Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sydäntä särkee kun lapsi jätettiin taas ulkopuolelle
03.09.2021 |
Miten auttaisin? 14 v tyttöä ei kukaan huoli kaverikseen. Hengailee 5 hengen porukassa kyllä koulussa, kertoo että muut suunnittelevat mitä tekevät neljästään mutta mun tyttöä eivät halua mukaan. Esimerkiksi koko viikon tyttöni kuunnellut vierestä kuinka juhlivat yhden synttäreitä, mutta tyttöni ei kuulunut näihin suunnitelmiin. Tyttöni on vähän hiljainen ja nykyisin vetäytyy vain kuoreensa. Sanoo että on kaikille se viimeinen vaihtoehto, miettii miksi ei kelpaa kaveriksi kennellekään… Harrastuksia on, mutta enemmän yksilölajeissa. Purkaa oloaan musiikkiin ja lemmikin kanssa oleiluun.
Kommentit (116)
Niin, ap? Eli voitko kertoa mistäpäin Suomea asutte? Jos täältä idästä niin voisin yrittää auttaa tutustumaan vapaa-ajan kaveruuden merkeissä? Oma tyttöni 14 v ja on kokenut yksinäisyyttä vuosikausia alakoulussa. Nyt yläkoulussa onneksi tilanne korjaantui. Hiljaisempi, vetäytyvänpi hyväksyttiin porukkaan. Ja tyttöporukasta löytyi heti seiskalla läheinen ystävä jonka kanssa ovat tekemisissä paljon vapaa-ajalla.
Tahdon yrittää auttaa, sillä tiedän tuon vanhemman suunnattoman tuskan ja keinojen vähäisyyden!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäkää löytää tytölle harrastuksia, joissa tapaa ihmisiä muualta kuin oman asuinpaikan liepeiltä tai koulusta. Kouluyhteisössä on se ongelma, että jos siellä jää vanhan kaveriporukan ulkopuolelle, tulee väkisin leimatuksi vähän oudoksi; kun noi ei tota huoli kaveriksi, niin jotain vikaa siinä täytyy olla.
Vaikka tuntuisikin siltä, että on koulussa ulkopuolinen, niin voi lohduttautua sillä, ettei siellä enää tarvitse käydä kuin pari vuotta, sitten voi hakeutua muualle opiskelemaan. Tyttö löytää kyllä vielä monia uusia kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Yksinäisyys siis ratkaistu: oikea kasvatus ja harrastukset. Ei kun...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Ei niillä taidoilla ole mitään merkitystä jos muut syrjii. Sille on vaikea tehdä mitään. Mua ei voinut yläasteella muut tytöt sietää vaikka olin oma aloitteinen ja kyselin usein kylään tuloa tai muuta.
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.
No itse olen eri mieltä mutta olenkin temperamentiltani erilainen kuin suomalaiset yleensä. Tutustun nopeasti enkä ole hitaasti lämpenevä. Olen ehkä jopa vähän räjähtelevä temperamentiltani. Tämä lähinnä pointtina liittyen siihen kun vain ujojen ajatellaan olevan ilman kavereita. Minulle on moni ihan sanonut että vaikutan rohkealta ja hyvin sosiaaliselta. Se että muut syrjii ei ole syrjityn syy.
Monet tytöt saavat ystäviä fanitus kulttuurista. Jos ei muutakaan harrastusta ole. Oman lapsen kouluaikana oli robinerejä. , ellioteerejä bencharmerseja. Jotkut harrastaa mangaa tai cosplaytä. Jokin yhteisöllinen harrastus voisi auttaa ystävien löytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Ei niillä taidoilla ole mitään merkitystä jos muut syrjii. Sille on vaikea tehdä mitään. Mua ei voinut yläasteella muut tytöt sietää vaikka olin oma aloitteinen ja kyselin usein kylään tuloa tai muuta.
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.
No itse olen eri mieltä mutta olenkin temperamentiltani erilainen kuin suomalaiset yleensä. Tutustun nopeasti enkä ole hitaasti lämpenevä. Olen ehkä jopa vähän räjähtelevä temperamentiltani. Tämä lähinnä pointtina liittyen siihen kun vain ujojen ajatellaan olevan ilman kavereita. Minulle on moni ihan sanonut että vaikutan rohkealta ja hyvin sosiaaliselta. Se että muut syrjii ei ole syrjityn syy.
Tuossa tapauksessa en yhtään ihmettele, että muut hylkii päälle käyvän aktiivista . Jos on hyvät vuorovaikutustaidot, ymmärtää miten kannattaa toisia lähestyä. Täällä ei räjähtävää ja päälle käyvää temperamenttia osata arvostaa vaan vierastetaan ja pelätään.
Vierailija kirjoitti:
Niin, ap? Eli voitko kertoa mistäpäin Suomea asutte? Jos täältä idästä niin voisin yrittää auttaa tutustumaan vapaa-ajan kaveruuden merkeissä? Oma tyttöni 14 v ja on kokenut yksinäisyyttä vuosikausia alakoulussa. Nyt yläkoulussa onneksi tilanne korjaantui. Hiljaisempi, vetäytyvänpi hyväksyttiin porukkaan. Ja tyttöporukasta löytyi heti seiskalla läheinen ystävä jonka kanssa ovat tekemisissä paljon vapaa-ajalla.
Tahdon yrittää auttaa, sillä tiedän tuon vanhemman suunnattoman tuskan ja keinojen vähäisyyden!
Asutaan valitettavasti toisella puolen suomea teistä katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku "fiksu" täällä väittää että yksinäisyys poistetaan kasvatuksella. Minun esikoisella hirveästi kavereita, tuntuu että vähän liikaakin ja kaksi vuotta nuoremmalla veljellään ei yhtään kaveria. Samalla tavalla kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Yksinäisyys siis ratkaistu: oikea kasvatus ja harrastukset. Ei kun...
Vanhemman tehtävä on lapsensa sosiaalistaa niin, että tämä pärjää muiden ihmisten kanssa. Jokainen yksinäisen vanhempi voi miettiä sitä omaa elämäänsä. Kuuluuko perheen arkeen kanssakäymistä, ystävien ja sukulaisten kanssa?Käykö teillä vieraita? Osallistutaanko paikalliseen toimintaan? Kutsutaankin lasten kavereita kylään? Harrastetaanko? Millaiset verkostot lapselle on rakennettu jo ennen kouluikää? Millaiset vuorovaikutustaidot itsellä on? Miten kehittää lapsen vuorovaikutustaitoja? Miten tukea lasta ja kehittää hänelle vahva itsetunto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyttä ei voi myöskään pakottaa. Jos on hissukka joka ei koskaan sano mitään niin se on hankalaa seurassa.
Ei kukaan halua että asioistaan tietää kamu joka itse ei anna mitään itsestään
Takerruin tuohon "ei anna mitään itsestään".
Missä ja milloin on alettu ihmisiltä muka vastia, että kaikkien pitää olla puheliaita?
Mitä se itsestään antaminen tarkoittaa käytännössä? Millaisista lähteistä tällaisia oppeja haetaan? Kuka opettaa ajattelemaan noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Ei niillä taidoilla ole mitään merkitystä jos muut syrjii. Sille on vaikea tehdä mitään. Mua ei voinut yläasteella muut tytöt sietää vaikka olin oma aloitteinen ja kyselin usein kylään tuloa tai muuta.
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.
No johan on kumma, jos hiljaisuus ja passiivisuus ei ole hyviä vuorovaikutustaitoja eikä aktiivisuus ja oma-aloitteisuuskaan, niin mikä sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyttä ei voi myöskään pakottaa. Jos on hissukka joka ei koskaan sano mitään niin se on hankalaa seurassa.
Ei kukaan halua että asioistaan tietää kamu joka itse ei anna mitään itsestään
Takerruin tuohon "ei anna mitään itsestään".
Missä ja milloin on alettu ihmisiltä muka vastia, että kaikkien pitää olla puheliaita?
Mitä se itsestään antaminen tarkoittaa käytännössä? Millaisista lähteistä tällaisia oppeja haetaan? Kuka opettaa ajattelemaan noin?
Luulen edellisen tarkoittavan sitä, että ihminen ei anna itsestään mitään, niin hän ei anna ilmi mitä mieltä asioista on. Tällöin sitä yhteistä kosketuspintaa ei löydy muiden kanssa. Ystävyys lähtee siitä, että on jotain yhteistä, jonka vuoksi yhteys muodostuu. Kaikista ei tule ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Ei niillä taidoilla ole mitään merkitystä jos muut syrjii. Sille on vaikea tehdä mitään. Mua ei voinut yläasteella muut tytöt sietää vaikka olin oma aloitteinen ja kyselin usein kylään tuloa tai muuta.
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.
No johan on kumma, jos hiljaisuus ja passiivisuus ei ole hyviä vuorovaikutustaitoja eikä aktiivisuus ja oma-aloitteisuuskaan, niin mikä sitten on?
Se, että ymmärtää miten erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa toimitaan.
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/ihmissuhteet-ja-vuorovaikut…
https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/vuorovaikutustaido…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poika oli koko yläasteen yksin. Seisoi yksin kaikki välitunnit lk 7-9. Edes opet ei käyny jotain sanaa sanomassa. Nekin katto vaan vierestä. Tai siis katsoivat ohi. Nyt lukiossa ei enää mitään kontaktia kehenkään. Ei ole edes luokan whatsapp-ryhmässä. Totaalisen eristäytyny.
Surullista, mutta vanhemman tehtävä on kasvatuksessa annettaa lapselle vuorovaikutustaidot ja mahdollistettava harrastukset, joissa opitaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saadaan kavereita ja kuulutaan porukkaan. Toivottavasti poikasi ei kymmenen vuoden päästä kirjoittele av-palstalle, että miksei tytöt puhu peruskoulussa "kilteille" pojille.
Ei niillä taidoilla ole mitään merkitystä jos muut syrjii. Sille on vaikea tehdä mitään. Mua ei voinut yläasteella muut tytöt sietää vaikka olin oma aloitteinen ja kyselin usein kylään tuloa tai muuta.
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.
No johan on kumma, jos hiljaisuus ja passiivisuus ei ole hyviä vuorovaikutustaitoja eikä aktiivisuus ja oma-aloitteisuuskaan, niin mikä sitten on?
Empatia eli kyky ymmärtää toisten ihmisten mielialoja ja toimia ne huomioiden. Nepsyille tämä on erityisen haastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, tiedän niin sun tuskan. Mulla on kolme vuotta vanhempi lapsi kuin sulla, ja samaa surua täällä käyn läpi. On sydäntäsärkevää katsoa, miten teini on innoissaan kun ovat lähdössä kavereitten kanssa ajelemaan. Käy suihkussa, vaihtaa vaatteet ja käy odottamaan... ja odottaa... ja odottaa... kunnes kaverit ilmoittaa, että "auto on jo täynnä, et mahdu mukaan". :( Ja näin käy ihan liian usein. Todella surullista ja sydäntä särkevää, enkä mä oikein voi asialle yhtään mitään :((
Ihan oikeasti, ette kai kannusta lapsianne olemaan mukana tällaisissa porukoissa jotka ghostailevat säännöllisesti ja jättävät tahallisesti ulkopuolelle? Noita valtapelejä ei tarvitse kenenkään katsoa ja kavereita voi löytää muualta, vaikka toiselta luokalta tai harrastuksista jos ei muuten. Tuollaisesta ulkopuolelle jättämisestä seuraa todella pitkäkestoiset jäljet persoonaan ja itsetuntoon, ikimaailmassa ei kannata loruilla tekosyitä kavereiden puolesta vaan kannustaa lasta katkaisemaan välit ja tutustumaan muihin ihmisiin. Siinä loksahtaa näillä poisjättäjilläkin leuka maahan kun yhtäkkiä ei voikkaan purkaa kontrollintarvettaan siihen häntäheikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Tyttärelläsi on lemmikki. Onko mahdollista sen kanssa harrastaa?
Tiedän tuon tunteen. Olin samanlainen kuin tyttäresi, tosin minulla ei ollut lemmikkiä. Kasvoin viihtymään ja pärjäämään yksin ja 30 vuotta tässä on lähes yksin mentykin. En osaisi enää olla ihmisten kanssa paljoa. Työssä olen ihan normaali ja näin. Mutta vapaa-aika menee pääasiassa yksin ihmetellessä. Kirjat on kivoja kavereita. En ole kuitenkaan masentunut tai tunne itseäni kovin erilaiseksi, mutta nuorena se vaati kasvamista, että oppi olemaan yksin. Negatiivisena voi sen sanoa, että minun on nykyään suht haastava jakaa asioitani ihmisten kanssa kaikessa suhteessa.
Tämä on paha, tunnistan itseni tekstistäsi. Juuri tuo, että alkaa ikäänkuin kasvaa sisälle siihen yksinäisyyteen, eikä siitä pääse eroon enää vanhempanakaan. Tämä ei häirinnyt minuakaan vuosikausiin mutta nyt hieman vanhempana alkaa oma eristyneisyys kalvaa. Minkälainen vanhuus minulla tulee olemaan? Hautajaisiin ei luultavasti tule yhtään kukaan ja vuodet vanhuksena saan viettää luultavasti aivan yksin. En ole ujo tai arka ihminen, mutta joku siinä sosiaalistumisen prosessissa on lapsena mennyt pieleen, enkä pysty luomaan uusia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
On luokalla muitakin tyttöjä. Ovat tietysti hekin omissa porukoissaan. Ehdotin myös tätä, että menisi toiseen porukkaan. Pelkää, että jos hakeutuu toiseen porukkaan välitunnilla, jos he eivät ’hyväksy’, jää sitten ihan yksin. Itsetunto on varmasti paljon kärsineempi, kuin mitä antaa ymmärtää…
Rippikoulu tulossa ensi vuonna, samat tyypit sinnekin menossa - pienen paikan ongelma. Mutta toki voi olla että siellä sekoitetaan ryhmät.
Rippileirille voi hakeutua muuallekin, esim juuri ratsastusriparille. Kannattaa tehdä niin, tekee hyvää itsetunnolle kun porukassa ei ole noita ulosjättäviä pimuja. Mulle kävi seiskalla noin kun sun tytölle, jätettiin ulos. Kasin vielä roikuin siinä mukana, mutta sitten riitti. Päätin, että mieluummin olen vaikka yksin. Sainkin sitten kaverin samalta luokalta, eli kävi hyvin. Noi ulosjättäjä tytöt v* tuttaa vieläkin - ainakin yhdestä tuli muuten opettaja yäasteelle. Terveiset Turkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyttä ei voi myöskään pakottaa. Jos on hissukka joka ei koskaan sano mitään niin se on hankalaa seurassa.
Ei kukaan halua että asioistaan tietää kamu joka itse ei anna mitään itsestään
Takerruin tuohon "ei anna mitään itsestään".
Missä ja milloin on alettu ihmisiltä muka vastia, että kaikkien pitää olla puheliaita?
Mitä se itsestään antaminen tarkoittaa käytännössä? Millaisista lähteistä tällaisia oppeja haetaan? Kuka opettaa ajattelemaan noin?
En ole tuo jolle vastasit mutta tässä tarkoitettiin sitä että hiipii vain porukan mukana nauttimassa seurasta mutta ei ikinä osallistu keskusteluun tai kommentoi muiden kuulumisia, tuo puheenaiheita, sano mielipidettään yms. vaan jököttää tuppisuuna ja raahautuu perässä kuin aave. En itsekään ole kovin puhelias, mutta saan kyllä suuni auki ja pystyn ylläpitämään juttutuokiota ja kuvaillun kaltaiset tapaukset ovat ahdistavia siksi että ikinä ei tiedä mitä he oikeasti ajattelevat. Kyllä siinä tulee porukan sosiaalisimmallekin epämukava olo kun yhdestä ei tiedä viihtyykö tämä vai kihiseekö kiukusta.
Valitettavasti kyse voi olla henkilökemiasta.
Nyt kun muistelen, niin ala-asteella jo tytöt jättivät ulkopuolelle muutaman luokan tytön. Osaan oli selkeä selitys. Kaksi heistä haisi aina ihan hirveän pahalle ja toinen oli lisäksi hyvin hyvin ylipainoinen. Mutta sitten oli muutama tavallinen tyttö. Toinen oli erittäin fiksu ja sai aina pelkkiä kymppejä. Jostain syystä hänestä ei kauheasti pidetty. Toinen oli hiukan muita huonompi koulussa ja sosiaalitukien varassa elävästä perheestä. Hän vain oli jotenkin erikoinen ja hiukan tyhmä. Ei kukaan hänen kanssaan halunnut olla.
Tuntuu nyt kauhealta, mutta silloin lapsena asiaa ei juuri noteerannut. Tytöt olivat välillä mukana välituntipeleissä, mutta koskaan heitä ei pyydetty mukaan. Kotona voi olla hankala huomata, että lapsessa on "jotain" erikoista luonteessaan, jonka vuoksi hän on hankala muiden mielestä muuten homogeenisessä porukassa.
Alue: Aihe vapaa
Vuorovaikutustaidot on juuri sitä, että saa toiset hyväksymään itsensä porukkaan. Oma-aloitteinen kysely ja aktiivisuus ei kuvaa hyviä vuorovaikutustaitoja.