Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Näitä on mukavaa lukea! Tällä kerralla olet jälleen oma rento itsesi. Sellainen kuin aluksi.

Joillain kerroilla aistin lievää kireyttä. Ehkä se on johtunut siitä, että olet tiennyt, että Lauri ei ole kovin kauaa antamassa aikaa kirjoittaa ja sinulla on kiireen tuntu.

Toivottavasti Laurin ja Isabelin välille ei tule romanssia, sillä Laurihan oli varattu. Meinaan vaan, kun niin kovasti siellä kopissa keskenään viihtyvät.

Hassella on sitten aika ikävää, kun ette voi olla koskaan kolmisin samassa aitauksessa, kun Paco kiusaa sitä. Eli Hasse ei voi olla Pacon kanssa.

Etkö sinä uutena johtajana pysty estämään tuota?

Vanha tallisi oli paljon parempi, kun siellä oli enemmän hevosia ja näin ollen myös suurempi valinnanvaraa kavereiden suhteen ja taisitte sopua kaikki samaan aitaukseen kesällä.

Tällaista olen miettinyt:kun olet pilttuussasi ja jokin asia alkaa vaivata mieltäsi oikein kovasti, mitä alat tehdä, että huomiosi kiinnittyisi johonkin muuhun etkä vallan sekoaisi.

Me ihmiset toki saatamme ahsistua ihan liikaa jostain ja joutua syömään lääkkeitä, mutta meillä on myös keinona jutella toiseillemme tai sitten lähteä vaikka kävelylle tai alkaa tehdä jotain muuta fyysistä tai henkistä puuhaa.

Onko sinulla jotain hevosille suunnattuja aktiviteettileluja siellä tallissa?

Mitä teet, kun ei ole mitään tekemistä, muttei huvita nukkuakaan.

Onko lehmät jotenkin eri juttu vai miksi ne pystyvät olemaan pihattonavetassa keskenään vapaina. Siis tietty aita sen kokonaisuuden ympärillä, mutta muutoin voivat sen sisällä liikkua vapaasti. Siellä on esim harja, jolla voi itse käydä harjatuttamassa itsensä.

Tällainen ei teillä onnistuisi, kun se Paco tökkii Hassea, mutta onko tavanomaista, että tuollainen systeemi ei hevosilla toimisi?

Entä se magneettiaisti. Kerro tarkalleen, miltä se tuntuu.

Millaista on empatiasi? Autatko toisia?

Esim jos kastemato putoaa juomasankoosi, nostatko sen varovaisesti pois huulillasi?

Mikä on tällä hetkellä paras hwrkkusi ja saarko sitä tarpeeksi.

Joskus se oli päärynä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä on mukavaa lukea! Tällä kerralla olet jälleen oma rento itsesi. Sellainen kuin aluksi.

Joillain kerroilla aistin lievää kireyttä. Ehkä se on johtunut siitä, että olet tiennyt, että Lauri ei ole kovin kauaa antamassa aikaa kirjoittaa ja sinulla on kiireen tuntu.

Toivottavasti Laurin ja Isabelin välille ei tule romanssia, sillä Laurihan oli varattu. Meinaan vaan, kun niin kovasti siellä kopissa keskenään viihtyvät.

Ihaah! Kiitos! Minustakin tuntuu taas hyvältä naputella näitä merkkejä! Jäin ennen ruokailua miettimään, miten ihmeellistä on, että niiden avulla välittyy muille joku oma muisto tai mielipide tai tunne! Viihdyn oikein hyvin täällä nyt kun olen terve ja tunnelma laurin ja isabelin kanssa on mukava. Kai he jossakin vaiheessa tulevat poiskin tuolta kopista. Ymmärsin että sen saa nopeammin lämpimäksi kuin tämän ison hallin. Minun ei varmaan toivota ottavan kantaa siihen mitä heidän keskinäisiin väleihinsä tulee.

Harmittavaa, että sinun arvosi on Helenalle vain välinearvo.

Jotkut lemmikit ovat omistajilleen vain hyysättäviä ja hellittäviä ja asuvat omistajiensa kanssa, kun taas te hevoset joudutte tekemää työtä.

Ärsyttääkö milloinkaan kantaa ihmisiä. Mua ainakin ärsyttäisi kantaa jotain painavaa selkäreppua sinne tänne puhumattakaan siitä, että se komentelisi minua.

Vierailija kirjoitti:

Hassella on sitten aika ikävää, kun ette voi olla koskaan kolmisin samassa aitauksessa, kun Paco kiusaa sitä. Eli Hasse ei voi olla Pacon kanssa.

Etkö sinä uutena johtajana pysty estämään tuota?

Vanha tallisi oli paljon parempi, kun siellä oli enemmän hevosia ja näin ollen myös suurempi valinnanvaraa kavereiden suhteen ja taisitte sopua kaikki samaan aitaukseen kesällä.

Hienoa, että joku on paikalla kysymässä juuri nyt, kun voin heti vastata! Tarhat ovat vierekkäisiä, joten yksin oleva saa sen edun, että voi kyllä nähdä ja haistella muita, mutta toisaalta pääsee vetäytymään omaan rauhaansa jos joku käyttäytyy ärtyisästi. Se arvojärjetys on niin kiinteä osa meidän hevosten elämää, että edes ylimpänä oleva johtaja ei pysty asiaan juurikaan vaikuttamaan. Ehkä ajamaan kiusaajan hetkeksi etäämmälle, mutta sitten tilanne taas jatkuu. Jos Hasse ei saa jatkuvasti näykkäisyjä tai sitä ei ajeta ympäri tarhaa, se kyllä hyväksyy asemansa eikä kärsi. Ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia kuin me, ehkä voisin sanoa reilumpia, koska jos te huomaatte jotakuta hevosta koko ajan pomotettavan, te puututte asiaan ja sille tulee loppu.

Vierailija kirjoitti:

Tällaista olen miettinyt:kun olet pilttuussasi ja jokin asia alkaa vaivata mieltäsi oikein kovasti, mitä alat tehdä, että huomiosi kiinnittyisi johonkin muuhun etkä vallan sekoaisi.

Me ihmiset toki saatamme ahsistua ihan liikaa jostain ja joutua syömään lääkkeitä, mutta meillä on myös keinona jutella toiseillemme tai sitten lähteä vaikka kävelylle tai alkaa tehdä jotain muuta fyysistä tai henkistä puuhaa.

Pitääkö minun yrittää vastailla vähän lyhyemmin. No, en tiedä muista, mutta minulla ei ole sellaista kykyä miettiä yhtäjaksoisesti ja tiiviisti jotakin asiaa, niin että se alkaisi käymään voimilleni. Ainoastaan jos jokin huolettava asia on koko ajan läsnä, kuten pelko tai kipu, silloin ajatukseni alkavat kiertää kehää sen ympärillä. Mutta tylsistyminen on sitten sitäkin tutumpaa eli en minäkään voi tyhjästä keksiä itselleni tekemistä jos joudun päivästä toiseen seisomaan aloillani pienessä tilassa. Muut hevoskaverit kyllä kovasti helpottavat sitä ongelmaa, eli vaikka tekemistä ei olisikaan, voimme sentään kommunikoida toistemme kanssa ja aina parempi jos voimme olla vierekkäin ja hieroa turpia vastakkain tai vaihtaa rapsutuspalveluita.

Karsinassani ei ole mitään erityisiä virikkeitä ja kieltämättä sellaisille joskus olisi tarvetta. Aikoinaan kun pystyin kirjoittamaan tallissa, sitä ongelmaa ei koskaan ollut. Saattaisin tykätä jostain hauskasta kirjastakin, mutta sivujen kääntely taitaisi olla siinä haastavinta. Patrik unohti joskus tuomansa postit tarhaaidan viereen ja hasse oli syönyt jostakin lehdestä muutaman sivun. Siksi mitään luettavaa ei oikein haluta jättää meidän ulottuvillemme.

Onko karsinalla ja pilttuulla jokin ero?

Vierailija kirjoitti:

Entä se magneettiaisti. Kerro tarkalleen, miltä se tuntuu.

Sen perusteella mitä ymmärrän teidän tarkoittavan magneettiaistilla, luulisin että minulla on se. En pysty sitä tarkasti selittämään, kun siinä tarvittaisiin varmasti tietoja ja sanoja, joista minulla ei ole aavistustakaan.

Mutta kyllä minä löydän aina takaisin samaan paikkaan, mistä olen lähtenyt ilman että suunnistaminen perustuu näköön tai hajuhavaintoihin. Eli samalla tavalla kuin päivällä auringonvalossa, tiedän kyllä pimeässäkin suunnat. Se sitten varmaan perustuu magneettiaistiin, vaikka en ymmärräkään miten se oikeasti toimii. Magneetti vetää kuulemani mukaan kaikki rautaesineet itseensä. Rautaa minussa on kengissä ja joissain suitsien ja satulan osissa, mutta nehän pysyvät kiinni nauloilla ja hihnoilla, joten ei kai minussa magneettia voi olla?

Kyse on varmaan samanlaisesta jutusta kuin heinänkin kanssa, jonka vatsani osaa muuttaa liikkumiseksi ja osan lannaksi, mutta mistä en ikimaailmassa osaisi selittää, millä tavalla se tapahtuu. Niin vain tapahtuu eikä se tunnu mitenkään erityisen ihmeelliseltä! Selitys on sinusta varmaan maailman huonoin, mutta parempaankaan en pysty.

Vierailija kirjoitti:

Millaista on empatiasi? Autatko toisia?

Esim jos kastemato putoaa juomasankoosi, nostatko sen varovaisesti pois huulillasi?

Minä otan eniten huomioon ihmiset ja hevoset, koska suurin osa kanssakäymisestäni tapahtuu teidän ja lajitoverieni kanssa. Pienempiin eläimiin suhtaudun siten, että yritän välttää vahingoittamasta niitä. Jos huomaisin kastemadon juomasangossani, saattaisin hyvinkin potkaista sen kumoon, jolloin se pääsisi itse sieltä pois. En myöskään astu esimerkiksi sisiliskon tai sammakon päälle, mutta se johtuu varmasti yhtä paljon epäluulosta kuin siitä, että varoisin satuttamasta niitä. Kun on näin iso, huomio ei millään voi kiinnittyä koko aikaa maassa oleviin muurahaisen tai etanan kokoisiin eläimiin. Se ei myöskään ole ominaisuus, jota te minulta toivoisitte, koska ratsastaessanne haluatte minun etenevän varmasti ja luotettavasti ettekä kuikuilevan maahan ja tekevän yllättäviä väistöliikkeitä. Mutta lyhyesti sanottuna, kun olen joutilas ja pääsen vapaasti tarkkailemaan muita eläimiä, en koskaan tahallani vahingoita niitä ja saatan jopa pelastaa jonkun ahdinkoon joutuneen. Olen kerran saanut kimalaisen piston huuleeni juodessani, joten en mielelläni kuitenkaan nostele huulillani eläimiä, joiden aikeista en voi olla varma.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tällä hetkellä paras hwrkkusi ja saarko sitä tarpeeksi.

Joskus se oli päärynä.

Ihaahhh! Pidän herkkuaiheisista kysymyksistä! Päärynä ja omena ovat parhaita! Ehkä pidän jostakin makeista ihmisten herkuista yhtä paljon, mutta saan niitä vain satunnaisesti, enkä aina tiedä mitä ne tarkalleen ovat. En saa herkkuja tarpeeksi, mutta kun nyt tiedän omistavani herkän mahan ja suurten herkkumäärien voivan aiheuttaa ongelmaa, luotan siihen, että omistajani ja peter tietävät kuinka paljon herkkuja on minulle sopiva määrä.

Vierailija kirjoitti:

Harmittavaa, että sinun arvosi on Helenalle vain välinearvo.

Jotkut lemmikit ovat omistajilleen vain hyysättäviä ja hellittäviä ja asuvat omistajiensa kanssa, kun taas te hevoset joudutte tekemää työtä.

Ärsyttääkö milloinkaan kantaa ihmisiä. Mua ainakin ärsyttäisi kantaa jotain painavaa selkäreppua sinne tänne puhumattakaan siitä, että se komentelisi minua.

Pidän teitä ihmisiä ystävinä eikä minua niin ollen yleensä harmita tai ärsytä kantaa ratsastajiani. Jonkin verran siitä aiheutuu tuntemuksia selkääni joko pitkään kestävän rasituksen tai satulan selkää vasten painautumisen seurauksena, mutta ei mitään sellaista mitä en kestäisi.

Komentelu, hmm. Muistan varsana suhtautuneeni hyvin varautuneesti koulutukseeni, koska se tarjosi jatkuvasti uusia haastavia ja epämiellyttäviä asioita. Kun olin yhteen joten kuten tottunut ja ajattelin että homma oli siinä, esiteltiin jotakin uutta, jota oli taas opittava sietämään. Alkuun oli jopa vaikea tottua siihen, että saatte koskettaa minua minne haluatte, enkä voi pelästyä tai väistyä alta pois. Mutta tottuminen on tullut siinä avuksi eli kun lopulta toistojen myötä totuin erilaisiin varusteisiin, jotka eivät aluksi tuntuneet ollenkaan mukavilta ja opin myös sen, mitä minulta kulloinkin halutaan, yhteistyö alkoi sujua ja tuntua lopulta aivan normaalilta osalta päivääni. Niinpä olen nykyisin mielestäni hyvä tekemään yhteistyötä enkä helposti ärsyynny teidän tekemisistänne. Paljon riippuu kuitenkin siitä miten minua kohdellaan, koska enhän minäkään mitä tahansa voisi vain rauhallisena ottaa vastaan. Onneksi läheiset ihmiseni ovat minua kohtaan hyvin ystävällisiä ja pitkämielisiä!

Vierailija kirjoitti:

Onko karsinalla ja pilttuulla jokin ero?

Tallilla kävijät käyttävät noita sanoja joskus aika vapaasti. Aikaisemmin kirjoitin itsekin pilttuusta, mutta lauri joskus sanoi minulle, että se on vanha sana ja tarkoittaa pientä oleskelutilaa, jossa hevonen on kiinnitettynä. Karsina on sitten nykyaikainen käytäntö tallissa eli se on suurempi ja siellä saa olla vapaasti miten haluaa. Olen itsekin alkanut käyttää sitä sanaa, ettei tulisi väärinkäsityksiä. Mukavaa, että kehitys meidän oleskelutiloissamme on ollut tämän suuntainen!

Ai kauhee. Niillä aiempien aikojen hevosilla on ollut kurjaa, jos ovat olleet kiinnitettyinä ja pienemmissä tiloissa.

Hyvä juttu, että nyt on väljemmät tilat.

Vierailija kirjoitti:

Mitä puuhaat siellä tallissa silloin kun et nuku tai syö.

Onko se ahdistavaa odottelua vailla tekemistä?

Tähän jo puolittain edellä vastasinkin. Vietän sekä tallissa että tarhassa paljon sellaista aikaa, etten tee mitään erityistä. Tallissa voin tietysti kommunikoida pacon ja hassen kanssa ääntelemällä ja myös haistelemalla, mutta kovin paljon tekemistä sellainen ei tarjoa. Niinpä usein vain seison valppaana ja kuuntelen tarkkaavaisesti, kuuluuko puhetta, askelia tai auton ääntä. Minulla on aika hyvä käsitys siitä, koska jonkun pitäisi tulla ja varsinkin ruokaajat osaan arvioida hyvin tarkasti. Tarhassa on tietysti enemmän tekemistä ja katseltavaa varsinkin silloin kun joku talon väestä liikuskelee ulkosalla. Siellä voin myös liikkua aikani kuluksi. Laukatessa aita tulee viimeistään viiden askeleen päässä vastaan ja joudun jo jarruttamaan, mutta ravissa voin paremmin kääntyillä ja tehdä sopivaa rinkiä. Siitä huolimatta seisoskelu ja odottelu tai jatkuva ravaaminenkin on tylsää ja puuduttavaa ja jos mitään ei pitkään aikaan tapahdu ympärillä, se myös tekee minut apeaksi. Siksi olen lähes poikkeuksetta iloinen jos joku saapuu ja vie minut harjoittelemaan tai lenkille. Vaikka en saakaan itse päättää mitä tehdään, pyyntöjen noudattaminenkin on silti kivempaa kuin seistä paikoillaan toimettomana.

Tähän väliin laitan tiedon, että klo 16 aikaan joudumme Aman kanssa palailemaan tallille. Oikein mukavaa sille, että olette päässeet livenäkin sen kanssa kommunikoimaan. En muista herraa noin tyytyväisenä pitkään aikaan nähneenikään, jopa kauroja jäi innostuksessa syömättä!

Ja sitten, tuli vähän yllätyksenä tuo sen huomio tekemisistäni tänään, koska olin pyytänyt sitä kirjoittamaan vain omista asioistaan. Mutta ettei nyt välity väärää kuvaa kenellekään, niin olemme Jennan kanssa suunnanneet erillemme ja saan siis hyvällä omallatunnolla istua valvomokopissa juomassa termoskahvia kenen kanssa haluan. Vaikka siis Isabelin. Ei kuitenkaan tarkoita mitään, mitä teille tuli ensimmäisenä mieleen eli ystäviä vain hänen kanssaan olemme.

Lauri