Kun oma lapsi ei halua lapsia

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:44"]

Mitä tarkoitat, luin kyllä loppuun saakka?

Samassa viestissä luki myös:

Se, että ei vaan halua vaihtaa omaa mukavaa elämäänsä lapsiperheen monimutkaiseen ja usein hankalaankin arkeen riittää vallan mainiosti syyksi, että ei hanki lapsia.

[/quote]

:D Niinhän siinä luki, mitä siitä? Jos itse ei halua lapsia sen takia koska EI PIDÄ LAPSISTA, niin sitäkö ei sitten saisi mainita vapaaehtoisen lapsettomuutensa syyksi? Eli pitäisi mieluummin keksiä joku tekosyy, kuten se ettei halua vaikeaa lapsiarkea? Ajatuksenjuoksusi on kummallinen

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:56"]Omasta mielestäni on äärimmäisen epäkohteliasta arvostella toisten syitä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Eihän sitä edes tarvitse perustella, jos ei halua niin ei halua.

En minäkään perustele lasten hankintaani kuin että halusin lapsen PISTE. Kukaan ei voi kyseenalaistaa päätöstäni, jos en sillä vahingoita muita.
[/quote]Näinpä :) olen itse onnellinen kaikkien puolesta joilla arki lasten kanssa tai ilman niitä on hyvää ja on tyytyväinen päätökseensä :)

Kun se hankalin lapsi joka aina arvostelee ja muistaa vain ikävimmät asiat, eikä juuri mitään hyvää ole omassa perheessään nähnyt, ilmoittaa perheenlisäyksestä, olisi minut voinut kaataa höyhenellä.

Nyt on mitä parhain vanhempi, ja moneen kertaan on sanonut että nyt vasta ymmärtää kuinka hyvä perhe meillä sittenkin on. Kyllä tätä sai odottaa hyvin pitkään, iän myötä monet asiat muuttuu, koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan.

No et voi mitään tehdä. Asia ei kuulu sulle. Olisit tehnyt itse niin monta lasta, että jokui niistä varmasti olisi sikiänyt jos lapsenlapset niin tärkeitä ovat.

Olen se lapsi joka ei halua lapsia. Samoin on jokaikinen neljästä sisaruksestani. Meistä kukaan ei halua lapsia koska meillä kaikilla oli niin surkea lapsuus. Tärkein vanhemman malli tulee omilta vanhemmilta enkä halua ottaa pienintäkään riskiä että joku lapsi joutuisi kärsimään samoin kuin minä kärsin ensimmäiset 18 vuotta elämästäni. En koe että minulla olisi mahdollisuus taata ettei minun mahdollinen lapseni joutuisi kokemaan mitään pahaa.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:47"]

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:37"]"Miksi syyllistät ja vittuilet tuntemattomalle ihmiselle päätöksistä jotka eivät vaikuta kenenkään muun kuin minun elämääni? Ja miksi puhut katkeruudesta kun en ole sanonut sanaakaan huonosta lapsuudesta, vaan sanoin etten pidä lapsista, ja siksi en niitä halua, muut syyt ja seikat tulevat tämän jälkeen? :D" Eihän tässä nyt "vittuilla", kun keskustellaan. Täällähän ei tiedä, kenen tekstejä nämä kaikki on. Mistä tiedät, kuka noihin kommentteihisi vastaa. Itse nyt hyökkäät tuiki tuntemattomia ihmisiä vastaan. Ole ihan rauhassa lapseton, parempi varmaan niin, kun noin herkästi hihat palaa. [/quote]En minä ole hihojani polttanut, ihmettelen vain että kuka ottaa NOIN raskaasti ITSEENSÄ sen että joku tuntematon netissä sanoo ettei pidä lapsista, eikä siksi halua niitä? Alkaa huutelu katkeruudesta ja mutsin vihaamisesta täysin ilman syytä, "no onpas kyllä omituiset perustelut!!", niin kuin jonkun lapsia hankkiessaan pitäisi perustella että miksi niitä hankkii. Rauhoitu nyt hyvä ihminen.

[/quote]Voisiko olla joku joka ei pysty myöntämään että näin jälkikäteen olisikin itse halunnut jättää ne lapset tekemättä..

Voit vain hyväksyä asian ja rakastaa lastasi edelleen. Minä olin äitini ainoa lapsi. Sanoin hänelle parikymppisenä, että en koskaan tule hommaamaan lapsia, aion elää elämäni yksin, ilman parisuhdetta. Äiti mietti hetken ja sanoi: Sinun elämäsi on sinun elämäsi. Ja sinä päätät, mitä sillä teet. Asiaan ei koskaan palattu ja äitini rakasti minua ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Nyt olen viisikymppinen, elän yksin, minulla ei ole lapsia ja äitini on kuollut.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:04"]

Olen se lapsi joka ei halua lapsia. Samoin on jokaikinen neljästä sisaruksestani. Meistä kukaan ei halua lapsia koska meillä kaikilla oli niin surkea lapsuus. Tärkein vanhemman malli tulee omilta vanhemmilta enkä halua ottaa pienintäkään riskiä että joku lapsi joutuisi kärsimään samoin kuin minä kärsin ensimmäiset 18 vuotta elämästäni. En koe että minulla olisi mahdollisuus taata ettei minun mahdollinen lapseni joutuisi kokemaan mitään pahaa.

[/quote]

Sama tarina täällä. Minulla ja sisaruksillani ei ole lapsia eikä ole tulossakaan juuri tuon takia. Yksi sisaruksistani oli jokunen vuosi sitten sitä mieltä, että hankkii kyllä lapsia mutta sitten kääntyi hänenkin kelkkansa.

En halua lapsia. Riski sille, että olisin lapselleni yhtä paskamainen äiti kuin oma äitini minulle oli, on pieni, mutta kuitenkin. Äitini ei tätä ymmärrä, vaan hän selittää että "ajat olivat silloin toiset", ja "parhaani minä yritin" jne.

Ei haittaisi yhtään. Ei ainakaan tarvitsisi olla lapsenvahtina koskaan. On ihan omaakin elämää.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:08"]En halua lapsia. Riski sille, että olisin lapselleni yhtä paskamainen äiti kuin oma äitini minulle oli, on pieni, mutta kuitenkin. Äitini ei tätä ymmärrä, vaan hän selittää että "ajat olivat silloin toiset", ja "parhaani minä yritin" jne.
[/quote]
"Kai mä sitten olen huono äiti!!!" dramaattisella äänellä, sitä kuitenkaan tarkoittamatta, odottaa vain että joku sanoo no hei etkä oo!
Sama juttu. Oma äiti on traumatisoinut sen verran että ei kiitos. Enää minä kyllä lapsista pidä muutenkaan.

Mun lapseni taas ehkä haluaisikin lapsia, mutta ei tule saamaan. Se on surullista meidän molempien kannalta, mutta asiasta ei juuri keskustella, koska turha olisi hieroa surua toisen naamaan. 

Sisarellani on lapsenlapsia, joista yhden kummi olen. Olen kehittänyt kummilapseen hyvin läheisen suhteen, teen hänen kanssaan asioita ja toivon tavallaan, että saan jatkuvuutta arvoilleni ja omaisuudelleni sitä kautta. Lapseni tietää, että tämä kummilapsi saa testamentissani kohtuullisen osan omaisuudestani. On myös ajateltu, että jos omalta tyttäreltäni jää omasta osuudestaan jotain tuhlaamatta, hänkin testamenttaa ne aikaansan samalle kummilapselle. Oon siis tavallaan ominut itselleni yhden sisareni lapsenlapsista.

Mulla on jatkuvasti päällä kauhea surun ja syyllisyyden tunne koska olen ainut lapsi, ja kaikille isovanhemmilleni ainut lapsenlapsi, enkä halua omia lapsia, ikinä. He ansaitsisivat isovanhemmuuden, ja tuntuu kamalalta että olen näin itsekäs, mutten vaan voi sietää lapsia :/

Meistä kolmesta kukaan ei ole edes parisuhteessa, minäkin nuorimmaisena yli kolmenkymmenen. Vanhemmat ei jotenkin tajua, että taustalla on ihan selvästi se, kun katsottiin sitä niiden kylmää vihanpitoa koko lapsuus ja kuultiin usein äidin toiveet, miten olisi ollut parempi, että olisi jäänyt yksin. Kyllä, olen traumatisoitunut. 

Kyllä, vieläkin silloin tällöin haaveilen siitä, että vanhemmat eroaisivat, vaikka nyt ovat jo vanhuksia. Tälläkin hetkellä mietin, miten jaksan mennä katsomaan äitiä, kun isä asuu siellä myös ja haastaa kaikesta riitaa. Ihan kaikesta, vaikkei sille edes sanoisi mitään. Haluaisin niin tavata äitiä ilman, että isä on paikalla, mutta ei se onnistu, kun ovat huonokuntoisia eivätkä lähde kotoaan minnekään.

Mulla on vain yksi lapsi. Hän sanoi jo pienenä, noin viisivuotiaana, ettei halua koskaan lapsia eikä naimisiin. En tiedä, miksi näin. Hän on tyttö, mutta ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut leikkimään nukeilla tai muilla "tyttöjen" leluilla. Nyt hän täyttää vuoden päästä 18 ja on yhä samaa mieltä. Asia tosin tuli mulle selväksi jo silloin, kun hän oli pieni, koska vaistomaisesti tajusin, että tämä lapsi on päättäväinen. En ole koskaan kuvitellut, että hän muuttaisi mieltään tässä asiassa. Jos tilanne joskus silti muuttuu, niin sehän on sitten mulle vain kiva yllätys.

Pidän lapsista sikäli, että he ovat luovia ja he näkevät maailman vielä niin uudella tavalla. Heitä kuunnellessa voi oppia paljon. Oma lapsilukuni rajoittui kuitenkin yhteen, monesta eri syystä.

Ihan ymmärrettävää. Oman lapsen lapsettomuus (joku tahaton tai tahallinen) vaikuttaa varmasti itseenkin. On pakko tehdä surutyö siitä, ettei suku jatkukaan. Varmasti tulee tunne, ettei jotain puuttuu ja sukupolvien nauha katkeaa. Tulee ehkä itsesyytöksiä, katkeruutta omaa lastaan kohtaan jne. Voisko joku terapiasessio auttaa? Toivottavasti pystyt aloittaja puhumaan lapsesi kanssa asiasta avoimesti.

Mäkään en halua lapsia ja luultavasti ei myös veljenikään. Oon aina pitänyt lapsia vastenmielisinä ja vaikka kuinka siitä olen maininnut niin silti vanhempani sanovat ett "sitt kun on niitä lapsenlapsia niin sitten..."

Harmittaa että he joutuvat pettymään mutt ei kukaan täysjärkinen hanki lapsia ja pilaa kroppaansa jonkun muun vuoksi. 

Surullista katsoa äitini surua siitä ettei hänestä koskaan tule mummoa. Olen myös itse surullinen ettei minusta koskaan tullut äitiä. En ole koskaan ollut parisuhteessa ja nyt ikääkin liikaa. Itkettää tämä viestikin, mutta aina ei voi voittaa.

älkää ainakaan syyllistäkö lapsianne tai vihjailko kuinka lapsenlapset olisi kivoja ja omat lapset elämän tarkoitus. poden ihan tarpeeksi jo huonoa omaatuntoa etten ainoana lapsena aio omia lapsia tehdä. en voi edes vedota siihen että olisitte tehneet enemmän lapsia, sillä sisarukseni on kuollut nuorena. olisi aila julmaa. muuten lapsuuteni oli ihan hyvä, että ei se lapsihaluttomuuden taustalla aina ole jotain kauheaa traumaa.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 18:08"]

En halua lapsia. Riski sille, että olisin lapselleni yhtä paskamainen äiti kuin oma äitini minulle oli, on pieni, mutta kuitenkin. Äitini ei tätä ymmärrä, vaan hän selittää että "ajat olivat silloin toiset", ja "parhaani minä yritin" jne.

[/quote]

Luuletko, että äitisi oli tarkoituksella ja ilkeyttään "paskamainen"? Näin äitinä ja jo isoäitinäkin ajattelen kuitenkin, että suurin osa vanhemmista yrittää toimia lapsensa parhaaksi.

Oletko koettanut ymmärtää nyt aikuisena äitisi tilannetta silloin kun olit lapsi tai kun äitisi oli lapsi? Tiedätkö millainen suhde sinun äidilläsi oli omaan äitiinsä?

Kun luen näitä katkeria vuodatuksia äitisuhteista, tulee mieleeni, että ko ihminen ei ole käynyt läpi omaan äitiin liittyviä tunteita.  Eihän sitä menneisyyttään voi muuttaa, mutta käymällä läpi kipeät tunteet, voi tulevaisuuden tehdä paremmaksi olemalla esim parempi äiti omille lapsille tai vapautumalla lapsuuteen liittyvästä katkeruudesta.