Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Luulisi että näin pitkässä ketjussa on jo kysytty kaikki oleellinen?

Minä ainakin tykkään hevosen, Isabelin ja Laurin keskusteluista ja päivityksistä tälle palstalle. Ei kaiken tarvitse olla kysymyksiä.

Mukavaa on seurata hevoselämää heidän kaikkien kautta. Koko ajanhan tapahtuu kuitenkin kaikkea.

Oletko käynyt Isabel ratsastamassa. Mitä kuuluu?

No mitä, ei mitään päivityksiä.

Antakaa nyt sille hevoselle oma tabletti sinne pilttuuseen. Siihen sitten vaikka varavirtalåhde, niin voi latailla. Tai jatkuva lataus pistokkeen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt Isabel ratsastamassa. Mitä kuuluu?

Kiitos sinulle kysymästä, ihan hyvää minulle kuuluu. :) Tämä viikko on ollut jo voinnin ja jaksamisen kannalta lähes normaali. Olin eilen ratsastamassa, mutta kun sitten illalla lähdin Roosan ja kahden muun ystäväni kanssa viihteelle, en ehtinyt käydä täällä päivittämässä.

Eilinen oli vähän hassu päivä, kun Amadeus jäi tarhaan minun ottaessa Hassen ja Helenan ratsastaessa Pacolla. Patrik oli ulkoiluttamassa Essiä kun menin tallille ja kun olin viimeksi sanonut voivani ratsastaa Hassella, halusin pitää lupaukseni. Helenakaan ei päätynyt sitten jostain syystä Amaan ja se jäikin minusta vähän pettyneen näköisenä aitaukseen jaloittelemaan. En myöskään saanut tilaisuutta jutella sille kahden kesken.

Ennen lähtöämme Helena totesi, että meidän kannattaa laittaa hevosille lumipohjalliset tai padit kuten Helena niitä kutsui. En ollut sellaisista ennen kuullutkaan, mutta niiden tarkoitus on estää lunta tarttumasta paakuksi hevosen kavioon. Vaikka lumi olisikin pakkaslunta, hevosen painon ja jalan lämmön takia lumi muodostaa harmillisia klönttejä, jotka estävät hevosta astumasta jalalla normaalisti. Ne pohjalliset olivat sellaiset hokkeihin kiinnitettävät, kengän sisäpuolelle tulevat läpyskät, joihin lumi ei tartu. Toinen vaihtoehto on tilsakumit, mutta ne pitää kengittäjän asentaa paikoilleen. Pacon kavioille ne eivät kuulemma olleet hyvät, joten nyt kaikilla Katrin hevosilla käytetään ainakin toistaiseksi padeja.

Ratsastimme paljon metsässä, mikä oli ihanaa! Lumi oli taivuttanut puitten oksia polun ylle ja välillä kun kuljimme niiden alitse, lumi helisi niskaamme. Hasse kulki hienosti ja oli todella kuuliainen ratsastettava. Aman jälkeen se tuntui taas allani melko pieneltä, ja säkäkorkeuden osalta se jääkin hevosen mitoista kaksi senttiä ja on siis oikeastaan poni. Mutta vahva se on joka tapauksessa ja kun minä en ole kovin painava kannettava niin sen meno tuntui hyvinkin vaivattomalta. Jalkakaan ei toipumisjakson jälkeen ole enää vaivannut ja eräällä auratulla tiellä kannustin sen hetkeksi rauhalliseen laukkaan. On tosi hienoa, että Katri ikään kuin pelasti Hassen, koska tarvittiin vain aikaa, ja siitä tuli vielä upea ja luotettava ratsuhevonen! Sitä paitsi se on mielettömän suloinen säämiskänvärisessä karvassaan ja pystyyn leikatussa harjassaan, jonka musta keskiosa saa sen näyttämään aivan lattiaharjalta! :D

Ensi lauantaita jo odottaen, Isa

Vedäkkö rekee?

Vierailija kirjoitti:

Vedäkkö rekee?

Sillä tavalla tämäkin hevonen voi osallistua. Sovitellaan länget kaulaan, niihin reen aisat kiinne ja ei kun menoksi. Kul-kuu-set, kul-kuu-set!!

Toivottavasti tulee huomenna kiinnostavaa luettavaa. Itse en ehdi olla paikalla, mutta luen myöhemmin.

Mitä huomenna sitten tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Mitä huomenna sitten tapahtuu?

Huomenna jo aamusta Amadeus saa tabletin ja voi vastailla. Aika monta vanhaakin kysymystä on jonossa, mutta uusiakin voi laittaa. Tai tulla muuten vain kommentoimaan! 😊 -Isabel

Minä nukun huomenna pitkään. Luen vastauksia sitten myöhemmin.

Itseäni kiinnostaa eniten hevosen sielunelämä. On se täällä siitä jo jotain kertonutkin. Mutta siis kaikki sen omat ajatukset.

Ristiriitaista, että se kunnioittaa ihmisiä ja etenkin omistajaansa erittäin paljon ja tottelee, kun taas toisaalta se karkasi noin vaan. Ja vieläpä niin, että ei ollut varma edes siitä, huvittaako palata.

Lisään edelliseen, että ristiriitaista on myös se, että pelokkaana pakoeläimenä ja laimaeläimenä lähti yksin matkaan.

Iha-hhhaaaaah!! Minulle tuli aivan yllätyksenä mitä tänään tapahtui! Lauri haki minut aamulla tallista todella aikaisin kun oli vielä hämärää ihan. Sitten hän valmisti minut ratsastukseen ja kun olimme päässeet pihapiiristä pois, hän kertoi varanneensa tämän päivän minulle kirjoittamiseen. Minusta se kuulosti mahtavalta! Ja kun sitten pääsimme tänne hallille, isabelkin oli täällä! Nyt kun tervehdykset on huolella suoritettu minulla on edessäni tuttu tablettini ja voin kirjoittaa. Kiitos lauri ja isabel teille! Hörrr!

Lauri sanoo säästävänsä aikaani ja kaivaa vanhoja kysymyksiä ketjusta esille. Kirjoitan niihin nyt pitkän viivästyksen jälkeen vastauksia. Mutta jos joku haluaa kysyä jotain tänään niin yritän vastata myös sellaisiin kysymyksiin.

Vierailija kirjoitti:

En kumminkaan muista torstaina. Järjestä sille tabletti käyttöön koko ajaksi. Voisikokan patrikiin luottaa. Ehkei, mutta entä Helenaan.

Hevoselta kysyn, että mitä tunteita sillä on ja mitkä tunteet kokee vahvimmiksi?

Entä miten kehtasi hylätä Katrin noin vaan häipymällä. Ja aikoko tehdä saman joskus taas.

Meinasko joku hevonen seurata sitä tai estää?

Miksei muka elämä nyt ole täydellistä. Ei edes tuntihevosena olemista.

Ihaahh-hh! Minulla on varmasti aika samanlaisia tunteita kuin teilläkin. Miellyttävältä minusta tuntuu esimerkiksi läheisen ihmisen tai hevosen tapaamisesta seuraava riemu, tunne kun on saanut rehua syödäkseen ja on kylläinen, tunne kun saa levätä rasituksen jälkeen ja toisaalta kun pääsee liikkumaan maastoon tarhassa odottelun jälkeen. Läheisyyden tunne ja ystävyydestä seuraava levollinen ja onnellinen tunne ovat myös ihania. Tunnen tietääkseni kyllä myös sitä, mitä te sanotte rakkaudeksi, vaikka se ei niin voimakkaana minussa enää vaikutakaan. Se on siis se tunne mitä koen kun kohtaan tammoja ja varsinkin silloin kun he ovat kiimassa.

Ikäviä tunteita ovat erilaiset kivut lihaksissa ja jaloissa ja joskus suussakin, kun kuolaimet nirhaisevat kitalakea tai ientä. Onneksi noita viimeksi mainittuja sattuu nykyisin todella harvoin, kun minulla on oikeastaan vain kokeneita ja osaavia ratsastajia. Pelko on oikein ikävä tunne, mutta onneksi sitäkään ei tarvitse usein kokea tai ainakin pelästymiseni menevät nopeasti ohitse, kun esimerkiksi hahmotan jonkun asian oikein sen sijaan, että se olisi jotakin, mitä minun oikeasti tarvitsee pelätä. Tunnen myös apeutta ja surumieltä jos jollakin läheisellä ihmisellä tai hevosella ovat asiat huonosti. Sellaisen aistin herkästi ja se tunnetila myös tarttuu minuun itseeni.

Minä lähdin kesällä saaresta, koska ajatukseni vaelsivat jonnekin kauas, missä ajattelin voivani paremmin toteuttaa itseäni ja päättää omista tekemisistäni. Tiesin, etten saisi lähteä, mutta ajattelin kyllä palaavani takaisin, joten en aikonut tuottaa omistajalleni pahaa mieltä. Minä halusin nähdä ja kokea muutakin kuin vain tallielämää. Mutta arvioin matkan ja mahdollisuuteni ja oikeastaan kaiken ihan väärin. Sen sijaan ajattelin kyllä, että minä voisin ihan hyvin lähteä enkä tuntenut siitä syyllisyyttä. Te ihmiset ette minulle tuntemattomista syistä kehtaa tehdä asioita, mutta minä en ajattele enkä tunne niin. Lähdin koska minusta sillä hetkellä tuntui siltä. Eivät muut siellä saaressa tienneet, mitä minulla oli mielessä, joten eivät he yrittäneet minua estää tai seurata. En minä jatkossa lähde enää omille teilleni, koska jouduin vain suuriin vaikeuksiin. Ymmärrän myös, että minut voidaan nyt helposti löytää vaikka en tajuakaan, miten se onnistuu sellaisen pienen rasian avulla, joka riimussani nykyisin on.

Elämäni on aivan mukavalla tolalla nyt. Edelleen minä olen välillä vähän pitkästynyt ja kaipaisin enemmän tilaa kun olen ulkona. Mutta verrattuna siihen, mitä kesällä koin, kaikki todellakin on melkein täydellistä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä Amadeus ajattelet siitä, että vapaana olosi aikana ollut ravitsemus olisi ollut se maksimi, mitä saat. Oli nimittäin juuri sopivasti satokausi. Muulloin olisi ollut niukempaa jopa siellä etelämpänä, minne halusit.

Kutisiko turkkisi? Jatkuvaa hoitoa saat tallissa.

Hauskoja kysymyksiä ja kiva taas vastailla! Kyllä minä hyvin tulen toimeen kesäajan luonnonheinällä. Joudun sitä aika paljon syömään pysyäkseni hyvässä kunnossa, mutta jos minulla vain on riittävästi aikaa, se ei tuota ongelmaa. Matkani varrella minä keskityin etenemiseen, joten vähitellen todellakin aloin nälkiintyä. Koetin sitä ehkäistä syömällä välillä täyttävämpää einestä kuten viljaa tai hernettä, mutta niitä ei aina ollut sopivasti reittini varrella saatavilla. Suolaa luonnonravinnosta saa varmasti aika vähän koska sitä minun teki retkilläni silloin tällöin mieli. Luonnossa tuli kuitenkin vastaan sellaisia tolppia, joiden päällä oli suolakivi ja niistä oli minulle suuri hyöty.

Siellä bosniassa arvelin löytäväni heinää siinä missä täältäkin, koska paikka kerran elättää niin suuren joukon hevosia. Tätä suomen talvea en missään vaiheessa aikonutkaan viettää omin avuin ilman apuanne, koska se ei millään olisi mahdollista. Tiedän, että hirvet ja peurat löytävät talvellakin itselleen riittävän määrän ruokaa, mutta minulta se ei millään onnistuisi. En pysty syömään isoja määriä oksia tai havuja.

Kyllä minulla oli ajoittain kutinaa siellä ja täällä, kun säännöllistä harjausta ei enää kukaan tehnyt. Mutta toisaalta sain valita aina sopivan puun, mitä vasten kulloinkin saatoin itseäni rapsuttaa. Samoin hyönteiset tekivät ajoittain kiusaa juuri niin kuin ne ilman loimea ja huppua vain pystyvät tekemään. Mutta sellainen kuuluu vapaana elämisen varjopuoliin, tiedän sen, joten kiusallisiakin juttuja täytyy vain sietää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan haluaisin, että kuvailisit elämääsi. Kaikki kiinnostaa.

Kerro tavanomainen päiväsi.

Minun tavanomainen päiväni alkaa aamulla aikaisin kun omistajani tai peter tulee talliin. Valot ovat silloin jo syttyneet, koska ne taitavat mennä itsestään päälle, joten olemme silloin kaikki jalkeilla. Meille annetaan aamulla heti kaura ja heinät karsinassamme oleviin kaukaloihin. Saamme rauhassa syödä niitä. Ennen talvea joku tuli viemään meidät tarhaan kun olimme syöneet, mutta nykyisin se tapahtuu vasta seuraavan ruokinnan yhteydessä. Sen hoitavat peterin vanhemmat tai joskus myös helena. Seuraavaan ruokintaan kuuluu yleensä vain heinä, joka on joko kuivaheinää tai voimakkaamman tuoksuista säilöheinää.  Kun olemme saaneet jonkin aikaa jaloitella, tulee useimpina päivinä joku ratsastamaan. Helena käy suunnilleen kahtena päivänä viikossa siihen aikaan ja ratsastaa joko minulla tai pacolla. Lauantaisin sitten tulee isabel ja hänen äitinsä tai nykyisin helena, koska omistajani kertoi aamun hankkineen oman hevosen ja käyvän nykyisin sen luona. Olen siitä jonkin verran harmissani koska pidän aamusta todella paljon. Toisina päivinä meidät haetaan vasta juuri ennen seuraavaa ruokintaa. Silloin voivat käydä sofie ja saana ja heidän kanssaan tulee joko omistajani tai helena. Silloin meillä ratsastetaan vain tallin viereisellä kentällä ja ne kerrat muistuttavat vähän ratsastuskoulun aikoja, koska sofie ja saana vasta opettelevat ratsastamaan. He myös hoitavat karsinoiden puhdistuksen ja harjaamisemme ja ruokintamme niinä päivinä kun käyvät. Lumi käy aina maanantaisin ja helmi tiistaisin eli he ovat sopineet omistajani kanssa omat ajat eivätkä siis enää vuorottele. Olivia käy nykyisin perjantaisin. Joinakin päivinä joku meistä pääsee kahdestikin maastoon tai kentälle.

Sunnuntaisin sofie ja saana käyvät aina ensin ja sen jälkeen omistajani ja peter ratsastavat pacolla ja minulla suoraan harjoitustuntimme jälkeen. Varsinainen liikuntamme ajoittuu siis valoisaan aikaan ja kun olemme palanneet, meidät viedään ilmeisesti säästä riippuen joko vielä hetkeksi tarhaan tai sitten suoraan talliin, missä meidät ruokitaan kolmannen kerran. Silloin on aina joko kauraa tai melassia ja lisänä heiniä. Sen ruokinnan suorittaa yleensä joko omistajani, peter tai patrik. Patrik jää vuorossa ollessaan seuraamme joksikin aikaa ja katselee kun nyhdämme heinää häkistä. Talvella hän ei useinkaan tule meitä tarhaan katsomaan, mutta viihtyy kyllä tallissa. Illalla sitten omistajani usein käy meidät yksi kerrallaan harjaamassa, jos se on vielä siltä päivältä tekemättä. Hän myös juttelee meille ja saattaa tuoda herkkupalojakin. Huomaan nyt ihan selvästi hänen pyöreytyneen vatsan kohdalta aivan samoin kuin tammoille käy ennen kuin ne synnyttävät. Jos hän viipyy kauan, hän antaa meille vielä illan väkirehun ja heinän, mutta sen saattaa käydä tuomassa myös peter. Sen jälkeen tallissamme koittaa iltatouhut eli syödessämme ja juodessamme saatamme pacon ja hassen kanssa vielä hörinöidä toisillemme ja nauttia pikku laumamme yhdessäolosta. Sitten jossain vaiheessa valot sammuvat ja käymme nukkumaan kukin mieleisessämme asennossa. Niin kuin aika sekavan kuuloisesta selostuksestani ehkä kävi ilmi, päiväni vaihtelevat keskenään aika paljon. Toisina päivinä liikuntaa on enemmän ja toisina taas ehkä vain pelkkä kenttätunti. Ruokailuajat kuitenkin pysyvät melkein samanlaisina joka päivä ja se on asia jota kovasti arvostan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajattelit, kun näit aiemman omistajasi?

Kirjoita vaan ihan omia asioitasi, jotka tuntuu sinusta rutiineilta. Minulle tavalliselle lukijalle ne kuitenkin ovat kiehtovia. Onhan niissä hevosen näkökulma. Siltä kantilta ei tule maailmaa tarkasteltua.

Miten ovat aevojärjestyssuhteer tallissa asettuneet ja vaikuttiko niihin loma saaressa.

Millaisessa asemassa olit saaressa ja oliko siellä jotain, mikä harmitti.

Tiesin etukäteen Erican tulevan ja halusin kovasti nähdä hänet. Se oli mahtavaa, että hän oli iloinen ja innokas ja suhtautui minuun niin lämpimästi. Olisin ollut todella apea, jos hän olisi vaikuttanut surulliselta tai luopunut tavoittelemasta asioita elämässään. Mutta mistään sellaisesta ei ollut merkkiäkään vaan hän oli oma entinen itsensä ja kuulemma saamassa juuri jonkun pitkän ja työtä vaatineen koulutuksen valmiiksi. Kukaan ei oikein sanonut minulle selvästi mitä hän tekee ja olisinko siitä mahtanut paljon ymmärtääkään. En muutenkaan ymmärtänyt hänen saksastaan juuri mitään, mutta eleet ja ilmeet puhuivat minulle omaa kieltään! Minulle oli tavattoman mieluista kantaa häntä selässäni ja olisin tykännyt tehdä sitä enemmänkin. Voitte ehkä myös arvata, että tein kaikkeni, etten juuri silloin kompuroisi tai pelästyisi mitään eteeni ilmestyvää. Ja hienostihan kaikki onneksi menikin! Isabel kävi muuten juuri sanomassa, että häntä hävettää, koska muisti omistajani kertomuksen väärin ja sekoitti ensimmäisellä kerralla erican ja kirstenin nimet. Se on tavallaan ymmärrettävää, koska erican loukkaannuttua hänen pikkusiskonsa ryhtyi ratsastamaan kilpaa ja omistajani varmasti puhui molemmista. Mutta välillä kyllä ihmettelen teidän ihmisten heikkoa muistia, anteeksi vain isabel, että mainitsen sen nyt tässä!

Arvojärjestyksessämme on ilmennyt sellaista, että olen meistä kolmesta nyt korkeimmassa asemassa. En tiedä oikein itsekään miten siinä kävi niin, mutta palattuani matkaltani ja saatuani kuntoni ja painoni takaisin, paco on alkanut väistää minua. Ollessamme samaan aikaan tarhassa olen muutaman kerran ottanut tarkoituksella askelia häntä kohti ja joka kerralla hän on luovuttanut yrittämättäkään haastaa minua. Se voi johtua jostakin pacolla olevasta ongelmasta eli siitä ettei hän halua mitellä voimia kanssani, mutta minusta myös tuntuu, että oma kykyni selviytyä ja rohkeuteni lisääntyivät poissa ollessani ja että paco aistii sen minusta. Vaikka en ole riidanhaluinen yhtään, tämä uusi tilanne on tuntunut minusta hyvältä. Hasse on edelleen meistä viimeinen ja häntä ja pacoa ei vieläkään laiteta samaan tarhaan keskenään. Ihan niin kuin paco olisi vielä vähän entistäkin kiukkuisempi hassea kohtaan. Saaressa me olimme vieraalla maaperällä ja sopeuduimme olemaan muita alempia. Tarkka järjestyksemme ei ehtinyt täysin selvitä sinä aikana kun saaressa olin, koska ne ravihevoset olivat toisaalta vetäytyviä ja viettivät paljon aikaa kaksistaan pienen matkan päässä meistä muista, mutta toisaalta taas haastoivat meitä aika ajoin. Varsinaista yhteenottoa ei kuitenkaan tapahtunut vaan näykkäistyään jotakuta meistä ne laukkasivat etäämmälle. Tavallaan meitä oli siis oikeastaan kaksi pientä kilvoittelevaa laumaa yhden sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa sille oma tietokone.

Vainusitko siellä petoeläimiä? Ystävystyitkö kauriiden tai hirvien kanssa? Missä vaiheessa ekat katumuksen tunteet tulivat?

Sano rehellisesti, oletko mustasukkainen omistajasi perheenlisäysasiasta.

Onko joku ihminen, josta et pidä?

Mitä eläimiä käy tallissanne (lepakot, hiiret jne)

Vainusin silloin tällöin jälkiä, joissa sekoittuivat veren haju ja petoeläinten turkin ominaishaju. Sellaisissa tilanteissa arvioin reittiä aina uudelleen niin, että koitin etääntyä petojen käyttämistä reiteistä mutta kuitenkin säilyttää oikean etenemissuuntani. Yhtäkään karhua tai sutta en kuitenkaan matkallani nähnyt. Kettuja, mäyriä, supikoiria ja vaeltelevia koiria tuli kyllä vastaan useita.

Myös hirviä ja kauriita tapasin monta kertaa. Useimmiten ne olivat hassuja kohtaamisia. Molemmat ensin jähmettyivät paikalleen ja nuuhkivat ilmaa epätietoisina ja varuillaan, mutta melko pian jatkoimme omia polkujamme juurikaan välittämättä toisistamme. Minulla ei ollut sen suurempaa mielenkiintoa kuin heilläkään tutustua lähemmin. Toki tapasin sitten melko paljon myös laitumilla olevia hevosia, mutta niidenkään kanssa en kolmea kertaa lukuun ottamatta tehnyt tuttavuutta, koska laitumet olivat lähellä taloja ja ihmisiä. Kahdesti löysin lajikumppaneita vähän syrjemmältä ja menin laitumen aidan taakse niitä tapaamaan. Molemmilla kerroilla osa heistä vaikutti ystävällisiltä, mutta lopulta joku tuli ärhentelemään ja varoittelemaan lähestymästä. Yhdessä haassa oli kaksi tammaa, mutta nekin suhtautuivat minuun epäluuloisesti ja lopulta ajoivat minut pois. Tutustumiseen olisi tarvittu enemmän aikaa, ja sitähän minulla ei oikein ollut.

En tiedä, mitä uutta omistajani vauva tuo arkeeni. Tähän asti hän on ollut yhtä ystävällinen ja huomioiva minua kohtaan kuin ennenkin, mutta ratsastamassa hän ei enää käy kuin enintään kerran viikossa. Haluaisin minä edelleen olla hänen tärkein ystävänsä, mutta onhan peterkin mennyt jo edelleni, joten kai minun on vain viisainta olla iloinen siitä määrästä läheisyyttä ja ystävyyttä, mitä hän haluaa ja ehtii minulle antaa. En voi itse muuta kuin tehdä sen mitä minulta pyydetään ja yrittää olla hänen luottamuksensa arvoinen. Tuon tempaukseni jälkeen parannettavaa kyllä on.

Olen jo maininnut muutamia ihmisiä, joista en pidä. Se aiempi kouluttajani on yksi ja vielä epämiellyttävämpi oli se ensimmäisessä suomalaisessa tallissani ollut työntekijä. Lumin kanssa olen joskus vähän ihmeissäni, koska hänen käytöksensä vaihtelee jotenkin tylystä todella ystävälliseen. Helena on asiallinen, mutta hän ei koskaan kohtele minua siten kuin välittäisi minusta paljon. Te puhutte joskus välinearvosta ja en tiedä ymmärränkö sen ollenkaan oikein, mutta jos ymmärrän niin helenalle minulla on ehkä etupäässä välinearvoa. Hän haluaa, että kuljen aina muodossa ja näytän hyvältä ja näkee vaivaa sen eteen, mutta joskus toivon että hän käyttäisi osan siitä ajasta rapsutteluun ja leppoisaan jutteluun siten kuin omistajani tai aamu tai helmi tekevät.

Tallissani on hiiriä, mutta peter ei pidä niistä ja pyytää niitä loukulla pois. Myös vielä pienempiä, korkeaa ääntä pitäviä otuksia lattialla joskus menee. En ole varma, mutta ne saattavat olla päästäisiä. Lepakot kyllä tiedän, mutta niitä ei meidän tallissamme ole. Varpusiakaan ei ole sisällä, mutta tarhassa ja tallin ovisuussa niitä usein näkee.

Ihaa-hahaa! Nyt on minun ruoka-aikani ja se minun on otettava rauhallisesti. Lauri toi eteeni juuri paalin heinää ja kauroja vadissa. Hän on välillä käynyt auttamassa kysymysten löytämisessä, ja isabel kävi kertomassa siitä erehdyksestään, mutta muuten he ovat olleet minusta kauempana jossain läpinäkyvässä kopissa, mitä lauri sanoo valvomoksi. On kivaa kirjoittaa, mutta kyllä minulle saisi vähän seuraakin pitää.