Miten hevosena pystyn osallistumaan?

Oli kiinnostavaa kuulla ratsastusretkestänne.

Mukavaa, että Amadeus on innokas jatkamaan kirjoituksiaan.

Miten hevonen opetetaan tietämään, mitä mikäkin sille annettava käsky tarkoittaa? Ovatko ne kaikkialla maailmassa samankaltaiset?

Mitäs tästä sanotte. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009153332.html

Miksi tallin lattialla makoillut hevonen ei saanut makoilla? Eleleekö se nyt sitten loppuelämänsä seisten

Amadeus ainakin sanoi, että se haluaa aina välillä nukkua maaten ja on hyvin väsynyt, jos on monta yötä seisten nukkunut

Miten tuo vanha hevonen sitten jaksaa aina vaan olla jaloillaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tästä sanotte. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009153332.html

Miksi tallin lattialla makoillut hevonen ei saanut makoilla? Eleleekö se nyt sitten loppuelämänsä seisten

Amadeus ainakin sanoi, että se haluaa aina välillä nukkua maaten ja on hyvin väsynyt, jos on monta yötä seisten nukkunut

Miten tuo vanha hevonen sitten jaksaa aina vaan olla jaloillaan.

Voi raasua. Ehkä sillä ei ole enää kovin paljon elinpäiviä jäljellä. Tai sitten sillä on joku sairaus. 😟

Vierailija kirjoitti:

Oli kiinnostavaa kuulla ratsastusretkestänne.

Mukavaa, että Amadeus on innokas jatkamaan kirjoituksiaan.

Miten hevonen opetetaan tietämään, mitä mikäkin sille annettava käsky tarkoittaa? Ovatko ne kaikkialla maailmassa samankaltaiset?

Kiitos. Jotenkin oli hurjan kivaa olla vähän isommalla joukolla liikkeellä! Minulla oli mahdollisuus jutella vuorotellen kaikkien kanssa kun ratsastimme kaksi rinnakkain ja välillä vieressä ratsastava vaihtui. Ja sitten kun mentiin letkassa, hevoset melkein automaattisesti seuraavat toisiaan ja niitä täytyy käskeä pitämään vähän pidempää etäisyyttä ettei tule vahinkoa edellisen takakavioiden kanssa tai kura roisku.

Kyllä hevosen koulutuksen täytyy olla aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa urakka. En ole itse koskaan saanut seurata, mutta vähitellen hevonen totutetaan ensin hyväksymään ihmisen kosketus ja ohjailu taluttamalla. Sitten vähitellen myös ratsastaja selässä. Alkuun voidaan kouluttaa maasta käsinkin, mutta myöhemmin ihan istuen selässä. Eteenpäin vievistä ja pidättävistä avuista koulutuksessa on kyse eli pohje kehottaa eteen ja ohja hillitsee.

Koulutuksessa hevosen oikea liike palkitaan myötäämisellä ja kehumalla. Vastaavasti väärä liike johtaa siihen, että hevosta pyydetään vain uudestaan tekemään toivottu liike. Toistoja tarvitaan paljon, mutta toisaalta liian kauan ei voida harjoitella yhteen menoon, koska alussa hevoset eivät jaksa keskittyä opetettaviin asioihin pitkää aikaa kerrallaan. Näin minä ainakin asian ymmärrän. Hiljattain tätä juuri äidiltä kysyin ja vaikka hänkään ei varsinaista peruskoulutusta hevosille ole antanut, hän luultavasti suunnilleen tietää mistä siinä on kyse. -Isa

Niin, kyllä kai suurimmaksi osaksi hevosia opetetaan eri maissa samalla tavalla, mutta niin kuin nyt vaikka juuri "Kallenkin" kohdalla, ravureita koulutetaan aika lailla eri tavoin eli ne saavat apuja vain ohjien välityksellä. Sitten on vielä lännenratsastus ja varmaan muitakin ratsastusmuotoja, missä painotetaan eri apuja tai jopa opetetaan hevosia eri lailla. Joku paremmin asiaa tunteva voisi tähän mielummin vastata. -Isa

Täytyy olla työlästä tosiaan tuo hevosen opettaminen. Saaliseläin ei ollenkaan tykkää, että sen selässä on jotain.

On varmaan ollut aika hankalaa aikoinaan ratsastaa naistensatulalla. Jalat siis samalla puolella hevosta, kun hame hankaloittaa muuten. Sellaisia ei taida enää käyttää kukaan, mutta varmaan hevonenkin on pakko kouluttaa tuolloin myös ymmärtämään jalkojen liikkeitä vain toiselta puolelta. Eli jalat antaa käskyt vaan toiselta puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla työlästä tosiaan tuo hevosen opettaminen. Saaliseläin ei ollenkaan tykkää, että sen selässä on jotain.

On varmaan ollut aika hankalaa aikoinaan ratsastaa naistensatulalla. Jalat siis samalla puolella hevosta, kun hame hankaloittaa muuten. Sellaisia ei taida enää käyttää kukaan, mutta varmaan hevonenkin on pakko kouluttaa tuolloin myös ymmärtämään jalkojen liikkeitä vain toiselta puolelta. Eli jalat antaa käskyt vaan toiselta puolelta.

Tai sitten ratsastus on ollut vain tasaista käyntiä tai ravia ilman isompia hienouksia. Laukassa tuskin on voinut istua sivuttain.

Mutta kyllä hevosen voi kouluttaa monella eri tapaa. Ravurit reagoivat vain ohjiin ja piiskaan kun taas lännenratsastuksessa pohkeet ja istunta ovst ainoat avut.

Tuotakaan en tiennyt.

Tätä ketjua lukemalla oppii paljon hevosista!

Pääsin tänään käymään Aman luona ja se ehti pari tuntia kirjoittamaan kuulumisiaan kesältä. Oleilimme vielä ulkosalla, mutta sade oli niin herkässä, että jouduin viemään sen erään tuttuni kesämökille pressutalliin kirjoittamaan. Syksy tekee tästä harrastuksesta aika hankalaa, koska tabletin kosketusnäyttö toimii huonosti vähänkin kastuessaan. Kirjoitussession jälkeen vein Amadeuksen vielä maastoratsastukselle ja siellä sitten kastuimmekin aivan likomäriksi. Elektroniikka oli toki vesitiiviisti pakattu, mutta minä en, eikä tietysti Amadeuskaan. Mutta ei meitä kumpaakaan ole onneksi sokerista tehty. Seuraavissa viesteissä Amadeuksen aika hurjia kokemuksia sen loppukesän irtiottokarkumatkalta.

Lauri

Ihaah-aaaahah! Kuljin tamman ja hänen omistajansa luota lähdettyäni varmasti viisi tai kuusi päivää kenenkään ahdistamatta ja matka eteni hyvin. Vaikka en viittoja osannutkaan tulkita, pyrin suunnilleen sinne suuntaan mistä aurinko ylimmillään paistaa. Venäjän puolella oli välillä todella hiljaisia taipaleita enkä lopulta tainnut enää niin paljon varoa ihmisiä. Kuljin siis jonkin verran myös aamupäivisin kirkkaassa päivänvalossa. Se oli näin jälkikäteen miettien aika huono ratkaisu. Eräänä aamuna nimittäin törmäsin joukkoon lapsia. He keksivät tarkoilla silmillään minut muutaman puun varjosta johon olin ajatellut asettua lepäämään. Olin kulkemisesta tosi väsynyt enkä osannut ajatella että he olisivat minulle suurikaan uhka. Kun he ihmetellen lähestyivät minua, huomasin että muutamalla heistä oli ohuita porkkanoita mukanaan. Annoin heidän tulla aivan lähietäisyydelle ja jopa koskea minuun. He vaikuttivat jotenkin hurjan innostuneilta minusta ja tarjosivat minulle kolme porkkanaa. Ne maistuivat mainioilta, kun olin monta päivää syönyt lähinnä vain metsässä kasvavaa heinää. Lapset olivat hyvin ystävällisiä ja puhuivat keskenään vilkkaasti, mutta heidän sanomisistaan en yhtään päässyt perille. Kuten kirjaimet, myös heidän puhumansa kieli oli minulle täysin tuntematonta.

Jossakin vaiheessa kaksi heistä irtaantui erilleen ja luokseni jäi viisi lasta. Kun he edelleenkin olivat kilttejä minulle, pysyttelin paikoillani vaikka lepäämään en uskaltautunutkaan. Vähän ajan kuluttua poistuneet kaksi palasivat ja heillä oli mukanaan vielä kolmas, jonkin verran vanhempi poika. He toivat mukanaan lisää porkkanoita ja syöttivät niitä minulle. Jälkeenpäin tajusin, että he olivat iästään huolimatta ovelia, koska porkkanat oli tarkoitettu minulle houkutukseksi. Kun kaksi heistä tarjosi niitä minulle katkeamattomana virtana ja söin hyvällä ruokahalulla, se vanhin kaivoi huomaamattani jostakin esiin köyden ja kiersi sen pään kaulani ympärille. Silloin sitten jo hätäännyin, hirnahdin kuuluvasti ja nostin etujalkojani vähän ilmaan päästäkseni köydestä. Edessäni oli kuitenkin niin paljon pieniä lapsia, että en aivan tosissani yrittänyt riuhtaista itseäni irti. Ja kun he sitten kaikkosivat etäämmälle, huomasin, että köysi teki kaulaani silmukan ja kiristyi kun pillastuessani nousin pystyyn. Poika myös piteli toisesta päästä hyvin päättäväisesti. Köysi oli aika pitkä eikä hänen tarvinnut varoa etujalkojani yrittäessäni kamppailla itseäni vapaaksi. Nousin pystyyn ehkä viisi kertaa ja sen jälkeen lopetin. Luultavasti olisin selvinnyt tilanteesta lähtemällä rajuun laukkaan silmukasta välittämättä, mutta koska olen tottunut pitämään ihmisen vastustamista voimalla kiellettynä ratkaisuna, lopetin vastarinnan tekemisen. Silloin he tarjosivat minulle jäljellä olevat porkkanat ja saatoin vähän rauhoittua.

Kaikki tuntuivat taputtavan ja silittävän minua eri puolelta ja vaikka ymmärsinkin joutuneeni pulaan, olin taas toisaalta hyvilläni niin monesta ystävällisestä ihailijasta. Annoin heidän taluttaa minua muutaman ympyräkierroksen ja kun ilmeisesti vaikutin heistä vaarattomalta, lopulta he päättivät nostaa joukostaan yhden selkääni. Sitten kuljimme vähän pidemmän matkaa kerrallaan ja välillä päädyimme suuren kiven viereen, missä selässäni ollut laskeutui alas ja toinen nousi tilalle. Heillä tuntui olevan tavattoman hauskaa ja jännittävää ja itse asiassa minäkin olin hyvillä mielin saadessani seuraa ja myös voidessani olla heille iloksi ja hyödyksi. Pienimpiä heistä oli selässäni välillä kaksikin, mutta ei sen enempää. Vanhin poika ei noussut ratsaille kertaakaan vaan pysyi koko ajan köydessä kiinni. Lopulta monen tunnin kuluttua he lähtivät kuljettamaan minua kauemmas ja arvasin oikein että olimme matkalla heidän pieneen kotikyläänsä, jonne saavuimmekin aika nopeasti.

Kylä oli vain muutamien talojen kokoinen ja talot kovin erinäköisiä kuin suomessa, jotenkin hataramman ja huolettomammin tehdyn oloisia. Muutama nainen työskenteli talojen kulmilla ja lähestyessäni heitä tajusin joutuvani yhä hankalampaan tilanteeseen, mutta kun selässäni oli pari pientä lasta, en voinut riehaantuakaan. Lasten tavoin myös naiset vaikuttivat hyvin ilahtuneilta minusta. Yksi heistä kävi hakemassa sisältä jopa leipää ja antoi sitä minulle. Sen jälkeen he keskustelivat kiivaasti keskenään ja vaikken edelleenkään ymmärtänyt yhden yhtä sanaa, saatoin arvata mitä keskustelu koski.

Jos olin siihen asti elätellyt toivetta pystyä yöllä tai muuten sopivan hetken koittaessa pakenemaan, kävi pian ilmi, ettei sellaiseen tulisi mahdollisuutta. Ensin poika talutti minut talon seinustalle ja sitoi köyden seinässä olevaan metalliseen renkaaseen. Sitten hän toimitti jostain suitset, jotka näyttivät siltä, ettei niitä ollut vuosiin käytetty. Hän sovitti ne päähäni ja kiristi kovettuneet hihnat. Kuolaimet olivat pinnalta ruosteessa ja myös maistuivat vahvasti raudalle. Ne suussani ja köysi kaulassani tajusin, että en pääsisi heidän luotaan yhtään minnekään, elleivät he haluaisi minua päästää. En siis bosniaan mutta en myöskään kotiin! Semmoisissa tilanteissa painoni siirtyy melkein vaistomaisesti takajaloille ja pyrin pystyyn, mutta pelkäksi tepasteluksi se jäi koska ymmärsin varsin hyvin, ettei vastustelu ja riehuminen tuottaisi muuta kuin kipua.

Kun olin vähän aikaa totutellut uuteen tilanteeseen, minut talutettiin puutarhan laitamille. Siellä lapset nyhtivät maasta ruohoa ja tarjosivat sitä minulle. Ja kun he väsyivät, minut ohjattiin syömään itsenäisesti. Köyden päässä lapsi välillä vaihtui ja vaikka osa oli hyvin nuoria, en minä sentään suitsien ja pitkien ohjien kanssa halunnut matkaani jatkaa. Niitä kun on ilman teidän apuanne oikeastaan mahdotonta saada irti. Hyvän aikaa syötyäni lapset vielä kukin vuorollaan ratsastivat minulla. Mihinkään osaavaan ohjien tai jalkojen käyttöön heidän ratsastuksensa ei perustunut. Lähinnä vain seurasin taluttajaani ja yritin olla välittämättä, mitä selässäni tehtiin. Jos ymmärsin oikein, päivän lähestyessä iltaa heidän äitinsä toivoivat heidän jo lopettavan, mutta ilmeisesti olin niin ainutkertaisen viihdyttävä vieras, että he eivät millään malttaneet. Pienin heistä piti lopulta kantaa itkevänä sisään.

Illan tullen minut kiinnitettiin seinän viereen kahden talon väliseen kujanteeseen. Köysi mahdollisti paneutumiseni makuulle, mutta ei käytännössä ollenkaan syömistäni, koska ruohoa oli ulottuvillani vain hyvin niukasti. Ilmeisesti ihmisetkin ymmärsivät, että tarvitsin paljon enemmän syötävää, koska seuraavaksi yöksi he olivat keksineet erilaisen ratkaisun. Koska kylässä ei ollut ennestään hevosta eikä ilmeisesti myöskään karjaa kanoja lukuun ottamatta, mitään rehua tai edes kuivaheinää minulle ei ollut tarjolla. Siksi minun piti laiduntaa ruoho suoraan niityltä ja siihen menee paljon aikaa. Niinpä minut jätettiin seuraavina öinä aina niitylle niin, että etujalkani oli yhdistetty toisiinsa ja lisäksi vielä vasen etujalka vasempaan takajalkaan. Köysi mahdollisti kyllä seisomiseni jalat suorina allani, mutta liikkumisestani se teki hyvin vaivalloista. Ja vaikka pystyin hiukan harjoiteltuani kyllä siirtymään aina uuteen paikkaan ruohon perässä, ajatus pakenemisesta oli täysin mahdoton. Yön koikkelehdittuani olisin ollut aivan uuvuksissa ja vuohisenikin varmasti rikki. Itse asiassa se alkoi ärtyä pelkästä kävelystäkin kun liikuttaessani etujalkaani, muovinen köysi kiristyi ja hiersi takajalkaa.  Siksi tyydyin pysymään kylän läheisyydessä, mikä tietysti oli heidän tarkoituksensakin. Useimpina öinä en asettunut ollenkaan makuulle, koska ylös pääseminen oli työn ja tuskan takana, mutta muutaman yönä olin niin uupunut, että minun oli pakko karkottaa päästäni ajatus mahdollisista uhkaavista pedoista ja nukkua maassa kyljelläni.

Niin ajastani kului varmasti ainakin kymmenisen päivää. Päivisin lapset ratsastivat minulla ja viettivät muutenkin suuren osan ajastaan luonani. He kiikuttivat minulle sangossa kaivovettä ja hakivat välillä kasvimaalta porkkanan tai nauriin. Vanhemmat lapset uskaltautuivat välillä ratsaille ilman taluttajaa ja silloin jouduin parhaani mukaan tulkitsemaan heidän täysin tottumattomia apujaan ja arvelemaan, minne he milloinkin halusivat minun kulkevan ja mitä vauhtia. Kun he puhuttelivat toisiaan, opin pikku hiljaa tunnistamaan joidenkin etunimenkin. Kaikkein eniten minulla ratsasti eräs tyttö, jota he kutsuivat annaksi. Hän kohteli minua ystävällisesti ja oli aamulla usein ensimmäinen, joka tuli etsimään minua niityltä ja vapauttamaan jalkani köydestä. Hän oli monina päivinä useamman tunnin poissa, mutta vietti loppupäivän siellä missä minäkin. Välillä pienimmät lapset yrittivät huitoa minua kepeillä, jolloin anna aina lausui heille jotakin tiukasti ja he lopettivat. Jotakin muutakin pikku ilkeyttä osa heistä harjoitti, mutta annan ollessa lähellä siitä tuli nopeasti loppu. Aloin todella pitää hänestä ja jopa ajattelin, että jos kohtalokseni olisi jäädä loppuiäkseni venäläiseen pikkukylään lasten harrastus ja leikkihevoseksi, ainakin minulla oli yksi ystävä, joka todella välitti minusta ja hyvinvoinnistani. Ja myöhemmin kävikin ilmi, miten mittaamattoman tärkeää hänen ystävyytensä olikaan, koska ilman sitä minulle olisi tapahtunut aivan järkyttäviä.

Ihaahh! Tämän enempää en tänään ehdi tekstiä tuottaa, koska lauri tuli viereen napsuttamaan sormiaan. Mutta kun minulla on kaikki kesäiset rientoni tuoreessa muistissa, voin varmasti jatkaa taas seuraavalla kerralla. Vai mitä ystäväni lauri? Nyökytä päätäsi jos sellainen onnistuu. Iiihhhh-hahhhaaaahhh!

Selvisi siis sekin, mistä sinun vuohisvaivasi johtui. Voi herran pieksut sentään! Tuntuu uskomattomalta tuo kirjoittamasi, olkoonkin että tiedän jenkeissäkin vielä paikoin käytettävän samaa menetelmää.

Ja aika cliffhangerin viritit tuohon loppuun vielä. Ellei paremmin tietäisi, voisi kuvitella että olet seurannut erinäisiä televisiosarjoja! Muille palstalaisille tiedoksi, että kyllä minä nyökänneeksi tulin.

Lauri

Aika erikoinen keksintö pitää hevosta vankina sitomalla sen jalat toisiinsa.

Susia vastaan se ei olisi voinut tehdä mitään.

Voi kauhea! En tiedä haluanko lukea jatkoa tuohon kertomukseesi, Amadeus. Mutta minä en yhtään ihmettele jos sinulla oli kokemasi jälkeen vaikeaa luottaa tuttuihinkaan ihmisiin!

Ymmärrän, että lapset voivat tehdä typeriä juttuja, mutta niiden aikuisten olisi pitänyt tietää, kuinka hevosen kanssa voi menetellä ja kuinka ei. Heidän ehdottomasti olisi pitänyt puuttua tilanteeseen. -Isa

Onko Isabelin äidin talli lähellä, jolloin voisi olla yhteistäkin ratsastusta?

Onko Amadeuksen omistaja jotenkin paremmin estänyt karkailut nyt. Sehän ei tiedä mitään hevosensa motiiveista. Luuli vissiin, että se kaipasi vaan kotiin. Tokko uskaltaa ainakaan enää kauemmas viedä hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko Isabelin äidin talli lähellä, jolloin voisi olla yhteistäkin ratsastusta?

Onko Amadeuksen omistaja jotenkin paremmin estänyt karkailut nyt. Sehän ei tiedä mitään hevosensa motiiveista. Luuli vissiin, että se kaipasi vaan kotiin. Tokko uskaltaa ainakaan enää kauemmas viedä hoidettavaksi.

Äiti on ollut nyt joka päivä Kallea katsomassa ja ratsasti sillä ensimmäistä kertaa eilen. Hän halusi ensin rauhassa selvittää millainen Kalle on ennen kuin nousee sen selkään. Mutta kuulemma myyjä oli oikeassa sen suhteen eli kiltistä ja rauhallisesta hevosesta on kysymys. Äiti onkin nyt sitten onnensa kukkuloilla saatuaan ikioman ratsun. Harmi kyllä, talli on yli 20 kilometrin päässä Amadeuksen kotipaikasta, joten yhteisiä retkiä meillä ei tule olemaan, ellei äiti joskus tule minun kanssani Aman luo.

Tänään olin taas Helenan kanssa ratsastamassa. Kävimme ensin lenkittämässä Hassea riimussa, mutta saatoimme tehdä senkin ratsain, kun Helena kuljetti Hassea Pacon selästä. Palautettuamme Hassen tarhaan jatkoimme sitten pidemmälle. Kerroin Helenalle äidistä ja Kallesta ja hän sanoi olevansa kiinnostunut näkemään orin joskus. Minäkään en ole kiireitteni takia vielä käynyt sitä katsomassa, mutta sovimme, että menemme joku kerta yhdessä sitten kun äidillekin sopii.

Olin tänään taas innostunut kokeilemaan laukkaa. Helena kertoi tietävänsä erään paikan, jossa olisi turvallista nelistää ja vaikka minä sanoin haluavani mennä vain rauhallista laukkaa, hän innostui ja sai minutkin suostuteltua lähtemään. Paikka oli vanha yksityinen ravirata, ja vaikka sinne oli melko monta kilometriä, olin kuitenkin iloinen että lähdimme. Rata on itse asiassa se sama, jolla Katri kävi muutamia kertoja juoksuttamassa Amaa vapaana. Ama nyökkäsi minulle selvästi kun kysyin siltä asiaa Helenan ollessa kauempana. En tiedä, mitä se radan nähdessään ajatteli, mutta ainakaan emme tänään voineet sitä itsekseen päästää juoksemaan. Helena kertoi, että rata on hänen äitinsä vanhempien mailla, mutta he luopuivat ravihevosien pitämisestä noin viisitoista vuotta sitten. Hän kertoi lapsena käyneensä radalla usein mummolassa ollessaan ja pääsi vaarinsa ja enonsa mukana myös kärryjen kyytiin kun ravureita treenattiin. Sitä kautta hän myös tutustui hevosiin ja aloitti oman hevosharrastuksensa. Alku oli kuitenkin epäonninen. Kun hän oli ehtinyt käydä vasta muutamalla alkeistunnilla, hän oli mummolassa yrittänyt silittää yhtä ravihevosista laitumen aidan yli. Hevonen sattui olemaan tilalle hiljattain hankittu oikukas tamma ja se puri Helenaa etu- ja keskisormeen niin, että molemmista murtui luu. Vamma parani kyllä, mutta pitkään aikaan hän ei halunnut olla hevosten kanssa missään lähemmissä tekemisissä. Vasta melkein neljän vuoden kuluttua onnettomuudesta hän palasi ratsastuksen pariin. -Isa

Radalla oli aivan mahtavaa, enkä muista ratsastuksen koskaan tuntuneen niin upealta! Helena laukkasi Pacon kanssa rataa ympäri täyttä vauhtia ja uskaltauduin minäkin Aman kanssa melkoiseen kiitoon. Suorilla harjoittelin laukasta raviin siirtymistä ja sen jälkeen taas laukannostoa, koska tunnen edelleen olevani epävarma askellajien vaihdoksissa. Ama kyllä toimi tarkalleen apujeni mukaan. En edes ole varma, teinkö kaiken siltikään aivan oikein, koska Ama selvästi huomasi mitä halusin harjoitella ja luultavasti se paikkasi minun virheitäni. Joka tapauksessa vauhti oli kovinta mitä olen koskaan hevosen selässä kokenut ja nautin laukkaamisesta aivan valtavasti. Koska hevoset eivät kovin usein pääse laukkaamaan kykyjensä rajoilla, Helena halusi lopuksi vielä nelistää Amallakin. Minä olin hengästyneen Pacon kanssa katsomossa, kun Helena otti Amadeuksen alleen ja antoi sen näyttää, mihin pystyy. Meno oli kuin laukkakisoissa kun Helena kannatteli itseään jalkojensa varassa irti satulasta. Sellaisessa kyyryasennossa hän sanoi ratsastajan häiritsevän hevosta mahdollisimman vähän, jolloin vauhtikin on nopeimmillaan. Viisi kierrosta Ama laukkasi ja sen jälkeen Helena pysäytti sen viereemme. Sen hengitys oli nopeaa ja kiihkeää kun se sieraimet laajenneina palautui suorituksestaan. Sen pähkinänruskeassa rinnassa näkyi hajallaan suusta lentänyttä vaahtoa. Pacollakin oli, mutta sen lähes valkoisesta karvasta ne erottuivat huonommin.

Hevosten palauduttua lähdimme takaisin tallin suuntaan. Pidimme vauhdin kohtalaisena, mutta emme enää laukanneet, jotta Ama ja Paco eivät hikoaisi uudelleen. Päästyämme perille Helena huomasi olevansa melkein myöhässä jostakin sovitusta ajasta ja minä tarjouduin tekemään hevosten huollon. Helena tarkasti hevoset ja kehotti minua pyyhkimään ensin sienellä vaahtopärskeet, sitten harjaamaan molemmat kauttaaltaan ja puhdistamaan kaviot. Hän ilmoitti sitten menevänsä sisälle kysymään, voisiko Katri tehdä varusteiden huollon, mutta tarjouduin tekemään senkin, kun olen äidin kanssa monesti puhdistanut satulan ja suitset ja tiedän miten se tehdään. Helena kiitti minua ja lähti. Ajattelin saavani hetken aikaa Amadeuksen kanssa kahdestaan, mutta melkein heti Helenan lähdön jälkeen Patrik tuli talliin ja jäi juttelemaan kanssani siksi aikaa kunnes olin saanut toimeni tehtyä. Kului yli tunti saada hevoset puhtaiksi ja vietyä ne tarhaan sekä pyyhkiä nahkaiset varusteet satulasaippualla ja asettaa ne kuivumaan. Hiestä kostuneet satulahuovat vein Patrikin kanssa sisälle ja annoin Katrille pestäväksi. Sen jälkeen olinkin aika rätti ja halusin vain päästä nopeasti kotiin lepäämään. Ratsastus on aika kuntoa vaativa laji vaikka muutakin joskus väitetään! Ja kun on muutaman tunnin samalla ulkona, muuta kuntoilua ei kyllä tarvitakaan! -Isa

Olipa hauskaa taas lukea!

Iso työ näyttää olevan pelkästään lenkin jälkeen huoltaa 2 hevosta. Yli tunti meni siis. Ei ole tainnut tyyliin torpparilla aikoinaan olla ollut noin pitkää aikaa, mitä hevosen hyvä hoito vaatii.

Etkö voisi kysyä äidiltäsi, että siirtäisi Kallen siihen talliin, jossa Amadeus oli aiemmin. Sinnehän rakennettiin oreille oma suuri tallirakennus. Sitten voisitte yhdessäkin ratsastella joskus.

Kätevää, että se entinen ravirata on Helenan suvulla, niin sinne on lupa mennä jatkossakin. Vaikka sitä kouluratsastusta kokeilisi siellä.