Lue keskustelun säännöt.
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhe tai vitsit eroavat?
Minä olen läpiakateemisesta suvusta, ja kaikki kaverinikin ovat sellaisia, ja töpaikallakin kaikki ovat sihteereitä myöten.
Puheenaiheet ja käytetty kieli ovat aivan toista. Myös maku. Voit ajatella, että vertaat ihmistä, joka tykkää esim. Yön musiikista ja kävisi mielellään iskelmäfestareilla ja akateemista tuttavapiiriäsi.
Tunnen sekä akateemisia että duunareita, enkä tiedä heistä ketään, joka tykkäisi iskelmästä. Yön musiikista tykkää sen sijaan useampikin yli 40-vuotias koulutukseen katsomatta.
YÖ on iskelmää. Kuten moni muukin ihan hyvä vanhempi ja uudempi musiikki. Harva kuitenkaan kuuntelee pelkästään iskelmää varsinkaan musikaallisemmista ihmisistä.
En sitten tiedä mitä tämän musiikkisaivartelun pitäisi todistaa mihinkään suuntaan. Ei akateemiset kuuntele pelkkää klassista ja/tai jazzia vaikka jotkut sitäkin kuuntelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokasta ja lähtiessäni opiskelemaan Helsingin yliopistolle 90-luvulla tuntui välittömästi, että olen tullut oikeaan porukkaan. Opiskelijarituaalien oppiminen oli hauskaa ja onhan missä tahansa yhteisössä omat kirjoittamattomat sääntönsä. Itse asiassa vähän yllätti miten tavallista porukka oli, koska olin odottanut vähän korkealentoisempaa menoa älyllisesti. En tunnista tätä Hesarin puskemaa jälkijättöistä uhriutumispuhetta ollenkaan. Enkä ole mitenkään sosiaalisesti poikkeuksellisen kyvykäs yksilö joka sujahtaisi vaivatta uusiin kuvioihin, vaan hiljainen entinen koulukiusattu.
Itse olen akateemisesta perheestä ja opiskeluaika oli elämäni kamalinta. En päässyt oikein mukaan mihinkään piireihin, olin ujo ja ahdistunut.
Jos olisin työväenluokkaisesta perheestä, varmaan tilittäisin lehtien palstoilla, kuinka vaikeaa on olla duunareiden lapsena yliopistossa. Nyt ei ole oikein mitään, mihin vedota.
Silkkaa sortoa tämäkin. Miksei hallitus tee mitään!!!???
/s
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhe tai vitsit eroavat?
Minä olen läpiakateemisesta suvusta, ja kaikki kaverinikin ovat sellaisia, ja töpaikallakin kaikki ovat sihteereitä myöten.
En usko sanaakaan. Korkeakoulutus laajeni vasta 60-luvulta alkaen. On erittäin harvinaista olla "läpiakateemisesta suvusta" saati että kaikki kaveritkin olisi.
Kuules, kun on pieni suku, niin helppo olla.
Isovanhemmistani, jotka syntyivät 1910-luvulla, vain yksi on akateeminen. Lasketaanko heidät, kun kaikki ovat olleet jo pitkään haudassa?
Vanhempani 1930-luvulta ovat molemmat akateemisia. Molempien sisarus on myös. Serkuistani (synt 60-80-l) kuusi seitsemästä on.
Veljeni ei ole, mutta kaikki hänen kolme lastaan ovat.
Kaverini kyllä ovat myös 85-90 prosenttisesti. Paljon tohtoreita ja kahden tutkinnon suorittaneita.
"Onhan tätäkin tutkittu. Ensimmäisen sukupolven akateemiset tarvitsevat rahaa, joten pyritään maksimoimaan mahdollisuudet esim. teknillisellä koulutuksella. Humanisti tarvitsee jo lähtökohtaisesti vauraan perhetaustan."
Ehkä edellisellä vuosituhannella. Nyt voi kuka vain haahuilla hyvillä tuilla.
Tämä asia nousee säännöllisesti keskusteluun, mutta tutkimusten mukaan ongelma on lähinnä näiden "vääristä taustoista" tulevien omissa ajatuksissa sekä siinä, että kotipuolessa ei ole mitään puhuttavaa.
Yliopistolla eri taustoista tulevat eivät erotu mitenkään, eikä vanhempien koulutustausta tule edes puheeksi.
Itse olen akateemisesta perheestä enkä silti osallistunut sitseihin, ainejärjestöihin tai muihin juttuihin. Ne eivät ole pakollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vaimo oli työväenluokkainen eikä hänellä ollut vaikeuksia sopeutua yliopistoon.
Itse olin varakkaasta perheestä ja isäni oli valmistunut oikeustieteellisestä, mutta hän oli opiskellut 50-luvulla ja hän oli opiskeluaikanaan jo naimisissa ja oli lapsia joten ei hänellä ollut kerrottavaa juuri mitään mitä opiskeluelämä tarkoitti.
Huutonaurua ummehtuneelle luokka-ajattelulle. Kannattaisiko hesarinkin päivittyä 2020-luvulle😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhe tai vitsit eroavat?
Minä olen läpiakateemisesta suvusta, ja kaikki kaverinikin ovat sellaisia, ja töpaikallakin kaikki ovat sihteereitä myöten.
En usko sanaakaan. Korkeakoulutus laajeni vasta 60-luvulta alkaen. On erittäin harvinaista olla "läpiakateemisesta suvusta" saati että kaikki kaveritkin olisi.
Kyllä niitä tutkintoja suoritettiin jo ennen 60-lukua joten ei se niin harvinaista ole. Omassa suvussa suora akateemisesti koulutettujen linja riittää 1800-luvun puolelle. Kaverini ei kylläkään ole kaikki akateemisia eikä koko suku.
Vierailija kirjoitti:
Huutonaurua ummehtuneelle luokka-ajattelulle. Kannattaisiko hesarinkin päivittyä 2020-luvulle😃
Sanoman lasikuution eristyksissä saattaa vaikuttaa siltä, että muukin kansa on eritytynyt itsensä kaltaisiin kupliin kuten toimittajat ystäväpiireineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.
Opiskelin Oulun yliopistossa 80-luvulla. En tunnista tuota, siellä lähes kaikki olivat pohjoissuomalaisia nuoria maalta. Keskityttiin opiskelemaan ja juhlimaan, juopottelun osasi kaikki luokat tuolloin ongelmitta, sitsien kaltaiset systeemit taas eivät istuneet nuoreen yliopistoon.
Voihan sitä halutessaan korostaa luokkien välisiä eroja Suomessa. Mutta kun tuota tekee pitäisi rehellisyyden nimissä tuoda muualta Suomeen muuttaneiden luokka jne mukaan vertailuun. Työväenluokka Suomessa ei tulotasoltaan välttämättä eroa keskiluokasta, tsekkaa lastentarhanopettajien ja paperimiesten bruttotulot. Ne oikeat ja vakavat erot luokissa tulevat marginaaleista: ongelmaiset suvut joissa työttömyys ja vähäosaisuus periytyy, selkeästi hyväosaiset suvut joissa saadaan sekä omaisuus että halu korkeakoulutukseen äidinmaidossa (ja mahdollisuus korkeakoulutukseen hieman kehnompilahjaisenakin joko ruotsinkielen löysempien sisäänpääsyjen tai isin ulkomailla maksamana).
Mutta jos joku palstalla haluaa identifioida itsensä näin ja laittaa kaikki elämän ongelmansa luokkataustansa piikkiin/kokea paremmuutta isin ja äidin maisteripapereista niin by all means. T FT kouluttamattoman suvun maalaistaustalla jota oma tausta ei koskaan ole auttanut eikä hidastanut vaan ura tehty omien kykyjen ja aivojen avulla.
Olen pelkän kansakoulun käyneiden vanhempien akateeminen lapsi. 2000-luvun alussa en huomannut yliopistolla luokka-asioita oikeastaan lainkaan, paitsi ihan opintojen lopussa kun yliopiston rekrytointipalveluissa jokin ammatinvalinnanohjaaja tms urapolkua ohjaava henkilö ihan kirkkain silmin ja selvästi rutiinikysymyksenä kysyi, että voisikos mun vanhemmat junailla mut oman alani töihin (jonka oletettiin olevan myös vanhempieni työ!) . Silloin tajusin että tällaiset uranedistämisjunailut joissa "isä soittaa pari puhelua" tai "äiti tietää tutultaan hyvän harjoittelupaikan" ovat Suomessakin ihan tavallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän nykyään mitään luokkia enää edes ole. Eivät akateemiset pariudu vain akateemisten kanssa eivätkä duunarit vain duunareitten kanssa. Jos molemmat vanhemmat sattuvat olemaan samaa, ei sen tarvitse olla merkki mistään ”luokasta”. Mistä enää löydät suvun, jossa kaikki ovat vain jompaakumpaa? En ole ikinä edes ajatellut, mihin ”luokkaan” mahtaisin kuulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhe tai vitsit eroavat?
Minä olen läpiakateemisesta suvusta, ja kaikki kaverinikin ovat sellaisia, ja töpaikallakin kaikki ovat sihteereitä myöten.
En usko sanaakaan. Korkeakoulutus laajeni vasta 60-luvulta alkaen. On erittäin harvinaista olla "läpiakateemisesta suvusta" saati että kaikki kaveritkin olisi.
Mitä ihmettä. Minäkin tunne useita läpiakateemisia. Oma miehenikin on sellainen, kolmannen polven tohtori, jolla kaikki sukulaiset ja kaverit ovat akateemisia. Luonnollisesti myös työkaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle TTKK oli vain amk:n jatko. Koska olin jo "oikeasti alakohtaisissa töissä", kävin luennoilla, tein (koti)harkat eikä aikaa jäänyt ylimääräiseen ihmettelyyn/sosiaalisuuteen.
Äitini on HuK-dropoutti, eli ei koskaan valmistunut vaikka lähellä oli tulla kirjastotädiksi. Jonkin verran ekonomdja/juristeja niin hänen kuin faijan puolelta (ns wanhan liiton journalisti, itseoppinut), mutta minä olen kummankin suvun mustalammas kun noita insinöörejä ei ole aikaisemmin ollut - ja minä hyväkäs kehtasin mennä vielä ilta-ammattikouluun dippapapereiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhe tai vitsit eroavat?
Minä olen läpiakateemisesta suvusta, ja kaikki kaverinikin ovat sellaisia, ja töpaikallakin kaikki ovat sihteereitä myöten.
En usko sanaakaan. Korkeakoulutus laajeni vasta 60-luvulta alkaen. On erittäin harvinaista olla "läpiakateemisesta suvusta" saati että kaikki kaveritkin olisi.
Kyllä niitä tutkintoja suoritettiin jo ennen 60-lukua joten ei se niin harvinaista ole. Omassa suvussa suora akateemisesti koulutettujen linja riittää 1800-luvun puolelle. Kaverini ei kylläkään ole kaikki akateemisia eikä koko suku.
Laajamittaista korkeakoulutusta ei ollut ennen 60-lukua, joten jo pelkästään se, että kaikki isovanhemmat olisi korkeasti koulutettuja on epätodennäköistä siitä seuraavasta polvesta puhumattakaan.
Toki mitä kauemmaksi sukupolvissa menee (5 polven päässä vanhempia ja esivanhempia on yhteenlaskettuna jo 62), sitä enemmän siellä on porukkaa, joten voi valita mieleisen tarkasteltavan sukulinjan ja unohtaa ne loput.
Ihan puistattaa tuo täysin hyödytön lumihiutaleiden ongelmien etsintä. Kyllä niitä löytyy silloin kun oikeita ongelmia ei ole. Herranen aika, kun on päässyt oikein yliopistoon, niin on se ahdistavaa, jos jonkun toisen vanhemmat ovatkin toisenlaisesta taustasta.
Taustalleen ei mitään mahda, sillä on elettävä, mitä on saanut.
Vai haetaanko tuolla artikkelilla taas täydellistä tasa-arvoa, joka jollain taikatempulla saadaan menneisyyteenkin siirrettyä?
Vierailija kirjoitti:
Mua aina ihmetyttää miten akateemisten perheiden muksut on innoissaan kieltämässä tätä ilmiötä. Kyllä meilläkin on työväen ja akateemisten välillä kuilu ja se käy esille viimeistään siinä vaiheessa kun joku pystyy kysymään proffa isältään apua raporttien tekoon tai ainejärjestö varaa opiskelijoille matkaa johon osallistumismaksu on toista tuhatta. Akateemisista perheistä tulevat ei asiaa muka vain huomaa.
Erittäin harvalla on isä proffana ja vielä samalla alalla niin, että voi kysellä. En tiedä ketään ja olen akateemisesta perheestä. Enkä osallistunut ikinä mihinkään ainejärjestöjen matkoihin, ei olisi ollut edes rahaa.
Omat vanhempani ovat ensimmäisen polven ylioppilaita ja yliopistossa opiskelleita, 70-luvulla heidän kaltaisiaan oli paljon. Vanhempani tahtoivat auttaa minua sisälle opinkelijamaailmaan, kun aloitin omat opintoni Helsingin yliopistossa 90-luvun lopulla, mutta ei se estänyt ulkopuolisuuden tunnetta.
Pääaineeni oli miesvaltainen ja mukana opinnoissa ja muissa riennossa oli pieni ydinporukka. Mukavia ihmisiä, mutta kun ihan samanmielisiä ei löytynyt, niin pääosa opinnoista meni yksin puurtaessa.
Jälkikäteen voi myös todeta, että ainakaan sen ajan opintometodit eivät vaan sovi minulle. Olisi pitänyt valita jotain ihan muuta. Mukavimmat muistot ovat niiltä muutamilta kursseilta, joita kävimme yhdessä toisessa tiedekunnassa opiskelevan ystäväni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Huutonaurua ummehtuneelle luokka-ajattelulle. Kannattaisiko hesarinkin päivittyä 2020-luvulle😃
Siellä taas huudellaan tietämättä mistään mitään. Tutkimusten mukaan elintasoerot ovat kasvaneet 2020-luvulle tultaessa. Toki Suomessa sosioekonomisten luokkien välillä liikkuvuus on suurempaa kuin esim. Englannissa.
Itse olen akateemisesta perheestä ja opiskeluaika oli elämäni kamalinta. En päässyt oikein mukaan mihinkään piireihin, olin ujo ja ahdistunut.
Jos olisin työväenluokkaisesta perheestä, varmaan tilittäisin lehtien palstoilla, kuinka vaikeaa on olla duunareiden lapsena yliopistossa. Nyt ei ole oikein mitään, mihin vedota.