Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Olin laman alkaessa ala-asteella. Ennen koulukirjat oli saanut kaikki uusina ja lukuvuoden päätteeksi pojat potkivat ja repivät ne piloille koulun pihalla. Kynät ja viivottimet rikottiin ja aina sai uuden tilalle, mistään ei välitetty. Yhtäkkiä kirjoista piti pitää huolta, ei saanut rikkoa, eikä sotata ja itsekin sai vanhan kirjan. Kaikkea piti säästää. 

Sellaisessa "ystävänkirjavihkossa", jota tytöt täyttivät toisilleen, yhdellä sivulla kysyttiin, että kenen syytä lama on. Siihen piti osata vastata, että "Esko Ahon syytä!" vaikka harva meistä edes tiesi, kuka Esko Aho oli. 

Olin joku 25, mutta en edes huomannut koko lamaa, ei vaikuttanut mun elämään mitenkään, enkä edes huomannut sitä.

Olin kahdeksankymppinen. Vanhusten hoito ei ollut silloin ensimmäisenä tulilinjalla joten hoito ja hoiva pelasi edelleen joskin henkilövähennyksiä tehtiin jossain määrin. 

Koko toimiston porukka irtisanottiin. Opinnoista valmistuneet eivät saaneet töitä.

Teini-ikäisenä lamasta muistan että ennen lähes häpeällisinä tabuina pidetyistä avioeroista tuli arkipäivää. Asuntovaunuja alkoi näkyä liikenteessä ympäri vuoden, jengi muutti neljän pyörän päälle. Riparilla kenelläkään ei ollut kännykkää. Posti kantoi rakkauskirjeitä. Olin pääpostissa tet-harjoittelussa, väkeä oli aivan valtavasti, niin töissä kuin ovista kulkevina asiakkaina. Pankissa kuului kova kilinä kolikkokassalta. Automaattivaihteisen auton omistajia pidettiin edistyksellisinä. Sähköurut oli kova juttu. Jokaisella oli koulussa välitunnilla jojo. Liikuntatunneilla pelattiin lähes aina pesäpalloa. Matkustin ensimmäisen kerran haitaribussilla. Rikkaat lasketteli, sen tiesi suksiboksista katolla. Laman loppuessa ensimmäiset kirpputorit avattiin. Siellä oli aivan hemmetin hyvää tavaraa markalla ja kahdella. Sellaisia aarteita mitä ei nykypäivänä ikimaailmassa roudata mihinkään, vaan pidetään tiukasti piironkien laatikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Olin joku 25, mutta en edes huomannut koko lamaa, ei vaikuttanut mun elämään mitenkään, enkä edes huomannut sitä.

 Aika sama, kävin töissä ja opiskelin, eipä sitä itse huomannut missään.

Olin ala-asteella. Matkusteltiin 1-2 kertaa vuodessa ulkomaille ja kotona ei puuttunut mitään. Ihan normaalia duunariperheen elämää. Eihän lama vaikuta niihin joilla työpaikat säilyy hai itseasiassa niiden asemahan paranee kun hinnat ei nouse ja jopa laskevat ja itellä liksa juoksee. 

Olin n 35v , tein 8h päivätyötä plus sen päälle jonkun verran pimeetä hommaa , sain ostettua rahoilla kesämökkitontin ja tontille rakennettua mökin

Parikymppinen opiskelija. Ei rahaa, eikä näyttänyt olevan tulevaisuuttakaan. Hyvin synkkää. Yritin saada Yths:ltä apua itsetuhoisuuteen, mutta sain vain luuria korvaan. Vielä tänä päivänäkin ihmettelen miksi semmoisesta organisaatiosta pitää maksaa.

Kreisibailasin koko ysärin. Tein pitkiä vuoroja töissä ja tienasin paljon. Taksilla klubille, shotteja naamaan, tuntitolkulla tanssilattialla, taksilla jatkoille jne. Heittämällä parasta aikaa elämässä. Nykyinen perhe-elämä, lapset, kumppani ihan ok ja mukavaa, mutta ei edes lähellekään sitä euforiaa mitä koin yöelämässä. Ulkomailla meno oli vielä hurjempaa. Kivoja muistoja. Tuli elettyä elämää.

Realisointi keskukset joissa oli juuri noita solariumeja ja kuntosali laitteita kun oli ollut buumi ja rakennustarvikkeet ja työkoneet halvalla.

90-luvun lamassa oli vauvabuumi. Silloin syntyneillä on sikäli hyvä ajoitus, että ysärin lapset varttui nousukaudella.

Kaikki aikuiset vaan valitti ja ruikutti.

Silloin oli kuitenkin paljon paremmat mahikset kuin nykyään. Töihin pääsi helposti vaikka ilman peruskoulututkintoa. Jos vaivautui vähän edes opiskelemaan sai hyväpalkkaisen työn lähes varmasti. Työkykyvyttömät ja sairaat pääsivät helposti eläkkeelle tilastoja rumentamasta. Oli katto päänpäällä, ihan ok ruokaa. Lääkäriinkin pääsi aina samantien ja erikoislääkärille sai lähetteen helposti. Vanhainkodissa asustettiin vuosia ja siellä kudottiin mattoja yms. Nykyään ihmiset viettää vanhainkodissa maksimissaan kuukauden ennen kuolemaansa ja moni vanhus kuolee yksin tokkurassa ja  lääkkeillä huumattuna kaatumiseen omassa kodissaan. 

Tänään tuli dokkari yletä,kait sen areenasta näkee, lyhyt mutta hyvä! Kovia kokemuksia lasten silmin.

Ysäristä tulee mieleen Iiro VIinanen ja pankkien pelastaminen. Rikollisesti toiminut ministeri ajoi tahallaan Suomen tarvittavaa syvempään lamaan pelastaessaan pankkeja eli kavereidensa suuria talletuksia verorahoilla.

Moni syytön teki tuossa konkurssin ja rikollisesti toimineet pankkiirit ajoivat firmoja ja ihmisiä konkursseihin ihan tahallaan ja tarpeettomasti.Osa konkursseista johtui tietysti devalvaatiosta, osa rikollispankkiireista.

Neuvostoliitto oli kaatunut, armeija oli käyty ja olin onneksi saanut vakityön ja työpaikka pysyi pystyssä laman yli. Jotain pieniä lomautuksia oli mutta itseeni ei vaikuttanut kauheasti. Asunnon sai ostettua melko edullisesti laman keskellä, korot olivat kyllä käsittämättömän korkealla, olikohan 13%, joku taisi maksaa jopa 16% korkoja.

Riippuu tarkemmasta vuodesta, mut 90-99 olin..........olen syntynyt vuonna 1976...... Eipä se paljoa vaikuttanut. Rippikoulun jälkeen aloin saamaan eläkettä. Eipä se paljoa ollut, mut kuitenkin jotakin. Ainakin enemmän, kuin muilla samanikäisillä !!!!! Siis oli mulla rahaa käytössä/kk. Siis omaa. Ei esim äidiltä saatua. 

Vierailija kirjoitti:

 

Monilta meni kaikki työt,asunnot ja perhe. Hirveetä aikaa monille ihmisille.

Ensin rakennettiin kovalla työllä tulevaisuutta ja elämää, jollaista haluaa elää, ja sitten tuli herrat ja vei kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset oli helvetin  kateellisia, jos sulla oli silloin rahaa. Kaikkien piti ulista kurjuutta ja työttömyyttä. Jos oli toisin, niin ei katsottu hyvällä. 

Jopa sekin ärsytti että oli keskituloisesta  ydinperheestä, omakotitalo, 2 autoa, matkailuauto. Matkoja. Yhteisiä jouluja suvun kesken jne ja muita. 

Piti jokaisen kohdata työttömyys ja kurjuus ja sairaudet. Joidenkin mielestä kai piti. . 

No mulla oli pääsääntöisesti hauskaa lamavuosina. Kun yrityksessä tehtiin henkilöstövähennyksiä odottelin kähinnä henkeä pidätellen  yes pääsisikö nyt ansiosidonnaiselle. Kamala työpaikka.  En päässyt vasta kun omasta pyynnöstä v. 2006. 

Se oli just se raha kateuden aihe nro.1. Niin kuin nykyäänkin, ei se oo mihinkään hävinnyt eikä tule häviämään. Samaa kävelee vastaan nyt kuin käveli vastaan 33 v sitten, mutta eri vaatteissa. Hulluinta siinä on se, että sitä (rahaa) ei tartte olla todellakaan mitään lottomiljoonia tai eurojaska kymppimillejä, sataa miljoonaa, vaan ihan semmoiset tuhannet ja kymmenet tuhannet eurot tekee sen, että ympärillä liihotelee kaikenlaista korppikotkaa. Näin on aina ollut ja tulee myös aina olemaan. Kaikenlaisia väijyy tilaisuuttaan. 

Kun joku käy duunissa, niin eikö sen ovella käy aina joku naapurustossa asuva työtön juoppo ja siipiveikko pyytämässä milloin pienempää, milloin suurempaa vippiä. Ikään kuin tuo työssä käyvä naapuri olisi joku sosiaalitoimisto, josta voi aina käydä pyytämässä lisää, kun entiset on loppu. Ihmeellistä. Nämä jatkuvasti käsi ojossa olevat maanvaivat, niin jos joku sattuu seisomaan jossain bussipysäkillä ja näkevät työssä käyvän naapurin kulkevan ohi, niin heti huudellaan, että tuo mulle tupakkia, tuo mulle... V niin kuin tuo olisi hänelle kävelevä automaatti, josta voi ottaa milloin rahaa, milloin röökiä, milloin mitäkin, jota sattuu olemaan vailla just nyt. Ainahan nuo ovat jotain vailla ja koko ajan pummaamassa. Mitähän jos elettäisi niiden tulojensa mukaan, eli jos on töissä ja tienaamassa sen jonkun 2 tonnia kuussa, niin ei eletä kuin tienattaisi 3 tonnia kuussa. Ja jos ollaan työttömiä ja saadaan sitä jotain pientä suolarahaa, jolla on sitten tarkoitus elää se 30 päivää, niin ei tuhlata siihen tahtiin kuin oltaisi työssä käyviä, jolle tulee joka toinen viikko palkka tilille, josta joutaa laittaa paria kymppiä siihen, viittä kymppiä tuohon etc. 

Sitten kun osattaisi tyytyä siihen, mihin on rahkeet riittäneet ympärilleen saamaan ja tunnettaisi kiitollisuutta sitä kohtaan, sen sijaan että ulistaan koko ajan jotain älytöntä, kuinka (esim.) serkut elävät paljon leveämmin. No siihen on varmaan ihan syynsä, miksi itsellä ei ole sitä samaa elintasoa. Turha ulina pois ja tilalle kiitollisuuden tunnetta sitä kohtaan, mitä on onnistunut saamaan. Pois sairas kilpailu henkisyys, niin ei tartte koko ajan stressata joka helvetin asiasta. Jo näillä tulee elämästä parempaa, kun ei päässä pyöri kaikenlaiset turhat jutut, jotka vaan suotta stressaa ja tekee ihmisestä tyytymättömän. Kadehtiminenkin loppuisi siihen, jos ihmiset joku päivä oppisivat keskittymään 100% siihen omaan elämäänsä. 

Olin yläasteella. Ei lama vaikuttanut juuri mitenkään, kummallakin vanhemmalla säilyi työt joten ei ollut suurempaa vaikutusta. Muistan kyllä ajatelleeni usein että mitä jos jompikumpi jää työttömäksi, miten sitten selvitään, mutta onneksi näin ei käynyt. Koulun liikkatunneilla ei enää menty uimahalliin kun oli säästölinja, siitä taisi ainakin kaikki tytöt olla tyytyväisiä, itse ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Olin kahdeksankymppinen. Vanhusten hoito ei ollut silloin ensimmäisenä tulilinjalla joten hoito ja hoiva pelasi edelleen joskin henkilövähennyksiä tehtiin jossain määrin. 

Lama alkoi v. -89 ja oli pahimmillaan -92 - 93 . Olit siis 80 v, ja nyt siis olet yli 110-vuotias?

Onnea vaan Suomen vanhimmallel