Lue keskustelun säännöt.
Miten olla parempi ystävä??? Kukaan ei koskaan kutsu meitä :(
Minä, mies vähän alle 40v ja pieni lapsi. Olemme kutsuneet useita ystäviä meille kylään, olemme tarjonneet hyvän kahvitarjoilun, tai ruoat ja lapset ovat esim leikkineet. Miksi meitä ei vastakutsuta koskaan kenenkään luo? ☹️🥺 Tai pyydetä mihinkään?
Viimeksi meillä ollut mm lapsemme kummit vierailulla syömässä, keväällä. Eivät ole kutsuneet heille kylään kertaakaan sen jälkeen edes kahville😔
Lisäksi:
Lapsemme ystävän vanhemmat meillä syömässä. Eivät koskaan kutsu heille takaisin leikkimään tai meitä koko perhettä kahville.
Tuttavaperheemme oli meillä lasten naamiaisjuhlassa, viime syksynä, sen jälkeen, eikä siis koskaan meitä ei ole kutsuttu heille.
Lapsuudenystävät järjestävät isoja rapujuhlia toisella paikkakunnalla, meitä ei koskaan kutsuta😔
Sisarukset perheineen, on yritetty pyytää meille päin, ja yhteisille lomille, aina kieltäytyvät. Pitkä matka ja toisilla aina jotain muita suunnitelmia vaikka asutaan samalla paikkakunnalla.
Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet, teemmekö jotain väärin? Mitä se voisi olla? Emme sotke, emme ole eriskummallisia..
Instan mukaan koko ajan tapailevat ihmisiä ja järjestävät tapahtumia😞 mutta meitä ei pyydetä mukaan
Haluisin olla näiden kaikkien perheiden ystävä, mutta en kehtaa ehdottaa aina yksipuolisesti jotain😔 Kutsua taas uudestaan meille? Enää ei kai koronan piikkiin voi laittaa, kun kaikki rokotettuja ihmisiä.
Yksi ystäväperhe on, jossa äiti on iloinen ja aktiivinen ja he aina tulevat ja kutsuvat myös heille! 🥰 ovat fiksuja ja hauskoja!
Tämä koko elämä masentaa. Luulin että lapsen tutustuisi ihmisiin. Luulinpa väärin. Miten tästä
eteenpäin?
Kommentit (880)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa yli-innokkaalta. Itsensä tyrkyttäminen karkottaa kaikki.
Eipäs vaikuta, vaan ihanalta ihmiseltä. Sellaiselta joka kunnioittaa käytöstapoja, ja haluaa opettaa niitä lapselleen. Sinä sen sijaan vaikutat moukalta.
Käytöstapoihin ei kuulu liika välimerkkien käyttö. Myöskään hymiöt eivät ole liiallisena fiksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Sama kokemus. Suomalainen on itsekäs juntti, joka välittää vain omasta navastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Word🔥🔥
Word word word
Ja kaikki tuki Ap:lle. Sinä et ole tehnyt väärin. Sinun ei tarvi masentua. Sinä saat olla energinen, innokas tai panostaa tarjoiluihin, ilman että siitä aikuiset ”ystävät” alkavat kiusata.
Sinä saat loukkaantua siitä että ei vastakutsuta. Se että ei vastakutsuta ei ole mitään muuta kuin huonoa, noloa käytöstä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. vaikuttaa yli-innokkaalta. Itsensä tyrkyttäminen karkottaa kaikki.
Eipäs vaikuta, vaan ihanalta ihmiseltä. Sellaiselta joka kunnioittaa käytöstapoja, ja haluaa opettaa niitä lapselleen. Sinä sen sijaan vaikutat moukalta.
Käytöstapoihin ei kuulu liika välimerkkien käyttö. Myöskään hymiöt eivät ole liiallisena fiksua.
Hymiö-hullu ja välimerkki-poliisi iski. Älkää käyttäkö hymiöitä TAI😂🙊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Niin, ei se pakollinen ystävämuoto ole, mutta suotava.
Lapsena oppi, että koteja on erilaisia, aikuisia on erilaisia ja silti he kaikki ovat arvostettuja ja tärkeitä. Lapsien ystävyys keskenään oli mutkatonta ja helppoa, kun aikuiset tukivat sitä oikeasti, siis halusivat järjestää kaikkien tapaamisia, ei vaan hampaat irvessä leikkideittejä.
Ystäväperheiden kodit ja mökit tulivat osaksi omaa ympäristöä, niissä oltiin yhtä turvallisesti kuin kotona.
Käytät ap liikaa hymiöitä. Annat vaikutelman infantiilista ihmisestä, joka on sellainen touchy-feely-needy.
Eli ihmiset tulevat kohteliaisuudesta kerran, kun kutsut, mutta eivät tahdo lähempää tuttavuutta. Koska tietävät, että kaltaisesi ihmiset ovat rasite.
Aina vellomassa emootioissaan ja oksentamassa murheitaan muille. Kuten nytkin tällä palstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa konmaritetaan, myös tuttavissa. Jos olet rasittava, utelias ja juoruileva, niin aika ripeästi jäät sivuun ainakin minun elämästäni. Tuo vierailun vastakutsukin tuntuu niin raskaalta vaatimukselta, että yleensä en kenellekään mene kylään etenkin kun ne pisimpää ruikuttavat aloittavat heti heille mentyäni sen toitottamisen, että seuraavaksi sitten nähdään teillä. No ei nähdä!
Kun lapset saavat kutsuja, käydään läpi sitä, halutaanko tuo kaveri joskus meille kylään ja jos lapsi yhtään epäröi, niin ilmoitan, että valitettavasti meillä on muuta menoa. Säästytään monelta vaivalta tälläkin tavalla ja voidaan keskittyä niihin ihmissuhteisiin, joista saamme voimaa ja iloa kyttäysmeiningin sijaan.
Hyi, toivottavasti me ei tunneta. Onpa ruma ajatusmaailma ja opetat sen vielä lapsillesikin! Ei ihme että käytöstavat nykyään puuttuu
Miten niin ruma ajatusmaailma? Jos menee kaverin synttäreille, tämän äiti odottaa vastakutsua ja sitten meillä itketään, kun se luokana hurjin ADHD rikkoo synttärisankarin tärkeimmät lelut vain siksi, että niin saa tehdä. Opetan lapsilleni, että kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä pidä tehdä asioita siksi, että toinen pääsee sillä tavalla näyttämään voimiaan. Koskelan vankilapoikien kaltaista väkeä on kasvamassa lisää ja omalle lapselle on syytä jo varhain kertoa, että uhriksi päätyminen ei ole kohteliaisuuden tavoitteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Niin, ei se pakollinen ystävämuoto ole, mutta suotava.
Lapsena oppi, että koteja on erilaisia, aikuisia on erilaisia ja silti he kaikki ovat arvostettuja ja tärkeitä. Lapsien ystävyys keskenään oli mutkatonta ja helppoa, kun aikuiset tukivat sitä oikeasti, siis halusivat järjestää kaikkien tapaamisia, ei vaan hampaat irvessä leikkideittejä.
Ystäväperheiden kodit ja mökit tulivat osaksi omaa ympäristöä, niissä oltiin yhtä turvallisesti kuin kotona.
Ja kyllä se lapsena oli aivan eri asia kirmailla kesäisenä päivänä ystäväperheen lapsien kanssa omalla tai ystäväperheen mökillä kuin patikoida ohjatusti tai käyttäytyä nätisti kahvilassa. Eli ymmärrän hyvin, että perheelle toivoo tälläisiä hetkiä ja mitä ihmeen pahaa taas siinäkin on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiani ap:lle! Minä ja mieheni harrastamme viinitastingeja ja tunnemme ihania, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa nautiskella viineistä ja ruoista. No, yllätys vaan, pikku hiljaa homma on luisunut siihen, että me järjestämme kaikki tastingit ja ruokailut. Vieraat ovat tosi iloisia tullessaan ja lähtiessä huomaa, että ovat viihtyneet. Mutta aika hemmetin kiva olisi saada kutsu joskus heillekin! Eikä kyse minusta ole siitä, että meillä olisi liian "hienoa", paljon on tehty ja yritetty mutta ei tosiaan mitään Pokka pitää -henkisiä kynttiläillallisia vaan rentoja illanviettoja. Jokainen voisi hyvin järjestää vähän oman tyylisiään iltoja, ei ole mitään yhtä tiettyä kaavaa. Mutta ei kun ei. Jos haluamme tavata näitä ihmisiä, me kutsumme heidät.
Vierailija kirjoitti:
Käytät ap liikaa hymiöitä. Annat vaikutelman infantiilista ihmisestä, joka on sellainen touchy-feely-needy.
Eli ihmiset tulevat kohteliaisuudesta kerran, kun kutsut, mutta eivät tahdo lähempää tuttavuutta. Koska tietävät, että kaltaisesi ihmiset ovat rasite.
Aina vellomassa emootioissaan ja oksentamassa murheitaan muille. Kuten nytkin tällä palstalla.
Käytät sairaalloisen liikaa aikaa APn hymiöiden pohdintaan. Olet rasite foorumille, mutta se varmaan on tarkoituskin. Kukaanhan ei ole niin tyhmä, että tätä vahingossa tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Kyllä lapsi sosiaalistuu tähän maailmaan ilman vanhempien parinvaihtoa harrastavaa tuttavapiiriä. Tuo kertomasi oli muotia 70-luvulla, silloin kaveripariskunnan äiti oli yhtä usein isän vieressä kuin oma äitikin ja lapset sosiaalistettiin ympäristöön, jota moni on jälkikäteen pitänyt epäterveenä.
Iso osa suomalaisia kasvaa täyspäisiksi ilman afrikkalaista laumaelämää. Pienissä piireissä kasvaa yhtä hyviä kansalaisia kuin siellä, missä lapset sysätään tuttavien riesaksi vedoten siihen, että meillä on tällainen tapa ystäväpiirissä.
Kamalimpia lapsia ovat nämä, jotka eivät erota toisen omaa yhteisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Niin, ei se pakollinen ystävämuoto ole, mutta suotava.
Lapsena oppi, että koteja on erilaisia, aikuisia on erilaisia ja silti he kaikki ovat arvostettuja ja tärkeitä. Lapsien ystävyys keskenään oli mutkatonta ja helppoa, kun aikuiset tukivat sitä oikeasti, siis halusivat järjestää kaikkien tapaamisia, ei vaan hampaat irvessä leikkideittejä.
Ystäväperheiden kodit ja mökit tulivat osaksi omaa ympäristöä, niissä oltiin yhtä turvallisesti kuin kotona.
Nimenomaan. Lisäksi lapsuudesta muistaa parhaiten juuri nämä tilanteet. Eli jos oltaisiin nökötetty aina vain kotona, en varmaankaan muistaisi lapsuudesta paljoakaan. Kaikki muistot liittyvät siihen, että jokin on ollut eri tavalla kuin yleensä. Kun ne muistot tulevat kyläilyistä ja muista maailmanvalloitusretkistä ja uusien ihmisten tapaamisesta, luottamus maailmaan kasvaa.
Meidän psykologinen maailmankuva on niin yksilö- ja lähisuhdekeskeistä, että hiukan biologisempi ote olisi hyväksi. Pahimmillaan nämä lapsena arastutetut joutuvat koulun rämpimään hihitysten ja ivanaurun läpi, löytävät töistä samaa ja vähät ystävyydet karisevat ennenkuin alkoivatkaan. Töissä jatkuu sama meno, jos sinne asti koskaan pääset. Sitten pääset ehkä psykologin tuijotettavaksi etsimään vikaa taas kerran sisältäsi. Missään muuallahan se ei voi olla.
Viekäämme lapsia kylään. Teineinä myös, silloin he alkavat ymmärtää enemmän ympäristöstä kuin pikkuisina. Avartaa aina. He eivät pistä vastaan jos asia on vanhemmista tärkeä, jos välit ovat arvostavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on hiukan sama juttu. Olen sanonut puolisolle, että emme kutsu enää kuin vastavuoroisesti. joku on jopa vähän vihjannut siihen suuntaan, että olisi kiva jos kutsuisimme. Teki mieli tokaista, että "teidän vuoro, jumal*uta".
Olemme ehkä hiukan näkymättömiä ihmisiä. Ne jotka tuntevat samoin, tietävät mitä tarkoitan. Kelpaamme silloin, kun tarvitaan erikoisalojemme osaajaa ("sähän voisitkin yhtäkkiä katsoa/neuvoa"), mutta muuten on nihkeää.
Vähän samanlainen kokemus kuin AP:llä. Ollaan järjestetty paljon juhlia ystäväporukoille, kutsuttu perheittäin tai isommallakin porukalla meille syömään tai iltaa viettämään, on juhlittu todella isollakin kokoonpanolla. Jossain vaiheessa tuli tiedostettua, että muut kyllä kutsuvat toisiaan ties mihin illanistujaisiin, mutta meitä ei koskaan kutsuta mihinkään. Jätettiinkin sitten bileet järjestämättä ja koronakin on tuonut jo toista vuotta aikaa hiljaiseloa. Nyt sitten ovat ystävät(?) alkaneet kysellä, että eikös me voitais järkätä taas jotain kivaa, kun on aina ollut niin hauskaa, eli kutsuvat itsensä meille, muttei toisinpäin. Enpä oikein tiedä haluanko kustantaa pippaloita, valmistaa tarjoiluja selkä väärällään ja vielä hoitaa kekkereiden jälkeen siivoilut ja yövieraiden tai saunojien mahdolliset pyykit. Jotenkin vähän ihmetyttää, että eikö minkäänlaista vastavuoroisuutta tajuta järjestää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvin tyytyväinen, että koronan takia kyläilyt ja kutsumiset sai ongelmitta jätettyä pois.
Itse inhoan juhlien järjestämistä. Järjestän kyllä, jos on pakko ja silloin huolehdin kaikesta ihan täydellisesti, mutta onneksi vain harvoin on pakko.
Järjestän aika mielelläni vaikka kahden perheen yhteisiä luontoretkiä, jolloin homman nimi on se, että ajelemme jonnekin tiettyyn aikaa ja molemmat perheet ottavat eväänsä mukaan. Menemme kävelemään jonkun tietyn reitin, esimerkiksi kerran kävelimme ystäväperheen kanssa noin 12 km ja välillä pysähdyimme syömään kauniille paikalle. Kävely meni tosi kivasti, saimme jutella rauhassa kävellessä ja syömiset olivat mieluisia kaikille, sillä ne olivat ihan itse tehtyjä. Retken jälkeen lähdimme taas omille teillemme ja kaikesta jäi hyvä fiilis, tuli ulkoilua ja juteltua, lapset viihtyivät tosi hyvin myös.
Me toivotaan ystäviä, joita voi kutsua myös sekä kotiin että mökille, siten että lapsikin oppii, mitä ovat perheystävät. Ei haluta nähdä vain kahviloissa ja patikoimassa.
Mitä on perheystävät? Onko se jokin pakollinen ystävämuoto, mikä pitää jo lapsuudessa oppia?
Itse asiassa juu. Aika usein huomaan miettiväni, että tosi moni täällä kirjoittava vaikuttaa kovin kaapissa kasvaneelta. Ei ole ollut ystävien ja tuttavien piiriä, joiden luona olisi käyty ja joiden kanssa olisi auteltu puolin ja toisin toisiaan ja oltu tekemisissä. Lapset kasvavat ymmärtämättä omaan perheensä sosiaalisia suhteita ympäristöön ja jäävät tältä osin vammautetuiksi, alimmaksi paarialuokaksi jonka kanssa kukaan ei ole tekemisissä. Ei tämä ole normaalia laumaeläimille.
Sitten lähetetään päivähoitoon ja kouluun arka lapsi, jolle on vakuuteltu että hän on arvokas ja tärkeä (vaikka perhe ei ole koska kukaan ei edes käy kylässä eikä itse käydä missään eikä edes tervehditä vastaantulijoita). Siinä tulee valtava sisäinen ristiriita, jonka lapsi helposti ratkaisee ylimielistymällä ja ahdistumalla. Seuraukset ovat sitten ikäviä.
Olisi kiva tietää, moniko täällä ihmisiä vihaava on kasvanut juuri näin.
Kyllä lapsi sosiaalistuu tähän maailmaan ilman vanhempien parinvaihtoa harrastavaa tuttavapiiriä. Tuo kertomasi oli muotia 70-luvulla, silloin kaveripariskunnan äiti oli yhtä usein isän vieressä kuin oma äitikin ja lapset sosiaalistettiin ympäristöön, jota moni on jälkikäteen pitänyt epäterveenä.
Iso osa suomalaisia kasvaa täyspäisiksi ilman afrikkalaista laumaelämää. Pienissä piireissä kasvaa yhtä hyviä kansalaisia kuin siellä, missä lapset sysätään tuttavien riesaksi vedoten siihen, että meillä on tällainen tapa ystäväpiirissä.
Kamalimpia lapsia ovat nämä, jotka eivät erota toisen omaa yhteisestä.
Valtaosa porukasta taisi olla meillä kyllä 70-luvullakin senverran maalais- tai työväenluokkataustaista, että tuollaiset parinvaihtelut olivat kaukaista huhua. Jos sitäkään. Minäkin nousukasvanhempieni kanssa koen kasvaneeni lopultakin aika maalaisten elämäntapojen ympäröimänä. Vaikka vasemmistoa äänestivätkin. Viiniäkin lipittivät, mutta ongelmaksi asti vasta paljon myöhemmin.
Missäköhän sinä olet nuo kokemuksesi saanut?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on hiukan sama juttu. Olen sanonut puolisolle, että emme kutsu enää kuin vastavuoroisesti. joku on jopa vähän vihjannut siihen suuntaan, että olisi kiva jos kutsuisimme. Teki mieli tokaista, että "teidän vuoro, jumal*uta".
Olemme ehkä hiukan näkymättömiä ihmisiä. Ne jotka tuntevat samoin, tietävät mitä tarkoitan. Kelpaamme silloin, kun tarvitaan erikoisalojemme osaajaa ("sähän voisitkin yhtäkkiä katsoa/neuvoa"), mutta muuten on nihkeää.
Veit sanat suustani. Juuri tuo, että seura kelpaa, jos on jotain vailla, muuten ei mitään kontaktia. Aina kun pitäisi auttaa milloin missäkin, niin sitten kyllä puhelin pirisee. Ehkä sitä on jotenkin näkymätön? Tunnen aivan samoin kuin sinäkin ja myös minä olen monesti keskustellut puolisoni kanssa, että emme kutsu enää kuin sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti ovat yhteyksissä.
Omituista tässä keskustelussa on se,että pohditaan miten ap voi olla parempi ystävä, kun kerran puhutaan kokonaisista perheistä? On niin monta muuttujaa, kaikki perheiden aikuiset ja lapset ja heidän välinen dynamiikkansa. Ei se yhteydenpito silloin voi olla vain ja ainoastaan ap:n harteilla. Ap voi olla hyvä ystävä omasta puolestaan, muut ovat vastuussa omasta toiminnastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlainen kokemus kuin AP:llä. Ollaan järjestetty paljon juhlia ystäväporukoille, kutsuttu perheittäin tai isommallakin porukalla meille syömään tai iltaa viettämään, on juhlittu todella isollakin kokoonpanolla. Jossain vaiheessa tuli tiedostettua, että muut kyllä kutsuvat toisiaan ties mihin illanistujaisiin, mutta meitä ei koskaan kutsuta mihinkään. Jätettiinkin sitten bileet järjestämättä ja koronakin on tuonut jo toista vuotta aikaa hiljaiseloa. Nyt sitten ovat ystävät(?) alkaneet kysellä, että eikös me voitais järkätä taas jotain kivaa, kun on aina ollut niin hauskaa, eli kutsuvat itsensä meille, muttei toisinpäin. Enpä oikein tiedä haluanko kustantaa pippaloita, valmistaa tarjoiluja selkä väärällään ja vielä hoitaa kekkereiden jälkeen siivoilut ja yövieraiden tai saunojien mahdolliset pyykit. Jotenkin vähän ihmetyttää, että eikö minkäänlaista vastavuoroisuutta tajuta järjestää?
Teidät on roolitettu varavanhemmiksi. Nyt teidän täytyy päästä takaisin tasa-arvoiseen asetelmaan, jossa kaikki mieltävät teidän olevan samaa ikäluokkaa. Mitä jos vastaisit, että voidaan järjestää teillä mutta heidän vuoro tehdä työt?
Sinkkuna sitä vasta onkin hauskaa. Kukaan ei kutsu mihinkään ja ne harvat kaveritkin ovat kiireisiä ja tekevät ohareita. Sulla on sentään kumppani ja lapsia. Onkohan muuallakin sosiaalinen elämä näin ankeaa...