Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Äiti kysyi Helenaa ja minua tänään katsomaan Kallea. Lähdin kun vointi alkaa olla jo hiukan parempi. Menimme yhdessä Helenan autolla. Kieltämättä oli hauskaa nähdä Kalle, kun olen ehtinyt äidin kuvauksia kuulla jo liiankin kanssa.

Olihan Kalle upea! Musta, säkäkorkeudeltaan 167-senttinen komistus, jossa siis virtaa arabialaisverta. Harjakin hulmusi vapaana, joten myös jotenkin villinoloinen ilmestys se oli. Äiti haki sen tallista, missä se on samassa siivessä muutaman muun oriin kanssa. Saatuaan Kallen ylle varusteet äiti talutti sen maneesiin, missä saimme katsella sen menoa.

Kallen ravi oli kyllä mielettömän näyttävää! Äiti sanoi, että sillä on ravissakin taipumus painaa kädelle, laukasta puhumattakaan ja lisäksi se ajoittain ei reagoi kunnolla pidättäviin apuihin. Siksi äiti on nyt viikon ajan käyttänyt sillä olympiakuolainta, missä kuolainrenkaassa on vaikutusta tehostamassa pienempiä renkaita, joihin ohjan voi kiinnittää. Se on äidin mukaan vähän auttanut kovasuisuuteen. Tarkoitus on siirtyä takaisin tavalliseen niveleen tai kolmipalakuolaimeen, kun kommunikaatio alkaa sujua paremmin. Kalle ei edelleenkään kulje läheskään koottuna, joten kuulemma sen kanssa pitää tehdä vielä paljon töitä. Mutta käytökseltään ja luonteeltaan se kuulemma on oriksi harvinaisen helppo.

Tyytyväinen äiti siihen oli ja tosi onnellisen tuntuinen! Minuunkin tarttui hänen aito ilonsa. Ehkä hän todella oli tässä kohtaa oman hevosen tarpeessa. Harmi vain, että hän ei nyt sitten usein tule minun kanssani Aman luo. Onneksi Helena sanoi voivansa tulla aina kun töiltään pääsee. Mutta tietysti minun on nyt ensin toivuttava kokonaan tästä riuduttavasta viruksesta. -Isa

Vierailija kirjoitti:

Hevonen on ruuna. Eli ei siis tammoja hänellä.

Ihanasti sanottu! 😊

Onhan se kuitenkin viehtynyt friisiläistamman, niin että vähän sentään on romantiikkaakin.

Juu, olihan sillä se friisiläistamma ihastuksena, mutta sekin on nyt eri tallissa.

Toivottavasti et Isabel tartuttanut ketään, kun lähdit noin nopeasti liikkeelle.

Miksi kukaan ostaa orin, kun voi ostaa ruunan tai tamman, jotka ovat rauhallisempia.

Hauskaa, että saat Helenaata seuraa jatkossa ratsastusreissuillesi.

Vierailija kirjoitti:

Juu, olihan sillä se friisiläistamma ihastuksena, mutta sekin on nyt eri tallissa.

Toivottavasti et Isabel tartuttanut ketään, kun lähdit noin nopeasti liikkeelle.

Miksi kukaan ostaa orin, kun voi ostaa ruunan tai tamman, jotka ovat rauhallisempia.

Hauskaa, että saat Helenaata seuraa jatkossa ratsastusreissuillesi.

En varmasti enää tartuta ketään. Kuumetta ei ole ollut enää pariin viikkoon, mutta voimani ovat pitkään olleet täysin poissa. Hengästyn edelleen ihan vähästä ja mieliala on välillä tosi ankea. Kai tässä jotain pientä valoa nyt silti näkyy tunnelin päässä. Mutta tiistainakin jouduimme lähtemään äitiä ja Kallea katsomasta kesken pois koska olin aivan jäässä.

Minä kysyin äidiltä tuota samaa, että miksi hän halusi orin. Ei se kuulemma ollut välttämätön edellytys, mutta hän näkee hevoset niin vahvasti persoonina ja kokee, että haluaa niihin yhteyden mieluiten sellaisina, mitä ne luonnostaan ovat. Hän ajattelee, että ruunat ovat jotenkin vähän laimeita, eikä niissä ole oikein haastetta. Miksei hän sitten ottanut tammaa, niin en oikein tiedä. Hän kai jotenkin arvostaa nimenomaan orien ominaisuuksia ja niiden maskuliinisuutta. Sellainen hän on vähän miestenkin kanssa. :D Hän myös rakastui Kalleen heti sen nähdessään eikä voinut sen jälkeen enää kuvitellakaan antavansa sitä kenenkään muun käsiin.

Omistajalla ei ollut varaa pitää sitä, ja oli jopa vaarana, että jos sille ei olisi löytynyt omistajaa, se oltaisiin jouduttu lopettamaan. Että siinä mielessä kyllä minustakin äiti valitsi oikein. -Isa

Ootko Isa varattu? vai vapaa?

Voisitko vastata kun kiinostelee?

Tuleeko tänään Isbelin ratsastuskertomus?

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko tänään Isbelin ratsastuskertomus?

En ole vielä ratsastuskunnossa. Enkä koe olevani niin tuttu Katrille ja Peterille, että kävisin vain Amaa tervehtimässä, etenkään nyt kun he odottavat vauvaa. Helena oli tänään ratsastamassa, ja ilmeisesti hän ratsasti Amadeuksella, joten hyvä että se on ainakin saanut liikuntaa. -Isa

No harmi, että olet vielä niin heikossa kunnossa.

Tokko vauvan odotus sen kummempia mitään rajoittaa silti :)

Kuka täällä on se hevonen?

Hevosen nimi on Amadeus. Eli siis se on se.

Alkuun se vastaili tiheästi, mutta nyt kirjoittelee enemmän sillä toisinaan ratsastavat Isabel ja Lauri.

Lauri oli Amadeuksen entisellä tallilla töissä. Isabel taas on Amadeuksella ratsastaneen tytär, joka myös on alkanut harjoitella ratsastusta.

Sivulla 222 on sen hevosen kirjoittamaa.

Vierailija kirjoitti:

Sivulla 222 on sen hevosen kirjoittamaa.

Se pitäisi ehdottomasti saada Talent Suomeen sitten. Jonkun sopivan handlerin kanssa. Hyvä sanavarastokin.

Lähdin tänään aika lailla ex tempore käymään Amadeuksen luona ja teimme raikkaassa talvisäässä melko mukavan lenkin. Lopuksi parkkeerasimme halliin, missä Amadeus saattoi kirjoittaa kesätapahtumistaan. Alkoi minullekin nyt hahmottua mitä sen päässä on liikkunut ja mikä sai sen lopulta palaamaan. 

Lauri

Ihhaaahh-haa! Kiitos lauri taas. Kirjoitan suoraan jatkoa kesällä tapahtuneeseen, koska kirjoittamiseeni menee niin paljon aikaa. Kuten aiemmin kerroin, poissaoloajastani kului pitkä jakso siihen, että olin kylässä enkä päässyt sieltä lähtemään. Annan avulla sitten lopulta matkantekoni kohti bosniaa saattoi jatkua. Minun on myönnettävä, että mielessäni oli jo epävarmuutta kun viimein pääsin liikkeelle. Toisaalta tiesin aikaa kuluneen paljon ja toisaalta minua pelotti entistä enemmän kohdata ihmisiä, olinhan juuri täpärästi pelastunut tilanteesta, jossa minulle haluttiin tehdä pahaa. Kun minä seuraavina päivinä kulkiessani mietin annan ja muiden kylän asukkaiden luona kokemaani, minä ymmärsin kyllä, mikä sen miehen tarkoitus oli. Hän olisi aika varmasti halunnut tehdä minusta ruokaa. En minä ole unohtanut, enkä ikinä voi unohtaakaan, sitä että meidän hevosten ja teidän ihmisten välinen suhde toimii etupäässä teidän ehdoillanne. Ja jos joku teistä sattuu pitämään lihasta ja on nälkäinen, hän saattaa nähdä minussa vain mahdollisuuden täyttää vatsaansa. No, se asia mielessäni minä päätin varovaisesti jatkaa matkaani, vaikka tajusinkin, että kotona minun ei ainakaan syödyksi tulemista olisi tarvinnut pelätä.

Kun taas kuljin auringon päiväsuuntaan päin, mutta pyrin tekemään sen öisin ja hämärissä, asiat sujuivat kivasti. Vasen takavuohiseni oli köyden takia hankautunut karvattomaksi ja sitä raapivat ja pistelivät metsässä risut ja varvut. Se ei tuntunut mukavalta, mutta toivoin karvan kasvavan ja vaivan paranevan vähitellen. Niityillä ja teillä olisi ollut siksi helpompi kulkea, mutta halusin kuitenkin ensisijaisesti välttää vastaantulijoita. Seurailin kuitenkin jonkin matkan päässä vähän suurempaa tietä, koska arvelin sen vievän minua oikeaan suuntaan. Seuraava pulmani olikin sitten tavattoman suuri joki. Saavuin sen rantaan syrjäisessä kohdassa, mistä näkyi hyvän matkaa molempiin suuntiin. Paitsi että joki oli leveä, se vaikutti myös virtaavan nopeasti, joten en uskaltanut ylittää sitä uimalla. Pieni tutkimusretki paljasti toisessa suunnassa olevan sillan, mutta sitä pitkin kulki koko ajan autoja. Kuljin sitten vastakkaiseen suuntaan ja yritin löytää pienemmän sillan, mutta sellaista ei tullut vastaan. Niinpä vetäydyin sillan läheisyyteen viettämään päivää syöden ja leväten ja päätin ylittää sen yöllä.

Silloin liikenne oli paljon hiljaisempaa, mutta autoja kulki silti niin usein, että tiesin pakostakin tulevani nähdyksi. Ihmeekseni kukaan autoilija ei kuitenkaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota tai ainakaan pysähtynyt tai töötännyt. Kuljin kyllä hienosti tien laitaa enkä astunut ajoradalle eli kai he sitten olivat vain tyytyväisiä, etten vauhkoontunut ja aiheuttanut vaaraa. Toisessa päässä siltaa vilkaisin kylttiä ja siinä oli ensimmäistä kertaa sanoja, jotka minäkin ymmärsin, siinä luki nimittäin losevo ja vuoksa. Siitä ehkä tiedätte missä minä silloin olin, vaikka itse en olisi osannut sitä kertoa.

Sen jälkeen kulkuni muuttui vähitellen hankalammaksi. Taloja tuntui tulevan koko ajan enemmän ja myös ulkona liikkuvia ihmisiä, joita näin ja kuulin lähistöllä öisin ja hämärässäkin. Onnistuin välttämään kohtaamiset jonkin aikaa, mutta sitten edessä oli taas tilanne, johon en olisi toivonut päätyväni. Metsäalueiden käydessä vähiin jouduin etenemään puistoja ja kapeita teiden välisiä kaistaleita pitkin. Sitten ennen pitkää päädyin aamuvarhaisella eräälle rakennetulle alueelle, missä näkösuojaa oli enää hyvin huonosti. Niinpä vetäydyin levolle pensasaidan ja parin puun tarjoamaan soppeen. Päivän tullen kaikenlainen elämä ympärilläni vilkastui. Autoja, mopoja, polkupyöräilijöitä ja kävelijöitä kulki joka puolella enkä päässyt etsimään itselleni parempaa suojaa. Niinpä sitten iltapäivällä eräs nainen tuli viereiselle pihalle laittamaan vaatteita narulle. Välissämme ei ollut kuin yhden puun runko ja kun hän lopuksi tuli vilkaisseeksi suuntaani, katseemme kohtasivat. Hän tuli ensin lähemmäs katsomaan ikään kuin ei olisi uskonut silmiään. Ja kun hän oli varmistanut nähneensä oikein hän palasi hakemaan pyykkinarultaan jonkin vaatteen. Se kädessään hän lähestyi minua ja välittömästi tiesin taas joutuneeni pulaan. Ilman yhtään hyvää vaihtoehtoa päästin hänet kuitenkin lähelleni ja yritin olla mahdollisimman rauhallinen ja ystävällinen. Hän ei tuhlannut aikaa puhelemiseen tai tutustumiseen vaan kietoi vaatteen saman tien kaulaani. Hänen tehtyään vaatteeseen vielä solmun, pelkäsin tapahtumien johtavan samankaltaiseen lopputulokseen kuin aiemmin. Silloin nousin pystyyn varoen kuitenkin kavioillani vahingoittamasta naista. Hän pelästyi ja vaate kirposi hänen kädestään. Välittämättä enää ympäristön vaaroista tai kohtaamisista ihmisten kanssa säntäsin viereisen tien yli ja juoksin kohti lähintä puustoista aluetta. Minut näki silloin varmasti kymmeniä ihmisiä, mutta paniikissa vain laukkasin heidän keskellään ja yritin päästä jonnekin piiloon. Löysinkin jonkun tehdasalueen, jonka osittain aidatulla pihalla kasvoi tiheää pensaikkoa. Sukelsin kaulassani roikkuvan kankaan kanssa sinne ja toivoin, ettei kukaan ollut nähnyt minne pakenin.

Ilmeisesti en ollut tullut nähdyksi tai sitten niitä ihmisiä ei vain kiinnostanut tekemiseni. Siellä pajukon seassa iltaan asti piileskellessäni tajusin ensimmäistä kertaa, että yritykseni olisi luultavasti toivoton. Siitä huolimatta jatkoin vielä itsepäisesti samana iltana matkaa mielessäni bosnia ja aroilla vapaana vaeltavat hevoset. Tullessani aamuyöstä meren rantaan mielikuvani tuhansien kavioitten kopseesta, rannattomista laukkamaista ja ilmassa kiirivistä hirnahduksista kuitenkin sameni lopullisesti. Kaikkialla oli leveitä teitä ja niillä autoja ja ihmisiä enemmän kuin olin missään nähnyt. Taivaanrantaan ei näkynyt, koska sen peittivät erikorkuiset ja erinäköiset kerrostalot. Ainoa vapaa suunta oli meri, mutta merelläkin oli laivoja ja veneitä eikä edes mitään mahdollisuutta piiloutua. En myöskään tiennyt kuinka pitkään minun olisi pitänyt uida ja minne. Sen myös sain havaita, ettei merivedestä ollut juomiseen. Siinä jättimäisen kaupungin laidalla seisoessani ymmärsin, ettei minulla ollut kuin yksi mahdollinen suunta. Se oli takaisin päin, kohti kotia. Mutta kotiinkin olisi vielä pitkä matka!

Olipa hauskaa, että Lauti antoi hevosen yllättäen kirjoittaa!

Menitkö hevonen pelkästään auringon mukaan, vai onko sulla se magneettiaisti. Minä, joka kysyin siitä, tulin sattumoisin juuri nyt heti kirjoituksiesi jälkeen paikalle.

Sanottakoon vielä, että Amadeus olisi tänään mielellään jatkanut kirjoittamistaan, mutta kun yli kaksi tuntia olin vain peruslämmitetyssä hallissa kylmissäni odottanut, minulla ei tällä kertaa ollut halua pidempään kirjoitteluun. Kun pyysin Amaa jo varmasti viidettä kertaa lopettamaan ja olin ottamassa siltä kynän, se lähti minua karkuun! En tietenkään olisi saanut sitä isosta hallista koneiden seasta kiinni, joten minun piti uhata, etten tuo sille konetta enää ollenkaan jos se ei ala käyttäytyä. Sitten vasta se tuli laiskasti luokseni ja antoi kynän. Sen eleistä kyllä tiesin, että se vain leikki kanssani, mutta en todella ollut siinä vaiheessa halukas yhtymään sen kepposteluun. Yritän nyt kovasti jossain välissä ennen joulua saada sen vielä mukaani hallille tai muuhun sopivaan paikkaan niin, että se voisi vastailla aivan livenä myös kysymyksiin. Niitähän oli täällä jo valmiina odottaassakin.

L