Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Hyvä juttu. Pidä tiukasti kiinni, että haluat ratsastaa Amadeuksella.

Onhan ne saaneet lähistöltä apureita sinne aiempaankin talliin.

Luulisi, että osapäiväisiä nuoria tuonnekin löytyisi.

Huomenna minulla on mahdollisuus päästä liikkeelle Amadeuksen kanssa. Haluan kunnolla aikaa myös ratsastamiseen, mutta yritän samalla antaa sille mahdollisuuden "osallistua". :D

Onneksi hevosilla on hyvä muisti. Se voi luultavasti jatkaa kertomustaan siitä mihin viimeksi jäi. Minusta on mielenkiintoista kuulla, miten se onnistui välttelemään ihmisiä ja kiinnijäämistä niin pitkään.

L

Kyllä on kiinnostavaa, miten se pystyi piileskelemään niin pitkään.

Erityisesti kiinnostaa, miksi se teki noin ikävästi siitä tykkääville. Ja se, miten se uskalsi, vaikka on pelokas laumaeläin.

Ihanaa, Ihah-haa, että pääsen taas jatkamaan. Laurikaan ei enää vaikuta minua kohtaa niin nyrpeältä, mutta ehkä hän vain haluaa kuulla, miten kertomukseni etenee. Toivottavasti et sentään ole suuttunut minuun, vaikka kyllä minä nyt jo tajuan, että koko retkeni olisi pitänyt jättää tekemättä. Mutta onneksi parhaat teistä pystyvät antamaan meille hevosille isojakin erheitä anteeksi. Toivottavasti sinäkin lauri pystyt.

Mutta niin, minä tosiaankin ehdin kulkea kohti ajateltua määränpäätäni varmasti ainakin viiden yön verran ennen kuin kukaan varmasti havaitsi minut. Olin kovan sateen takia lykännyt iltaista liikkeellelähtöä ja pysytellyt tiheässä kuusikossa, kunnes vesisade lopulta alkoi lähetä loppuaan. Sitten lähdin kävelemään käyntiä, mutta silloin kesäaamu oli jo hyvän matkaa alkanut ja suojaavan hämärän sijaan oli melko kirkasta. Kuljin ensin erään aukean linjan suuntaisesti, missä oli suuria metallirakennelmia ja niiden varassa paksuja lankoja. Kun maasto muuttui kiviseksi, käännyin poispäin mäntyä ja kuusta kasvavaan metsään ja vaikka kuinka tarkkailin ympärille, huomasin yhtäkkiä olevani haalariasuisen miehen näköpiirissä. Hänellä oli toinen polvi maassa ja hän hääräsi jonkun laitteen kimpussa. Kun hän sitten läsnäoloni aistittuaan nosti katseensa, hän yllättyi varmasti yhtä paljon kuin minä.

Hän puhui minulle kysyen ensimmäiseksi kenen hevonen mahdan olla. Sitten hän nousi seisaalleen ja hapuili käsillään taskujaan. Odotin hänen ottavan esiin puhelimen ja ehkä hänen piti niin tehdäkin, mutta useankaan yrityksen jälkeen hän ei löytänyt etsimäänsä. Hän jatkoi minulle puhumista ja lähti hitaasti tulemaan minua kohti. Olin jo niin pitkään ollut ilman kenenkään seuraa, ihmisen tai toisen hevosen, että hiukan jo kaipasin jonkun ystävällistä kosketusta kaulallani. Toisaalta tunnen teidät ja tiedän, että usein suostuttelevia sanoja on seurannut jotakin mikä ei enää ole miellyttänyt minua samoin kuin sanat. Tunnistan varsinkin vieraan ihmisen käytöksessä helposti sellaisen sävyn, joka saa korvani valppaiksi ja mieleni varuilleen. Siksi minä käännyin ja peräydyin saman matkan minkä hän oli ehtinyt kävellä. Asetuttuani taas tarkkailemaan häntä, hän pienen tauon jälkeen lähti uudelleen minua kohti. Jälleen peräännyin. Kun hän taas alkoi etsiä taskuistaan jotakin, käännyin lopullisesti ja lähdin kulkemaan verkkaista, mutta määrätietoista ravia poispäin. Nostelin jalkojani korkealle pehmeässä sateen kastelemassa sammalikossa ja kohta tiesin olevani jo kaukana hänestä. Sen aamun aikana kuljin vielä matkan, jonka arvioin turvalliseksi etäisyydeksi. Siihen sisältyi myös uintia. Auringon ollessa jo korkealla saavuin syrjäisen kaurapellon laitaan ja ahmin kasvavaa viljaa suuhuni hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen vetäydyin metsän suojiin torkkumaan ja odottamaan taas hämärän saapumista.

Sen miehen tapaamisen jälkeen tulin vielä aiempaa varovaisemmaksi. Ja kuluikin monta päivää ennen kuin tapasin taas ihmisen. Ja hevosen. Kuljin pientä umpeenkasvavaa metsätietä pitkin ja ajattelin olevani kaukana kaikista maailman ihmisistä, kun yhtäkkiä edessäni vain noin muutaman hevosenmitan päässä seisoi ratsukko. Hevonen oli harmaankirjava tamma ja hänen selässään istui ehkä omistajani ikäinen ja kokoinen ratsastaja. Tamma säikähti aluksi, mutta ratsastajan otteet saivat hänet rauhoittumaan. Hetken aikaa seisoimme siinä vastakkain ja sieraimemme laajenivat yrittäessämme saada selkoa toisistamme. Minusta oli kiehtovaa katsoa ja haistella läheltä lajikumppaniani, vaikka tilanne olikin ristiriitainen ja samaan aikaan halusin loikata metsään kadotakseni. En kuitenkaan ollut nähnyt niin läheltä toista hevosta pitkään aikaan, joten hetkellisesti laumaeläin minussa kehotti jäämään paikoilleni. Ratsastaja ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen lähemmäs minua ja hän taisi olla niin yllättynyt, ettei myöskään sanonut mitään. Pienen harkinnan jälkeen hän käänsi tammansa ympäri ja lähti hidasta käyntiä tulosuuntaansa katsoen kuitenkin taakseen minuun. Siinä hetkessä päässäni kulki monta aivan vastakkaista ajatusta, mutta silti päätökseni oli lähes välittömästi valmis ja lähdin seuraamaan heitä.

Kuljin heidän perässään samaa hidasta vauhtia ja säilytin koko ajan saman etäisyyden. Aina välillä ratsastaja katsoi taakseen ja huomasi minun tulevan perässä. Kun he kertaalleen ylittivät pienen soratien, jäin paikoilleni uskaltamatta heti seurata. Ratsastaja pysähtyi hetkeksi huomatessaan epäröintini, mutta jatkoi sitten taas matkaa ja rohkaisi sanoin minua tulemaan perässä. Kun he olivat jo hiukan etääntyneet, katsahdin levottomana sivuille ja ravasin taas tuntumaan. Sain siitä kehut, mutta aloin taas aistia tiettyä vaaraa. Vaikka tamman perässä oli houkuttavaa ja minulle mieleistä kulkea, tiesin joka askeleella lähestyväni hetkeä, jolloin itsenäisyyteni hyvin todennäköisesti vaihtuisi teidän tahtonne noudattamiseksi. Tämmöisiä asioita minä ymmärrän hyvin.

Kun sitten saavuimme metsätieltä aukealle ja näin tarhojen aidat, tamman aiheuttama lumous oli yhtäkkiä poissa. Minua ei houkuttanut ottaa enää askeltakaan kohti tarhojen takana näkyvää taloa ja jäin paikoilleni vaikka ratsastaja jatkoi matkaansa. Hän kutsui minua taas seuraamaan, mutta turhaan. Kun jäin seisomaan paikoilleni, hän päätti kääntyä ja lähti tulemaan hitaasti minua päin. Pienen matkan päästä hän laskeutui alas tamman selästä ja talutti sitä lähemmäs. Kun kaulani alkoi jo taipua toiseen suuntaan, hän pysähtyi. Odotettuaan hetken ja havaittuaan minun vielä jääneen paikoilleni hän kutsui minua tulemaan lähemmäs. Kun ymmärsin mitä hän sanoi, lähestyin häntä ja tammaa. En uskonut siinä olevan mitään riskiä. Uskaltauduin niin lähelle heitä, että saatoin turvallani lähes koskettaa tamman turpaa. Nuuhkimme siinä toisiamme, eikä ratsastaja yrittänyt meitä keskeyttää. Kun olimme hajututtavat, hän käänsi rauhallisesti tamman ohjista ympäri ja lähti kävelemään kohti taloa. Taas minulle esitettiin pyyntö seurata, mutta en seurannut sitä. Enkä seuraavaakaan. Kun hän edelleen käveli kauemmas, tunsin vapautuvani houkutuksesta ja olin jo laukata tulosuuntaan pois heidän luotaan.

Mutta ihminen ei poistunut. Vielä kerran hän tuli taluttaen tammaa lähelleni ja annoin sen tapahtua. Sitten hän kiinnitti sen suitsista tarhan aitaan ja lähti itse kävelemään pois. Hän katsoi meitä ja näki minun pysyvän paikoillani. Hän oli lukenut tilanteen oikein eli sen että olin haluton poistumaan tamman seurasta, mutta myös yhtä haluton seuraamaan sitä lähemmäs taloa. Hetken kuluttua hän tuli kävellen takaisin ja näin hänen kantavan kädessään riimua ja köyttä. Minun ei tarvinnut enää miettiä mitä hänellä oli mielessään ja kun hän oli muutaman kymmenen askeleen päässä, otin ja ryntäsin useamman laukkaaskeleen kauemmaksi. Hän yritti vielä tulla hitaasti kohti, mutta kun huomasi minun taas pakenevan entistä kauemmaksi, hän pysähtyi. Kaiketi hän ymmärsi, että minä olin tilanteessa voitolla jos niin voi sanoa. Sitten hän nosti riimun ja köyden suurieleisesti ylös varmistaen että minä näen ja asetti ne tarhan vaakapuulle. Sen jälkeen hän lähti kävelemään kädet irti vartalostaan ja kämmenet avattuina minua kohti. Kun hän pääsi puheetäisyydelle, hän kysyi, että saako minua edes silittää. Tiedän olevani melkein mahdoton kiinniotettava pelkillä paljailla käsillä. Jos minua koettaa pidätellä hännästä tai harjasta, menetän vain tukon karvoja tai nipun jouhia, mutta sillä tavoin minua ei pysty pysäyttämään jos en itse halua. Jokin hänen käytöksessään oli niin aitoa ja luottamusta herättävää, että päästin hänet vierelleni ja tulin jopa muutaman askeleen vastaan. Eikä hän mitään epäilyttävää yrittänytkään, sanoi vain huvittuneella äänellä, että minä se vasta olin fiksu hevonen ja että kaiketi halusin vähän pitää lomaa. Tuntui kivalta kun hän sanoi minua fiksuksi. Ja loman suhteen hän kai oli aivan oikeassa. Annoin hänen kiertää molemmille puolilleni ja rapsuttaa minua paikoista, joista hän selvästi tiesi useimpien hevosten haluavan itseään rapsutettavan. Pidin hänen kosketuksistaan, joista tuli omistajani ja aamu ja helmi mieleeni. Meidän kohtaamisemme päättyi siihen, että hän antoi minulle reilut silitykset koko kaulan mitalta ja hyvästeli minut matkaan. Viimeiseksi hän käski minua olemaan varovainen ja seikkailtuani tarpeeksi palaamaan kotiin omistajani luokse.

Seuraava kohtaamiseni ihmisten kanssa olikin jotain aivan muuta kuin aiemmin kuvaamani. Se tapahtui nimittäin käsitykseni mukaan venäjän puolella. Kyllä minä tiesin sinne päätyväni jos bosniaan haluaisin, mutta moni asia vieraassa maassa tuli minulle sitten kuitenkin täytenä yllätyksenä. Ensinnäkin tajusin joutuneeni rajan toiselle puolelle vasta kun huomasin, että en ymmärrä tienviitoista ja kylteistä yhtään mitään. Niiden kirjaimet olivat aivan erilaiset kuin nämä jotka olen oppinut ja siinä vaiheessa päähäni ensimmäistä kertaa todella iski ajatus, että enhän minä välttämättä löydä sinne mihin halusin mennä. Päätin siitä huolimatta jatkaa matkaa ja edes yrittää. No, joka tapauksessa raja oli varmaan sellainen kohta, missä oli jotain tauluja, jotka esittivät käden kuvaa ja sitten aika leveä kohta missä ei kasvanut ollenkaan puita. Mutta ei sen rajan ylitse ollut yhtään vaikea hevosen mennä. Kokemukseni estehypystä olivat siinä kohtaa minulle suureksi hyödyksi.

Alkuun minusta vaikutti, että venäjän puolella oli paljon rauhallisempaa kuin suomen ja kuljin pitkän matkan tapaamatta juuri ketään muuta kuin lehmiä ja lampaita, jotka kulkivat itsekseen tienvieriä ja laiduntivat metsissä ja niityillä. Se vaikutti todella oudolta ja hassulta kun olen tottunut siihen että suomessa eläimistä pidetään paljon tarkemmin huolta. Toisaalta oli kiva nähdä muitakin kesyjä eläimiä, koska aina kun olin niiden lähellä, tunsin kuuluvani ainakin jonkinlaiseen laumaan ja saavani sen takia vähän suojaa.

Tämän verran ehdin näköjään kirjoittaa tänään. Kiitos, lauri sinulle!! Iih-haah-haaaa! Oli kivaa olla kanssasi myös maastossa, vaikka ilmeisesti kipeä selkäsi esti sinua nauttimasta yhtä paljon kuin minä. Toivottavasti sinulla on siihen jotain linimenttiä, jos ei muuta niin vaikka sitä meille hevosille tarkoitettua. Olen monelta kuullut, että se on jopa parempaa kuin teidän omat voiteenne!

Olipa kiinnostava kertomus kaikin puolin. (Hevoslinimentti on hyvää ja äitinikin käyttää sitä omalle iholleen.)

Yhtään ei kuitenkaan selvinnyt, miksi teit tämän rakkaillesi. Hylkäsit kaikki ja tiesit, että rakkaat ovat huolesta suunniltaan.

Onko sinusta omituista, että tuon aamun tyttären terapeutti sanoi sille tyttärelle, että sinä olet ratsastajan lähellä ja mietit, minne mennä ja mitä tehdä.

Miten mahtoi tietää.

Mitä ajattelit ravinnoksi sitten kun ei ole enää mitään vihantaa, kun syksy etenee.

Noin niin kuin etukäteen.

Etkö sinä ollut aika pelokas. Kerroit teillä olleen vahtivuorot yms laitumella öisin. Eikö lainkaan miettinyt susia ja karhuja.

Luin muuten lehdestä, että joku ilves oli yrittänyt käydä hevosen kimppuun. Oli liian iso saalis ja saanut vain naarmuja.

Oliko sinulla pelkotiloja? Miten sait nukutuksi?

Miltä tuntui, kun sinua ei harjattu yhtenään? Palelitko uintireissujen jälkeen?

Älä sitten sano ratkesi syyksi sitä, että me hevoset nyt vaan ajatellaan eri tavalla kuin ihmiset. Sinä olet niin älykäs, että tuo ei mene läpi. Ihan tarkoituksella halusit kokeilla, millaista olisi elellä ilman omistajaasi ja olisit saattanut jäädäkin.

Olen antanut sinulle anteeksi törppöilysi Amadeus, tiedät sen. Mutta olen myös iloinen siitä, että sinulla on nyt paikannin koko ajan mukanasi. Et pääse enää hankkiutumaan vaikeuksiin ja jopa hengenvaaraan. Ja mielipiteestäsi riippumatta se on vain hyväksi sinullekin, koska nyt saatat päästä saareen toistekin. Ilman paikanninta Katri ei olisi koskaan enää edes harkinnut sellaista.

Sinä siis huomasit satulaan noustessani, että selkäni on kipeä! Tai ehkä se tuntui liikkeittesi myötäilyssäkin - toisin sanoen sen puutteessa. Venähdys kyseessä toivottavasti vain on. Nostin mönkijän täyttä peräkärryä aisasta ja hups. Semmoista nyt vain sattuu. Etkä sinä tätä pääse lukemaan taas hetkeen, mutta mukavaa silti kirjoittaa sinulle. :)

L

Jos olisin Katri, en ikipäivinä enää lähettäisi hevostani saareen.

Erityisesti siksi, että eihän Katri tiedä mitään hevosen mietteistä. Katrin asemassa ajattelisin, että se ei viihtynyt siellä ja sillä oli paha olla. Ja että se ei ymmärrä sillä olevan paikannuslaite ja karkaa uudelleen. Ei se paikannin auta, jos jotain ehtii jo tapahtua hevoselle. Autotiet on vaarallisia.

Sen omistaja varmaan ajattelee, että hevosparka kaipasi häntä niin kovasti, että yritti palata takaisin. Omistaja ajattelee tietty, että eihän hevonen tajua olevansa hyvin kaukana.

Tämän perusteella omistaja ei enää jätä hevosta huomiotta noin kauaa.

Jopas olo seikkailu!

Pystytkö lupaamaan, ettei koskaan enää?

Siis *oli

Kaduttaako? Teetkö uudelleen?

Saammeko tänään lukea Isabelin ratsastuskuulumisia?

Ratsastatteko sinä ja Aamu-äitisi vain lauantaisin?

Ratsastaa Isabel muulloinkin. Satunnaisesti viilisten mukaan muinakin päivinä.

Vierailija kirjoitti:

Saammeko tänään lukea Isabelin ratsastuskuulumisia?

Ratsastatteko sinä ja Aamu-äitisi vain lauantaisin?

Kävin eilen Amadeusta katsomassa, mutta en tullut päivittäneeksi tänne, kun illalla oli paljon muuta menoa. Kyllä minä olen pääosin lauantaisin ratsastanut, kesä oli poikkeus kun haimme hevoset laitumelta. Äiti käy perjantaisin ratsastamassa yksin.

Eilen äiti ei tullutkaan mukaan kun voi vähän huonosti. Menin silti Amadeusta katsomaan kun Katri oli sanonut että se kävi Erican perheen vierailusta huolimatta päinsä. Olin kuta kuinkin varma, että en pääsisi ratsastamaan, koska yksin en vielä halua lähteä ja en voinut edellyttää isäntäväen lähtevän vieraitten aikana pois. Lopulta sitten kuitenkin myös ratsastaminen järjestyi, koska Katri oli niin ihana, että oli pyytänyt Helenan paikalle.

Sitä ennen me kuitenkin vietimme aikaa muuta tehden. Ihan ensiksi Katri kutsui minut kahville, koska he olivat juuri hetkeä aiemmin syöneet lounasta. Mukana olivat siis Erica sekä hänen isänsä ja äitinsä. Koska Peter ei puhu saksaa ollenkaan ja minäkin aika heikosti, kommunikointi käytiin englanniksi. Erican kanssa oli todella mielenkiintoista jutella. Hän opiskelee oikeustiedettä Heidelbergissä ja valmistuu ensi keväänä. Ratsastusonnettomuuden jälkeen hän tarvitsee pyörätuolia liikkumiseen, mutta hänen innostuksensa ja motivaationsa olivat sellaiset, että ilmeisesti hän ei koe vammaansa millään tavalla elämää rajoittavaksi. Hän sanoi viihtyvänsä edelleen hevosen selässä ja harrastavansa lisäksi seinäkiipeilyä ja uintia!!

Kun siirryimme kahvin jälkeen ulos, hän halusikin ratsaille. Minä satuloin Amadeuksen ja Peter ja Erican isä auttoivat hänet Aman selkään. Koska Erica ei pysty jaloillaan puristamaan, hän nautti ratsastuksesta istumalla Aman selässä, kun joku talutti sitä ohjista. Hänellä oli ainoana lisävarusteena erityinen Aman kaulan ja rinnan ympäri kiertävä liina, josta hän saattoi pitää käsillään kiinni ja joka takasi sen ettei hän pahimmassa mahdollisessakaan tilanteessa putoaisi.