Miten hevosena pystyn osallistumaan?
On näitten kavioitten kanssa jo muutenkin vaikeaa ja sitten vielä sensuroidaan aloitukseni. Ei iha-haan kivaa!
Kommentit (5065)
Sain järkyttävän tiedon tänään aamuyöllä. Amadeus oli tullut Patrikin syntymäpäivän iltana eli perjantaina sairaaksi. Oireet viittasivat heti ähkyyn, joka Amalla on ollut monta kertaa aiemminkin. Kävi ilmi, että osa lapsista oli syöttänyt sille piparkakkuja, vaahtokarkkeja ja muuta aivan sopimatonta, vaikka niin oli nimenomaan kielletty tekemästä. Herkkujen määrä oli kutsujen mittaan ilmeisesti kasvanut suureksi, koska juhlia vietettiin pitkään ulkosalla Peterin pihalle tekemän suuren lumilinnan lähistöllä. Ama oli koko sen ajan ollut tarhassa.
Eilen Ama oli jo todella vaisu, eikä se suostunut enää nousemaan pystyyn. Eläinlääkäri tuli heti aamusta ja teki kaikki tutkimukset, mm katsoi letkulla mahalaukkuun ja tunnusteli suolen loppupään käsin. Hän viipyi useita tunteja ja antoi Amalle kahdesti kipulääkkeen. Iltapäivästä sen tila vaikutti vähän kohenevan ja se suostui juomaankin, mutta iltaa kohti se muuttui taas passiivisemmaksi. Eläinlääkäri kutsuttiin paikalle uudelleen ja hän ilmoitti Aman tarvitsevan leikkaushoitoa. Kun sen siirto saatiin lopulta järjestettyä, ennuste alkoi olla jo huono. Eläinlääkäriasemalla ehdittiin käynnistämään leikkaus, mutta ähkytila oli edennyt pitkälle. Se oli aiheuttanut Amalle suolenkiertymän ja verenkierron estymisen eikä asiaa voitu enää leikkauksella auttaa. Katri soitti minulle vähän jälkeen puolen yön ja pystyi hädin tuskin kertomaan uutisen.
Isabel on tapahtuneen vuoksi melkeinpä shokissa ja ottanut Aman kuoleman varmasti yhtä raskaaati kuin Katrikin. Hän oli eilen valmistautunut menemään ratsastamaan Amalla. Ja itsekin olen aivan sanaton. Uudelta vuodelta odottaa aina jotakin parempaa, mutta tämä alkoi karmeimmalla mahdollisella tavalla. Tuntuu vaikealta edes uskoa, mutta mikäpä muukaan tässä auttaa. Elämä voi olla raakaa ja epäoikeudenmukaista! Ja tuskallista se on juuri nyt. Olen pahoillani joutuessani kertomaan nyt tiedon myös täällä. Koettakaa siitä huolimatta jaksaa.
Lauri
Tämä ketjuhan on sitten aivan piloilla. Ellei sitten Laurin tilalla kirjoittele jokin muu ja pelleile.
Vihdoin, kun hevonen oikein kunnolla jaksoi taas vastailla aiemmin oli vain kiireisen oloisia kirjoitushetkiä.
Eipä taida se Katri oikeasti tuosta niin välittää. Hänellähän on jo uuden kuviot. Mennyt naimisiin ja lapsi tulossa pian.
Lauri ja Isabel ovat vissiin aloittelemassa keskinäistä suhdetta.
On niin hauskaa ollut lukea hevosen kuulumisia. Varsinkin silloin, kun sitä tablettia pidettiin hänellä koko ajan.
Ei tän hauskempaa ketjua olekaan.
Miksi nyt tällaista Lauri.
Haluaisin lukea jatkossakin hevosen kuulumisia.
Alatteko Isabelin kanssa kertoa muista hevosista. Se olisi hauskaa.
Ärsyttää
Jaaha. Nyt sen sanotaan kuolleen.
Miksi päättyi näin ikävästi.
Ette kai lopeta tämän ketjun päivittämistä.
Hevostelettehan te edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketjuhan on sitten aivan piloilla. Ellei sitten Laurin tilalla kirjoittele jokin muu ja pelleile.
Vihdoin, kun hevonen oikein kunnolla jaksoi taas vastailla aiemmin oli vain kiireisen oloisia kirjoitushetkiä.
Eipä taida se Katri oikeasti tuosta niin välittää. Hänellähän on jo uuden kuviot. Mennyt naimisiin ja lapsi tulossa pian.
Lauri ja Isabel ovat vissiin aloittelemassa keskinäistä suhdetta.
On niin hauskaa ollut lukea hevosen kuulumisia. Varsinkin silloin, kun sitä tablettia pidettiin hänellä koko ajan.
Ei tän hauskempaa ketjua olekaan.
Pelkään pahoin, että tämä ketju todellakin on piloilla. Siltä osin nyt ainakin, ettei meillä ole enää hevosta, joka voisi tähän osallistua. Sen ympärillehän tämä on kokonaisuudessaan rakentunut. Ja valitettavasti minä tuon aamupäivän postauksen oikeasti laitoin eli ei täällä kukaan pilaile. Idioottimaistahan sellainen olisikin.
Tunnen Katrin ja hän on aivan poissa tolaltaan. Ei ole oikein reilua väittää, ettei hän välittäisi. Kyllä hän välitti ja teki parhaansa Amadeuksen eteen, mutta sekään ei nyt vain riittänyt. Isabelia ja minua koskien olet oikeassa ja olemme molemmat siitä asiasta onnellisia, vaikka sitä tuntuu nyt hullulta sanoa, kun molemmista juuri nyt on ilo kaukana. Mutta voin sentään olla hänen tukenaan tässä asiassa ja myös päinvastoin. Koville tämä ottaa.
L
Vierailija kirjoitti:
Ette kai lopeta tämän ketjun päivittämistä.
Hevostelettehan te edelleen.
Varmasti minä vielä käyn silloin tällöin ratsastamassa. Kenen hevosella sen teen ja koska, se on eri asia. Luultavasti pidän Katrin kanssa yhteyttä vastakin, joten voin joskus kertoa hänen kuulumisiaan ja tietysti Hassen ja Paconkin. Nyt sellainen tuntuu vain kovin etäiseltä asialta. Isabelista en tiedä, haluaako hän vielä harrastusta jatkaa eikä nyt ole oikea hetki sitä kysyä. Joka tapauksessa tämmöinen melko säännöllinen päivittäminen ja myös seuraaminen päättyy minun osaltani varmasti tähän. Oli toisaalta uskomattoman hienoa, että Aman kertomuksia ja vastauksia päätyi tähän ketjuun. Ehkä ne jopa jonkin aikaa säilyvät täällä. Joka tapauksessa ne ovat Isabelin ja minun muistojen lisäksi ainoat dokumentit siitä, että oli kerran olemassa hevonen, joka pystyi kirjoittaen kommunikoimaan ihmisten kanssa.
L
Teinityttäreni kanssa olemme tätä seuranneet alusta asti. Hän sanoi, että karmivaa, että Amadeuksen tarina loppui tuolla tavalla. Se vastasi niin ihanasti kaikille.
Ei ollut mikään mukava loppu tälle Amadeuksen vastaamiselle.
Toivottavasti Isabel jaksaa päivittää tänne säännöllisesti. Varmaan jatkaa ratsastusharrastustaan. Hänhän on ollut Lauria ahkerammin päivittämässä. Luemme silti erittäin mielellään myös Laurin päivityksiä. Olette mukavia molemmat. Ehkä teistä tulee pari.
Ehkä ostatte Isabelin kanssa yhteisen hevosen. Teillä ainakin on yhteinen harrastus. Voisitte katsastaa, jos löytyisi toinen kirjoitustaitoinen. Ei Amadeus voi olla ainoa maailmassa ja olihan täällä jo keltasirkku ja sitruunaperhonenkin kesällä kirjoittelemassa.
Jatkakaa ketjua Isabelin kanssa. Kirjoittakaa kaikkea jännittävää hevosista ja muusta maalaiselämästä.
Miten Amadeus haudataan? Veikkaan, että poltetaan ja ripotellaan kauniille paikalle talon lähelle niitylle.
Ihmettelen, miten tuolla tavalla pääsi käymään aika nuorelle hevoselle.
Se oli hieman huolissaan, miten käy kuoleman jälkeen hevosille, mutta ajatteli, että Jumala huolehtii siitä kyllä myös.
Vanhuutta se pelkäsi myös. Ei joutunut sitten sitä kokemaan.
Jatkakaa kirjoittamista! Olen lukenut alusta asti. Parempi edes te kertomassa hevoselämästä kuin ei mitään
Eka sivu jo koukutti.
Tässä on koko ajan ollut kaikenlaisia uhkia ilmassa. Talli vaihtui ja kirjoittaminen ei ollut enää kokoaikaista vaan joskus vaan. Venä läisen pelättiin jopa varastavan Amadeuksen ja sitten se Amadeus karkasi eikä näkynyt pitkään aikaan. Pelättiin, mitä on tapahtunut.
Isabelillekin tapahtui kamalia poikaystävien suunnalta.
Olkaa aktiivisia tässä ketjussa edelleen Isabel ja Lauri.
Oikeastihan se Isabel on ollut jo pidempään ketjun emäntä, kun hevosella ei ole ollut tablettia karsinassaan.
Isabel ja Lauri. Kirjoittakaa hevosasioita edelleen.
Minä avasin katsoakseni uudet uutiset Amadeuksesta.
Välipäivinä piti olla ratsastus.
Mikä pettymys.
Ärsyttää se Patrikin porukka. Kiellettyä oli.
Amadeus toi paljon iloa meille ketjun seuraajille.
Yritin laittaa auringon kuvan. Se ei tullut näemmä läpi.
Suloinen ja kaikille ystävällinen hevonen.
Tämä ei saa olla totta!
Vierailija kirjoitti:
Minä avasin katsoakseni uudet uutiset Amadeuksesta.
Välipäivinä piti olla ratsastus.
Mikä pettymys.
Ärsyttää se Patrikin porukka. Kiellettyä oli.
Minuakin kiukuttaa, etteivät nuoret tottele mitä sanotaan! Varmastikaan he eivät itse tajunneet, millaisen vaaran aiheuttivat ja syöttäjiä on täytynyt olla useampia, jolloin kukaan ei ole yksin syyllinen, mutta siitä huolimatta! Patrik oli lauantaina haettu isovanhemmilleen hänen oltuaan koko ajan Amadeuksen vierellä ja seurattuaan sen vointia. Lopulta hän oli niin ahdistunut, että Peter oli soittanut vanhemmilleen ja pyytänyt heitä tulemaan apuun. Syy ei vähäisimmässäkään määrin ollut Patrikissa, mutta hän on Katrin mukaan ottanut asian äärimmäisen raskaasti, koska tragedia tapahtui hänen syntymäpäivillään. Poika parka.
L
Mitä tapahtui välipäiväratsastuksella.
Olen seurannut, tuleeko kirjoitusta.