Sydäntä särkee kun lapsi jätettiin taas ulkopuolelle

Tämä on pienen paikan ongelma. Lapsi on siihen syytön. Mun luokkakavereita oli tällainen 5 tytön porukka. Olivat ala-asteella samalla luokalla ja he viihtyivät viidesteen.

Nyt tyttäresi ei mahdu ryhmään.

Koska olet syyllinen asunispaikkakuntaan, miksi mietit tota naapurin heppatallia.

Tee jotain, äläkä mieti !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku "fiksu" täällä väittää että yksinäisyys poistetaan kasvatuksella. Minun esikoisella hirveästi kavereita, tuntuu että vähän liikaakin ja kaksi vuotta nuoremmalla veljellään ei yhtään kaveria. Samalla tavalla kasvatettu.

Todennäköisesti nuorempi on mennyt vanhemman siivellä ja hänen ongelmiaan vuorovaikutuksessa ei ole korjattu eikä rohkaistua samoin kuin isoveljeä.

Eipä voi taas muuta kuin 🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti kyse voi olla henkilökemiasta.

Nyt kun muistelen, niin ala-asteella jo tytöt jättivät ulkopuolelle muutaman luokan tytön. Osaan oli selkeä selitys. Kaksi heistä haisi aina ihan hirveän pahalle ja toinen oli lisäksi hyvin hyvin ylipainoinen. Mutta sitten oli muutama tavallinen tyttö. Toinen oli erittäin fiksu ja sai aina pelkkiä kymppejä. Jostain syystä hänestä ei kauheasti pidetty. Toinen oli hiukan muita huonompi koulussa ja sosiaalitukien varassa elävästä perheestä. Hän vain oli jotenkin erikoinen ja hiukan tyhmä. Ei kukaan hänen kanssaan halunnut olla.

Tuntuu nyt kauhealta, mutta silloin lapsena asiaa ei juuri noteerannut. Tytöt olivat välillä mukana välituntipeleissä, mutta koskaan heitä ei pyydetty mukaan. Kotona voi olla hankala huomata, että lapsessa on "jotain" erikoista luonteessaan, jonka vuoksi hän on hankala muiden mielestä muuten homogeenisessä porukassa.

Meidän luokalla oli näitä.

Yksi joutui aina ottamaan pikkuveljen mukaan joka paikkaan.

Muistan mun äiti soitti tälle äidille ja sanoi pikkuveli on nyt taakkana. Toinen äiti oli huutanut puhelimeen ei isosiskolla vaan voi olla hauskaa. Kotona oli vauvoja, lapsia syntyi koko kouluajan lisää ja lisää.

Yhden äiti osti kaikki kirppikseltä. Heidän koti oli täynnä, siis TÄYNNÄ ! Eteinen täynnä kaappeja, autotalli täynnä laatikoita. Äidillä hamstraustauti ja tällä tytöllä oli aina aivan kauheat vaatteet päällä, esim keltaiset saappaat, verkkarit, esiliinaa ja hartiahuivi.

Kehui aina nämä on Nokian saappaat ja Vuokon esiliina jne.

Yksi myös haisi. Opettaja laittoi aina liikuntatunnin jälkeen suoihkuun.

Syitä on monia, miksi jää vaille ystävää.

Tää hamstraajan tyttö ei saanut kutsuja synttäreille, kun oli tuonut jollekin suklaata, joka oli monta vuotta vanhaa ja jonkun käytetyn vaatteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku "fiksu" täällä väittää että yksinäisyys poistetaan kasvatuksella. Minun esikoisella hirveästi kavereita, tuntuu että vähän liikaakin ja kaksi vuotta nuoremmalla veljellään ei yhtään kaveria. Samalla tavalla kasvatettu.

Todennäköisesti nuorempi on mennyt vanhemman siivellä ja hänen ongelmiaan vuorovaikutuksessa ei ole korjattu eikä rohkaistua samoin kuin isoveljeä.

Eipä voi taas muuta kuin 🤣🤣

Kyseisen veljesparin vanhemmat voi ihan itse miettiä, miten ovat kasvattaneet ja tukeneet nuorempaa veljestä HÄNEN persoonallisuutensa huomioiden. Ilmeisesti ei ole kopio isoveljestä.

Pitäiskö ihan tosissaan yrittää keskutella suoraan näiden nuorten kanssa? ALkaa olla jo siinä iässä, että varmaan tajuaa pointin kun keskustelee. Asian  voi kääntää. Kysyä miltä mahtaisi itsestä tunuta, jos jätetään yksin? Sanoittaa sen, että toinen ihminen tulee surulliseksi ja suorastaan kärsii tämmöisestä ulkopuolle jättämisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku "fiksu" täällä väittää että yksinäisyys poistetaan kasvatuksella. Minun esikoisella hirveästi kavereita, tuntuu että vähän liikaakin ja kaksi vuotta nuoremmalla veljellään ei yhtään kaveria. Samalla tavalla kasvatettu.

Todennäköisesti nuorempi on mennyt vanhemman siivellä ja hänen ongelmiaan vuorovaikutuksessa ei ole korjattu eikä rohkaistua samoin kuin isoveljeä.

Eipä voi taas muuta kuin 🤣🤣

Kyseisen veljesparin vanhemmat voi ihan itse miettiä, miten ovat kasvattaneet ja tukeneet nuorempaa veljestä HÄNEN persoonallisuutensa huomioiden. Ilmeisesti ei ole kopio isoveljestä.

Ongelma nimenomaan lienee tuossa " on kasvatettu samalla tavalla" kun laosillakin on erilaiset persoonallisuuden ja toinen olisi tarvinnut toisenlaista tukea ja ohjausta.

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö ihan tosissaan yrittää keskutella suoraan näiden nuorten kanssa? ALkaa olla jo siinä iässä, että varmaan tajuaa pointin kun keskustelee. Asian  voi kääntää. Kysyä miltä mahtaisi itsestä tunuta, jos jätetään yksin? Sanoittaa sen, että toinen ihminen tulee surulliseksi ja suorastaan kärsii tämmöisestä ulkopuolle jättämisestä. 

Miksi tuota kaveriporukan kiinnostaisi? Ovat tehneet selväksi että ovat ystäviä keskenään, ei APN tyttären kanssa. Keitä muita voidaan yrittää syyllistää ottamaan hänet ystäväkseen? Koulussa pitää tunneilla tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta vapaa-ajalla kukin saa valita ystävänsä.

Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Ei pyrkiydy tuon nelikon seuraan, eivät ole edes ystäviä hänelle, ainoastaan huonoa seuraa. Mitään hän ei menetä tuossa.

Ei ole pakko olla ekstrovertti ja sosiaalinen. On aivan ok olla oman lemmikin kanssa ja harrastaa itsenäisesti yksilölajeja. Oikeita kavereita löytyy ajan kanssa ja odottamattomissa tilanteissa. Jatkaa vain elämäänsä ja on avoin uusille tuttavuuksille. 

Eikö näissä yksinäisten kouluissa ole tutor-oppilaita, joiden tehtävänä on myös katsoa, että esim välitunneilla kaikki pääsee mukaan porukoihin?

En keksi muuta tähän kuin että yrittää haalia nyt uusia harrastuksia missä voisi tavata uusia ihmisiä.

Vaihtoehtoisesti jotakin kansalaisopiston kursseja nuorille tai vastaavaa?

Kurjaa on, ei tuossa porukassa kannata pyöriä. Toki inhottavaa on viettää koulupäivät yksin  :(  Mutta jos tyttäresi jättäytyisi pois tuosta porukasta koulussakin, joku luokan ystävällinen tyttö saattaisi hoksata tilanteen ja pyytäisi tytön kanssaan tai johonkin muuhun porukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hiljainen ja vetäytyvä ja muut sosiaalisempia, niin helposti jää sivuun. Järjestääkö hän itse mitään synttäreitä, pyytää aktiisesti muita mukaan, tarjoutuu itsekin mukaan suunnittelemaan? Vai odottelee hiljaisena, josko joku pyytäis häntäkin?

Jää varmasti helposti syrjään, ehkä nykyisin vähän jo pelkääkin mitä sanoa tai kysyä. Pari viikkoa sitten oli ehdottanut että lähtisivät porukalla yhteen tapahtumaan. Kukaan ei ollut innostunut. Lopuksi selvis että muu porukka olikin mennyt neljästään, mutta ilmeisesti mun tyttöä ei haluttu mukaan.

Olkoot tytöt keskenään. Tässä minun tarinaani: olin peruskoulussa kiusattu, mutta minulla oli kavereitakin. Yläasteella oli 3 porukkaa, joista saatoin valita seurani, mutta nämä porukat eivät tulleet keskenään juttuun. Peruskoulun jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle, sain kavereita eikä minua enää näkyvästi kiusattu, mutta jätettiin kyllä vapaa-ajalla ulkopuolelle. Olin muille se viimeinen vaihtoehto. Sen jälkeen muutin jälleen, ja nuoret naiset klikkiytyivät: jokaisella oli se te toinen, jonka kanssa oltiin kahdestaan. Niin minullakin. 19-vuotiaana muutin jälleen, ja jäinkin sillä paikkakunnalla täysin yksin. Yritin kaikkeni, mutta nyt olin joka porukassa kolmas pyörä. Kelpasin aina silloin kaveriksi, kun joku oli pois koulusta. Yhden saman ikäisen kanssa olin usein, ja kun halusin juhlia synttäreitäni ja kutsuin mm. hänet, hän antoi jonkun oudon tekosyyn omasta poikaystävästään. Synttäriviikonloppu tuli (juhlin kahdestaan entisen koulukaverini kanssa) ja maanantaina kaikki muut koululuokasta hehkutti miten hauska viikonloppu oli! Muut olivat siis juhlineet keskenään. En enää puhunut kenellekään loppuopintojen aikana, ellei ollut pakko kouluaikana. Kaiken vapaa-ajan olin yksin. Tyttärenäsi haistattaisin mielessäni kaikille ja alkaisin nauttia elämästä yksin. Ja se on mahtavaa: ei tarvitse viihdyttää ketään muuta kuin itseään. Olen muutenkin introvertti ja nykyään melkein ärsyttää lähteä johonkin, mutta koska sitä tapahtuu niin harvoin, niin jaksan lähteä. Tsempit tyttärellesi: muut tytöt eivät ole hänen arvoisiaan, ja hän voi löytää kavereita muualtakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hiljainen ja vetäytyvä ja muut sosiaalisempia, niin helposti jää sivuun. Järjestääkö hän itse mitään synttäreitä, pyytää aktiisesti muita mukaan, tarjoutuu itsekin mukaan suunnittelemaan? Vai odottelee hiljaisena, josko joku pyytäis häntäkin?

Jää varmasti helposti syrjään, ehkä nykyisin vähän jo pelkääkin mitä sanoa tai kysyä. Pari viikkoa sitten oli ehdottanut että lähtisivät porukalla yhteen tapahtumaan. Kukaan ei ollut innostunut. Lopuksi selvis että muu porukka olikin mennyt neljästään, mutta ilmeisesti mun tyttöä ei haluttu mukaan.

Olkoot tytöt keskenään. Tässä minun tarinaani: olin peruskoulussa kiusattu, mutta minulla oli kavereitakin. Yläasteella oli 3 porukkaa, joista saatoin valita seurani, mutta nämä porukat eivät tulleet keskenään juttuun. Peruskoulun jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle, sain kavereita eikä minua enää näkyvästi kiusattu, mutta jätettiin kyllä vapaa-ajalla ulkopuolelle. Olin muille se viimeinen vaihtoehto. Sen jälkeen muutin jälleen, ja nuoret naiset klikkiytyivät: jokaisella oli se te toinen, jonka kanssa oltiin kahdestaan. Niin minullakin. 19-vuotiaana muutin jälleen, ja jäinkin sillä paikkakunnalla täysin yksin. Yritin kaikkeni, mutta nyt olin joka porukassa kolmas pyörä. Kelpasin aina silloin kaveriksi, kun joku oli pois koulusta. Yhden saman ikäisen kanssa olin usein, ja kun halusin juhlia synttäreitäni ja kutsuin mm. hänet, hän antoi jonkun oudon tekosyyn omasta poikaystävästään. Synttäriviikonloppu tuli (juhlin kahdestaan entisen koulukaverini kanssa) ja maanantaina kaikki muut koululuokasta hehkutti miten hauska viikonloppu oli! Muut olivat siis juhlineet keskenään. En enää puhunut kenellekään loppuopintojen aikana, ellei ollut pakko kouluaikana. Kaiken vapaa-ajan olin yksin. Tyttärenäsi haistattaisin mielessäni kaikille ja alkaisin nauttia elämästä yksin. Ja se on mahtavaa: ei tarvitse viihdyttää ketään muuta kuin itseään. Olen muutenkin introvertti ja nykyään melkein ärsyttää lähteä johonkin, mutta koska sitä tapahtuu niin harvoin, niin jaksan lähteä. Tsempit tyttärellesi: muut tytöt eivät ole hänen arvoisiaan, ja hän voi löytää kavereita muualtakin.

Oudot kuvitelmat ystävyydestä jos kuvitellaan, että ystävän pitää 19-v olla kahdestaan juuri sinun kanssa. Ainakin omilla nuorilla ei ole sitä ns. Bestistä vaan kaveriporukka, jonka kanssa hengataan eri kokoonpanoilla miten kukakin pääsee ja haluaa osallistua.

Outoa on myös olettaa, että juuri niiden luokkakavereiden pitäisi ystävystyä. Useimmilla ihmisillä on elämää ja harrastuksia myös koulun ja opiskelun ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hiljainen ja vetäytyvä ja muut sosiaalisempia, niin helposti jää sivuun. Järjestääkö hän itse mitään synttäreitä, pyytää aktiisesti muita mukaan, tarjoutuu itsekin mukaan suunnittelemaan? Vai odottelee hiljaisena, josko joku pyytäis häntäkin?

Jää varmasti helposti syrjään, ehkä nykyisin vähän jo pelkääkin mitä sanoa tai kysyä. Pari viikkoa sitten oli ehdottanut että lähtisivät porukalla yhteen tapahtumaan. Kukaan ei ollut innostunut. Lopuksi selvis että muu porukka olikin mennyt neljästään, mutta ilmeisesti mun tyttöä ei haluttu mukaan.

Olkoot tytöt keskenään. Tässä minun tarinaani: olin peruskoulussa kiusattu, mutta minulla oli kavereitakin. Yläasteella oli 3 porukkaa, joista saatoin valita seurani, mutta nämä porukat eivät tulleet keskenään juttuun. Peruskoulun jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle, sain kavereita eikä minua enää näkyvästi kiusattu, mutta jätettiin kyllä vapaa-ajalla ulkopuolelle. Olin muille se viimeinen vaihtoehto. Sen jälkeen muutin jälleen, ja nuoret naiset klikkiytyivät: jokaisella oli se te toinen, jonka kanssa oltiin kahdestaan. Niin minullakin. 19-vuotiaana muutin jälleen, ja jäinkin sillä paikkakunnalla täysin yksin. Yritin kaikkeni, mutta nyt olin joka porukassa kolmas pyörä. Kelpasin aina silloin kaveriksi, kun joku oli pois koulusta. Yhden saman ikäisen kanssa olin usein, ja kun halusin juhlia synttäreitäni ja kutsuin mm. hänet, hän antoi jonkun oudon tekosyyn omasta poikaystävästään. Synttäriviikonloppu tuli (juhlin kahdestaan entisen koulukaverini kanssa) ja maanantaina kaikki muut koululuokasta hehkutti miten hauska viikonloppu oli! Muut olivat siis juhlineet keskenään. En enää puhunut kenellekään loppuopintojen aikana, ellei ollut pakko kouluaikana. Kaiken vapaa-ajan olin yksin. Tyttärenäsi haistattaisin mielessäni kaikille ja alkaisin nauttia elämästä yksin. Ja se on mahtavaa: ei tarvitse viihdyttää ketään muuta kuin itseään. Olen muutenkin introvertti ja nykyään melkein ärsyttää lähteä johonkin, mutta koska sitä tapahtuu niin harvoin, niin jaksan lähteä. Tsempit tyttärellesi: muut tytöt eivät ole hänen arvoisiaan, ja hän voi löytää kavereita muualtakin.

Vaikutat tosi rasittavalta, juuri sinun pitää olla se ykkönen eikä muilla saa olla muita ystäviä kuin sinut. Ei ihme, ettei kukaan jaksa.

Fiksu olisi iloinen porukalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.

Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.

Yksinäisyys siis ratkaistu: oikea kasvatus ja harrastukset. Ei kun...

Vanhemman tehtävä on lapsensa sosiaalistaa niin, että tämä pärjää muiden ihmisten kanssa. Jokainen yksinäisen vanhempi voi miettiä sitä omaa elämäänsä. Kuuluuko perheen arkeen kanssakäymistä, ystävien ja sukulaisten kanssa?Käykö teillä vieraita? Osallistutaanko paikalliseen toimintaan? Kutsutaankin lasten kavereita kylään? Harrastetaanko? Millaiset verkostot lapselle on rakennettu jo ennen kouluikää? Millaiset vuorovaikutustaidot itsellä on? Miten kehittää lapsen vuorovaikutustaitoja? Miten tukea lasta ja kehittää hänelle vahva itsetunto?

Yleensä en dissauksista kysele, mutta kenendestaan saakka? teidän dissaajien mielestä pitäisi olla se, joka opettaa lapselle sosiaaliset taidot mikäli se ei ole teidän mielestä koti ja ne kanssakäymisen mallit, mitä sieltä lapset saa ihan lapsuudestaan lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.

Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.

Yksinäisyys siis ratkaistu: oikea kasvatus ja harrastukset. Ei kun...

Vanhemman tehtävä on lapsensa sosiaalistaa niin, että tämä pärjää muiden ihmisten kanssa. Jokainen yksinäisen vanhempi voi miettiä sitä omaa elämäänsä. Kuuluuko perheen arkeen kanssakäymistä, ystävien ja sukulaisten kanssa?Käykö teillä vieraita? Osallistutaanko paikalliseen toimintaan? Kutsutaankin lasten kavereita kylään? Harrastetaanko? Millaiset verkostot lapselle on rakennettu jo ennen kouluikää? Millaiset vuorovaikutustaidot itsellä on? Miten kehittää lapsen vuorovaikutustaitoja? Miten tukea lasta ja kehittää hänelle vahva itsetunto?

Yleensä en dissauksista kysele, mutta kenen teidän dissaajien mielestä pitäisi olla se, joka opettaa lapselle sosiaaliset taidot mikäli se ei ole teidän mielestä koti ja ne kanssakäymisen mallit, mitä sieltä lapset saa ihan lapsuudestaan lähtien.korjattu ylimääräiset häröt pois

Mielenkiintoista miten nopeaa ketjusta katoaa ihan asiallisia, mutta jollekin ilmeisen epämieluisia kirjoituksia.

Itse olen porukan rämäpää ja mykät jää ulkopuolelle tai maksaa mun ostokset, että näin.

Sanon ensin että kiusaaminen on aina väärin, koska tästä tulee varmaan sanomista, mutta minusta se, että viettää vapaa-aikaansa sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa viihtyy ei ole kiusaamista.

Mä ajattelisin että tuo soitetaan niiden toisten vanhemmille ja pakotetaan ne leikkimään Pirkon kanssa-ajat olisivat jääneet ysärille. Tuo ei saa muita lapsia ystävystymään sinun lapsesi kanssa. Se saa ne lapset ,jotka ovat aikaisemmin hyväksyneet lapsesi neutraalisti, vihaamaan lastasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lähtisi hakemaan ystävää koulun ja ryhmän ulkopuolelta? Noi tyttöporukat on tavalla tai toisella aina jotenkin pielessä.

Asutaan pienellä paikkakunnalla, ihan hirveesti ei oo muuta vaihtoehtoa kun samat tyypit on joka paikassa. Oon miettinyt, että naapurikunnassa olis yksi ratsastuskoulu johon voisin viedä, jos sieltä löytyis kavereita…

Tuo kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Vaikka pyörii kaveriporukassa niin tuskin he sen kummemmin häntä tulevaisuudessakaan ottavat mukaan. Ympäristönvaihdos tekee varmasti hyvää. Hoitohevosen kun pyytää vielä itselleen, niin pääsee varmasti porukkaan mukaan.

Parempi vaikka yksin kuin tuommoisen porukan kanssa!