtään oikeilla jäljillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kavereilla on tuollaista. Kahdella kaverilla on elämä mennyt ihan hukkaan tuollaisten takia.

Molemmilla niitä on ollut noin 3 ihastusta, jotka sitten on kestäneet vuosia.

Aivan hulluutta.

Lopeta ap heti tuollainen typeryys.

Haluaisin lopettaa. Mutta miten? Sehän tässä on ongelma, että oikein mikään ei tunnu auttavan.

Oletko varma siitä, ettei se vastapuoli tunne samoin? Itse olen umpirakastunut erääseen ihmiseen, mutta en voi/halua/uskalla sitå hänelle toitottaa kovin kummoisesti. Jos hän tekisi pienenkin aloitteen, olisin valmis aivan kaikkeen hänen kanssaan.

No, periaatteessa ei pitäisi miettiä tätä, mutta aikoinaan tunne oli molemminpuolinen, sitä en toki tiedä, kuinka vahvoja hänen tunteensa olivat. Juttu kaatui kaikenlaiseen hankaluuteen. Tämä on ehkä yksi syy, miksi on hankala päästä yli. Samaan aikaan tiedän järjellä, että oli ihan hyvät syyt, miksi juttu ei onnistunut, ja että pitäisi vaan itse tajuta lopettaa tällainen haihattelu. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.