Kertokaa pelottavimpia tilanteita joita teille on sattunnut!

Mulla ja miehen exällä ei ole koskaan olleet välit mitkään lämpimät. Ensimmäisellä kerralla kun tavattiin, tarjosin kättä että "Hei, olen Pirkko." Nainen ei katsonut päinkään, olin kuin ilmaa. Seuraavalla kerralla kun tavattiin, se tuli mulle vähän ikävänä yllätyksenä.

Miehellä ja exällään on siis kaksi yhteistä lasta, yhteishuoltajuus ja vuoroviikkosysteemi, lapset asuvat isällään eli meillä. Koska mulla sattui sillä hetkellä olemaan taloutemme ainoa toimiva auto ja isännällä moottoripyörä, sovittiin, että haetaan lapset äidiltään niin, että mä tulen autolla naisen parkkikselle ja mies tulee moottoripyörällä töistä, hakee lapset, nakkaa mun autoon ne ja mennään kotiin. Alusta asti on ollut selvää, että mulla ei ole mitään asiaa tuonne itse lastenvaihtotilanteeseen, joten nytkin jäin autoon odottamaan.

Näin kun lapset kirmasivat naisen kerrostalon nurkan takaa autoani kohti. Nousin autosta päästääkseni lapset sisään (kolmeovinen hatchback, eli mun oli pakko nousta että saadaan penkki pois tieltä.) Sekuntia myöhemmin nainen tulee isännän seurassa myös näkyville, ja huutaa että "Pysy sä ämmä siellä autossa!" Ok, ajattelin että nyt on parempi luikkia autoon ja teeskennellä etten ole paikalla. Nainen ja mies tulivat autolleni ja nainen laittoi lasten reput takaluukkuun. Koitin olla ihan hiljaa ja paeta ruumiistani, mutta siinä kohtaa kun nainen otti hattuhyllystäni kiinni paiskatakseen takaluukun kiinni, mun oli sanottava tiukkaan sävyyn seuraavat sanat: "Älä riko mun autoa!"

Nainen sai siitä jonkun järjettömän kimmokkeen. "Ai SUN autoa?!" hän huusi tuolla ihmeellisellä painotuksella (jota en ymmärtänyt, sillä olinhan maksanut autosta joka ikisen pennin omasta pussistani), ja käveli kohti oveani. Hän riuhtaisi autoni oven auki niin, että se osui viereiseen autoon. Tässä kohtaa mulla katkeaa filmi, koska pelkäsin kuolevani. En tiedä mitä tapahtui todella, mutta mies keskeytti tilanteen kun nainen alkoi repiä minua fyysisesti.

Olen ajanut lapset kyydissä (jälkiviisaana voin sanoa että siinä mielentilassa ei olisi pitänyt rattiin lähteä), mutta muistikuvat alkaa palautua vasta siitä, kun ollaan perillä ja mulla alkaa puskemaan aggressiot päälle. Muistan kuinka isompi muksu kysyi multa, että "Miksei äiti tykkää susta?" ja olen tosissaan miettinyt mitä vastaan, kun vastausta ei ole mullakaan. Kävin nakkaamassa nurkan takana pari kiveä asvalttiin päästääkseni höyryjä, koitin tehdä sen niin ettei lapset näe kuinka vihainen olen heidän äitinsä vuoksi.

Pelkäsin tämän jälkeen aivan valtavasti, sain paniikkikohtauksia kun naisesta piti edes puhua. Homma on nyt omalta osaltani hoidossa, ja alan tervehtyä.

Joskus vähän yli kymmenvuotiaana tallityttönä yksi toinen ( päästään pimeä ) tallityttö päätti rupea kokeilemaan puunpuremisrautaa ( niitä rautaisia hevosen kaulassa pidettäviä juttuja joilla estetään hevosen "imppaaminen" ) minuun. En tajua mikä typerä leikki se oli ja miten edes suostuin siihen, mutta muistan että rauta laitettiin kaulalleni ja ruvettiin vetämään. Jossain vaiheessa rupesin viittoilemaan että poikki, taju oli lähteä ja "leikkiä" vaan jatkettiin. Ajattelin että nyt kuolen, se tunne oli kamala :( jotenkin sain riuhdottua itseni tilanteesta irti... Siihen loppui tyhmät pelleilyt ja muistan olleeni ihan raivona tälle kuristajalle joka nauroi vaan. En tiedä tajusiko kukaan ympärilläolijoista tilanteen vakavuutta.

olin laivalla kavereiden kanssa aika tarkalleen 10v sitten... Muistan että Thaimaan tsunami oli ollut juuri ja laivalla ei paljoa juhlijoita näkynyt. Kaverini lähtivät jo puoliltaöin nukkumaan ja itse jäin puolityhjään yökerhoon vielä yhdelle oluelle. Kun sitten lähdin yksin hyttiini minua lähti seuraamaan joku musta mies.. Aloin kiristämään askelta ( hyttikäytävä oli tyhjä, ketään ei näkynyt missään ), tyyppi hokee "where are you from" jne. Olin juuri hyttimme ovella kun tyyppi käy suoraan haaruksiin ja rintoihin käsiksi ja hokee " i think I love you" . Sain työnnettyä tyypin pois ja avattua kiireessä hyrin oven. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, sinne se tyypi jäi huutelemaan jotain törkeyksiä käytävään :( onneksi olin jo oman hyttini kohdalla, en edes halua tietää mitä olisi käynyt jos tyyppi olisi päässyt kimppuuni aiemmin.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 09:00"]

muutama vuosi sitten lähdin ajamaan pitkää matkaa ensimmäistä kertaa ( olin sitä ennen saanut juuri 4kk sitten ajokortin). Pitkään olin körötellyt pikkuiselle autollani rekan perässä. Hyvä tilaisuus ohittaa rekka. Lähdin ohittamaan ja samalla tuli outo tunne ja ihan kuin joku olisi minulle sanonut, että mene takasin, älä ohita. Menin takaisin rekan taakse ja samassa rekka ajoi peuraa päin. Sain auton juuri ja juuri pysähtymään niin etten olisi ollut rekan perään ajanut. Ahdistaa edelleenkin se tapahtuma. Jollen olisi kuollut peurakolarissa, niin viimeistään sitten kun se rekka olisi tullut päälle. Anteeksi sekava teksti.

[/quote]

Miten niin sä olisit kuollut peurakolarissa? Jos sä ehdit palata takaisin rekan taakse, niin sä olisit ihan yhtä hyvin ehtinyt ohittaa sen rekan ja se rekka olisi ajanut peuran päälle siellä sun takana. Eikä se rekka sun päälle olisi tullut, kun sullahan oli selvästi suurempi nopeus, jos kerran olit ohittamaan lähtenyt. Suurempi riski jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä se, että olisit törmännyt sen rekan perään...
[/quote]

Mun auto ei todellakaan ollut mikään ralliauto. Vanha, pieni ja kiihty huonosti. Moottoritielle ei aina uskaltanu lähteä ajamaan kun kiihdytyskaista ehti loppua kesken ja mittarissa 60km/h talla pohjassa :D mut hei hienoa että kerrot sen nyt!
Tuo on ollut ainoa tilanne liikenteessä. Nykyään pikkusen tehokkaampi auto, en jää enään tiedän täydellisten ihmisten jalkoihin ;)
Ja aikaisemmalle kommentoijalle. Hammaskeiju se oli ;)
-se auto tyttö-

olin ehkä 17v, ujo & arka teini. olin menossa kylään kaverille, kun kovaääninen ja agressiivisen oloinen mustalaisnainen pysäytti minut ala-ovella. kyseli kuka olen, onko tupakkaa, onko rahaa? piti samalla olkapäästäni kiinni ja yritti tarttua pikkureppuuni ( siis niitä 90-luvun käsilaukku-korvikkeita).  tilanne laukesi, kun pääni päällä aukesi ikkuna & kaveri huusi nimeäni. nainen päästi irti, juoksin kauhuissani rappukäytävään. ja arvatkaa, pelottiko lähteä kotiin kun kaveri ei edes suostunut saattaman minua pyörälleni!

tuon jälkeen aloin pelätä ja inhota mustalaisia..

nosto

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 18:41"]

varhaisteininä, olin ehkä 11-12v pyöräilin usein ystäväni ( joka oli pari vuotta vanhempi minua) kanssa leirintäalueelle muutaman kilometrin päähän. no, ystäväni tutustui eräällä reissulla sitten meitä vähän vanhempaan, ehkä parikymppiseen somalikundiin, pummi tältä tupakkaa ja lopulta lähdimme tämän tyypin mökkiin "kahville". istuin olohuoneessa ja ystäväni sekä mies menivät  toiseen huoneeseen, suljetun oven taa. kuuntelin kauhuissani, miten ystäväni ensin nauroi, sitten huusi "stop! lopeta! älä!" jne. juoksin kauhuissani ulos & pyöräilin kotiin, olisi pitänyt hakea apua mutta olin vielä lapsi..  :(

myöhemmin näin ystävälläni fritsuja, oli muuttunut iloisesta & nauravasta tytöstä hiljaiseksi ja äkäiseksi. emme ikinä puhuneet tapauksesta, osa minusta ajattelee kuitenkin yhä että ystäväni tavallaan "kerjäsi" tapahtunutta. isotissinen (ja ikäistään vanhemman oloinen!) blondi flirttailee & vieläpä lähtee mukaan mökkiin " päiväkahville", tuskinpa se mies ajatteli että me kolme oikeasti istumme siellä mukit käsissä pöydän ääressä !

[/quote]

Vaikka jätit kaverisi raiskattavaksi, sinua ei pidä syyttää koska olit vasta lapsi? Mutta ystäväsi olisi pitänyt ymmärtää paremmin, koska oli ikäistään vanhemman näköinen ja isotissinen? Vittu mitä paskaa. Jos olette vieläkin tekemisissä, pyydä häneltä anteeksi mitä oot aikoinaan tehnyt.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 18:41"]

varhaisteininä, olin ehkä 11-12v pyöräilin usein ystäväni ( joka oli pari vuotta vanhempi minua) kanssa leirintäalueelle muutaman kilometrin päähän. no, ystäväni tutustui eräällä reissulla sitten meitä vähän vanhempaan, ehkä parikymppiseen somalikundiin, pummi tältä tupakkaa ja lopulta lähdimme tämän tyypin mökkiin "kahville". istuin olohuoneessa ja ystäväni sekä mies menivät  toiseen huoneeseen, suljetun oven taa. kuuntelin kauhuissani, miten ystäväni ensin nauroi, sitten huusi "stop! lopeta! älä!" jne. juoksin kauhuissani ulos & pyöräilin kotiin, olisi pitänyt hakea apua mutta olin vielä lapsi..  :(

myöhemmin näin ystävälläni fritsuja, oli muuttunut iloisesta & nauravasta tytöstä hiljaiseksi ja äkäiseksi. emme ikinä puhuneet tapauksesta, osa minusta ajattelee kuitenkin yhä että ystäväni tavallaan "kerjäsi" tapahtunutta. isotissinen (ja ikäistään vanhemman oloinen!) blondi flirttailee & vieläpä lähtee mukaan mökkiin " päiväkahville", tuskinpa se mies ajatteli että me kolme oikeasti istumme siellä mukit käsissä pöydän ääressä !

[/quote]

Olet oksettava. Vai vielä kerjäsi....

Olin alle parikymppisenä tyttönä uuden poikaystäväni kanssa kahdestaan hänen vanhempiensa mökillä viikonloppua viettämässä. Oli syksy, illat alkoivat viiletä, ja oli tosi romanttista "leikkiä kotia" takkatulen loimussa ja laitella ruokia. Poikaystäväni oli terassilla tupakalla kun lankapuhelin tuvassa soi. Viittilöin ikkunan läpi hänelle että tule vastaamaan, mutta hän viittilöi takaisin että vastaa sinä. Menin sitten kummissani vastaamaan että "Virtasilla", poikaystäväni sukunimen mukaan. Langan päässä oli pitkään hiljaista ja sitten kuului käheä, keski-ikäinen naisääni joka kuiskaili "Tiina.... Tiiina..." Nimeni on Tiina. Ääni ei ollut tuttu. Kysyin että kuka siellä, mitä asiaa, mutta toisessa päässä oli ihan hiljaista, hengitystä vain. Pyysin poikaystäväni kuuntelemaan, ja hänkin yritti saada naista puhumaan, turhaan.

Kummastelimme tätä arvoitusta pitkään. Olimme seurustelleet ehkä kuukauden verran, eikä meitä oltu vielä esitelty toistemme suvuissa laajemmin. Tämä Virtasten perheen mökin lankapuhelinliittymä oli edelleen edellisen omistajan nimissä. Eli numerotiedustelusta ei olisi osattu yhdistää Virtasia ja tätä numeroa. Eikä kenenkään olisi pitänyt osata yhdistää minua ja Virtasia. Hämmentää edelleen, että kuka huohottava akka tietää soittavansa minulle toisten mökille?

Sinä viikonloppuna jänskätti jatkuvasti että soikohan puhelin uudestaan, muttei soinut eikä mysteeri ole vieläkään selvinnyt.

Huu pelottavaa

kertokaaa lisääää :)

Kauheita juttuja täällä tapahtunut ihmisille! Itsekin kokenut pari kertaa tuon hirveen fiiliksen, kun joku lähtee seuraamaan jostain.. Hyi olkoon.

Viime kesänä olin lähtenyt itsekseni mökille vuorokaudeksi tapaamaan mökkikunnan tuttuja ja nautiskelemaan saunomisesta ym. Menin suhteellisen aikaisin nukkumaan ja heräsin vähän myöhemmin siihen, kun pihasta kuuluu ääniä. Alkuun mietin että mökkinaapurit siellä hääräävät, kun tiesin heidän olevan paikalla ja pihat ovat suhteellisen lähekkäin. No, sitten mökin ulko-ovi avautui ja menin kirjaimellisesti ihan kauhusta kankeaksi. En oikeasti keksinyt mitä olisi pitänyt tehdä, joten paniikissa vaan teeskentelin yhä nukkuvani. Tyyppi lähti kävelemään ovelta mua kohti oman puhelimensa valossa ja huhuili. Olin oikeasti niin paniikissa ja sydän pamppaili, mietin vaan että ei helvetti en pysty tekemään yhtään mitään. Pian hiippailija laittoi valon päälle mutten nähnyt alkuun mitään kun pilkkopimeästä laittoi kirkkaan yövalon palamaan suoraan päin. Oli sitten toinen mökkinaapuri!!!

Oltiin nähty aiemmin päivällä kaupassa ja hän oli olettanut että myös veljeni olisi mukana mökillä kuten yleensä, heillä on tapana viettää tuolla paljon aikaa yhdessä. Tullut tätä huhuilemaan sinne mökkiin, meillä on sielläpäin molemmin puolin ihan yleisenä tapana että voidaan tulla toisten mökkeihin käymään ilman mitään muodollisuuksia. Sai kyllä kuulla kunniansa, sanoin että saatana et tuu pimeeseen mökkiin noin epäilyttävästi hiippailemaan, että ens kerralla ovelta huhuilet oman nimesi kanssa etten saa sydänkohtausta. :D Olin kyllä niiin helpottunut. Samalla on jälkikäteen kyllä jäänyt mieleen se, että miten ihan kirjaimellisesti kankeana olin kauhusta. En vaan olisi kyennyt tekemään yhtään mitään. Että mitäs sitten kun ei olekaan mikään kiva naapuri tulossa iltasella moikkailemaan..

Oltiin varmaan n. 12 vuotiaita kaverini kanssa kun oltiin kävelemässä läheiseltä kioskilta tuon kaverini luo. Huomattiin sitten kesken matkan, että yksi henkilöauto meidän takana hidasti vauhtiaan niin, että mateli meidän kävelyvauhtimme perässä. Pian auto ajoi ihan meidän viereen ja siinä kuskin paikalla istui mies ja avonaisesta ikkunasta vaan tuijotti meitä. Alkoi pelottaa totta kai ja pian tulikin käännös sivutielle. Auto kääntyi mukana ja jatkoi meidän perässä. Lähdettiin juoksemaan niin kovaa kun pystyttiin toiselle sivutielle ja mentiin yhteen puskaan piiloon. Auto kääntyi samaiselle tielle ja pysähtyi hetkeksi, sitten kuultiin kun pakitti pois ja lähti normaalisti ajamaan takaisin päätietä kohti. Ai perkele että tärisin.. Hetki kyykittiin puskassa ja juostiin sitten loppumatka vielä kotiin, pyysin äitiä autolla hakemaan mut sieltä vaikka kävelymatka olisi ollut varmaan joku viitisen minuuttia.

Ylös

Näitä juttuja lukiessa on tullut mieleen, että silloisen "kaverin" isoveli (n. 19-20 v) kehuskeli tekevänsä usein niin, että baarista lähtiessä lupaa heittää jonkun "misun" kotiin. Mutta ajaakin jonnekin syrjäiselle tielle ja vaatii seksiä.

Silloin teininä suljin asian ahdistuneena pois mielestä, pelostakin. Nuo miespuoliset "kaverit" tuskin puuttuivat asiaan mitenkään, olihan kysymyksessä yhden heistä isoveli.

Nyt aikuisena olen miettinyt, että jos voisin tavoittaa jonkun näistä tytöistä, voisinko jotenkin auttaa tunnistamisessa. Asia taitaa kuitenkin olla vanhentunut. Olin itse silloin alaikäinen ja vaikka ymmärsin asian kauheaksi ja vääräksi, en ymmärtänyt, että tästä voisi ilmoittaa jonnekin. Olinhan tavallaan saanut tietooni tunnustuksen. Ehkä se olisi täyttänyt rikoksen merkit, jos humalainen nuori tyttö on ajettu jonnekin metsän siimekseen ja poispääsyn ehtona on suostuminen seksiin. Silloin ei ollut kännyköitäkään, joilla jostain metsästä voisi hälyttää apua. Moni on varmaan suostunut jo ihan pelosta siellä pimeässä.

Ihan suomalaisesta jannusta oli kysymys. Itse asiassa suomenruotsalaisesta. Ja Helsingistä.

olin noin 19-vuotias & poistuin kaverin kanssa baarista, kun viereen kurvasi auto josta nimeäni huudeltiin. se oli eräs tuttu tyttö poikaystävänsä kanssa, lupasivat heittää kotiin. no kyydissä sitten selvisi että kuski oli kännissä ja autokin varastettu !! minä olin kaikista selvin & ainoa joka pelkäsi.. kuski käyttäytyi agressiivisesti & höpisi jonnekin Helsinkiin ajamisesta (olimme ihan toisella puolella suomea). huusin että päästä pois & lopulta iski jarrut pohjaan liikennevaloissa äristen että " mee vittuun siitä". juu, kiitos mielelläni poistun kyydistä. auto lähti tuhatta & sataa liikkeelle, minä olin sydän syrjälläni ystävieni puolesta.

onneksi olivat kaikki päässeet ehjinä kotiin!

Up

Yhtenä aamuna heräsin siihen kun isäni marssi huoneessani olevalle komerolle, nappasi jonkin pitkulaisen kassin ja lähti ulos autolla kaahaten äkkiä pois. Äiti juoksi huoneeseeni ja kysyi mitä isä otti kaapista ja vastasin että semmoisen kassin. Äiti huusi kauhuissaan että siinä on isän haulikko, ei jumalauta se aikoo tappaa ittensä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Äiti soitti kaikki sisarukseni läpi ja isän veljet ja käski etsiä isää. No joku oli sitten löytänyt isän veljensä haudalta ja taivutellut palaamaan kotiin. Hän palasi kotiin, mutta jäi kuistin alle eikä suostunut tulemaan sisälle. Äiti huusi ettei halua mennä katsomaan kun isä ampuu itsensä tai olisi vaikka hirttänyt itsensä sinne. Halusin mennä tarkistamaan että isä on kunnossa, mutta äiti ei päästänyt. En muista enää oliko se siskoni mies vai kuka, mutta joku tuli paikalle ja puhui isäni kanssa ja vei tämän rauhoittumaan muualle pariksi päiväksi. Silloin olen pelännyt eniten. Isä voi hyvin nykyisin tai ei ainakaan näytä pahaa oloaan. Äidille on normaalia reagoida huutamalla ja kärjistämällä asiaa, mutta siinä tilanteessa se oli ihan liikaa ja taisin karjaista äidille että nyt lopetat.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 12:07"]Mulla näitä olis nyt useampiki pelottava tilanne, mut kerrotaan nyt vaikka se kaikista todellisin.
Menin kevättalvella 2009 silloisen poikaystäväni luokse yöksi. Vietimme iltaa useamman tunnin teevetä katsellen ja pelejä pelaten. Kaikki oli hyvin ja ilta sujunut rattoisasti kunnes minua alkoi yhtäkkiä aivan valtavasti suututtaa. Siis tuli sellainen hillitön paha olo ja riidanhakuisuus kuin salamana kirkkaalta taivaalta. Siinä sitten aikani vängättyä tämän mielialan kanssa en enää halunnut jäädä hänen luokseen yöksi, tahdoin kotiin. Poikaystävänikin pahoitti mielensä, ja ihan syystä, koska ei sen paremmin kuin minäkään ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Hän päätti lähteä saattamaan minua kotiin vanhempieni luokse ja sain jotenkin siinä matkan aikana rauhotuttua ja sovittua, että hänkin jää sinne yöksi.
No, tulimme vanhempieni keskustassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, jossa tiesin äitini ja 4-vuotiaan pikkusiskoni olevan. Isä oli työmatkoilla. Kello oli jo reippaasti yli puolen yön ja siksi hieman säikähdinkin, kun näin äitini seisovan keitiössä. Siinä hän nojaili lavuaaria vasten tajunnan rajamailla ja sanoi voivansa huonosti. Tiputin kaikki tavarat lattialle ja kiirehdin hänen luokseen. Hän pyysi minua viemään hänet takaisin sänkyyn ja otinkin hänet kunnon talutusotteeseen. Pikkusiskoni huoneesta kuului lapsen ääntä, joten tiesin hänen heränneen johonkin. Käskin poikaystäväni sinne tätä rauhoittelemaan. Lähdin äitiä raahaamaan makuuhuoneeseen, joka sijaitsee toisella puolen asuntoa, kun hän rojahti ihan totaalisesti. Jotenkin siinä tilanteessa ei tajunnut heti reagoida aivan oikein, ja esimerkiksi jättää häntä niille sijoilleen ja auttaa siinä, vaan minun pitäisi saada hänet sinne makuuhuoneeseen koska äiti niin pyysi.
No siinä minä sitten raahasin kaikilla voimillani raskasrakenteista äitiäni makuuhuonetta kohden vaikka itse olin tuolloin vielä aikamoinen vinkuheinä. Sain pitkällisen ponnistelun jälkeen hänet sängyn laidalle istumaan, josta hän rojahtikin saman tien aivan veltoksi ja liikkumattomaksi sängylle. Hän itki hysteerisesti ja sanoi, ettei mikään liiku. Ei saanut siis mitään raajoja liikuteltua. Soitin asianmukaiset hätäpuhelut sun muut ensiavut ja jäimme apua odottamaan. Ne oli varmaan pisimmät minuutit mitä olen vähään aikaan kokenut. Äiti siinä jätti jäähyväiset, sanoi rakastavansa ja muisti kertoa, että hyviä tyttöjä ollaan. Halusi vielä, että hommaan isän puhelimen päähän ja siinä vieressä sitten pitelin puhelinta hänen korvallaan ja kuuntelin kuinka isälle neuvoja antoi, miten jatkaa ilman häntä.
En itkenyt, enkä hätääntynyt vaan toimin rationaalisesti. En näyttänyt pelkoa, vaikka olin sisältä aivan kauhuissani. Ensihoito tuli paikalle ja väistyin sivuun. Pikkusisko istui olohuoneessa poikakaverin sylissä muumeja katsellen aivan kuin ei mitään. Poikakaverini oli siis onnistunut tehtävässään, luojan kiitos. Äiti vietiin sairaalaan ja kyseessä oli ollut jokin aivoperäinen toimintahäiriö ja sitä seurannut halvaus. Hän toipui nopean avunsaannin takia täysin ennalleen.
Näin jälkeenpäin kaikki tuntuu omituiselta. Se selittämätön halu mennä kotiin. Onneksi kuuntelin itseäni ja lähdin. Tämä oli minun tilanteeni, jolloin pelkäsin eniten. Menettämisenpelkoa, sitä se kai oli äitini kohdalla. Sehän on ihan kauhea vaje elää ilman sitä. Tai sellaista rakkautta..
[/quote]

tää oli paras!

up

Miten voikin olla että suurin osa näistä ahdistelijoista on tummaihoisia sekä maahanmuttajia? Pitäiskö asialle tehdä jotain?