Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut pohtimaan vastaavia tässä lapsen saatuani, mutta olen tullut näihin tuloksiin:
- Kaikkein tärkeintä on toimia oman persoonansa kautta oman ajankäyttönsä, jaksamisensa ja todellisen sietokykynsä mukaan. Jos hakee hyväksyntää tyypeistä joiden kanssa ei oikeasti kohtaa, niin se on viesti että tämä tuttavuus kannattaa pitää tuttavuutena.
- Epätoivoisuus näkyy, valitettavasti. Jos ei sijoita itseään erityisen korkealle, ei niin tee kukaan muukaan. Tämän vuoksi lue seuraava kohta:
- Eli olen skipannut kaikki ne, joille olen kolmas, neljäs tai viides vaihtoehto. En vain jaksa olla varasijalla, ja kieltäytymällä siitä itsetuntoni kohenee kun tajuan pitää rajoistani kiinni. Sillä ei ole väliä, miten vastapuoli tähän reagoi, koska tärkeintä on miten itse asian koen.
- Jätän kutsumatta sellaisia ihmisiä meille, jotka eivät koskaan kutsu takaisin tai pyytele mukaan mihinkään. Jos yhteydenpito on kokonaan yksipuolista, niin annan olla. Jos ei kohtaa, ei kohtaa. Olen samalla lopettanut heidän seuraamisensa somessa, eli hidettänyt storyt ja hiljentänyt reagointia päivityksiin. Yleensä tämä saa ihmiset enemmän ajattelemaan omaa käytöstään kuin konkreettinen arkikäyttäytyminen.
- Olen priorisoinut enemmän perheen kanssa ajanviettoon muuallakin kuin kotiseinien sisäpuolella. Olen siis lähtenyt ulos ja keskittynyt lapsiini. Jostain syystä tämäkin herättää enemmän kiinnostusta kuin pelkkä odottelu. Ja usein olen antanut tämän näkyä esim somessa, koska miksei.
- Omien suunnitelmien tekeminen kalenteri auki: "tänä vuonna ulkomaille, laivalle, museoon.. Oi, tuona viikonloppuna olisi kiva käydä vaikka Suomenlinnassa, ruksitaanpa se". Kun omat sävelet on selvillä, niin yllättäen tämäkin toimii muille viestinä siitä miten tulet toimeen elämäsi kanssa. Se nimittäin haisee kauas, jos kaikki ajankäyttö riippuu toisista.
- Olen priorisoinut parisuhteeseen ja itseeni. Eli siis teen asioita itseni vuoksi ja olen antanut sen näkyä, ja samalla se viestii ihmisille, että voin hyvin ja sijoitan aikaa myös itseeni.
- Olen alkanut ajatella asioita laatikon ulkopuolelta, tällä kertaa sosiaalisuutta. Jos haen sosiaalisia kontakteja, niin olenkin mennyt asiat edellä: joskus täysin tekeminen edellä mentyihin tapahtumissa on ollut siistimpää kuin niissä mihin on menty epätoivoisena etsimään seuraa.
- Luovu omasta nirsoilusta ja valikoivuudesta ihmisten suhteen. Tiedän monia yksinäisiä ihmisiä jo opiskeluajoilta, jotka kokivat itsensä yksinäisiksi vain siksi, että he eivät päässeet mukaan klikkeihin. Yleensä nämä klikit olivat niitä, jotka he olivat omassa mielessään listanneet paremmuusjärjestyksessä huipuille ja muut olivat sitä alempaa kastia johon ei kannata kiinnittää huomiota. Joskus tämän havaitseminen tekee kipeää, ja seuraa löytyykin roppakaupalla, jos vain irrottaa itsensä näistä. Muutamassa klikissä pyörineenä tiedän, että he eivät ole sen kummallisempia kuin muukaan seura.
- Pitääkö kyläilijöiden ja ystävien olla muita lapsiperheitä? Esimerkiksi omaan tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia tyyppejä laidasta laitaan, yh:sta näihin solvattuihin vuokralla asuuviin äiteihin ja mummoihin. Oli muuten vaikea kirjoittaa tätä, koska en listaa ihmisiä elämäntilanteen tai sosioekonomisen aseman mukaan. Kutsuin esim häihini viiden lapsen äidin, joka juhli 70v synttäreitään samana kesänä, hyvin tullaan juttuun.
On huomattavasti siistimpää kun elää puhtaasti omin ehdoin ja menee omin ehdoin eikä odota tavallaan hyväksyntää toisilta.
Erittäin hyvä viesti, en olisi osannut paremmin sanoa.
Moni haluaisi olla ystäväni. Uskon sen johtuvan siitä, että minulla on rikas sisäinen maailma ja olen täten stimuloivaa seuraa. Viihdytän itseäni, enkä hae viihdykettä muista.
Pidän ihmissuhteita yllä ainoastaan syvän yhteyden vuoksi. Ajatustenvaihto, kivun jakaminen ja yhteiset kokemukset on mulle asioita, jotka tekee ystävyydestä säilyttämisen arvoisen. Rakkaus on jakamista. Hyvälle ystävälle ei tarvitse selitellä itseään, ja kummankin on helppo kunnioittaa toista.
Mulla on niin paljon hyviä ystäviä, että en enää viitsi panostaa kevytsuhteisiin, joiden tarkoitus on lähinnä kuluttaa aikaa.
Onko Ap:lla aidosti mukavaa näiden ystäväperheiden kanssa? Yksi oikea ystäväperhe on paljon arvokkaampaa kuin monta kädenlämpöistä ystävyyttä.
Superhyvä kirjoitus! Minullekin se syvällinen yhteys on tärkeintä ystävyydessä, ei teatterimainen vuorokestitseminen.
Ja syvällisyys ei tosiaan sulje pois hauskuutta ja yhteisiä elämäyksiä ja kokemuksia, päin vastoin. On juhaa tavata!Hyvän ystävän kanssa juttelu tuntuu merkitykselliseltä, niitä näitä voi jutella ekalle vastaantulijalle.
Ap n orastavat ystävyydet ovat vielä kevyttasolla ja siksi niin hauraita.
Miten ylempi kirjoittaja ja muut aitoja ystävyyksiä arvostavat sitten koette ystävien puolisot joita ei välttämättä tunne niin hyvin ja vuorovaikutus on muodollisempaa kun ei vielä uskalleta tai haluta avautua? Sanotteko vaan että mieluummin nähdään vain me ystävät keskenämme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on yksi hyvä molemminpuolinen ystäväperhe, arvostakaa heitä!
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Vierailija kirjoitti:
Tarkkaile itseäsi, että et ole sellainen 100% äiti... Mä en ainakaan jaksa yhtään, kun ollaan pikkulapsiperheessä kylässä ja lapset saavat keskeyttää keskustelut ihan koko ajan, ja kaikki pyörii muutenkin vain ja ainoastaan lapsissa. Ja juu, minullakin on lapsia.
Tämä. Minä tiedän yhden tosi mukavan naisen, jonka kanssa ollaan tutustuttu lasten kautta. Mutta kun hänen kanssaan juttelusta ei tule yhtään mitään. Lapset saa keskeyttää koko ajan. Ja juttu loppuu siihen asti ja alkaa se lässytys lapsille. Itse en jaksa tavata tätä naista jos lapset ovat kuvioissa, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ette vain ole samalla aaltopituudella näiden ihmisten kanssa, joita olette kutsuneet ja joiden tekemisiä seuraatte somessa. He tulevat teille kohteliaisuudesta, mutta eivät halua sen läheisempää kanssakäymistä kanssanne. Jättämättä teidät kutsumatta olettavat viestin seuran kiinnostavuuden puuttesta menevän perille. Ehkä olette yksinkertaisesti heidän mielestään ainoastaan tylsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut pohtimaan vastaavia tässä lapsen saatuani, mutta olen tullut näihin tuloksiin:
- Kaikkein tärkeintä on toimia oman persoonansa kautta oman ajankäyttönsä, jaksamisensa ja todellisen sietokykynsä mukaan. Jos hakee hyväksyntää tyypeistä joiden kanssa ei oikeasti kohtaa, niin se on viesti että tämä tuttavuus kannattaa pitää tuttavuutena.
- Epätoivoisuus näkyy, valitettavasti. Jos ei sijoita itseään erityisen korkealle, ei niin tee kukaan muukaan. Tämän vuoksi lue seuraava kohta:
- Eli olen skipannut kaikki ne, joille olen kolmas, neljäs tai viides vaihtoehto. En vain jaksa olla varasijalla, ja kieltäytymällä siitä itsetuntoni kohenee kun tajuan pitää rajoistani kiinni. Sillä ei ole väliä, miten vastapuoli tähän reagoi, koska tärkeintä on miten itse asian koen.
- Jätän kutsumatta sellaisia ihmisiä meille, jotka eivät koskaan kutsu takaisin tai pyytele mukaan mihinkään. Jos yhteydenpito on kokonaan yksipuolista, niin annan olla. Jos ei kohtaa, ei kohtaa. Olen samalla lopettanut heidän seuraamisensa somessa, eli hidettänyt storyt ja hiljentänyt reagointia päivityksiin. Yleensä tämä saa ihmiset enemmän ajattelemaan omaa käytöstään kuin konkreettinen arkikäyttäytyminen.
- Olen priorisoinut enemmän perheen kanssa ajanviettoon muuallakin kuin kotiseinien sisäpuolella. Olen siis lähtenyt ulos ja keskittynyt lapsiini. Jostain syystä tämäkin herättää enemmän kiinnostusta kuin pelkkä odottelu. Ja usein olen antanut tämän näkyä esim somessa, koska miksei.
- Omien suunnitelmien tekeminen kalenteri auki: "tänä vuonna ulkomaille, laivalle, museoon.. Oi, tuona viikonloppuna olisi kiva käydä vaikka Suomenlinnassa, ruksitaanpa se". Kun omat sävelet on selvillä, niin yllättäen tämäkin toimii muille viestinä siitä miten tulet toimeen elämäsi kanssa. Se nimittäin haisee kauas, jos kaikki ajankäyttö riippuu toisista.
- Olen priorisoinut parisuhteeseen ja itseeni. Eli siis teen asioita itseni vuoksi ja olen antanut sen näkyä, ja samalla se viestii ihmisille, että voin hyvin ja sijoitan aikaa myös itseeni.
- Olen alkanut ajatella asioita laatikon ulkopuolelta, tällä kertaa sosiaalisuutta. Jos haen sosiaalisia kontakteja, niin olenkin mennyt asiat edellä: joskus täysin tekeminen edellä mentyihin tapahtumissa on ollut siistimpää kuin niissä mihin on menty epätoivoisena etsimään seuraa.
- Luovu omasta nirsoilusta ja valikoivuudesta ihmisten suhteen. Tiedän monia yksinäisiä ihmisiä jo opiskeluajoilta, jotka kokivat itsensä yksinäisiksi vain siksi, että he eivät päässeet mukaan klikkeihin. Yleensä nämä klikit olivat niitä, jotka he olivat omassa mielessään listanneet paremmuusjärjestyksessä huipuille ja muut olivat sitä alempaa kastia johon ei kannata kiinnittää huomiota. Joskus tämän havaitseminen tekee kipeää, ja seuraa löytyykin roppakaupalla, jos vain irrottaa itsensä näistä. Muutamassa klikissä pyörineenä tiedän, että he eivät ole sen kummallisempia kuin muukaan seura.
- Pitääkö kyläilijöiden ja ystävien olla muita lapsiperheitä? Esimerkiksi omaan tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia tyyppejä laidasta laitaan, yh:sta näihin solvattuihin vuokralla asuuviin äiteihin ja mummoihin. Oli muuten vaikea kirjoittaa tätä, koska en listaa ihmisiä elämäntilanteen tai sosioekonomisen aseman mukaan. Kutsuin esim häihini viiden lapsen äidin, joka juhli 70v synttäreitään samana kesänä, hyvin tullaan juttuun.
On huomattavasti siistimpää kun elää puhtaasti omin ehdoin ja menee omin ehdoin eikä odota tavallaan hyväksyntää toisilta.
Erittäin hyvä viesti, en olisi osannut paremmin sanoa.
Moni haluaisi olla ystäväni. Uskon sen johtuvan siitä, että minulla on rikas sisäinen maailma ja olen täten stimuloivaa seuraa. Viihdytän itseäni, enkä hae viihdykettä muista.
Pidän ihmissuhteita yllä ainoastaan syvän yhteyden vuoksi. Ajatustenvaihto, kivun jakaminen ja yhteiset kokemukset on mulle asioita, jotka tekee ystävyydestä säilyttämisen arvoisen. Rakkaus on jakamista. Hyvälle ystävälle ei tarvitse selitellä itseään, ja kummankin on helppo kunnioittaa toista.
Mulla on niin paljon hyviä ystäviä, että en enää viitsi panostaa kevytsuhteisiin, joiden tarkoitus on lähinnä kuluttaa aikaa.
Onko Ap:lla aidosti mukavaa näiden ystäväperheiden kanssa? Yksi oikea ystäväperhe on paljon arvokkaampaa kuin monta kädenlämpöistä ystävyyttä.
Superhyvä kirjoitus! Minullekin se syvällinen yhteys on tärkeintä ystävyydessä, ei teatterimainen vuorokestitseminen.
Ja syvällisyys ei tosiaan sulje pois hauskuutta ja yhteisiä elämäyksiä ja kokemuksia, päin vastoin. On juhaa tavata!Hyvän ystävän kanssa juttelu tuntuu merkitykselliseltä, niitä näitä voi jutella ekalle vastaantulijalle.
Ap n orastavat ystävyydet ovat vielä kevyttasolla ja siksi niin hauraita.
Miten ylempi kirjoittaja ja muut aitoja ystävyyksiä arvostavat sitten koette ystävien puolisot joita ei välttämättä tunne niin hyvin ja vuorovaikutus on muodollisempaa kun ei vielä uskalleta tai haluta avautua? Sanotteko vaan että mieluummin nähdään vain me ystävät keskenämme?
Pyrin luomaan yhteyden ystävieni puolisoihin, ja se on ollut yleensä helppoa, koska puolisot ovat myös olleet samanhenkisiä.
Joidenkin ystävien puolisoista en ole koskaan oppinut pitämään, mutta olen silti nähnyt, mitä ystäväni näissä näkevät. Sitä kunnioitan.
Näen ystäviäni yleensä kahdestaan tai isommassa porukassa, enkä juurikaan harrasta mitään tuplatreffejä, vaikka olen pitkässä parisuhteessa. Näin ollen en vietä kovin paljoa aikaa sellaisten puolisoiden kanssa, joiden seura on raskasta.
Ei ole ongelmaa jutella mukavia jossain juhlissa, koska kaikissa ihmisissä on kyllä jotain kiinnostavaa ja miellyttävää. Mun kanssa on helppo päästä ei-muodollisella tasolle, vaikka olisi jäykkis. Pidempää hengailua en jaksa. Olen pari kertaa jättänyt ottamatta yhteyttä ystävääni, jota olisin halunnut tavata, koska olen tiennyt, että puoliso kulkee mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Ookoo, teille naamatusten istuminen pullavadin edessä on se juttu. Meille taas liikunta ja ulkoilu on tärkeää ja mukavaa, samoin meidän ystäväperheelle. Olemme nähneet myös esimerkiksi ruokaravintolassa ja lähteneet sen jälkeen katsomaan Abban musikaalia tai menneet yhdessä katsomaan jääkiekkoa.
En oikeasti ymmärrä miksi joidenkin pitää istua naamatusten sohvalla voidakseen puhua. Itse koen sohvalla joutilaana istumisen tympeänä ja teennäisenä.
Ystävät vähenevät iän myötä. Syytä en tiedä, mutta niin vaan on käynyt, että useat aiemmin tärkeät ystävät ovat jotenkin liuenneet etäälle.
Monet ns. parhaista tyttökavereista ovat muuttuneet siten, että nyhjöttävät nykyään kaiken aikaa miestensä kanssa. Tapaamiset onnistuvat vain siten, että mies on mukana, tai sitten nähdään pikaisesti ja samalla kyylätään puhelinta, että milloin se lähettyvillä hiippaileva ukko käskee tulla jo. Itselleni ei tulisi mieleenkään ottaa miestäni mukaan naisten välisiin tapaamisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommatkaa toisenlaisia ystäviä. Esim joku vanhempi pariskunta yms.
Tästä voi poikia muitakin tuttavuuksia.
Lähtekää jollekin perhekeirille yms. Jos ette saa kavereita niin ainakin leirin aikana on muiden kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua mutta vastaan kuitenkin puutteellisilla tiedoilla. Ymmärrän ap, että tilanne on pahoittanut mielesi. En usko, että sinussa ja perheessäsi on syytä, mukavalta ihmiseltä vaikutat ja tulevathan nämä ihmiset kuitenkin teille vierailulle. Jospa et itse enää pyytäisi heitä kylään ja katsoisit mitä tapahtuu. Ottavatko yhteyttä, pyytävätkö kylään, haluaisivatko ehkä tavata muualla kuin kodeissa? Teillä on kuitenkin yksi kiva tuttavaperhe, mikä todella kiva asia. Yrittäisitte löytää joitain kivoja, vähän erikoisiakin juttuja kodin ulkopuolella joka perheen kesken tai tämän ystäväperheen kanssa. Jospa nuo toiset kuullessaan näistä saisivat jonkinlaisen 'herätyksen'.
AP. vaikuttaa yli-innokkaalta. Itsensä tyrkyttäminen karkottaa kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos pitää valita lähteekö koko perheemme istumaan johonkin kyläpaikkaan, syömään ehkä hieman epämääräisiä tarjoiluja ja seurustelemaan isäntäperheen kanssa vai olemmeko kotona työviikon jälkeen ihan rauhassa, syömme omia ruokiamme ja teemme mitä haluamme, niin vastaus on helppo, jäämme kotiin.
Joudun töissäni olemaan hyvin sosiaalinen ja järjestämään koko ajan jotain, joten vapaapäivinä haluan vain olla. Mies on taas introvertti ja hänelle riittää jo kymmenen minuutin jutustelu naapurin kanssa. Lapset ovat teinejä, heitä en pakota enää mihinkään, vaan he tulevat jos haluavat.
Järjestimme juuri rippijuhlat ja kutsuimme sinne vain läheiset, eli isovanhemmat, veljeni perheineen, miehen sisarukset perheineen ja tietenkin ystäväni perheineen, sillä ystäväni on tytön kummitäti. Sain kuulla yhdeltä mukavalta naapurilta, että hän olisi halunnut myös juhliin, mutta johonkin meidänkin piti väkimäärä rajata.
Minun mielestäni kummallista, että itse pidät muiden kanssa seurustelua noin vastenmielisenä, mutta kuitenkin odotat toisten tulevan mielellään teidän juhliin. Kummallista kerrassaan!
Me ainakin vierailemme vain hyvin ystävien ja tärkeiden ihmisten luona. Ja tietenkin välillä pitää vetää henkeä kotonakin, mutta kyllä niitä ihmissuhteita pitää myös hoitaa.
Ja teineillä on omat menot, eivät he meidän ystävien illanviettoihin osallistu tietenkään.
Ne ihmiset jotka tulevat kotiisi vain katsomaan sisustusta ja astiastoja, voi jättää ihan omaan oloonsa. Kyllä sen huomaa, milloin vieras on kiinnostunut sinusta eikä huonekaluistasi.
En itse mene mielelläni toista kertaa kyläpaikkaan, jossa esitellään huoneisto vessanpyttyä myöten. Seurustelu ja muut kuulumiset sitten jääneet toisarvoisiksi.
Muutama kysymysmerkki ja naama vielä lisää, niin löytyy ystäviä.
Tässä keskustelussa on tullut esiin todella hyviä pointteja. Olen samaa mieltä hänen kanssa, joka kirjoitti ystäväperhetapaamisten olevan usein teatteria ja aina joku joutuu joustamaan. Itsekin olen oppinut tämän ja nykyään miehen kanssa yhdessä tavataan lähinnä vain yhtä miehen kaveria vaimoineen ja lapsineen ja myös yhtä minun kaveria ja hänen miestään. Nämä ovat tapaamisia, joissa kaikki oikeasti viihtyvät ja voivat ottaa rennosti. Tapaamiset ovat joko kavereiden luona, meillä, ravintolassa ym.
Muuten useimmiten tapaan omia kavereitani ilman omaa miestäni ja ilman heidän miehiään. Jollain on joskus lapsi mukana. Samoin mieheni viettää aikaa yksin omien kavereidensa kanssa. Silloin tällöin, kerran pari vuodessa tavataan ehkä muitakin pariskuntia, mutta usein se on sitten sellaista väkinäistä jutustelua. Voi olla ihan mukavaakin, mutta kun tietää, että edellisen kerran ollaan jonkun miehen kaverin vaimon kanssa nähty vuosi sitten ja seuraava tapaaminen on taas vuoden-kahden päästä niin ei siinä mitään kovin syvällisiä kiinnosta alkaa puhumaan.
Joten, ole ap kiitollinen tuosta yhdestä ystäväpariskunnasta ja pidä heihin enemmän yhteyttä, suunnittele jo kivaa seuraavaa tapaamista ja panosta heidän ystävyyteensä. Muiden pariskuntien/perheiden kohdalla voit miettiä rehellisesti sitä, että haluatko oikeasti viettää juuri heidän kanssa aikaa vai haluatko vain kutsua vieraita kylään. Haluatko vain elää sosiaalista aikuisen elämää vierailuineen, koska niin mielestäsi kuuluu tehdä, vai koska oikeasti haluat vaalia ystävyyttä näiden henkilöiden kanssa? Jos noiden perheiden joukosta löytyy tosi hyviä tyyppejä, joihin haluat aidosti pitää yhteyttä, niin voisiko ystävyyden muoto olla joku muu kuin se koko perheen kutsuminen kylään. Ehdota vaikka jollekin henkilölle shoppailureissua, joogatuntia, metsälenkkiä tai ravintolailtaa. Tai vaikka leikkipuistoa ihan vain äidin ja lapsen kanssa ilman miehiä. Ehkä jotain kevyempää ja helpompaa, josta ystävyyttä voi alkaa syventää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Ookoo, teille naamatusten istuminen pullavadin edessä on se juttu. Meille taas liikunta ja ulkoilu on tärkeää ja mukavaa, samoin meidän ystäväperheelle. Olemme nähneet myös esimerkiksi ruokaravintolassa ja lähteneet sen jälkeen katsomaan Abban musikaalia tai menneet yhdessä katsomaan jääkiekkoa.
En oikeasti ymmärrä miksi joidenkin pitää istua naamatusten sohvalla voidakseen puhua. Itse koen sohvalla joutilaana istumisen tympeänä ja teennäisenä.
Sinun vastauksesi Ap:lle ja muille osoitettuna on ylimielinen ja halveksiva
”Pullavadin edessä istuminen on se juttu” on tosi tympeästi ilmaistu, ja vaikea uskoa että sinulla on todellisia ystäviä.
Ap voi olla vaikka ammattiurheilija, se ei poissulje sitä etteikö olisi liikunnallinen, jos toivoo esim lapselleen leikkikavereita kotiin🙄
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa yli-innokkaalta. Itsensä tyrkyttäminen karkottaa kaikki.
Eipäs vaikuta, vaan ihanalta ihmiseltä. Sellaiselta joka kunnioittaa käytöstapoja, ja haluaa opettaa niitä lapselleen. Sinä sen sijaan vaikutat moukalta.
Haluaisitko sinä ap viettää niiden ihmisten kanssa aikaa ihan oikeasti vai haluaisitko vain olla osa heidän somepäivityksiään? Siinä on aika suuri ero.