Loppuuko naisen elämä yli nelikymppisenä?

Sanoisin että nelikymppisenä naisen elämä on tavallaan parhaimmillaan. Nuoruuden epävarmuus takana, mutta ei vielä ikääntymisen myötä tulevia kremppoja. Lapset jo (useimmilla) vähän isompia,eli enemmän aikaa itselle. Työura hyvällä mallilla ja taloudellinen tila vakaa, ikärasismia tuon ikäisiin kohdistuu vähiten normaaleissa töissä, kun työuraa on vielä paljon jäljellä mutta ei enää suurta todennäköisyyttä jäädä äitiyslomalle. Omat vanhemmatkin on ehkä vielä kohtuu kunnossa, ei tarvitse heistä huolehtia. Jos on parisuhde, sille jää enemmän aikaa kuin pikkulapsivaiheessa, tai sitten on eronnut (aika tavallista nelikymppisenä) ja löytänyt ehkä uuden rakkauden tai nauttii itsenäisyydestään. Ei tietenkään kaikilla mene noin hyvin, mutta parhaimmillaan kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. Elämä vasta alkaa nelikymppisenä kun lapset ovat sen verran isoja etteivät vaadi jatkuvaa huolenpitoa, ja voi alkaa ajatella välillä vain itseään ja tehdä kivoja asioita itsekseen. Kun lapset olivat pienempiä en olisi kuvitellutkaan vaikkapa lähteväni matkalle ilman lapsia, olisin tuntenut siitä hirveää syyllisyyttä. Nyt kun lapset ovat melkein täysi-ikäisiä voin tehdä vapaa-ajallani mitä lystään. Tässä iässä itsetunto on vahvistunut, ymmärtää ettei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat ja tietää etteivät ne muutkaan niin täydellisiä ole.

Surullista jos jonkun mielestä elämä on kiinni ulkonäöstä ja miesten huomiosta. Se on mielen köyhyyttä. Tosin tiedän paljon upeita neli-viisikymppisiä naisia joiden ei todellakaan tarvitse olla sen kaltaista huomiota vailla. Itsellänikin näin neljävitosena on asiat miesrintamalla oikein mallillaan.

Niin minäkin ajattelen. Olen siis nyt kolmekymppinen keskellä pikkulapsi-ruuhkavuosia ja ajattelen ihan positiivisesti aikaa 10 vuoden päästä kun lapset alkaa olla teinejä. Siinä on takuulla omat haasteensa, mutta mitä nyt katsoo noita nelikymppisiä kavereita niin on heillä paljon enemmän aikaa itselleen. Ulkonäkö on ihan toissijaista hyvän elämän kannalta, jos joku mies on kiinnostunut vain nuorista naisista niin siitä vaan, en niin pinnallista miestä haluaisikaan. Siis jos nyt jostain syystä siis tarvitsisin muiden kuin oman aviomiehen huomiota.

Vaille nelikymppisenä sain vasta nuorimman lapseni. Ero miehestä 53 vuotiaana ja uusi suhde 58 vuotiaana, jolloin molemmat oltiin vielä tosi hyvässä vauhdissa. 61 vuotiaana vaihdoin uuteen työhön, eläkkeelle 66 vuotiaana. Nyt lähes seiskakymppisenä pikkuisen rauhoittunut tahti, osa-aikatyötä tehdään vielä molemmat ja mistään elämän osa-alueesta ei ole tähän mennessä tarvinnut luopua. Tottakai nuoruuden hehkeydestä on muisto vain, mutta kyllä naisellisuudesta voi monin tavoin yhä nauttia ja saada siitä kumppanilta vielä ihailuakin.

Jokaisesta iästä voi löytää hyviä asioita, ikäännytäänhän me kaikki tasan samaa tahtia, te nuoretkin tulette perässä halusitte tai ette. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, miten se tapahtuu. Ylenpalttinen nuoruuden ihannointi vain huvittaa, niin hölmöä se on.

50- vuotiaana alkaa ....rapistua.

Vierailija kirjoitti:

Yksi hyvinvoiva 56-vuotias ei edusta kaikkia yli 40-vuotiaita ja kaikkia vaihdevuosi-ikäisiä naisia. Keskiverto 56-vuotias nainen on fyysisesti huonokuntoinen, jaksamaton, keskivartalolihava ja ylipainoinen. Hänellä on kansantauteja, esimerkiksi diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia, nivelrikkoa, uniapneaa, syöpää, mielenterveysongelmia, työuupumusta tai ahdistusta ja masennusta. Joillakin on asiat hyvin ja he voivat nauttia elämästä. Kaikilla yli 40-vuotiailla ei ole asiat elämässä hyvin ja kaikki ikääntyvät naiset eivät nauti elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellistä tekstiä, arvostan. Miksi vanhenemisesta ei saa kirjoittaa oikeilla termeillä ja rehellisesti? Onko muita, joitten mielestä vanheneminen on ikävää ja vanheneminen vi##ttaa? Miksi ihmisen pitää esittää tekopirteää ja valehdella, että "ikä on vain numero"? Todellakin vihaan näitä teennäisiä "Onpa nuorekas 60- tai 70-vuotias" ja "Kolmas ikä on ihanaa ja parasta aikaa" kirjoituksia!

Yli 40-vuotiaalla naiset on edessä vaihdevuodet, virtsankarkailua, väsymystä, uupumusta ja ikäsyrjintää. Jos omat vanhemmat sattuvat olemaan vielä elossa, niin on joko menossa tai lähivuosina edessä omien vanhempien sairastaminen, raihnaistuminen ja kuolema.

Hyvin harvoin kirjoitetaan kuormittumisesta, kun omat vanhemmat ja/tai appivanhemmat odottavat aikuisilta lapsiltaan ilmaista kotiapua ja hoitoa. Ja jopa toisella puolella Suomea asuvilta lapsilta, joilla on omat lapset, oma perhe, koti ja työ hoidettavana. Harvoin kirjoitetaan huonoista ihmissuhteista esimerkiksi omiin sukulaisiin tai puolison sukulaisiin. Kenenkään elämässä ei ole ollut ikäviä asioita kuten omien vanhempien hautajaisia, perunkirjoituksia ja riitaisia perinnönjakoja.

Vanhenemisesta ei saa kirjoittaa ainakaan Vauva.fi-palstalla rehellisesti. Muistakaa siis aina valehdella ja hyssytellä!

Vierailija kirjoitti:

Ei se nelikymppisen miehenkään elämä suurta herkkua ole. En ole miesnäyttelijä, joten en tunne heidän tilannettaan, mutta ei oma elämä kyllä mitään parasta aikaa näin nelikymppisenä tarjoa. 

Nyt olen kokenut ensimmäisiä kertoja sen, miltä ikääntyminen tuntuu. Kun en enää palaudu yhtä nopeasti. Selvästi myös testosteronitaso laskee, määrittelemätön apeus on astunut elämääni, en tunne itseäni enää virkeäksi, vahvaksi tai viriiliksi.

Työelämässä nuoremmat pyyhältävät ohi. Olen ajautumassa sivuraiteelle.

Sama koskee perhe-elämää. Lapset kasvavat, vaimolla on kokonaan oma elämä. Kukaan ei välitä olla kanssani, lukuun ottamatta silloin, kun tarvitaan joko kuljetuspalvelua, korjaus- tai huoltopalvelua tai rahaa.  Kukaan ei enää syö laittamiani ruokia, halua viettää yhteistä perheaikaa tai lähde edes mökille tai retkeilemään seurakseni. 

Kavereista on tulossa katkeria ja kyynisiä ukkoja. Joka toinen on hankkinut jonkin kalliin kulkupelin, jonka kanssa touhuamisesta on tullut elämän sisältö ja vapaa-ajan vieton kohde. Muutama ei tee muuta kuin kaljoittelee, jotkut ovat kokonaan uponneet harrastuksiinsa, esimerkiksi metsästykseen, kalastukseen tai keräilyyn. Kaveripiirin sosiaaliset kontaktit ovat kuivuneet, paitsi Facebookissa.

Lisää päänvaivaa tuottavat ikääntyvät vanhemmat, joista joudun pitämään huolta.

En tosiaan elä mitään elämäni parasta aikaa.

Onko sitten pakko esittää, että asiat kurjasti, jos ne ovat hyvin. Olen 56-vuotias nainen, enkä ole kärsinyt uupumuksesta, virtsankarkailusta enkä vaihdevuosioireistakaan yhtään. Asiani ovat todella hyvin ja nautin elämästä. Pitääkö ruveta synkistelemään, jos jonkun mielestä se on normaalia. Olen tosin koko elämäni pitänyt fyysisestä kunnostani ja itsestäni hyvää huolta,mikä ehkä selittää nykytilan.

Kaikki nuoretkaan ihmiset eivät nauti elämästä tai voi hyvin. Ihan turhaan yrität nyt pelotella. Itse kamppailin parikymppisenä mielenterveyteni kanssa. Kolmekymppisenä pääsin terapiaan, pystyin opiskelemaan itselleni yliopistotutkinnon hyvin työllistävältä alalta. Kolmevitosena olin jo niin hyvässä kunnossa psyykkisesti, että pystyin solmimaan parisuhteen ja olen edelleen saman miehen kanssa yhdessä. Nyt nelivitosena olen todella hyvässä asemassa työelämässä, taloudellinen tilanteeni on vakaa ja olen onnellinen.

Mitä fyysiseen terveyteen tulee, sekin on ok. En tietenkään ole yhtä notkea ja palaudu fyysisestä rasituksesta yhtä nopeasti kuin nuorena, mutta terveelliset elämäntavat ovat kannattaneet. Minulla ei ole tuki- ja liikuntaelinvaivoja tietotyöläisen tavanomaisia niska-hartiaseudun kipuja lukuun ottamatta, myös paino on pysynyt normaalipainon rajoissa. Esivaihdevuorioireet alkoivat kyllä jo nelikymppisenä, mutta hain niihin lääkäristä apua. En todellakaan koe kärsiväni tai lakanneeni elämästä enkä aio yhdenkään naisia vihaavan katkeran peräkammarin pojan vuoksi niin sanoa.  Elän, harrastan, käyn töissä, olen tyytyväinen itseeni. Siinä se. 

Jokainen valitsee itse, miten elämään ja ikääntymiseen sen väistämättömänä osana suhtautuu. Ikääntyminen koskee jokaista ihmistä, myös miehiä. Naurettavia nämä jutut. 

Ei nelikymppisenä tod, mut viiskymppisenä kyllä. Muutut näkymättömäksi.

EI VAAN ALKAA! Ja varsinkin sitten kun lapset on lähteneet kotoa eikä ole kuukautisia eikä murheita!

Minulle elämä vasta alkoi nelikymppisenä. Otin ns elämäni takaisin ja elän nytkin elämän parasta aikaa. Olen jo lähellä 70v. Ei voi valittaa eikä tarvitse valittaa.

Näin on. Elämä ei lopu, jos on hengissä. Sen sijaan naisen elämänlaatu huononee yli nelikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Selibaatti on luonnollinen ratkaisu monille vaihdevuosi-ikäisille naisille. Kaikilla ikääntyvillä ei ole vakituista parisuhdetta ja irtosuhteet eivät kiinnosta. Kaikissa parisuhteissa ei ole se##sielämää, koska vaihdevuosi-ikäinen nainen on haluton ja väsynyt. On surullista, että se##iä pitää tunkea joka paikkaan.

Vaihdevuodet aiheuttavat hikoilua ja kuumia aaltoja. Mielialaoireet kuten ärtymys, masennus ja muut psyykkiset oireet ovat tavallisia. Vaihdevuosi-ikäisen merkit ovat alakuloisuus, ahdistuneisuus, aloitekyvyttömyys, itsetunnon puute, hermostuneisuus, muistamattomuus, mielialan vaihtelut ja ärtyneisyys. Kognitiivinen suorituskyky laskee, muisti huononee ja ihminen tulee hajamieliseksi. Unettomuus aiheuttaa unenpuutetta ja päiväväsymystä ja elämänlaatu heikkenee.

Hohhoijaa taas…palstan mammat ne vaan pelkää ikääntymistä kun ruttoa kun näitä avauksia on täällä tämäntästä🥱 joo,eletään nyt kunnes täytetään se 40 niin moikkamoi vaan,on se naisen elämä lyhentynyt nykyään…

Olen 60v ja elämä mukavasti mallillaan. Kaksikymppisenä oli paljon rankempaa. Mutta riippuu paljon itsestä ja omasta asenteesta.

Kyllä se loppuu ap.

Täysin.   Joten mene jo hautaustoimistoon hommaaan itse mieluinen arkku itsellesi ja suunnitele hautajaisesi valmiiksi.

Ja kuka hölmö uskoo muka naistenlehtien typeriin artikkeleihin sun muuhun paskaan mitä naisista niissä kirjoitellaan.

Jos nainen yleensä huipulle pääsevät työelämässä, niin huipulla he ovat nykyisin juuri tuossa iässä.

Yksi parhaimpia kausia naisen elämässä alkaa neljän kympin korvilla.

Kaikki kunnossa, itsetunto, elämä tasapainossa, lapset tehty, työ ja perhe-elämä on saavuttanut huippunsa.

Mielestäni ikä näkyy yhtä lailla miehissäkin: raskaat silmäluomet (miehetkin hakeutuvat nykyään yläluomileikkauksiin!), usealla jäätävät silmäpussit ja pakeneva hiusraja. Myös kasvava kaljamaha kuuluu tähän yhtälöön. Juonteet naamassa yhtä lailla kuin samanikäisillä naisilla. Uskon itse, että hedelmällisyyden voimakas lasku - ja lopulta menettäminen on suurin syy naisten eriarvoiselle kohtelulle samanikäisiin miehiin verrattuna.

Toivottavasti.

Ei lopu. Olen elävä todiste. Olen jo 48-vuotias.

Eukko on melkein 50 ja vielähän tuo tuossa sätkii.

Naisen elämä kurjistuu, kun hedelmällisyys loppuu. Olet turhake ja itsetunto rapisee. "Ikä on vain numero"-väittämät ovat täyttä bullshittiä. Ikäsyrjintä on täyttä totta. Fyysinen kunto on keskimääräisellä 45-50-vuotiaalla naisella surkea. Monella on jo tässä iässä perussairauksia ja monta reseptilääkettä. Maratoonarit ja ultrajuoksijat ovat asia erikseen, mutta heitä on hyvin pieni osa yli 40-vuotiaista naisista.

Jokainen ajatelkoot ikääntymisestä mitä haluaa. Minua ikääntyminen ja syntymäpäivä ahdistaa. Ikääntyminen on näköalattomuutta ja toivottomuutta. Vanheneminen pelottaa. Vanhuus = Kurjuus, sairaus, raihnaisuus, liikuntakyvyttömyys, muistinmenetys, vanhuudenhöperyys ja toisten armoille joutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Naisen elämä loppuu, kun vaihdevuodet alkavat. Ikääntyvä nainen on biologisesti täysin turha. Nainen on vanha, kun hän ei voi tulla enää luonnollisesti raskaaksi, synnyttää ja imettää lasta. Ikääntyessä kunto heikkenee, luusto haurastuu ja ulkonäkö rapistuu. Kaikki kunnon osa-alueet eli kestävyyskunto, liikehallinta ja tuki- ja liikuntaelimistön kunto heikkenevät. Kehon koostumus ja aineenvaihdunta muuttuu ja solut vanhenevat. Ikääntyessä muisti ja oppiminen vaikeutuu ja aistien ja aivojen toiminta heikkenee.

Työmarkkinoilla ikäsyrjintä elää ja voi hyvin. Yli 40-50-vuotiaan naisen on jo lähes mahdotonta saada uutta työpaikkaa. Jos satut olemaan hammaslääkäri, lääkäri tai eläinlääkäri, niin ikäsyrjintä ei koske sinua. Työhakemukseen on lähes aina laitettava syntymävuosi tai ikä. Ikääntyvien työhakemukset lentävät ensimmäisenä roskakoriin. Jos yli 40-50-vuotias sattuisi pääsemään työhaastatteluun asti, niin työhön tulee valituksi lähes aina joko mieshakija tai nuorempi hakija. Ikäsyrjintä on laitonta ja yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä. Käytännössä ikäsyrjintä toimii tehokkaasti työnhaussa ja työelämässä.

Ainut työ mihin ikääntyvä nainen kelpaa on joku provisiopalkkainen puhelinmyynti tai matalapalkkainen ja henkisesti ja fyysisesti raskas vanhustyö ja kotihoito. Puhelinmyynti on lehtien, vitamiinien ja kalanmaksaöljykapseleiden tuputtamista pakkomyynnillä muistisairaille vanhuksille. Vanhustyöhön ja kotihoitoon on lähes mahdotonta saada ketään edes keikkalaiseksi ja sijaiseksi. Vanhustenhoitajiksi rekrytoidaan eläkeläisiä ja vanhukset hoitavat vanhuksia.

Se ei ikinä kysele, jos loppuu.

Jos saa olla terveenä, niin ei lopu satavuotiaanakaan,

Tyyne mummu 97 v kirjoitti:

Se ei ikinä kysele, jos loppuu.

Jos saa olla terveenä, niin ei lopu satavuotiaanakaan,

Siis ei IKIÄ kysele.