Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Olen joutunut pohtimaan vastaavia tässä lapsen saatuani, mutta olen tullut näihin tuloksiin:
- Kaikkein tärkeintä on toimia oman persoonansa kautta oman ajankäyttönsä, jaksamisensa ja todellisen sietokykynsä mukaan. Jos hakee hyväksyntää tyypeistä joiden kanssa ei oikeasti kohtaa, niin se on viesti että tämä tuttavuus kannattaa pitää tuttavuutena.
- Epätoivoisuus näkyy, valitettavasti. Jos ei sijoita itseään erityisen korkealle, ei niin tee kukaan muukaan. Tämän vuoksi lue seuraava kohta:
- Eli olen skipannut kaikki ne, joille olen kolmas, neljäs tai viides vaihtoehto. En vain jaksa olla varasijalla, ja kieltäytymällä siitä itsetuntoni kohenee kun tajuan pitää rajoistani kiinni. Sillä ei ole väliä, miten vastapuoli tähän reagoi, koska tärkeintä on miten itse asian koen.
- Jätän kutsumatta sellaisia ihmisiä meille, jotka eivät koskaan kutsu takaisin tai pyytele mukaan mihinkään. Jos yhteydenpito on kokonaan yksipuolista, niin annan olla. Jos ei kohtaa, ei kohtaa. Olen samalla lopettanut heidän seuraamisensa somessa, eli hidettänyt storyt ja hiljentänyt reagointia päivityksiin. Yleensä tämä saa ihmiset enemmän ajattelemaan omaa käytöstään kuin konkreettinen arkikäyttäytyminen.
- Olen priorisoinut enemmän perheen kanssa ajanviettoon muuallakin kuin kotiseinien sisäpuolella. Olen siis lähtenyt ulos ja keskittynyt lapsiini. Jostain syystä tämäkin herättää enemmän kiinnostusta kuin pelkkä odottelu. Ja usein olen antanut tämän näkyä esim somessa, koska miksei.
- Omien suunnitelmien tekeminen kalenteri auki: "tänä vuonna ulkomaille, laivalle, museoon.. Oi, tuona viikonloppuna olisi kiva käydä vaikka Suomenlinnassa, ruksitaanpa se". Kun omat sävelet on selvillä, niin yllättäen tämäkin toimii muille viestinä siitä miten tulet toimeen elämäsi kanssa. Se nimittäin haisee kauas, jos kaikki ajankäyttö riippuu toisista.
- Olen priorisoinut parisuhteeseen ja itseeni. Eli siis teen asioita itseni vuoksi ja olen antanut sen näkyä, ja samalla se viestii ihmisille, että voin hyvin ja sijoitan aikaa myös itseeni.
- Olen alkanut ajatella asioita laatikon ulkopuolelta, tällä kertaa sosiaalisuutta. Jos haen sosiaalisia kontakteja, niin olenkin mennyt asiat edellä: joskus täysin tekeminen edellä mentyihin tapahtumissa on ollut siistimpää kuin niissä mihin on menty epätoivoisena etsimään seuraa.
- Luovu omasta nirsoilusta ja valikoivuudesta ihmisten suhteen. Tiedän monia yksinäisiä ihmisiä jo opiskeluajoilta, jotka kokivat itsensä yksinäisiksi vain siksi, että he eivät päässeet mukaan klikkeihin. Yleensä nämä klikit olivat niitä, jotka he olivat omassa mielessään listanneet paremmuusjärjestyksessä huipuille ja muut olivat sitä alempaa kastia johon ei kannata kiinnittää huomiota. Joskus tämän havaitseminen tekee kipeää, ja seuraa löytyykin roppakaupalla, jos vain irrottaa itsensä näistä. Muutamassa klikissä pyörineenä tiedän, että he eivät ole sen kummallisempia kuin muukaan seura.
- Pitääkö kyläilijöiden ja ystävien olla muita lapsiperheitä? Esimerkiksi omaan tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia tyyppejä laidasta laitaan, yh:sta näihin solvattuihin vuokralla asuuviin äiteihin ja mummoihin. Oli muuten vaikea kirjoittaa tätä, koska en listaa ihmisiä elämäntilanteen tai sosioekonomisen aseman mukaan. Kutsuin esim häihini viiden lapsen äidin, joka juhli 70v synttäreitään samana kesänä, hyvin tullaan juttuun.
On huomattavasti siistimpää kun elää puhtaasti omin ehdoin ja menee omin ehdoin eikä odota tavallaan hyväksyntää toisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmetyttää tuo, että seuraat muiden tekemisiä. En minä ainakaan tykkäisi siitä, että minun ja perheeni tekemisiä seurattaisiin, tosin en ole ikinä kirjoitellut sellaisista asioista someen ja nämä ap:n tyypit ilmeisesti harrastavat somejuhlia.
Sanoisin, että anna muiden tehdä mitä tekevät ja anna heidän olla rauhassa. Älä hätyyttelee heitä ollenkaan, vaan anna muiden ottaa yhteyttä, jos he niin haluavat tehdä. Keskity siis siihen ystäväperheeseen, joka kanssa teillä on mukavaa ja älä tavoittele muita. Jos kumartelet liikaa muualle, niin pyllistelet ystäväperheelle ja hekin saattavat kaikota.
Kaikkien ihmisten kanssa ei vain toimi. Ei vaikka olisi kuinka saman tapaiset olosuhteet ja muut asiat. Itsestä tiedän myös, että minulla ei ole oikeasti aikaa ja mielenkiintoa järjestää yhtään mitään juhlinkeja vapaa-ajalla. Voin osallistua ehkä jonkun toisen juhliin, mutta energiaa ja haluja ei riitä miettiä omia. Jos on, niin kutsun niihin vain ne varmat mukavat tyypit ja vähemmän on enemmän siinäkin, eli mitä vähemmän porukkaa, sitä mukavampaa. En myöskään ole innostunut esittelemään toisilleen vieraita pariskuntia ja perheitä keskenään, sillä jokaisen porukan kanssa on ne omat toimivat jutut ja sitä tietää jo ennen juhlia, että kaikki onnistuu ja on mukavaa.
Tuo, että kannattaa keskittyä nyt ystäväperheeseen, on totta. Meidän perheestä tuli kerran yhdelle kaveriperheelle "se vasta muiden jälkeen kutsuttava perhe". Meidät siis kelpuutettiin vasta sitten, jos kaveriperhe ei saanut muita vieraita ja seuraa. Vaikka yhteisistä ajoista tuli mielestäni ihan mukavia, niin oli hieman ikävä fiilis huomata, että olimme vasta se kolmas tai neljäs vaihtoehto. Jos itse kutsuimme heitä jonnekin, niin silloinkin saimme odottaa vastausta viime tippaan asti ja parin viime tipan kieltävän vastauksen jälkeen tyyppisiä kunnolla varsinkin kun saimme kuulla perheen menneen muualle.
Ihan rehellisesti, jos halkoisitte perheen äitiin ja isään ja lapsiin, niin eikö siellä erotu pienoinen arjenhallinnan vaikeus jos on vaikeeta ilmoittaa suoraan ettei seura kiinnosta ja mennäänkin muualle? Kumpi sen säätämisen takana on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkki:
Jotkut eivät halua vieraita kotiin. Yritä ehdottaa näkemistä vaikka kahvilassa. Tällöin ei tule stressiä näkemisestä ja kumpikin maksaa omat kahvinsa.
Tämä olisi muuten hyvä vinkki, mutta 90% heistä harrastavat ruoan laittoa ja heillä on isot kodit, joissa Instan mukaan kyläilee kyllä kavereita (paitsi me)
Ap
Tuollaisille tyypeille auttaa somessa painamalla hide ja yhteydenpidon hiljentäminen. Saat mielenrauhan ja he sen minkä ansaitsevat eli tarpeettoman suitsutuksen loppumisen. En jaksaisi kiinnostua ihmisistä, joilla luuhaa kaikki muut mutta te aina unohdutte.
Jos pitää valita lähteekö koko perheemme istumaan johonkin kyläpaikkaan, syömään ehkä hieman epämääräisiä tarjoiluja ja seurustelemaan isäntäperheen kanssa vai olemmeko kotona työviikon jälkeen ihan rauhassa, syömme omia ruokiamme ja teemme mitä haluamme, niin vastaus on helppo, jäämme kotiin.
Joudun töissäni olemaan hyvin sosiaalinen ja järjestämään koko ajan jotain, joten vapaapäivinä haluan vain olla. Mies on taas introvertti ja hänelle riittää jo kymmenen minuutin jutustelu naapurin kanssa. Lapset ovat teinejä, heitä en pakota enää mihinkään, vaan he tulevat jos haluavat.
Järjestimme juuri rippijuhlat ja kutsuimme sinne vain läheiset, eli isovanhemmat, veljeni perheineen, miehen sisarukset perheineen ja tietenkin ystäväni perheineen, sillä ystäväni on tytön kummitäti. Sain kuulla yhdeltä mukavalta naapurilta, että hän olisi halunnut myös juhliin, mutta johonkin meidänkin piti väkimäärä rajata.
Minulla oli nuorempana ystävä, joka teki tuota jatkuvasti että jätti minut pois kutsuvieraslistoilta ja mitä kummallisemmin selityksin joita en edes pyytänyt. Kuulemma koskaan ei mahdu, vaikka edellisellä kerralla kämpillä oli 30 henkeä, joten oli aika tirskahduttavaa kuultavaa. Hänen bravuurinsa olivat myös erittäin outo tapa pitää yhteyttä epäsäännöllisiin aikoihin ja järjestää isot juhlat juuri ennen toisten tärkeitä päiviä.
Arvatkaa kutsuinko tuota ihmistä lapseni ristiäisiin tai synttäreille.
Nykyisin olen hieman hymyillen miettinyt että miten meni omasta mielestä, koska kaverit ovat kaikonneet tuon ympäriltä kuka minnekin (kasvattaneet itsetunnon). Ei voisi itseäkään enää vähempää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalia nykyaikaa. Ei ihmiset osaa ajatella että olisi heidän vuoro välillä kestitä. Ennen osattiin vuorotella mutta ei enää.
Mä en jaksa välittää tuosta epäreiluudesta vaan kutsun sit vaan itse yksipuolisesti. esim sisareni käy luonamme 4-5krt vuodessa ja ei ole kutsunut 20 vuoteen hänen luokseen. Mutta mitä siitä, ei kaikki mene elämässä tasan.
Apssa ei ole mitään vikaa, niissä muissa ihmisissä on. Mutta Apn tulee valita että pahoittaako mielensä vai että lopettaa mielenphoittamisen ja jatkossa yhä kutsuu vieraita. Mä suosittelen jälkimmäistä ;)
Oletko sama, joka kirjoitti ongelmasta saada kummi ja pohdit pyytäväsi jotain k*sipäistä kälyä? Onko nämä aivan keksittyjä stooreja? Miten sulle ei vielä ole aikuisikään mennessä selvinnyt, miksi ihmissuhteet on, mitä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaalia nykyaikaa. Ei ihmiset osaa ajatella että olisi heidän vuoro välillä kestitä. Ennen osattiin vuorotella mutta ei enää.
Mä en jaksa välittää tuosta epäreiluudesta vaan kutsun sit vaan itse yksipuolisesti. esim sisareni käy luonamme 4-5krt vuodessa ja ei ole kutsunut 20 vuoteen hänen luokseen. Mutta mitä siitä, ei kaikki mene elämässä tasan.
Apssa ei ole mitään vikaa, niissä muissa ihmisissä on. Mutta Apn tulee valita että pahoittaako mielensä vai että lopettaa mielenphoittamisen ja jatkossa yhä kutsuu vieraita. Mä suosittelen jälkimmäistä ;)
Näin. Jos vaihtoehtona on ap:n luona ihan kiva ilta tai sitten ei mitään, niin luulisi ap:n valitsevan sen kivan illan kotonaan mielummin kuin valittamisen. Kutsumisen vastavuoroisuus jääköön toissijaiseksi asiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vinkki:
Jotkut eivät halua vieraita kotiin. Yritä ehdottaa näkemistä vaikka kahvilassa. Tällöin ei tule stressiä näkemisestä ja kumpikin maksaa omat kahvinsa.
Tämä olisi hyvä ehdotus. Tapaamista voisi ehdottaa kahvilassa, kivassa ruokapaikassa, eväsretkellä tai vaikka missä. Se olisi kaikille mieleinen vaihtoehto varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi kaveri jolle nämä perhekutsut ovat henki ja elämä. Minusta on stressaavaa kun he tulevat meille: siivoukset, tarjottavat, heidän lapsensa tonkivat meidän lasten kamat ja pelästyttävät lemmikit. Suurin syy on hänen miehensä joka ei puhu mitään juuri ja minun mieheni pitää viihdyttää häntä.
Minulle on ystävyydessä tärkeintä välitön, syvällinenkin juttelu. Tykkään myös käydä paikoissa, kahviloissa ja museoissa, kummankin lasten kanssa vaikka retkellä yhdessä. Minusta on tuhat kertaa hauskempaa olla kaverin kanssa kaksin, ihan vaan kahvit takapihalla tai kaupungilla, kuin tuota vaivalloista ja kiusallista kestitsemistä ympäripyöreine " kiva toi teidän uusi terassi" juttuineen.Mieheni ei viihdy lainkaan eikä varmaan se tuppisuumieskään.
Kaverista kuitenkin perhetapaamiset ovat joku ystävyyden mittari: välitän myös hänen perheestään, haluan nähdä vaivaa... Mutta eihän ystävyys ole mitään robotiikkaa, se joka tarjoaa parhaat kakut onkin paras ystävä. Kai sitä lisäksi voi muutenkin osoittaa että huomioi ja välittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä liian hienoa? Siis että ne vois tuntea kotinsa vaatimattomaksi?
Meillä on siistiä ja harrastan sisustamista, ja tykkään panostaa myös esteettisesti kauniisiin tarjoiluihin, mutta lähes kaikilla heillä jotka luettelin, on paljon ”hienompaa” eli isompi asunto esim kattohuoneisto tai omakotitalo.
Ette siis usko miten olen surrut tätä. Olen miettinyt miten ollaan loukattu, olemmeko sanoneet jotain tyhmää, haukkuneet jotain, onko mies päästänyt jonkun typerän vitsin, puhunut päälle. Olen hakenut vikoja vaikka mistä 🥺☹️
Toisaalta tuo yksi perhe on, jossa molemmat vanhemmat ovat tosi reippaita, ja he aina haluavat tulla meille. Se pistää miettimään että jos meissä ei olekaan vikaa? Miten lähestyä näitä ihmisiä (enää?) jotka ovat meillä olleet mutta eivät kutsu heille..? Ei mitenkään vai pyytää kerta toisensa perään yksipuolisesti
Ap kiittää
Ei jessus sentään... kyllä tämä on iso ongelma ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika, aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä. Vieläpä korona-aikaan. AP, kasva aikuiseksi.
Miten ois jos ap. alkaisit harrastaa minäleikkejä tuon me-touhun sijaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnität ulkoiseen liikaa huomiota kun kommentoit että tuttavillasi on hienommat kodit kuin teillä. Kelpaisiko kaveriksisesi vuokrakämpässä asuva? Jos kaverisi huomaavat tämän sinussa ettet ole oikea ystävä kuitenkaan. Sori mutta,sellainen kuva tekstistäsi tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkki:
Jotkut eivät halua vieraita kotiin. Yritä ehdottaa näkemistä vaikka kahvilassa. Tällöin ei tule stressiä näkemisestä ja kumpikin maksaa omat kahvinsa.
Tämä olisi muuten hyvä vinkki, mutta 90% heistä harrastavat ruoan laittoa ja heillä on isot kodit, joissa Instan mukaan kyläilee kyllä kavereita (paitsi me)
Ap
Tuollaisille tyypeille auttaa somessa painamalla hide ja yhteydenpidon hiljentäminen. Saat mielenrauhan ja he sen minkä ansaitsevat eli tarpeettoman suitsutuksen loppumisen. En jaksaisi kiinnostua ihmisistä, joilla luuhaa kaikki muut mutta te aina unohdutte.
❤️
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä on tapahtunut mutta mä en vaan enää jaksa. Ennen oltiin tosi sosiaalisia. Lapsiperhearki on uuvuttavaa, työt päälle ja vielä toisen lapsen erityisyys, niin ei riitä jaksamiset mihinkään kyläilyihin. Yksiä kyläilijöitä olen vältellyt onnistuneesti koko korona-ajan mutta pian sekin tekosyy on historiaa. Joskus jos joku meidät kutsuu, kaivamme kaikki jaksamiset ja menemme mutta kammoan jo valmiiksi pakkoa kutsua vastavierailulle. Ehkä tuttavasi ovat vaan yhtä poikki, ei jaksa kuin aivan pakolliset. Itse en jaksa uusia tuttavuuksia yhtään vaikka olisi kuinka kivoja ihmisiä. Ihan pakollisilla mennään. Olen helpottunut että korona teki stopin melkein kaikille synttäreille ja muille, tarvitsen viikonloput palautumiseen. Toivottavasti en ole pahoittanut kenenkään mieltä sillä tämä johtuu ihan vaan omasta uupumuksesta.
Tämä ei nyt sovi Apn tuttaviin. Luitko aloituksen? Heillä ei ole erityislapsia, vaan isot kodit ja kutsuvat yleisesti porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa konmaritetaan, myös tuttavissa. Jos olet rasittava, utelias ja juoruileva, niin aika ripeästi jäät sivuun ainakin minun elämästäni. Tuo vierailun vastakutsukin tuntuu niin raskaalta vaatimukselta, että yleensä en kenellekään mene kylään etenkin kun ne pisimpää ruikuttavat aloittavat heti heille mentyäni sen toitottamisen, että seuraavaksi sitten nähdään teillä. No ei nähdä!
Kun lapset saavat kutsuja, käydään läpi sitä, halutaanko tuo kaveri joskus meille kylään ja jos lapsi yhtään epäröi, niin ilmoitan, että valitettavasti meillä on muuta menoa. Säästytään monelta vaivalta tälläkin tavalla ja voidaan keskittyä niihin ihmissuhteisiin, joista saamme voimaa ja iloa kyttäysmeiningin sijaan.
Hyi, toivottavasti me ei tunneta. Onpa ruma ajatusmaailma ja opetat sen vielä lapsillesikin! Ei ihme että käytöstavat nykyään puuttuu
Olen huomannut aikuisiällä että aika kulkee eteenpäin hyvin "eri vauhdilla" eri ihmisillä. Tämä ei välttämättä ole yhteydessä varsinaiseen objektiivisesti ajateltuna kiireisempään arkeen vaan ihmisten voimavaroihin ja tapoihin ladata akkuja. Minulle esimerkiksi introverttinä riittää hyvin oman perheen ohella jos näen vaikkapa kerran kaksi kuussa jotain ystävää ja tällainen olen ollut aina siitä asti kun aloin tehdä nuorempana pitkää päivää töissä ja uraa. Tällöin ne "vapaat" päivät täyttyvät aika nopeaan, eikä itsestä tunnu oudolle jos ei näe jotain ystävää pariin kuukauteen. Ehkä teidän sosiaaliset tarpeet versus yksinolon tarpeet eivät vaan kohtaa näiden ystävien kanssa? Ehkäpä he eivät ehdi koskaan ehdottaa, sillä te ehdotatte useammin ts. teillä aika kulkee vähän eri tahtia?
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut pohtimaan vastaavia tässä lapsen saatuani, mutta olen tullut näihin tuloksiin:
- Kaikkein tärkeintä on toimia oman persoonansa kautta oman ajankäyttönsä, jaksamisensa ja todellisen sietokykynsä mukaan. Jos hakee hyväksyntää tyypeistä joiden kanssa ei oikeasti kohtaa, niin se on viesti että tämä tuttavuus kannattaa pitää tuttavuutena.
- Epätoivoisuus näkyy, valitettavasti. Jos ei sijoita itseään erityisen korkealle, ei niin tee kukaan muukaan. Tämän vuoksi lue seuraava kohta:
- Eli olen skipannut kaikki ne, joille olen kolmas, neljäs tai viides vaihtoehto. En vain jaksa olla varasijalla, ja kieltäytymällä siitä itsetuntoni kohenee kun tajuan pitää rajoistani kiinni. Sillä ei ole väliä, miten vastapuoli tähän reagoi, koska tärkeintä on miten itse asian koen.
- Jätän kutsumatta sellaisia ihmisiä meille, jotka eivät koskaan kutsu takaisin tai pyytele mukaan mihinkään. Jos yhteydenpito on kokonaan yksipuolista, niin annan olla. Jos ei kohtaa, ei kohtaa. Olen samalla lopettanut heidän seuraamisensa somessa, eli hidettänyt storyt ja hiljentänyt reagointia päivityksiin. Yleensä tämä saa ihmiset enemmän ajattelemaan omaa käytöstään kuin konkreettinen arkikäyttäytyminen.
- Olen priorisoinut enemmän perheen kanssa ajanviettoon muuallakin kuin kotiseinien sisäpuolella. Olen siis lähtenyt ulos ja keskittynyt lapsiini. Jostain syystä tämäkin herättää enemmän kiinnostusta kuin pelkkä odottelu. Ja usein olen antanut tämän näkyä esim somessa, koska miksei.
- Omien suunnitelmien tekeminen kalenteri auki: "tänä vuonna ulkomaille, laivalle, museoon.. Oi, tuona viikonloppuna olisi kiva käydä vaikka Suomenlinnassa, ruksitaanpa se". Kun omat sävelet on selvillä, niin yllättäen tämäkin toimii muille viestinä siitä miten tulet toimeen elämäsi kanssa. Se nimittäin haisee kauas, jos kaikki ajankäyttö riippuu toisista.
- Olen priorisoinut parisuhteeseen ja itseeni. Eli siis teen asioita itseni vuoksi ja olen antanut sen näkyä, ja samalla se viestii ihmisille, että voin hyvin ja sijoitan aikaa myös itseeni.
- Olen alkanut ajatella asioita laatikon ulkopuolelta, tällä kertaa sosiaalisuutta. Jos haen sosiaalisia kontakteja, niin olenkin mennyt asiat edellä: joskus täysin tekeminen edellä mentyihin tapahtumissa on ollut siistimpää kuin niissä mihin on menty epätoivoisena etsimään seuraa.
- Luovu omasta nirsoilusta ja valikoivuudesta ihmisten suhteen. Tiedän monia yksinäisiä ihmisiä jo opiskeluajoilta, jotka kokivat itsensä yksinäisiksi vain siksi, että he eivät päässeet mukaan klikkeihin. Yleensä nämä klikit olivat niitä, jotka he olivat omassa mielessään listanneet paremmuusjärjestyksessä huipuille ja muut olivat sitä alempaa kastia johon ei kannata kiinnittää huomiota. Joskus tämän havaitseminen tekee kipeää, ja seuraa löytyykin roppakaupalla, jos vain irrottaa itsensä näistä. Muutamassa klikissä pyörineenä tiedän, että he eivät ole sen kummallisempia kuin muukaan seura.
- Pitääkö kyläilijöiden ja ystävien olla muita lapsiperheitä? Esimerkiksi omaan tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia tyyppejä laidasta laitaan, yh:sta näihin solvattuihin vuokralla asuuviin äiteihin ja mummoihin. Oli muuten vaikea kirjoittaa tätä, koska en listaa ihmisiä elämäntilanteen tai sosioekonomisen aseman mukaan. Kutsuin esim häihini viiden lapsen äidin, joka juhli 70v synttäreitään samana kesänä, hyvin tullaan juttuun.
On huomattavasti siistimpää kun elää puhtaasti omin ehdoin ja menee omin ehdoin eikä odota tavallaan hyväksyntää toisilta.
Erittäin hyvä viesti, en olisi osannut paremmin sanoa.
Moni haluaisi olla ystäväni. Uskon sen johtuvan siitä, että minulla on rikas sisäinen maailma ja olen täten stimuloivaa seuraa. Viihdytän itseäni, enkä hae viihdykettä muista.
Pidän ihmissuhteita yllä ainoastaan syvän yhteyden vuoksi. Ajatustenvaihto, kivun jakaminen ja yhteiset kokemukset on mulle asioita, jotka tekee ystävyydestä säilyttämisen arvoisen. Rakkaus on jakamista. Hyvälle ystävälle ei tarvitse selitellä itseään, ja kummankin on helppo kunnioittaa toista.
Mulla on niin paljon hyviä ystäviä, että en enää viitsi panostaa kevytsuhteisiin, joiden tarkoitus on lähinnä kuluttaa aikaa.
Onko Ap:lla aidosti mukavaa näiden ystäväperheiden kanssa? Yksi oikea ystäväperhe on paljon arvokkaampaa kuin monta kädenlämpöistä ystävyyttä.
Jokaisella on varmaan oma syynsä, ei viitsi, välttelee koronan takia, mutta kaikkein yleisin syy on varmaankin se, että heillä on muita tuttavia, jotka ovat tunteneet kauemmin ja jotka ovat parempia ystäviä.
Koeta etsiä sellaisia ihmisiä, jotka jo valmiiksi osoittavat kiinnostusta teihin eikä kutsua ns. ketä tahansa kiinnostavaa ihmistä. Kuten muutenkin ystävyydessä niin vastavuoroisuus on tärkeää ja sen aistiminen ketä kiinnostaa myös oma seura.
Jos et saa vastakutsua, niin älä enää kutsu kotiisi sellaisia toistuvasti, vaan ole kaukaisempi tuttava heille. Jos kaikki ystäväperheeksi haluavat ovat ns. suosittuja, niin ette te uusina ihmisinä kiilaa heidän kutsulistansa kärkeen, koska aikaa on rajallisesti ja he tapailevat vanhempia ja läheisempiä ystäviään mieluummin.
Ystävyyden rakentuminen kotivierailutasolle vie aikaa ja edellyttää paljon yhteisiä asioita. Etsi niitä joiden kanssa on enemmän yhteistä.