Kertokaa pelottavimpia tilanteita joita teille on sattunnut!

Ei vitsi, tosi masentavaa lukea näitä ahdisteluyrityksiä. En ole tajunnutkaan, kuinka yleisiä ne ovat lasten ja naisten elämässä.. Nyt on jo 2014 vuosi ja silti naisena saa pelätä kävelyä kaduilla, hissiin joutumista tuntemattoman kanssa jne. :(

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 00:14"]

Tämä on inhottava mutta valaiseva ketju naisten elämästä. Järkyttävää.

[/quote]

Totta.

Olen tähän ketjuun jo yhden jutun kirjoittanut (vaanivasta eläimestä), mutta onhan näitä ahdistelujuttuja sattunut kohdalle paljon myös. Lapsena tullut nähtyä monta itsensäpaljastajaa ja runkkaria, pyydelty mukaan ties mitä sarjakuvia katselemaan, tarjottu kolikoita jos tulisin juttelemaan, napattu kiinni kerrostalopihalla (onneksi siihen tuli joka naapurin nainen huutamaan ja hätistämään miehen pois). Teininä ties mitä tyyppejä tullut ahdistelemaan. Aikuisempana monta kertaa seurattu kaupungilla / yöllä kotio mennessä. Tartuttu kiinni, revitty mukaan. Luojan kiitos kaikki on loppunut ennenkuin alkanutkaan, eikä mitään todellisia läheltä piti tilanteita ole sattunut. Täällä kyllä on noita hyytäiseviä tilanteita jaettu useampia.

Täällä jo mainittiin valkoinen pakettiauto -keissi. Muistan tämän itsekin lapsena 80-luvun Lapissa. Vanhemmat varoittelivat, että lehdessä tai uutisissa oli mainittu tällaisista. En muista kuinka häveliäästi vanhempani vastasivat kun kysyin, että mitä se mies tekee, jos sen autoon joutuu. Tuskimpa olisi tyytynyt vaan juttelemaan.

Kerran sitten olimme kotikadun läheisellä jalkapallokentällä potkimassa palloa, ja kun ilta alkoi pimenemään lähdettiin kaverin kanssa kävelemään kotia kohti. Samassa kun meillä tuli puheeksi tämä valkoinen pakettiauto ja mies joka kuulemma satutti lapsia, me nähtiin kun tieltä kentän reunasta kääntyi valkoinen auto meitä kohti. Oltiin jotain 8-vuotiaita pikkukundeja ja mentiin kyllä aikas helvetin kovaa läheisen metsikön läpi. Itku kurkussa juostiin koko matka, vaikka kotiin oli useampi sata metriä.

Jammu-setä jäi joskus näillä main myös kiinni, eli valtakunnan mediassa pyöri siihen aikaan enemmänkin näitä lasten ahdistelijoita. Nykyään ei tarvita pakettiautoja, riittää kun namusedät omistaa tietokoneen ja tietää missä nuoret netissä aikaansa viettää.

Minua syytettiin vuosia sitten turhaan asiasta, jota en ollut tehnyt ja joka liittyi exääni. Tästä syystä olin erään narkomaani-sekopään 'tappolistalla'. Hän järjesti kotiini moottoripyöräjengiläiset, tulivat oven läpi aseiden kanssa keskellä yötä, onneksi olin hereillä (yökukkuja luonteeltani) ja karkasin parvekkeelle, mietin kaksi sekuntia ja hyppäsin kolmannesta kerroksesta jäiseen maahan. Ihme kyllä en katkaissut jalkojani, vaan onnistuin pääsemään autooni ja ajamaan pakoon. Muutin heti toiselle paikkakunnalle ja nyt osoitteeni, puhelinnumeroni jne ovat salaisia enkä voi olla naamakirjassa. Asunnosta lähti kaikki arvotavara sen siliän tien. Ei ole provo, vaan totisinta totta. Silloin tuntui, että olisin jossain leffassa, niin hullua se oli. Välillä pelottaa edelleen, että pääsevät jäljilleni, vaikka olenkin kuullut, että saivat oikean syyllisen kiinni ja tajusivat, ettei mulla ollut asian kanssa mitään tekemistä.. kylmät väreet menevät vieläkin kun mietin kokemustani.

Up

Ylös

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 22:41"][quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:32"]Olin 11-12-vuotias ja tulossa kotiin nuorisotalon kokkikerhosta, kun tuntematon mies alkoi seurata minua. Oli syksyinen, jo pimenevä ilta ja kävelin koko matkan Helsingin Itä-Pasilasta Länsi-Pasilaan, jossa asuimme. Pelkäsin, kun huomasin miehen kulkevan perässäni koko matkan. Jossain vaiheessa kotini lähellä alkoi puhua, kysyi tietä jonnekkin. Onneksi olimme ko kotitaloni edessä ja avasin rapun oven. Juuri ennen kuin sain oven vedettyä kiinni, mies puristi minua takapuolesta. Näin myöhemmin ajatellen siinä olisi voinut käydä vaikka kuinka huonosti.

Kaikista eniten pelkäsin pari vuotta sitten junassa laoseni kanssa, kun samassa vaunussa ollut poika porukka alkoi agressiiviseksi. Huutelivat todella törkeitä juttuja lähellä olleelle nuorelle tytölle, mm. Kuvailivat miten raiskaisivat hänet. Jossain vaiheessa yksi porukasta alkoi ääneen fantasioida 3-vuotiaan tyttäreni raiskaamisesta. Kädet täristen lähetin miehelleni viestin ja kerroin tilanteesta. Ytitin saada vilkkaan ja puheliaan tyttäreni pysymään mahdollisimman huomaamattomana ja olin kiitollinen siitä, että porukka ei ollut huomannut minua, sillä istuin selkä menosuuntaan tyttöäni vastapäätä, eli olin näkösuojassa penkkien takana. Pelkäsin heidän huomaavan että olen huivia käyttävä musliminainen, sillä olin varma että siitähän se riemu vasta olisikin revennyt... porukka siirtyi suunnittelemaan kauempana vaunussa seisovan tummaihoisen miehen hakkaamista ja pelkäsin todella heidän puheitaan. Juna lähestyi meidän asemaamme ja minun oli noustava. He huomasivat minut ja kuten olin arvellutkin, alkoi kamala huuto pommeista ja muusta. Taakseni katsomatta kävelin tyttäreni kanssa sen afrikkalaisen miehen luo, ja sanoin hänelle tuon porukan suunnitelmasta hakata hänet ja neuvoin olemaan varovainen. Jäin lapseni kanssa pois ja poika porukka jatkoi junassa matkaansa. Tärisin vielä pari tuntia tämän jälkeen.
[/quote]

Olit 11-12 vuotias ja sinulla oli 3 vuotias tytär? Nyt valoja päälle! Paska provo. Uskoisin jos tekijänä olisi ollut mamupojat. Sori vaan
[/quote]

Malliesimerkki välttävän luetunymmärryksen ja mamuvastaisuuden korrelaatiosta.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:58"]Tämä nyt ei ole niin pelottava, mutta kun olin lapsi kouluissa ja joka paikassa oli varoitettu vaaleahkosta pakettiautosta, jota ajaa mies joka pyytää lapsia kyytiin. Lähdin ulos kaverini kanssa ja menimme yhdelle kalliolle, joka oli keskellä metsää , leikimme siellä ja ajattelin vielä, että mitä jos Se pakettiauto tulee tänne ,mutta Sitten ajattelin ettei Se pääse sinne. Sitten meni jonkin aikaa ja aloin tuntea, että joku tarkkailee meitä ja katsoin niin ihan oikeasti sinne oli ilmestynyt vaaleapakettiauto . Ja Se oli vielä silleen, että Se näki parhaiten meidät, mutta me emme sen rekisteri kilpiä. Menin shokkiin, kun näin sen ja huusin vain, että vaalea tai valkoinen pakettiauto ja lähdin juoksemaan, kaverini ei ensin uskonut, mutta näki sitten myös ja juoksimme niin lujaa kotipihaani asti. Silloin oli sellainen tunne, ettei tehnyt vähään aikaan yksinliikkua ja säikkyi jokaista valkoistapakettiautoa. Nyt myöhemmin ajateltuna Se saattoi olla joku ihan viaton ihminen.
[/quote]

Oli pakko alapeukuttaa kun kielesi on niin sekavaa.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:58"]Tämä nyt ei ole niin pelottava, mutta kun olin lapsi kouluissa ja joka paikassa oli varoitettu vaaleahkosta pakettiautosta, jota ajaa mies joka pyytää lapsia kyytiin. Lähdin ulos kaverini kanssa ja menimme yhdelle kalliolle, joka oli keskellä metsää , leikimme siellä ja ajattelin vielä, että mitä jos Se pakettiauto tulee tänne ,mutta Sitten ajattelin ettei Se pääse sinne. Sitten meni jonkin aikaa ja aloin tuntea, että joku tarkkailee meitä ja katsoin niin ihan oikeasti sinne oli ilmestynyt vaaleapakettiauto . Ja Se oli vielä silleen, että Se näki parhaiten meidät, mutta me emme sen rekisteri kilpiä. Menin shokkiin, kun näin sen ja huusin vain, että vaalea tai valkoinen pakettiauto ja lähdin juoksemaan, kaverini ei ensin uskonut, mutta näki sitten myös ja juoksimme niin lujaa kotipihaani asti. Silloin oli sellainen tunne, ettei tehnyt vähään aikaan yksinliikkua ja säikkyi jokaista valkoistapakettiautoa. Nyt myöhemmin ajateltuna Se saattoi olla joku ihan viaton ihminen. [/quote] Oli pakko alapeukuttaa kun kielesi on niin sekavaa.

[/quote]

Oli pakko alapeukuttaa kun vaikutat niin aspergerilta.

Kerran junassa mies alkoi juttelemaan kanssani, vaikutti mukavalta ja sinkku kun olin, vaihdettiin numeroita. Tapailtiin, olisin halunnut edetä hitaasti, mies vaikutti jotenkin yli-innokkaalta ja todella läheisyysriippuvaiselta, että mulla alkoi niskakarvat nousta pystyyn. Viestejä tuli koko ajan ja jos en vastannut viestiin puolessa tunnissa, soitti perään. Sitten alkoi tapahtua todella outoja juttuja.

Asuin siis radanvarressa, eli kuljin junalla usein. Kerran illalla olin kotiinpäin menossa, kun torkahdin siinä junassa. Samantien kännykkä piippasi "Hyvää yötä kaunokainen". Tuli todella friikki olo tuosta, mutta ajattelin että täytyi olla vain olla jännä yhteensattuma. Sitten seuraavana iltana tästä seisoin asemalla menossa tapaamaan ystävääni, niin tuli viestiä "Mihis olet matkalla?" Jälleen kerran tuli kylmät väreet, mutta edelleen koitin vakuutella itselleeni että tämä on vain sattumaa.

Sitten illalla kotiuduin, niin kuulin askelia pimeällä tiellä takanani, mutta en nähnyt ketään, kiristin tahtia ja menin kotiini (rivari) ja ovi kiinni ja lukkoon. Hetken aikaa tasasin henkeäni, liikuskelin kotona, ikkunoiden edessä verhot. Sitten keksin, että läväytän valot äkkiä kiinni ja katson näkyykö verhojen takaa ketään. Oven pielessä oli heikko pihavalo,  sisällä pimeää - ja miehen varjo piirtyi verhojen takaa. Oli samanlainen rakenne kuin tällä deitillä. Kiljaisin, ihan tahattomasti ja mies hävisi äkkiä ikkunasta. En siis koskaan nähnyt oliko oikeasti deittini.

Tämän jälkeen jätin miehen nätisti facebookissa selitin että hän on ihana mies, mutta itse en nyt koe voivani seurustella ja muuta bullshittiä. It's not you it's me. Viestejä tuli vielä jonkin aikaa, olin aina mukava, pahoitteleva, mutta etäinen. Tapasin ihanan miehen, jonka kanssa seurustelu lähti vauhdilla käyntiin, käytännössä viikon jälkeen asuin hänen luonaan. Tänä aikana viestejä alkoi tältä deitiltä sadella tavallista enemmän ja sanoin suoraan että nyt seurustelenkin, sori. Viestit loppuivat. No sitten kävikin niin, että 2kk huuman jälkeen tämän uuden miehen kanssa meni poikki. Palasin haavojani nuollen kotiini. Kun olin noin kolmisen päivää asustellut kotona, yksin, niin tämä deitti laittoi viestiä: "Oletko nyt vapaa minulle?" 

Muutin pois. Ei ole miehestä enää kuulunut, onneksi.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 12:07"]

Mulla näitä olis nyt useampiki pelottava tilanne, mut kerrotaan nyt vaikka se kaikista todellisin. Menin kevättalvella 2009 silloisen poikaystäväni luokse yöksi. Vietimme iltaa useamman tunnin teevetä katsellen ja pelejä pelaten. Kaikki oli hyvin ja ilta sujunut rattoisasti kunnes minua alkoi yhtäkkiä aivan valtavasti suututtaa. Siis tuli sellainen hillitön paha olo ja riidanhakuisuus kuin salamana kirkkaalta taivaalta. Siinä sitten aikani vängättyä tämän mielialan kanssa en enää halunnut jäädä hänen luokseen yöksi, tahdoin kotiin. Poikaystävänikin pahoitti mielensä, ja ihan syystä, koska ei sen paremmin kuin minäkään ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Hän päätti lähteä saattamaan minua kotiin vanhempieni luokse ja sain jotenkin siinä matkan aikana rauhotuttua ja sovittua, että hänkin jää sinne yöksi. No, tulimme vanhempieni keskustassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, jossa tiesin äitini ja 4-vuotiaan pikkusiskoni olevan. Isä oli työmatkoilla. Kello oli jo reippaasti yli puolen yön ja siksi hieman säikähdinkin, kun näin äitini seisovan keitiössä. Siinä hän nojaili lavuaaria vasten tajunnan rajamailla ja sanoi voivansa huonosti. Tiputin kaikki tavarat lattialle ja kiirehdin hänen luokseen. Hän pyysi minua viemään hänet takaisin sänkyyn ja otinkin hänet kunnon talutusotteeseen. Pikkusiskoni huoneesta kuului lapsen ääntä, joten tiesin hänen heränneen johonkin. Käskin poikaystäväni sinne tätä rauhoittelemaan. Lähdin äitiä raahaamaan makuuhuoneeseen, joka sijaitsee toisella puolen asuntoa, kun hän rojahti ihan totaalisesti. Jotenkin siinä tilanteessa ei tajunnut heti reagoida aivan oikein, ja esimerkiksi jättää häntä niille sijoilleen ja auttaa siinä, vaan minun pitäisi saada hänet sinne makuuhuoneeseen koska äiti niin pyysi. No siinä minä sitten raahasin kaikilla voimillani raskasrakenteista äitiäni makuuhuonetta kohden vaikka itse olin tuolloin vielä aikamoinen vinkuheinä. Sain pitkällisen ponnistelun jälkeen hänet sängyn laidalle istumaan, josta hän rojahtikin saman tien aivan veltoksi ja liikkumattomaksi sängylle. Hän itki hysteerisesti ja sanoi, ettei mikään liiku. Ei saanut siis mitään raajoja liikuteltua. Soitin asianmukaiset hätäpuhelut sun muut ensiavut ja jäimme apua odottamaan. Ne oli varmaan pisimmät minuutit mitä olen vähään aikaan kokenut. Äiti siinä jätti jäähyväiset, sanoi rakastavansa ja muisti kertoa, että hyviä tyttöjä ollaan. Halusi vielä, että hommaan isän puhelimen päähän ja siinä vieressä sitten pitelin puhelinta hänen korvallaan ja kuuntelin kuinka isälle neuvoja antoi, miten jatkaa ilman häntä. En itkenyt, enkä hätääntynyt vaan toimin rationaalisesti. En näyttänyt pelkoa, vaikka olin sisältä aivan kauhuissani. Ensihoito tuli paikalle ja väistyin sivuun. Pikkusisko istui olohuoneessa poikakaverin sylissä muumeja katsellen aivan kuin ei mitään. Poikakaverini oli siis onnistunut tehtävässään, luojan kiitos. Äiti vietiin sairaalaan ja kyseessä oli ollut jokin aivoperäinen toimintahäiriö ja sitä seurannut halvaus. Hän toipui nopean avunsaannin takia täysin ennalleen. Näin jälkeenpäin kaikki tuntuu omituiselta. Se selittämätön halu mennä kotiin. Onneksi kuuntelin itseäni ja lähdin. Tämä oli minun tilanteeni, jolloin pelkäsin eniten. Menettämisenpelkoa, sitä se kai oli äitini kohdalla. Sehän on ihan kauhea vaje elää ilman sitä. Tai sellaista rakkautta..

[/quote]

Työskentelen halvauspotilaiden kanssa, ja todella monella on käynyt jotain vastaavaa. Nuorin lapsi joka lähti keskellä yötä selittämättömän olon takia äitinsä luo (jolla oli juuri revennyt suoni ja verta vuoti lukinkalvoon -> täys halvaus) oli vain kahdeksan vuotias. Oli kaverin luona yökylässä ja sieltä lähtenyt juosten kotiin.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 01:18"]

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:32"]Olin 11-12-vuotias ja tulossa kotiin nuorisotalon kokkikerhosta, kun tuntematon mies alkoi seurata minua. Oli syksyinen, jo pimenevä ilta ja kävelin koko matkan Helsingin Itä-Pasilasta Länsi-Pasilaan, jossa asuimme. Pelkäsin, kun huomasin miehen kulkevan perässäni koko matkan. Jossain vaiheessa kotini lähellä alkoi puhua, kysyi tietä jonnekkin. Onneksi olimme ko kotitaloni edessä ja avasin rapun oven. Juuri ennen kuin sain oven vedettyä kiinni, mies puristi minua takapuolesta. Näin myöhemmin ajatellen siinä olisi voinut käydä vaikka kuinka huonosti. Kaikista eniten pelkäsin pari vuotta sitten junassa laoseni kanssa, kun samassa vaunussa ollut poika porukka alkoi agressiiviseksi. Huutelivat todella törkeitä juttuja lähellä olleelle nuorelle tytölle, mm. Kuvailivat miten raiskaisivat hänet. Jossain vaiheessa yksi porukasta alkoi ääneen fantasioida 3-vuotiaan tyttäreni raiskaamisesta. Kädet täristen lähetin miehelleni viestin ja kerroin tilanteesta. Ytitin saada vilkkaan ja puheliaan tyttäreni pysymään mahdollisimman huomaamattomana ja olin kiitollinen siitä, että porukka ei ollut huomannut minua, sillä istuin selkä menosuuntaan tyttöäni vastapäätä, eli olin näkösuojassa penkkien takana. Pelkäsin heidän huomaavan että olen huivia käyttävä musliminainen, sillä olin varma että siitähän se riemu vasta olisikin revennyt... porukka siirtyi suunnittelemaan kauempana vaunussa seisovan tummaihoisen miehen hakkaamista ja pelkäsin todella heidän puheitaan. Juna lähestyi meidän asemaamme ja minun oli noustava. He huomasivat minut ja kuten olin arvellutkin, alkoi kamala huuto pommeista ja muusta. Taakseni katsomatta kävelin tyttäreni kanssa sen afrikkalaisen miehen luo, ja sanoin hänelle tuon porukan suunnitelmasta hakata hänet ja neuvoin olemaan varovainen. Jäin lapseni kanssa pois ja poika porukka jatkoi junassa matkaansa. Tärisin vielä pari tuntia tämän jälkeen. [/quote] Miten tuo mies reagoi kun kerroit poikien suunnittelusta? hyvä että kävit sanomassa, osasi olla varuillaan... Osaatko sanoa minkä ikäisiä ne pojat oli? [/quote] Mies kiitti ja kysyi, pitäisikö hänen jäädä junasta. Sanoin että siitä en tiedä, mutta ole varovainen. Poikien ikää en osaa sanoa tarkalleen, mutta veikkaisin että olivat siinä 16-20-vuotiaita.

[/quote]

Olen satavarma, että samat kundit ovat ahdistelleet minua! Muistelin tätä juuri tänä iltana, kun otin talvihuiveja esille. Mulla on äidin neulona sellainen huppuhuivi joka on samanvärinen kuin takkini, ja noi kundit näki mut takaapäin ja varmaankin sitten tulkitsi, että olen musliminainen huivissa. Kun käännyin, niin raivo vain yltyi. Hyi meinaa tulla yrjöt suuhun vieläkin, nyt muistan niin elävästi. Ihan varmasti olisit saanut heidät kimppuusi, jos olsiivat nähneet huivisi, minä juoksin välikköön ja ulos seuraavalla asemalla ja R-kioskille turvaan. Myyjä soitti moneen paikkaan, poliisille HSL:lle konduktööreille, olin raskaana tuolloin ja siksi niin paniikissa. :'(

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 13:54"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 13:15"]

Thaimaassa 26.12.2004, eli tsunamin iskiessä. Olin 26-vuotias, ja lähtenyt ensimmäiselle pidemmälle reissulle avomieheni kanssa. Oltiin oltu Khao Lakissa jo viikko, ja se viikko oltiin hengailtu hotellilla kaukana rannasta pitkälle iltapäivään, kunnes lähdettiin muualle. Tykkään yleensä lähteä aikaisin liikkeelle, ja olin tuosta miehelle vähän nalkuttanut, miten en jaksa istua koko päivää hotellilla.

Tuolloin tapaninpäivänä kuitenkin lähdettiinkin ensimmäistä kertaa liikkeelle heti aamusta. Emme olleet kumpikaan mitään hurjia auringonpalvojia, mutta istuskeltiin nurmikolla lähellä rantaa. Katselin merellä kulkevia pitkähäntäveneitä, ja ihmettelin miten omituisesti ne katosivat horisontista. Samalla alkoi jyrinä. En tiennyt tsunameista silloin vielä oikein mitään, mutta jyrinä ja meri eivät luvanneet hyvää. Sanoin miehelle, että nyt muuten lähetään hotellille. Mies alkoi ottaa kuvia, mutta revin häntä eteenpäin. Olin naama kohti kaupunkia, mies naama kohti rantaa, kun hän huomasi aallon.

Ei me minnekään hotellille tietenkään ehditty, sinne oli yli kilometri matkaa. Mä ehdin räpiköidä itseni rannalla olevan pesulan ovesta sisään, ja rakennus oli onneksi niin korkea, että siellä oli terassi yläkerrassa. Mies löytyi myöhemmin puolen kilometrin päästä. Syytän edelleen itseäni siitä, etten suostunut jäämään sinäkin aamuna hotellille, kuten mies halusi.  

[/quote]

Onko tämä totta? Mies löytyi kuolleena?

[/quote]

Löytyi kuolleena, pahoittelut etten huomannut tarkentaa (oli niin itsestäänselvä mulle). Ja erittäin lämmin kiitos sille, joka sanoi että "mieheni oli tarkoitus kuolla"... Olisi mielenkiintoista jos voisit hieman tarkentaa, mikä tämä tarkoitus oli.

Pu

^

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 23:55"][quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 13:54"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 13:15"]

Thaimaassa 26.12.2004, eli tsunamin iskiessä. Olin 26-vuotias, ja lähtenyt ensimmäiselle pidemmälle reissulle avomieheni kanssa. Oltiin oltu Khao Lakissa jo viikko, ja se viikko oltiin hengailtu hotellilla kaukana rannasta pitkälle iltapäivään, kunnes lähdettiin muualle. Tykkään yleensä lähteä aikaisin liikkeelle, ja olin tuosta miehelle vähän nalkuttanut, miten en jaksa istua koko päivää hotellilla.

Tuolloin tapaninpäivänä kuitenkin lähdettiinkin ensimmäistä kertaa liikkeelle heti aamusta. Emme olleet kumpikaan mitään hurjia auringonpalvojia, mutta istuskeltiin nurmikolla lähellä rantaa. Katselin merellä kulkevia pitkähäntäveneitä, ja ihmettelin miten omituisesti ne katosivat horisontista. Samalla alkoi jyrinä. En tiennyt tsunameista silloin vielä oikein mitään, mutta jyrinä ja meri eivät luvanneet hyvää. Sanoin miehelle, että nyt muuten lähetään hotellille. Mies alkoi ottaa kuvia, mutta revin häntä eteenpäin. Olin naama kohti kaupunkia, mies naama kohti rantaa, kun hän huomasi aallon.

Ei me minnekään hotellille tietenkään ehditty, sinne oli yli kilometri matkaa. Mä ehdin räpiköidä itseni rannalla olevan pesulan ovesta sisään, ja rakennus oli onneksi niin korkea, että siellä oli terassi yläkerrassa. Mies löytyi myöhemmin puolen kilometrin päästä. Syytän edelleen itseäni siitä, etten suostunut jäämään sinäkin aamuna hotellille, kuten mies halusi.  

[/quote]

Onko tämä totta? Mies löytyi kuolleena?

[/quote]

Löytyi kuolleena, pahoittelut etten huomannut tarkentaa (oli niin itsestäänselvä mulle). Ja erittäin lämmin kiitos sille, joka sanoi että "mieheni oli tarkoitus kuolla"... Olisi mielenkiintoista jos voisit hieman tarkentaa, mikä tämä tarkoitus oli.
[/quote]

En ole tuo jolle vastaat. Mutta halusin vain sanoa sinulle lämpimän osanottoni. Miten olet selvinnyt tuosta kaikesta? (Jos saa kysyä). Olen itse ollut avomieheni kanssa Thaimaassa ja myös katsonut YouTubesta videoita tuosta tsunamista. Kyllä sitä vaan on tullut itsekin mietittyä (jossittelua, tiedän), että mitä jos oltaisiin oltu siellä silloin. Miten kamalaa sen on täytynyt olla :(
Hienoa, että sinä selvisit ja vielä kerran osanottoni :'(
Jätä tuon yhden kommentti omaan arvoonsa...

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 11:27"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 22:44"]

olin noin 19-vuotias & poistuin kaverin kanssa baarista, kun viereen kurvasi auto josta nimeäni huudeltiin. se oli eräs tuttu tyttö poikaystävänsä kanssa, lupasivat heittää kotiin. no kyydissä sitten selvisi että kuski oli kännissä ja autokin varastettu !! minä olin kaikista selvin & ainoa joka pelkäsi.. kuski käyttäytyi agressiivisesti & höpisi jonnekin Helsinkiin ajamisesta (olimme ihan toisella puolella suomea). huusin että päästä pois & lopulta iski jarrut pohjaan liikennevaloissa äristen että " mee vittuun siitä". juu, kiitos mielelläni poistun kyydistä. auto lähti tuhatta & sataa liikkeelle, minä olin sydän syrjälläni ystävieni puolesta.

onneksi olivat kaikki päässeet ehjinä kotiin!

[/quote]

Kai heti autosta ulos päästyäsi soitit poliisille humalaisesta kuskista ja varastetusta autosta?

[/quote]

miten, kun muistin vain että auto oli sininen tai musta (tai ehkä tummanharmaa) mutta ei hajuakaan merkistä tai mihin suuntaan lähti! tapahtui siis 1996, jolloin ei ollut kännyköitä.. kävelin jättöpaikasta noinkilometrin kotiin, olin peloissani & vähän kännissä

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 16:35"]

Siskoni hullu ex-mies tuli vanhempieni pihaan aseen kanssa. Olin 4 lapsen kanssa sisällä. Mies luuli siskoni olevan sisällä, ja hän huuteli pihalla ja kiersi taloa. Kun näin hänen lähestyvän taloa, käskin kaikki lapset sisempään huoneeseen, juoksin lukitsemaan oven ja sitten juoksin lasten kanssa sängyn alle piiloon. Olimme hipihiljaa ja lapsetkin tajusivat tilanteen vakavuuden. Soitin poliisin paikalle mutta heillä kesti varmaan 15 minuuttia. Mies karkasi metsään ja poliisi lähti perään. Häntä ei saatu kiinni mutta hän on kyllä poliisin tuttu, joten sai lähestymiskiellon. Olen siskolleni ikuisesti katkera siitä, että hän toi tällaisen hullun perheeseemme ja vaaransi minut, pikkusiskoni ja siskonlapsenim

[/quote]

Se oli varmaan tosi ihqu, miehekäs, yllättävä ja kiihottava mies, jonka kanssa siskosi tunsi heti syvän yhteyden. Ei ollenkaan mikään tylsä ja kiltti pertti perusinsinööri. 

Lapsuudenkotini sijaitsi "keskellä ei mitään", vanha suuri puutalo. Olin joku 15v., kun jäin yksin kotiin, kun vanhemmat lähtivät jonnekin. Katselin myöhään tv:tä, kunnes näin, että auto ajaa pihaan. Ajattelin, että porukat tulee kotiin. Saksanpaimenkoirammekaan ei reagoinut oikein asiaan. Yhtäkkiä kuulin, kun alakerran takaovi aukesi ja sitten koira otti jalat alle ja haukkuen raivoisasti juoksi sinne (kukaan perheenjäsen ei kulje takaovesta varsinkaan myöhään). Juoksin itse kauhusta kankeana koiran perään ja näin, kun 2 isoa miestä juoksi etupihalle autoon. Onneksi oli koira kotona. Jollain murtoasialla kai olivat. Soitin vanhemmille ja poliisille.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 22:55"]Niin ja toinen, ei sattunut minulle mutta ystävälleni. Palasi baari-illan jälkeen taksilla kotiin, taksi jätti n. 10 metrin päähän kerrostalon ulko-ovesta. Ystäväni sitten käveli viimeiset metrit ovelle, avasi oven avaimillaan ja lähti kävelemään kohti hissiä. Ei kauas ehtinyt kun ulko-ovella alkoi joku rynkyttää. Kääntyi katsomaan ja joku hyvin sekavan oloinen mies puukko kädessään hakkasi ovea. Soitti sitten poliisit paikalle ja on siitä lähtien pyytänyt taksia/kyytiä odottamaan, että pääsee kerrostaloon sisälle saakka.
[/quote]porissa?